Atsalea - revontuliatsalea Northern Hi-lights

Kun aloitin atsaleoiden kanssa, ensimmäinen niistä oli oranssi revontuliatsalea. Sitten tapahtui kaikenlaista, milloin jänikset, milloin jotain muuta, mutta koska se oranssi ei sitten enää ikinä kukkinut upeasti parin suven jälkeen, ihastuin revontuliatsaleaan nimeltä Northern Hi-lights, jolla on myös kaunis ruskaväri ja kukissa tyylikäs tuoksu.

Tämä on kaunotar kukkii sisääntulon vasemmalla puolella. Kuvattu eilen sateessa.

Tällä siis ikää jo muutama vuosi ja samanlainen kasvaa pohjoispuolen japanilaisessa rinteessä. Siellä eivät kukat vielä näin auki, mutta siitä muistan erityisesti sen ruskavärin viime syksyltä. Kukkia siihenkin on tulossa.

Tätä onnistunutta kukkijaa vastapäätä ovat nyt sitten suokukat joiden ympärillä uudet puistoatsalea Illusiat, joista toinen on vuoden vanha, toinen tältä keväältä. Osan vanhemmasta pisti pupu poskeensa osin, sillä myöhästyimme verkotuksessa, osan saimme pelastettua, joten pääsen vertaamaan kukintaa, mutta kyllä tämä alkuperäinen ihastukseni vain tuntuu olevan se mun juttu. Tämä on jo pensasmuodoltaankin sitä, mitä odotan atsalealta. En olisi ottanut Illusiaa ollenkaan, mutta tarjolla ei ollut Northern Hi-Lightsia. Toki suon Illusialle mahdollisuuden eli ne kaksi sisääntulon toisella puolella saavat takuulla jänisvekot tänä vuonna ajoissa:)

Jos klikkaatte kuvaa suuremmaksi huomaatte, että mongolianvaahteroiden alla kukkivat vieläkin lemmikit, nyt mukaan on vain liittynyt puna-ailakkeja.

Tässä sama kuvattuna kalliolle päin. Pensaan takana näkyy tänä keväänä istutettu yhdestoista kartiovalkokuusi.

Innostuin atseloihin, kun tajusin miten paljon enemmän voisi olla kerroksellisuutta. Pidän näissä pikkupensaissa myös siitä, että ne tiputtavat talveksi lehtensä. Lannoitan kaksi kertaa suvessa rodo-ja havulannoitteella. Täällä voitte lukea atsaleaharrastukseni alkukuvioista.

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Tässä pohjoisrinteen Northern Hi-Lights ja takana kaksi varsin isoa kartivalkokuusta, joiden takana vielä alempana rinteessä kolmas.

Tässä japanilaisessa, pohjoisen puolen rinteessä atsalea on menestynyt yhtä hyvin kuin etupihalla, kukat vain tulivat myöhemmin.

No nyt sateisen juhannuksen jälkeen olla pohjoispäädyssäkin näin auki!

Ja tämä etupihan kiitollisin Northern Hi-lights on nyt myös jokaikinen kukka avoinna. Ihanaa! Huomasin muuten illalla sateen jälkeen kuvatessa, että Northernin tuoksu muistuttaa valkolehdokin öistä, viettelevää tuoksua...

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva:  Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea, sai korvata ne...

Atsalea japanilaisessa rinteessä kesäkuun 11. pnä. Viereen on tullut pari, mutta istutimme sen vasta syksyllä. Ei niin runsas kukinta kuin aiemmissa, mutta viime vuonna oravat menivät verkkojen yli, kun olimme poissa, ja söivät sekä etupihan että tämän atsalean nuput!

Tässä yksi etupihalta ja kaksi muuta ovat etupihan valaisimen ympärillä toisella puolella.

Kuvattu tänään 12.6.2021 sateen jälkeen.

Juhannusruokia!

Nuoret kera koiruuksien saapuvat jo huomenna, joten tänään sadepäivä meneekin sitten kaupoissa. Tein eilen ruokatarjoilulistaa eri päiville ja päätin, että aloitamme huomenna kevyesti ja raikkaasti illasta

melonisalaatilla, jonka oheen uunista tuoretta patonkia.

