keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

William March: Komppania K

Kun valorakettien loimu leijuu juoksuhautojen yllä, en voi olla ajattelematta aikaa, äärettömyyttä ja maailmankaikkeuden luojaa. Enkä sitä, että tämä sota ja oma epätoivoni ovat hänen silmissään merkityksettömiä ja epäilemättä yhtä etäisiä asioita kuin nuo ilmaan kohoavat ja alas putoavat raketit omalle rajalliselle ymmärrykselleni. (Sotamies Martin Appleton)

Vaikka olen useasti todennut, että en tuo blogiini sotakirjoja, niin olenhan tarjonnut teille Darfurin sodasta kertovan loistavan Sade lankeaa ja myös monta muuta sotaa sivuavaa teosta, joten nyt kun on kulunut sata vuotta ensimmäisen maailmansodan syttymisestä ’annoin periksi’ ja otin lukuun William Marchin teoksen Komppania K (Company K, Viestintä Tarmio Oy 2014, suomennos Janne Tarmio), mutta tein päätöksen tuoda kirjan blogiini vasta luettuani eli jos saisin kirjan luettua loppuun. En jaksa lukea mitään mistään joukkojen keskittymisistä, sotilashierarkiasta, tekniikoista, asetyypeistä...,mutta jaksan erinomaisesti lukea vaikka jokaisen sodasta selviytyneen henkilökohtaisen tarinan ja siinä Komppania K täytti kaikki odotukseni. Voi vain ihmetellä, että tämä jo vonna 1933 ilmestynyt teos on voinut olla suomentamatta näin kauan. On äärettömän vaikuttavaa, kun 113 miestä saa kertoa oman tarinansa. Yhdessä kaikista kokemuksista muodostuu se kuva, jossa juoksuhaudoissa seisovat miehet kantavat mukanaan oman sotansa tarinaa niin sen rankkuudessa kuin huumorissa, valorakettien kaari kaartuu heidän yllään tuoden sodan julmuudesta esiin myös sen satiirin, mutta etenkin ironian, jota tarjoilee tavallaan, mutta suoraan. Ja miesten ylöskääntyneet katseet, ne, jotka toivovat näkevänsä taivaan tähtiä valorakettien sijaan... 

Kirjan ironian tähden voisin melkein vakuuttaa, että ensimmäinen nauru kirpoaa Sotamies Walter Landtin jäykkäkouristuskertomuksesta, siis totean tämän mitenkään väheksymättä sodan kauhuja, mutta joskus vain huumori on kertakaikkiaan ainoa apu. Voisin uhmata mahdollista sotaoikeutta ja tarjota Landtin noin sivun pituisen tarinan tässä, mutta vielä, just nyt, pidättelen itseäni ja paljastan vain, että kun kaksi lääkäriä kunnolla toheloi yhdessä onnettomassa rokotuksessa ja pistelee piikkejä lasiputkilot särkyen niin voipi olla, että tapahtuu jotain sellaista, josta potilas voi todeta vaikka näin:

Siinä on kaikki mitä muistan, mutta minulle on kerrottu että huusin taukoamatta kaksi päivää ja kaksi yötä ja että turposin pulleammaksi kuin kranaatinkuopassa viikon ajan kuolleena lojunut sakemanni. Kun seuraavan kerran haavoitun, valitsen mieluummin jäykkäkouristuksen ja nautin siitä.

Älkää tuomitko: Minä olen suuri ironian ystävä! En voi kieltää: Tämä kirja on lukunautinto, joka tuntuu!

William Marchin Komppania K kertoo siis yhdysvaltalaissotilaiden kokemuksista ensimmäisessä maailmansodassa. Tarinoiden irrallisuus ei haittaa ja lopulta niistä kuitenkin muodostuu se komppania, jonka melkein näkee seisomassa samassa juoksuhaudassa. Tarinat leikkaavat toisiaan ja saavat näin sen maagisen kertomusliiman, joista isot tarinat on tehty.

