sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Leena ja kesäfarkut: I just ♥ KappAhl!


Olen huomannut, että farkkuelämäni elää ihan omaa kaartaan. Noin joka toinen vuosi hankin farkut ja niillä on koko ajan entistä enemmän vaatimuksia, koska maku ja samalla kroppa muuttuu.

Vuonna 2013 kun lähdimme kevätmatkalle Itävaltaan, ostin kahdet samanlaiset pinkit farkut ja tietysti KappAhlista, josta aikuinen nainen löytää itselleen farkkuja kaikissa väreissä, revittyinä, vyötärö ylös asti etc. Yleensä haluan, että farkkuni ovat mukavat, mutta niin piukat että soi. No, ne pinkit eivät vielä täyttäneet ihan kaikkea, mutta niin vaan niillä mentiin päivät 2015 syysmatkakin Itävaltaan eli yhteensä viisi viikkoa. Lisäksi oli mukana tummat farkut ja niihin sopivat korkeakorkoiset niittikengät, mustat ja mustaa pitsiä yläosaan iltakäyttöön.

Samaan aikaan pinkkien farkkujen kanssa ostin pinkit koristossut. Vähän myöhemmin toiset, kun ne vaan olivat niin hyvät. Salzburgissa oli myynnissä just samanlaiset tossut, mutta kymmenen euroa tyyrimmällä summalla, mikä ei ole normi, koska matkustamme sesongin ulkopuolella. Hankin sitten vähän mieluisamman laukun samasta putiikista kuin jo kauan, kauan...olen tehnyt.

Olen suuri Marimekko- ja Nanso -fani, mutta farkkuja en ajattele edes yrittää muualta kuin KappAhlista. Miksi taas kahdet? Siksi että ostin ensin yhdet ja sitten meni muutama päivä ja KappAhliin tuli kanta-asiakkaille 25 prosentin alepäivät. Välittömästi toiset. Näin syysreissulle jos vielä pääsee, pärjää hyvin, kun mukana on lisäksi jotain fiininpää illoiksi. Ne tummat farkut! Olin vallan unohtaa, että pinkkien jälkeen ostin KappAhlista kahdet edulliset BoyFriend -farkut. Ne ovat tehneet aivan toisenlaisia kuin alppireissuja yläosat vain ovat vaihtuneet. Nämä tuplahankinnat maksavat itsensä takaisin ajan mittaan. Olen ostanut kahdet valkoiset ballerinat ja niillä menin koko viime suven. Ja menen tämänkin. Nyt on vielä tossuaika. Jakku on hätäostos erääseen tilaisuuteen ja nyt sille tulee käyttöä samoin kuin poncholleni, ja villatakeille, jotka ovat Hahnilta. Sieltä ei nyt ole ollut tarvetta mitään hankkia, vaikka onko mitään niin ihastuttavaa kuin kashmir♥

Istun tätä naputtamassa ikivanhoissa leveälahkeisissa farkuissa, jotka ovat 'überrevityt'. Aika lentää puutarhassa ja tosiaankin, on kirjoja, mutta massiivisia dekkareita, jotka haluaisin lukea suvella. Nyt ei siis luvun alla mitään ellei kohta saavu Olive, taas! tai uusi Barbarotti -sarjan kirja. Luvattu toimittaa. Paitsi että tilasin yhden kirjan, joka kutkuttaa mieltäni. Sen pitäisi saavuttaa minut viimeistään keskiviikkona. En kai nyt kahta vaatekuvausta laita kirjablogiin samassa kuussa....Mekkoja on, joita ette ole nähneet ja voinhan kuvata jonkun vanhemmankin Marimekon: Ne kestävät aikaa. Oi, ette voi uskoa, mikä roosa pitsiunelma...Olen välillä niin rock ja sitten taas lady...riippuu, mistä tuulee.

farkkuterveisin Leena Lumi

Nanson esittelyä -25 asteen pakkasessa

Nur für Frauen, koska Tiia yllytti

Kevättä helmikuussa Bessun yllyttämänä

Uimassa unelmauikkarilla  Kiitos Jyväskylän Liivi ja sukka brittiuikkarista♥

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia!

Nanso on nyt niin suosittu, että osa kuoseista loppunut...

Sunnuntaikävelyllä tulin synnintuntoon eli salattu paheeni ja...

Tajunnanvirtainen kirjalista kirjalliselle herralle, joka pitää...

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Kotiliedestä poimittua, kampaajalla koronan aikaan, Norjalaisia villapaitoja, huhtikuut eivät siskoja keskenään...