Torstaina valmistan lohilaatikkoa, johon olemme vähän liiankin tykästyneitä.

Aattona on miesväen toiveesta grillipihviä maustevoilla, valkosipulissa ja öljyssä marinoidut ja grillivuoassa valmistetut veneperunat, tomaattisalsaa

 tai capresea

 Nuoret valmistavat lisäksi oheen täytetyt herkkusienet.

Juhannuspäivänä on grillattua lohta, josta ohessa hiukan onneton kuva. Grillatun lohen oheen uuudet perunat ja

katkarapusalaatti tzatzikilla. Tämä voi kyllä vaihtua silliinkin....

Toinen juhannuspäivä mennään rennosti eli perunasalaatti uusista perunoista tzazikilla, kaupan punajuuripiparjuurisalaattia ja grillataan bratwursteja.

Jälkkäreinä ovat letut ja jäätelö

ja/tai tuoreet mansikat. Tietysti aina myös juustotarjotin!!!

Kasvissyöjälle tarjoaisin munakoisovuokaa. Kuva kertoo kaiken: Meidän piti ruokabloggaja Jaelin kanssa kuvata ruoka, mutta ehdimme syödä sen ennen kuvausta:) Se vain on niin hyvää!

Toinen kasvissyöjän vaihtoehto on kantarelli-pinaattifrittata, jos vain kantarelleja jo löytyy. Nyt sataa lupaavasti...

Kolmas vaihtoehto kalaa syöville kasvissyöjille on zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata. Kuva taitaakin olla Jaelin ottama...

Tässä ulkoruokintatila eli se paras paikka. Kuva on syyskuulta, joten nuo villiviinit eivät tietenkään ruskassa, mutta huopia saatamme säätiedotuksen mukaan tarvita. Jos sataa pahasti, siirrymme olkkariin ja jätämme oven auki, joten saamme kuin suven sisään, kuten juhannuksena kuuluukin.

Guten Appetit!

Ja nyt kaupoille...

Love Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Kyllä meidän ihanat nuoretkin osallistuvat muuhunkin kuin täytettyihin herkkusieniin. Luvassa on joka väliin karjalanpiirakoita munavoilla. En vain tajua, miksi minua vahditaan karjalanpiirakoiden kanssa...Jos nyt kerran elämässä maailman paras karjalanpiirakkamestari toi ne perunapiirakat kun olin ädillä hetken yksin ja vähän maistoin, sitten vielä vähän maistoin ja...Sitä perhe ei unohda ikinä:) Kollaasi jutusta Juhannuksen jälkihehkua

Suven herkuilla vaivattomasti ja kevyesti eli tästä voi jotain ottaa jo mukaan juhannuspöytään: Meille tulee rypäleiden sijaan mansikoita valkohomejuuston kanssa sekä countaloupemelonia.

Håkan Nesser: Taivas Lontoon yllä

Se tapahtui myöhemmin, ehkä syksyllä tai viimeistään talvella 1970; jälkeenpäin näen nämä kuukaudet yhtenä sumppuna, väistämättä, koska tapaamisemme olivat kerrasta toiseen niin samanlaisia. Mutta eräs muistikuva on jäänyt mieleeni: makaan hereillä myöhään yöllä tai aikaisin aamulla, kun olemme rakastelleet itsemme läkähdyksiin, Carlan pää lepää tukevasti käsivarrellani, pulut ja lepakot hyrisevät hiljaa seinän toisella puolella, ikkunan takana sataa lunta, Carla nukkuu uupuneena ja turvassa, kielenkärki suupielessään, ja ensimmäistä kertaa minut valtaa...tyhjyys?

Håkan Nesserin trilleri Taivas Lontoon yllä (Himmel över London, Tammi 2017, suomennos Aleksi Milonoff) tarjoaa meille kiinnostavan tähystyspaikan kuolemansairaan Leonard Vermin sieluun sekä perhe-elämään. Leonard itse tietää kuolevansa tasan kahden viikon kuluttua, mutta sitä eivät tiedä muut. Ei etenkään vaimo Maud, joka haluaa vielä kannatella rakkauden haperaa kulissia pariskunnan yllä, kun Vermin on jo valmis paljastamaan kaikki kortit. Sitä varten hänen on kuitenkin päästävä nuoruutensa Lontooseen, varattava ravintolapöytä kuudelle muodollisena syynä hänen 70-vuotisjuhlansa. Samanaikaisesti Lontoota piinaa sarjamurhaaja, joka jättää murhatulle kuolinhetkeen pysähtyneen kellon ranteeseen. Tapausta kutsutaan mediassa nimellä The Watch Killer. Ja kaiken yllä lepää Lontoon puuronvärinen taivas.