Suomentajan esipuhe on niin tyhjentävän upea, että yritän poimia pari timanttia:

Komppania K:sta muodostui yksi maailmankirjallisuuden kaikkien aikojen voimakkaimmista sodanvastaisista puheenvuoroista. March tosin itse puhui mieluummin puolustuspuheesta elämälle.

113 tuokiokuvasta, vinjetistä, muistelosta, anekdootinomaisesta lastusta ja lyhyestä novellista rakentuva Komppania K on rakenteensa puolesta proosamuotoinen vastine Edgar Lee Mastersin minämuotoisille hautakirjoituksille vuonna 1915 ilmestyneessä runokokoelmassa Spoon River Antologia. Myös Marchilla on jokaisessa tekstikatkelmassa äänessä eri kertoja. Sävy on useimmissa koruttoman toteava.

Sotaa on kirjallisuudessa kuvattu antiikin eepoksista lähtien. Shakespearen kaltaiset suuret henget ovat tuoneet pääteoksissaan näyttämölle sodan ja väkivallan leimaamia miehiä. Marchin lähestymistavassa on silti jotain niin ainutlaatuista, että esimerkiksi Graham Greene ja Ernest Hemingway olivat vakuuttuneita hänen sotakuvaustensa kuolemattomuudesta.

Toivoisin jokaisen lukevan tämän kirjan siitäkin huolimatta, että tuskin siltikään saisimme rauhaa, vaan Sotamies Manuel Burtia lopun elämää unessa vainoava nuori saksalaisuhri katsoisi häntä edelleen sinisin silmin ja kyselisi yö yön jälkeen:

”Elämä on ihanaa ja se kulkee nopeasti ohi. Se on kaikki mitä tiedämme. Miksi ihmisten pitäisi olla kateellisia toisilleen? Miksi vihata toinen toistaan? Miksi emme voi elää rauhassa maailmassa, joka on niin kaunis ja suuri?”

Komppania K on sitaattijuhlaa! Tiedättehän sellaisen kirjan, josta tekee mieli kirjoittaa talteen lainauksia vihkoon tai seinäkalenterin sivuille tai omaan blogiin ylenpalttisesti. Siis pidän Marchin tyylistä paljon.  113 tarinasta minusta liikuttavin on Sotamies Henry Demarestin kertomus, jossa hän sotilassairaalassa kovan operaation jälkeen on niin kiitollinen, että itkee ilosta ja haluaisi kulkea ympäriinsä nuolemassa ihmisten käsiä. Demarest on sekä niitä, joiden lasi on aina puolillaan täynnä kuin myös niitä, jotka tajuavat, että kaikesta huolimatta hän oli onnekas. En halua antaa nyt kuitenkaan helppoa loppua, vaikka sotaoikeuden uhallakin haluaisin kirjoittaa Demarestin tarinan tähän kokonaan, sillä se mitä isäni parhaalle ystävälle tapahtui sodassa hänen silmiensä edessä, pakottaa minut muuhun eli loppusitaatti kuulukoon Sotamies Allan Methotille:


”Pian jostan ojentuu käsi ja sysää minut kumoon”, ajattelin, ”ja minä makaan särkyneenä tällä särkyneellä maankamaralla...Pian jalka, kuin äärettömyyden symboli, astuu hauraan kalloni päälle ja murskaa sen.”


*****

Osallistun tällä kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa haasteeseen

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin hdcanis  Arja

22 kommenttia:

  1. Miksi kääntäjä muuntelee kirjailijan tekstiä?
    Alkuteos Company K, sivu 97: --”and the Creator of the universe; and that this war, and my despair, are, in His sight--"
    Käännös tämän blogin mukaan:
    --en voi olla ajattelematta aikaa, äärettömyyttä ja maailmankaikkeuden luojaa. Enkä sitä, että tämä sota ja oma epätoivoni ovat hänen silmissään"
    Tunnelma on täysin toinen, englanniksi ensimmäisen maailmansodan ajan maailma ja länsimainen maailma, suomeksi nykyajan suomalaisen uskonnolle hyperallergisen vähemmistökulttuurin maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, ehkä se on sitä kääntäjien usein toistamaa tulkintaa. Kaikkea ei käännetä, suomenneta, vaan tulkitaan.

