Osa kevään
viehätyksestä on siinä innossa, jolla linnut suhtautuvat omaan tehtäväänsä
elämän kiertokulussa. Ne rakentavat pesää ja lisääntyvät riemukkaasti, aivan
kuin olisivat itse keksineet, että juuri niin pitää tehdä.
Tänä keväänä
tintin pesä sai hehkuvan oranssin sävyn, kun nokkela lintu keksi verannalle
unohtunen shaalini. Onnittelen tinttiä hyvästä värisilmästä, sillä oranssi
sopii hyvin sen keltaisenmustaan höyhenpeitteeseen. (Kirsti Ellilä)
Tänä vuonna
ilmestynyt Puutarhamaailma 2013 (Karisto, toimittanut Satu Laatikainen) luottaa
samoihin tekijöihin kuin viime vuoden Puutarhamaailma 2012 vain tarinat
kasvavat, elävät omaa elämäänsä. En tiedä millä perusteella kirjan tekijät on
valittu, mutta jo viime vuonna koin hätkähdyttäviä hetkiä soitellessani
tekijöille ja pyytäessäni kuvia juttua varten. Vuodet eivät ole siskoja
keskenään ja niinpä nyt purosta kasvoi meri ja tästä jutustakin taitaa tulla entistä
enemmän tekijöidensä näköinen. Kyseessä on kuin valinta satunnaisia ihmisiä,
jotka kertovat omia tarinoitaan puutarhoistaan, mutta puutarhakäsite laajenee
huimasti perennapenkkien ohi, sillä Kirstin trenditietoisesta tintistä
siirrymme sisukkaaseen valkosipulin kasvatukseen, kohtaamme paljon kissoja,
hurahdamme tarhamehiläisiin ja kierrätykseen, kohtaamme Kainuun korven taiteilijan
ja naisen joka kaivautuu lumeen, piipahdamme Chelsean Flower Show 2012-
näyttelyssä, hullaannumme kukkasipuleista, saamme tietää herkullisen kompostin
salat, haluamme oppia vanhoja yrtti- ja rohdoskasveja, rakennamme upean
kesäkeittiön sekä löydämme parvekkeen vuodenajat. Palatkaamme Karhin koululle,
jonka valtiatar on hurmaantunut tarhamehiläisiin ja näiden myötä
kasvivalikoimassakin mehiläisten suosikit saavat aivan uuden arvon:
Hunajan
tuotannossa maitohorsma on korvaamaton loppukesän meden tuottaja. Hunajan
pääsatokausi käytännöllisesti katsoen päättyy horsman kukinnan päätyttyä. (Sari
Kallio)
Myös voikukka,
vadelma, maksaruohot ja siankärsämöt ovat kova sana mehiläisharrastajalle. Yllä
olevassa kuvassa ahkera mehiläinen töissä metsäkurjenpolven kukassa.
Sarin isolta
tontilta löytyy kuitenkin myös kalliokielon pysäyttävää viehkeyttä, josta
saamme tietää, että:
Alkukesästä
paikassa, jossa etelärinne nousee talon viereen oleskelualueeksi, kasvaa vieno
kalliokielo. Hienostuneen ja viattoman näköinen kukka kätkee suuren
hengenvaaran myrkylliseen marjaansa, joka on suorastaan hengenvaarallinen.
Kasvin juurakko näyttäytyy kuitenkin aivan toisessa valossa. Elias Lönnrot
kuvailee kalliokielon hyödyllisiä ominaisuuksia perinpohjaisessa kirjassaan
Flora Fennica – Suomen Kasvio (1860) näin: ”Juurakot taidetaan kuivattuina,
jauhettuina ja vähän muilla jauhoilla sekoitettuna nälkävuosina leiväksi
käyttää.”
Luvussa
Oloja ja iloja, olotiloja Jaana Ohra-ahon kierrätyspiha ilahduttaa kaikkia,
joiden mielestä ’vanhassa on vara parempi ja tavaroiden jatkokäyttö sallittu.’
