sunnuntai 27. syyskuuta 2009
EVEN LUUMUKAKKU
Saksalainen luumukakku
TAIKINA
4,5 dl maitoa (kädenlämp.)
ja puoli palaa tuoretta hiivaa sekoitetaan, kunnes hiiva sulaa.
Seokseen lisätään:
1 tl suolaa
3 rkl sokeria
1 kananmuna
Ja lopuksi:
puolikarkeita vehnäjauhoja (ei liikaa)
125 gr voita tai margariinia
PÄÄLLINEN
1,5 kg tuoreita luumuja (kirpeistä omenoista tulee myös hyvä)
Luumuista poistetaan kivet siten, että ne leikataan yhdeltä puolelta auki, mutta puoliskoja ei irroteta toisistaan. Kivi otetaan pois ja leikataan kumpaankin puoliskoon keskelle pieni viillos. Täten saadaan aikaan luumun korkuinen noin 8cm pitkä ”levy”.
Taikina valmistetaan muuten kuten hiivataikina, mutta taikinaa ei alusteta käsin, vaan jätetään se niin löysäksi, että sen juuri ja juuri jaksaa vaivata kapustalla. Annetaan nousta puolisen tuntia.
Taikina levitetään uunipellille esim. lusikalla. Luumut asetellaan limittäin siten, että ”luumulevyn” toinen reuna on hieman enemmän koholla kuin toinen..
Ripotellaan päälle sokeria, ja paistetaan uunissa 185 ° noin 35 – 40 min.
Luumukakku tarjotaan kermavaahdon kera.
TAIKINA
4,5 dl maitoa (kädenlämp.)
ja puoli palaa tuoretta hiivaa sekoitetaan, kunnes hiiva sulaa.
Seokseen lisätään:
1 tl suolaa
3 rkl sokeria
1 kananmuna
Ja lopuksi:
puolikarkeita vehnäjauhoja (ei liikaa)
125 gr voita tai margariinia
PÄÄLLINEN
1,5 kg tuoreita luumuja (kirpeistä omenoista tulee myös hyvä)
Luumuista poistetaan kivet siten, että ne leikataan yhdeltä puolelta auki, mutta puoliskoja ei irroteta toisistaan. Kivi otetaan pois ja leikataan kumpaankin puoliskoon keskelle pieni viillos. Täten saadaan aikaan luumun korkuinen noin 8cm pitkä ”levy”.
Taikina valmistetaan muuten kuten hiivataikina, mutta taikinaa ei alusteta käsin, vaan jätetään se niin löysäksi, että sen juuri ja juuri jaksaa vaivata kapustalla. Annetaan nousta puolisen tuntia.
Taikina levitetään uunipellille esim. lusikalla. Luumut asetellaan limittäin siten, että ”luumulevyn” toinen reuna on hieman enemmän koholla kuin toinen..
Ripotellaan päälle sokeria, ja paistetaan uunissa 185 ° noin 35 – 40 min.
Luumukakku tarjotaan kermavaahdon kera.
lauantai 26. syyskuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
JOS TÄMÄ KATOAISI...
Jos tämä katoaisi?Olisitko unta vailla,
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,
ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa - tulvillaan
tähtianista, melissaa?
- Rainer Maria Rilke -
Suomennos Eve Rehn
EVE REHN
Eve Rehn suomentaa Rainer Maria Rilken runoja suomeksi ja niistä osa löytyy kirjasta Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille. Nyt me Rilken runojen ystävät odotamme innolla, että saisimme vielä kokea Rilken rakkausrunot...Yllä runo, jonka Eve käänsi minulle! Olen otettu ja kiitän!http://www.evekuismin.net
torstai 24. syyskuuta 2009
ANNE-SERKUN PUNAJUURIKEITTO
5 raakaa keskikokoista punajuurta
noin puolikas kaalia
1 sipuli
1 pienehkö purjo
2 rkl balsamicoa
1 prk creme de fraichea
meiramia
mustapippuria
suolaa
sokeria
Ota iso kattila (4 l) ja laita pohjalle nokare voita. Kääntele ensin silputut kaalit ja pienityt punajuuret siinä n. 10 min. Lisää sitten sipulit ja jatka kuullottamista jonkin aikaa.
Keitä eri kattilassa 1,5 l vettä ja lisää sinne 1,5 lihaliemikuutiota.