      Minä otin sitaatin suoraan kirjasta, joten toivotaan, että Janne Tarmio vastaa sinulle.

      Olet oikeassa, että elämme piilevässä uskontoallergiassa, kaikki selitetään vain tieteellä ja tiedolla. Mutta en halua nyt tuoda tähän omia kantojani: Ne eivät tähän kuulu.

      Odotetaan, mitä Janne vastaa;)

      Hitsi, miten tarkka sinä olet Anna!

      Poista
    2. Kiitos Anna tarkkanaköisestä kommentista. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut muunnella tekstiä. Esimerkiksi katkelman lauserytmiin yritin paneutua huolella tavoittaakseni alkuperäistekstin tunnelman.

      Tarkoitat varmaankin isojen alkukirjainten vaihtumista pieniin. Kyse on osaksi suomen kielen käytänteistä. Mielestäni "maailmankaikeuden Luoja" ei sovi, ei myöskään "Maailmankaikkeuden luoja". Sanapari "Luoja" ja "Hän" olisi tietysti ollut alkutekstille uskollisin vastine, mutta tuo universumikin piti saada mukaan... Nyt kun ajatten, "Hän" isolla alkukirjaimella voisi olla perusteltu ratkaisu mahdolliseen toiseen painokseen - vaikka tekstin symmetria tällöin tässä suhteessa kärsisikin.

      En tunnista itsessäni minkäänlaista uskontofobiaa. Mielestäni katkelman tunnelmaan sisältyy käännöksessänikin ihmetys maailmankaikkeuden suuruuden äärellä, ja tietoisuus personoidusta Jumalasta - tässä tapauksessa nimenomaan isolla alkukirjaimella.

      Poista
    3. Janne, kiitos vastauksesta. Laitoin Annalle viestiä kommentistasi.

      Itsekin ajattelen, että seuraavaan apinokseen iso H ja se on siinä. Tuo sitaattihan on yksi kirjan upeimmista ja se on aika paljon sanottu, sillä niitä teoksessa riittää.

      Poista
    4. Hyvä Janne,

      olen pahoillani, että jouduin juuri Sinun kohdallasi puuttumaan näihin yksityiskohtiin. Mutta ne pistivät kuin tikku silmään.

      Olen lukenut vuosikausia 1900-luvun alun kirjoja, ja tuon tekstin tunnelma heittikin minut nykyajan outoon suomalaiseen kulttuuriin, joka poikkeaa myös muiden länsimaiden nykykulttuurista. Tavallinen sivistynyt länsimainen ihminen kirjoittaa edelleen Jumalan ja Luojan isolla kirjaimella huolimatta siitä, mikä on hänen henkilökohtainen maailmankatsomuksensa.
      Suomen kielen käytänteet olivat ennen ja ovat nytkin nämä:
      "Jumala kirjoitetaan isolla puhuttaessa kristinuskon, juutalaisten ja islamin jumalasta; islamintuntijoiden teksteissä arabian sana allah käännetään yleensä suomeksi sanalla Jumala. Eri uskontojen jumalilla on lisäksi mitä moninaisimpia nimiä.
      Jumala, Allah, muinaissuomalaisten ylijumala Ukko
      Jumalaa ja Kristusta tarkoittavat muutkin sanat kirjoitetaan usein isolla (Vapahtaja). " (Kotus)
      Emme ole muinaissuomalaisen uskonnon kannattajia, mutta kirjoitamme Ahdin, Tapion ja Mielikin isolla alkukirjaimella. Samoin Shivan jne.

