perjantai 14. helmikuuta 2014

Kerran vuodessa varaamme aikaa kalenteristamme ja pöydän...

Kerran vuodessa 
varaamme
aikaa kalenteristamme
ja pöydän ravintolasta.
Nostamme maljan meille -
täydellisille naisille.
Kerran vuodessa
kikatamme kuin tytönhupakot,
puhumme pahki
huolet ja harmit,
moitimme pikkusielupomot
ja surkeat säät,
kehumme lapset
ja toistemme asut.

Kerran vuodessa 
muistelemme menneet,
ja tähyilemme tulevat.
Puolet meistä on eronneita,
ja ihmettelemme
kuinka siinä niin kävi.
Toinen puoli meistä
on edelleen naimisissa
ja sitä me vasta hämmästelemmekin.
Kerran vuodessa
katsomme toisiamme silmiin
ja olemme jälleen
viisitoistavuotiaita.
Sinä olet paras ystäväni
ja rakastan sinua.

Rakastan sittenkin
vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini
ja analysoida niitä
aina ja iankaikkisesti.

Rakastan kärkeviä kommenttejasi
ja viiltävän teräviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin
tarpeesi jakaa viisauttasi,
silloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.

En ole kenenkään kanssa
itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut
minua nauramaan
niin kuin sinä.

Kenenkään seurassa
en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi,
yhtä huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta
kukaan ei saa
minua vakavoitumaan hetkessä 
yhtä varmasti kuin sinä.

Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä 
korjaamassa 
mitä korjattavissa on.

Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia 
luutuneita ja puutuneita 
rakennelmia hajalle.

Mutta eniten rakastan sinua siksi,
että sinulla on sydän 
siellä missä pitääkin -
paikallaan.
Ensitapaamisellamme
tiesin heti,
että huolimatta
erilaisista 
lähtökohdistamme,
olosuhteistamme
ja odotuksistamme,
meistä tulisi ystävät.
Ja siltä siunatulta seisomalta,
niin siinä kävi.

- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
Sinulle lukijani, teille kaikille, haluan tämän kevään ensimmäisen lumikellon ojentaa. Olet ystäväni siellä jossakin. Olet ollut jo kauan, sillä tutustuimme ystävänpäivänä viisi vuotta sitten. Tiedämme toisistamme paljon. Muistamme toisiamme usein. Olet iätön. Olet mies. Olet nainen. Joskus lähetät minulle vaaleanpunaiset omakutomasi villasukat. Joskus minä lähetän sinulle kirjan. Toisinaan lähetät eksoottista kahvia. Joskus minä pyydän sinut luokseni ja teemme yhdessä ruokaa. Auringon laskiessa nautimme sitä terassilla kera hyvän viinin. Kerrot minulle huolesi ja minä muutun sillä hetkellä tähtisateeksi, joka saa sinut näkemään pimeässä. Kun tulvin yli, sinä naurat - sydämellisesti. Puutarhassani kukkii tuomasi varjon kaunotar. Sinun puutarhassasi kukkii pala villiä puutarhaani. Kun sairastuit vakavasti, soitin sinulle harva se päivä. Kun paranit, sain sinulta pitkiä, syvällisiä viestejä. Kerran keksit meille uudet nimet ja aloimme leikkiä, että olemme toiset. Jaan kanssasi melkein kaikki elämäni tapahtumat. Jaan ilon, surun, vuodenajat, kirjat, puutarhan. Jaan myös onnistuneet ruokaohjeet, mutta en ikinä kerro miten kävi yhden suklaakakun valmistuksen. Usein luen hyvin myöhään kiinnostavaa kirjaa voidakseni kertoa siitä sinulle. Kommentoit juttuihini aina uudestaan ja uudestaan. Joskus kirjoitat ja kerrot, missä menet, missä olet ollut, miltä sinusta nyt tuntuu. Kerran söimme hienossa ravintolassa monta lautasellista kantarellikeittoa ja viini oli parasta ikinä. Silmissäsi kuu ja tähdet. Tekniikka ei ole minun lajini ja sille et väsy ikinä nauramasta. Kun hätä on suurin, sinä kuitenkin lähetät selkokielisen ohjeen, miten selviän sotkusta. Minä taas talutan sinua ohi kadotetun rakkauden. Olen introvertti, vaikka et uskokaan. Tämä sinun ja minun suhde ei kuitenkaan tottele mitään erityisherkkänormeja. Se on villi lintu ja tulee kun sitä huvittaa. Joskus se nousee tuhkasta kuin Fenix-lintu.Se saa itse valita, milloin tulee, millaisena tulee. Niin teet sinä. Joskus tulet kuin lumipyry ja ilakoit. Joskus olet hiljaa ja minä haistelen tuulta ja nousevaa lumisadetta. Kerran olit hyvin surullinen. Pihallani kasvoi yksi ainoa lumikello: Sinulle!  Sinä olet monta. Minä olen lumentomu, joka saa hohteensa sinusta, teistä kaikista.

ystävänpäiväterveisin
Leena Lumi

kuva Pirkko-Liisa Surojegin (Pikkupöllö, Minerva 2013)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kevättä ilmassa!

Ihan selvästi on kevättä ilmassa, sillä mua viiraa...silleen ihanasti! Tekee niin mieli julistaa kevät avatuksi tällä lankomiehen, valokuvaaja Pekka Mäkisen kuvalla. Olen tehnyt tällä viikolla kaiken toisin kuin olin aikonut:

1. Minun piti levätä eikä tehdä yhtikäs mitään, sillä lauantai tai sunnuntai menee arvontalippujen kanssa

Sen sijaan olen kiehunut koko ajn yli, sillä tuskin vielä voidaan puhua kevättulvista...Tämä on kolmas postaus tänään, joten kohta tarviin kyllä jotain jarrua;)

2. Olen luvannut, että en ole kiinnostunut mistään dieettihömpötyksistä enkä tuo dieettikirjoja teidän kiusaksenne, mutta miten ihmeessä niin nautinkaan jo tänään tämän selailusta
Vaikka en käy vaa'alla, vaan mittatikkuna on edelleen se Marimekon eräs vihreä sekä toisena ranskalainen pikkumusta, niin tuli mieleen, miten helppoa just tämä olisi minulle. Olen niin mieluusti syömättä ja sitten syön hyvin enkä halua kieltää itseltäni mitään, mistä pidän. Miettikäää nyt, että kahtena päivänä viikossa nauttisi kirjan reseptien mukaan tehtyjä aterioita ja sitten saisi muuten syödä vaikka...Palaan tähän myöhemmin: Lupaan, että yllätytte!

3. Olen alkanut suunnitella ikkunoiden pesua!

Ilman muuta joku vakava sairaus, sillä mitään en niin inhoa imuroinnin jälkeen kuin ikkunoiden pesua.
4. Luen vanhoja puutarhalehtiä himolla. Tuskin maltan edes odottaa maaliskuun kuudetta, jolloin ilmestyy Koti ja puutarha eli Suomen kaunein puutarhalehti. Onneksi seuraava tuleekin sitten jo 7.5., jolloin minä aion olla sataa istutuspuuhissa. Olen jo tilannut muutamia valkoisen jouluruusun taimia ja sitten alan odottaa, mihin hurmokseen etupihani uudet istukset minut ajavat, sillä olen miettinyt, että toinenkin magnolia meille hyvin sopisi. Onkohan revontuliatsaleani talvehtinut hyvin ja...
5. Aion ehdottomasti maalata kaksi vanhaa tuolia tällä ihanalla värillä ja kaksi muuta samalla vihreällä kuin ovat keittiömme kaapistot.