Nyt voit jo vähän maustaa juuresseosta. Ripauta joukkoon meiramia, mustapippuria, suolaa, sokeria, balsamicoa ja 0,5 dl creme de fraichea.
Lisää lihalientä kiehumisen ajaksi vain noin puolet ettei roisku niin kauheasti sauvasekoitettaessa. Loput sitten viimeksi kun tarkistat maun. Jos on liian paksua niin lisää vettä ja hiukan mausteita lisää.
Tarjoile lautaselle Creme de Fraichen kera.
Kokonaismäärät mausteissa noin 1 ltr liemimäärään ovat:
1 tl meiramia
1 tl sokeria
1-2 pientä tl suolaa
0,5 dl creme de fraichea.
Bon Appetit!
HEY, THAT'S NO WAY TO SAY GOODBYE
"I loved you in the morning, our kisses deep and warm/ your hair upon the pillow like a sleepy golden storm."keskiviikko 23. syyskuuta 2009
HOPELANKAA, KIVIÄ, SYKSYN LEHTIÄ
Tässä on paikka, johon keväällä istutan muutamia orvokkeja kivien koloihin ja syksyisin yleensä pieniä callunoita, mutta nyt ostin ensimmäisen kerran näitä hauskoja hopealankapalloja...Jonain vuonna ylhäältä suikertava köynnöshortensia peittää nämäkin kivet.
PUNAJUURIKEITTOA
Anne-serkun punajuurikeitto oli herkullista. Anne, laitahan reseptiä tulemaan, niin jaan tätä iloa myös lukijoilleni! Kuvassa minä, Pena-pappa ja ikinuori Kaija-mummi.
KARTANON ROUVAN PÖYDÄSSÄ
Anne-serkun pöytää kutsun kartanon rouvan pöydäksi, sillä siellä on aina kaikki viimeisimmät trendit, ruokalajeja on useita ja kattaus on kuin suoraan sisustuslehdestä. Tässä jo makean puolella...
MINÄ JA HARMAA KISSA
Hyvin harvinainen kuva: minä ja kissa! Jotenkin tuntuu, että kisu ei niin viihtyisi...BEULAHIN KUKKULALLA/ON BEULAH HEIGHT
Wir holen sie ein auf jenen Höh’nIm Sonnenschein.
Der Tag ist schön auf jenen Höh’n.
Friedrich Rückert: Kindertotenlieder IV
Reginald Hillin rikosromaani Beulahin kukkulalla (On Beulah Height, Gummerus 2009) on kuin salaperäinen valon ja varjon leikki, jossa juuri kun luulet tietäväsi, missä mennään, tulee varjo kaiken ylle ja kuulet surumielisen Requemin aavistaen, että koskaan et näe enää valoa, koskaan et pääse ylös näkin pimeästä, kosteasta luolasta. Olet itse yksi neljästä menetetystä lapsesta ja tajuat sielunmessun soivan sinulle, mutta yrität viimeisillä voimillasi kiskoa kahleitasi, kunnes huomaat, että padot on avattu ja vesi tulee yllesi…ja viimeinen mitä näet on pienen tytön vaaleat hiukset tai sitten vain auringon harha kellarin pienestä luukusta, kunnes pimeys voittaa.
Beulahin kukkuloiden ympärillä tapahtuu outoja asioita. Todella outoja. Tarina alkaa viidentoista vuoden takaa ja Betsy Allgoodin todistuksesta, mitä tapahtui kun hän oli seitsemän vanha ja oli kuuma hellekesä. Sinä kesänä katosi kolme Betsyn ystävää, kolme pientä tyttöä: Jenny, Madge ja Mary. Sinä kesänä myös koko Dendalen kylä hukutettiin veden alle. Ihmiset muuttavat tavaroineen kuka minnekin, mutta suurin osa läheiseen Danbyn kylään, jonka yrmeät asukkaat jo ovat luku sinänsä. Danby ei ole vallan vieras paikka Dendalen väelle, sillä kautta aikojen he ovat joutuneet viemään vainajansa ruumiinkuljetuspolkua pitkin Danbyn hautausmaalle, sillä heillä on omasta takaa vain kappeli. Kun hellekesä ja sen karmeat tapahtumat ovat ohi, kadonneita tyttöjä ei kuljeteta tuota polkua, sillä heitä ei löydetä. Lasten vanhemmat kantavat raskainta muuttokuormaa, omaa suruaan, johon liittyy myös valtava, jopa surun yli lyövä viha poliisiviranomaisia kohtaan, koska heillä ei ole edes vainajia mitä surra. Heillä on vain muistonsa. Kunnes sitten viidentoista vuoden kuluttua…
Pikkuinen Lorraine herää aikaisin, mutta aurinko on herännyt vieläkin aikaisemmin.
