maanantai 30. syyskuuta 2013

Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

Ei Sebastian ollut suorastaan hyvännäköinen. Ylipainoinen ja melko nukkavieru, ei selvästikään piitannut erityisen paljon ulkoisesta olemuksestaan. Mutta Sebastian oli läsnä. Se oli puoleensavetävä piirre. Siinä luultavasti oli salaisuus, Vanja arveli. Sille hän ei ollut koskaan suonut ajatustakaan. Hän oli aina, heti kun päästiin Sebastianin luonteen siihen puoleen, tukahduttanut ajatukset ja reagoinut kiukkuisesti. Sebastian vain käytti naisia hyväkseen, hän oli ajatellut. Mutta nyt hän pystyi ymmärtämään, miksi niin moni lähti leikkiin mukaan. Sebastian sanoi oikeita asioita, sanoi ne oikeaan aikaan. Sai varmasti naiset tuntemaan itsensä huomioon otetuiksi, oletettavasti jopa haluttaviksi. Siinä oli varmaan Sebastianin metodi: se oli peliä, jonka hän oli vuosien saatossa viimeistellyt täydellisyyteen asti.

Hjorth & Rosenfeldtin kolmas Sebastian Bergaman -jännitysromaani Tunturihauta (Fjällgraven, Bazar 2013, suomennos Veijo Kiuru) vie meidät nyt hyvin sekavaan murhamysteeriin, sillä kahden naisen syksyinen tunturivaellus päättyy kammottavaan hautalöytöön, joen törmällä näkyvään käsivarteen. Tutkimuksissa paljastuu, että paikkaan on haudattu kuusi ihmistä, joista neljä aikuista ja kaksi lasta. Alkaa niin hämmentävä tutkimus, että kannattaa todellakin huomata muutakin kuin naislukijoita kaatava psykologinen profiloijamme, älykäs, mitään kaihtamaton Sebastianimme, sillä arvatkaapas mitä: Myös kaikkivoipa Sebastian hukkaa rikoksen kultaisen langan, minkä hän jutun loppumetreillä myöntääkin keskustellessaan tutkinnanjohtaja Torkel Haglundin kanssa:

”Mitähän siinä oikein mahtoi tapahtua”, hän mietti.

Minä mietin aivan samaa, sillä en vieläkään ymmärrä aivan kaikkea Tunturihaudan motiiveista enkä niihin liittyvistä tekijöistä. On hämmentävää olla kokenut ja intohimoinen dekkarinlukija, jolle kaiken huipuksi juuri Hjorthin ja Rosenfeldtin Oppipoika oli viime vuoden toiseksi paras dekkari.

Pahat uutiset ensin eli Tunturihauta oli minulle liian rönsyilevä ja sekava. Henkilöitä oli niin runsaasti, että puolet olisi aivan hyvin voitu karsia pois jo kustannustoimittajan toimesta.  Kirjassa esiintyvän afgaaniperheen tarina on järkyttävä, mutta juuri se toi mukaan USAn turvallisuuspalvelua, kaksois- ja kolmoisidentiteettiä ja kaikkea sellaista, joka ei ainakaan minua kiinnosta. Kun vertaa Oppipoikaan, jossa lukija saa huurtua kauhusta eläessään psykopaattisen sarjamurhaaja Edward Hinden pään sisällä, voi vain todeta että yksilökauhu päihittää mennen tullen kollektiivisen kauhun. Mitä on joku USAn turvallisuusuhka ja pelkokuvat verrattuna siihen, että Hinde sieppaa Vanjan!

Hyvät uutiset ovat loistavia ja niistä on ilo kertoa! Sebastian on aivan yhtä mahdoton kuin ennenkin vaikka maanista paneskelua unohduksen toivossa on nyt vähemmän, sillä kauhukseen antisankarimme saa kuulla, että hänen tyttärensä Vanja, joka vieläkin pitää Valdemaria isänään, on hakenut FBI:n koulutukseen Quanticoon kolmeksi vuodeksi. Tieto suistaa hurmurimme raiteiltaan ja saa hänet toimimaan hyvin epäeettisesti, mutta älykkäänä miehenä hyvin jälkensä salaten. Tietenkin voi miettiä, että kerran kaikki jo tiedämme Vanjan olevan Sebastianin tytär, niin ei omena kauas puusta putoa eli mahtaakohan kiinnostava profiloijamme joutua heikoille jäille…Ainakin hän on päättänyt estää Vanjan lähdön sekä saada Valdemarin näyttämään Vanjan silmissä kaikkea muuta kuin hyvältä isältä:

