sunnuntai 23. elokuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Sinussa kytee pinnan alla tuli, Villintu. Sytytetään liekki palamaan, annetaan roihuta. Aleksein silmät hehkuivat kuumeisina. – Täällä leirillä hallitsevat sudet. Piirittävät pelokkaan saaliin, raatelevat tämän, nauttivat siitä.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että synnyin uudestaan leirillä juuri sillä hetkellä. Mitä menetettävää minulla olisi?

”Pelotonta pelätään, pelättyä arvostetaan.”

Huumaannuin. Tuo ihminen näki tulen minun sisälläni. Näki sen kiukkuisen ja elämänpaloisen tytönraiskan, joka mieluummin hiihti jään yli Neuvostoliittoon kuin jäi Valkokenraalin vasallien nöyryytettäväksi. Sanat lipsahtivat suustani. – Rakastan sinua. Mi török jörötem.

Katja Ketun Yöperhonen (WSOY 2015) alkaa Kätilön maisemista, Villisilmän, Vikasilmän, lumivaaroilta, joista pakenee Valkokenraalin tyär Irga, kohdussaan ryssän sikiö. On vuosi 1937 ja valkoiset ovat vallassa, eikä Valkoisen Jumalan tyär saa halventaa isänsä mainetta. Irga heittää hyvästit Faskisti-Suomelle Suenhammas mielessään ja hiihtää kuin raivotar Neuvostoliiton puolelle tietämättä, mitä se toisi hänelle ja lapselleen kohtaloksi. Eipä tiedä nuori nainen mikä on Stalin miehiään ja mikä on Neuvostoliiton henki, maan, jossa unohtaminen, salailu ja valehteleminen ovat hyve. Rehellisyys kuolemaksi. Alkavat Vorkutan leirin pitkät vuodet, kumppaneina nälkä, kylmä ja kiima. Rakkaana Aleksei Ignatenko, äidinkorvikkeena, sisarverenä Elna Mihailovna, tuskien hetkellisenä Usvattarena toveri Olga Semjonova, jonka kodeiini, eetteri ja morfiini, saavat jatkamaan – vaikka kuoleman armo olisi ystävä kuin Elnan Unohdussalva: Pääsisi pois.

Toisessa ajassa, vuodessa 2015, Verna lähtee Marinmaalle, Lavran kylään isänsä pyynnöstä etsimään tämän äidin jälkiä, mihin äiti kuoli. Vernan mieli on vastentahtoinen, mutta Isän anelu kirjeessä: ”Älä annan minun vajota nyt, Veruska. Useat Vorkutan vielä elossa olevat leirivangit kertovat hengestä tai hahmosta nimeltä Motyljok. Nimi tarkoittaa yöperhosta. Uskon, että juuri tämä samainen Motyljok tappoi Isoäitisi! Propal bez vesti, jälkiä jättämättä!” Mikä kääntää Vernan mielen? Miksi Verna lähtee kohtaamaan naista menneisyydestä? Onko se matka omaan itseen vai johtuiko kaikki vanhasta viestistä, kyyrillisin kirjaimin suomeksi kirjoitetusta, lapsen mukaan laitetusta:

”Pieni, synnyit yössä ja lähdit yössä. Kuuton yö ja leirin kapina olkoot todistajia epätoivolleni. Lähetän sinut...”

Mitä odottaa kokevansa Verna Lavran kylässä, sitä ei unissaan osaisi aavistaa! Vorkutan leiri herää kuin henkiin ja eilisestä tulee tämä päivä. Onko mikään muuttunut? Kiima on kiima, ilmiantaja on ilmiantaja, vainajat heräävät henkiin ja Stalinin tilalla on naurettava, pullisteleva Vova, jonka ainoa pelko on, että hänen menneisyytensä paljastuu...ja sen estääkseen hän on valmis mihin tahansa ja mistään piittaamatta: Ylenkatse on Tsaarin etuoikeus.

Yöperhosessa menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat kuoleman valssiin, Vernasta tulee Irga ja Lavran kylästä Vorkutan leiri. Itsevarmasti Katja Kettu kastaa kynänsä siihen pimeään, jolla loi loistavan Kätilön. Sama remseä tekstin kuljetus, verevä kieli, josta selviää vain antautumalla sille, ihmisen ikiaikinen julmuus ja kaiken yllä ja alla kiima, raju rykimä, joka kuuluu ja tuntuu. Miehet ovat orhia, naiset ovat mahlaa valuvia tammoja. Toistansa sukavaiseksi houkuttavat ja kun leikki alkaa aamusumu nousee ennen kuin kaikki on ohi. Ei tiedä nainen miehen käsittelyn jälkeen, onko tuskassa vai hurmiossa, on vain niin nulkattu, tölvätty ja raastettu, mutta liha ja mieli hellänä, on hyvä.

