Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva

Luettuani Susan Sellersin lumoavan kirjan Vanessa &Virginia, joka kertoo kahden kuuluisan sisaruksen Vanessa Bellin ja Virginia Woolfin suhteesta ja elämästä, sain kommentteihin suosituksia lukea kirja Virginia Woolfin naisystävän kirjailija Vita Sackwille-Westin ja miehensä kirjailija Harold Nicolsonin elämästä. Niinpä suositusten saattelemana sukelsin Englantiin ja hetkeen, jolloin Edward VII teki kuolemaa toukokuun 6. pnä 1910 ja hänen viimeisiin hetkiinsä kutsuttiin paikalle Edwardin monivuotinen rakastajatar Alice Keppel, jonka tytär Violet Trefusis oli myöhemmin…

Nigel Nicolsonin teos Erään avioliiton muotokuva (Portrait of a Marriage, WSOY 1991, suomennos Riitta Kallas) olikin poikkeuksellisen kiinnostava kirja, jossa muotokuvaa poikkeuksellisesta avioliitosta kertovat sekä Vita Sackwille-West että hänen nuorempi poikansa Nigel Nicolson nojautuen runsaisiin säilyneisiin kirje- että päiväkirjamateriaaleihin sekä osin Nigelin muistoihin. Kirjeisiin perustavaa tietoa onkin todella kiitettävästi, sillä Vita ja Harold elivät suurimman osan elämästään erillään jo Haroldin diplomaattiuran takia, mutta myös siksi, että Vita ei halunnut seurata Haroldia maihin, jonne hänen miehensä oli kulloinkin akkreditoitu. Kumpikin vuodatti kirjeissään ikäväänsä, mutta molemmat vaikenivat tarkkaan siitä, että he olisivat milloin tahansa voineet päättää erossa asumisen, jos vain olisivat halunneet.  Se ei olisi sopinut heille, sillä he muodostivat parin, jonka oli helpointa rakastaa toista kaukaa. Poissaolo loi rakkauden tunnetilaa ja kaipuuta, kun taas läsnäolo olisi ollut avioliiton tuhoisa totuuden peili.

Vitan äiti Victoria Sackwille-West nai serkkunsa Lionelin 1890 ja tästä avioliitosta syntyi tytär, joka sai nimen Victoria, mutta jota sekaannusten välttämiseksi kutsuttiin Vitaksi. Vitan isoisä oli samanniminen kuin hänen isänsä, joten sekaannusten mahdollisuus lukijalla on kirjassa suuri, mutta onneksi Nicolson tarjoaa yksinkertaisen sukupuun sivulla 73. Jos nimien keksiminen tuntuu olleen vaikeaa, niin myöskin sopivien parien löytäminen, sillä suvun vastustuksesta huolimatta yllä kerrottu serkusavioliitto toteutui. Pikkuserkusavioliitot  olivat aivan tavallisia, mutta että serkut…Tässä valossa kun lukee kirjan tapahtumia, voi kyynikko jo alkaa miettiä degeneroitumista, johon jopa Vita itse viittaa teoksessa, mutta jo kohtaa pyyhkii mahdollisuuden itsetietoisen yläluokkaisesti pois.

Kirja on hyvin monipuolinen ja kiinnostava. Sitä lukiessa ajautuu helposti poluille, joita haluaa seurata pidemmällekin. Silti on syytä tähdentää, että niin Vita kuin Harold olivat tuotteliaita kirjailijoita, vaikka heidät eittämättä aikanaan tunnettiin vahvimmin epätavanomaisesta avioliitostaan ja sen tähden minäkin nyt tämän kirjan luin, sillä minun polkuni on Virginia Woolf. Woolfia Vitan elämässä oli vähemmän kuin muuta, mutta sitä muuta olikin sitten kaiken edestä. Jo Vitan avioliitto Haroldin kanssa oli alun alkaen kyseenalainen, sillä Vita teki varsin alussa selväksi, että hän haluaa vapaan avioliiton, jossa kumpikin saa tyydyttää omia tarpeitaan kenen kanssa haluaa. Vitaa kiinnostivat naiset ja Haroldia miehet, mutta tästä huolimatta pariskunta sai kaksi lasta, Benin ja Nigelin.