Nyt täytyi onnistua tekemään Valdemar persoonattomaksi. Muuttaa hitaasti symboliksi. Ihmiset tappoivat helpommin symboleita. Siinä oli koko kansojen ja ryhmien yleistämisen salaisuus. Kasvottomista ryhmistä oli helpompi olla pitämättä. Romanit, homot, juutalaiset ja…rikolliset, Vanja täytyi saada näkemään Valdemar rikollisena eikä isänä. Se ei olisi helppoa. Mutta jos joku siinä onnistuisi niin Sebastian Bergman. Mutta nyt täytyisi päästä lähemmäs. Olisi itse muututtava inhimillisemmäksi samalla, kun Valdemar muuttuisi pienemmäksi…

Oi mikä taika kirjailijoilla Hjoth ja Rosenfeldt onkaan, että ovat osanneet luoda just Sebastianin kaltaisen tyypin. Miesparka kärsii aidosti pahasta traumasta, onnettomuudesta, jossa menetti perheensä. Hän on siis sympaattinen, mutta ei kaipaa sääliä, vaan toimii kuin norsulauma lasikaupassa sekä naisasioissa että pimeän juonissaan. Silti hänestä vain ei voi olla pitämättä. Ehkä koukuttumiseen on syynsä myös sillä, että Michaelin ja Hansin tekstissä nainen on hyvin usein ratkaisijan roolissa ja sen saa myös hamesankarimme kokea. Vanjalla ei ole edes kirjan lopussa hajuakaan, että Sebastian voisi olla hänen isänsä, mutta jotain pahaa on ilmassa, sillä Vanja aavistelee kaikkien vaikeuksiensa syyksi juuri Sebastiania, joka oli yrittänyt aivan päinvastaista:

”...paras selitys, mitä olen keksinyt on se, että Sebastian on sairas. Haluaa jostain kumman syystä tuhota minun elämäni."

”Tuo kuulostaa vähän…hullulta.” (Billy)

”Juuri siksi se selviääkin siitä”, Vanja sanoi niin tyynesti ja uskottavasti kuin pystyi. ”Kaikki on niin hullua, että kukaan ei pystyisi uskomaan, että Sebastian on sen tehnyt. Minusta tuntuu, että se mies on psykopaatti.”

Siis nyt Vanja vertaa hänet Hinden kynsistä Oppipojassa pelastanutta miestä psykopaattiin. Mitä ihmettä on tapahtunut? Mihin on kadonnut Vanjan kiitollisuus ja miten Sebastianin yritykset kääntyvät kaikki häntä vastaan? Ja missä ihmeessä piileskelee luonnonvoima Ellinor Bergvist, Ellinor, joka on kuin uskollinen koira…

Kukaan ei pannut häntä merkille.

Kukaan ei tiennyt, että hän oli sairas kotiavustaja, jota nussittiin.

Kukaan ei tiennyt että hänen laukkunsa oli tänään painavampi.

Kukaan ei tiennyt. Vielä.

*****

Jos kiinnostuit Sebastianista, lue myös sarjan ensimmäinen kirja Mies joka ei ollut murhaaja.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

*****

Tunturihaudasta on liäkseni kirjoittanut ainakin Annika K

28 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, menee ehdottomasti luettavien listalle vaikka ei Oppipojan tasolle yltäisikään. Mutta se olikin niin hyvä! En itsekkään pidä "agentti" yms. jutuista, vaikka ne varmaan tätä päivää ovatkin. Myös henkilö paljous saattaa häiritä jos se sekoittaa tarinaa. Aikakaudesta toiseen siirtyminen on myös sellainen juttu jonka vain harva kirjailija osaa, usein se sekoitaa ja tekee tarinasta sotkuisen. Uskon kuitenkin että tämä on dekkarina" takuu kamaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, no Oppipoika olikin kultaa, mutta hopeakin kelpaa. Sebastian on kyllä ihan entisellään, mutta nyt vähän eri puuhissa...Tässä voi keskityä vaikka Sebaan ja Vanjaan noiden 'agenttien' sijasta. Pidät tästä!