 Kotiliesi no 8 on puutarhanumero. Heidi Haapalahden juttu Potager kuin maalaus ja kuvat Teija Tuisku. On ollut sen verran kiirettä, että luen lehden vasta kunnolla viikonlopun aikana. Yllätys oli vain löytää lehdestä tuttu bloggaaja eli

Cheri, jonka kauriit ovat oikeassa palkissani ja vievät hänen kiinnostavaan Autuas olo -blogiinsa

Meilläkin käy kauriita vielä ompuilla, sillä maa on roudassa ja paikoin on paljonkin lunta, kun taas jossain kukkii jo. Tämä kuva on Cherin ottama, minä saan vain ikkunan läpi otettua...Eilen päivällä saapui nuori kaurispari ja aivan ihanat sarvet uroksella.

Ainoa krookus, joka meillä enää leviää ja leviää, on Merin pikkutyttönä istuttamat mammuttilajikkeet, joita en ollut kirjannut puutarhakirjaani. Viime vuonna vein tästä Merille aimo annoksen, mutta kaikki on korvaantunut jo. Lumen alta pilkistää pieniä teräviä nupun kärkiä ja osa on jo aukikin

mutta tämä on otettu huhtikuussa, jolloin lunta ei enää ollut. Ihan sama paikka. Vain kamera on eri, mikä selittää värieron. 

Kampaajalla koronan aikaan. Toivottavasti tämä jää vain muistoksi...ja sen jälkeen ostimme kotiin mukaan hyvät ateriat sekä tuli hankittua tuplasti farkkuja, jotka ovat kuin toinen iho eli kevyempiä kohti. Pirkko Soinisen Wivi Lönnistä kertovan kirjan Valosta rakentuvat huoneet innoittamana pysähdyimme Älylän alueelle hetkeksi:

Tontille no 2 Wivi Lönn rakennutti itselleen ja äidilleen oman talon, joka on yksi Suomen kauneimmista. Nämä kuvat eivät sitä kerro, joten googlatkaa.

Talo on nyt Kauko Sorjosen yksityiskoti, joten ei haluttu mennä häiritsemään, kun ei ollut sovittu tapaamista. Sorjonen on tehnyt huikean elämän työn pelkästään jo kunnostamalla ja pitämällä Wivin kodin hyvässä kunnossa. Päätimme tulla kiertelemään Älylää ajalla suvella ja sitten jonnekin syömään. 

En nyt ihan aina tarkene olla tässä Nanson ihanuudessa, joka on helteellä armo. Kuvassa Plantagenissa myymäläpäällikkö Pirjo Uuttanan kanssa leimukukkien sulossa. Takana jotain joita tytär haluaa japanilaiseen puutarhaansa, mutta ennen niitä


saan viedä kesäkuun alkupuolella ja istuttaa sinne valkoisten liljojen ja gladiolusten penkin päähän kukkivan Northern Hi-Lights -atsalean. Atsaleat♥  

Kirjasta Erään avioliiton muotokuvaSissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendonit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea sai korvata ne...


Joku kevätviirotus on meneillään, sillä tilasin viime viikolla kaksi kirjaa. Toista en vielä kerro ja toinen on tämä viime vuonna ilmestynyt Norjalaisia villapaitoja. Enhän minä näitä osaa kutoa/neuloa, mutta ihailen aikani kuvia eikä sitä koskaan tiedä, mitä jouluna kuusen alla odottaa. Otin lukuun myös tämän vuoden Norjalaisia villapaitoja 2...Löytyi WSOYn katalogista. Olen myös istuttamassa elämäni ensimmäiset gladiolukset, punaista ja valkoista. Meri osti edullisesti Lohjalta itselleen ja minäkin halusin. Kaipasin mustanpunaista, mutta niitä ei ollut. Olenkohan matkalla cottage gardenista goottilaiseen puutarhaan. Nyt lähden sulattelemaan kartiovalkokuusten ja muiden havujen juuristoja...


Viime vuodesta viisastuneena sain hyvän vinkin facebookin magnoliaryhmästä, jonka nimi muuten on Magnolia - hulluutta ja intohimoa. Viime vuonna jostain syystä yhdellä sun toisella kukat vaurioituivat, ja kävi ilmi, että linnut nokkivat nuppuja. Nyt olen viisastunut: Ripustin CD-levyjä pieneen pensaaseemme. Magnolia♥


Näitä ruukuista monina pääsiäisinä istutettuja on jo nousemassa eli tetenarsisseja. Tänään tai huomenna istutan jo yhdestä ruukusta lisää. Mitään näin helppoa ja kiitollista ei voi kuin ihmetellä.

Tätä odotellessa....Nyt saisi vain sataa öisin, että ilmakin puhdistuisi, puutarha heräisi ja sorsat muistaisivat, missä saavat viettää päivät rauhassa napsien kotiloita ja välillä voi sitten pulahtaa veteen...

