maanantai 5. helmikuuta 2024

Iloista viikkoa presidentin vaaliin ja sitten vaikka lintuja bongaamaan!

Jarmo Mannisen suorastaan voimaannuttava kuva siivittäköön vaaliviikkoa. Hömötiaiset, willowtit, ovat vähentyneet, mutta kyllä meillä käyvät vielä. Etenkin kookospähkinäkakut menevät hyvin ja mustarastaille on ihan oma talvipiiloon tarjottava ateriansa, joka tarjotaan noin puolilta päivin ja se ei ole jäätynyttä. Biologi Mauri Leivo tämän minulle kertoi, että mustarastaan nokka ei kestä Keski-Suomen korkeudella talvea ilman ruokinta-apua. (Sama koskee heikkosorkkaisia, pieniä metsäkauriita.) Tunnenpa linnuista kiinnostuneen pariskunnan, joka esimerkillisesti ruokkii mustarastaslaumaa Helsingissäkin. Hömpät ovat oma suloinen lukunsa lintusyötöllä.

Olen useinkin ottanut kantaa nykyiseen presidenttipariimme, joka on minulle hyvässä ikimuistoisin. Sen olen saanut sanoa, mutta nyt vaikka on näin hyvin sujuneet vaalit ja olen vain kommentoinut Stubbin runsaita sivuja, minua on lempeästi haastettu poliittisiin kysymyksiin muutaman kerran. En ole niin kiinnostava ollenkaan, enkä poliittinen henkilö, joten saan pitää mielipiteeni ihan ominani kuin vaalisalaisuuden. Ystävät ja läheiset tietävät, että minulle merkitsee eläinsuojelu (kiitos emakkohäkkikiellosta määräajalla) ja maanpuolustus: Kiitos Natosta! Haluan nähdä lehmät laitumilla, hevoset laumoissa, kanat ulkona ja turkistarhat kiinni. Mitään uutta tässä ei kai ole, mitä en olisi aikaisemminkin kertonut. Kummatkin ehdokkaat ovat huomionarvoisia, joten ollaan iloisia, että näin on.  Niin ja jos nyt tännekin sen laitan: Jokaiselle lapselle tehtävä mahdollisuus yhteen mieluisimpaan harrastukseen! Se pitää lapsen oikealla polulla eikä tee luokkaeroa. Presidentin asia on ulkopolitiikka, mutta hänen on oltava myös kansaa yhdistävä, ei erottava henkilö.

lumisadeterveisin
Leena Lumi

2 kommenttia:

  1. Huikea kuva hömpästä.Jännityksellä odotamme ken on kaikkein ... no ei ehkä kaunein mutta presidentein:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kiitos kuvaajan! Juu, sitä toki, mutta haikeudella muistelen nykyistä presidenttiparia ja varmaan moni muukin. Jännittävää viikonloppua♥♥

      Poista