6. Pelakuut on nostettu jo kellarista lasehtimaan takkahuoneen apukeittiön työpöydälle. Ne saavat siinä olla vielä vähän aikaa, mutta jo huomenna ostan mullat, sillä pakko päästä istuttamaan.
Niin on tämä raukka nyt rähjäisen näköinen, mutta uusi suvi, ties kuinka mones jo, odottaa tätä ja yhtä suurta kaveriansa. Ostan niille sitten seuraksi aina jotain vaativampaa jalopelakuuta seuraksi ja väri menee aina ostohetken fiiliksellä.

7. Kevätviitta lähtee pesulaan samoin kuin eräs iso matto. Pitää tsekata onko uimapuku vielä iskussa...Siis puhunko uimapuvusta helmikuussa;)
8. Jotenkin minun piti ja ei pitänyt lukea Iveyn Lumilasta, mutta sitten Bessu tuli ja sanoi, että...En kerro, en kerro enempää, vielä, mutta saatan alkaa signeerata kirjeeni: Snegurotška...


9. Jotenkin vain tiedän, että Rhönn tietää. Kohta sovitan ratsastushousuja ja sitten me taas - yhdessä. Ja hän tietää sen. Lörppöhuuli. Samettisuukko. Ah, haluan tallille!


10) Kun tein juttua Wilhelmiinan kirjasta Kaikki kaunis on käsin tehty ja sanoin, että itse en saa mitään ommeltua, en kovin edes neulottua/kudottua, niin onhan tämä loimi, jossa Rhönn näyttää ihan perulaiselta vuoristointiaanin hevoselta. Omin pikkukätösin tuota tein ja se on aika suuri, värit ovat tarkkaan harkitut ja lanka on ihanaa Teddyä, joka on sekä kestävää, kaunista että pehmeää.
11)  Tallilla asustaa myös tämä itsetietoinen tarkkailija, joka näyttää hyvin välinpitämättömältä ja jopa hieman snobilta;) Hän on kuitenkin puhdasta kultaa ja odottaa vain, että pystymme hevosilta antamaan vähän huomiota hänen arvokkuudelleen.

Kohta on ystävänpäivä. Jos haluatte viestiä jotain kivaa ystäville/rakkaille/läheisille, se voi löytyä täältä

Love
Leena Lumi

Mysteriet

Mysteriet  (live)

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Nina oli seitsemäntoista vuotta. Hän istui Berliinin Zoo-aseman edessä, maassa hänen vieressään oli pahvimuki ja siinä muutama kolikko. Oli kylmä, kadulle satanut lumi ei sulanut sohjoksi. Ei Nina ollut elämäänsä sellaiseksi kuvitellut, mutta oli se silti parempaa kuin kaikki entinen. Hän oli soittanut äidilleen viimeksi kaksi kuukautta sitten, isäpuoli oli vastannut puhelimeen. Mies oli itkenyt. Ninan pitäisi tulla kotiin, hän oli sanonut. Sillä hetkellä kaikki oli tulvahtanut hänen mieleensä, miehen hiki ja vanhan miehen haju, tämän karvaiset kädet.

Ferninand von Schirachin teos Syyllisyys (Schuld, Atena 2014, suomennos Raija Nylander) sisältää viisitoista tosielämän rikostarinaa, joissa von Schirach itse on toiminut puolustusasianajajana. Viisitoista kertomusta, joita lukiessa ajautuu toivottomuuden tunnusta valoon, väärän tuomion aiheuttamasta kiukusta oman mielensä pimeille kentille, joissa huomaa puolustavansa murhaa! Kaikki tarinat hämmästyttävät, mutta toiset tuovat väistämättä mieleen, miten pienestä on kiinni syyllisyys tai syyttömyys. Ninan tapauksen nimi on DNA ja se on kertomus tietenkin siitä, miten parantuneet tutkimusmenetelmät voivat auttaa löytämään surmaajan vuosienkin päästä. Miten onnetonta olikaan, että Nina lähti siitä Berliinin kylmältä kadulta vieraan matkaan, mutta vielä onnettomampaa, että hän otti mukaan poikaystävänsä Thomasin…

Tarina tarinan jälkeen sitä, mitä on mahdollista tapahtua kenelle tahansa meistä, vaikka kukaan ei sitä uskoisikaan. Miehiä, jotka vainoavat naisia, lapsia, jotka sepittävät viattomia vankilaan, sisäoppilaitoksen opiskelijoita, jotka harrastavat hirttoleikkejä kaamein seurauksin, parinvaihtoa, joka ryöstäytyy hallinnasta, koira, joka nielaisee tärkeän avaimen, mies, joka hakkaa vaimoaan vuosia, mutta ei ikinä ymmärrä…

Mies teki sen vaieten. Hän oli aikoinaan nyrkkeillyt ja tiesi, kuinka oli lyötävä jos haluaa satuttaa. Vaikka hän olikin juovuksissa, iskut olivat tarkkoja. Hän löi järjestelmällisesti ja lujaa, he seisoivat suuressa keittiössä…Jääkaapin oveen oli kiinnitetty lapsen piirustuksia…Mies kiskoi hänet tukasta lattian yli makuuhuoneeseen.  Kun mies…

Iho oli jo vaihtanut väriä, hänen virtsassaan oli verta. Hän makasi kylpyammeessa niin kauan, että pystyi hengittämään rauhallisesti. Itkemään hän ei kyennyt.

Juttu Hyvitys seisauttaa veret. Alexandra, pienen Saskian äiti, kestää miehensä pahoinpitelyä vuodesta toiseen. Hänellä ei ole käytännössä muuta mahdollisuutta, sillä mies on vannonut löytävänsä hänet kaikkialta. Sitten kerran mies sanoo jotain niin uskomatonta, että mitkään pahoinpitelyt eivät tunnu sen rinnalla enää miltään. Peto on tehnyt virhearvion. Kaikki Hyvitys-tarinassa on uskomatonta ja se vain jatkuu oikeussalissa, jossa on myös von Schirach.

Luin viime vuonna Schirachilta Collinin tapauksen ja pidin. Kirkkaan toteavat lauseet painuvat lukijan tajuntaan, saavat hänet hämmästymään kerta kerran jälkeen. On kiinnostavaa seurata, mitä oikeus on asioista mieltä. Aina oikeus ei tunnu tapahtuvan, toisinaan se vuotaa yli kuin virkistävä kevätpuro ja voi luottaa, että ei ole ikuista pimeyttä ja pahaa, sillä joku kantaa sinne kuitenkin vaikka yhden tähden, yhden kynttilän, yhden vanhan istuvan maalaistuomarin, joka uskaltaa todeta syyttäjälle:

”Te ette ole oikeassa, Kaulbach.”

vaikka Berliinissä syyttäjä olisi voinut samassa tapauksessa jäävätä tuomarin. Nimenomaan Hyvityksessä tuli esiin, miten lakia voidaan eri maissa soveltaa ja miten sitä voidaan soveltaa viisaasti maan laista poiketen, kun hyvitys sen vaatii!