On yksi niitä pitkiä kesäpäiviä, jotka kestävät loputtomiin onnellisina lapsuuden päivinä, kun saa herätä kullanhohtoiseen ilmaan ja nukahtaa tuhat seikkailua myöhemmin tuntien vielä ihollaan valon, jonka tiukasti kiinni vedetyt verhotkin taittavat vain lempeäksi hämäräksi.
Talosta ei kuulu hiiskaustakaan, On sunnuntai, ainoa viikonpäivä jolloin isi ja äiti nukkuvat ylellisen pitkään. Lorraine syö pikaisen aamupalan, nousee sitten tuolille vetääkseen keittiön takaoven yläsalvan auki ja lähtee ulos Tig innokkaana kannoillaan. Koska puro on kuivunut, sen viertä kulkeva polku on leventynyt, ja sitä pitkin voi kiivetä loivaa rinnettä ylös. Siellä on kaneja, joita Tig voi jahdata ja perhosia, joita kohti se voi hypellä, siellä on pikkuruisia orkideoita ja leivoset nousevat kanervan seassa sijaitsevista pesistään laulamaan vakaata uskoaan siihen, että aurinko paistaa aina ja taivas on ikuisesti sininen.
Mutta Lorraine-parka ei tiedä, että nyt ollaan Beulahin kukkulalla, jossa on kosteita, pimeitä koloja…siellä vaanii näkki, joka ei kestä auringonvaloa…ja ennen kuin ilta koittaa laulavat leivoset kuin lentävät vakoojat: Tyttö on täällä, pahasti kävi, tyttö on täällä, pahasti kävi. Ja lepattelevat perhoset kertovat viestin: Mennyt on ikiajoiksi!
Siis nyt kun kirjoitan tätä joudun samaan kauhuun uudestaan. Ja henkeä salpaa. Tunnen ihollani vanhempien tuskan, kyyneleet, raivon ja epätoivon huudon: Tämä ei voinut tapahtua meidän pikkutytöllemme! Eihän! Sano se!
Dalziel ja Pascoe joutuvat selvittämään juttua, johon liittyvät lastentarina Nina ja näkki, Mahlerin Kindertotenlieder/Lauluja kuolleille lapsille, Danbyn kyläläisten omituisuus, aiemmin kadonneiden lasten vanhempien vihamielisyys, neuvokas ja intuitiotaan seuraava naispoliisi Novello sekä monta, monta muuta omituista asiaa ja henkilöä.
Oli mahtava tunne lukea kirjaa, kun olin Yorkshiren etsivät –sarjasta saanut kasvot Andylle ja Peterille! Kukaan muu kuin juuri he, eivät voi olla tämän tarinan päähenkilöt. He kulkevat sumussa Beulahin kukkulalla, mutta kun polku vie väärään, tuleekin yllätys toisensa jälkeen ja vihdoinkin avautuu kolmen varhemmin kadonneen tytön menetyksen salaisuus, mutta hintana on Lorraine. Mutta kukaan, kukaan ei arvaa ennen viimeisiä sivuja, kuka on näkki!
Kirjan hienoimpia oivalluksia on kytkeä Peter Pascoen pieni tytär mukaan tarinaan. Pikku Rosie sairastuu vakavasti, mutta koomassakin hän elää Ninan ja näkin tarinaa, kunnes…
Reginald Hill vie tarinaa kuin itse paholainen! Olen hyvä arvaamaan, mutta hän yllättää minut kerta kerralta, kunnes en voi muuta kuin voimattomana kalisuttaa kahleitani ja näen kuinka veden pinta nousee ja valo katoaa…
Ja kappelissa soi Requem… sielunmessu kuolleille lapsille…Kindertotenlieder…Mahleria…
Me heidät haemme Beulahin kukkulalta.
Aurinko kun kirkkaasti paistaa.
Ilma kirkas on Beulahin kukkulalla.
