Karjalainen keittiö on suloinen sekoitus itää ja länttä, se
kuljettaa mukanaan Pietarin makuja, mutta säilyttää omat juurensa, nappaa lännestä
makean ja hapanmakean, idästä smetanan. Karjalainen keittiö hauduttaa pitkään
ja sydämellä, se kannattaa lähiruokaa ja käyttää sieniä, joista taitettaessa
tihkuu maitoa, mutta osaa käyttää muitakin sienilajeja. Se kantaa mukanaan
rahkaherkkuja ja karjalanpiirakoita, mutta tarjoaa myös läntisten pitopöytien
noutopöytäherkkuja. Se puhuu kakkaroista, hutusta, rotinoista ja vatruskoista ja
tarjoilee koko Suomelle kuuluisia viipurinrinkeleitä, joita syötiin jo Turun
Akatemian vihkiäisissä 1649. Karjalainen keittiö on kulkenut evakkomatkat ja
asettunut uuteen asutukseen. Se on sekä jäänyt juurilleen, että kulkenut vaikka
länsirannikolle, jossa tyttäret ovat äideiltään ja isoäideiltään oppineet
Juuret Karjalassa- keittiön herkut. Karjalainen keittiö on sekä eilisen
nostalgiaa että tämän päivän uusia tuulia perinneruokiin. Karjalainen ei jää
paikoilleen junnaamaan, vaan sopeutuu niin hengessä kuin ruoassa nykyaikaan –
parhaintaan ikinä kadottamatta.
Ulla Liukkosen, Helena Lylyharjun ja Kari Martialan teos
Karjalainen keittiö – Uusia tuulia perinneruokiin (Karisto 2013) tarjoilee
karjalaisen keittiön herkkuja moderniin keittiöön sovellettuina resepteinä.
Upeat, vahvat kuvat ovat Kari Martialan, mutta mukana on myös arkistokuvia
vaikkapa ruoanvalmistuksesta evakkotaipaleen ajalta taikka särän valmistuksesta
Lemilän säräpirtissä. Reseptejä on yli sata ja voitte arvata, että liikun nyt
herkillä keittokirjassa, sillä isoäitini sukua on elänyt Valkjärvellä, likellä
Viipuria, ainakin 1500-luvulta asti. Mammani keittiössä olen monet piirakat rypyttänyt
pienin sormin, siellä olen seurannut sivusta erilaisia ruokien hauduttamisia ja
siellä syönyt maailman parasta juuri uunista otettua ruisleipää, jonka
herkullisuuden osasalaisuus lienee ollut ikivanha taikinajuuri. Lapsuuteni
kotikeittiö oli kuitenkin läntisen ja itäisen vahvaa sekoitusta, joten ensi
viikonloppunakin tarjolla lienee niin merisiikaa graavina kuin perunapiirakoita,
joiden maine kiertää kuin taru. Äidilläni on rivitaloasunnossaan naapurina
sisaruspari, joiden perunapiirakoita käy nauttimassa ainakin eräs entinen ministeri
ja…me. Legenda kertoo, mitä tapahtui äitini ja mieheni ollessa kauppareissulla
ja piirakat tuotiin uunikuumina kun minä, niille eniten perso, sain
vastaanottaa huumaavasti tuoksuvan tarjottimen täynnä noita ihanuuksia: Nykyään
äitini pitää varansa eikä jätä minua enää yksin ainakaan perunapiirakoiden kanssa!
Kirja rakentuu Top Chef-ohjelmastakin tutun keittiömestarin
Ulla Liukkosen muhevista tarinoista ja ruokaohjeista. Näin Ulla:
Meillä Karjalassa luonto on lähellä, ja olemme oppineet
hankkimaan sieltä ruokamme. Kotipihalla oli kasvimaa, ja äiti kasvatti siellä
lanttua ja porkkanaa. Järvistä pyydettiin kalaa, metsistä marjoja ja sieniä,
viljaa pellolta. Siksi olenkin henkeen ja vereen lähiruoan kannattaja.
Kun uuni lämmitetään, ensiksi siellä paistetaan
karjalanpiirakat, perunapiirakat tai lepuskat. Sen jälkeen uuniin laitetaan
leipomukset ja viimeiseksi lihat. Liha saa muhia uunissa 4-5 tuntia, jotta
siitä tulee todella hyvää.
Yhdyn sataa lähiruokaan ja haudutukseen. Lähiruoka on sekä
laatua, herkkua että järkeä. Haudutus taas on intohimoa! Valmistaessani vaikka karjalanpaistia, josta
olen tehnyt hieman oman versioni, taikka tehdessäni gulassia, mikään alle kolmen
tai neljän tunnin kypsennys ei tule kyseeseenkään. Oletteko koskaan tunteneet
sitä miltei maagista kodin tunnelmaa, lapsuuden viikonloppujen kuisketta, joka
syntyy uunissa muhivasta lihapadasta.