Luettuani yli viisisataasivuisen dekkarin, tajusin olevani kykenemätön vastaamaan edes kustantajan kirjan takakanteen esittämään kysymykseen: ”Entä miten Lontoota piinaava sarjamurhaaja liittyy kuvioon?” Materiaali on taidokas, mutta hyvin monimutkainen juonikuvio, jossa vähemmällä olisi ylletty niihin Nesserin laatudekkareihin, joista olen lukenut kaikki suomennetut. Tai olisi ylitetty jopa parhaimmat niistä, sillä Leonardin perheen asetelmat ovat psykologista herkkua: Rakkaudeton pari, tytär, jolla on pahoja pakkoneurooseja sekä kammottava salaisuus menneisyydessä sekä poika, joka on mistään piittaamaton, Leonardin jättimäistä omaisuutta kärkkyvä juoppo.

Ihan huippua on myös tarinan eteneminen yhden kirjan henkilön kirjoittamana: Hänen varassaan on siis tapahtuminen ja hänellä on tietty myös vakaa aikomus ohjailla tulevan kirjansa kulkua eli muut ovat kuin marionettinukkeja miehelle, joka ei ollut koskaan ollut naisen kanssa, jolla ei ollut lapsia, jonka poissaoloa tuskin kukaan edes huomaa yhtä vähän kuin läsnäoloa, miehelle, joka on päättänyt jättää jälkeensä vain romaanin.

...fiktiiviset hahmot ovat joka tapauksessa lunastaneet lippunsa ja nousseet junaan, tai vaikka lauttaan, ihan alkumatkasta, ja jokaisella heistä on oikeus päästä määränpäähänsä ja jäädä siellä kyydistä. Vastarannalla, päätepysäkillä tai missä tahansa; viimeisessä luvussa heidän pitää saada kerätä kamppeensa ja poistua, olisi väärin jättää heidät johonkin välitilaan roikkumaan.

Minun on tehtävä myös päätöksiä omasta roolistani teoksessa, mutta en silti usko, että mikään voisi mennä pahasti mönkään. Ei ainakaan mikään iso asia.

Näin kirjoittaa Lars Gustav Selén hämäten sekä lukijoita että itseään: Hän on mitä suurimmassa määrin osallinen kirjassaan ja tietenkin kirjan hahmot ovat fiktiivisiä, koska olemme tarussa Lontoon taivaan alla.

Kolmekymmentäkuusi vuotta sitten Leonard Vermin on ollut Lontoossa hyvin puuhakas ja kirjasta selviää, että hän on kuulunut muutaman muun kanssa Sturm und Drang lehden toimitukseen. Tässä vaiheessa kuvioon tulevat Prahan kevät ja väistämättä olemme kohta Tšekkoslovakiassa. Eräs nainen vaeltaa rautaesiripun väliä usein Lontooseen. Carla. Nainen, jota ei nähdä Leonardin juhlapöydässä. Sen sijaan Yhdysvalloista juhlaan on kutsuttu Milos Skrupka, joka on käynyt synnyinmaassaan Tšekkoslovakiassa vain kerran viettäen perheensä kanssa kymmenen päivää Prahassa ja Bratislavassa. Mitä ihmettä tämä mies tekee rikkaan Leonard Verminin juhlissa?

Nyt tulee se vaihe, jossa Lars Gustav jättää osan lukijoistaan välitilaan roikkumaan, sillä Carla, joka tuo kirjaan rakkautta, tuo myös agenttitarinaa. Tässä kirjassa on niin paljon runsautta, että se ei kaipaa monimutkaista agenttijuonta, jossa lukija yrittää pysyä kärryillä kuka teki ja mitä joskus kolmekymmentäkuusi vuotta sitten kylmän sodan aikana. Vähemmän olisi nyt ollut enemmän! Hellä tukistus Håkanille...