      Vasta marksilaisuuden ja varsinkin Neuvostoliiton vaikutuksesta syntynyt kristinuskontoa vastaan taisteleva ateismi (ja nykyinen dawkinsismi etc) ovat synnyttäneet joissakin maissa alakulttuurin, jossa nimenomaan kristinuskon Jumala kirjoitetaan pienellä ja vuosilukuun ei laiteta länsimaisen yleisen käytännön mukaista eKr ja jKr.

      Vrt. Keskustelin eräillä kutsuilla pitkään sivistyneen nuoren arabimuslimin kanssa, ja hän käytti koko ajan keskustelussamme muotoja BC tai 'before Christ' kertoessaan oman maansa muinaishistoriasta. Jos olisin osannut hänen kieltään, olisimme varmaankin käyttäneet hänen kulttuurinsa ajanlaskujärjestelmän termejä.

      Ostan yleensä kirjat alkukielellä tai englanniksi tai muulla ymmärrtettävälle kielelle käännettyinä, sillä en ole ateisti enkä uskontojen vihaaja. Huomattakoon, että marksilaisten Kansankustantamo laittoi aikoinaan hurskaan Dostojevskin kirjoihinkin Jumalan pienellä kirjaimella.

      Kirjailijoiden, kääntäjien ja kustantamoiden kannattaa mietttiä kenelle kirjoittavat. Tilastoista näkee, että suomalaisessa kulttuuripiireissä äänekäs ateistinen joukko on todella vähemmistö.

      Menestystä työhösi!

      Poista
  2. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta ja tärkeältä kirjalta. Valitettavasti jälleen ajankohtaiseltakin, kun uutisia seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kataj, kirja on kaiken kaikkiaan vain 263 sivua ja tämä on todellakin erilainen sotakirja, joten suosittelen. On hirveää sanoa, että 'nauttii' sotakirjan lukemisesta, mutta tässähän on keino saada meikäläinen, muuten niin historiasta kiinnostunut, mutta maailman sotiin uupunut, lukemaan näistä asioista. Minusta on Tarmiolta kiitettävää suomentaa tämä ja jo oli aikakin.

      Poista
  3. Kirja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja niinkuin Katja edellä kommentoi..myös ajankohtaiselta. Ei ole ihminen ajan kuluessa viisastunut...päinvastoin. Surullista ja sydäntä särkevää kärsimykset , joita tässä ajassa tapahtuu .
    Leena, kuumat terveiset Kallon luodolta..siellä kalliota syleillessä ja aaltojen kohinaa eläessä kokee pienuutensa. Ja voimaantuu.
    Siellä tänään kesäretkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena tämä on ja suosittelen. Kirjan julkaisun blogissani ajoitin melkein tasan siihen päivään kun ensimmäinen maailmansota alkoi ja siitä mainitsin jutussakin. Myöhästyin parilla päivällä antaakseni aikaa Even sisaren runolle.

      Ei ole viisastunut, eikä tule viisastumaan. Kun tuota ajattelee, melkein kuolee.

      Leena, kiitos paljon, just siellä en ole koskaan ollut. Aijai, aivan tunnet meren tuoksun ja kuuman kallion sylin. Siinä voimaantuu, sillä aivotutkijat ovat selvittäneet, että ainakin MEREN, ei järven, tuijottaminen, virkistää aivoja. Ilmankos olinkin ennen aina niin virkeä...Piätisi saada nähdä aava meren selkä. Sinä onnellinen! Me täällä huljuttelemme itseämme +23 asteisessa Päijänteessä.

      Poista
  4. Menkää sinne , kun seuraavan kerran Satakuntaan tulette. Sattumalta hoksasimme paikan...ja oih ja voi ♡♡♡
    Mies on ikänsä elänyt Espoonlahden rannalla ja merta ikävöi kovasti ( ja omaa paattia, josta jouduttiin luopumaan sairastumisen vuoksi). Myös minä rakastuin mereen, kun oltiin tavattu ja siellä kesäpäivät vietettiin useana kesänä...voi tuo oli löytö ! Säkylän Pyhäjärven tuijottelu ei ole ihan sama juttu....vaikka korvikkeena toimiikin.
    Ihmiskunta :( ...vielä alkuperäiseen aiheeseen palatakseni. Lobotomia muutamalle suurmiehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, R. on ollut siellä. Taitaa olla joku ruokapaikkakin yms.