DALZIEL AND PASCOE
Dalziel (Warren Clarke) ja Pascoe (Colin Buchanan) esittävät pääosia TV-sarjassa Yorkshiren etsivät. Tympeä komisario Andy Dalziel ei mielellään katso hölmöjä, mutta vielä vähemmän ’neropatteja’. Kun kokematon Peter Pascoe määrätään hänen yksikköönsä, ennusteet eivät todellakaan näytä hyviltä. Pascoe edustaa nimittäin uuden sukupolven poliiseja – tutkinnolla aseistettuja, lempeämielisiä älykköjä. Mutta ihme tapahtuu ja heistä tulee kuin erään rakkausteorian todentuma: vastaparit vetävät toisiaan puoleensa! Kumpikin alkaa arvostaa toisen ominaisuuksia, vaikkakin välillä tuskan hikeä vuotaen. Sarjan myötä Pascoen itsetunto kasvaa ja hän itsekin huomaa, miten törkyturpa Dalzielin lihavan kuoren alla asuu älykäs ja hellämielinen sielu. He ovat kuin: En voi elää kanssasi, mutta en ainakaan ilman sinua! Reginald Hillin uusimmassa romaanissa Beulahin kukkulalla huomaa erityisen hyvin, miten Andy osaa antaa Peterille tilaa ja miten Peterin itsetunto on vahvistunut. Nyt kaikki sitten voivat arvata, mitä minä teen joka lauantai-ilta about klo 19.30 alkaen…;-)Ne, jotka ovat sarjaa seuranneet, muistavat varmaan Dalzielin pahimpia ’juttuja’ vieläkin sisäisesti kiemurrellen, sillä hänhän ei kaihda ollenkaan kaivelemasta erinäisiä paikkojaan julkisesti ja sukukalleuksien tallella olo pitää tarkistaa aika ajoin. Hienon kontrastin antaa Pascoen herkkä, älyllinen tulkinta, josta Andy alkaa aivan selvästi olla vaikuttunut ja riippuvainenkin, vaikka hän olisi varmasti maailmassa viimeinen, joka sen myöntäisi. Minun on pakko myöntää, että katson mieluummin brittiläistä arkirealismia kuin amerikkalaisen tuotannon kauneuden, rohkeuden ja pintapuolisuuden epätodellisuutta. Minulle soivat Yorkshiren kellot ja aion seurata niiden kutsua!
Mutta nyt lähdemme Andyn ja Peterin matkassa Beulahin kukkulalle…
REGINALD HILL 1936 -
Reginald Hill on yksi brittiläisen rikoskirjallisuuden arvostetuimpia nimiä. Hänen älykkäät, kuivan humoristiset rikosromaaninsa ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi BBC:n tuottaman Yorkshiren etsivät (Dalziel and Pascoe) –televisiosarjan myötä. Hill on palkittu elämäntyöstään Britannian rikoskirjallisuuden liiton kirkkaimmalla palkinnolla Diamond Daggerilla.Häneltä on suomennettu seuraavat kirjat:
Opin kirot 1981 (An advancement of learning)
Kuolema kuvassa 1997 (A Pinch of Snuff)
Tappava hellyys 1992 (A Killing Kidness)
Viimeinen viesti 1990 (Exit lines)
Pähkinähiiren kuolema 1991 (Death of a folmouse)
Elämään palautettu 1996 (Recalled to life)
Beulahin kukkulalla 2009 (On Beulah Height)
maanantai 21. syyskuuta 2009
OUT OF OFFICE
Hi you! I'm now very, very busy with all new books, so I need the short break. See you later!Leena Lumi
FELICIA VENHAUG
Haluaisin olla Aksel Sandemosen teoksen Ihmissusi Felicia Venhaug! Hänen elämänsä oli täysi ja loppunsa mystinen. Hänessä yhdistyivät arkipäivä, salaperäisyys, ääneen lausumaton uhma, eroottisuus, kirjat, linnut, puutarha….Ja hän oli kahden miehen syvästi rakastama ja myös sai pitää molemmat rakkautensa, nuoruuden rakkautensa Erlingin ja aviomiehensä Janin, mutta maahinen vakoili mustasukkaisena ja vain odotti aikaansa…
”Hän laskeutui puutarhaan eikä ollut huomaavinaan miestä. Se näytti täysin luonnolliselta, jos ei suorastaan tiennyt, että hän oli nähnyt puutarhurin. Tultuaan kasvihuoneelle ja avatessaan sen oven hän katsahti puutarhaan. Tor Anderssenia ei näkynyt. Felicia hymähti. Maahinen ei hyödy mitään lorvailustaan.