*****

Kalasoppa - helposti ja herkullisesti

Pitkästä aikaa tuli mieleen viikonloppuna tehdä tavallista kalasoppaa. Joulunajan kalaruuista olimme pakastaneet siikojen päitä ja selkäruotoja, joten keittelin niistä sitten kalaliemen laittamalla pariin litraan vettä niiden lisäksi neljään osaan pilkotun ison sipulin, muutaman valkosipulin kynnen kokkiveitsellä paloiksi leikattuna, kaksi isoa tomaattia paloina, nelisen laakerinlehteä, tillinvarsia, näppituntumalla maustepippureita ja muutaman kalaliemikuution. Siivilöin liemen ja kumosin sinne Rainbown Peruna ja keittojuures-pakastesekoituksen, 750 g. Ehdottomasti tämä, sillä tässä on mukana palsternakka. Joukkoon pippureita, hienoksi saksittua tilliä ja annetaan kiehua, kunnes juurekset ovat al dente. Sitten mukaan kalaa maun mukaan. Meillä oli nyt merilohta sekä siikaa, joista Lumimies oli poistanut muutaman ruodon ja paloitellut mukavan kokoisiksi. Loraus valkoviiniä, jos sattuu olemaan. Ja viimeksi kumosimme mukaan pussillisen katkarapuja, jotka eivät saa kiehua etteivät sitkisty. Sitten maun tarkastus ja suolaa oman maun mukaan.
Keitän lientä kerralla kahta kertaa varten eli puolet liemestä menee pakastimeen odottamaan seuraavaa kalasoppakertaa. Kuvassa 8 litran kattilassa tillinvarsia, maustepippuureita, lohkottuja tomaatteja, keltasipulia lohkoina, valkosipulin kynsiä paloina, kahden siian ja yhden lohen perkeet, kalaliemikuutioita, vettä, laakerinlehtiä...


Tästä on olemassa vähän fiinimpi versio, jolla kerran ällistytin erään ranskalaisen liikemiehen. Kumosin mukaan edellisen lisäksi tomaattikuutioita ja simpukoita. Mukana saattoi olla kuhaakin, en varmasti muista, mutta tämää maailmaa matkannut herra santsasi kaksi kertaa eli söi kolme lautasellista. Mukana tietty tuoretta patonkia ja juomana jäävettä ja viileää valkoviiniä. Alsacelainen Riesling toimii tässä hyvin.



Juhlana haluan zarzuelaa ja nyt oli hilkulla ettei tullut juhlaa, sillä tietty kalakauppiaallani oli perjantaina upeita, tuoreita sinisimpukoita. Miten minusta tuntuu, että kohta on syytä valmistaa sahramintuoksuista katalonialaista kala-äyriäisherkkua...

Kalasoppa oli pitkästä aikaa hyvää ja se on terveellistä. Syömme kalaa 2-3 kertaa viikossa, mutta edellisestä kunnon kalasopasta on vierähtänyt tovi. Jos haluaa pilkkoa juurekset itse, se on ihan sama. Minä olen oppinut vetämään joskus mutkat suoriksi kiitos hyviä neuvoja antavien, kokkaavien ystävieni. Joskus tehdään pitkästi ja joskus lyhyesti, mutta aina voi sanoa

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Ruokakirjat Leena Lumissa

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Wilhelmiina Halme: Kaikki kaunis on käsin tehty

Päättäessäni tarjoilla teille esittelyn kirjasta Kaikki kaunis on käsin tehty, tein sen monista erityisistä syistä, mutta ainakaan se ei ole se, että minä jotain käsitöitä osaisin itse tehdä. Äitini ja hänen siskonsa ovat jo nuoresta ommelleet mitä vain ja äitini on lisäksi solminut useita upeita ryijyjä ja saattaa vielä tehdä minulle Tähtipolkuja, mutta minun kohdallani käsityögeeni on hypännyt yli. Tyttäremme sen sijaan, haaveilijoiden kuningatar, perheen filosofi, osoitti jo varhain merkkejä ompeluintoon ja -taitoon. Niinpä äitini osti hänelle ompelukoneen, jota minä en saanut lähestyä ilman koneen omistajan valvontaa. Siihen oli kyllä pätevä syy, sillä kun luvalla, vahdittuna, sain ommella suoraa saumaa kantatessani pitkiä verhoja, sain koneen joka kerta 'sykkyrään', jota en pystynyt selvittämään. Nyt ompelukone on turvallisesti Merillä hänen opiskelija-asunnossaan ja minä raukka vain ihmettelen, että miksen minä osaa...Sitten eksyin ihanasti Wilhelmiinan blogiin ja putosin sekä hänen tilkkupeittoihinsa että sisustukseensa. Kun tämä herkullinen käsityökirja ilmestyi halusin sen arvontaani, sillä lukijoissani on yllättävän paljon kädentaitajia sekä sisustukseen hurahtaneita. Tunnen liikkuvani heikoilla jäillä, mutta päästetään tekijä itse estradille:

Wilhemiina Halmen kirja Kaikki kaunis on käsin tehty (Atena 2014) on ylistys kädentaidoille, romantiikalle, skandinaaviselle sekä englantilaiselle sisustustyylille, reippaalle rannikkohengelle ja maalaishenkisyydelle. Kirjan kuvat ovat Wilhelmiinan ottamat ja kirja sisältää monen kauniin tekstiilin täydelliset ompeluohjeet ja tämän lisäksi on linkki, josta voi ladata valmiita konekirjontamalleja. Kirjassa on mukana myös valmiita kaavoja. Teos on runsas ja tarjoaa ohjeet yli kahteenkymmeneen raikkaan romanttiseen sisustustekstiiliin. Kuvat houkuttavat minuakin, mutta tiedän, tiedän, että...minun on tarkoitus näitä vain ihailla.
"Kuka olen ja mistä kaikki sai alkunsa? Kirjan käsitöiden takana on ihan tavallinen äiti, joka pitää käsillä tekemisestä ja sisustamisesta. Olen työskennellyt muun muassa visualistina, mutta ompelijana ja suunnittelijana olen täysin itseoppinut. Elämäni muuttui täysin viitisen vuotta sitten, työpaikalla sattunut onnettomuus halvaannutti minut osittain. Kuntoutuessani halusin ympärilleni kaikkea kaunista ja ihanaa, ja ideoita tulvi päähän mahdottomia määriä. Käsitöiden suunnittelu ja tekeminen alkoivat todenteolla."
Wilhelmiinan omia suosikkeja kirjasta ovat mm. Sand Beach -tilkkupeitto, joka heijastelee Yhdysvaltojen itärannikon henkeä.  Huomatkaa nuo tyynyt, sillä kirja aivan pursuaa niitä. Wilhemiina toteaakin:

