sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Raili Mikkanen: Laulu punaisesta huoneesta


Äiti istuu ikkunan ääressä hievahtamatta, lysähtänyt hahmo päivänvalon kirkkautta vasten. Ruudut muodostavat ristin juuri äidin pään päälle. Hätkähdän niin, että vesi lorahtaa tarjottimen reunan yli lattialle.

Äiti ynähtää ja kääntyy tuijottamaan teekuppiaan. Kuin napsauttamalla hän on taas poissa ja minä arkitodellisuudessani. Mitä minä oikeastaan välitän jostain kiinalaisesta ikkunan takana, kun oma jokapäiväinen ongelmani istuu tuossa edessäni.

Raili Mikkanen tuo uudessa teoksessaan Laulu Punaisesta huoneesta (Minerva 2012) jälleen kerran esiin palan salaista historiaamme, sillä monikohan on kuullut, että Nikolai II:n aikana Suomeen tuotiin linnoitustöihin kolmetuhatta kiinalaista, joista suurin osa rikollisia. Jälleen sanon siksi, että Mikkasen kirja Meren ja ikävän kiertolaiset oli sekin minulle, historian harrastajalle, aivan uusi ja aika surullinenkin tieto vaietusta menneisyydestämme. Kun Meren ja ikävän kiertolaiset sijoittuu aikaan 1918-1921, olemme nyt vuodessa 1916 ja siis ajassa, jossa olimme Venäjän alamaisia. Mikkanen kuorii selvästi sipulia, jossa kierrämme liipaten Nikolai II:sta ja jos minun toivomukseni toteutuu, kirjailija jatkaa sarjaansa taaksepäin ja kohtaamme väärinymmärretyn tsaariparkamme, joka tosin ei osannut hallita ja se näkyi myös hänen suhteessaan Suomeen. Ja nyt hänellä on meneillään maassamme linnoitustyöt, joissa epäinhimillisissä oloissa työskentelee tuhansia kiinalaisia ja yksi heistä on Yao, ryhmän venäjän kielen tulkki.


Voi tuntua yhtäkkiä kaukaa haetulta, että perhetyttö Annika Ström ja Yao ollenkaan kohtaavat etenkin kun otetaan huomioon aika ja sen käytösnormit. Tapaamisen mahdollistavat Annikan miltei mahdoton tilanne syvästi masentuneen äitinsä hoitajana sekä nuoren naisen erittäin empaattinen, välitön ja napakka luonne sekä eritoten hänen ihastuttava kärsimättömyytensä: Hän on pakahtua omaan oloonsa!

Kun kaksi nuorta kohtaa, siinä ei kysytä rotua, ei uskontoa, ja ainoa yhteinen kielikin on venäjä, joka oli siihen aikaan Suomessa pakollinen. Ei nuori nainen myöskään tajua mihin vaaraan asettaa itsensä suhteessa ympäristöönsä, joka vihaa kaikkia maahantuotuja kiinalaisia eikä pysty näitä mitenkään edes toisistaan ulkonäöltä erottamaan. Jos yksi tekee ryhmästä murhan, kaikkia pidetään syyllisinä.

Annika ja Yao kuitenkin löytävät toisensa laulussa Punaisesta huoneesta kertoen vuorotellen toisilleen oman maansa suosittua romaania. Näin kertomukset Punaisen huoneen uni ja Laulu tulipunaisesta kukasta kietoutuvat yhteiseksi tarinaksi, heidän tarinakseen. Annika on temperamenttinen ja nopea ja itsekin hämmästelee tunteidensa rajuutta:

Olenko minä enää aivan viisas? Hän on onneton, yksinäinen ihminen, vielä yksinäisempi kuin minä itse. Ei hän ole haluamassa minulta yhtään enempää kuin hippusen ystävyyttä. Se että satumme olemaan myös nuori mies ja nainen, on varmaankin minulle suurempi asia kuin hänelle.

Näinhän sitä voi itselleen uskotella, mutta ennen kuin äiti palaa sanatoriosta yllätyksineen, on luotu ikuinen side, jota kaikki maailman viha ja välimatkatkaan eivät voi ikinä katkaista.