 Luvun alla ei nyt mitään kirjaa, josta syttyisin tuleen, mutta tilattu on isoin odotuksin...Luen kaikkia niitä lehtiä, joita tulee, enkä ole ehtinyt lukea ja katsomme jotain jännittävää sarjaa kuten vaikka Murhat maalaistalossa.

Mukavaa viikonloppua♥

Love
Leena Lumi

PS. Totesin olevani tällä hetkellä oman puutarhani ja lehtoni pahin vihollinen, sillä olen haravointimaanikko. Niitä Merin krookuksia, ihan pikkulikkana istuttamia, löytyy nyt kaikkialta sekä ryhminä että yksittäin. Polkuja pitkin on käytävä parit viime vuoden havut herättelemässä....

Tämä on tavallista, mutta niin ihanaa kun niitä voi joskus olla yhtä paljon kuin kohta on scillaa, lemmikkejä ja kevätesikkoja. Facebookin puutarharyhmässä on vaarallista, siellä voi nähdä sellaista, mitä ei ikinä saa...näin ensimmäistä kertaa Tube Roses? 

torstai 15. huhtikuuta 2021

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Shirley Fallsin pikkukaupunki läähätti armottoman helteen kynsissä. Vaatteet tarttuivat hikiseen ihoon, maissit nuokkuivat matalimpana kuin ikinä, kireys valtasi mieliä, vähän aikaa sitten kauniin vihreät puut näyttivät pölyisiltä, linnutkin läähättivät varjoa etsien ja joen haju toi mieleen pyytää armoa korkeammilta voimilta tämän kidutuksen lopettamiseksi. Helteestä sikisi karkeaa huumoria, liiallista limonadin juontia ja kuka ikinä uskoisikaan, armotonta himoa riisua itsensä alasti jonkun nuoltavaksi. Ei tokikaan tehtaan johtajan sihteeri Isabelle Goodrow, joka salaa ihaili keltahampaista pomoaan Avery Clarkia, ei Isabelle. Hän istui kirjoittamassa koneellaan puhtaaksi toimeksiantoa kuin mikään maallinen ei koskisi häntä. Aina yhtä huoliteltuna, toimiston kähinöistä piittaamattomana. Suorastaan eleganttina.

Elizabeth Stroutin esikoisteos Pikkukaupungin tyttö (Amy and Isabelle, Tammi 2020, suomennos Marja Haapio, ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi Otavan julkaisemana 2001) onnistui jälleen kerran yllättämään, vaikka luettuani Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista ja Olive Kitteridge, olin kouliintunut odottamaan Stroutilta mitä vain. Nimeni on Lucy Barton nousi ilmestymisvuonnaankoko lukuvuoteni kolmanneksi parhaaksi, joten olin valmistunut kohtaamaan jo tutun stroutilaisen armottomuuden. Tiettyyn rajaan voit sisulla ja hammasta purren selvitä, mutta aivan varmasti tulee seitsemäs aalto vieden unelmilla ja sisulla rakennetun mukanaan. Pikkukaupungin tyttö ei ollut poikkeus. Uutta elämää Shirley Fallsista tyttärensä Amyn kanssa hakemaan tullut Isabelle Goodrow esiintyy leskenä ja omaa menneisyyttään toistaen rakentaa huomaamattaan itselleen ahtaan roolin, johon eristää sekä itsensä että rakkaan, kohta kuusitoista vuotta täyttävän Amynsa. He asuvat pienessä vuokratalossaan kuin aikanaan Isabelle äitinsä kanssa pitkien, puuduttavien sunnuntai-iltapäivien tunnelmissa. Kaikki toistuu, vaikka Isabelle oli päättänyt aivan muuta. Isabelle on stroutilaisuuden ylistys huomaten kaiken pikkutarkasti. Kaikki merkitsee. Miten hiuskiehkura kääntyy korvan takana, miten Amyn silmissä vilahtaa pelko, näkyykö hampaissa huulipunaa, miten valo siirtyy huoneissa ja antaa armon nousta yläkertaan omaan huoneeseen seurustelemaan omien pelkoa aiheuttavien ajatustensa kanssa. Isabelle ei ole ikinä rento. Heillä ei koskaan käy ketään. He käyvät yhdessä vain kirkossa. Joskus harvoin ostoksilla ja leivoksella. Isabelle turtuu konttorin naisten riitelystä, helteestä, pettymystä herättävästä tilastaan, jossa hänelle ei löydy kumppania sekä myös omista salaisuuksistaan menneisyyttä koskien.