      Poista
  2. moi, minä olen se kirjallisuuden tuleva nimi suomessa, sekoitus baudelairea, dickinsonia, plathia. Runoilija ehkä Jumalan armosta tai armotta vaikka tähän asiaani ei kukaan usko tulevaisuus minulle itselleni on historiaa. T Jani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jani, sitten sinä olet tulevaisuuden parhautta, sillä luettelit just niitä, jotka merkkaa minulle. Tosin voisin listata mukaan vielä Mirkka Rekolan, Wislawa Szymborskan ja vaikka Anna Ahmatovan. Menestystä!

      Poista
  3. Tämä kirjailijapari on minulle vallan tuntematon, mutta sait kiinnostumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sitten vain lukemaan! Ikinä en ole lukenut psykoloigsesta murhaajasta kuin on Sebastian;) Tämä kirjailijakaksikko muuttaa kullaksi kaiken, mihin koskee. Toinen tai kumpikin oli mukana aikanaan tekemässä Varustamo -tvsarjaa ja nyt toinen on mukana sunnuntai-illan Sillassamme. Sebastianin tarina on niin vaikuttava, että olisi hyvä jos aloittaisit kirjasta Mies joka ei ole murhaaja, mutta voit aloittaa kyllä Oppipojastakin, sillä muistan siinä kerratun Sebastianin historian ja miksi hän on mitä on. Ja tapaus Hinde on aivan omaa luokkaansa.

      En muuten yhtään pidä tämän kirjan kannesta: Jos tarina on jo kova, niin kansi voisi olla muuta.

      Poista
    2. Huomasin, että kansi on kamala. Silta on järkyttävän hyvä sarja. Naisnäyttelijä on superihana omassa erilaisuudessaan.

      Poista
    3. Mikä vahinko, että kustantajat eivät kysy meidän mielipiteitämme kansista;)

      Silta lepää paljon paitsi hyvän käsikirjoituksen myös juuri pääosaa esittävän naisnäyttelijän varassa. Luin eilen hänestä, mutta nyt jo unohdin nimen...

      Hän on kuitenkin oikeasti papin rouva ja on kuulemma kertonut jossain lehtihaastattelussa, että kun kuvataan rakastelukohtauksia, hän huutaa: "Muistakaa, että olen papin rouva." Sius huumorissa löytyy;)

      Poista
  4. Minä tykkäsin Sebastianista, mutta tätä uutta en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, et sinä sitten voi olla tätä lukematta;) Katso mitä yllä selostan Maille eli tässä on nyt aika mainittava tekijäkaksikko liikkeellä.

      Poista
  5. Tässä oli uusi dekkarinimi minulle, pitääpä laittaa muistiin - vaikuttaa tutustumisen arvoiselta (erityisesti tuo vanhempi kirja, Oppipoika)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, suosittelen! Oppipoika olisi viime vuonna ollut blogini paras dekkari ellei harvoin julkaiseva Åsa Larsson olisi juuri silloin tehnyt uskomatonta Uhrilahjaansa. Sebastian on silti paras hahmo, mitä on syntynyt ikinä...ainakin Poirotin jälkeen;)

      Poista
  6. Luulen et tykkäisit uudesta kirjatuestani. Tunturit ovat hienoja sekä kesällä että talvella (meri-poikani sai tunturi-tyttönsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, no varmasti. Tulen kohta katsomaan. Tunturit, alpit, meri....ja upeat kirjatuet.

      Poista
  7. Voi Leena, sain tämän eilen loppuun, ja nyt tulin lukemaan arviosi. Pyydän heti alkuun anteeksi, että kommentoin näin negatiivisesti tätä kirjaa, mutta kun en voi muuta: tunsin oloni pettyneeksi.

    Yhdyn ehdottomasti näkemykseesi siitä, että tarina oli sekava ja henkilöitä liikaa. Mielestäni rikosjuonta ei ollut käytännössä lainkaaan!

    Sebastian on kyllä kiinnostava ja ihastuttavan ristiriitainen hahmo, mutta ei, minusta dekkarin jännitettä ei voi rakentaa yhden ainoan ihmisen varaan, tai ainakaan pelkästään hänen varaansa rakennettu jännitys ei ollut minulle tarpeeksi.