Vita piti itseään lahjakkaana, mutta kuumaverisenä. Hän halusi elää itsenäistä elämää ja rakastaa ketä tahtoo ja tälle toiveelleen hän löysi enemmän kuin täydellisen parin alussa mainitusta Violet Trefusista. Violet, joka oli miehille täydellisen kylmä, avioitui kuitenkin Denis Trefusin kanssa puolipakon edessä ilmeisesti äitinsä Alice Keppelin painostuksesta. Tärkeintä oli, että kulissit olivat suhteellisen normaalit, mutta kulissien takana kertomuksen henkilöt elivät elämää, jossa rikottiin kaikkia sen ajan normeja ja myös lakia homoudesta. Vita ja Violet eivät olisi voineet vähempää välittää, sillä he keskittyivät toisiinsa niin, että saattoivat karata kuukausiksi Monte Carloon tai usein myös Italiaan. Jouluksikin Vita saattoi jättää miehensä, äitinsä ja pienet poikansa toteuttaakseen omia mieltymyksiään. Tämän mahdollistavat rahat, jotka eivät olleet itse työllä ansaittuja vaan kuin taivaan mannana yläluokalle langenneita. Harold tosin teki kovasti töitä, mutta niillä rahoilla ei olisi voitu kustantaa edes kulloisenkin asunnon ylläpitoa, joten Vitan äiti avusti heitä hyvin pitkään. Syrjästäkatsojalle Vita ja Violet saattoivat näyttäytyä vastuuttomuuden, tyhjänpäiväisyyden ja itsekeskeisyyden valossa, mutta tuon ajan Lontoolle ja Pariisille he olivat mitä kuumin juoruilun ja uutisoinnin aihe, eikä ketään kiinnostanut, kaipasivatko miehet vaimojaan tai pienet pojat äitiään.  Asiaan liittyy tietysti myös vahvasti naisen asema, sillä Vita oli aikakautensa ja sosiaalisen luokkansa vanki. Hän oli tylsän yläluokan tylsien sovinnaisuussäännöksien kahlitsema ja juuri tämän vankilan hän halusi tuhota melkein hinnalla millä hyvänsä. Asiaa hieman valottava tiivistys näkyy hänen kirjeessään Haroldille 1.6.1919:

Naisten olisi nuoruudessaan saatava olla yhtä vapaita kuin miehet. Nykyinen järjestelmä on mätä ja naurettava; se on yksinkertaisesti nuoruuden varastamista. Se sopi kyllä Viktorian aikaan, mutta tämä sukupolvi on hylkäämässä kotilonsa ja seuraava on sen jo hylännyt. Naisten tulisi nuoruudessaan miesten tavoin saada ahmia vapautta niin täysin rinnoin, että pelkkä vapauden ideakin kävisi heille vastenmieliseksi.

Vitan äiti puolusti aina julkisuudessa tytärtään, mutta kulissien takana hän aika ajoin pakotti Vitan ruotuun. Eniten hän oli huolissaan Vitan kylmyydestä lapsiaan kohtaan. Vitan ja Haroldin 1300-luvulta olevalla  Long Barnin maatilalla oli lapsille oma rakennuksensa, jossa heillä oli koko ajan tietysti ’nanny’, mutta he saivat tulla tapaamaan vanhempiaan vain illalla hetkeksi. Tosin Harold teki tähän poikkeuksia ja vietti muutenkin aikaansa poikien kanssa.

Aion palata Vitaan ja Violetiin, mutta sitä ennen vilkaisemme tulevaisuuteen, jossa näemme Vitan ja Virginia Woolfin lyhyen, mutta antoisan suhteen. Nigel muistaa itse Woolfin vierailut heillä ja huomasi, miten Woolf otti hänet ja hänen veljensä kaikessa huomioon, jättäen vaikka Vitan huomiotta, kun pojat olivat läsnä. Nigel pani merkille, miten Virginia halusi miellyttää, oli aina kiinnostunut muista eikä ollut yhtään ’itsetärkeä’. Wirginia Woolfin Orlandon päähenkilö on Vita! Kirjan alkuperäinen käsikirjoitus, jonka Woolf lahjoitti Vitalle on edelleen Vitan ja Haroldin Long Barnin jälkeen hankkimassa Sissinghurstissa.