Kävimme Tšekkoslovakiassa myös kirjassa Yksinäiset (De ensamma), mutta vaikka siinäkin oli politiikkaa ja runsaasti kolmen pariskunnan ihmissuhdekuvioita, lukija selvisi kissa ja hiiri –leikissä paljon helpommin kuin tässä uusimmassa. Kirjoitin muuten Yksinäiset blogiini operaationi jälkeen 1.8.2016 kipulääkkeiden voimalla, mutta luin viime suvena kaikki Barbarotti- ja Van Veeteren –dekkarit. Niistä tuli minulle silta yli synkän virran.

Håkanille iso kiitos siitä, että Taivas Lontoon yllä pitää psykologisen linjansa eikä putoa mässäilemään julmuuksilla eikä poliisioperatiivisilla toimilla. Ja kuten vaikka kirjassa Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street), ripaus magiaa maustaa Nesserin uusintakin teosta, joten voimme hyvällä syyllä pohtia: Vakoilujuttu, rakkausjuttu vai jotain aivan muuta?

Leijaileva lumi, rauhalliset pulut ja lepakot, Carlan pää käsivarrellani ja hänen raskas unensa. Kaksi ketä tahansa ihmistä, eikö hän kerran sanonut niin? Ehkä tämä virus oli lopulta pelkkää kuvitelmaa? Miksi alati valppaissa aivoissamme muhii tällaisia kysymyksiä? Mitä hyötyä niistä on? Miksemme voisi vain tyytyä olemaan keitä tahansa?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Suvikirjasuosituksia 2017!

Ensi viikolla on jo juhannus, jota on tosi vaikea tajuta kylmän kevään takia. Nyt kaikki on kiritty takaisin ja ainakin täällä Suomen Tahitilla on saatu nauttia tai kärvistellä helteissä. Kuivuus on ollut käsittämätöntä, mutta viime yönä alkoi sataa, joten tänään on täydellinen lepopäivä kasteluista. On siis aika tarjota suvilukemissuosituksia. Ajattelin tiivistyksen olevan tyylikkäintä eli olisin tarjonnut vain kymmenen kirjaa, mutta mitä vielä: Ei siitä tullut mitään! Alla esittelen joitakin kirjoja linkittämättä kaikkia, joten klikatkaa kuvat suuremmiksi elleivät kirjan tiedot näy. Mukana on kolme, jotka vasta luvun alla, mutta luotan vaistooni. Lisäksi ihan kaikki eivät uutuuksia, vaan mukaan on päässyt mm. teos, jonka luen melkein joka suvi uudestaan.

Tässä ryhmässä Suomen suvi korkeimmillaan! Armas aika on suven herkkuja ja Talossa ja taivasalla suven viettoa sisällä ja puutarhassa sisustaen ja herkutellen. Johanna Lehtisen&Tanja Hakalan Järvien kesäkodit on oiva vieminen järvihuvilalle. Laiturilla puolestaan esittelee kesäkoteja merenrannalta ja sattumoisin pääsosin kotipitäjässäni Luvialla sijaitsevia. Aion valaa bensaa liekkeihin eli minulta Laiturilla lähtee nuorelle parille, joka suunnittelee merisaaren ostamista!

Monelle erityisesti dekkarit kuuluvat laiturilukemistoon. Tänä iltapäivänä nautin loppuun Håkan Nesserin Taivas Lontoon yllä, mutta suosittelen Håkanilta myös Barbarotti- sekä Van Veeteren -sarjoja. Petät vain kerran on ehdottomasti Cobenin tähän astisista parhain.

Voisin veikata, että tämä ryhmä sytyttää. Mitchardilta luen melkein joka kesä uudestaan Onnen mahdollisuus:) Rakkauden lait on luettu, mutta ei vielä blogattu. Aussikirjailijoissa on vain se jokin eli Moriartyltakin on ihan pakko suositella kahta.

Kuvassa keskellä viime vuonna paras lukemani käännöskirja eli Nora Webster. Muistakaa myös Riitta Jalosen Kirkkaus, joka oli vuonna 2016 lukemistani paras.

Tässä erityisen vahvan ja pitkän jälkimaun ryhmä.

