keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Verholeikkiä sametista tyrnihullutteluun!


Eilen oli ilmassa jotain outoa verhomaniaa, sillä toimme Eurokankaasta kotiin kaksi eri kuosia sovitukseen alakerran takkahuoneeseen. Olitiin aika tyytyväisiä, sillä takkahuone on pesä, jossa verhoja ei tarvitse vetää eteen ja jos on suojan tarvetta joskus, on kirsikkapuiset sälekaihtimet. No ihan tyytyväisenä olin ja pähkäilimme, että toiset takkahuoneeseen ja toiset olkkarin valkoisten ja pitkien joukkoon lisäverhoiksi...Sitten näin Ilonan kuvat hänen verhoistaan ja tajusin, että ainakin toinen eli yläkerran kuosi lähtee takaisin liikkeeseen ja jatkamme olkkarissa pitkillä valkoisilla.


Katselin, miten Merja Palinin kuosi tyrni heilui omppupuussamme ja mietin elämääni...Palinin kuosi edusti rannikkolaisuuttani ja sitä, miten hyvää oli aina anopin tyrnikiisseli! Tyrnistä en voinut luopua, joten nyt ne ovat ompelutettavana. Takkahuone on myös ainoa televisiohuoneemme ja tämä tyrni näyttää punaisen nahkasohvan liki aika latinolta ja mikä ihmeellisintä sopii puolipaneeliin sekä siniseen sivustavedettävään talonpoikaisvuoteeseemme. Joskus marraskuulla ostimme Eurokankaasta Merja Palinin tummakuosisen Katajan omaan makkariimme ja ne ovat aivan mahtavat, mutta eivät näytä kuvissa yhtikäs miltään. Merja Palin on itse sanonut tyrnikuosistaan näin:

Vierailin Rauman edustalla olevalla Kylmäpihlajan majakalla elokuussa ja huomasin että siellä kasvoi tyrniä. Olin innoissani. Valokuvasin pensaan marjoja. Tyrni edustaa minulle voimaa ja virkeyttä. Tästä tunnelmasta syntyi Tyrni -kangas.



Vaelsin Facessa kavereilla ja näin Maijun verhot, joissa luonto kuin sisällä. Vastasin tällä Lulun kuvalla, joka on kuin jostain Twin Peaksista...Lulu osaa ottaa yleisönsä. Kuva Jyrki Äikäs



Ilona Pietiläisen verhon kuosi on tämä Se on kauniisti laskeutuvaa samettia, joten sen odottaakin olevan pitkä, kuten verhon kuuluukin minusta olla. Well...minäkin lähdin etsimään sinisen ja punaisen yhdistelmää ripauksella valkoista ja tulen kotiin tyrninkeltaisen kuosin kanssa.

Ilonan keittiö♥



Ilonan olohuoneesta♥

Kevät vie ja saa viedäkin! Tänään nautimme maailman parasta Brita -kakkua, jota veimme mukanamme visiitille. Brita oli tietenkin täältä Ostin myös kengät citystä. Viidessä minuutissa. Luen hitaasti yhtä kiinnostavaa elämäkertaa myöhään iltaisin. Päivisin herättelen varovasti huoneenlämpöisellä vedellä monia havujamme, joista nyt arimmat eivät olekaan kartiovalkokuuset vaan nuoret japanin pilarikatajat...ja viikonloppuna ne huputetaan.

Voihan verhot! 

aurinkomyrskyterveisin
Leena Lumi

Sisustuskirjat Leena Lumissa

16 kommenttia:

  1. Onpa kivoja verhoja! Tuo tyrni ilahduttaa etenkin.

    Keväällä tekee aina mieli vähän sisustaa kotia, mutta nyt säästämme vähän muihin asioihin. Mutta jossain välissä taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos. Jotenkin ei nyt oikein ehdi lukemaankaan:) Anopin tyrnikiisseli oli herkkua ja sitä oli usein.

