Heinrich Fraenkel, Roger Manvell: Heinrich Himmler SS:n ja Gestapon päällikkö

Kuka on tuo lyhyenläntä, heikkoleukainen mies sangattomissa silmälaseissaa niin monissa valokuvissa, jotka esittävät Kolmannen valtakunnan ylintä johtoa Hitleriä, Eichmannia ja Göringiä? Ei hän ole minulta voinut ohi mennä, vaan hänessä ei ollut mitään kiinnostavaa. Jossain toisessa maailmassa hän olisi ollut pieni virkamies tai alemman tason opettaja, mutta häntä ajoi fanaattinen missio kitkeä maanpäältä jokaikinen juutalainen sukupuoleen ja ikään katsomatta. Siinä tehtävässä hän ahkeroi uutterasti ja itseään säästämättä, itselleen etuoikeuksia ottamatta, tarkkoja muistiinpanoja tehden, satojatuhansia tai miljoonia käskyillään tuhoten. Hän ei koskaan pystynyt ymmärtämään itseensä kohdistunutta inhoa, jonka takia hän ylen naiivina uskotteli itselleen Reichin ollessa jo miltei liittoutuneiden miehittämä, olevansa juuri oikea mies neuvottelamaan länsivaltojen kanssa erillisrauhasta nähden itsensä jo uuden Saksan valtiaana. Tämä oletus kertoo yhtä paljon kaikesta siitä, mihin hänen mielensä ei yltänyt: Hän ei todellakaan ollut penaalin terävin kynä, mutta silti häntä pelättiin eniten heti Hitlerin jälkeen. Onko ihme, että tämä niemand, ei mikään arjalaisen rodun eliittipersoona, on jäänyt jopa minulta katveeseen. Sinne haluaisin hänet jättääkin, mutta faktat faktoina ja ellemme tunne historiaamme, olemme tuomitut sitä toistamaan.

Heinrich Fraenkelin ja Roger Manvellin elämäkerta Heinrich Himmler SS:n ja Gestapon päällikkö (alkuperäisteos: Heinrich Himmler: The Sinister Life of the Head of the SS and Gestapo, suomenkielinen laitos Minerva 2019, suomennos Pertti Jokinen) tutustuttaa meidät  mieheen, joka oli säntillinen, pikkutarkka, viettänyt äärimmäisen siveellisen nuoruuden, mieheen josta tuli kuitenkin yksi Hitlerin lähimmistä miehistä eli Heinrich Himmleriin. Koska historiallisen kiinnostukseni yksi tärkeä ’intohimo’ on Kolmas valtakunta, olin tietenkin kuullut Himmleristä kaikista muista näkyvistä Hitlerin lähimmistä miehistä kerrottaessa, mutta hän ei näkynyt heidän kooltaan ja esiintymiseltään. Jos ajatellaan vaikka Reinhard Heydrichia, arjalaisen rodun prototyyppiä, vaikka juuri hänen suvussaan oli yksi epäilty juutalainen, siis Himmlerille liattu veri, ei Himmler voi olla kuin Reinhardin kynnen varjo. Terhi Rannelan Frau, vaikka ei olekaan tietoteos, pitää muuten hyvin kutinsa totuuden kanssa!, kuvailee miten erilainen ja näkyvä oli Heydrich. Jos hänen olisi annettu jatkaa sisäpiiritehtävissä, hän olisi uhannut jopa Hitleriä, Goebbelsia ja Göringiä, Himmleristä nyt puhumattakaan. Kirjassa on äärettömän kiinnostavaa tarinaa siitä, miten tämä atleettinen merivoimien komentaja alkoi voittaa alaa missä ikinä liikkuikaan ja kaiken takana oli hänen kunnianhimoinen vaimonsa Lina von Osten, jolla on yhteyttä myös Suomeen, kuten Himmlerilläkin! Lopulta Hitler nimitti Heydrichin Reichsprotectorikriksi Tžekkoslovakiaan, jonka tapahtuman jälkeen Himmler huokaisi helpostuksesta, sillä hänellä oli missionsa ja omituinen kunniantuntonsa. Linasta ei voi olla mainitsematta, että hän toimi täysin toisin kuin oli ohjeistus natsivaimoille: Hän ei suostunut olemaan näkymätön eikä kuulumaton ja se tulee Rannelankin kirjassa hyvin esiin, mutta niin hän tekee tässäkin teoksessa, sillä ketä muuta natsivaimoa näin kuultaisiin!

