Ruokareseptit Leena Lumissa

Vaikka olen kirjabloggaaja, niin väistämättä eräät elämäni kiinnostuksen kohteet näkyvät myös kirjablogissani: Luen tavallista enemmän puutarha- ja ruokakirjoja. Nyt toteutan vihdoinkin yhden kuvan alle yli neljältä vuodelta Ruokareseptit Leena Lumissa. Tämän jälkeen vain ruoasta kiinnostunut löytää helppoja ohjeita klikkaamalla oikeassa palkissa näkyvää kuvaa, joka on sama kuin yllä, tarvitsematta kollata koko blogini kirjojen merta.

Haluan korostaa, että kaikki reseptit eivät suinkaan ole omiani, vaan osa on sieltä sun täältä ja lähde on aina mainittu tiedossa ollen ja jokunen voi olla blogiystäviltäni, joilta olen resepteihin saanut luvan ja heidän bloginsa tietysti linkitän, kun ruokaohje on ystävän lainaa. Tiedän jo ainakin kaksi ihanaa keittiötä, joissa tulen silloin tälllöin vierailemaan ja toinen on Minttulin ja toinen on Sarpun Nyt toiselta taitaa tässä olla vasta vain yksi ohje ja toiselta on tulossa, mutta kun lisää tulee, linkitän sitten jutun aina tähän koosteeseen. Sarppu antoi jo minulle vapaat kädet ja Minttuli on aina ystävällisesti suostunut, kun olen jotain pyytänyt. Leipomusten osalta olen aivan hukassa, sillä olen enemmänkin ruoanlaittaja kuin leipoja...Osa resepteistä saattaa olle upotettuina juttuihini linkitettyinä ja niitä en toki ehdi esiin kaivaa. Sateenkaarentaa Riikalta on mukana eräs iki-ihana ohje...Kiitän asianosaisia ja erityisesti valokuvaaja Sami Repoa kaikista hänen kuvistaan ja eräästä reseptistä, johon hän ystävällisesti on antanut minulle luvan. Kunpa hän olisi kuvannut minunkin ruokani...huoh.

Korostan vielä, että kannattaa lukea Ruokakirjat Leena Lumissa, jossa ruokakirja-arvoiden sisällä on yleensä tarjottu resepti jos toinenkin.

Haluttu resepti löytyy klikkaamalla kuvan alla olevaa nimeä!

Ja sitten ei muuta kuin Guten Appetit!

Zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata  Jo 2 030 on ollut kiinnostunut tästä!  (8/2021)

Tomaatti-mozzarellasalaatti eli caprese  Jo 1 942 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)// 3 046 (4/2021)

Täytetyt herkkusienet löytyy täältä

Katkarapusalaatti - helposti ja herkullisesti  Jo 11 238 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016) 13 187 (8/2021)

Perunasalaatti uusista perunoista  Jo 4 712 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016) 5 296 (8/2021)

Aurajuustoperunat

Uunilohi - herkullista helposti toscanalaisittain

Kuha/lohi suppilovahverolla

Sitruunainen kuha

Munakoisoa kahdella tavalla

Moussaka - helppo

Hasselbackan parmesaaniperunat

Ginigraavattu siikaherkku

Silakat - valkosipuliset, yrttiset

Broilerherkku slaavilaisittain  Jo 1 200 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016) 3 280 (12/2021)

Broilerherkkua - paprikaista, pennepastalla

Karpalohyytelö  (Suomalaista voimaruokaa), kuva Sami Repo)  Jo 3 092 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)// 3 157 (8/2016)

Omenasose - kanelinen, vaniljainen  Jo 7 198 on ollut kiinnostunut tästä! (3/2016)// 7 425 (8/2016)

Kaalilaatikko

Nakkistroganoff - arkiruokaa viimaisiin talvipäiviin

Kaaligratiini

Gulassi - Leenan paras lihapata

Imelletty perunalaatikko

Piparkakut, jouluiset, ne 'meidän omat'

Puolukka-piparminttumarengit

Paistetut punaiset luumut

Mustikkakakku   (kuva Ilona)

Pääsiäiskakku  (kuva Minttuli)

Banaaniboston ja maailman paras pullataikina

Rahkapullia viikonlopuksi  (kuva Sami Repo)

Syntisen hyvä Brita-kakku (kuva Sateenkaarentaa Riikka)

Pappilan hätävarakakku  (Kakkujen kuningattaret, kuva Sami Repo)

Sitruunavoissa paistettua muikkua

Letut mansikoilla - suven juhlaa

Romanovin mansikat

Mustikkaiset skonssit

Kantarelli-pinaattifrittata

Mansikka-kotijuustosalaatti

Savukalasalaatti avokadokastikkeella

Luumuhillo

Omenapiirakka - helppo ja herkullinen  Jo 2 699 on ollut tästä kiinnostunut! (3/2016)// 2 800 (8/2016)// 4 660 (11/2016)  // 4 365 (12/2021)

Broileria ja kasviksia helposti wokissa

Juustoinen lohilaatikko

Lihapullat - marokkolaiset ja saarelaiset

Broilerfileet omenalohkoilla

Sienipiirakka

Omena-aprikoosifilotorttu

Birgitan punajuurikeitto

Graavilohirulla korvasienikastikkeella

Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut  2 083 (12/2021)