Historiasta kiinnostuneet takuulla löytävät tästä sarjasta yllätystä. Diktaattorien naiset tarjosi aivan uutta näkökulmaa ja Josef Mengelen elämäkertaa on turha pelätä, sillä siinä ei mässäillä rikoksilla, vaan kirjasta muodostuu todellinen henkilökuva, joka ajoi minut tutkimaan hänen liittyviä ihmisiä laajemminkin sekä Saksaan että...Mengelen tekoja ei mikään sovita, mutta kirjaa luki osin kuin seikkailukertomusta, sillä miten ihmeessä hän kykeni livahtamaan amerikkalaisilta ja sitten kaikki ne oudot tapahtumat ja kohtaamiset Brasiliassa...

Hyvä vinkki löytää suvilukemista on suunnistaa lähikirjastoon. Sieltä voi löytyä vanhoja helmiä, joita ei enää muistakaan. Pirjo Rissanen muistetaan ja olisi ollut tässäkin mukana upeilla kansikuvillaan, mutta olen lukenut häntä niin, että taidan tehdä Rissasesta oman jutun jossain vaiheessa. Eevat Illoinen ja Joenpelto voivat yllättää. Carol Shieldsiä suosittelen aina ja miten olisi Lionel Shriver. Avioliittoromaaneista innostuneille annan kaksi vinkkiä Shriverin Kaksoisvirhe ja David Vannin Kylmä saari. Entäs sitten klassikkojen klassikko Emily Brontën Humiseva harju!

Humisen nyt syömään ja sitten kerrankin lukemista päivällä. Illalla tulee toinen osa tanskalaisen Perilliset -sarjan kolmannelta tuotantokaudelta. Täällä sarjasta intoilen.

Suvisunnuntain rauhaa! Ensimmäinen atsalea on auennut..

Love
Leena Lumi

Uimassa unelmauikkarilla!

Tänään uimassa unelmauikkarilla! Kerroin teille täällä, että löysin Annasta nro 19 tosi kauniin uimapuvun, mutta sitä ei sitten maastamme löytynytkään. Minut lupasi pelastaa Jyväskylän Liivi ja Sukka -liike. Yrittäjä otti asiani isosti huolehdittavaksi ja hän lupasi tilata useampia, että saan sovittaa. Eilen kun vähän pyörryksissä availin hektisten päivien jälkeen sähköpostejani, löysin viestin, että uimapuvut odottavat sovittamista! Olin niin high ja

niinpä sitten olin tänään jo ennen puoltapäivää sovittamassa. Heti kun olin vetänyt uikkarin päälleni, tunsin, että se on ihan mun juttu. Kiitän lämpimästi Liivi ja Sukka liikkeen Marjattaa kymppiplussan asiakaspalvelusta♥ Hyvät lukijani, henkilökohtainen palvelu, laatu ja tavaran saatavuus asuvat kivijalkaputiikeissa eli jos nämä asiat merkkaavat, löydät omat putiikkisi.

Ilman Marjatan minulle Britanniasta tilaamaa uimapukua en olisi tänään sukeltanut vielä varsin hyiseen Päijänteeseen, mutta arvatkaa vain

oliko ihana sukeltaa!!! Ilme kertoo kaiken. Puku on Fantasien kietaisumallinen Agra ja taitaa se olla aika hyvännäköinen muidenkin mielestä, sillä Lumimies kuvasi minua rantavedessä saappaat jalassa, mutta lähtikin tulemaan liikaa kohti ja...loput saatte arvata.

Lokki hautoi varsin liki, mutta sieti kärsivällisesti kuvaussessiomme.

Tänä suvena uin viime kesän edestä ja vähän enemmänkin, Ei ole montaa lajia, josta pidän enempää, mutta haluan uida vain vapaissa vesissä ja rantojahan saarellamme riittää.

Jos joku Jyväskylässä nyt miettii täyden palvelun liikettä, se on Liivi ja Sukka! Laittakaa hyvä sana kiertäämään eikä tyydytä vähempään kuin asusteeseen, joka on se 'oma juttu'.

uimaterveisin
Leena Lumi

PS. Nyt meni pisteet Britannialle, mutta on tuettu myös Nansoa eli Uuden jokapaikanmekkoni esittelyä -25 asteen pakkasessa

Ruhetag!

