Koska en voi olla heikompia vastaan, olen heidän puolestaan ja siksi olen...

eläinsuojelija.

Olen pian jäämässä kunnon lomalle, siksi päivitän nyt pari juttua aika nopeasti. Oikeastaan piti enää vain olla ilmoitus lomalle jäämisestä ja pari kasviasiaa ja sen jälkeen yksi runo, mutta tämä päivä muutti hiukan suunnitelmia.

Luin aamulla Helsingin Sanomia kera Robert'sin suklaakahvin, kun silmiini osui jälleen kerran eläintieteilijä Sesse Koiviston villieläimiä puolustava juttu. Olen aina kokenut hänen tekstinsä kuin ne olisivat osa minua, mutta nyt nytkähti niin että soitin hänelle ja oli kuin olisi sielusiskon tavannut. Sain Sesseltä luvan lainata hänen tekstiään, jonka otsikko on Villieläinten hävittämisvillitys ihmetyttää ja kertoa vähän muutakin:

"Korpien kasvatti" Pentti Oinonen (ps) on taas sitä mieltä (HS Mielipide 9.7.), että susien ja karhujen aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi metsästäjien asiantuntemus pitäisi ottaa käyttöön ja luottaa heidän riista- ja petoeläinkantojensa tuloksiin ja toimenpiteisiin. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että metsästäjät laskevat samat sudet moneen kertaan eikä heidän tuloksiinsa ole luottamista. Susi on Suomessa erittäin uhanalainen eikä kannan vähentämiseen ole syytä. (Sesse Koivisto)

Jos sudet ja karhut ovat vuosien mittaan tappaneet satoja metsästyskoiria, metsästäjien olisi syytä pitää koiransa öisin sisällä niin kuin koiristaan välittävät ihmiset tekevät. (Sesse Koivisto)

Tässä siis vain osa Sessen tekstistä, mutta minusta hyvin huomionarvoista on tuo, että meidän pitäisi luottaa ihmisiin, jotka murhaavat mm. kettuja ja haluavat tämän teloituslinjan jatkuvan perustelunaan se, että kettu käyttää ravintonaan, siis hengissä säilyäkseen, elantonaan riistalintuja, joiden metsästäjät katsovat kuuluvan heille. Ihminen ei kuulu tähän ravintoketjuun! Villieläinten murhaaja voi tyydytää lihanhimonsa kaupan lihatiskillä, jossa toivottavasti on tarjolla eettisesti kasvatettua sikaa, kanaa ja nautaa. Minä en ikinä luota niin raukkamaiseen tyyppiin, joka lähtee koiran ja aseen kanssa avutonta eläintä vastaan: Onpa urheaa!

Sitten se metsästyskoirien pito. Vieläkin on muutamia villieläinten murhaajia, jotka häkittävät koiriaan koko näiden pienen elämän ajan yksin jossain pihan perällä. Kerran päivässä vähän ruokaa ja vettä, mutta ei yhteyttä laumaan, koiran perheeseen. Vuosien saatossa pilke eläimen silmistä katoaa, kun se on vuosikausia jaksanut toivoa parempaa ja on kiertänyt pientä ympyrää niin paljon, että elimistö on alkanut syödä sen lihaksia. "Jos haluat tietää, miten koira voi, katso sitä silmiin ja näet kaiken." Näin minua neuvoi hyvin kuuluisa ja pitkän elämäntyön eläinsuojelussa tehnyt henkilö. Eläimen ravitsemuksen todellisen tilan taas näkee etenkin lyhytkarvaisilla koirilla siitä, miltä vaikuttaa sen lihaksisto takapäässä eli onko se terveen mallinen vai kuopilla.

Ja sitten se kammottava susiviha. Ihminen on etääntynyt niin kauas luonnosta, että ei enää osaa elää yhteydessä siihen. Sesse Koivisto kertoi, että kun hänen miehensä Ilkka Koivisto oli Korkeasaaren johtajana, he huomasivat, että siellä olevat sudet olivat niin arkoja, että ihmiset näkivät niitä tuskin koskaan. Niinpä he ottivat muutaman suden kotiinsa ja alkoivat totuttaa niitä ihmisiin. Kerran heillä sitten oli vieraita ja menossa oli jo jo kahvihetki. Jotenkin sudet olivat päässeet huoneestaan ulos ja kävelivät ihan rauhallisesti ihmisten tykö. Yksi susista meni erään herran luokse, nuolaisi kättä ja koska kädessä oli kahvikuppi, lipaisi vähän myös kahvia. Siihen Sesse pyytelemään anteeksi ja vaihtamaan kuppia, mutta vieras sanoi, että 'ei missään nimessä: Nyt voin kertoa kaikille, että olen saanut juoda kahvia samasta kupista suden kanssa.'