Yöperhosessa on paljon samaa kuin Kätilössä ja Piippuhyllyssä. Julmuus saa tasapainonsa rajusta rakkaudesta, mutta myös ystävyydestä, luonto on mukana usvana ja yökiitäjinä, taikausko on vahvoilla: yöperhonen, joka liikkuu öisin ört, on jonkun sielu. Ketulla historialliset faktat ovat hallussa, vankileirien saaristot ja vähemmistökansojen vainot samoin. Myös nyky-Venäjä saa osansa Vovassa, jonka oikeaa henkilöllisyys on helppo arvata. Mutta kuka ikinä tietää, mistä tuli Vova, mitä salaa? Ja mitä hän tahtoo Yöperhosesta?

Kettu on vahvoilla juuri sillä tyylillä mitä kirjoittaa. Lukijaa hän ensin lyö, sitten sivelee unohdussalvaa:

Kesäinen villintuoksuva iltahämärä, hevoset uneksivat usvaisella pellolla.

Ketun kieli vie mennessään! R. väitti, että nyt sopotan kaiken aikaa sekaisin suomea, lappia, maria ja venäjää. Mistä hää tietää, mitä sopotan, sillä tämä on kirjan veri minussa. Vahvaa Katja Kettu -verta, joka vie ja tuntuu.

Kaikesta Yöperhosta kehun, vain yhestä miinustan kiitäjän siipipölyn verran: Vaikka Lavran kylästä tuli kuin Vorkutan uusi tuleminen, kaksi ’kapinaa’ on liikaa, vauhti kiihtyy sekavaksi: Kiiman ja kielen sukavaiseksi pehmentämä lukija alkaa nähdä yötaivaan tähtien kieppuvan eikä huimaukseltaan tajua missä on, mitä kuulee: valaatko laulavat vai aseetko paukkuvat. Vasta savun hälvettyä kuvat erottuvat. Ja ihmiset kuvissa...

Lavran kylä 2015

”Jebi menja, nai minua.”

”Shh, tiše”, mies mutisee ja kietaisee hihansa suuni peitoksi. Kangas painuu suupieliini kuin suitset, joista ohjastaa.

...vastakuoriutunut liekkiperhonen terhentää siipiään, työntää joutsenvalkoisen kärsänsä ensimmäistä kertaa kellokukan suppilomaiseen umpuun.

Kaskaat sirittävät...

”Moi, ljupimyi rakkaani”, kuiskaan ja hämmästyn sitä itsekin.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta Kirjakaapin kummitus Erja  Omppu  Kirjasähkökäyrä ja Katja

49 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus hienosta kirjasta, jota luen nyt itsekin. Huomaan viipyileväni kirjan äärellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos <3 Tulen sitten lukemaan,mitä sinä olet mieltä...

      Poista
  2. Nappasin Yöperhosen mukaani Suomessa käydessäni. Kotihyllystä löytyy myös Kätilö, jolle ei vielä ole löytynyt aikaa. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa! Nyt mietinkin, pitäisikö lukea Kätilö ensin vai tarttua tähän tuoreempaan teokseen. Viimeisin Finlandia-voittaja ja muutama finalistikin on vielä lukematta. Tässä on vielä viikko lomaa ja sadettakin on luvattu, joten nyt olisi hyvä hetki tarttua keskittymistä vaativaan teokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, vahvoja hetkiä luvassa! En osaa susoitella nyt sinulle sopivaa lukujärjestystä, mutta Ketun kirjat lukisin kyllä ilmestymisjärejstyksessä.

      Nyt just on tosi vaikea uskoa sateeseen, kun mittari näyttää suven ennätyksiä ja puutarhaa saa öisin kastella...Kunpa sataisi yöt ja paistaisi päivät...

