perjantai 29. marraskuuta 2019

Huomenna 80 vuotta: Hyvästi kaunis Karjala!



Huomenna tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Karjalan Kannaksen asukkaat saivat lähtökäskyn: Vihollinen oli lähentymässä, talvisota oli alkanut. Lähtijöiden joukossa oli äitini, silloin 12 –vuotias Eila ja hänen perheensä, jossa kolme muuta sisarta, joista nuorin vasta alle kaksivuotias. Mukaan sai ottaa sen, mitä jaksoi kantaa. Parhaat hevoset oli viety armeijalle, joten perhe lähti taittamaan matkaa perheen isän veljen hevosella.  Lunta oli todella paljon ja talvi oli tunnettu kovista pakkasistaan aina -40 asteeseen saakka. Äiti ja hänen serkkunsa Sirkka hoitivat toiseksi nuorinta siskoa, sillä mammalla oli sylissään alle kaksivuotias Kaija. Yksitoista päivää matkattiin Parikkalan asemalle, jossa päästiin härkävaunuun eli junan kyytiin. Asemat olivat tungokseen asti täynnä sotilaiden ja evakkojen takia. Toiset olivat menossa, toiset tulossa. Parikkalasta sitten Humppilaan, jossa koonnuttiin työväentalolle. Sieltä talolliset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Karjalaiset olivat omaa kansaa, vihollista paossa, kotinsa pakon edessä jättämään joutuneet. He olivat suomalalaisia ja heidät tuli asuttaa, oman maan kansalaiset.Pakkanen oli kova ja kuka ikinä olisi tätä uskonut. Matkalla syntyi lapsia, toiset olivat viimeisillään raskaana, oli vanhuksia ja muuten sairaita, mutta kaikilla oli vahva tahto ja usko parempaan. Eläimiä kävi pakkasessa sääli, mutta nyt saivat apuun tulla oman maan kansalaiset. Tästäkin selvittiin, vaikkakin kyyneleet silmissä ja sydän Karjalassa.

Kuten historiasta tiedämme karjalaiset pääsivät jatkosodan ajaksi palaamaan takaisin. Toivo eli ja elämä jatkui. Helluntaina 1944 äitini, kotoisin Valkjärven Teppolan kylästä, pääsi ripiltä. Hän oli viimeisessä Karjalassa ripiltä päässeessä ryhmässä, sillä kesäkuussa 1944 oli toinen lähtö edessä. Nyt hyvästeltiin Karjalan laulumaat lopullisesti, mutta muistot jäivät.

Kaikesta huolimatta äitini on käynyt parikymmentä kertaa syntymäkodissaan ja kerran minäkin mukana. Se oli kokemus, joka jätti oudon kaihon. Uin äitini ja mammani rannalla, askeleeni yhyttivät Viipurissa mammani kulun, Valkjärven talon puutarhassa kypsyttivät hedelmiään mammani istuttamat omenapuut. Näin ikkunan, josta äitini siskonsa Sirkan kanssa oli illan pimeässä nähnyt Leningradin piirityksen palon.

Kuvassa äitini istumassa lapsuuden uimarantansa kivellä. Ikävä ei jätä, sillä missä muualla olisi samanlaiset kulleroniityt, missä muualla käköset niin kukkuisivat, missä muualla viljan tähkät niin painavat, missä muualla kaupunki kuin Viipuri niin liki. Viipuri oli kansainvälinen ja suvaitsevainen. Siellä kuului monia kieliä, käytiin kauppaa, pidettiin seuraa, oltiin vilkkaita, tytöt somia kuin villimansikat, miehet sanavalmiita ja komeita, hevosten kupeet hohtivat ja Valkjärven kieseillä ajettiin aina Pietariin asti. Jäyhyys oli täysin tuntematon sana. Karjalan maassa ja ilmassa oli sitä jotakin. Äitini kantaa sitä muistoissaan mukana sateenkaaren tuolle puolen ja Valkjärven vesi kuin unta ja unelmaa. Äiti rakas, mammani, sinä ja minä, Valkjärvessä uineet, lupaan kantaa kauniin Karjalan muistoa neljännelle sukupolvelle!

tyttäresi
Leena

20 kommenttia:

  1. Tuosta kuvasta aistii niin ihanan tunnelman, kesän lämmön. Onneksi meillä on muistot, joita kannattaa vaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, ja ruusujen päihdyttävän tuoksun. Mitkä pellot, mitkä maat sinne jäivät.Muistoja eivät syö koit, ei vie inflaatio, ei maiden valtaaja: Muistot ovat meidän!