Sessellä oli myös iso tarina supivihasta, mutta koska en ehtinyt kaikkea kirjoittaa ylös, en uskalla muistinvaraisesti tästä asiasta kertoa kuin yhden asian. Suomessa joku kuulemma levittää tietoa, että supin saa kuka vain loukuttaa ja sitten tappaa. Loukku on häkkimäinen ja eläin on siihen helppo houkutella. Kun sinne menee urossupi, pesässä olevat emo ja pennut kuolevat nälkään ja kylmään, mutta eiväthän villieläinten murhaajat sellaisesta välitä. Tiedoksi: Supi ei mene loukkuun, jos ihminen on virtsannut sen päälle. Helpoiten se varmaan sujuu eläinsuojelijamiehiltä, joten nyt todelliset miehet asialle!

Kun muu läntinen maailma on lopettanut turkistarhauksen tai on sitä lopettamassa ja on myös kieltänyt kettujen murhaamisen, Suomi on edelleen takapajuinen Itämaaa, se sama, josta tutkimusmatkailijat kirjoittavat jo yli sata vuotta sitten. Täällä on jopa ihmisiä, jotka haluaisivat laillistaa joutsenten murhaamisen. Minusta tuollaisia asioita himoavat voisivat muuttaa pois kansallislintumme maasta ja tyydyttää tappamisen himoaan jossain muualla. Joutsenia on erilaisia, mutta kaikki ne ovat osa luontoamme, jota tullaan ihailemaan kaukaakin: Suomen luonto on ainutlaatuinen! Jos puhutaan vain laulujoutsenesta, niin se rauhoitettiin jo vuonna 1934, mutta 1949 kanta oli kuitenkin vain 15 paria! Taisteluun laulujoutsenen puolesta ryhtyi Yrjö Kokko kirjoittamalla kirjan Laulujoutsen - Ultima Thulen lintu (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954). Molemmista kirjoista tuli Suomen luonnonsuojelukirjallisuuden klassikoita. Toinen klassikko, joka oli tehnyt vaikutuksen mm. isääni oli kirkkoherra Voitto Viron teos Toni, veljeni, jossa Viro kertoo omasta koirastaan ja todistaa, että koiralla on sielu. Näitä kirjoja eivät kuitenkaan lue ne metsästäjäjärjestöissä lymyävät henkilöt, jotka kehtasivat vuonna 2007 ehdottaa laulujoutsenen murhaamisen laillistamista...

Koska kauppaan saadaan eettisesti kasvatettua sikaa, joka on saanut toteuttaa luontoaan ulkona? Koska saamme luomukanaa? Ja miksi Suomessa ei näy laiduntavia lehmiä,  kun Keski-Euroopassa niitä näkyy pikkuteitä ajaessa koko ajan niin Saksassa kuin Itävallassa?

Olen oikealta maalta kotoisin, joten en ole kaupunkilaistyttö, joka ei tunne navetan toimia. Olen lypsänyt, olen syöttänyt ja juottanut lehmiä, olen vienyt niitä laitumelle ja taas takaisin navettaan lypsylle ja sitten taas laiduntamaan. Olen viettänyt nuoruuteni ratsastaen, joten mitään missä on hevosta en syö. Koen myös issikan, jolla joskus käyn vaelluksella, osaksi laumaani, perhettäni. Perheenjäseniä ei kuulu syödä. Olen myös asunut pitäjässä, jossa on suurehkoja sikaloita, joten tiedän siitäkin asiasta jotain. Noista vuosista koivu ja tähti on kauan ja nyt on moni asia toisin. Siat viettävät lyhyen elämänsä nykyään niin, että minulle ei possu maistu ennen kuin sikatilat palaavat vanhoihin aikoihin ja siat saavat onnellisina tonkia suvet ulkona.

Sivistysvaltion mitta on miten se kohtelee heikompiaan ja minusta itsemääräämisoikeutta vailla olevat, ihmisen vallanalaiset eläimet ovat ihan todella heikoista heikoimpia. Tähän asiaan saadaan muutos: Kysy aina etukäteen ehdokkaalta, jota aiot äänestää vaaleissa, kannattaako hän turkistarhausta ja kettujen sekä susien surmaamista.  Moni unohtaa tämän ja ihmettelee sitten jälkikäteen kun kuulee oman ehdokkaansa äänestäneen vaikkapa turkistarhauksen puolesta. 

Jos sinulla on tähän asiaan jotain mielipidettä, ilmoitan, että en julkaise anonyymejä kirjoituksia. Jos on jotain mieltä, pitää olla myös kanttia seisoa sanojensa takana, kuten tekee ihailemani Sesse Koivisto.

Leena Lumi

kuvat Pinterest