Kuvassa Himmler teini-ikäisenä eturivissä toinen oikealta. Kuva: Gebhard Himmler

Jos Kolmannen valtakunnan johto kiinnostaa, kannattaa lukea Gerald Posnerin kirja Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan lapset kertovat. Ainakaan arviossani en löydä Himmleriä ollenkaan eli sellainen hän oli. Sellainen, että piti nuoresta asti päiväkirjaa eikä ikinä pystynyt luopumaan tarkkojen tietojen muistiin kirjaamisesta. Kiitos sen tiedämme hänen todellisista teoistaan todella, todella paljon. Jopa Hitler peitteli käskyjään erilaisilla koodisanoilla tai määräsi massateloituskäskyt jonkun toisen määrättäviksi, useimmiten Himmlerin, joka tekikin kaiken mitään kaihtamatta. Hänen jälkensä ovat niin veriset, että näkyvät historian synkimmän pimeyden läpikin kuin fosforoituina. Totuus on, että hän oli äärimmäisen julma, mikä ei tietenkään vähennä muiden natsien julmuuksia, mutta Himmler oli kuin vailla mitään tuntoa allekirjoittaessaan mitä kauhistuttavimpia tuhoamiskäskyjä. Hänellä oli myös äärimmäinen rodunjalostuskiihko. Hän määritteli arjalaisen rodun rajat, juuri hän, joka oli fyysisesti heikko, luisut olkapäät, heikko näkö, pihtipolvet, seksuaalisesti heikko....Juuri tämä mies kehoitti SS- joukkojen miehiä lomille lapsentekoon. Hänestä saa tässä mielessä jopa hieman oudon kuvan, niin yksityiskohtaisesti hän seurasi miestensä seksuaalisia toimia, muistaen kuitenkin aina muistuttaa rotupuhtaudesta.  Hänellä oli kuitenkin suunnattomasti valtaa. Hitler oli Göringin ja Goebbelsin kanssa läsnä kokouksessa joulukuussa 1941, jossa Hitler julistautui asevoimien komentajaksi nähden itsensä yksinäisenä nerona. Näitä unelmiaan hän helli ja kehitteli eteenpäin Berchtesgardenissa, missä luonto antoi hänelle rauhan. Ehkä myös sen upea ympäristö vain kohotti hänet yhtä täydelliseksi. Nyt natsihierarkiassa hänen alapuolellaan seurasi Himmler

...mitättömämämpi ajattelija, mutta mies, joka oli luotu sen miehen kuvaksi, jota hän palvoi. Hitlerin kieroutuneen nerouden asemasta hän saattoi tarjota vain kyltymättömän pakkomielteensä ja pedanttisen yksityiskohtiin puuttumisensa ja Hitlerin hypnoottisen johtamisen sijaan absoluuttisen omistautumisensa velvollisuuksilleen...Hänen valtansa perustui pelkoon, mutta pelkoa hän koki itsekin ja se tuli suoraan hänen riippuvuudestaan muista ja omasta riittämättömyydestään. Hänen hermosairauksistaan  oli tullut kroonisia, ja vain Kersten kykeni vapauttamaan hänet lamauttavista kipukohtauksista. Hänen intonsa tuhota juutalaiset ja slaavit ja asettaa itsensä terveyttä uhkuvan pohjoisen Euroopan johtoon kompensoi heikkoa fysiikkaa.

Kuva Irmgard Kersten

Onneksi Himmlerillä oli Felix Kersten, suomalainen hierojansa, joka sai hänet aina tolpilleen, kun oli vaikeinta. Jopa todella kivuliaat vatsakrampit helpottuivat Kerstenin käsittelyssä. Kersten on omalla tavallaan kirjan sankari, sillä hän sai jonkin verran hillittyä Himmlerin julmuutta, sai pelastettua yksittäisiä juutalaisia leireiltä ja teloituksista, sai joskus potilaansa jopa muuttamaan massateloituspäätöksiään. Yhä helpommaksi se kävi, kun alkoi ilmetä, että Saksa on häviämässä liittoutuneille. Kersten ymmärsi ajoissa siirtää perheensä Ruotsiin ja hän myös hyvästeli työnantajansa ennen pahinta.

Tämän Himmler elämäkerran anti on runsas tieto aina yksityiselämästä yksityisiin päiväkirjoihin. Himmler itsessään... Jo aikaa sitten hän oli hylännyt puheissaan Nacht und Nebel –termistön ja sanoi mitään kaihtamatta, että jokainen juutalainen, nainen, mies, lapsi, oli murhattava, ettei natsien omille lapsille jäisi kostajia.

Himmlerin vaimo Margaret "Marga" Himmler, jonka kanssa Himmlerillä oli kaksi lasta.

Kaikesta huolimatta tämä ihmispeto kuvittelee Hitlerin ollessa vetäytynyt Berliinin bunkkeriinsa, että juuri hän olisi sopiva henkilö neuvottelemaan liittoutuneiden länsivaltojen kanssa erillisrauhasta, kunhan sen ulkopuolelle jäisi Neuvostoliitto. Hän alkoi myös tehdä hyvän tahdon eleitä koskien tiettyjen maiden juutalaisia, vapautti osan lähtemään Sveitsiin ja osan Ruotsiin. Kerstenin puheet alkoivat nyt miljoonien kuolleiden ja murhattujen kentillä itää siementä, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta muuttaa tapahtunutta. Kaupankäynti juutalaisilla on oma karmea lukunsa ja aivan varmasti Himmler ei olisi vetänyt mitään välistä, niin rehellinen tämä massamurhaaja oli. Hänen ainoa ylellisyyteen ja vähän muuhunkin suuruudenhulluuteen viittava heikkoutensa oli Wewelsburgin linna.

Linnan suunnittelun ja huonejärjestyksen oli määrä loihtia esiin Saksan suuruuden henki. Huoneet oli nimetty historian hnekilöiden, kuten Fredrik Suuren mukaan, ja linnan museossa oli kokoelma historiallisia esineitä. Himmlerin oma huone oli nimetty Henrik I:n (Heinrich der Vogler, Henrik Linnustaja, 876-936) mukaan. Hän oli 1 000 vuotta sitten Saksan perustaja.