    Minulla on ihan petetty olo, jos totta puhutaan. Mies, joka ei ollut murhaaja ja Oppipoika olivat l o i s t a v i a, todellista dekkareiden aatelia, ja tämä oli niihin verrattuna minun asteikollani surkeaa lähentelevä. Annoin Goodreadsissa kaksi tähteä, mutta yhtäkin harkitsin, ja kuka tahansa Goodreads-suosituksiani lukeva tietää, kuinka harvinaista se on.

    Olen nyt niin tuohtuneessa mielentilassa, että käytän kärjistettyjä adjektiiveja, mutta koska luin nuo kaksi edellistä ihan hiljattain, ero niihin ja kolmanteen on todella suuri ja tuoreena mielessä. Parin päivän päästä ehkä rauhoitun, mutta nyt tuntuu kuin uskollisena pitämäni rakastaja olisi pettänyt... Olin odottanut tätä kirjaa niin paljon, ja sitten tällainen "tekele". Jos tämä olisi ollut esikoinen, se olisi ollut ehkä ihan mukiinmenevä, vaikkakin jaaritteleva ja jouduin lopulta selaamaan eteenpäin puolihuolimattomasti, kun jostain muistinauhojen varastamisesta oli niin pitkät sepustukset, vaikka sillä ei ollut mitään merkitystä juonen kannalta.

    Kirjailijoiden pitäisi pyrkiä parantamaan kirja kirjalta, kuten Jo Nesbö ja Lars Kepler -oariskunta tekee, mutta Tunturihaudasta tuli mieleen vain, että on selvästi pukattu liian pyhyessä ajassa ulos dekkari puhtaan myynnin toivossa. Tai ovatko kirjailijat edes samat? Oliko tämä edellisistä osista poistetun materiaalin kierrättämistä?

    Lisäksi suomennos oli huolimaton. Häirtitsevää puhekielen käyttöä, samat henkilöt puhuivat väliin kirjakieltä ja väliin puhekieltä ihan samojen ihmisten kanssa, eikä se kuulostanut luontevalta. Puhumattakaan puhekielisyydestä tekstin joukossa muutenkin, jopa minun huomioni kiinnittyi ylimääräisten, suomeen kuulumattomien pronominien käyttöön substantiivien edessä. Eli sekä alkuperäinen kirja että suomennos vaikuttivat hätiköiden tehdyiltä.

    Argh, tekisi mieli vaatia rahat Elisa-kirjalta takaisin, niin suuret olivat odotukseni kahden loisteliaan ensimmäisen osan jälkeen, ja niin suuri oli pettymys kirjan luettuani.

    En ole edes varma, haluanko lukea neljättä osaa. Tai ehkä annan sinun lukea ensin, ja sinä osaat sitten sanoa, onko parannusta kolmoseen vai ei ;)

    P.S. Rauhoituttuani varmaan totean olleeni ihan liian ankara, mutta petetyillä rakastajattarilla tunteet ovat kivuliaasti pinnassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, ole hyvä vain. Miltäs luulet minusta tuntuneen, kun tämä oli minulle vuoden odotetuin dekkari...

      No, minusta tarina ei tässä 'lepää' ihan vain Sebastianin varassa, sillä onhan Vanja ja Ellinor. Niitä muita tutkintatiimiläisiä en nyt laske, sillä he ovat peruskauraa.

      ...mutta näin sekavaa tarinaa olen lukenut tuskin koskaan.

      Sebastain onkin kuin uskton rakastaja, joka puhaltaa savukkeen savut kasvoillesi ja seuraat häntä siitä huolimatta tai juuri ehkä siksi. Lasken, että tämä on loistavan kirjailijaparivaljakon välityö. Minulla on tapana 'hyväksyä' välitöitä muiltakin, kuten vaikka Siri Hustvedtilta, jonka Amerikkalaista elegiaa en pystynyt edes tuomaan blogiini.

      Minuta tämä on tehty liian kiireessä ja siis rahan toivossa. Oi miksi nämä kirjoittajat suostuivat siihen. Hyvä kysymys: Ovatko he edes kirjoittaneet tätä. No, perun äskeisen, sillä mitä sinä uskallat sanoa, minä en. Jätn huonot kirjat yleensä tuomatta blogiini, mutta tätä en voinut, sillä niin moni seuraa kuitenkin Sebastiania. Mutta myönnän, että en ymmärtänyt tuon taivaallista kirjan ns. juonesta, jos sitä olikaan.