"Pidän erityisesti myös sisustustyynyistä, ja niitä onkin kertynyt valtavat määrät, tilkkutyynyjä, nauhallisia, kirjottuja ja tavallisia. Etenkin tyynyjen pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen, sillä kirjassa esitellyt perusohjeet tarjoavat liikkumavaraa ja inspiraatiota esimerkiksi vuodenaikojen mukaan vaihtuville kuoseille ja ratkaisuille."
Tässä Lovely hearts - leikkisä sydäntyyny, joka on pitkä, ihana löhöilytyyny pikantilla ruusukuosilla, joka kantaa itsessään englantilaista maalaishenkeä. Teko-ohje on perinpohjainen, kuten kaikissa kirjan ihanuuksissa. Ensin mainitaan tarvikkeet, sitten on valmistelu, ompelu, applikointi, sydämen pitsin kiinnnittäminen ja kokoaminen. Ja siinä se sitten on: Ripaus mieltäpiristävää kauneutta kotiin!
Yläkuvassa Rose garden - ruusukankainen lampunvarjostin, johon tarvitaan vain kangasta, nauhaa ja pitsiä. Tarkat työohjeet kuvineen löytyvät kirjasta. Wilhelmiina onkin tehnyt ohjeista mahdollisimman selkeät ja ne on tarkoitettu ihan tavalliselle kotiompelijalle. Tarvikkeet ja tekniikat -luvussa on hyödyllistä tietoa tarvikkeista ja työmenetelmistä.
"Amanda-peiton pääsosassa ovat kauniit ja raikkaat kankaat. Peitto on nopea ja helppo toteuttaa. Se on hauska, erottuu muista tilkkupeitoista ja sopii moneen paikkaan, esimerkiksi olohuoneeseen, kesäterassille tai lastenhuoneeseen. Kuvissa näkyvän mallipeiton tein kotiini jouluksi, kun halusin yhdistää kauniin vaaleansinisen peruspunaiseen. Valkoisessa ympäristössä peitto näyttää erityisen herkulliselta."

Tämä isänäitini nimeä kantava peitto on yksi niistä ihanuuksista, joita olen Wilhelmiinan blogissa ihaillut. Nyt ihastelen kirjan sisällysluetteloa, joka kuulostaa tältä kun alut ja loput jätetään pois: Tähtisarja (Linen star, Sand star, One star, Country star....), Sydänsarja (Lovely hearts, Adalmiina....), Ruususarja (Rose garden, Summer roses, Emilia...) ja mikä parasta Joulusarja, juuri hänelle, joka kantaa joulua sydämessään koko vuoden...
Tiedän, että joulunhaikailijat eivät saa tähän aikaan vuodesta myötätuntoa, joten virittäytykäämme Summer roses -tunnelmiin. Suunnitellaan jo koristelumiukkojen ja lyhtyjen viemistä varastoon ja katsellaan, mitä meri- ja ruusuhenkistä voisimme tuoda tilalle. Kun katson tätä kuvaa, tuleekin mieleen, miten kiva on alkaa istua terassilla ja sitten voisi olla tällainen peitto, johon voisi kääriytyä...Ehkä tämä onkin nyt just suosikkini, sillä tinttikin jo tänään titityy, titityy!

Ihana, ihana kirja, jota suosittelen kaikille hiukankin ompeluun kykeneville tai vain oikein innokkaille!

Kiitos mukavasta yhteistyöstä, Wilhemiina♥

lauantai 8. helmikuuta 2014

Minä puhun sinulle unohduksesta...

Minä puhun sinulle unohduksesta
tulevaisuudesta muistin,
kaikki toistuu eikä toistu,
minä puhun unohduksen vesistä,
minä annan muistin olla,
ja se on toinen.
Sanon rakastettuni, kaivattu,
ja hän on mennyt. Ja hän on täällä.

- Mirkka Rekola -
Vain unen varjo (Otava 1997)
kuva Tuure

*****

Mirkka Rekola 26.6.1931-5.2.2014

perjantai 7. helmikuuta 2014

Tulppaanien kuussa pinkillä kohti viikonloppua!

Helmikuu on tulppaanikuukausi. Menet minne vain, niin tulppaanikimput ovat suuria ja edullisia. Niitä on kaikissa väreissä ja ne myös kestävät yllättävän kauan kun muistat leikata kukkiin uutta imupintaa sekä tiputat veteen illalla muutamia jääpaloja.
Viime viikolla oli oransseja tulppaaneja, tämä viikko on vaaleanpunaisten tulppaanien. Pinkki rulettaa minulla edelleen ja se vaikuttaa myös tulevaan kevääseen, sillä
olen aikeissa maalata elämäni ensimmäiseen asuntooni hankkimani keittiökalustesarjan tuolit niin, että kahdesta tulee vaaleanpunaiset ja kahdesta meidän keittiökaapistomme vihreät eli tuo värihän on salvia, ainakin Carita-keittiövalmistajan mukaan. Minulle se on poronjäkälä. Niistä tulee tarpeelliset lisätuolit, kun keittiön pöytää jatketaan ja on isompi porukka syömässä. Muulloin ne voivat olla missä päin taloa vain, sillä molemmat värit käyvät meille nykyään joka huoneeseen. Minusta vaaleanpunaisen ja tietyn vihreän liitto on tähtiin kirjoitettu!
Keitin äsken kalalientä (siian päitä, selkäruotoja, sipuleita, laakerinlehtiä, pippureita...), sillä viikonloppuna on tarkoitus valmistaa kalasoppaa lohesta ja siiasta. Liemi on rannikkolaiseen tapaan tietysti kirkas ja viimeiseksi laitan mukaan vielä katkarapuja sekä lorauksen valkoviiniä. Lauantaina tehdään pitkä lenkki, että voidaan sitten illalla herkutella leffojen ääressä hyvällä omallatunnolla. Ostin paitsi synttäriarvontaani myös itselle P.D.James -filmatisoinnin ja kaiken huipuksi äsken saapui Broadchurch, jonka Meri ja Teemu tilasivat minulle lahjaksi eli triplasti brittijännitystä, sillä ensin on tietysti Midsomer. Kiitos 'lapset'♥ Leffailtana on aina samat herkut eli homejuustoja, rypäleitä ja viiniä.
Suomi on niin kaunis maa. Sain äsken Jaelilta, joka ei niin pidä lumesta (mutta ehkä vähän eräästä Lumista edes tykkää;) näin upean linkin: Katsokaa ja hämmästykää!

Kaikille tasapuolisesti mukavatunnelmaista viikonloppua!

Love
Leena Lumi

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Paul Auster: Mielen maisemissa

…et ole koskaan kasvanut kokonaan eroon tästä taipumuksesta kadota omasta tietoisuudestasi. Salaperäinen ja selittämätön mutta olennainen osa sitä, kuka silloin olit ja olet toisinaan yhä. Ikään kuin lipuisit toiseen ulottuvuuteen, jossa ajan ja avaruuden keskinäinen suhde on toisenlainen, ja loisit ilmeettömän, välinpitämättömän katseen omaan elämääsi – tai harjoittelisit kuolemaasi, opettelisit mitä tapahtuu, kun katoat.

