Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen

”Ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen”, kirjoitti Edith Södergran jo 1918 Syyskuun lyyra –kokoelmansa johdannossa. Tai oikeastaan hän taisi todeta: ”Itsevarmuuteni johtuu siitä, että olen löytänyt ulottuvuuteni. Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.” Ja miten oikeassa hän olikaan, sillä murtumattomuus oli tarpeen, kun elämä rusensi lahjakasta runoilijaa teilaavien arvostelujen, sairauden ja köyhyyden raipaniskuilla. Eikö silloin olekin lahjakasta katsoa tähtiin, nähdä oma arvonsa, pitää siitä kiinni ja kirjoittaa: ”Kukaan ei vältä tähteään, sitä on pakko seurata.”

Edith Södergranin aforismikokoelma Kaikkiin neljään tuuleen (Into 2013, suomennos Hilja Mörsäri) on uusin suomennettu luku Södergranin tuotantoon. Pieni, suuri kokoelma sisältää Edith Södergranin aforismit, jotka on suomentanut kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja Hilja Mörsäri, jolle, kuten monelle meistä, ihaillun runoilijan tuotanto on ollut läheistä jo nuoruudesta asti. Tämä pieni kirjanen on helmi, joka sisältää paitsi mainitut aforismit suomeksi ja ruotsiksi, myös Parantolatekstin, jonka Södergran kirjoitti suomeksi ollessaan hoidettavana Nummelan keuhkotautiparantolassa 1910 sekä tietoa Södergranin kirjailijantyöstä ja ajattelusta Hilja Mörsärin kertomana:

Aforismien syntyaikaa leimaavat suuret historialliset muutokset koko Euroopassa ja myös Södergranin henkilökohtaisessa elämässä. Jo Pietarissa koulua käydessään Edith on saattanut aistia aikakauden jännitteet; hän on hyvinkin voinut huudahtaa muistikirjalleen lauseen ”Vaara ja turvattomuus ovat huolettomuuden oikeita elementtejä; sivilisoitunut elämä on raskas taakka.” Kirjavissa havainnoissa  saattaa olla koostuneena useiden vuosien kokemuksia ja oivalluksia. Myös varhaisvaiheen runoissa on samaa taistelun intoa ja hurmaa: ”Laulun henki on sota.”

Södergranista kerran tuleen syttyneet varmaankin omistavat minun laillani useampia teoksia ihailemansa runoilijan tuotannosta ja kaiken alku ja juuri on 1916 ilmestynyt ja Uuno Kailaan suomentama Runoja. Kirjan tekee erityiseksi paitsi esikoisuus, myös se, että Edithin tunteiden kohde, Hagar Olsson, on kirjoittanut siihen lumoavan, Lauri Viljasen suomentaman johdannon. Minulle Kaikkiin neljään tuuleen on viides Södergranista kertova kirja, joka eroaa erityisyydellään jo aiemmin mainitsemin seikoin muista: Edithin aforismit suomeksi ja runoilijan oma suomenkielinen kirjoitus, mutta lisäksi saamme muutakin kuvitusta kuin tummanpuhuvan kuvan Edithistä iso Totti-kissa sylissään tai kuvan sairasvuoteelta. Erityisen koskettava on omakuva peilin kautta, joka on otettu myös kannen kuvaksi. Slaavilainen uskomus peilien kuiskeesta tuo kuvassa Raivolan runoilijan vuosien lävitse lukijaa liki. Ei ole suljettua rajaa, ei ole menetettyä terveyttä, ei ole vuosien eroa, ei Raivolan lehtikuusimetsiä, ei edes kuolemaa, on vain tämä hetki ja Edithin herkänvahva: ”Minä!” Edithin elämän viisaus ja arvot soivat hänen aforismeissaan ja minä enemmän runoissaan, mutta kyllä runoilijan kärsimysten puristuksissa syntynyt timanttilujuus on myös hänen aforistiikkansa perusta:

Aforismin taide on omalaatuista: vastakohdilla leikittelyt ovat tyhjänpäiväisiä kuin sanaleikit, totuudet useimmiten vaatimattomia, ja kuitenkin ollaan kutomassa kaikkein kallisarvoisinta totuuden pukua.

Todella syrjäytyneitä ja vajonneita ovat vain alhaisesti toimineet ihmiset.

Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkkoaan, kunnes täysikuu tulee ja noutaa sen jonain kauniina päivänä.

Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Maria  ja Ulla