Menemisten ja tulemisten kiireessä jään vähän somevapaalle eli Ruhetag...oder noch dazu Ruhewoche! Siis viikkokin voi mennä, mutta minut tuntien...ei ehkä mahdollista.

Love
Leena Lumi

Summerwine

Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja...

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)

Magnoliaa, ne uudet silmälasit ja yksi kesäkuun hetki kaksi vuotta sitten...

Yrittänyttä ei laiteta on minun mottoni magnoliakuumeen kanssa. Viime suvena kauhean kylmän ja lumettoman talven jälkeen ei yhtään kukkaa, sitä edellisenä suvena useampia kukkia ja nyt ensin yksi pieni ja sitten tämä komeampi. Osaan olla kiitollinen, sillä tarhamagnolia Lenonard Messel,on herkkä herra, jolla ei pitäisi olla jaksamista elää täällä vyöhykkeellä IV. Onneksi keksin laittaa lumien sulettua jänisverkon ympärille kaksinkertaisen hallaharson tuulensuojaksi. Sitä sitten päivisin laskin alas, jos keli oli hyvä ja iltaisin vetelin suojaksi. Tämä yksikin kukka on nyt kaunis kukkiessaan lemmikkimeressä.

Kaksi vuotta sitten olin huoleton nainen, joka istui lemmikeissä hoitokoiruuden kanssa. Nyt on sen jälkeen tapahtunut paljon enkä ole enää ikinä sama kuin olin vielä kaksi vuotta sitten. Joku tajuton osa luottamuksestani elämään on kadonnut. Olen lentänyt koko ikäni, noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät lähde asemalta mihinkään. Nyt uneksin monenlaisesta, mutta mieleni majakat vilkuttavat hätävalojaan...

Olen sukeltanut sataa puutarhailuun ja siksikin kirjaa tulee harvemmin. Se on tämä alkusuvi sellaista menoa, että jos luettelisin mitä tänäänkin on tehty, ette uskoisi ja laiskahan töitään luettelee:)

Noudin kuitenkin silmälasini ja en näytä yhtään minulta, koska tulin suoraan kampaajalta, jolloin hiukseni ovat aina kuin lyhyet, vaikka ne eivät ole sitä muuta kuin vähän sivuilta eli revitty puolipitkä on edelleen ja pysyy. Tämä kuva piti olla vain itselle, mutta menköön nyt. Toivottavasti saan tänä vuonna otettua vielä kuvan, jossa olen mahtunut johonkin ihanista kotelomekoistani...By the way: Löysin Annasta nro 19 unelmauikkarini

ja kun soitin lehdessä annettuun numeroon sain tiedot, missä sitä voisi olla. Eipä ollut, ei. Nyt eräs tasokas kivijalkaputiikki yrittää saada tätä unelmauikkaria minulle, mutta viimeinen viesti oli, että se on myyty loppuun jossain...maailmalla ja nyt sitten vain odotellaan.Tämä on toinen kerta, kun minulle tapahtuu näin Annan uikkarijutun kanssa, edellinen tapahtui noin viisi vuotta sitten, mutta silloin sentään sitä uimapukua löytyi Suomesta. Sekin oli kietaisumallinen, mikä on vartalolle armollinen imarteleva aina, se oli punainen ja olisi kaunis vieläkin, mutta runsas käyttö ja...Haluan tänä suvena uida viime suvenkin edestä!!!

Kun vihdoin päästiin takaisin kotisaarelle, oli niin kuuma, että hellemekko päällä ryntäsin istuttamaan, lannoittaamaan, kitkemään ja...