”Hän laskeutui puutarhaan eikä ollut huomaavinaan miestä. Se näytti täysin luonnolliselta, jos ei suorastaan tiennyt, että hän oli nähnyt puutarhurin. Tultuaan kasvihuoneelle ja avatessaan sen oven hän katsahti puutarhaan. Tor Anderssenia ei näkynyt. Felicia hymähti. Maahinen ei hyödy mitään lorvailustaan.
Felicia alkoi kastella. Kulkiessaan edestakaisin ruiskuineen hän hätisti silloin tällöin tukaltaan peipposen. Hän teki sen hajamielisesti. Hän hymyili hiukan lakkaamatta ja hänen katseensa oli etäinen.
Silloin vuonna 1950, yli seitsemän vuotta sitten, maahinen ei ollut vielä tunkeutunut hänen
Kun hän oli tavannut Erlingin, se oli hänestä ollut heidän ensimmäinen suuri kohtaamisensa rakastavaisina. Heidän kohtauksestaan oli tullut ihmisten unelmia muistuttava, loistava elämys, jota kaikille ei koskaan suoda.
Aikaisemmin oli ollut niin paljon häiritseviä tekijöitä, varsinkin sota oli koetellut häntä ankarasti - ja sitten ne ristiriidat, joita syntyy kun naisen on vaikea valita kahden rakastamansa miehen väliltä.
Felicia tahtoi harvinaisen kiihkeästi olla oma herransa. Hän ei halunnut elämäänsä leimaavan ja rouhivan päivittäisen raitiovaunumatkan, hän halusi omistaa oman rajoitetun alueensa yhdessä paikassa.
Hän oli aikoinaan iloinnut lukiessaan pisarasta, josta koko maailma kuvastuu, ja itse hän oli aina melkein vaistomaisesti rajoittanut elämänpiiriään - mutta hänestä tuntui, että hän oli saanut koko maailman kaupanpäällisiksi. Vieläkin hän otti joskus käsityön yläkertaan huoneeseensa ja viihtyi mainiosti istuessaan vuoteen laidalle käsityö sylissään ja kirja pöydän kulmalla.
Kerran Felicia oli sanonut, että hän olisi halunnut tavata kuusitoistavuotiaan Erlingin. Felicia ei koskaan jaksanut unohtaa, että rakkauden ensimmäistä aikaa hän ei ollut saanut kokea Erlingin kanssa, eikä koskaan saisikaan kokea sitä. Toinen oli saanut sen.
Hän ei kyennyt hillitsemään itsepintaista ylpeyttään eikä levottomuuttaan siitä, mitä Erling jättäisi sanomatta.
Hän ei liioin yrittänyt saada apua Janilta. Tapahtumaketju olisi voinut muuttua, mutta niin ei tapahtunut. Sillä ei tarvita paljoa muuttamaan sumussa kulkevan suuntaa. Mitään ei tapahtunut, ja Felicia kaatui.”
Huolimatta siitä tai ehkä sen tähden, että Ihmissusi vei Felicia Venhaugin, hän on minun alter egoni.
JAELILLE JA TUURELLE ERITYISESTI
SIXTYNINEHän on älykäs ja röyhkeä.
Hän on kolme vuotta minua vanhempi,
mutta joskus hän tuntuu nuoremmalta.
Hän on maiharipoika,
rauhallinen ja romanttinen,
vaikka väittää ettei ole romantikko.
Minä olen tälle miehelle vaaraksi.
Eikun hän on minulle vaaraksi.
Paljonko saatan kertoa siitä,
mitä muistan hänestä?
Kyyneleet, vanhan kirkon varjot,
kielletyt leikit.
Mitä hän mahtaa tehdä tavattuaan minut?
Silittää nilkkaani ja juoda kyyneleeni,
sillä niitä hän oli paitsi autiossa maassa.
Hän on romantikko!
- kuusitoistavuotias -
CALIFORNIAN DREAMIN BY MAMAS & PAPAS
http://www.youtube.com/watch?v=dN3GbF9Bx6E&feature=relatedTänään eli 23.9. klo 22 TV1 Ulkolinja: Erään unelman loppu. Miksi Kaliforniasta tuli kriisiosavaltio?
