torstai 1. helmikuuta 2018

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia!



Nansoilu alkoi tästä eli ostin ensin yhden Yuyu -tunikamekon ja kirjoitin jutun Uuden jokapaikanmekkoni esittelyä -25 asteen pakkasessa. Tähän ei mikään päättynyt vaan ostin näitä kaksi lisää ja toinen lähti pyynnöstä ystävälleni Saksaan. Kaiken lisäksi ostin tästä vielä leningin suvihelteille eli avara kaula-aukko etc. Juttuni taisi levitä hyvin, sillä kolmatta tunikaa sainkin sitten etsiä ainakin Keski-Suomesta jo koirien ja kissojen kanssa. Ostin siis NELJÄ Nansoa monien vuosien jälkeen.


Sitä ennen olin esitellyt teille Peter Hahnin ponchon, joka on lumoavaa kashmiria. Tämä ostos tapahtui 2014 ja tässä on ehkä käytetyin vaatteeni moneen menoon eli se kulkee mukani vaikka laukussa ja esim. viime tällä viikolla oli tilanne, että tämä poncho melkein pelasti päiväni eräässä tilassa, jossa vetoa.


Rakkauteni kashmiriin alkoi 2013 tästä Hahnin neuletakista, jonka esittelin jutussa Viikon kevennystä kashmirilla


Vuosi oli 2013 ja silloin ei vielä ollut voimassa sääntö, että 'vain yksi kashmir vuodessa', joten tilasin myös tämän harmaaruskeameleetatun. Molempia olen käyttänyt ja käytän tosi paljon eli eivät ole olleet turhakkeita.


2016 vaativan operaation jälkeen bodykuvani muuttui eli ei enää esim. 8 cm:n korkoja. Palasin nuoruuteni kotiin eli Marimekkoon. Ostin kuvan hihattoman leningin, jonka mukaan sitten muut asusteet. Juttuni juuri löytyykin tästä hameesta eli nyt pähkäilen kahden Hahnin neuleen välillä..., sillä tähän leninkiin olisi ehkä kiva saada myös vaaleampi yläosa...


Kuten huomaatte nuo pienet pisteet ovat varmaan väriä bourgogne tms. joten pienen tumman neuleen valinta oli ok. Mutta sopii tähän valkoinenkin...vaan haluan nyt väriä ja minulla on jo valkoinen kevytpörrötakki, kuten näkyy edelliseen kuvaan linkitetystä jutusta.


Eilen vaeltelin Peter Hahnin sivuilla ja löysin tämän neulejakun, joka olisi kivan pieni eli ajaisi hyvin asiansa sekä leningin että farkkujen kanssa suviaikaan.


...mutta sitten löysin tämän ja aloin pähkäillä miten monikäyttöisempi tämä olisi pidemmän helmansa takia, mutta ajaako väri ohi tuon leningin....Ihan leikinpäiten voisin kysyä, kumman neulejakun te ottaisitte! Kaiken huipuksi minulla on vielä valkoiset farkutkin kuten alemmassa neulejakkukuvassa, vaikka nyt ylle mahtuvatkin vain iki-ihanat boyfrendit, jotka löysin KappAhlista. Vinkki: Aikuiset naiset, jos ette löydä muodikkaita farkkuja, jotka myös istuvat päälle, menkää KappAhliin!


Joku katuu runsaita vaateostoksiaan, minä sitä, että en aina heti tartu hetkeen. Olisi pitänyt ostaa myös tämä punainen poncho Hahnilta eli kaksi! En tuhlaa vaatteisiin, mutta nyt olen vuodessa ostanut enemmän kuin aikaisemmin kymmenessä!


Boyfriend-farkut, tennarit ja kevyttoppis, siinäpä peruspuvustoa ellei ole paljon juhlallisia menoja. Kaapissa odottaa ainakin 8 upeaa kotelomekkoa kymmen lisäkilon katoamista, mutta uskokaa tai älkää, nyt ei ole mikään dieetti mielessä. Se vain, että käytän vaatteet mieluusti ihan loppuun. Vanhin edelleen käytössä oleva takkini on 25 vuoden takaa! Toppiksen alta pilkahtaa Marimekon ihastuttava Pulu -pusero.


Tässä Leena, joka viihtyi aina parhaiten farkuissa, bootseissa, mustassa puserossa ja etenkin sen asusteena pitsissä, kun oli sen hetki. Nämä kaikki käyvät edelleen, mutta bootseissa on sen verran korkoa, että niissä vieteään vain hetki kuvassa ja istutaan iltaa ulkona syömässä. Matalakorkoisempia on hankittu...


Yksi on varma, naisella ei ikinä voi olla liikaa neulejakkuja!!! Talven kylmyys, kokonaisuuden asustus, suvi-illan viilentymiset ja lopulta upeatkin neuleet palvelevat kotona pidettävinä ja lopulta välikerroksina lenkeillä, mutta niin pitkälle minä en ole vielä päässyt. Miksi sitten juuri kashmir? Siksi että se ei ärsytä herkintäkään ihoa, se hengittää, se näyttää upealta ja 'because I'm worth it!'

torstaiterveisin
Leena Lumi

Bei Mir Bist Du Schoen

18 kommenttia:

  1. Ihania asuja tuolla Hahnilla, ja tuo Nanson mekko on vaan niin nätti päälläsi Leena:) Neuletakin ovat ihania,mutta täällä suosin trikoisia kun neuleille tuskin tulee käyttöä. En ole vuosiin käyttänyt SUomesta tuomiani neuleita ,vaikka onkin viileitä päiviä,joskus harvoin.Kaunista alkanutta helmikuuta Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö vain, mutta aika hintavia. Kiva kuulla, kiitos<3

      Minä olen kyllä neuletakkifriikki!

