Kerran kuukaudessa

Sinä odotit minua. Oven takaa kuulin tohveliaskeleet.
Älä tuo mitään, sanoit joka kerta.
Silti odotit kuin pikkutyttö mitä laukusta paljastuu.

Kahvin kanssa Koskikartanon munkkirinkeli. Iso, pehmeä, sokerinen.
Pöytä aina kauniisti katettu. Servetit kissatelineessä.
Kerrottiin tärkeät asiat. Huomasin sinun taas laihtuneen.

Sängyssä luettiin Annan juorupalstaa ja puhuttiin miehistä.
Siitä kuka on komein tai paras puhumaan. Koskaan ei oltu samaa mieltä.
Sinä pidit sliipatuista, joilla on solmio tai ainakin tukka hyvin leikattu.

Minä toin tullessani ruokahalun. Salaatissa fetaa, kalamata-oliiveja ja kapriksia.
Kasvisruokaa, luumupiirakkaa. Sinä annoit ohjeet, minä pilkoin.
Kun kaikki oli valmista otettiin valokuva. Sinun silmissäsi kimalsi.

Kerran käveltiin tekolammen ympäri. Huilata piti monta kertaa.
Siitä oli paljon aikaa mutta siitä puhuttiin, koska se oli matkana tärkeä.
Viimeisenä kesänä päästiin enää pihalle asti. Pihakeinusta näki naakkapuun.

Illalla piti katsoa Terapiassa. Siinä oli Gabriel Byrne.
Mies oiva pirunrooliin. Eikä terapeuttinakaan huono.
Nukahdit usein ja minä katselin sinua. Herätin suukolla ettei niskasi tullut kipeäksi.

Viiniä juotiin korkeista laseista alustoilla. Renkaita ei saanut perintöpöytään tulla.
Jos oli aihetta juhlaan, otettiin suklaatakin.
Pieniä palasia viinin kera. Pieniä murusia yöpaidan helmassa.

Soittimen nimi oli Maapähkinä. Se oli juuri sen muotoinen.
Koskaan en unohtanut tuoda levyjä. Ne olivat pinossa pöydänkulmalla.
Pidettiin levyraatia. Kumpikaan ei halunnut olla Pirkko Liinamaa.

Jos meillä oli rahaa, mentiin varmuudella Vapaavalintaan.
Kauppaan kadun toiselle puolelle. Tein siitä tarinan ensimmäisenä vuonna.
Pitkiä puseroita puoleen hintaan. Joulukuusi koristeilla seitsemän euroa.

Kun olit jo hyvin heikko, päätit ostaa vedenvärisen sohvan.
Minä ostin kynttilät samaa sävyä. Sovittiin sohvaperunabileet.
Sinä taistelit urheasti mutta hävisit. Minä jäin yksin sohvalle istumaan.

- Katriina Rantanen -
kuva Glenn Brady, Unessa, Pinterest