Oooh, mitä Lotta
kätkee perennapenkkiin…(Ihmiset eivät tiedäkään miten herkullinen ydinluu on saatuaan muhia viikkoja maassa.) Lotta vie meidät Kainuun kaunosielun Urho Kähkösen
luokse, jonka tapasimme jo viime vuonna hänen matkallaan kohti ’eskapistista
täyttymystä, kohti Edeniä.’ Kesä 2012 ei
ollut sateineen kovinkaan suosiollinen maisemataideteoksen luojalle, sillä
perennapelto oli veden peitossa ja välillä Lottakin jäi saviseen peltoon
mahastaan kiinni, mutta Kainuussa ei lannistuta!
Kukaan ei
halua ostaa sadekesänä taimia. Kevättalvella opettaessani oppilailleni
puutarhanhoidon niksejä kaikki olivat vielä innoissaan. Myöhemmin nähdessäni
erään kurssilla olleen oppilaani hän sanoi puutarhainnostuksen kylmyyden ja
sateiden takia kuluvan kesän osalta menneen jo ohi. ”Olen jo luopunut tästä
kesästä – odotan ensi kesää.”, oli hänen lakoninen toteamuksensa. Mitä tästä
opimme: Puutarhanhoito on kestävyyslaji. Se ei sovi heikkohermoisille tai
elämään hedonistisesti suhtautuvalle ihmiselle. (Urho Kähkönen)
Kainuun
sanavalmis korpitaiteilija alkaa perustaa koiralleen puistoa, Lotan puistoa.
Perusta on vanha kasvimaa ja mielikuvitusrikas Urho näkee kuvan pellosta täynnä
yllätyksiä ja värien pitäisi sointua takana siintävään kainuulaiseen
vaaramaisemaan sekä vesistöön. Siitä pitäisi tulla taideteos. Väreinä hopean,
sinisen ja purppuran sävyt. Sisustuksena vähintäänkin paviljonki, vesilammikko
ja kasvihuone sekä rajattomasti istuksia. Yllättäen suru astuu kuvaan, sillä
Lotta lähtee koirien taivaaseen sadesuven kyynelien saattelemana.
Vihreä väri
rauhoittaa silmää ja sielua, maan tunne sormissa on voimaannuttava.
Alkusyksyllä jo kaipaan puistoani, edessä on taas pitkä talvi. Auringon viime
säteet putoavat puiston perimmäiseen nurkkaan. Siellä on rakkaan Lotta-koiramme
viimeinen leposija. Puisto oli Lotan lempipaikka, ja koiran kuollessa kuluneena
kesänä hautasimme sen rakkaaseen puutarhamaahansa. Samalla se tuli
luovuttaneeksi nimensä puistolle. Lotan haudalla kasvaa pilvikirsikka Ajatus
siitä, että rakas koiramme istuu pilven reunalla ja katsoo kirsikan kukintaa
joka kevät, liikuttaa mieltä ja sydäntä. Puutarha lohduttaa.
Tarja
Smolanderin jutussa Erään puutarhan evoluutio kohtaamme faktan, jossa mikään
muu ei ole pysyvää kuin jatkuva muutos. Ymmärrän hyvin, sillä pitkässä
juoksussa niin hänellä kuin minulla melkein kaikki kasvit ovat ainakin kerran
vaihtaneet paikkaansa. Ja Tarja pitää myös puutarhapäiväkirjaa, jota
suosittelen kaikille. Pitää muistaa, että ’nauhukset pois keskipihalta (liian
varjoisaa), pari töyhtöangervoa tilalle (sopivan varjoisaa), pionit
eteläpihalle (riittävästi valoa), lännenkimikit eteläiseen penkkiin
(riittävästi kosteutta)…’ Tarja tarjoilee myös Puutarhurin kymmenen käskyä.
Lähestyessämme
vuodenaikojen parveketta, rakennamme matkalla Tanja Niemisen kanssa upean
kesäkeittiön. Ihan helppoa, sillä tarkat rakennusohjeet löytyvät kirjasta.