Menen nyt makkariin, jossa on magnoliatapetti ja sujahdan magnolialakanoihin kera kirjan, jonka ehkä ehdin tarjoilla teille vasta ensi viikolla. Uneksitaan magnoliaunelmia♥

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Paul Auster: 4 3 2 1

Kirjeitä oli kaikkiaan kuusitoista, ja Howard säilytti ne nelikulmaisessa puulaatikossa, säilytti yhä kasvettuaan isoksi ja aloitettuaan aikuiselämänsä, koska kolmetoistavuotias Ferguson –  hänen suorahampainen, siloposkinen ystävänsä, kauan sitten lakkautetun mutta unohtumattoman Cobble Road Crusaderin perustaja, poika jolta oli kuuden vuoden iässä murtunut jalka, poika joka oli kolmen vuoden iässä saanut jalkapohjaan pahan haavan ja viiden vuoden iässä ollut vähällä hukkua, poika joka oli kestänyt Neljän koplan sakinhivutuksen ja pussannut Gloria Dolania ja Susie Kraussia ja Peggy Goldsteinia, poika joka oli laskenut päiviä odottaessaan pääsyä eroottisen autuuden valtakuntaan, poika joka oli olettanut, pitänyt täysin selvänä, että...

Paul Austerin uusin teos 4 3 2 1 (4 3 2 1, Tammi 2017, suomennos Ilkka Rekiaro) tuntuu yli 1 100 sivullaan mammuttimaiselta elämäkerralta, jonka Paul on halunnut omistaa kirjailijavaimolleen Siri Hustvedtille. Se tuntuu omaelämäkerralta, vaikka Austerin elämän faktoja on häivytetty niin, että luemmekin neljän pojan tarinat, kuljemme neljä kasvukertomuspolkua pojan ja sittemmin nuoren miehen kanssa. Poikien vanhemmat ovat samat, mutta he elävät eri taloissa, eri elämissä, eri kohtaloissa siitäkin huolimatta, että lukijalle lopulta löytyy enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä poikiin. Nimittäjä on kuitenkin Archie Ferguson ja hänen suhteensa kirjoittamiseen sekä ympäröivään yhteiskuntaan.

Koska Vermont huhuilevine mustakarhuineen nostattaa minussa aina melankolian, sitä löytyy tästäkin kirjasta. Howardin saamat kirjeet Archielta Vermontin kesäleiriltä kertovat epäuskosta jumalaan, luetuista kirjoista, leirikavereista, ilosta, että Kennedy valittiiin demokraattien ehdokkaaksi. Tätä ennen jo ensimmäisenä leirikesänään hän oli tullut rotuherätetyksi tajuttuaan, että kaikki leirillä aina omistajapariskuntaa myöten olivat juutalaisia. Hän huomasi leirin gettomaisuuden, mutta silti se oli maanpäällinen paratiisi, Camp Paradise. Viimeisessä kirjessään Howardille hän pohtii jo omaa kirjoittamistaan sekä kirjoja yleensä:

Mielenkiintoista tässä on se, etten osaa ratkaista, mistä kirjasta pidän eniten. Luulisi, että osaisin mutta kun en. Tykkäsin kovasti kaikista. Mikä tarkoittaa kai, että mikä tahansa hyvä tapa on oikea tapa kirjoittaa. Tulee hyvä mieli, kun ajattelen kaikkia niitä kirjoja, joita en ole vielä lukenut – niitä on satoja, tuhansia. Paljon edessä!

Seuraava päivä oli kuitenkin mullistava kaiken, vetävä maton tulevaisuudelta ja siksikin Howard Small säilytti kaikki nuo kuusitoista kirjettä läpi elämänsä, sillä ne olivat hänelle aina Archie sellaisena kuin hän oli ollut 1960 kesäleirillä Vermontissa.

Toinen tai kolmas Ferguson saa 15 –vuotislahjaksi Dostojevskin kirjan Rikos ja rangaistus, jonka huikaisevassa valossa hänen tulevaisuutensa kirkastuu hetkessä, sillä ’jos kirja saattoi olla tällainen, jos romaani saattoi tehdä tällaista ihmisen sydämelle, mielelle ja sisimmille tunteille, silloin romaanien kirjoittamisen täytyi olla parasta mitä ihminen voisi elämällään tehdä.’