Kalasoppa - helppo ja herkullinen

Pashanmakuinen jäädyke

Siika - limettigraavattu

Kantarellipiirakka

Rautu-siikakeitto

Wilhelmiinat - helppoa&hyvää

Japanilainen kirsikankukkajuustokakku

Grilliruokaa - lehtipihvit, veneperunat ja tomaattisalsa

Boissin suklaakakku

Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon

Lanttulaatikkoa tein tänään, 23.12.2015 aika monien vuosien paussin jälkeen. Koska olen Lumissa jo joulut toivottanut, tuon nyt reseptin tänne ja linkitän Lumin jouluruokajuttuun. Se siis onnistui! Maistoin äsken ja maistuu ihan edesmenneen anoppini räätikäslooralta, vaikka jätin pois korppujauhot, vehnäjauhot, valkopippurin ja voisulan. Muutos lähti siitä, että ystäväni sanoi, että 'anna nyt itselleis jo armoa lanttujen kuorimiselta ja osta valmista lanttusosetta'.' Ostin 2 kiloa ja valmistin sekoitellen suloisesti anoppini, erään lehden ja sosepaketin ohjetta. Tässä se on ja annos on helppo puolittaa eli tehdä vain 1 kiloon survosta, jos on vähemmän syöjiä:

2 kg lanttusosetta
4 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
2 dl siirappia
2 tl suolaa
1 tl muskottipähkinää
päälle voinokareita muutama

Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa. Kaadetaan sitten voideltuun uunivuokaa. Paistetaan 150 asteen lämmössä kolmisen tuntia. Annoin olla ensin ilman kantta puolet ajasta ja sitten kansi päälle. Katsoimme yhden leffan ja sinä aikana laatikko vähän jäähtyi. Maistoin: Taivaallista! Mitä joulu onkaan ilman lanttulaatikkoa!

Tiikerikakku - anopin ihanalla reseptillä

Kanakastike - helppo, herkullinen ja gluteeniton

Punajuuri-vuohenjuusto-terriini - Ullan herkullinen alkupala

Kevätsalaatti - Ilonan kevyt, herkullinen

Munakas - Juhlava rapu-munakasrulla

Juhannusruokaa herkullisesti ja helposti

Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu   2 607 (12/2021)

Lihapiirakka - se vanha, kunnon peltilihis

Suven herkuilla vaivattomasti ja kevyesti

Harry Potter -kakku

Hedelmäinen manchegosalaatti

Alaskakakku 

Pavlova

Tomaatti-mozzarellapasta uunissa

Rapsakka veriappelsiinikana

Eevan mangojuustokakku

Likööriä nyt kauden marjoista ja hedelmistä muhimaan  ja Joululikööriä kirsikoista

Jaakon tartar -kastike kalalle  

Minttulin omenakakku

Jaakon huikean hyvä kantareli-kanakeitto

Sitruunainen broileri-kasvispannu

Vävyn Red Curry Chicken Risotto


Nyt tuntuu niin hyvältä, että sain tämän ruokakoosteen tehtyä. Lisään sitten ohjeita sitä myöten kun niitä saan aikaiseksi. Keittiöremonttimme valmistuttua ja vihdoinkin saatuani lisää tilaa, päätin, että yhtään uutta tilanviejää en köökiini enää osta. Nyt vain on käynyt niin, että piti kahden uuden reseptin takia ostaa vielä yksi tietty kattilatyyppi...perästä kuuluu. Vastaus: Kattila kantarelli-pinaattifrittatan valmistukseen!

intohimosta kokkaamiseen
Leena Lumi

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Askeleet kosteassa asfaltissa. Lits, lits. Muistan, miltä kuulosti, kun Claran hamsterinpoikaset paiskautuivat katuun. Kuului litsahdus, lähes huomaamaton ääni. Pennut olivat karvattomia, vaaleita, vielä sokeita. Emo ei näyttänyt välittävän, vaikka poikaset katosivat häkistä. Äidit eivät useinkaan välitä. (Pimeys)

Vera Valan toinen trilleri yksityisetsivä Arianna Bellis –sarjaan, Kosto ikuisessa kaupungissa (Gummerus 2013) jatkaa esikoisromaanin Kuolema sypressin varjossa tyylillä: Kirja on hienostunut dekkari, joka ei kovasti pelota, mutta joka on varmasti mieleen aistikkaan tyylijännityksen ystäville. Arkea ei paljon kohdata, sillä varakas Arianna liikkuu Rooman seurapiireissä, joissa murhatkin tapahtuvat poskisuudelmien, espresson, kynsimanikyyrien ja ikiaikaisten sukulaisuussuhteiden miljöössä. Onneksi tällä kertaa mukana kuitenkin ovat alaluokasta kynsin ja hampain ponnistavat De Lison sisarukset Santo ja Alessandra, joista viime mainittu pärjää omilla avuillaan, vaikkakin katkerana. Lisäksi mukana on vallanhaluinen, keinoja kaihtamaton Marco:

Rikkaat olivat luoneet pelisäännöt, joihin alempien luokkien oli sopeuduttava. Peli oli raakaa, yhtään virhettä ei annettu anteeksi. Köyhyyden kierrettä ei saanut katkaista. Epätoivon oli periydyttävä sukupolvelta toiselle. Kansa oli pidettävä sivistymättömänä, autuaassa tietämättömyydessä, ettei kukaan ymmärtäisi vaihtaa valtaapitävää eliittiä demokratian keinoin. Mutta Marco oli päättänyt jo kauan sitten, ettei hän pelaisi muiden luomien pelisääntöjen mukaan. Hän oli luonut täysin omat sääntönsä.