      Kuinkas sattuikaan, me luovuimme isosta rautapaatistamme kuopuksen allergioiden takia: Joka kajuutasta olisi pitänyt poistaa mm. kokolattiamatot, mutta sitten olisi tullut äänieristysongelma yms. Minä rakastuin mereen kun muutimme Luvialle ja olin silloin elänyt 8 ensimmäistä ikävuottani ensin Pyhäjärven ja sitten Puruveden rannoilla eli uimaan opin hyvin varhain, mutta kyllä meri on meri. Siksi kuopuskin on Meri. Säkylän Pyhäjärvi oli minulle lapsena iso juttu, mutta sen jälkeen siellä on tapahtunut vaikka mitä mm. veden laadussa yms. Säkylä on kuitenkin isän kotipitäjä ja sinnekin piti lähteä, mutta me jäätin nyt tänne oman saaren taikaan: helle, uiminen, mustikat, saa olla vaan...= me ei pystytä nyt muuhun.

      Just niin, mutta ei täällä uskalla mitään kohdetta mainita. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kohdistaisimme operaation samoille henkilöille;)

      Poista
  5. No Hei!
    Yritin jo kerran kirjoittaa tähän, mutta se taisi kadota bittiavaruuteen...
    Olen lukenut joitakin sotakirjoja ja tämäkin kuulostaa ihan sellaiselta ja ehkä sopivan erilaiselta: sen voisi lukea! Kiitän!
    Ja vinkki, kun pyysit sellaista: Nyt blogissani on Zugspitsen käynnistämme kuvia. Nousimme sinne Itävallan puolelta! Huikea nusu ja komeat maisemat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, anteeksi, että huomaan tämän vasta nyt! En ole nähnyt edes ilmoitusta sähköpostillani...

      Tämä on sikahyvä. Ei ihan peritneinen sotakirja, vaan paljon parempi. Ole hyvä.

      Oooh, kiitos♥ Tulen katsomaan vielä tänään, sillä nyt hegähdän ihan pikkuisen: Oli tänään se haastattelu. Katson ja luen sieltä kaiken ja voin jopa meilata sinulle, jos vain löydän osoitteesi. Lähdemme ensi vuonna taas Itävaltaan.

      Poista
  6. Hei, Leena, sain tämän viimein käsiini ja kommenteeraan, kuten lupasin. Ihmettelen, kuten sinäkin, ettei tätä vielä ole suomennettu. Jotkut kertomuksista ovat jo kauan kulkeneet tavalla tai toisella eri yhteyksissä, esim. paperilapun etsiminen oli minun armeija-aikanani yleinen vitsin ja toiveen puheenaihe ja uskon, että on vieläkin, liekö ollut jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
    Kirjan aiheet ovat koskettavia, jopa ironiaan on aihetta, kuten sanoit. Ymmärrän toisaalta sen, että kirjaa ei ole suomennettu, sisältäähän se sodasta varsin realistisia mutta ei järin sankarillisia kohtauksia. Tämä saattoi olla ongelma sodista toipuville kansoille, uskottiin tiettyihin sodan lakeihin (joita ei sitten ollut) tai haluttiin vain kuitata vaikeat asiat hiljaisuudella.
    Minulla on hyllyssä Väinö Linnan alkuperäinen versio Tuntemattomasta, Sotaromaani nimeltään. Kustantajasensuuri poisti kirjasta upseeristoon kriittisesti suhtautuvia kohtia ja muutti kielimurretta "neutraalimmaksi". Tätä neutraalia Linna sitten hyödynsi Pohjantähden alla kirjoissaan.
    Kirja joko mahtuu ajan kuvaan tai sitten ei. Hyvä, että tämä suomennos julkaistiin. Ja että annoit vinkin.
    Värikästä ruskan aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, tämä vain on niin vaikuttava. Vaikka aina hoen, että enlue sotakirjoja, olen rikkonut sen jo aikaa sitten lukemalla erittäin hyvän romaanin Darfurin sodasta eli Sade lankeaa. Mieluiten kuitenkin luen tällaista eli ei niin kauheasti mitään sotatilennajuttuja. Minulta on syksyllä eli pian tulossa kiintoisa kirja kolmesta miehestä sodan jälkeen, joista joku näki, kun joku heistä...etc. Ja miten he siitä selviävät.