      Ei aina vain voi parantaa: Armoa myös kirjailijoille ja heidän välitöilleen. Joku Theorin ja Larsson vain parantavat. LUE THEORININ UUTUUS!!!!

      Auts, miksi minä en havainnut sitä puhekieltä, kun olen sen suhteen melkein allerginen. Minussa asuu kielellinen pilkunnussija, vaikka välillä löysäilen tarkoituksella itsekin. Minä vain en kestä lukea puhekieltä ellei se ole niin tarkoiutuksellista ja tyylikkäästi erottuvaa kuin Konstigin kirjassa Totuus naisista, jossa se oli kuin eriössään, ne keskustelut murkkujen kanssa etc.

      Minä luen joka tapauksessa neljännen osan, mutta ellei se palaa kahden ensin julaksitun tasolle, lopetan. Kerron sittn kyllä sen julki.

      Minäkin olen petetty rakastajatar, mutta tässä iässä sitä osaa jo antaa onnahduksen anteeksi ja laittaa toivonsa seuraavan kerran huumaan;)

      Kiitos virkistävästä ja pitkästä kommentistasi! Nyt minä vasta kunnolla heräsin ja jaksan kiitää päivän asioilla;)

      Poista
    2. Minäkin olen nyt jo hiukan rauhoittunut, kun sain purkaa tuntojani sinulle, arvasin, että ymmärtäisit ♥ Ja koska Sebastian on valloittanut myös minut, minunkin täytyy hyväksyä, että joskus kirjailijoilta todellakin putkahtaa esiin vain välityö... ja kyllä minä koko ajan jännitin Sebastiania ja Vanjaa, mutta olin niin pettynyt kaikkeen muuhun.

      Ihanaa päivän jatkoa, olkoon se paljon paljon positiivisempi kuin aiempi kommenttini ♥

      Poista
    3. Tottakai, minä olen kirjailijoiden ja lukijoideni Suuri Ymmärtäjä;)

      Seba vain on niin hyvä tyyppi, ollut siis ainakin nämä kolme kirjaa. Nytkin hänen huolensa Vanjan poislähdön pelossa ajaa hänet ylittämään kaikki normaliuden rajat.

      Juoni floppasi tässä täydellisesti tai kuten totesit, vapaasti lainaten: "On tässä mitään juonta?"

      Kiitos samoin sinulle♥ Minähän sanoin, että piristit minua loistavasti;)

      Poista
    4. Mukava lukea tätä. Pakko silti kirjan suomentajana kommentoida suomennoskommenttia. Ei ole tehty yhtään kiireessä eikä ainakaan tarkoituksellisesti hutiloidenl. Faktat tarkistettu, Dialogissa ja muussa kielessä pyrin löytämään kullekin henkilöille oman tapansa puhua. Mutta mutta... Mutta mutta - kuka meistä puhuisi joka tilanteessa ja kaikkien ihmisten kanssa aina johdonmukaisesti samalla tavalla? Olen kääntänyt ammatikseni täyspäiväisesti n. 30 vuotta ja miettinyt noita asioita paljon ja pitkään - ja joka käännöksen kohdalla mietin aina vain uudelleen: yritän "kuunnella", miten alkuperäinen tyyppi puhuu, ja sitten sovittaa sen omaan suomennokseeni omaan korvaani hyvältä/sopivalta kuulostavaksi. Mutta joka tapauksessa - kaikenlaisen hutiloinnin ja kiireen kiistän ehdottomasti, ja Hilla Bazarilla teki hienoa työtä kustannustoimittajana. Mutta nauttikaa kirjasta - minä nautin sen suomentamisesta.

      Veijo K
      PS kahta edellistähän en suomentanut, ja ne luin suomeksi vasta sen jälkeen kun olin oman ensimmäisen versioni tehnyt.

      Poista
    5. Veijo, kiitos. Ilmeisesti vastaat Veralle, sillä enhän minä kai suommennosta moittinut, vaan liian rönsyilevää tarinaa;) Minä en edes huomannut suometajan vaihtumista tässä, sen sijaan kylläkin Samartinin kirjassa, joka on myös Bazarin teos.