      ♥♥

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus ja muistoja! Itse olen lukenut paljon kirjoja Karjalasta ja sota-ajalta. Omat vanhempani ovat Pohjois-Karjalasta ja itsekin olen siellä asunut pienenä ja isompana viettänyt kesälomia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista tekstistäsi.Myös omat juureni ovat Karjalassa,Sakkolassa.Äitini oli 6-vuotias sodan syttyessä.Lapsia oli viisi,äitini toiseksi vanhin.Hekin palasivat takaisin,pappani rakensi uuden talon,sillä vanha oli poltettu.Äitini kirjoittaa parhaillaan muistelmiaan seuraavien sukupolvien luettavaksi,ettei omat juuret unohdu.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, löytyypä meillä samaa...Äitini synnyinkoti on edelleen asuttuna ainakin kesäaikaan. Kun minä kävin siellä, asui vakituisesti perheen isoäiti ja muut kokoontuivat sinne kun tuli vieraita tai olivat lomilla. Ihan tosi! Todella vahva viesti, mistä juuret tulevat. Kerro hänelle terveisiä♥

      ♥♥

      Poista
  4. Niin kaunis teksti, että kyyneleet kihosivat silmiin. Kauniit muistot kantavat.

    VastaaPoista
  5. Jännää,että google löytää nämä pitäjät suomalaisilla nimilläkin. Valkjärvi, Sakkola ja Vpl Pyhäjärvi olivat naapuripitäjiä. Äitini oli Sakkolasta, isäni Vpl. Pxhäjärveltä. Vanhin elossa elossa oleva serkkuni muistaa evakkomatkat. Kaksi 80-vuotiasta eivät muista, kun olivat syntyneet syys- ja marraskuussa. Äitini evakuoi suvun lehmät. Minulla on säilynyt 23 vuotiaan tätini, ilmavalvontalotan, kirje Käkisalmen pommitusten keskeltä. Hän aloittaa lyhyen kirjeen jouluäivänä ja lopettaa sen uutenavuotena ja kyselee, missä päin sukua on hajallaan. Välipäivinä ei ollut aikaa kirjoittaa. Kaikki naimattomat suvun naiset olivat lottina. Minusta oli normaalia, että kaikki 4 elossa olevaa sisarustani olivat syntyneet eri puolilla Suomea, vain yksi 1942 syntynyt Vpl Pyhäjärvellä. Kävin syntymässä Porissa, ja se on nyt ikiajaksi merkitty syntymäpaikakseni. Olin kateellinen naapureille, jotka veivät haudoille kukkia ja kynttilöitä. En voinut viedä, kun vainajatkin jäivät Karjalaan. Mutta talot ovat hyvää tekoa, vieläkin pystyssä ja asutettuina. Pääsin kolmesti niitä katsomaan. Rupesin ymmärtämään sukujen kertomuksia. Kaikkea hyvää evakoitten tyttärille ja pojille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, äitini on nyt 92 vee ja muistaa kaiken kuin tietokirja. Äitini ehti olla pikkulottana. Minä olen Luvialta ja kävin kouluni ja tein töitä Porissa. Koska osa perheestä edelleen Luvialla, kuten äitini, sinne taas kohta. Minun syntymäpaikkani on Turun Heideken ja siitä olen ylpeä:) Niinpä on äitinikin syntymäkoti. Sitä yhdessä toivotamme♥

