Thomas Rydahl: Erakko

Hän ei huuda, hän on hiljaa ja tunnustelee pulleilla sormillaan laatikon terävää reunaa. Kaavittuna pois äitinsä elämästä, ei 12 vatsassa vietetyn viikon vaan 12 maailmassa vietetyn viikon jälkeen. Epäonnistunut abortti hiuksineen ja peukaloineen. Pahinta ei ole, että poika on kuollut ja hänen vanhempansa tappoivat hänet, vaan se, että hän eli, he pitivät häntä elossa kolme kuukautta ennen kuin...He antoivat hänelle kolme rakkaudetonta kuukautta, kolme kuukautta ilman katsekontaktia ja huolenpitoa, ilman tuttia ja nallea, kuiskuttelua ja suukkoja, ilman ihailevia katseita lapsen vuoteen raunalla ja pimeässä lohduttavaa kättä. Kolme kuukautta välinpitämättömyyttä ennen kuin he...

Tanskalaisen Thomas Rydahlin jännitysromaani Erakko (Eremitten, MinnervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela) on 484 sivuinen järkäle, joka ansaitsee keskittymistä ja aikaa. Sitä ei lueta hutaisten jonkun muun välissä, sillä muuten vaarana on menettää tämän voittoisan romaanin erityislaatuinen tunnelma, joka heittelehtii riipaisevuudesta suorastaan uskomattomimpaan juonitteluun, mitä on koettu.

Rydahlin dekkari on palkittu Tanskassa parhaana esikoisromaanina 2015 ja samana vuonna se sai myös Tanskan parhaan rikosromaanin palkinnon sekä pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuoden 2015 parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 16 maahan.

Tämä kirja vaati minulta paljon, sillä kaikki joulunalusviikkojen tapahtumat ovat meillä nyt. Tajusin silti lukevani jotain ainutlaatuista, vaikka menikin usein liian pienissä pätkissä, kun olisin suonut voivani lukea tunteja ja tunteja. Kirjan päähenkilö, tanskalainen Edhard Jørgenssen, on jättänyt paljon taakseen ja siirtynyt ajamaan taksia Fuerteventuran lomasaarelle. Hän on seitsemänkymmentävuotias ja mitä epätyypillisin mies ratkomaan rikoksia, mutta niin vain tapahtuu, että kuolleen vauvan kohtalosta tulee hänelle pakkomielle. Eipä ihme, että kuvaus niin kolahtaa, sillä Rydahl on opiskellut sekä filosofiaa että psykologiaa. Kirja on täynnä mitä uskomattomimpia henkilöhahmoja, joiden kaikkien elämä notkahtaa raiteiltaan kun rannalta löytyy hylätty auto, jossa on kuollut vauva. Lomasaaren poliisi yrittää painaa asian piiloon turismin nimissä, mutta Edhard ei anna periksi. Erakoksi kutsuttu mies ryhtyy Don Quijoten taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Tämä mies joka mieluusti ajaa yksin öisin, asuu röttelössä vuohiensa kanssa, ei siedä auktoriteetteja, näyttää rähjäiseltä juopolta, on köyhien ja porttojen ystävä, virittää pianoja, on sinnikäs kuin itse paholainen, mutta sydän puhdasta kultaa. Hän on myös hiukan omituinen ja niinpä eräältä vainajalta katoaa sormi, eräs nainen pysyy hengissä Erakon sinnikkyyden takia, hän saa rikkaan suojelijan, ihastuu kampaajan tyttäreen, mutta kokee elämänsä yön erään toisen kanssa voimatta silti luottaa kehenkään. Edes rikkaaseen suojelijaansa Emanuel Palabrasiin, joka tarjoaa hänelle enemmän kuin rannoilla tai rötiskössä nukkumista, mutta mitä on sen takana...

Ajatus, että hänen onnensa on kääntymässä, ei ole pysyvä, se luisuu hänen sormiensa välistä kuin sileät siemenet. Hän ei sittenkään uskalla uskoa sitä. Hän on elänyt pian kaksikymmentä vuotta onnettomuudesta ja tehnyt vääriä päätöksiä, elänyt väärää elämää ja tavannut vääriä ihmisiä väärään aikaan. Hänellä on tapana ajatella ja sanoakin, että hänen ajoituksensa on kymmenen vuotta pielessä. Ensin kymmen vuotta liian aikaisessa...Viimeiset kaksikymmentä vuotta hän on ollut kaikesta myöhässä...

Erakkomme ei käytä internettiä eikä matkapuhelinta, hän ei muista vaihtaa kalsareitaan, mutta hän tarttuu mahdollisuuteen tulla joksikin haaveillen pienestä puutarhasta, viileistä huoneista sekä hyvästä viskistä. Kaiken aikaa primus motor on kuitenkin rannalla seisovaan autonrötisköön kuollut vauva, sillä kaikessa vähäisyydessäänkin Erakkomme säilyttää itsepäisyytensä, myötätuntonta sekä arvokkuutensa. Tästä kaikesta voi syntyä elokuva, sillä näin tämän filminä, jossa on ripaus Kaurismäkeä ja tosi paljon Almodovaria. Viime mainitussa esiin saavat tulla värit ja hillittömyys, ensin mainitussa rouhea melankolia, jonka kauneus on katsojan mielessä, kuten kaikki tarinassa on lukijan empatiakyvyssä ymmärtää ja tuntea kauneus elämän satuttavimmassa rosoisuudessa.

*****

Dekkarit Leena Lumissa