      Varmaan juuri näin. Olen katsonut molemmat Tuntemattomat moneen, moneen kertaan ja alkuperäinen on alkuperäinen. Pohjantähden alla olen katsonut kolmasti ja kirjat sain isältä. Myönnän ahdistuvani vuoden 1918 tapahtumista eli kun tiedän, että samassa talossakin veli nousi veljeä vastaan...Tätä me nyt sitten seuraamme Ukrainassa. Tosin siellä on mukana kolmas maa, joka itse vaatii, että sen sisäisiin asioihin ei puututa, mutta itse menee rajan yli panssareilla. Onko surullisempaa ja kauhistuttavampaa kuin on sisällissota.

      Ole hyvä. Kirja tulee loka-marraskuun arvontaani.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Ps: Kenttäsairaalan sisaret telkkarissa: jotain samaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, minä aidosti katson televisiota tosi, tosi vähän. Nyt odotan Downton Abbeyn uusia jaksoja samoin marraskuussa saamme Scott&Baileyn uudet jaksot. Esim. viikonloppuisin ei ikinä tule mitään katsottavaa. Sen sijaan meillä on joku leffa yleensä silloin. Toivottavasti katsoit eilen Teemalta Vuosi elämästä. Se on kuin rokotus ylimielisyyttä, snobismia ja pöyhkeyttä vastaan. Sen saa kyllä tilattua CDON.COMilta, jos meni ohi.

      Poista
  8. Scott ja Baileyn toinen pääosanesittäjä (Suranne Jones/Bailey) esiintyy Sisarissa sairaanhoitajana hyvässä osassa. Tunnin jakso tiistaisin ykkösellä, näkyy myös Areenassa. Saattaisit/te tykätä.
    Espanjan vastine Dowton Abbeylle Teemalta ma, ti, ke. Valheita ja viettelyksiä tulviva uusi, monesti palkittu 42-osainen epookkidraamasarja, joka sijoittuu vuoteen 1905. Saattaisit/te tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos vinkistä! Mepä R:n kanssa päätimme heti kokeilla.

      Äitini katsoo tuota espnajalaista, mutta sen nimi on kuulemma Gran Hotel ja niin väittää myös Annan televisio-ohjlema. Kiva, että tuodaan sarjoja muiltakin kulttuuri- ja kielialueilta. Taidan nyt kuitenkin valita tuon Kenttäsairaalan sisaret. Ahaa, sinäkin taisit pitää Scott&Baileysta;) Nyt televisiosta ei tule viikonloppuisin mitään, ainakaan minulle. Lukemisen väliin pitää saada filmejä eli niitä sitten pitää tallentaa tai ostaa.

      Poista
  9. Kyllä tykättiin vaimon kanssa molemmat Scott ja Baileysta, odotellaan uusia jaksoja. Kohta alkaa gran Hotel ja sen seuraan mennään. Kenttäsairaalan sisarissa on jotain samaa kuin tässä kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, sama täällä. Taitavat alkaa marraskuulla. Äiti kasoo sitä Gran Hotellia. Minä en voi millään ehtiä kolmea iltaa viikossa katsoa. On tätä muuta eli blogia;) Just tulin Pöllöwaarista haastattelusta. Sorry, en ehitnyt sisariinkaan. Edes kirjoja ei nyt tule nomraalitahdilla.

      Poista