tiistai 8. toukokuuta 2018

Äidille omaa aikaa, kirjoja, kukkia ja rakkautta!


Käymme aurinkoisena viikkona lujaa kohti äitienpäivää. Moni miettii, miten muistaisi omaa äitiään tai isoäitiään. Tarjoan omat kirjalliset vinkkini tässä jutussa. Kirjan ei välttämättä tarvitse aina olla juuri ilmestynyt eli kuten Suomessa usein, uudehkon teoksen voi löytää alepöydältä jo puoli vuotta sen ilmestymisestä. Ja tietysti äidille omaa aikaa eli muut kokkaavat tai mennään ulos syömään. Äitiä voi muistaa myös lehtitilauksella, josta otin kuvaan uusimman Oma aika -lehden. Kotiliesi, Anna, Eeva ja monet sisustus- ja puutarhalehdet lienevät myös haluttua lukemista. Ja nyt niitä kirjoja:


Pirjo Rissasen Äitienpäivä, ihan klassikko jo


Pirjo Rissanen Posliinihäät, saatu uusi painos


A.J.Finn Nainen ikkunassa dekkareista pitävälle äidille


Minna Lindgrenin monenikäiset tavoittanut Vihainen leski


Pirkko Soinisen Ellen, joka kertoo taiteilija Ellen Thesleffin Firenzen vuosista fiktiivisesti ihon alle mennen


Anne Svärdin yllättävä Vera, joka ei unohdu, kun kannet ovat sulkeutuneet


Elena Ferranten huikean tetralogian kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät


Rosa Liksomin Everstinna!


Marjo Vilkon ravisuttava Vilpitön sydän


Heinrich Thiesin Marlene Dietrich ja salattu sisar on tosielämän perhedraama, joka paljastaa paljon uutta myös Marlenesta aina lapsuudesta asti


Lucia Berliinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on monet tyylillään hurmannutta kerrontaa yksinhuoltajaäidin elämästä


Leena Kellosalon Hevosenpääsumussa runoista pitävälle äidille


Pikkulinnut lauloivat vähän aikaa sitten äidistä, joka valitti arkikahvikuppiensa olevan ihan 'kamalat'. Hän oli ihaillut Arabian Keto-orvokki -sarjaa ja nyt on niin, että hän sitä tulee saamaan. Malli on Heikki Orvolan ja se on suunniteltu Paratiisi -astioiden muotoon. Varuilta mukaan lähtivät myös Keto-orvokki -mukit teen nauttijoille.

Eikä sitten muuta kuin leipomaan kirjalliselle äidille Potter -kakkua:


Hortensiat ilahduttavat aina:


Mukavaa äitienpäiväviikkoa! Arvatkaapa, minne minä lähden nyt:


Love
Leena Lumi

10 kommenttia:

  1. No äidin luo? Hyvää äitienpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, mieli kovasti tekisi, mutta voimme lähteä vasta vajaa viikko äitienpäivästä: Olemme sitten vähän pidemmästi. Syyn arvaatkin: Kerroin sen sulle privassa.

      Kiitos samoin sinulle♥ Ajattelin kyllä vielä tervehtiä uuden kamerani kuvilla ennen sunnuntaita. Vanha hajosi, kun kuvasin tuota sinistä hortensiaa ja se putosi pahasti. Ostin tismalleen samanlaisen, mutta en saanut pinkkiä.

      Poista
  2. Hyvää äitienpäivää myös sinulle Leena. Oletkin laittanut todella hyvän kattauksen äidille sopivista kirjoista. Hienot valinnat! Ehkä lisäisin vielä Köngäksen Sandran tähän luetteloon. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos samoin sinulle♥ Minulta tulee vielä äitienpäiväkukat erikseen. Tämä on alkupalat. Kiitos. Sandra kuuluisi tähän, mutta kun tuli mieleeni se aihe...Tosin annoin sen jo omalle äidilleni jouluksi, mutta...Tuo Dietrcih -teos ei ole rankka. Halusin siis aika kevyttä hyvää...tosin Verastakin voidaan olla montaa mieltä:) Köngäs on suosikkini! Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  3. Mukavia juttuja äidille:) Ja tuo Potter-kakku...
    Täällähän ei äitienpäivää(eikä isän)enään vietetä kun on se huomaamaton perhepäivä.
    Mukavaa lähestyvää äitienpäivää sinulle Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos! Potter -kakku on porilaisen Sarin taidonnäyte.

      Juu, muistankin, että teillä on niin.

      Kiitos samoin sinulle Jael♥

      Poista
  4. Oi, kunpa ehtisin juuri nyt lukea vähän enemmän, enkä vain naputtaa konetta tai korjailla virheitä. Ihana kattaus, josta olen lukenut vain pari. Kun saan meneillään olevan pisteeseen, pidän tauon ja vain luen, luen ja luen.
    Ihanaa kevään jatkoa. Tämä on aikaa, jolloin en koskaan halua olla pois Suomesta. Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, kaikella on aikansa. Minäkin voisin vain lukea ja tehdä puutarhaa, bloggaaminen on jo toinen juttu:)

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle<3

      Poista