      Kiitos samoin sinulle Jael♥

      Poista
  2. Mä ottaisin molemmat, mutta jos saisi valita vaan toisen, niin tuon ylemmän, lyhyemmän neulejakun. Ja kyllä tuo punainen poncho on aivan ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, vähän hintavaa molemmat...:) Oikeastaan tuo punainen olisi nyt tässä kohtaa enemmän se oikeampi väri.

      Arvaa vain kadunko, että silloin en repäissyt kerrankin kunnolla ja ottanut molemmat.

      Kiitos♥

      Poista
  3. Minä olen kyllä Nanso-fani. Haminassa on onneksi outlet, jossa olen käynyt itse ja vienyt sinne myös anopin ja työpaikan asukkaita. Marimekostakin tykkäisin, mutta en pysty maksamaan vaatteista niin paljoa. Harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, no mitä tuosta alusta nyt arvelisit, mikä minä olen:) Tosin henkinen kotini on Marimekko, sillä olen sieltä ostanut niin paljon elämäni aikana, että ei tosikaan, siis ihan työhön leninkejä ja jo teininä niitä T-paitoja ja tyttärelle Sukat makkaralla -kannua ja se päärynäkuvioinen mekko etc.etc. Ei kaikki Marimekolla ole aina kallista. Jos onnistuu menemään silloin kun suvivaatteet ovat just alessa...:)

      Poista
  4. Mukava katsaus nansoon. Nanson vaatteet olleet kauan suosikkejani. Helppohoitoisia, helppoja pitää.
    Mukavaa helmikuuta!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, Nanso on niin jotenkin suomalaista. Niitä on mukava pitää ja nyt on tullut uusia tuulahduksia väreihin sekä malleihin.

      Kiitos samoin sinulle!♥

      Poista
  5. No niin, nyt menit sitten kirjoittamaan tällaisen postauksen. Arvaa vaan, että kuka nyt haluaisi kashmirponchon. :D Ei ole vaikea arvata. Olisi ihana ja monikäyttöinen.

    ♥ (Ihana postaus, muutenkin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mikään ei voita kashmirponchoa! Paljon lentävälle ystävälleni se on koneessa ihan must ja minulla ihan katuneuleena ellei just ole sopivaa villajakkua. Minut ponco taisi tällä viikolla pelastaa vilustumiselta: Onneksi olin ottanut sen laukkuuni, kun takki oli niin toppa, en voinut laittaa päälle. Katja, kaikkina vuodenaikoina poncho on parasta!

      Kiitos♥

      Poista
  6. Hei Leena, ihania kuvia sinusta kivoissa vaatteissa ja myös mallikuvien asut kelpais mullekin, mut rakastan vaatteita vaikka olen ikääntynyt, melkein sokea ja kaiken lisäksi lihonut...auts, mut mikään ei estä minuu ihailemasta kauniita ihmisiä upeissa vaatteissaan...olin minäkin joskus....ja nyt kun en näe kanssa ihmisten reaktioita, pukeudun avustajani kannustamana ja rohkeana erilaisiin vaatteisiin kuin iän edellyttämästi ja laitan kuuliin tummaa luumua ym huimia säävyjä kynsiä unohtamatta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonontuvan Anni, kauneus on kaikkien oikeus! Minun mottoni on sama kuin Armi Ratialla: "Ainoa todellisuus on uni, ainoa velvollisuus on kaunues, ainoa voima on rakkaus." Eikä kauneus katso ikää! Hyvä, että pukeudut epäsovinnaisesti ja kuten haluat. Huulipunaa pitää olla aina. Minulla on joka takin taskussakin yksi varuilta...ja kynnet kanssa. Hyvä Anni!♥

      Poista
  7. Ihana postaus Leena, olet upea nainen <3 Noita Hahnin neuleita pitää alkaa itsekin kurkkimaan, aivan ihania ja noita ponchoja himoitsen, tuo punainen olisi myös ollut aivan fantastinen. <3
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos ja kiitos samoin<3 Niinpä, sitä punaista ei siellä nyt vain tällä mallilla ja värillä ole...Kiitos samoin<3

      Poista
  8. Ihana Leena ja ihania kuvia! Ottaisin itse tuon pienen neulejakun, mutta onkin oma lehmä ojassa - tuo nimittäin juuri sen mallinen, kuin mitä olen hakenut! Eikä värikään paha ole.. päinvastoin. :) (Rakastan kaikenlaisia eri murrettuja punaisia. <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Taru, kiitos! Niin minäkin ja nyt minusta tuntuu, että sinä sait tämän päättää:) Nyt särkee päätä ja viluttaa, mutta yritän viikonlopun aikana saada sen tilattua. Eikun se värikin on siinä nyt just oikeampi. Sama täällä!<3

      Poista