Luvussa
Parvekkeen monet tunnelmat Annis Ahonen paljastaa, mikä kaunosielu ja
visionääri hän onkaan, sillä ikinä en ole nähnyt mistään parvekkeesta yhtä
hurmaavia vuodenaikakuvia. Pikkulinnut lauloivat, että nyt tieto kulkee ja
Annisin parvekestailauksia on jo ollut esillä ainakin yhdessä puutarhalehdessä.
Kekseliäänä Annis löytää sisustustarvikkeita usein luonnosta. Myrskyn katkomia
puunoksia ja risuja, mukaan vain kynttilä tai pari tunnelmaa luomaan. Muuten somisteita hankitaan sesonkien päätyttyä
edullisesti.
Keväällä
laitan parvekkeen lattialle pastellinsävyiset matot ja istuimiin tyynyt.
Syksyllä vaihdan ne paimenmattoihin ja valkoisiin tekoturkiskankaisiin, joilla
verhoan istuimet ja pöytäpinnat. Myös valkoinen lakana asetelmien alla saa
aikaan talvisen tunnelman. Erikokoiset kivet toimivat kaikkina vuodenaikoina
sisustuksen yksityiskohtina…
Parvekeistutus
on sokeria sielulle. Kun uuden projektin on saanut valmiiksi, on ihanaa vain
istua ja nauttia silmillään. Parveke on sopivankokoinen projekti niin
kukkarolle kuin viitseliäisyydelle – työmäärältään se ei ole liian suuritöinen
eikä hinnaltaan tyrmäävä. Tulos on palkitseva, innostava ja mielihyvää
tuottava. (Annis Ahonen)
Tässä on
vain kaksi kuvaa teille nyt ja vaikka niin teki mieli, pidättäydyin nyt laittamasta tähän
omaa suosikkikuvaani eli jouluparveketta. Olen jo liittynyt Annisin blogin
lukijaksi ja sieltä löytyvät kaikkien vuodenaikojen parvekkeet ja lisää upeita parvekekuvia on tietysti myös tässä kirjassa.
Vaikka Annis
tuossa vaatimattomasti puhuukin sopivankokoisuudesta ja työmäärän kohtuullisuudesta,
sain etiäisen, että suunnittelijamme on vasta päässyt vauhtiin ja voinemme
odottaa häneltä seuraavaksi jotain suurempaa kauniiden parvekemiljöiden lisäksi…
Minusta
Puutarhamaailma 2013 on vieläkin parempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Tai
sitten olen jäävi, sillä tämän kirjan yhteydessä tapahtui koskettaviakin
kohtaamisia. Myös tämän vuoden kansi on huippukuva. Viimevuotinen oli minulla
kirjatelineessä esittelyssä puolisen vuotta! Minusta tällaista kirjaa on jokaisen
helppo lähestyä. Tämä sopii niin erilaisille puutarhahulluille, sillä onhan
meidän joukossamme vaihtelua diagnosoimattoman ’sairautemme’ tasossa. Minäkin ’sairastan’ sekä puutarha- että lumihulluutta eivätkä ne mitenkään sulje
toisiaan pois. Talvinen puutarha ja lumi ovat myös kirjailija Kirsti Kurosen
inspiraation ja ilon lähde ja siksi lopetammekin hänen tekstiinsä:
Naisen
mielestä talvella on rauhallista, kun mikään ei kasva – eikä tarvitse itsekään
kasvaa.
Koko yön
sataa, sataa, sataa uutta lunta.
Nainen ei
malta nukkua. Hauduttaa teetä, kääriytyy vilttiin ja istahtaa keittiön pöydän
ääreen.
Tuijottaa ikkunasta ja vartioi lumisadetta, joka putoaa pihan harteille
verkkaan suurina hiutaleina.
Nainen uppoutuu
ja sulautuu. Minuutista minuuttiin, tunnista toiseen.
Pihan
tallilyhdyssä loimottaa kynttilä, rusakko vilahtaa vajan taakse, karhun
kuorsaus värisyttää herukkapensasta, hevonen hirnahtaa…Korkealla pilvissä
syntyneet tähtikiteet leijailevat hitaasti maahan.
Uni on syvää
ja hyvää. Lumi ymmärtää.
Talvella ei
kenenkään tarvitse kasvaa.
*****