Luin Paul Austerin teoksen Mielen maisemissa (Report from the Interior, Tammi 2014, suomennos Arto Schroderus) kaikki aistit valppaina, hyvin kiinnostuneena, sillä kaikki Austerissa kiinnostaa minua. Näin ei ole ollut aina, sillä hän on ollut minulle epätasainen heppu, kunnes ilmestyi Näkymätön Ja sitten tuli vielä Talvipäiväkirja, joka on paitsi kuusikymmentä ohittaneen miehen varsin fyysinen ja rohkea muistelus menneistä, niin myös kuin rakkaudentunnustus hänen vaimolleen kirjailija Siri Hustvedtille. Kuten jälleen huomaatte, en voi lukea Austeria ilman Sirin läsnäoloa, en yleensä, mutta Mielen maisemissa olemme kaukana Siristä, sillä nyt Auster riisuu itsensä täysin ja käymme läpi hänen varhaislapsuuttaan, kouluaikojaan, hänen tajuntansa heräämistä sekä omaan kirjailijapolkuunsa kuin siihen yllättävään tekijään, että hän on juutalainen, sillä ei se ollut hänen lapsuudenkodissaan mikään erityinen asia, ei salattu, mutta ei esillä pidettykään: ”…ei ollut sapattiateriaa perjatai-iltaisin, ei sytytetty kynttilöitä…” Tutustumme myös Paulin ensimmäiseen vaimoon kirjailija-kääntäjä Lydia Davisiin, jota Paul saa kiittää siitä, että yleensä löysi nuoren itsensä.

Mielen maisemissa jakaantuu neljään osaan: Mielen maisemissa, Kaksi iskua päähän, Aikakapseli ja Albumi. Kirjan lopussa on siis mustavalkoisia valokuvia, jotka kuvaavat niitä järistyksiä, paljolti elokuvia, joista Auster nuorena vaikuttui loppuelämäkseen. On myös kuvia sen aikaisista rotukahakoista liittyen kansalaisoikeusliikkeeseen, yliopistomellakoista ja kuva sanomalehdestä, joka on kirjoitettu Paulin isän äidin puhumalla ja lukemalla kielellä eli jiddišiksi. Kirja on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa eli Paul puhuttelee itseään voimatta mitenkään vähentää lukijan kiinnostusta. Ehkä tämä toimiikin tehokeinona ja lukijan uteliaisuus vain kasvaa.

Austerilla ei minusta ole tapana kaunistella mitään. Hän käytti Talvipäiväkirjassakin välillä niin roisia kieltä, että ellei hän olisi juuri hän, kirja ei olisi nyt minulle yksi maailman liikuttavimmista avioliittoromaaneista. Tosin se oli muistelus, mutta Siri, Siri, kaiken aikaa yksi vain, Siri vain. Mielen maisemissa kieli on paljon siivompaa, mutta nyt sukellamme syvälle Austerin pään sisälle, saamme tilaisuuden yrittää ymmärtää, miksi hänestä tuli juuri hän. En ole ikinä jaksanut olla niin kiinnostunut kenenkään lapsuus- ja nuoruusaikamuisteloista kuin olin nyt. Austerilla ei ole kerta kaikkiaan kykyä olla muuta kuin täydellisen kiinnostava. Alussa hän kertoo jo sen tunnetun asian, mitä ei ole ikinä salannut, että

…kun olit tarpeeksi vanha verrataksesi tilannettasi siihen millaista toisilla tuntemillasi lapsilla oli, ymmärsit että perheesi oli rikki, että vanhemmillasi ei ollut aavistustakaan, mitä he tekivät…

Ei myllerryksiä eikä yhteenottoja, ei äänekkäitä riitoja, ei näkyvää vihamielisyyttä – ainoastaan intohimottomuutta puolin ja toisin, kuin kahdella sattuman yhteenheittämällä sellitoverilla, jotka istuvat tuomiotaan synkässä hiljaisuudessa.

Tästä tarjotaan tarkentavia otoksia, joten lukijalle tulee kristallinkirkkaaksi, että Paulin selviäminen oli joko erityisen vahvaa tahtoa tai sattumaa, sillä hänen sisarensa ei toipunut ikinä henkisesti.

Saamme tietää Austerin ensimmäiset kirjalliset vaikutteet, suuren ihailun intiaaneihin ja koemme yhden tuon ajan suurimmista katastrofeista eli polion:

1952, samana vuonna kun täytit viisi ja tapasit kesäleirillä Lennyn ja aloitit koulunkäynnin ja Eisenhower ja Stevenson aloittivat vaalikampanjansa, Amerikassa puhkesi polioepidemia, joka iski 57 626 ihmiseen, enimmäkseen lapsiin, tappoi 3 300 ja teki lukemattomista muista raajarikkoja. Se oli pelkoa. Eivät pommit eikä ydinhyökkäys vaan polio.

Saamme siis lukea aikalaiskertomusta '50 ja '60 -luvuista ja niiden aikojen yksityiskohdista, mutta pommitkin tulevat kuvaan myöhemmin, sillä Amerikka alkoi kirjoittaa myöhemmin uutta, synkkää historian lukuaan eli tapahtui Vietnamin sota. Sitä ennen Paul sai tietää eräiden tapahtumien kautta, että hänessä on jotain erilaista kuin hänen ystävissään, hän oli hämmentynyt:

…juutalaisena oleminen oli sitä, että oli erilainen kuin kaikki muut, että oli sivustakatsoja, että kaikki pitivät ulkopuolisena, ja sinä, joka olit siihen asti pitänyt itseäsi läpeensä amerikkalaisena, yhtä amerikkalaisena kuin kuka tahansa Mayflowerilla saapuneiden sukujen siniverinen, ymmärsit nyt, että oli olemassa ihmisiä joiden mielestä et kuulunut tänne, ja ettet ollut kotonasi edes siinä paikassa jota kodiksesi kutsuit.

Olla osa jotakin eikä sittenkään. Olla useimpien hyväksymä ja silti joidenkin epäilevässä syynissä.

Juutalaisuus on varmaankin iso osa Austerin kirjallisessa ja muussa kehitysprosessissa, mutta ei tietenkään muuta kuin osa. Tapahtuu paljon, joka vaikuttaa kaikkeen. Vaikka päätin, että tätä kirjaa en päästä yhtä iholle kuin Talvipäiväkirja tai Sirin Vapiseva nainen, sillä liian liki polttaa!, niin eikös vain Paulin koulukokemuksiin herra S. tuo samaa kauhua kuin eräs isompi oppilas minulle aikanaan. Opettaja halusi laittaa päälle kilpailun siitä, kuka lukee tietyssä ajassa eniten. Lukijan oli helppo kirjan päiväkirjamaisen tarkan selostuksen vuoksi arvata Paul voittajaksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Herra S. pilkkaa Paulia valehtelijaksi koko luokan edessä järkyttävin sanakääntein. Tapahtuma on lapselle julma ja tuo mieleen vain pari kysymystä: Miksi ihmeessä joillekin on niin vaikeaa tajuta, että toisille kirjat ovat enemmän ja miksi ihmeessä kukaan ei ole kuullut valokuvamuistista?

Kirjan toinen osa Kaksi iskua päähän sisältää niin uskomattomat kahden elokuvan selostukset, että minä mieluummin luen ne Austerin kertomana kuin katson. Paul toi filmeihin käsittämätöntä syvyyttä, josta aistii, miten vahvasti ne ovat häneen vaikuttaneet. Kun Paul on neljäntoista, hän kokee kuten niin monet samanikäiset, että on vielä syntymäolosuhteidensa vanki ja silti valmis jo lähtemään pakoon, jättämään kaiken taakseen. 