Kiinnostavaa tässä kirjassa on se, miten muu ympäristö hyväksyi Vitan ja Haroldin vapaan avioliiton, jossa he eivät mitenkään salailleet tapojaan. Kaikki perustui siihen, että he seurustelivat vain omahenkisten ystäviensä kanssa ja nämä olivat täydellisen suvaitsevaisia. Mikään muu ei olisi pariskunnalle tullut kyseeseenkään. Heitä kohti oltiin hyvin suvaitsevaisia, mutta he itse, normien ja lakien rikkojat, katsoivat olevansa kaiken yläpuolella eivätkä suvainneet juutalaisia tai värillisiä. Verikään ei ollut ihan aatelisen sinistä, sillä Vita oli äitinsä puolelta Espanjan mustalainen.

Vitan ja Violetin löydettyä toisensa hyvin nuorina, alkoi intohimotarina jolle on vaikea löytää vertaa. Lukija ei voi olla huomaamatta, että Violet Trefusis oli todellakin maaginen nainen! Hän oli aivan ylittämätön lumovoimassaan ja näin Nigel:

Violetin elämä oli rikas. Hänestä tuli huomattava romaanikirjailija, Pariisin älyllisen seurapiirin keskushenkilöitä. Hän oli kuuluisa säkenöivästä älystään ja lennokkuudestaan, ja elämänsä loppuun saakka hän säilytti jotakin edwardiaanisen aikakauden suuresta tyylistä. Hän oli aina paratiisilintu, erilainen, sähköinen, loistelias, jännittävä nainen, ja hänen kaksi taloaan, St Loup lähellä Pariisia, voimakas ja goottilainen, ja Villa Ombrellino Firenzen ulkopuolella, unelmoiva, aurinkoinen, tuoksuva ja viettelevä, kuvastavat hyvin hänen luonnettaan. Muistan hänen keinuvan käyntinsä hänen käydessään Sissinghurstissa…

Kun Nigel kirjoitti tämän, hän tiesi jo, että Vita ja Violet olivat elämässään erossa kahdeksantoista vuotta, roihun jälkeen, edes kirjoittamatta toisilleen. Tähän on syynsä ja ne selviävät kirjasta…

Haluan palata Violetiin, sillä hän on se maa, josta tavallaan kehittyi Vita, jonka muu maailma sitten tunsi. Tuskin Vitalla olisi ollut mahdollisuutta paeta omaa Lushkaansa…ei Vitalla eli Mityalla, joka sai tällaisia kirjeitä:

Tosiasia on, kaunis romanttinen Mityani, että epäröintimme ja estomme eivät ole meidän temperamenttimme arvoisia. Ajattele millaista elämää voisimmekaan viettää yhdessä, kokonaan omistautuneina kauneuden etsimiseen. Mitä tekemistä meillä on tämän päivän vulgaarin, lavertelevan, alhaisen elämän kanssa? Mitä meitä liikuttavat aikalaistemme pikkumaiset arkipuuhat? Sinä tiedät, että olemme eri maata – mustalaisia maanomistaja-aatelin maailmassa. He ovat vallanneet ja polttaneet vaunusi, heittäneet pois paitasi ja pannusi ja paikatut korituolisi. He ovat käärineet hihasi alas ja napittaneet kauluksesi. He ovat pakottaneet sinut nukkumaan säädyllisen katon alla, jossa ei ole halkeamia tähtien loistaa sisälle. Mutta minua he eivät ole vielä saaneet! Tule! Lähde pois! Minä odotan sinua tienristeyksessä.

Portrait of a Marriage

*****

Kiinnostava  nyanssi: Hääpäivänä Vitan puku oli kultalameeta ja huntu irlantilaista pitsiä, sama jota hänen äitinsä oli käyttänyt Nikolai II:n kruunajaisissa…

*****

Vitaa ja Haroldia yhdisti kiinnostus puutarhaan. Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea, sai korvata ne, ruusut eivät saaneet sähköistää vaan vietellä ja…

Sissinghurstissa kukkivat mm. valkoiset horsmat. Kuvan on ottanut Sissinghurstissa vieraillut Hannele Kiitos kuvasta Hannele♥

Sissinghurst Castle Gardens

*****

Miten mielenkiintoista, että kirjasta löytyi yksi pieni nyanssi, joka herätti minut penkomaan vanhoja kirjeitäni:  Harold oli jonkin aikaa akkreditoituna Persian shaahin hoviin ja hän lähetti sieltä kirjeitä Vitalleen. Kaivan omaa laatikkoani syvemmältä ja käteeni osuu nippu kirjeitä, jotka M. on lähettänyt minulle vuosikymmeniä sitten Teheranista, jonne W. oli akkreditoituna Persian shaahin hoviin…