ON TYLSÄÄ JA IKÄVÄÄ. ON MAANANTAI.
On tylsää ja ikävää.
On maanantai.
Kauniit sukkani repeytyivät
eilen tanssiaisissa.
Silmiäni painaa kolmiöinen
unettomuus.
Sunnuntai on rukouspäivä.
Jotkut hymyilevät autuaasti,
sillä he ovat uskovaisia.
Mutta minä odotan kärsimättömästi
jotakin, sillä mustalaisnainen puhui
syyskesän öistä.
En tahdo ajatella alakuloisuutta,
olen rakastunut!
Poika, jolla on leveälahkeiset
housut, samettihousut
ja, joka kiroilee liian usein,
hän se on!
- kuusitoistavuotias -
On maanantai.
Kauniit sukkani repeytyivät
eilen tanssiaisissa.
Silmiäni painaa kolmiöinen
unettomuus.
Sunnuntai on rukouspäivä.
Jotkut hymyilevät autuaasti,
sillä he ovat uskovaisia.
Mutta minä odotan kärsimättömästi
jotakin, sillä mustalaisnainen puhui
syyskesän öistä.
En tahdo ajatella alakuloisuutta,
olen rakastunut!
Poika, jolla on leveälahkeiset
housut, samettihousut
ja, joka kiroilee liian usein,
hän se on!
- kuusitoistavuotias -
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
OTIUM SINE LITTERIS MORS EST ET HOMINIS VIVI SEPULTURA
Siis Pekka Mäkisen kuvaamien puolukoiden ja Senecan suuren viisauden kera, suljen nyt koneen ja lähden tekemään muuta...jotain muuta...lukemaan...ehkä...EVEN MÄÄRÄYS!
Sain äsken Eveltä nootin, että minun täytyy sulkea kone ja mennä lukemaan. No, tietty minä tottelen ja yritän opetella uuden blogityylin eli en ole aina koneella. (Tämä minun on nyt pakko tähän sanoa, kun Madame tulee meille ensi lauantaina;-)
Minä siis sulkeudun nyt ensin istuttamaan muutaman tänään ostamani kukan ja sitten antaudun lukemisen hurmioon. Pahoin pelkään, että Reima suunnittelee kirjaa Blogilesken kootut kertomukset...Vitsi, vitsi, vitsi!
Viimeiseksi postaan yhden syksyisen kuvan ja yhden tärkeän lauseen, jos sallitaan...
Minä siis sulkeudun nyt ensin istuttamaan muutaman tänään ostamani kukan ja sitten antaudun lukemisen hurmioon. Pahoin pelkään, että Reima suunnittelee kirjaa Blogilesken kootut kertomukset...Vitsi, vitsi, vitsi!
Viimeiseksi postaan yhden syksyisen kuvan ja yhden tärkeän lauseen, jos sallitaan...
MEMORIES: JUKKA IN THE ARMY
Keskellä Jukka ja minä kauan sitten...silloin minä olin kuin tyttäreni Meri nyt...alati odottamassa ja ikävöimässä.
RIEMUITSEVA RAKKAUDENTUNNUSTUS
Katso, minä tulen tiellesi kuin päivännousuja heitän rakkauteni syliisi.
Se putoaa yllesi kuin ruususade,
se ympäröi sinua kuin sykähdyttävä auringonpaiste.
Oi armas, et sinä voi rakkaudelleni mitään.
Heitä se pois,
tallaa se jalkoihisi,
pakene sen alta maailman ääriin,
kaikkialle on se seuraava sinua.
Suurena, ihanana, riemuitsevana
on se ympäröivä sinut, minne kuljetkin.
Ja minun ääretön onneni on tekevä sinutkin onnelliseksi.
Etkö näe, että olen saanut armon korkeimman silmissä,
että tiet ovat avautuneet minulle äärettömyyksiä kohti?
Etkö ymmärrä, että siksi nyt seison edessäsi pystypäin
ja ylpeänä ja riemuitsevana huudan sinulle ihanan tunnustukseni:
Minä rakastan, rakastan sinua!
- Saima Harmaja -
HYMY HETKEN HYYTYNEENÄ
Eve on paitsi kääntäjä, myös runoilija ja tässä häneltä runo, joka on oiva osoitus hänen huumorintajustaan:Hymy hetken hyytyneenä
En ollut miettinyt ikääntymistä
enkä piitannut vuosista lisääntyvistä,
kunnes sitten lehteä katselin
ja sen variksen kuvasta äkkäsin!