Aikakapseli on monella tapaa teoksen kiehtovin osa. Se alkaa siitä kun Paul tajuaa, että niin paljon on kadonnut. Missä ovat kaikki valokuvat, koulukuvat, todistukset, palkinnot, kirjeet…? Auster kuitenkin aloitti tämän kirjan ennen kuin hänen ensimmäinen vaimonsa Lydia Davis otti häneen yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta saada kopiot Paulin hänelle lähettämistä kirjeistä. Ilman niitä tämä muistelmateos olisi ollut paljon vähemmän, sillä rakastuminen Davisiin, heidän pitkä eronsa Lydian ollessa Lontoossa sekä juuri Paulin suuri henkinen murros ikävuosina 19-23 tulevat esiin näissä viesteissä. Paul oli kiihkeän rakastunut ja heidän lähtökohtiensa ero ei häntä häirinnyt. Hän oli tummatukkainen juutalainen newjerseyläispoika, joka oli käynyt tavallista koulua, kun taas Lydia oli parhaiden yksityiskoulujen kasvatti, jonka isä oli college-professori ja arvostettu kriitikko. Voisi ajatella Paulin tehneen yhteiskunnallisen luokkahypyn, mutta Auster oli erimaata: Hän halusi jopa taksinkuljettajaksi vain voidakseen olla tavallinen tai osoittaakseen miten vähän välitti keskiluokkaisesta elämästä.

Mielen maisemissa on vahva omaelämänkerta, koska se maistu, tuoksuu, liikuttaa, tarjoaa välähdyksiä vuosikymmeniin, jolloin tapahtui niin paljon. Sen vahvuus on kuitenkin kirjailija Austerin vahvuutta tarjota meille 1960-luvun ja oman mielensä kuohuvat vuodet. Kertoa meille kuka hän oli, kun kirjoitti sata kirjettään, yhteensä 500 sivuaan Davisille. Ja etenkin kuka hänestä tuli murroksessa ennen todellista aikuisuutta. Hetkissään matkalla ajoittaisesta melankoliasta ja maailmantuskan potijasta toiveikkaaksi, rennoksi jopa hilpeäksi omaksi itsekseen:

Luen nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Sen seurauksena olen älykkäämpi ja huumorintajuisempi.

En hermoile kohtaloani.

Kuka tahansa voi laskea yhteen ja vähentää. Ruoho on punaisempaa kuin varjo. En ole yllättynyt.

Ota vastaan tämä lähetetty rakkaus.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna

tiistai 4. helmikuuta 2014

Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku

Minun piti ei pitänyt eilen avata lukea Sinun osasi eivät liiku koska tiedän että vaikka en pidäkään en yhtään Hermannista saattoi saattoi hän kerran olla oikessa sanoa yhden saamatta minua haluamaan huuhtoa hänet alas viemäristä mitä se olikaan kun hän sanoi pintanaarmujen kuussa jolloin ponit pudottavat karvansa vai oliko se kuitenkin liljojen kuu en muista jotain myrkystä mutta kun on valvonut koko yön ja juossut oman verensä kentillä miten sitten muistaa että Herman sanoi Minun hänen on myrkkyä. Minun häneni on kallista, juotavaa myrkkyä, joka sulattaa sydämen ja saa näkemään kaiken kahtena

Maaria Päivisen sävähdys potenssiin ziljoona Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014) tuli eilen ja tarkoitus oli jättää kirja avaamatta, sillä en halunnut Maariaa mieleni kentille, kun olen nyt yöt Austerin kanssa. Hieno kansi Teemu Ikoselta ja ihoa alkoi pistellä Adelekin soida. Kurkkasin ihan vähän vain ja

hän on tyhjät tölkit minä sinua (raiskaa minut!)
ja uneton yö, höllästi ripustetut verhot, tanko joka tipahtaa

kuulin muitakin juoruja: hänen kasvonsa vaihdettavissa

hänen kasvonsa; kellertävä pigmentti poskiluulla

ja minä: sinun

           (bitte sei gewaltig wie der Mond!)

Ei tullut Austerista mitään viime yönä. Anteeksi Paul! Ei tullut untakaan. R. lähti pimeään aamuun ja kohta ystävä tulee lounaalle. Päivisellä on minuun sellainen vaikutus. Levottomuutta. Alkuräjähdystä. Kuumaa laavaa. Oi sitä onnetonta kustantajaa, joka ei ymmärrä, että tässä on Pegasos, jolla EI käytetä kuolaimia. Vain päitset ja pohkeet ja sitten antaa mennä. Päivistä ei kahlita. Korkeintaan pohkeet ja taakse istu. Hätätilassa voit yrittää jotain sanoa, mutta kun et muista mitään hillitsevää kuin islanniksi. Paras siis vain antaa mennä ja onhan aina kypärä. Mitään takeita ei ole luista ja niskoista mutta

Missä sinun sormuksesi on? hän kysyy

                    Olen tyhjä.

                    Tämän paperin vankina

                    tyhjä tyhjä tyhjin

                    olen aukko

                    kuin tynnyrien tyhjennys

                    musta hirmuinen aukko. Veri pakkaantuu kohtuuni.
Suljen sääret jotka
                    sinä joka tapauksessa pakotat auki.

Luin Pintanaarmuja ja sanoin Maarialle: Kirjoita runoteos. Sinä olet runoilija. Nyt hän kirjoitti sen ja laittoi minuun levottomuuden, jota en halua en halua, sillä pitää keskittyä. Hän kirjoitti itsensä minuun vaikka meille on samat rokotteet: Plath, Szymborska, Södergran, Duras, Meriluoto. Mutta Ahmatova on minunminunminun. Minä häntä aina vain ja joka päivä. Ja minne Päivinen unohti Baudelairen. Maarian runoissa soi Pahan kukat, mutta hän ei tunnusta Baudelairea. Entäs sitten Erzébet Tóth? 

tällä hetkellä rakastan sinua
            vain joskus

ehkä juuri silloin, kun kierähdät omalle puolellesi sänkyä
tai kolahdat lattiaan herättämättä liikaa melua

laidan yli rakastan sinusta ylemmät osat

                               ja kirveellä irrotan toiset 

Tämä on omalla vastuulla, jos luet Sinun osasi eivät liiku. Minulle tulee lounasvieras, enkä ole nukkunut silmänräpäystä. Päivinen ei ole kodeiinia. Hän on arsenikkia jota otetaan pieninä annoksina ja kaikki lepo on kadonnut vuorten taa. Ota jos uskallat! 

Olen monta kertaa
herännyt yöhön
toivonut; ryskyisi lintulauta rikki

           jyvät putoilisivat kilpaa kaivoon
           jonka maho kansi laskee läpi

           (kuten sinä ja sylissäsi karjuva miekka!)

ja jotta tämä olisi vihdoin takavetoinen yö

ja että tämä olisi vihdoin takavetoinen yö

ja
sinusta lähtisi parku kuten lähtee
kaikista niistä jotka syntyvät takaperin
           uudestaan uudestaan
uudestaan


sinun otoksesi minusta. En tahdo nukahtaa ilman sinua.

Minä ikinä mitään arvostele. Olen tunnetila. Olen runo. Sellainen vain hengittää. Joskus pidättää hengitystä. Silloin kun nauttii vahvaa. Olen noita. Olen ennustaja: Päivinen vie sinut reunalle. Päivisestä kuultiin ja kuullaan. Usko pois! Hän ei ole kolmetoista tusinassa. Hän on yksi. Ainoa! Sie ist die Einzige!