      Siis keväin ja syksyin: Muistathan ne kaurisverhot...Murroksissa ehkä tekee mieli sisustaa. Ei minullakaan ollut edes aikomusta, mutta miten sitä sitten poikkesi sinne Eurokankaaseen, kun ohi kuljimme. Hyvä, että sanoit: Meillä on sama tarketti eli sen yhden tilin pitää tästäkin huolimatta kasvaa. Elämme toivossa siis, mutta emme voi vielä päättää, kuten te. Meri senkin sijasta ja minun pitää antaa lausuntoa eri maista ja hotelleista:)

      Poista
  2. Ihanaa verhohulluutta on siis liikkellä enemmänkin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, miten minusta tuntuu, että se oli jotain, joka iski useampiin yhtä aikaa♥

      Poista
  3. Ihana tuo löytämäsi tyrnikuosi!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tyrni! Näin keväällä innostuu yksi jos toinenkin verholeikkiin, niin täälläkin. Minulla on joululiinana harmaata Katajaa. Ja kaiken lisäksi meillä on yhteistä menneisyyttä Merja Palinin kanssa, olimme nuoruudessa yhden kauden Kaustisen opistolla Taidetekstiililinjalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, raikas ja tuo kotipitäjän mieleen. No yleensä minulla ei keväällä kuin aikaa puutarhan ja blogin takia, mutta aika nopeesti tehtiin valinta. Hyvä sinä! Saimme kuulla, että sitä Katajaa oli mennyt joululiinana paljon ja meillä on harmaana, toka tummat, ei ne mustat ihan, pitkiä verhoja koko makkarin seinä täynnä. Kankaan pohjaväri on sama kuin päätyseinän tapetin, jossa magnolian kukkia ja rohkea yhdistäminen onnistui. Ihan tosi...Olin valinnut jo Merjan kuosin Tyrni ennen kuin tajusin, että 'taas tuli Merjaa'.

      Poista
  5. Kaunis tyrni!
    Ja tuo Lulu on kyllä aivan Twin Peaksiä!:)

    Tulin katsomaaan kevään tulevia kurjojasi, aiotko lukea Laura Lindstedtin Ystäväni Natalian? En itse oikein ole varma (ihan kiin pitäisi olla just nyt). Ajattelin jos sinä luet sen ja voin sitä kautta vähän arvioida. Siis käyttäsin sua esilukijana.;)
    Ihania kirjoja tuossa sivupalkissa ensimmäisten joukossa; sellaisia ihanuuksia joita olen lukenut ja sellaisia joita aion lukea.❤️

    Hyvää viikonloppua! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos!
      Hän on just sitä ja jos tietäisi kaikki hänen tempauksensa...:)

      Mietin sitä tarkkaan ja totesin, että meillä on niin tiukka kevät eli ollaan paljon menossa ja tapaan ihmisiä, joita näen harvoin, joten en ehdi. Nyt on mentävä, kun yksi kevät jäi kuin kokonaan väliin, kuten tiedät ja hurlumhei jatkuu meillä suvellakin eli emme kökötä täällä kaksistaan:) Nyt haluan myös tehdä pitkästä aikaa puutarhaa ja puutarhapäivän jälkeen sitä kaatuu sänkyyn kuin tukki. Ne ovat niitä timantteja, mutta muista myös vaikka Kiuru ja Termiitti ja Armon yö♥

      Kiitos samoin!♥

      Poista
  6. Lulu on aivan mahtavan näköinen :)

    Ja tyrni mitä mainioin marja ja verhon kuosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, eikö vain!

      Kiitos♥ Tuon sain kuvattua, kun sitä toista, kuten tiedät, en saanut millään, mutta ei se nettisivuillakaan näytä yhtä hyvältä, se Kataja, mitä on oikeasti.

      Poista
  7. Kauniita verhoja - ihanainen ja raikas tuo Tyrni. <3

    Toivottelen mukavaa viikonjatkoa kera keikkuvan kevään! Turussa on tänään pakkaspäivä, ei millään uskoisi että parin päivän päästä pitäisi lyödä kevään lämpöennätyksiä. Tätä on kevät! :)

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. Tyrnikiisselikin on ihanaista:)

      Kiitos samoin sinulle♥ Meillä on niin suuri lumikuorma nyt kaikkialla, että sitä alamme selvitellä eli puutuhojamme. Lämpöennätyspäivinä minä ainakin haravoin ja haravoin ja avaamme grillikauden!

      ♥♥♥

      Poista