      Mukavaa elokuun jatkoa <3

      Poista
  3. Hieno arvio, Leena! Kätilö jätti ristiriitaisen olon, mutta nyt kun luin arviosi, tuli aivan ikävä Ketun väkevää tekstiä. Ehkä sittenkin luen tämän, vaikka luulin jo lukeneeni tätä lajia riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos <3 Minulle Kätilö oli helpompi, mutta olen huomannut, että jos tulee liian paljon toimintaa ja tässä vielä kahdessa aikatasossa, vaatii enemmän keskittymistä pitää kiinni tarinan henkilöistä. Siis ainakin minulla. Kettu tekee vahva jälkeä just tällä tyylillä.

      Marilaiset ovat Suomen sukuinen kansa, jota eräs tsaareista tsaarein vainoaa, joten kyllä suosittelen. Hiukan hirvittää, kun tämä alkoi kiinnotaa äitiäkin ja tässä on niin paljon muutakin;)

      Poista
  4. Tämä on selvästi voimakas kirja. Ja aion tämän lukeakin, sillä joku kirjan teemassa kiehtoo (ja kansikin on niin upea). Aion, vaikka Kätilö oli minulle kielensä puolesta liikaa. Joku Katja Ketun tekstissä kuitenkin vetää puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ehdottomasti juuri sitä. Kerroin äidille aamulla puhelimessa kirjan tarinan ja hän vallan innostui;) Onneksi Hesarissa oli se punavankikirjan esittely, se joka ilmestyy syyskuussa, ja sitten hän päättikin odottaa sitä. Tässä olisi ollut kyllä jotain hänelle liikaa, mutta kun niin monia kiehtovat rajantakaiset sukulaiskansamme ja hediän olonsa. Sitä Ketun kieltä on tässäkin mutta tietty nyt ollaan Neuvostoliitossa ja nykyajassa Venäjällä, joten en edes tiedä, mitä kieltä tässä oli, mutta kaiken imin itseeni, yhtään ei ollut vaikeaa. Ihana kamustella noita uusia, erialaisia sanoja. Kettu osaa kehrätä tarinaa, luoda kuumia tunnelmia ja vielä tuoda luonnonkin mukaan ilman, että siitä tulee tylsää luontokuvailua. Katja Ketussa ei ole mitään tylsää, joten luvassa on vahvoja lukuhetkiä.

      (Mie oon taas paratiisissa, luen kirjaa, jota olen odottanut kauan....ja josta olen varma,että siekin sen luet!)

      <3

      Poista
    2. Olen nyt lukemassa tätä ja rakastan kirjaa! Kätilöstä en erityisemmin pitänyt, koska kieli oli liian ahdasta minulle, mutta tämä on minulle yksi vuoden täysosumista. Kirja on vielä hieman kesken, mutta <3 !

      (Kirjoittelen "salaa" töistä, toisella Google-tililläni siis :))

      Poista
    3. Katja, miten upeaa! Tällainen massasta poikkeva kotimainen teos on aina suuri ja iloinen yllätys!<3

      Poista
  5. Hurjan hieno ja vahva kirjoitus Leena. Voi kyllä olla, että tämä kirjoituksesi on enemmän makuuni kuin itse kirja. Mitä tuntosarvesi sanovat, olisiko tämä minun kirjani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos <3 Hah-hah...No, olispa niin kiehtovaa nyt antaa varma vastaus, mutta kun innoissani googlailin, mitä olet sanonut Kätilöstä, en löytänyt arviotasi siitä eli et ilmeisesti ole Kätilöä lukenut. Perustan nyt sitten mielipiteeni mutu-tuntumaan, joka on aivan eri kuin vahva intuitio eli kun suosittelit minulle Sadie Jonesia olit oikeassa, kun Maraisin Rakastumisia olit väärässä. Tältä väliltä aloin mitata Yöperhonen tunnetilaasi ja veikkaan, että Kätilö ei ole sinun kirjasi. Tämä ei ole Maraisista paljon pitävän kirja. Tämä on siis mutuhöttöä, johon voi uskoa tai olla ukomatta. Nyt tietysti seuraavaksi haluat osoittaa, että olin väärässä: Sopii mulle.

      Mietin just, että sinä ja Katja olette veikkailleet minulle muutamna kerran suosikkeja, ja miten musta nyt tuntuu, että Katja johtaa yhdellä...Hän löysi minulle Phillipsin ja nimenomaan vielä Suojeluksen ekaksi, joka valui minun kuin kuuma laava ja sitten yksi Pettersonin kirja ja sitten vielä yksi muu, mikähän se olikaan...Sinulta sain ainakin Sadie Jonesin ja mikähän se toinen oli...oijoi, kun lukee liikaa, menee muisti.

      Jos oltais tavattu vaikka kirjamessuilla, hetki istutti skumppaa nauttimassa, olisin heti heittänyt varman vastauksen, onko Yöperhonen sun kirja vai ei. Katjan etu ja mun, on, että olemme tavanneet useammankin kerran, joten saat tapaamattomuustasoitusta;)

      Niin....jotkut pikkukellot minulle vain kertovat, että tämä ei olisi sun kirja.

      <3

      Poista
    2. Leena, on ihan parasta lukea sun yllä olevaa pohdiskelua. Luin Kätilön jo ennen blogiaikaani, joten sen vuoksi siitä ei löydy kirjoitusta. Sanoisin että se oli sarjaa "toisaalta kyllä, toisaalta ei". Annan tämän Yöperhosen nyt liidellä rauhassa, koska tarkoitukseni on lukea teoksia, jotka eivät ole tänä syksynä ihan kaikkein eniten tapetilla ja mieluusti lukisin myös ennen vuosituhannen vaihdetta kirjoitettua. Jatkuvasti vaan uutuudeet houkuttelevat. Hankalaa, kun hyviä kirjoja on niin tuhottomasit. Jos tämä tulee pikalainana vastaan, niin sitten varmaan lainaan, mutta varaamaan en ala.

      Poista
    3. Omppu, kiva kuulla;) 'Toisalta ei, toisaalta kyllä' antaa jo paljon mahdollisuuksia. Minä haluan/haluaisin myös lukea muita kuin vain uutuuksia ja yritnänkin niin tehdä suvi- ja jouluaikaan. Tosin olen onnistunut lukemaan tänä vuonna vain 11 kirjaa, jotka eivät ole tämän vuoden uutuuksia, mutta veikkaan, että pari-kolme tulee vielä lisää. Klassikoissa olen hankala, siis niissä perinteisissä, sillä olen ollut niin klassikkohullu yhteen aikaan, että vain niitä ja sitten myös tietysti hankin ne omaksi. Selviä syklejä lkemisessa: Oli vuodet, jotka hengitin vain saksalaista kirjallisuutta, vuodet jolloin pääasiassa dekkareita JA kotimaisia naiskirjailijoita (Joenpelto, Pennanen, Tytti Parras, Meriluoto, Eeva Kilpi, Eeva Illoinen, Marja-Liisa Vartio ja keitä kaikkia heitä nyt olikaan), sitten klassikkokausi, joka kuitenkin olikin ennen 'kotimaani on Saksan kirjallisuus -kautta' ja sitten mitä ehdin ja jaksoin ja nyt blogin myötä melkein laidasta laitaan. Minulla on oma hyvn vanha kirjahylly´hyvin vanhoille kirjoille. Oi niin, moni ei tiedä, että olen lukenut hulluna Donneria, Kihlmania, Esa Sariolaa etc.

      Nyt on niin laadukas syyssato, että annan periksi ja antaudun näille uutuuksille. Nytkin odotan jo hämärän putoamista, sillä luen kirjaa, jonka jo tilasin alkuperäkielellä, mutta en tavoittanut niitä vivahteita, jotka halusin, joten nyt, nyt se on käsissäni. Olen jo aloittanut ja jatkan, kun marjoja on pakastettu, eräät kasvit on siirretty, puutarha on kasteltu ja olemme viettäneet herkkuhetken terassilla. Klo 23 miellä putoo rauha, sillä R. lukee about puolet kirjoista, jotka minä luen. Nyt on kyllä menossa jotkut kisat, mutta eivät ne minua hetkauta, joten 'yö kuuluu minulle ja kirjalleni'.

      No teeppä sinä nyt niin eli jätät Yöperhosen ja sinun kohtaamisen kohtalo käsiin. Minun sen sijaan pitää nyt tilata vielä eräs kirja...

      Poista
  6. Vahva ja mielenkiintoinen esittelysi. Tuntuu siltä, että kirja on hankittava lukulistalle. En hurjasti Kätilöstä tykännyt, vaikka näin jälkikäteen sitä olen - tietystä syystä - pureskellut. Yöperhonen kuulostaa mystiseltä ja heti nousi kulmakarvat yläviistoon mielenkiinnon heräämisen merkiksi. Ehdottomasti luen, kiitos Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos <3 Mie muista sit vääri, sil muisti su siit tykännee....Tässä on paljon samaa verevyyttä niin kielessä kuin erotiikassa ja rankaltakaan ei pelastuta, mutta ollaan Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Tämä on myös mystinen eli vanhat Marikansan uskomukset nouset merkittävään rooliin.

      Ole hyvä ja kiitos <3

      Poista
  7. Hienosti kerroit tästä kirjasta. Heti, kun kohdalle sattuu kirjakauppa, ostan tämän. Olen jo aikaisemmin päättänyt lukea Yöperhosen. Katja Ketun kieli on niin hurmaavaa ja huumaavaa, että Kätilön luin yhteen mittaan kahteen kertaan. Kiitos Leena esittelystäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos <3 Minäkin pidän hänen vahvasta kielestään ja Kettu on myös loitava tarinan punoja.

      Yhteen mittaan kahteen kertaan! Hyvä sinä;) Minulle tuo olisi voinut tapahtua Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme kanssa, sillä luin sen yhteen kertaan melkein mitään muuta tekemättä. Ihanaa olla näin hurmiossa kirjoista! Ole hyvä <3

      Poista
    2. Jokapäiväinen elämämme tuli aivan kauhottua läpi minullakin.

      Poista
  8. Mä arvasin, että sä tykkäät tästä hurjasti.:)
    Hieno kansi. Ja varmasti hieno kirja.
    Maria ja venäjää...!!! (tarvitsenko muuta lukeakseni?;))

    (Laitan sulle kohta sähköpostia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, no juu, minulle Ketun tyyli istuu hyvin. Ihan kin tulisin huumeisiin hänen kielestään, väittää R.
      Taiteilijana osaat arvostaa kantta.
      Ihan sinulle!!!

      (vastattu;)

      Poista
    2. Mä muuten luen tällä hetkellä Ville Ropposen toimittamaa Volga-antologiaa (Savukeidas), se sisältää mordvalaisia, marilaista ja udmurttilaista nykykirjallisuutta.

      Poista
    3. Sanna, Savukeidas on kiinnostava kustantamo ja heidän kirjansa ovat sen mukaiset. Olen heille niin kiitollinen, että he toimittivat suomennoksen sekä Woolfin esikoiseen Menomatka kuin myös hänen viimeiseensä Vuodet, joka kolahtikin sitten jo lujaa. No, olin juuri Vorkutan leirillä ja Lavran kylässä, joten tämä riittää idästä nyt hetkeksi. Mieti miten mont kirjaa minulla on tänä vuonna käsitellyt tavalla tai toisella Stalinin aikaa. Nauti sinä Volgalla...<3 eli lepää ennen Vorkutaa;)

      Poista
  9. Toisella yrittämällä ihastuin Kätilöön kesän lopulla, tämä ilmestyi siis sopivasti ja herätti mielenkiintoni. Tai jos ei muuten, niin esittelysi jälkeen ehdottomasti. Erityisesti kiehtovat nuo Marikansan uskomukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, kirja hengittää Marikansan uskomuksista, jotka nykyajan ihmiselle ovat tietysti suurelta osin taikauskoa sekä osin noituutta, johon minulla on näköalapaikka kiitos tyttäreni opiskelujen teologisessa ja uskontotieteissä. Tähän kuuluu tietysti myös kansanparannus. Hämmentävää, että mieheni isoäidin äiti isän suvun puolelta oli kansanparantaja...

      Poista
  10. Leena, scrollasin tekstiäsi lukematta heti tänne alas ja kommentoimaan... Palaan tähän postaukseesi viikon lopulla! <3

    Viimeinen hellepäivä, nautitaan!

    P.S. muistelin, että tiedät jotakin Lemaitren Alexin tunnelmasta. Tarvitsen jotakin vastapainoa Ketun hersyvyydelle ja kun sain Paula Hawkinsin loppuun niin tarviin toisen... Olisiko Alex sellainen, jota voisi lukea pimeinä iltoina yksikseen täällä metsän keskellä? (Olen täällä talon- ja kissavahtina muutaman päivän. Muuten aivan Ihanaa, mutta mitään ihan kamalan karmasevaa en tahtoisi pimeiden iltojeni ratoksi;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tehdään niin!<3

      Tänään se on. Syömme kaksi kertaa terassilla ja aiomme nauttia joka sekunnista.

      PS Luin sen esittelyn naisesta ja häkistä ja menin ihan lukkoon. Mairsin siitä isosti, mutta nyt se kirja on kuitenkin minulla. En voi lukea sitä Yöperhosen jälkeen eli sauraavaksi lastenkirja ja sitten erästä suosikkikirjailijaani. Luen ehdotomasti Peter Jamesin ennen Lemaitren krijaa! Näkemiin taivaassa on yksi parhaista, mutta Lemaitrehan on oikeasti kovan luokan dekkaristi.

      Tarjoan sinulle parhautta yksin metsän keskelle: Kuiva kausi!!! Sain kirjan jo pari vuotta sitten lahhana Kanadan ystävltä, mutta minun pitkälläkään enkulla ei tavoitettu kielen vivahteita, ja kaiken huipuksi on menossa saksan kertaus, joten nyt, nyt 'happy days are here again'<3 Ellei sinulla ole tuota loistavaa kirjaa VIELÄ, lue Moriartyn Mustat valkeat valheet, sillä Hyvä aviomieshän oli hyvä.

      Annika väitti, että kestän Alexin, mutta siirrän sen ehkä marraskuulle, sillä nyt en halua mitään stressiä...., jonka aiheuttaa jo mielikuva naisesta häkissä. Olen kuullut mitä ihmiskauppiaat tekevät naisille häkissä.

      Poista
    2. Leena, Kuiva kausi on tulossa, mutta hiukan myöhemmin!

      Minulla on Moriartyn Mustat valkeat odottamassa ja sen ajattelinkin ottaa lukuun heti Yöperhosen jälkeen. Mutta tähän väliin tarvitsisi jonkun dekkarin. Ehkä kurkkaan Alexia.

      <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, OK

      No teeppä sitten se: Minä luen tekstisi sitiä VAIKKA en ole omaani tehnyt - vielä, sillä saatan tosiaankin hiukan siirtää sitä. Mutta nämä kirjavalinnat menevät fiiliksillä ja Yöperhosen jälkeen tarvitisn just nyt rakasta Shieldsiäni, sitä kaikkea lörpöttelyä ja teräväkatseisuutta ja tuttua tyyliä.Usien minullakin dekkari on tasapainottava välipala, mutta sen pitäisi olla vähän sellainen armollinen...joku Frimansson tms.

      <3

      Poista
  11. Piipuhyllyllä käyty ja Kätilön mukana kairalla kuljettu ja lie Yöperhosen kyytiin hypättävä; semminkin kun sanoit "Itsevarmasti Katja Kettu kastaa kynänsä siihen pimeään, jolla loi loistavan Kätilön". Ja se oli hienosti sanottu, se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, koska olet Katja Kettu -konkari, uskallan luvata sinulle kiinnostavaa kyytiä Yöperhosen matkassa! Kiitos <3

      Poista
    2. "Poron ydinkonstein paranneltiin" ja tulos sen mukainen. En ihmettele yhtään innostunutta postaustasi. Ja katsotaanpa ensi perjantaita...

      Ja onnea blogisi sijoittumisesta taas kerran!

      Poista
    3. Reijo, niinpä...Oih, onko se jo perjantaina!

      Kiitos♥

      Poista
  12. Minullakin on suunitelmissa lukea tämä. Olen pitänyt Katja Ketun kaikista muista kirjoista paitsi Piippuhyllystä.
    Minua alkoi kovasti houkuttaa lukea myös hänen esikoisensa uudestaan, Surujenkerääjä. Muistan, että pidin siitä kovasti. Kieli ei ollut vielä niin väkevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, no Piippuhylly oli jo siitä eri, että se on novellikokoelma, Piippuhyllyn tarinoita.

      Minulla ei ole aikaa nyt, mutta on se kumma miten aika on tehnyt minulle Kätilöstä rakkauskertomuksen ja mielessäni kummittelevat Yksinäisen miehen vuono, Yksinäisen miehen maja, valaiden laulu, jäämeren kalliokasvit ja sitten se yhteinen loppu...Jos se loppu puuttuu tulevasta elokuvasta niin oivoi...En tiedä vielä uskallanko katsoa, sillä olihan siinä sitä muutakin, mutta passiivinen unohtaminen suojelee mieltä ja jäljelle jää vain rakkaus.

      Kettu vahvistui, kasvoi mittoihinsa, löysi äänensä. Kirjan nimi on kyllä aika hieno, kun se on Surujenkerääjä, kuten pidän myös nimestä Yöperhonen, sillä pidän kiitäjistä ja yöstä.

      Vahvaa lukuelämystä <3

      Poista
  13. Vastaan nyt vasta tähän, sillä en malta odottaa, että saan kirjan kokonaan luettua... Olen nyt puolivälissä tätä kirjaa ja yritän lukea sen illalla uniluvuksi, kun töissäkin on käytävä! Sain tämän onneksi synttärilahjaksi ja aion mennä Kettua kuuntelemaan Turun kirjamessuilla! Eihän tämä Kätilön veroinen oli, mutta hieno kirja! Lupasin ostaa marilaiselle tutulleni, joka siis osaa ja opettaa suomea siellä Joshkar-Olassa, tämän kirjan lahjaksi.

    Arviosi oli loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, minä en ole kummillakaan kirjamessuilla tänä vuonna. Tämä ei ole Kätilön veroinen, mutta silti vahva teos.No, ystäväsi saa nauttia pitkästä jälkimausta sitten...

      Kiitos <3

      Poista
  14. Leena, kirjoitat tästä niin hienosti! Ihanaa nähdä, että Verna, Irga ja Elna ovat sukeltaneet sinunkin sydämeesi.

    Yöperhonen oli ensimmäinen Kettuni. Pakko lukea tämän jälkeen ainakin Kätilö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Mie olen ihan synytnyt lukemaan Ketun vahvoja tarinoita.

      Ehdottomasti Kätilö!<3

      Poista
  15. Luin Yöperhosen juuri ja nyt olen vähän kuin puulla päähän lyöty; olipahan sakea keitos!

    Näin äkkiä lukemisen jälkeen tuntuu, että aiheita oli liikaakin, jo pelkkä Lavran kylä olisi riittänyt. Mutta sitten olisi kyllä jäänyt pois monta hienoa rinnastusta ja asiaa. Ei olisi Motyljokia eikä Olgaa. Eikä Vovaa!

    No. Kunhan aikaa kuluu, asettunee tämäkin ihan nätisti mun päähän. Muistelen Kätilönkin tuntuneen aika ylitsevuotavalta, mutta nyt kuva siitä on ihan selkeä ja upea. Jännittää mennä katsomaan elokuvaa, vaikka etukäteistrailerit onkin jo tehneet tehtäväänsä, omat mielikuvat henkilöistä ovat alkaneet haalistua uusien tieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, sitähän tämä on.

      Itse olisin jättänyt toisen suren toimintakohtauksen pois eli ehkä olisin jättänyt Vorkutan leirikapinan kirjaan, mutta nykyajassa tapatuva kylän poltto olisi saanut väistyä.

      Minulle kätilö oli heti kuin omaa hengitystäni. Tämä vaati enemmän. En ole vielä päättänyt katsonko kätilön vai en. Vasta ostin Still Alice ja katsoimme sen viime viikonloppuna

      <3.

      Poista
  16. "Lukijaa hän ensin lyö, sitten sivelee unohdussalvaa." Hienosti sanottu! Juuri niin Kettu tosiaan tekee: rosojen keskellä on myös jotain kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, siltä tuntui;) Kiitos <3 Näin on, hän haliitsee kyllä myös lyriikan.

      Poista
  17. Kirjoitan lyhyesti ja nopeasti (tai siis yritän), onhan nyt päivä, eikä siis yöperhosten aika...

    Yöperhosen kieli on niin...no kaunista ja rujoa ja taipuisaa, mutta haen ehkä tässä sanaa 'kotoisa'. En tiedä, onko Katja Ketun kieli erityisesti pohjoista, mutta tässä oli niin paljon tuttua ja kuitenkin sellaista mitä en kuule jokapäiväisessä arjessani. Ja nyt on sitten sanottava, että olen asunut koko ikäni etelässä, vanhempani tulevat taas itämurteen alueilta. Mistä se tuttuus tulee? Katja Ketun kieli ei ole minun kieltäni. (Tietenkään, sehän on Ketun kieltä!) Mutta ihanan kodikas ja turvallinen olo minulle siitä tulee. Turvallinen on tietysti vähän ristiriitainen sana, kun ajatellaan mistä kirja kertoo... Voisin asua tässä kirjassa, voisin asua tässä kielessä useita päiviä, viikkoja, kuukausia.

    Olen samaa mieltä kuin sinä tuosta Lavran tapahtumien "loppuhuipennuksesta". Minun makuuni olisi muutenkin riittänyt vähän vähempikin juonenpunontaa. Mutta mä nyt en kaipaakaan romaanissa ensimmäiseksi juonta.;) Etukäteen vähän epälemäni Vova-osiot oli ihan hyviä. Toisaalta, ei niissä kyllä ollut mitään sinällään uutta ja omaperäistä. (siis henkilön kuvauksessa, en tarkoita syntyperää, taustaa). Se lyijykynä oli mainio ja ovela yksityiskohta. Mutta se lopun toimintakohtaus oli minusta jopa pikkuisen epäuskottava. Miksi vasta nyt, miksi niin valtavalla volyymilla? Mitä pari satavuotiasta ja yksi valokuva ja koulupaperi on - nitsego. (Mun venäjän translitterointi on hakusessa...) Mutta mutta, sehän oli suurenmoisesta upeasta vain joitakin kymmeniä sivuja.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Ketun kieli on minullekin kuin tuttua, vaikka sen pitäisi olla...Moelmmat kirjat menivät kielessä kuin veriin. Toki myös tarinat, mutta siinä, missä Kätilö ei saanut yhtään miinusta, Yöperhonen sai just noista "loppuhuipennuksista." Vähemmällä vöyhkäämisellä olisi tullut Kätilön kaltainen tyylikäs loppu, josta näkee koko ikänsä unia.

      Vova oli napakymppi! Nautin;) No juu, se loppukohtaus oli vain murto-osa romaanista, tarinasta.

      Snegurotshka

      Poista
  18. Minä leijun vielä Yöperhosen siivillä keskellä tähtisadetta ja tiedän lukeneeni mestarillisen tarinan. Kätilö täräytti tajuntaani Vikasilmän, voiimakkaan naisen ja Katja kettu tuo tarinoissaan näitä selviytyjänaisia eteeni jälleen, huolimatta väkivallasta ja vankeusajasta ja raskaasta työstä ja nälästä. Hiukan sekaan rakkautta ja taas lennetään yötaivaalla ja uskotaan onneen...olen myyty... ja polvillani tällaisen tarinan jälkeen... voi kun jollakin on näin ihana taito kirjoittaa ja tarinoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, että sellaisissa tunnelmissa nyt leijutaan...Ketulla tähän mitä ilmeisemmin vahva kyky, jonka takia, niin kauhjealta kuin se voi kuulo0staakin, toivoisin hänen pitävän just tästä tyylistään kiinni. On vain yksi, joka osaa kirjoittaa just näin ja hän on Katja Kettu!

      Poista
  19. Taidan olla ainoa, jota Yöperhonen ei lumonnut.

    Pidin Yöperhosesta, mutta vain puoliväliin asti. Vankileirikuvaus oli jännittävä, tunnelma voimakas. Hämmästelin yksityiskohtien määrää ja sitä maagis-realistista maailmaa, jonka Kettu leirille rakensi. Juonta kuljetettiin taitavasti.

    Loppupuolella tarina alkoi valitettavasti muistuttaa saippuaooperaa, juoni rönsyillä, rakenne hajota. Överiksi meni, ja minulta maku koko tarinaan.

    Olen usein miettinytkin sitä, että kirjoittamisessa ei ole vaikeinta maailman luominen tarinalle ja henkilöhahmoille vaan se, miten tarina saatetaan maaliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku, no, lumonnut ja lumonnut;) Ei tämä Kätilön veroinen minullekaan ollut ja se johtuu turhan ruansaasta ja nopeatempoisesta tapahtumien vyörystä. Käitlössä oli suvantoja, joissa saattoi viivähtää.

      Ymmärrän, jos menetit tavallaan koko tarinan, sillä itselle oli käydä samoin kun kahdessa aikatasossa vietiin valtavaa kaaosta ja piti kynsin hampain pitää kiinni, että kuka, mitä, missä?

      Hyvin sanottu. Joistakin kirjoista olen ajatellut melekin loppuun asti, että 'ihan parhautta', mutta epämieluisa loppu on pilannut kaiken.

      Toisaalta sitten muistan etenkin yhden kirjan, jossa oli maailmankaikkeuden paras aloitus ja minusta myös tosi hyvä lopetus, mutta keskellä oli kaikkea liikaa ja se kirja on Poltetut varjot.

      Sa annan Suomesta toisen loistavan uutuuden, joka on miltei täydellinen, mutta lopetuksessa olisi pitänyt parantaa ja se on Lopotti. Tosin kirja on edelleen kuumassa ryhmässäni ja sinne varmaan jääkin, mutta ei ole enää ykkönen, vaikka todennäköisesti on F-ehdokkaana ja voipa tuon F-kisan voittaakin. Itse veikkaan jo erästä toista kirjaa...

      Poista