Kirjan kertojana on pääasiassa Annika, mutta osin myös Yao, joka pohtii tilannettaan sekä kirjoittaa usein mielessään kirjettä äidilleen Kiinaan. Yaon ääni on yhtä rauhallinen kuin Raili Mikkasenkin. Olen jo tottunut Mikkasen tyyneen ääneen ja myös siihen, että vaikka mikä tuli syttyisi, hän toteaa tyynesti vain ’että se syttyi’, mutta ei miten. Ilmiselvää on, että nuori pari jo tuolloin 1916 uskaltautui punaisen katon alla tekoihin, joihin veri veti, mutta Raili ajattelee, että nuo asiat on lukijan luettava rivien välistä ja osattava käyttää myös omaa mielikuvitustaan. No, minä ainakin kuvittelin vaikka mitä…

Minusta on upeaa, miten tarkkaa työtä Mikkanen tekee. Hän ei kärsi keskittymiskyvyttömyydestä. Raili on fiktion ja faktan kautta historioitsija, sillä tämä on tiettävästi jo hänen kolmas kirjansa sipulissa, jonka kautta hän purkaa Suomen historiaa auki tietyltä ajalta. Ensimmäinen oli Unelmien varjot, jossa hän kertoo Viipurin ja Pietarin suomalaiskohtaloista 1905-1928 ja toinen jo edellä mainittu Meren ja ikävän kiertolaiset 1918-1921. Näen usein kirjoja elokuvina, mutta Laulu Punaisesta huoneesta on kuin tehty näyttämölle, sillä ihanteellisen suppea henkilömäärä luo rajatun tilan näyttämöllisen tunnelman.

Laulu Punaisesta huoneesta kirjan kannet ovat jälleen loistavaa työtä Päivi Veijalaiselta. Rohkea tummuus osin 'pitsillä' kontrastina punainen kuin veri ja sitten takakansi kaunista cappuccinoa. Muistanette, että Veijalaisen kansi Mikkasen Meren ja ikävän kiertolaiset teokseen voitti Vuoden 2009 Kaunein Kirjan Kansi-kilpailun blogissani monien, monien joukosta.

Luin Laulu Punaisesta huoneesta tosi nopeasti, sillä teksti on kiinnostavaa, kaunista ja jotenkin helppoa. Aikalaisviitteitä on ripoteltu sinne tänne, kun Annika lukee vaikka Helsingin Sanomista, miten huutolaispoika myydään somerolaiselle maanviljelijälle pilkkahintaan työhön, mutta oikeasti kuoliaaksi kidutettavaksi...Tuo historia ei ole ollenkaan niin kauhean kaukaista: Oma isoäitini eli tuolloin ja vielä varsin likellä Venäjän tsaaria…

Hurmaavaa, että kirja päättyy Norjaan ja Kristianstadiin. Uskon, että Annika on saanut sinne jo kirjeenkin. Jonain päivänä.

*****

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Unelma  Susa ja Kirjan pauloissa

21 kommenttia:

  1. Hei Leena, aion lukea tämän Mikkasen uusimman historiallisen romaanin ja aihe on todella kiinnostava. Kirjailija itse näytti minulle tuota kantta, joka on todella hieno.

    Leena sinun kannattaisi tutustua noihin Mikkasen historiallisista henkilöistä; suomalaisista naisista kertoviin kirjoihin. Esimerkiksi Aino Kallaksesta, Katri Valasta ja monista muistakin hän on kirjoittanut.

    VastaaPoista
  2. Sara, kiinnostava tämä aihe ja niin uusi. Kansi on upean dramaattinen!

    Tiedän, tiedän...kummatkin sekä Kallas että Vala kiinnostavat minua. Meinasi jäädä esikoisen syntymä väliin kun luin Kallaksen päiväkirjoja...kiinnostavampi oli niigtä luka kuin synnyttää;-)

    VastaaPoista
  3. Rakastan historiallisia romaaneja ja tämä olisi mielenkiintoista lukea,Ja miten mielenkiintoinen tuo tieto noista kiinalaisista!

    VastaaPoista
  4. Aika harvoin luen historiallisia romaaneja, mutta tästä kiinnostuin nyt niin paljon, että laitoin heti varaukseen!

    VastaaPoista
  5. Jale, niin minäkin! En ole ikinä, ikinä kuullutkaan....

    ***

    Erja, no, minä niitä taas himoan;-) Tämä on osa maamme eilistä, aika uskomaton osa...Kiva, että luet!

    VastaaPoista
  6. Kuulin tästä ensimmäisen kerran Raili Mikkasen Kirjaimia-blogissa, ja kiinnostuin. Toivon, että minulla olisi pian aikaa tarttua tähän! Todella kiinnostava aihe ja asettelu.
    Kiitos lisäyllytyksestä, Leena! :-)

    VastaaPoista
  7. Paula, suosittelen. Raililla on kyky löytää erikoisia memeiden päivien tapahtumia, sen lisäksi, että hän tekee loistavia lastenkirjoja.

    Ole hyvä ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Leena taas hienosta arviosta! :) Tämä kirja on minullakin jo lukupinossa odottamassa, ja aihe kiinnostaa hurjasti. Lisäksi ostin tammikuussa kirja-alesta Meren ja ikävän kiertolaiset, joten palailen kumpaankin arvioosi paremmin kirjat luettuani.