      Poista
  6. Sisko, kirjoitit tosi kauniisti. On aivan mahdotonta käsittää, kuinka kauhea tilanne evakkoon lähtä oli. Kuinka pelättiin, paleltiin, jouduttiin hyvästelemään koti. Itketti lukiessa. Mukavaa lauantai-iltaa. Lämpimin terveisin Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, kiitos♥ Liity ryhmään Juuret rajantakaisessa kauniissa Karjalassa. Siellä on nyt jo yli 200 kommenttia ja lukenut jutun on kohta 900. Siellä on äidin tuttujakin. Luin tänään äidille puhelimessa. Se oli järkyttävää, mutta kuten tuolla ryhmässä joku sanoi, että karjalaisuus on juuri selviytymistä! Kiitos samoin teille♥

      Poista
  7. niin, minun isäni oli 10-vuotias, hänen isä kirjoitti päiväkirjaa siitä paosta, evakkoon äkkilähdöstä, eläinvaunussa menosta (minulla kopio isoisäni kertomuksesta). Sitten Suomen puolella lähetettiin isäni kolme nuorempaa veljeä Ruotsiin nimilaput kaulassa... (Isäni nuoremmat veljet tarvitsivat tulkin voidakseen puhua oman äidin kanssa, unohtivat nämä lapset suomen kielen).

    Minun 90-vuotis isäni sai haudan Turussa pari kuukautta sitten, vahhempiensa kanssa. Uurnassa Karjalan värit: punainen musta, valkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, suuri ja liikuttava tarina <3 Nyt sinua ja minua yhdistävät jo karjalaisuus, Heideken, puutarhailu ja kirjallisuus.

      ♥♥

      Poista
  8. Olen käynyt Heinjoella turkulaisen tätini kanssa ja ruotsia puhuvan setäni kanssa, minä tulkkina näitten siskojen välillä. Turkulainen tätini vihainen näille 60-vuotiaille venäläsille mummuille, jotka asuivat "hänen" kylässä... ottaneet "hänen" kodin. Mutta nämä venäläiset mummut Heinjoella eivät olleet vielä edes syntyneet kun heidät evakoitiin... itse en jatka tätä vihaa eteen päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, äitini asenna tietysti sama.Nämä asuttajat 'ohjattiin' taloihin. Äitini ollut monet kerran syntymäkodissaan venäläisten vieraana, me R:n kanssa kerran. Hyvin passasivat ja oli vilkasta.Ei jatketa vihaa, vaan tietoa juurista.

      ♥♥

      Poista
  9. Kun kuulee elävien kertomuksia, ymmärtää eri tavalla sen syvyyden mitä omasta kodista lähteminen voi tuntua. Mietin anoppia kuullessa miltä on tuntunut lähteä kahdesti kotoaan, tulla tänne, saada täältä oma maapaikka, joka on ollut toisten. Nuo on isoja asioita, sekä evakoille että niille jotka ovat täällä auttaneet. Ja tuosta on tosiaankin vain 80 vuotta.

    Ihana kuva äidistäsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, näin on. Nyt tajuan, miksi A. vaikutti kuin tutulta:) Niin, se kaikki tapahtunut niin likellä, että mammani sukulainen palveli Pietarissa hienostoperheessä Nikolai II:n hallitessa. Ja mammani kävellyt Fontankakadulla, jonka varrella silloin asui Anna Ahmatova!

      Kiitos♥


      ♥♥

      Poista
  10. Pappani kirjoitti aikoinaan vuosikymmenet näistä asioista Suvannon Seutu-lehteen,lehdet ovat jälkipolville visusti tallessa.Lehtihän ilmestyy edelleen Sakkolan,Metsäpirtin ja Vuokselan pitäjälehtenä.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, hieno teko papaltasi! Tämä asia voisi viedä minut kokonaan ellei olisi tätä kaikkea muuta. Merin pitäisi kyllä, tyttäremme, vielä näähdä, missä ovat mummonsa juuret. Ja kun talokin on pystyssä ja ovat vieraanvaraisia. Eivät he niitä asuttaneet muuten kuin määrättyinä.

      Kuulostaa jotenkin ihanalta, että lehti on piätjälehti Sakkolaan, Vuokselaan ja vieläpä Metsäpirttiin. Hyvä sun pappa♥

      ♥♥

      Poista