Ikuisen kaupungin yläluokallakin on omat kirouksensa ja Valan uusimmassa Arianna saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta, joka pelkää sisarpuolensa assyriologian apulaisprofessori Laura Lucarellin olevan hengenvaarassa. Ariannan tutkimusten ja vyöryvien tapahtumien myötä Laurasta selviää aivan apulaisprofessorille epätavallisia piirteitä kuten pidätys anarkismista, rankkoja riitoja esimiehen kanssa, huumeisiin sekaantumista sekä keskeytynyt raskaus.

Edellisen kirjansa tyyliin Vera Vala on miellyttävästi lukijaystävällinen ja on otsikoinut luvut jännittävästi ja samalla selkeyttävästi. Otsikoiden Laura, Anna, Donatella, Luca, Pimeys etc. alla lukija pääsee osallisten pään sisälle ja voi alkaa arvuutella murhaajaa sekä saa samalla kiinnostavasti havaita, miten pinnallista elämää nämä kauniit, rikkaat ja rohkeat elävät. Eniten jännitystä peliin tuo ehdottomasti Pimeys:

Joskus yöllä kuulen niiden putoavan asfalttiin. Lits, lits. Myös hamstereiden emo katosi. Muistan yhä värisevän ruumiin kädessäni, pehmeän turkin alta hehkuneen lämmön. Se jäykistyi nopeasti. Outoa, kuinka...Ne putosivat hiljaisina, lits, lits, samalla tavoin kuin askeleet iskevät asfalttiin sateisena yönä.

Silmä silmästä, hammas hampaasta. Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntiemme puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen. (Pimeys)

Pimeys on kirjan jännitys ja siinä Vala on onnistunut rakentamaan piinaa, joka olisi ansainnut kerrankin nopeampaa toimintaa vähemmällä puheella kohtauksessa, jossa Arianna ja Angelo ovat pelastamassa erästä neitokaista vaarallisen paikan vankeudesta. Eikö olisi ollut kiire pois paikasta, jonne M. oli palaamassa, eikö ollut kiire viedä R. sairaalaan…, mutta ei voi mitään, kun sympaattinen, pursuava Angelo on mukana, puhetta riittää vaikka missä ja mistä.

Valan kieli on hyvää, kirjan rakenne on erinomainen ja oli hyvä veto tuoda mukaan myös heitä, joiden pitää tulla toimeen muutamalla sadalla eurolla kuukaudessa. Näin saadaan rikottua yläluokkaisuuden tuoma pinnallisuus ja kuvaan tulee rosoa. Tarjolla on myös erotiikkaa ja ruokaa. Ensin mainitusta huolehtivat Arianna ja ulkoministeri Bartolomeo ja heitä saamme myös kiittää spezzatinosta, tattirisotosta ja pastakastikkeesta sahramilla. Kirjan loppukoukutus on vahva, vaikka onkin vain lyhyt kuiskaus, mutta kuka kuiskaa?

Mitä tulee murhaajan arvaamiseen, olin itse aivan väärillä jäljillä, mutta mikä onkaan vahvempi laatudekkarin merkki kuin jännitys loppuun saakka. Joskus on niin paljon antoisampaa olla vaikka ymmärtämätön ja siitä todistavat myös Bartolomeon sanat Ariannalle:

Sinä olet Suomi. Samaan aikaan villi ja puhdas, suora ja kuitenkin salaperäinen. Vaatii muilta paljon ja itseltään vielä enemmän. Ja juuri kun sitä luulee oppineensa suunnistamaan lumisessa maisemassa, revontulet häikäisevät kauneudellaan ja mies ymmärtää, ettei ole ymmärtänyt mistään mitään. Ja on siitä vielä onnellinen.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Mari A  Annika, Margit Kirsi, Annami, Jonna ja Maria

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen, silmät niin...

Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
silmät niin väsyneinä - katse häilyen
kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma.

Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää.
Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille (Like 2004, suomennos Eve Rehn)
kuva Unelma

Harry Salmenniemi: Kivirivit

Runoilija Harry Salmenniemen persoonallinen teos Kivirivit (Otava 2013) sisältää seitsemän runoa, jotka syntyivät siten, että Harry kirjoitti vuorotellen lauseita seitsemälle eri arkille. Kun lukija ottaa kirjan käteensä, sitä lukee kuin proosaa, joka hengittää runon hengitystä. Luin tuosta vain teoksen kahteen kertaan nauttien, mutta nautinto ei mitenkään lisää kykyäni alkaa ’selittää’ puhki runoa, sielun tunnetilaa. Minä vain pidän Salmenniemen lauseiden mausta, siitä, miltä ne tuntuvat sieluni iholla. Miksi vangita vapaata lintua, antaa runon tehdä pesä minne huvittaa ja lähteä pois kun se niin haluaa.