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Leena! <3

    VastaaPoista
  9. Sara, kiitos! Uskon, että Railin kirja löytyy nyt useammastakin kirjabloggaajan lukupinosta. Aihe on aivan uniikki. Tiedän jo, että tulet rakaastamaan molempia Mikkasen kirjoja.

    VastaaPoista
  10. mä en oo koskaan kuulutkaan tästä Mikkasesta :O aihe kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. Haron päässäni, että olen lukenut jonkun kirjan, jossa vastaavalla tavalla raahattiin kiinalaisia Yhdysvaltoihin pakkotöihin noihin aikoihin(?) mutta en kyllä saa mitään mieleeni... ehkä keksin vielä?

    VastaaPoista
  11. Anni, takuulla olet;-) Hänen kirjansa Suomen lasten linnakirja oli minulla viime vuoden paras lastrenkirja ja Meren ja ikävän kiertolaiset voitti kansikisan vuonna 2009. Etkös sinä ollut silloin jo lukijani...Sen lisäksi Raili blogaa ja blogin nimi on Kirjaimia.

    Railin Meren ja ikävän kiertolaisissa vietiin muuten lapsia Pietarista Yhdysvaltoihin ja takaisin. Jotenkin surullinen juttu, sillä Suomen rooli asiassa ei kestä päivänvaloa.

    Mieti miten paljon meillä on historiaa, josta emme tiedä mitään.

    VastaaPoista
  12. Hieno postaus, ja kiva lukea, että Mikkanen on julkaissut kirjan.

    Luulen, että kiinalaisia olisi ollut Örön saarella tekemässä teitä, minulla ei ole varmaa tietoa asiasta. Örö oli puolutusvoimien linnoitussaari Utöstä Hankoon päin

    VastaaPoista
  13. Jokke, kiitos. Raili taitaa jo kirjoittaa uutta...;-)

    Kiinnostavaa kuulla. Minä ihmettelen kun en ole tästä ennen kuullut vaikka molemmat vanhempani ovat kertoneet hyvinkin vanhoja omilta vanhemmiltaan kuulemiaan Suomen ja Venäjänkin tapahtumia. Tämä kirja taitaa jatkaa matkaa äidilleni. Lue ihmeessä!

    VastaaPoista
  14. Hei Leena!

    Olipa kiinnostava kirjaesittely, jälleen.<3

    En muista koskaan kuulleeni eli lukeneeni, että Suomeen on tuotu kiinalaisia työläisiä. Hieno romaanin aihe, arvata voi miten juoni kehittyy;DD

    Oikein hyvää lumiviikon alkua, Leena-IhaNainen.<3

    VastaaPoista
  15. Hei Aili!

    Kiitos!

    En minäkään...ja vielä 3000. Niin...en voi paljastaa;-)

    Kiitos samoin sinulle, Aili Ihnainen♥

    VastaaPoista
  16. Minä olen lukenut tosi vähän Mikkasta, vain hieman Histamiineja, mutta ihailen todella paljon hänen historiallisten kirjojensa aihevalintoja, ja toivottavasti joskus vielä niitä luenkin.

    VastaaPoista
  17. Karoliina, sinä ehdit vielä. Jos lastenkirjoista puhutaan, niin minusta Suomen lasten linnakirja on ihan huippu. Siinä on Valojärvi kuvittajana ja myös ilm. seuraavassakin kirjassa, joka on jo työn alla.

    Nämä vaietut aiheet ovat todellakin kiinnostavia.

    VastaaPoista
  18. Hankin myös Meren ja ikävän kiertolaiset hiljattain alesta, olisikohan juuri sun arviostasi alun perin mieleen tarttunut...

    Nämä Mikkasen päivänvaloon kaivamat aiheet ovat kyllä todella mielenkiintoisia. Sellaisia, jotka saavat ajattelemaan että kuinka valtavasti maailmassa ja sen historiassa oikein onkaan sellaisia asioita, isoja tai pieniä, jotka olisivat ansainneet sen että niistä kirjoitattaisiin kirja.

    VastaaPoista
  19. Satu, otaksun niin.

    Meren ja ikävän kiertolaisissa oli ikävää, miten rähmällään oleva Suomi silloin hoiti asiaa tai siis vaikeni sen kuoliaaksi. Onkohan tässä samoja piirteitä, sillä en ole tästä ennen kuullut.

    Ja mitä vielä saammekaan kuulla...

    VastaaPoista
  20. Löytyihän tämä täältä. Tulen vähän jälkijunassa. Olisinpa huomannut tämän jo talvella. Minulta jäi silloin matkojen takia paljon postauksia lukematta.
    Tämä on tosiaan lukemisenarvinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, tämä oli ihan uskomaton tarina. Äitini, jota kaikki historia kiinnostaa, ei hänkään ollut kuullut tästä mitään.

      En arvannutkaan, että tapahtuma liippasi niin liki sinun kylääsi.

      Poista