Jos Isabelle olisi edes osannut kuvitella jotain kiltistä Amystaan, mutta kun ei. Hän lukee vain kauhuissaan uutisjuttua, jossa lähikaupungissa on kadonnut teinityttö. Amy myötäilee äitiään, jota myös säälii. Äiti on tehnyt yksinäisyydestään vaatimatonta esittävän itseriittoisuuden kuplan ja sinne hän haluaa vetää myös Amyn. Aikuinen nainen, äiti, unohtaa teinihormonit ja Amyn herkkyyden, jos vain tulisi joku ja…Amy alkaa viipyä koululla pitkään. Hän kertoo ottavansa milloin lisäopetusta matematiikassa, milloin auttavansa heikompia oppilaita, milloin olevansa ystävällään Stacylla, joka sattumoisin on raskaana! Isabelle hätkähtää tätä tietoa, mutta helle estää ajatuksia kohtaamasta menneisyyttä. Hänellä ei ole hajuakaan, miten Amy alkaa elää erillistä elämäänsä opettaja Robertsonin saattaessa tätä matematiikan sijasta kohtaamaan ’chiaruscuron’, valohämyn, sekä oman uskomattoman halunsa tätä erikoista miestä kohtaan. Miestä, joka ei painosta, ei pakota, vain näyttää Amylle sen, mikä jo kauan on hehkunut tämän ujon olemuksen uumenissa. Siinä, josta R. sanoo: ”Sinä näytät ihan kuusipeuralta.” Stroutin kertomana kaikki saa tässä ylleen tähtisumun eikä voi kuin ihmetellä hänen kykyään hienovaraisesti, mutta kaihtamatta kuvailla eroottisen heräämisen hetkeä. Hetkeä, jolloin Amysta kuoriutuu hän itse. Hän, joka avautuu muulle kuin teinipojalle. Kunpa hän olisi tiennyt enemmän äidistään…

Sade lankeaa lopulta ja sitä kestää puolitoista viikkoa. Lähestytään syyskesää. Vaikertajakyyhkyt kujertavat ja tuhatkaunot hehkuvat. Tragedia on halkaissut monen elämän. Kukaan ei ikinä unohda, miten paksu Bewin laulu kaikui vessasta: ” Sä oot kuin munkki eilinen, ja mä kuljen huomiseen…” 

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Kurkistus syksyn 2021 kirjoihin



Alan tähän hiljalleen koota syksyn lukemisia ja osahan ilmestyy jo syyskesänä. Otan vähän, sillä haluan tehdä monenlaista ja olemme Lohjallakin Lumimies remonttihommissa ja minä puutarhailemassa. Tämän mahdollistaa naapurimme Eeva♥, sillä liian iso puutarhamme ei selviä, jos taas saamme kuivan kesän. Kaipaankin suvisateita...yösateita. On ihan pakko aloittaa nyt tähän outoon ajankohtaan blogissani, kesken upeiden romaanien. Yhden saanen loppuun tänään, mutta milloin sen kirjoitan ulos...en ainakaan huomenna, kun olen menossa ja...Älkää ihmetelkö, suurin osa tutuistakin kustantajista puuttuu, laitan tähän nyt niitä, jotka ovat olleet nopeimpia katalogien kanssa ja toivon valinnoissani osuneeni oikeaan. Jos johonkin ei vielä löydy kansikuvaa se on tulossa perässä. Kirjastossakin on tilauksia.

Näin olin nyt ajatellut:

OTAVA


Minna Maijala: Katri Vala Kulkuri&Näkijä  (lokakuu)


Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet (lokakuu)


Anne Svärd: Jackie

HarperCollins

Kate Quinn: Ruusukoodi

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

WSOY

Joni Pyysalo: Putoamispaikka  (lokakuu)


Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet (kesäkuussa)



Janne Huuskonen: Täydellinen päivä  (elokuu)


Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla  (elokuu)


Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja  (lokakuu)



Linka Neuman: Norjalaisia villapaitoja 2 (elokuu)


Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela Olisit villiä villimpi  (syyskuu)

TAMMI


Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin


Nina F. Grünfeld: Frida - Tuntemattoman isoäitini sota  (joulukuu)

INTO



Christopher Berry-Dee&Aileen Wuornos: Monster


Heine Bakkeid: Nuku lapsi armaani

DOCENDO


Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa

GUMMERUS



Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

ATENA


Kristiina Markkanen&Leena Virtanen: Wivi&Hanna


Andreas Slätt: Kevinin kuolema

MINERVA


Peter James: Kuolemaan jätetty


Anna Ekberg: Vaarallinen nainen  (syyskuu)


Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt  (kesäkuu)


Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971


Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys


J.R. dos Santos: Auschwitzin taikuri

Harlan Goben: Jäljittäjä

BLUE MOON


Nicci French: Keskiviikkoa odottaessa

SITRUUNA


Minttu Hapuli: Emil

syyskirjakurkistuksin
Leena Lumi

mustarastaskuva Pekka Mäkinen