Salmenniemi on jyväskyläläinen filosofian maisteri ja hänen aiemmat teoksensa ovat Virrata että (Otava 2008), Texas, sakset (Otava 2010) ja Runoja (Otava 2011).

Juhani Karilan haastattelussa Helsingin Sanomat 6.4. Salmenniemi kertoo miten polven hajoaminen johdatti urheilijanuorukaisen runouden lähteelle. Hän nimittäin meni kirjastoon ja nouti pinon kirjoja:

”Oli puhdasta sattumaa, että mukaan tarttui Tuomas Anhavaa. Luin hänen lauseitaan ja tajusin, että tässä on tietty tyyli viety niin pitkälle, ettei minulla ole siihen mitään lisättävää. Ei kellään."

Anhava ja muut suuret modernistit kuten Eeva-Liisa Manner ja Paavo Haavikko nousivat Salmenniemen silmissä suomalaisen kirjallisuuden keskeltä ylivertaisina monumentteina, joiden heittämään varjoon oli turha lähteä kuokkimaan.

Sen sijaan heidän ympärillään aukeni tutkimaton, kirjallinen avaruus.

”Olin shokissa, kun tajusin mahdollisuuksien määrän.”

Mietin miten tarjota teille rajoja ylittävää, uniikkiäänistä runoilija Salmenniemeä, joten soitin hänelle ja kysyin lupaa tuoda vapaasti Kivirivejä esiin lukijoilleni. Sympaattinen Harry myöntyi heti ja on kyllä sanottava, että tästäkin jo tunnistaa runoilijan: Tabermannia myöten olen saanut poikkeuksetta juuri runoilijoilta rennointa ja ystävällisintä kohtaamista. Tabermann salli jopa vähän leikkiä runoillaan ja nyt kun tarjoan teille näytteitä Kiviriveistä, teen sen kuin tajunnanvirralla. Rajattomasti.

Silloin. Ei nyt. Valkoisia koivuja valkoista

taivasta vasten. Ruukku keskellä huonetta.

Yritys saavuttaa yhteys, mihin. Hitaasti huone

täyttyy kuiskauksista ja kosketuksista. Nainen,

joka kääntyy katsoakseen itseään peilistä,

pelkää että puhelin alkaa soida ja säikyttää

hänet. Kavennus, mutta ei enää tasoitusta.

Siltojen alla ilmeitä tulen ääressä, nämä, ne.

Laivan kolahtaessa laituriin yhä yltyvä tuuli,

eksyminen kallioilla, näkyvyys poijumerellä,

sumua. Kertomus siitä minne päädyn kun

olen matkalla tarpeeksi kauan.

Kysymys oli intohimosta, siitä että rakastin sinua niin

palavasti etten saanut vieressäsi unta.

Kun valitset levyä

tai sytytät kynttilää, kumartuneena, juuri

silloin, selkäsi asento. Persikankiviä

rantakivien seassa. Sormet täynnä sormuksia,

kämmenselät tatuoituina, aurinkolasit otsalla.

Jos tulet minua puolimatkaan vastaan,

pitkospuut peittyvät hämärään. Levynkansi,

kaivonkansi, taivaankansi. Ohut lumikerros

sammalella, jälkemme painautuvat maahan.

Hidastuvat sydämenlyönnit, rauhallinen

hengitys, pehmeä iho. Hän siirtää painoa.,

ja paino poistuu sydämen kohdalta.

Eniten rakastan

niitä jotka taluttavat minua risteyksissä ja

joiden kanssa voin lentää unissani. Kaikki

kivun enteet, valkoiset koivut rivissä halkeavaa

taivasta vasten. Silloin rakastelimme takovan

sydämen sisällä. Jäljittelemätön kuin itä itse,

kaihoisa kuin samisenin kaukainen helkähdys,

tyyni ja kirkas kuin Shinobazun yksinäisen

lammen pinta. Valkoinen peilin syvyyksissä

on lunta. Mikään ei ole niin kauhistuttavaa

kuin taloudellinen tappio tällaisen

toiveikkuuden aikana. Toivon yhä,

että kirjeesi ei olisi koskaan saapunut.

Kun käännät selkäsi ja hengitän niskaasi,

tai kun vieraat lähtevät ja tulen lähellesi,

kun painaudun sinuun kiinni, avaan paitasi,

en sano mitään, työnnyn sisääsi. Maisema

tunkeutuu mielen varjona, aavistuksena

näkökentän tuolta puolen. Muistan että

muistan, tunnen että tunnen. Taloudellinen

epätoivo yhdistettynä katkeroituneeseen

mieleen kun terapiatukea ei jatketa.

Kipu lakkaa, mutta siru jää ihon alle.

Muistan että muistan, unohdan että unohdan.

Kolmekymmentävuotiaan toiveet, mitättömiä

kaksikymmentävuotiaan haaveisiin nähden.