      Kiitos sinulle kommentistasi: Ehkä Vera vastaa sinulle...

      Mukavaa lokakuun jatkoa!

      Poista
    6. Hei Veijo! Toivottavasti et pahastunut kärkkäällä tuulella tehdystä purkauksestani. On lohduttavaa kuulla, että ainakin suomennos oli tehty huolella ja tietoisesti, kun itse tarina ei siltä vaikuttanut. Minä kieltämättä huomasin suomentajan vaihtuneen, koska huomasin heti muutoksen aiemmissa osissa esiintyneiden henkilöiden puhetyylissä. Nämä ovat makuasioita, minä en pidä puhekielestä dialogissa liikaa viljeltynä, vaan korkeintaan satunnaisena tehokeinona. Jos en olisi lukenut kahta ensimmäistä osas ja huomannut tyylissä muutosta, ja jos en olisi ollut niin pettynyt itse tarinaan, en ehkä olisi kiinnittänyt henkilöiden puherekisteriin samalla tavalla huomiota kuin nyt. Se on selvä, että jokainen suomentaja tekee omat valintansa kääntäessään, tärkeintä on pyrkiä tuomaan kirjailijan ääni kohdekielellä esiin niin luontevasti kuin mahdollista. Joskus lukijat pitävät ratkaisuista, toisinaan ne särähtävät silmään kuten minulla nyt kävi edellämmainitsemistankin seikoista varmasti myös johtuen. Tunnistan sarjan kirjoittamisen ja julkaisun haasteet: lukijoilla on tiettyjä odotuksia kirjojen sisällöstä ja tyylistä ja aina odotukset eivät täyty, onhan mahdotonta miellyttää kaikkia lukijoita. Mukavaa viikonloppua minunkin puolestani p.s . Dekkareiden kääntäminen oli pitkään minunkin haaveeni, uskon hyvin, että suomentaminen on ollut myös nautinnollista! :)

      Poista
    7. Vera, kiitos♥ Ja vaikka tämä nyt ei niin minua koskekaan, niin puhekieli on minullekin paha juttu. Konstig oli oudon hyvin onnistunut siinä, mutta yleensä minä ärsyynnyn puhekielestä;) Siis vain tehokeinona, kiitos!

      Poista
  8. Minä aloin nyt kiinnostua Mies joka ei ollut murhaajasta, koska olen niin ihastunut ja koukuttunut Siltaan. Harmi vain, että kierrätin oman kappaleeni kirjasta muualle... Mutta onneksi on kirjastot! Tätä en varmaan ihan heti lue, mutta jos kirjasarja vie mukaan, niin ehkä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, koska aikasi on rajallinen, voisit aloittaa suoraan Oppipojasta. Oppipoika olisi ollut minulla viime vuonna paras dekkari ELLEI Larsson olisi julkaissut loistavaa Uhrilahjaansa. Kuten tunnettua Larsson julkaisee harvoin ja aina vain parempaa.

      Poista
  9. Oi, aloitin tämän eilen ja nyt en osaa sanoa muuta kuin... Oi. Ja Sebastian ;)

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
  10. Vähän myöhässä tulee tämä: Joo, Leena, Verallehan minä tietenkin vastasin mutta kyllä se kelpaa yleiskommenttina suomentajalta muillekin. Luin ne aiemmat sarjan kirjat suomeksi vasta, kun olin ekan versioni Tunturihaudasta kirjoittanut, ja olin valintani tehnyt. Parhaillaan tekeillä on taas uusi suomennos - ei samaa sarjaa - jossa taas pähkäilen tuota puhe-/kirjakielisyyttä, Saas nähdä mihin päädyn. Kaunista talvea kaikille!
    Veijo K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veijo, jos me kaikki olimmekin pettyneet Tunturihautaan, kun ne ekat osat olivat niin timanttia;) No ei vainkaan: Se on kumma, miten usein itseänikin puhekilisyys kirjassa häiritsee. Toisaalta sitten taas Kettu sai kirjoittaa miten huvitti Kätilössään ja oli ihan outoa murrettakin ja meni ihan täydestä. Minun on pakko myöntää, että itseltäni jää usein kirja kesken, jos siinä on 'väärää' puhekilisyyttä. Kunpa vain osaisin tarkentaa, mitä se tarkoittaa...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista