torstai 7. syyskuuta 2017

Anne B. Ragde: Perintötila


Erlend katsoi ikkunasta ulos tammikuun pimeyteen. Oli satanut lunta. Jouluna maa oli ollut paljas, mutta nyt se oli valkoinen. Hän kuunteli talosta kantautuvia ääniä, Krummea, äitejä, kattiloiden kalinaa. Ja hän tunsi niin suurta kiitollisuutta, että häntä alkoi melkein kuvottaa. Tässä hän seisoi, perheensä keskellä.

Hän.

Erlend Neshov.

Homo, jolle oma äiti oli kääntänyt selkänsä silloin kun hän oli nuori mies eikä vielä tiennyt mistään mitään. Yksin maailmassa, kunnes hän tapasi Krummen.

Hän tapasi Krummen.

Anne B. Ragden teos Perintötila (Alltid tilgivelse, Tammi 2017, suomennos Katriina Huttunen) yllättää iloisesti meidät, jotka monta vuotta sitten ehdimme hyvästellä Neshovin sikatilasta kertovan trilogian päättöteoksen Vihreät niityt:

Emme kuitenkaan jäähyväisten aikaankaan unohda kirjojen oleellisinta asiaa eli sikoja. Ja nyt uskotaan Anne B. Ragdea ja katsotaan tähtitaivasta kaukoputkella ja mitä me näemmekään: tähtimyrskyn..., mutta kun vähän tarkennamme, huomaamme tähtien välissä saparo ojossa taivaankannen yli kiitävän porsaan! Sikahauskaa kyyneltenkin lävitse!

Sarja Neshovin norjalaissuvusta jatkuu vaiheessa, jossa tila on ollut jo kauan tyhjillään ja sioista ei ole enää tietoakaan. Torunn, joka lopulta peri tilan, on mennyt tahollaan avioliittoon häntäheikki Christerin kanssa ja on perin juurin kyllästynyt mieheensä ja elämäänsä, vaikka rahasta ei olekaan huolta. Lopulta Christerin touhut menevät niin sikailuksi, että Torunn tekee äkkipäätöksen palata Neshoviin. Hän lähtee mukanaan vain yksi valkoinen koiranpentu, jonka ottaa Christerin pentueesta ja lähtee ajamaan kohti menneisyyttä voidakseen vihdoinkin kaikkien välivuosien jälkeen kohdata traagiset muistot sekä hoitokodissa asuvan isoisänsä  että Margidon, Neshovin veljessarjan pinttyneen poikamiehen ja hautajaisurakoitsijan. Kohdata kaikki ne suvun katkerat valheet, joissa isoisästä tulikin julmasti kohdeltu setä, kohdata talon, jossa nauru ei raikunut vaan kauna, valhe ja viha ruokkivat jokaista hetkeä.

Perintötilan tarinan keskiöön nousevat riemukkaat homppelit Tanskasta, Erlend ja Krumme, jotka ovat saaneet kaksostytöt sekä pojan lesboystäviensä Jytten ja Lizzin kanssa. Naisten raskausaika ottaa miehiä kovasti voimille, sillä he ovat luvanneet palvella naisia kaikin tavoin vuorokaudet ympäriinsä, toimittaen mitä ikinä he keksivät halutakaan ja tytöthän keksivät. Suunitelmissa on ostaa iso talo, johon koko suuri perhe muuttaisi lasten synnyttyä. Erlendiä suunnitelma kauhistuttaa, sillä miten niin vähän tyylistä ja siivoamisesta välittävät naiset voisivat asua saman katon alla heidän kanssaan, mutta Krumme rauhoittaa Erlenden mielen myrskyt ja äitien sovitaan olevan osa suurta, ihanaa perhettä.

Neshoviin oli kiinnostavaa palata, vaikka hyvästelykirjasta onkin kulunut jo kahdeksan vuotta! Piti muistella, mitä kukakin oli kenellekin ja mitä draamoja oli tapahtunut, sillä nykyisyys lepää menneen päällä. Hyvin äkkiä trilogia muistui mieleen, vain pari pahista on mieleni hukassa, mutta ihan tulollaan. Suosittelen edelleen lukemaan kirjat järjestyksessä, sillä tämä on sukutarina. Ensin Berliininpoppelit ja Erakkoravut, sitten Vihreät niityt, jonka jälkeen Perintötila avautuu parhaiten. Jatkon ilmestyminen on minusta vain merkki lukijoiden innostuksesta: Näitä kirjoja suosittelen kaikille, jotka pyytävät jotain tragikoomista luettavaa. Ragde ei kaihtele sanomisiaan, mutta osaa virittää myös herkkiä tunnetiloja. Vailla tragediaa tästä paluusta Neshovin suvun pariin ei selvitä. Ragde myös aukoo raolleen ovia tavoilla, jotka antavat luvan odottaa tarinalle jatkoa.


 Perintötilan luettuaan alkaa luonnollisesti pohtia Torunnin siirtoja niin tilan tilan luin oman elämänsä suhteen. Sioista ei ole enää varjoakaan näkyvissä. Myös hautausurakoitsija Margido, joka osaa väistää naisten ansat, voi kokea ties mitä, sillä hän on Perintötilassa hyvin keskiössä. Olen saletti siitä, että kaiken alkaessa järjestyä eräs hurmaava saateenkaarenvärinen suurperhe Tanskasta saapuu sekoittamaan koko Neshovin uuden, mutta Erlendin mielestä vailla stailia olevan maalaiselon!

4 kommenttia:

  1. En ole vielä lukenut Berliininpoppelisarjaa... Monta kertaa on ollut mielessä, mutta aina jokin muu kirjainnostus on tullut tielle. Täytyy harkita josko tänä syksynä...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, nämä ovat hauskoja(kin), Toivotaan, että innostut.

      sydän!

      Poista
  2. Tämä oli hieno uutinen, pidin sarjasta kovasti kahdestikin luettuna, sopivasti tragikoominen ja hellyttäväkin makuuni

    VastaaPoista