Runot soivat. Ahmatova on klassista rajusti. Päivinen...hän oli eilen Adele, viime yönä Himin When Love and Death Embrace. Kiitos valvotusta yöstä. Maarian runot puristuvat alavatsaan ja saavat...Toisaalta Päivinen on elokuva ja sen nimi on Match Point by Woody Allen. Sen raju maku kurkussa jälkimaun ohi. Enemmän. Kirvelee: Himotusti. Sen tunnari. Se mun musiikki kun...sitten kun. Una Furtiva Lagrima 

hän oli kaksi sivuraidetta, jakautumassa, ja kun hän koristeli
kahvipöytää vihelsi mies kylpyhuoneessa, tuli tunne: murskautua 
                                   aviovuoteeseen

ja se tunne vaivaa vieläkin


es endet nie, es wird nie anders


jotta näkisin toisin päin ja ulkoa


es endet eines Tages

es endet wenn ich


*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Villasukka kirjahyllyssä ja Katja/Lumiomena

*****

Runokirjat Leena Lumissa

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Leena Lumin synttäriarvonta 2014!

Ystävänpäivänä 14.2.2014 tulee viisi vuotta täyteen Leena Lumi -blogia. Annoin pikkusormen ja se vei koko käden...Vuodet ovat menneet kuin eilinen olisi tänään. Matkalla on virrannut kirjoja, haasteita, blogiystäviä ja mikä parasta kiinnostuneita on ollut laidasta laitaan. Monia lukijoistani olen tavannut livesti ja osasta on tullut ikiaikaisia ystäviä. On siis syytä juhlia arvonnan merkeissä ja palkintoina on kaksi elokuvaa ja paljon kirjoja, joista valita. Kirjat ovat pääsääntöisesti kertaalleen luettuja. Ellet itse tarvitse, muista ystäviä, synttäreitä, tuliaisia... ja uusi joulukin tulee taas tänä vuonna. Itse aloitan joululahjakirjojen hankinnat tammikuulla...

Arvonta-aika alkaa tänään ja osallistumisaika on pe 14.2. klo 18 asti. Arvonnan suorittaa Lumimies su 16.2. johonkin aikaan iltapäivästä. Osallistua saavat blogini lukijaksi kirjautuneet tai kirjautuvat. Ellet tiedä, oletko jo lukijani, voit itse katsoa sen kohdasta Lukijat. Siinä on oikealla pienet neliöt, joita klikkaamalla lukijat tulevat näkyviin ja voi tsekata, onko liittynyt lukijakseni vai ei. Liittyminen ei maksa mitään eli se on ilmaista. Luen itse noin 300 blogia...
Palkintoja jaetaan viisi. Ensimmäisen arpalipun saa lukijuudesta eli olemalla kirjautunut lukijani, lisäarvan saa jos linkittää blogiinsa. Muistakaa ilmoittaa, monellako osallistutte! Ensimmäiseksi tullut saa valita palkintonsa ensin, toiseksi tullut tokana etc. Tämä arvonta-aika on tarkkaan ajateltu eli jos tämä olisi avattu vasta ystävänpäivänä, olisi osa lukijoista loppukuusta jo hiihtolomalla. Toivon, että osallistuneet seuraavat su 16.2., ovatko he voittajissa. Odotan ke 19.2. saakka ilmoittautumisia, sitten nostetaan uusi arpa ellei joku onnettaren suosikeista ilmaannu määräaikaan mennessä.
Anonyymina ei voi osallistua. Ellei sinulla ole aktiivista blogia, ole hyvä ja jätä yhteystietosi. Tämän jutun kuvia saa käyttää mahdollisessa linkityksessä. Huomaan, että entinen inhokkivärini on päihittänyt minut eli oranssi rulettaa. Jos haluat muistella vuoden takaisia, mene tänne
Olen nyt erään 1947 syntyneen kirjailijan mielen maisemissa, joten saan tällä arvonnalla itselleni myös keskittymisaikaa herra Kiinnostavalle.

Kiitän teitä kaikki ihanat, ihanat lukijani, joita ilman ei olisi Leena Lumia♥ Suorastaan värisyttävää on, miten moni teistä on ollut mukana jo vuosia. Olen old fashioned girl ja ihailen uskollisuutta, mutta yritän myös roikkua kiinni hektisessä nykyajassa vaikka joskus tunnenkin, että olisin halunnut elää sotien välisenä aikana. Kiintymykseni tuohon aikakauteen näkyy nyt siinä, että ostin ihan tätä arvontaa varten yhden suosikkikirjoistani eli Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Ehdottomasti lukuromaanien aatelia. Ostin muutaman muunkin, joiden arvostelukappaleet haluan pitää itselläni;)

Iloista arvontamieltä ja kiitos teille!

Anna Karenina DVD

Match Point DVD

Kuoleman maku 2 DVD  Perustuu P.D. Jamesin samannimiseen jännitysromaaniin.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin  

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

Ferninand von Schirach: Syyllisyys

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen  varattu!

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia  varattu!

JP.Koskinen: Ystäväni Rasputin   varattu!

Jørgen Brekke: Uneton

Wilhelmiina Halme: Kaikki kaunis on käsin tehty  

Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset

Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2 - 100 reseptiä 5:2 dieettiin  varattu!

Paul Auster: Mielen maisemissa 

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- rakennusideoita kesäasumiseen

Lene Kaaberbøl, Agnete Friis: Poika matkalaukussa

Herman Koch: Lääkäri

Maija Muinonen: Mustat paperit  Huippu!

Scott Turow: Identtiset

Ilona Pietiläinen: Koti lehvistön varjossa - Rintamamiestalon uusi elämä

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Karjalainen keittiö - Uusia tuulia perinneruokiin

Ian McEwan: Vieraan turva

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Rauha S.Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Jørgen Brekke: Armon piiri

Tapani Heinonen: Reunalla  Rohkea!

Anne Holt: Kuollut kulma  Paras Holt ikinä!

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri  Ainoa putarhakirja, joka on yltänyt viiden blogivuoteni kympin kärkeen: Jo 5 074 lukijaa on ollut tästä kiinnostunut!

Lisa Ballantyne: Syyllinen  

Soili Soisalo, Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta

Anne Holt: Julkkismurhat

Pia Juul: Hallandin murha

Ilona Pietiläinen: Talven taikaa - 100 ideaa valkoisesta rintamamiestalosta

Colm Tóibin: Äitejä ja poikia

Susan Sellers: Vanessa&Virginia

Mia Grönstrand, Katja Juurakko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat  varattu!

Anilda Ibrahami: Ajan riekaleita

Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Mauri Korhonen, Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkkuja - 80 vastustamatonta ohjetta

Carolinen Hofberg: Runsaat salaatit

Denise Mina: Yksin yössä

Denise Mina: Ampiaiskesä

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Tua Harno: Ne jotka jäävät

John Boyne: Kuudes mies

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Markku Envall: Jäät lähtevät

Fredrik Eriksson: Silliä ja silakkaa

Puutarhamaailma 2013

Kirsti Ellilä: Kaivatut

Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien

Karin Slaughter: Yli rajan  Paras Slaughter ikinä!