Tämä kirja on ihana. Tekisi mieli tarjoilla teille täältä
monenmoista, mutta listaan vaikka muutamia, että pääsette makuun ja sitten
valmistamme myös jotakin. Kirjasta löytyvät Piirakat ja kukot, Leivät ja leipomukset,
Puurot, Liharuoat, Kalaruoat, Kasvisruoat, Perustaikinat, Kastikkeet,
Lisukkeet, Täytteet ja kuorrutukset, Hillot ja hyytelöt, Jälkiruoat ja Juomat.
Lisäksi on karjalaista ruokasanastoa, josta osa minullekin tuntematonta. En
tiennyt että jamakkapiirakka on rahkapiirakka, serpa on liemi ja turahuttaa on
kiehauttamista.
Koska olen pääsääntöisesti kalaihminen, tekisi niin mieli
tarjota teille tätä muikkukeittoa. Katsokaa miten kaunis kuva.
Toisaalta tunnen tuulessa slaavilaisuutta, joten valmistamme seljankaa:
100 g porkkanaa
500 g sipulia
200 g perunaa
50 g purjoa
1 rkl tomaattipyreetä
pippuria
suolaa
1 rkl rypsiöljyä
1 l vettä
2 kalaliemikuutiota
200 g siikaa tai lohta hiillostettuna
1 pieni suolakurkku
Pilko juurekset, perunat ja sipulit pieniksi ohuiksi
suikaleiksi tai kuutioiksi. Laita kattilan pohjalle öljy, tomaattipyree ja
pilkotut kasvikset ja kuullota ne.
Lisää vesi, kalaliemi ja suolakurkkukuutiot.
Keitä kypsäksi ja mausta tarvittaessa suolalla ja
pippurilla.
Hiillosta siika- tai lohipalat.
Laita lautaselle kuumaa keittoa, päälle hiillostetut
kalanpalat ja silputtua tilliä.
Tarjoa tuoreen ruisleivän ja smetanan kera.
Ihanaa: Smetanaa!
Soitin muuten Kari Martialalle kirjan kuvista ja kun kaksi
karjalaista tapaa vaikka puhelimessa niin se on kuin tutut kohtaisivat. Hänen
juurensa ovat Viipurissa ja minun siinä likellä Valkjärvellä, joten paljon oli
asiaa ja juttu olisi voinut jatkua vaikka kuinka ja kauan. Hauska sattuma, että Karin juuret
toisen vanhemman puolelta ovat Turussa, joka taas on minun syntymäkaupunkini,
sillä isä oli Säkylästä. Yhtä lähekkäisiä: Viipuri ja Valkjärvi, Turku ja
Säkylä.
Kirjan upea kansi on muuten Krouvin riistapullat. Sitä en
tarjoa nyt, vaan valmistamme ruis-puolukkapuuroa, jota pidin alaluokilla koulun
parhaana ruokana ja maistuu vieläkin:
1 dl puolukoita
3 dl ruisjauhoa
1 l vettä
1 dl sokeria
Sekoita ruisjauhot ja puolukat veteen.
Keitä koko ajan sekoittaen, kunnes keitos saostuu.
Lisää sokeri ja anna hautua kannen alla noin tunnin.
Puurosta tulee herkullista leivinuunin jälkilämmössä, noin
120 asteessa.
Miten muistaisin, että edesmennyt anoppini, satakuntalainen,
paljon kysytty pitokokki, Keittiön Valtiatar, valmisti myös tätä herkkua…
Siltä varalta, että joku haluaa vielä jotain jälkiruokaherkkua,
valmistamme Karpalojäädykettä:
250 g karpaloita
2 dl tomusokeria
3 keltuaista
4 dl kuohukermaa
Soseuta karpalot esimerkiksi sauvasekoittimella ja puserra
seos siivilän läpi.
Sekoita seokseen 1 dl tomusokeria.
Vatkaa keltuaiset ja 1 dl tomusokeria vaahdoksi.
Vatkaa vaahdot ja marjasose varovasti tasaiseksi seokseksi
ja laita kelmutettuun vuokaan ja pakkaseen jäätymään.
Ota tarjolle noin puoli tuntia ennen tarjoilua ja koristele
maun mukaan karpaloilla, marjakastikkeella tai kermavaahdolla.
Oih!
Kiitos Kari Martialan saan tarjoilla teille huomenna erään
herkun kirjasta ja viedä sen Ruokareseptit Leena Lumissa!
Herkuille persona ja intuitiivisena ihmisenä ennustan tästä
kirjasta klassikkoa. Mitä se olikaan, jota Aleksanteri III tarinan mukaan sai
kuriiripostina Viipurista…
*****