Kaikkialla palava, arvaamaton avara. Askelet

tulevat lähemmäksi, kohdalle, mutta kukaan ei

saavu niiden mukana.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Mennään onkimaan! - Lapsen oma kalakirja

On heinäkuun iltapäivä. Pauli-ukki on puuhastellut mökkiaskareissa mummun ja lastenlastensa kanssa. Hän katselee mökin portailta taivaalle ja tyynelle järvelle. Sää on puolipilvinen ja lämmin.

Pauli-ukki innostuu: Hei, Terhi ja Pyry, mennäänkö onkimaan tuonne niemennokkaan. Tänään kala nappaa varmasti!

Jooo! Terhi ja Pyry huudahtavat yhteen ääneen, ja muut leikit saavat jäädä.

Virva Latostenmaan ja Pauli Rytisalon lastenkirja Mennään onkimaan! – Lapsen oma kalakirja (Minerva 2013) on suven suosikkikirja monenikäisille lapsille. Muistan itse lapsuudesta, miten monta vuotta ja miten innokkaasti ongimme Keurusselällä serkkujen kanssa ja siinä hyttyset eivät meinanneet mitään. Välillä lähdettiin jo aamuviideltä ja usein mukana oli myös vähän kilpailunmakua siitä kuka saa suurimman kalan tai kenellä nappaa ensimmäiseksi ja milloin mitäkin kisaa, kuten on kivasti myös tässä kirjassa. Kirjan kodikas kuvitus ja graafinen suunnittelu on Ulla Thynellin käsialaa.

Mennään onkimaan on lastentietokirja, jossa mukavan tarinan ohella tarjotaan yllättävän paljon minusta ihan tarpeellista opetusta aina onkimistarpeista ja kalan parhaista syöntipaikoista eri kalalajien tunnistamiseen sekä perkaamisen kautta ruoaksi valmistukseen.

Ihan ensiksi Pyry ja Terhi lähtevät kaivamaan matoja kasvimaan reunalta:

Madonhakijat palaavat vihdoin ja näyttävät ylpeinä matoja purkin pohjalla.

Kahdeksan löytyi, Terhi iloitsee.

Onpa isoja ja pulleita, oikein kalojen herkkupaloja! Mutta hei, niille pitää olla kosteaa multaa ja vähän nurmea mukana, että pysyvät hengissä, ukki muistuttaa.

Kun sitten veneelle viimein päästään, tulevat kuvaan mukaan tärkeät pelastusliivit ja ukin ohjeet siitä, miten veneessä ollaan. Tietoiskussa selvitellään onkipaikkoja sekä jokamiehen oikeuksia. Samalla ukki ohjaa venettä niemen rantaan, kaislikkoiseen kohtaan ja kehottaa lapsia olemaan hiljaa, etteivät kalat säiky. Terhille tuottaa vähän tuskaa uskaltaa laittaa matoa koukkuun, mutta ukin opastuksella Terhistäkin tulee oikea kalastaja.

Hauskassa tarinassa ollaan liikkeellä hyvin todenmakuisesti. Koukku tarttuu välillä sinne sun tänne, joten on syytä neuvoa miten ongen paikkaa muutetaan ja miten sitä voidaan heilauttaa turvallisesti ettei se vain tartu kenenkään korvaan tai nenään. Ei yhtään turha neuvo, sillä eräs sukumme innokkaista onkijoista sai lapsena koukun leukaansa!

Kalaretkellä syödään eväitä ja samanaikaisesti Pyryn saama pikkusärki saa olla syöttinä ukin ongessa rantakivien välissä.  Ja mikä mahtaakaan tarttua särkisyöttiin? Mistä saadaan hyvä uunikala ja mikä voidaan vaikka täyttää jollain herkullisella? No iso haukihan se, mutta lapset saavat myös aikamoisen ahvensaaliin, joten rannalla oleva mummu ilahtuu ja alkaa vuolla tikkuja, joihin pienimmät ahvenet pistetään ja paistetaan nuotiolla tikkukaloiksi.

Ukki selosta myös perkaamista ja suolistamista, mutta ei päästä lapsia vielä käsittelemään teräviä välineitä.

Osa ahvenista nautitaan nuotiolla tikkukaloina ja osa savustetaan kultakaloiksi. Jos haluat tietää, miten saadaan kultakaloja, lue Mennään onkimaan!

Kirjan lopussa on helppoja ruokaohjeita, kuten kalan hiillostusta, pannulla paistamista, uunissa kypsentämistä, savustamista ja graavaamista. Mutta tärkeintä on kuitenkin yhdessäolemisen ja tekemisen tunnelma:

Mennään onkimaan! on suvisuositukseni kaikille innokkaille pikkukalastajille! Minä kääräisen kirjan pakettiin kummipojalle, innokkaalle pikkukalamiehelle ja takuulla hänestä tulee tämän suven Keurusselän kalakisan mestari, jolle mumminsakin, suvun innokkain onkija, jää iloisesti toiseksi. Hei, mennään onkimaan!

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Pihi nainen

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Perheuutisia, osa kaksi eli Lumimiehestä Vapaaherraksi!