Se olen MINÄ, taivas varjelkoon,
laitan haukkumakirjeen kuvaamoon,
eikö sensuuri pelaa ollenkaan,
saako kuvia ottaa kuka vaan?
Kädet vavisten tarkistin levikin,
lähes seitsemäntuhatta! Arvatenkin,
nyt ne kaikki seitsemäntuhatta
pursuvat vahingoniloa.
Minä en kyllä ymmärrä,
tämä tapahtui liian äkkiä!
Vasta vuosi sitten miestä KAKSI
kehui minua upeaksi.
Minä uskoin heitä tietenkin
ja asian pelistä tarkistin.
Nyt katsellessani kuvaa tuota,
en miehiin enkä peiliin luota!
- Eve Rehn -
enkä piitannut vuosista lisääntyvistä,
kunnes sitten lehteä katselin
ja sen variksen kuvasta äkkäsin!
Se olen MINÄ, taivas varjelkoon,
laitan haukkumakirjeen kuvaamoon,
eikö sensuuri pelaa ollenkaan,
saako kuvia ottaa kuka vaan?
Kädet vavisten tarkistin levikin,
lähes seitsemäntuhatta! Arvatenkin,
nyt ne kaikki seitsemäntuhatta
pursuvat vahingoniloa.
Minä en kyllä ymmärrä,
tämä tapahtui liian äkkiä!
Vasta vuosi sitten miestä KAKSI
kehui minua upeaksi.
Minä uskoin heitä tietenkin
ja asian pelistä tarkistin.
Nyt katsellessani kuvaa tuota,
en miehiin enkä peiliin luota!
- Eve Rehn -
lauantai 19. syyskuuta 2009
MUTTA JOS KIRJANI ON TUOMITTU...
Mutta jos kirjani on tuomittu häviämään tulen tuhoamana, rottien nakertamana, maustekauppiaan kalliin tavaran tötteröinä tai ruudin polttamana, niin en voi tälle kohtalolle mitään enkä ole sitä enää itse murehtimassa. Tomulleni ja luilleni on aivan samantekevää, luetaanko kirjaani kuolemani jälkeen vai ei, vaikka kirjoittaessani ajatusteni säilyttäminen tuntuu niin perin tärkeältä. Omana aikanani en vain ole löytänyt kovin monta kaltaistani ja siksi tahtoisin puhua kaltaisilleni, joiden uskon syntyvän tulevaisuudessa, jolloin oman aikani kärsimykset ovat synnyttäneet uuden aikakauden eikä polttorovioiden käry enää myrkytä maailmaa. Olisi tärkeätä heidän silloin tietää, etteivät he itse ole keksineet ihmisen vapautta, vaan heidän vapautensa on lunastettu monen heidän edeltäjiensä kärsimyksellä. Minkä me näimme pimeässä, sen he näkevät valossa. Tieto, jonka me keräsimme pimeässä vaaroja ja vainoa uhmaten, on oleva heidän valonsa.Uuden aikakauden kynnyksellä/ Vallaton Waltari
MIKA WALTARI 19.9.1908 - 26.8.1979
Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää. Ne tarjoavat minulle koko elämän rikkauden, ihmisajatusten rannattoman valtameren. Uupuneina hetkinä ne tarjoavat paon mielikuvituksen maailmaan, huumausaineen, jonka jälkeensä jättämä kohmelo on kohmeloista viattomimpia. Mutta oman kehityksen juuttuessa tavan ja ajatustottumusten kuolleeseen pisteeseen ne tarjoavat räjähdyspanoksia, jotka laukaisevat kehitystä sulkevan ruuhkan ja katkovat mielestä ennakkoluulojen ja auktoriteettiuskon sitkeät kahleet. Ihminen kasvaa henkisesti lukemiensa kirjojen mukana. Kirjat ovat tarjonneet minulle rajattoman vapauden, määrättömän onnen, etsimisen ja löytämisen rajun riemun. Siksi rakastan jokaista kirjaa, joka saa minut tuntemaan, etten vielä ole valmis, että edessäni on yhä määrättömästi etsimistä ja löytämistä, erehtymistä ja ymmärtämistä, hylkäämistä ja omaksumista hengen maailmassa.Mitä kirjat ovat minulle merkinneet/
Vallaton Waltari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)