Love
Leena Lumi

Scott Turow: Identtiset

Lidia Gianis kävelee Zeuksen mäkisen nurmen reunoja varoen. Hän ei ole käynyt tällä piknikillä yli kahteenkymmeneenviiteen vuoteen, ei vannottuaan ettei koskaan palaisi. Lidia ei juuri vanno ellei pidä valaansa. Hän uskoo tahtoon – ee thelesee kreikaksi. Henkeen. Tahto ei voi muuttaa lunta vedeksi eikä komentaa meren aaltoja takaisin, mutta se estää ihmistä olemasta pelkkä lastu kohtalon laineilla.

Scott Turowin trilleri Identtiset (Identical, Art House 2014, suomennos Kaisa Ranta) on kuin nykyaikainen, amerikkalainen oikeussalidraama kastettuna syvälle kreikkalaiseen taruun Spartan kuningatar Ledasta, jonka kimppuun Zeus hyökkäsi joutsenen muodossa raiskatakseen tämän. Kirja kulkee kahdessa aikatasossa, joista molemmat ovat tasapainossa toisiinsa, mutta syyskuun viides päivä 1982 piknikkutsuineen on tragedian valtimo. Kaikki muu virtaa siitä: rikos, veri, kosto, epäilyt, suru, menetys, petokset ja ratkaisu. Vain Lidia saapuu paikalle neljännesvuosisadan jälkeen sen tähden, mitä on tapahtunut paljon aikaisemmin:

Sitten eräänä iltana Zeus painoi Lidian käden nivusiinsa. ”Tiedätkö mikä tämä on?” hän kysyi. Hän otti sen esiin housuistaan. Lidia tuijotti yhtä aikaa kauhuissaan ja hurjan kiinnostuneena. ”Kosketa sitä”, Zeus sanoi, ”ole kiltti.” Lidia kosketti, ja Zeus kosketti häntä ja vapautti mielihyvän hyökyaallon joka oli pysäyttää hänen sydämensä. Mutta viimeistä askelta hän ei antanut Zeuksen ottaa. ”Minun täytyisi olla naimisissa”, Lidia sanoi.

Zeus Krononin puolesta on sanottava, että hän pyysi Lidian isältä tämän tyttären kättä, mutta tälle ei tullut kuulonkaan antaa heidän kunniallisen kreikkalaisen perheensä tytärtä Zeukselle, jota hän piti gangsteriperheen poikana. Jostain tosi vanhasta kuin olan yli tiukasti huitaistusta kiellosta alkaa draama vailla vertaa.

On tammikuu vuonna 2008 ja senaattori Paul Gianis käy pormestarin vaaleja samalla kun hänen identtinen kaksoisveljensä Cass vapautuu vankilasta, jossa tämä on viettänyt kaksikymmentäviisi vuotta syytettynä tyttöystävänsä Dita Krononin murhasta. Vapautus herättää henkiin kaikki Ditan veljen Halin kaunat Paulia kohtaan ja hän alkaakin julistaa tätä syylliseksi murhaan. Tutkijaksi hän palkkaa entisen FBI:n agentin Evon Millerin, jonka avuksi tulee murhan aikanaan ratkaissut henkirikosetsivä, 81-vuotias Tim Brodie. Tässä dekkarissa on kreikkalaisen tragedian lisäksi paljon iäkkäitä ihmisiä. Tämä amerikkalainen oikeussalitrilleri ei sorru nuoriin, hoikkiin ja kauniisiin, vaan Timkin voi tuumia paristaan näin:

Evon oli kelpo tyyppi, vääräsäärinen pieni nainen, entinen FBI-agentti, joka oli vuosia sitten käräyttänyt monta osa-valtioiden oikeusistuinten tuomaria. Hän oli osallistunut olympialaisiinkin. Maahockeyssa, jos Tim muisti oikein. Nainen ei salannut homoseksuaalisuuttaan, mikä oli asia, johon Tim oli oppinut suhtautumaan jo nuorena yrittäessään saada elantoaan pasuunan soittajana. Helvettiäkö se hänelle kuului kuka ketäkin pani, jos vain pysyi nuotissa ja tahdissa?

Identtiset kirjan vahvuus on paitsi sen vaikuttavissa henkilöhahmoissa aina alkaen Lidiasta ja päätyen Zeuksen siskoon, Lidian parhaaseen ystävään Teri Krononiin, myös sen tempossa: Missään vaiheessa erittäin uskomaton juoni ei jätä lukijaa epäselvyyteen ’kenestä on kyse? missä mennään?’ mutta sen sijaan, lukija ei tiedä rikoksen lopullista ratkaisua ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Pidän oikeussalitrillereistä ja minulla Identtiset vertautuu viime vuonna lukemaani brittiromaaniin Syyllinen  Vaikka taivas olisi tippunut alas, en olisi voinut jättää tätä kirjaa kesken ja sehän on parhaiden dekkarien tunniste. Myönnän kuitenkin, että pelkään amerikkalaisten dekkarien kovuutta ja rankkaa menoa, tämä siitäkin huolimatta, että omistan kaikki Patricia Cornwellin jännitysromaanit. Turow on kuitenkin toista maata ja hän kertookin lauantain Helsingin Sanomissa Pertti Arvolan jutussa Mies joka loi maailman, kirjailijatyylistään näin:

”Kun opiskelin Stanfordin yliopistossa, sanoin yhdelle professoreista, että haluan kirjoittaa romaaneja, joita voivat lukea niin äidinkielen professorit kuin bussikuskitkin. En halunnut kuitenkaan kirjoittaa kovaksikeitettyjä rikosromaaneja, vaan sellaisia, joissa olisi enemmän sisältöä.”

Kirjailija Scott Turow on monipuolisesti kiinnostava ja tuottelias kirjailija, jonka Kindle County -sarjassa on ilmestynyt jo yhdeksän trilleriä. Hänellä on myös kahdet kasvot. Hänen kirjansa nousevat säännöllisesti New York Timesin bestseller-listan kärkeen ja 25 kielelle käännettyjä teoksia on myyty jo 30 miljoonaa kappaletta. Tämän lisäksi Turow on menestynyt asianajaja, joka on urallaan muun muassa vapauttanut kuolemantuomiota syyttömänä odottaneen vangin. Hän siis tietää, mistä kirjoittaa!

Tekee niin mieli antaa viimeinen sana teoksen Shakespeare-sitaateille, mutta eikö tämä seuraava ihan vaadi tulla esille vaikka identtisten kaksosten Cassin ja Paulin selviytymisstrategiana:

Monien Hillcrestin vuosien tuloksena he molemmat olivat oppineet, kuinka vaarallista oli tanssia kiusaajien pillin mukaan. Se ei loppunut koskaan. Itseään täytyi puolustaa. Mutta vasikoida ei saanut.

Itseäni kiinnosti kirjassa kuitenkin eniten vahva Lidia ja myös hänen ystävyytensä Zeuksen sisareen, hillitönkieliseen Teri Krononiin, joten näin ystävänpäivän lähestyessä otammekin trendikkään kaksoislopetuksen:

Jotkut ystävyyden jäävät elämään vain siksi, että ne ovat alkaneet tarpeeksi varhain. Jos Lidia valitsisi tänään, hän ei ehkä toivottaisi tervetulleeksi niin outoa ja rienaavaa naista. Mutta Teri on keskeinen osa hänen elämäänsä, kuin vahva puu jonka on nähnyt kasvavan pienestä taimesta, maamerkki ajan salaperäisessä virrassa.

*****

Tästä on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjasähkökäyrä

*****