Meillä on menossa suurten muutosten vuosi, jos olette seuranneet mitä on tapahtunut tammikuusta alkaen. Eilen sitten Lumimies siirtyi 47 liike-elämävuoden jälkeen Vapaaherraksi. Nyt sitten käynnissä olevassa kesäarvonnassani onnettarena toimiikin tutun Lumimiehen sijasta Vapaaherra;) Kuvassa jo tässä jutussa esitelty ruokakatoksemme, jonka alla eilen nautimme mahtavan aterian: grillattua lohta, kalavartaita kahdella kalasortilla&vihanneksilla, graavikalaa ja uusia perunoita kera viileän valkkarin.

Koska ruokakatosjutussa monille jäi epäselväksi parvekkeemme koko, otin nyt täydentäviä kuvia. Tässä näkyy parvekkeen oikea reuna, jossa ensin yrtti&kukkapöytä, joka siis on 'toimistoni' ikkunan edessä, sitten on grilli ja suuri pöyrivä rottinkituoli, jota käytän lukutuolina. Välissä on ovi olohuoneeseen, josta avoin yhteys keittiöömme. Juuri tämän kätevän keittiöläheisyyden takia ruokakatos tuli parvekkeelle, ei esim. puutarhaan tai alaterassille, jonne rakentuu hiljalleen pergola köynnöshortensioista. Tässä kuvassa yllä näette miten parvekkeen oikeaa reunaa sekä keskellä kiipeää köynnöshortensia, jolle viime viikolla asensimme kiinnittymiskehikot terassin kattoon.

Tässä sekä parveke että alaterassi samassa kuvassa. Oikeassa reunassa näkyvät osittain etupihamme mongolianvaahterat, joilla on loistava ruskaväri. Jos oikein tarkkaan katsotte, näette keltaiset pilkut edessä, jotka ovat kalliollamme kukkivat kullerot Ne aloittavat keltaisen polun, jota reunustavat lisäksi päivänliljat ja keltakurjenmiekat ja niiden jälkeen jättimäiset kuunliljat.

Tässä varjo asennossa, jossa suojaa kukkapöydällä olevia lehtikaktuksia pahimmalta paahteelta. Kaktukset siirtyvät kohta muualle ympäri puutarhaa, joten varjo joustaa tarpeen mukaan ja on kiinni, kun pitää antaa aurinkoa yrteille ja tuoksuherneille etc. Sateella toimii hyvin grillaajan suojana ja keväällä ennen kuin mongolianvaahterat ovat lehdessä myös näkösuojana kadulle päin. Nyt tosin mongolianvaahteroiden edessä on myös yksi pilvikirsikka, magnolia ja pari syreeniä, joten olemme kuin puutarhapesässä. Varjon alla jostain syystä viihtyy myös suloinen orava;)

Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin parvekkeen vasenta pylvästä nouseva köynnöshortensia. Loppusuvesta kuvaan, miten villiviini kiertää ruokakatoksen seinän puoleista nurkkaa ja on kuin rakentamassa meille pientä lehtimajaa.

Jätämme Vapaaherran tähystelemään tuleviin vuosiinsa, mutta voin kertoa, että hän ehkä miettii jo ensi viikon juoksukisaansa ja minut on kehoitettu suunnittelemaan hänelle toimistotilaa talosta...Hyvänen aika sentään: Minkä takia! Luulin, että nyt me vain hoidamme toisiamme ja puutarhaa, ilmoittaudumme saksan kielen kertauskurssille, reissaamme ja jossain välissä opettelemme nauttimaan yhdessä hitaista aamuista etc. Well...ainakin minulla on nyt personal trainer melkein koko ajan iholla joten muutoksia toivottavasti tulossa.

Olgalla oli aina ilohaukku, kun R. tuli töistä. Suvella pidin ovea puutarhaan auki ja Olga asetti itsensä rapulle odottamaan hyvissä ajoin. Tässä hän aina odotti ja katseli alapihalle, jonne R. ajaa suvella huvilatietä pitkin:

Nyt ei kuulunut ilohaukkua, mutta minä seisoin rapuilla ja jotenkin kuin Olga olisi kuitenkin ollut siinä vierelläni ja totesin:'Olga, isi on tullut kotiin, eikä enää lähde.' 

Love
Leena Lumi

Feeling Good

Perheuutisia, osa yksi eli pikkuneiti viisi viikkoa!

Nyt on sitten niin, että meillä tapahtuu liian paljon. Luen silti ja itseasiassa montaa aivan erilaista kirjaa rinnatuksin, mutta niiden valmistumista odotellessa, paljastelen näitä elämämme privaatteja tapahtumia.

Tyttäremme Meri ja hänen avopuolisonsa Teemu, ovat saamassa perheenlisäystä. Dinalle tulee siskoksi tällainen söpöläinen sheltti, joka kuvissa ja videoilla eilen kuvattuna viiden viikon ikäisenä.

Pikkuneiti saapuu uuteen kotiinsa sopivasti juhannuksen jälkeen, kun Meri on saanut kandinsa tehtyä. Meidän, siis molempien koirien 'mamin' ja 'papin', suviohjelma muuttui myös pennun myötä - tietenkin.

Onneksi me saamme olla kullanmuruille 'mummila', jonne sekä pikkuneiti että Dina tulevat, kun nuoret ovat reissussa.

Ja tässä tuleva isosisko Dina. Suosittelen tämän kuvan, 'Dina töröttää' katsomista kaikille lievästä alakulosta kärsiville. Miksi tämä alkaa aina naurattaa minua;) Tunnen lääkärin, joka määrää lievään masennukseen ratsastusta ja villakoiran hankkimista!

Tässä Dinan kanssa uinnin jälkeen. Ja tämä ei ole feikkiä, vaan Dina tarvitsi pyyhettä enemmän kuin minä, vaikka tässä edellissuven kuvassa järvivesi oli +24!  Hän on mami's baby 4-ever♥

Tässä kuva eräältä keväältä, jolloin Olga oli vielä mukana ja minä mahduin vihreisiin farkkuihini...Dina sylissä.

Ja tässä Teemun videot pennusta:

Pentu leikkii

Pentu ja Meri

Love
Leena Lumi

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

muistatko boris leonodovitšin, hän on runoilija, ei ole toista yhtä suurta venäjällä, mutta sanoi minulle: jonakin päivänä haluan kirjoittaa suuren romaanin, rakkausromaanin, jonka päähenkilönä on nainen, sankaritar, niin kuin Balzacilla, ja minä ajattelin…

tietysti muistan boris leonodovitšin, muistan paremmin kuin marina itse: lumisade, runoilta zamoskvorstjen puolella, keittiössä pelokkaan karhun kädet, sininen lasi jota ne puristavat, hän pelkää esiintymistä enemmän kuin kuolemaa…mutta lumisessa porstuassa hän pysähtyy minun edessäni ja sanoo minulle: ei niin suurta surua ettei lumi sitä tyynnyttäisi…

Riikka Pelon romaani Jokapäiväinen elämämme (Teos 2013) kertoo yhdestä merkittävimmästä venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään Ariadnasta eli Aljasta sekä heidän loputtomasta yrityksestään löytää toisesta rakkautta, välittämistä, yhteyttä. Pelon teos kertoo myös heidän koko perheestään paossa Venäjän vallankumousta ensin Tšekkoslovakiassa ja myöhemmin Pariisissa, jossa isä, Sergei Efron, alkaa työskennellä Neuvostoliiton salaiselle poliisille. Tähän tehtävään häntä seuraa Marinalta asian salaten Alja, joka haluaa lupakirjan ja passin takaisin kotimaahansa hyväuskoisen tietämättömänä isä Aurinkoisen todellisesta järjestelmästä koputtelijoineen ja viiskaseineen:

Ja kaiken johtotähtenä oli Moskova, jossa voisin viimein syntyä uudestaan, löytäisin paikkani maailmassa. Siellä sykki maailman lämmin ja hyvä sydän, Isä Stalin, joka oli syntynyt maailmaan päästääkseen meidät irti tuskallisesta menneisyydestämme ja antaakseen meille onnen ja tulevaisuuden.

Marina eli tuotteliaimman kautensa Tšekkoslovakiassa, siellä perhe oli vielä perhe: Ilves, Leijona ja Hippo. Emigranttiperhe, jossa luettiin paljon ääneen, seurusteltiin kirjallisissa piireissä, tunnettiin yhteyttä. Pariisi muutti parisuhdetta, muttei kadottanut Marinan haavetta äidin ja tyttären kirjasta, jonka nimi voisi olla Arjen enteitä tai Jokapäiväisen leipämme merkit. Marina ja Alja ovat kuin yksi ja sama, mutta aika vaatii napanuoran katkaisua. Marina sietää huonosti todellisuutta, on boheemi runoilija, Alja on toista maata ja alkaa ottaa rajua etäisyyttä Ilves-emoonsa:

Kyyristelin lattianrajassa vielä hetken, tunsin miten tuttu häpeä valui jäseniini kuin paksu tahna. Että tämä outo ihminen, hullu nainen on minun äitini. Kenelläkään toisella ei ollut tuollaista äitiä, tuollaista houkkaa.

Säälittävä vanhus. Kuolee ajan mukana pois niin kuin hänen riiminsäkin. Mutta minä hymyilin, hymyilin vain, et saa minua pois tolaltani niin kuin ennen, pidän välimatkan, olen kohtelias, et saa otetta minusta.

Ja kautta kirjan kulkevat kuumat elokuut, joissa aikamatkustamme vuosien 1923 ja vuosien 1939 välillä. Näin myös siirtyilemme hyvin sujuvasti Marinan ’hyvässä elämässä’ Tšekkoslovakiassa kuin myös Aljan ja Serjozan haluamassa uudessa Neuvostoliitossa. Kertojina vuorottelevat taiteellinen, helposti ärsyyntyvä Marina sekä kirkkaan kova tyttärensä Alja. Heidän kertomustensa kautta koemme erään perheen kohtalon neuvostotodellisuudessa arjen alituisista puutteista, toivon ja rakkauden kautta Berijaan ja aina vain artikla 85 ja…

Pelon kirja on pelottavan hyvä. Luin tätä yhtä putkea ja minulle nousi kuume. Koin vahvasti razlukan ja olin vain slaavilaista verta eikä yöllä ja päivällä ollut enää mitään eroa, sillä suoneeni tihkui runoproosaa, jossa perhosen siipimurskaa, kuun maitoa, Pasternakin ja Rilken kirjeitä, makeita elokuun tomaatteja, puita sateen jälkeen, suudelmia kuin linnunsiipiä, Buharinin muistoa, Undsetia, kaalia, smetanaa, jambia, savua katoilla, raemorsiamia, trokeeta, kämmenille sulavaa aikaa, nälkää, Puškinia, sieniä, rakkautta, pelkoa, Ahmatovaa,  razlukaa, Mandelštamia, ripsissä tähtien säkeneitä ja kaiken aikaa saksilinnut…krii, krii, krii.

Peilaan tätä kirjaa nälkääni venäläisiin klassikoihin, Romanov-harrastukseeni, jokaisen venäläisen hallitsijan elämänkertaan sekä tietenkin ’vankileirien saaristoihin’, mutta nyt myös Anna Ahmatovan runouteen ja Lidia Tšukovskajaan. Tunnen, miten Pelon kirja on kirjoitettu venäläisellä hengityksellä, kasteltu slaavilaisuuden virtaan, heitetty kuivumaan elokuun aurinkoon, tuoksuu päärynöiltä ja kirsikoilta, kantaa arbuusien mehutahroja, luettu tundran kukkiessa…Lukija syttyy aropaloon ja ihmettelee: Onko tämä huikea teos, tämä suomalaisen Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, kadonnutta unta vai slaavilaisuuden ydinmehua, 'venäläistä' kerrontaa upeimmillaan. Tämä kirja on tähtisumua!

mutta hän ei kuule minua ei tunne joutsenen siipeä vatsassani vaan työntää minua pois kauemmas niin kauas ettei ole yhtään tuttua ainesosaa hengitettävänä on vain pimeintä pimeää, hän kääntää minut ympäri ja minä näen hetken valonsarastuksen mutta olemme taas pimeässä tunnelissa vuorien alla…

ja kun hän on päässyt alas vuorelta hän tulee uudestaan ja laittaa minut kontalleni, hänen niskansa nousee, korvansa luimistuvat ja hän painaa kurkkuani kaidetta vasten, ikkunan kaidetta, ja näen allani laakson jossa maat halkeavat vedet kiehuvat yli ja minä kysyn, että rakastaako rakastaako enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, ja hän vain mumisee ja huohottaa ja näen hänessä kaikki miehet joita olen koskaan rakastanut ja tiedän että…

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin  Elina/Luettua elämää Susa/Järjellä ja tunteella, Kaisa Reetta T. Krista  Jenni/Kirjakirppu Arja  Anna-Liisa  Helmi-Maaria  Jokken kirjanurkka  Anneli Katja/Lumiomena Kirjasähkökäyrä Päivi Kosonen Valkoinen kirahvi  Sanna/Luettua Jonna  Annika K Kirsi Minna Vuo-Cho Donna mobile Jaana ja Liisa 

*****

Riikka Pelon tv-haastattelua

Tuuletusta Finlandia -voitosta!

AVAn haastattelussakin mukana Jokapäiväinen elämämme  sekä AVAn myöhemmässä haastattelussa Mitä tunnettu kirjabloggaaja suosittelee luettavaksi?


*****

Minä ja blogini yli viisivuotisen taipaleen paras kirja.

Nyt on menossa syyskesä 2015 ja annoin viime kuussa Pelon Jokapäiväinen elämämme lahjaksi Ednalle, kun vietimme elokuista iltapäivää Sen Yhden Paikan viinipihalla. Sain Ednalta kirjan Minä, Maija Plisetskaja, jonka luen vaikka joulun suloisina pesäviikkoina.

Nyt Edna oli lukenut kirjan ja näin hän vaikuttavasti kommentoi teosta minulle sähköpostilla:

Oikean kirjan minulle valitsit, Snegurotshka (= Lumineito); olin haltioissani! Miten kieli helmeilee, solisee, pulppuaa, räiskyy, särisee, kumisee, vaikeroi. Ja ne metaforat! Tällä hetkellä en pysty muistamaan yhtään teosta, jossa metaforia olisi käytetty yhtä raikkaasti ja luovasti. Elin vahvasti mukana tekstissä myös sen takia, että kuljin pitkin Moskovaa henkilöiden kanssa, tunsin suurimman osan kirjassa mainituista mosk. paikoista, Lubjankan (kidutuskohtaus oli enemmän kuin puistattava) onneksi vain ulkopuolelta. Ja että koiran nimi oli Onegin – Jevgeni Onegin on yksi lempiteoksistani – ja kun mukaan tuli vielä Erlend Nikolauksenpoika, Kr. Lauritsantytär kuuluu sekin läheisiin kirjoihini – niin siinä vaiheessa sanoin ääneen: “Tämä on taikuutta!” Kiitos sinulle Elämyksestä.

Kiitos♥