4 3 2 1 kuin kuittaa sitä, mitä sanoin Austerin Näkymättömän jälkeen: ”Näkymättömän rakenne on suorastaan nero! Ensinnäkin kirjan vahvuus, sen tarjoamat niin eroottiset kuin psyykkiset lataukset...” Uusin pistää paremmaksi sekä rakenteessa että erotiikassa. 4 3 2 1 on tarinoita tarinassa, mutta silti kuin yksi kehityskertomus täynnään nuoren pojan ja miehen elämäntuskaa, teiniangstia ja alituista janoa paritteluun, mutta myös samansieluisen kumppanin löytämiseen. Suuren tarinan rinnalla kuitenkin murhataan Kennedy, mustia tapetaan ja alkaa suuri taistelu kansalaisoikeuslaista, joka viimeinkin tekisi amerikkalaisista värisokeita. Niin kuin tämä ei riittäisi, alkaa Vietnamin sota, jota turhempaa ja tuhoisampaa eivät yliopistomaailma eivätkä monet muutkaan ole ennen kokeneet. Nuoria miehiä, joille ei löydy kelpoisuusestettä asepalvelukseen tai jotka eivät saa neljän vuoden siirtymää yliopisto-opintojen takia, uhkaa melko varma kuolema sodista turhimmassa ja julmimmassa. Kaduilla palaa, yliopistoilla riehutaan, kukaan ei ole enää turvassa ja suurimmat tulipalot korventuvat mielissä, joille Nixonin idiotismi on kuin öljyä liekkeihin.

Vaikka pidän nyt Austerin pääteoksena tätä järkälettä, rakkain häneltä on edelleenkin Talvipäiväkirja, olen sitä mieltä, että tämä sama tarina olisi voitu kertoa kuudellasadalla sivulla. Vähemmän sivupolkuja, enemmän selkeyttä. Myös vähemmän toisteisuutta, sillä eri Fergusoneja tuntuu yhdistävän vaikea isäsuhde, intohimo kirjoihin ja kirjoittamiseen, elokuviin ja New Yorkiin sekä rakkaus äitiin, josta Archie ei voisi koskaan päästää irti, ei äidistä. Fergusonilla luonnollisesti tyttöjä ja naisia riittää, joten la petite mort’ia on paljon, mutta myös la grande mort’ia. Rakkaudet tulevat ja menevät, ihmiset riitelevät ja sopivat, tietty huumori, jonka aina liitän Saul Bellowiin kulkee myös Paul Austerin matkassa, aurinko nousee ja aurinko laskee, mutta tuskin kukaan voi unohtaa nuorta Fergusonia, jota silmiin katsoessa hänen äitinsäkin osaksi tulee Archien verkkokalvoista heijastuva cinemaattinen unohtumattomuus.

Se ei voisi loppua koskaan. Aurinko oli jumissa taivaalla, kirjasta oli kadonnut lehti, ja kesä jatkuisi ikuisesti, kunhan he eivät hengittäisi liian raskaasti eivätkä vaatisi liikoja. Aina oli kesä, jolloin he olivat yhdeksäntoistavuotiaita ja olivat viimein, lähes viimein, ehkä lähes viimein hyvästelemäisillään hetken, jolloin kaikki oli yhä heidän edessään.

*****

Paul Auster lukee kirjaansa 4 3 2 1

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Tuijata/Kulttuuripohdintoja ja Katja/Lumiomena

Toukokuuta raesateessa puutarhapäiväkirjan kertomana

Pitkään aikaan en ole istuttanut niin kuin tänä keväänä ja raesateesta huolimatta. Muutama hellepäivä. +25 käväisi, mutta sen jälkeen on ollut kylmää kyytiä. Koska olen nyt täysin kirjojen pauloissa, mutta en löydä niistä aikaa kirjoittaa, luettelen nyt tässä tylsästi, mitä on tullut istutettua, kuvaan sitten kun aika on. Kuvissa tuliaiseksi saatu Blue Ice Suokukka, 'Andromeda polifolia', josta Hankkijan sivu sanoo näin:  Siniharmaa lehdistö ja suloiset vaaleanpunaiset kellokukat luovat kauniin kontrastin. Kukkii kesä‐heinäkuussa. Varjo/puolivarjo ...

Istutin kaksi etupihan atsaleoiden väliin, josta yksi atsalea oli kadonnut jäniksen herkuksi. Näitä lisää, sillä ihana pallomainen muoto, kauniin tumma ja sopii niin meille. Ja nuo vaaleanpunaiset kellokukat...

Sitten:

Puistoatsalea Illusia etupihan ryhmään jäniksen syömän tilalle.

Etupihan ykkösrinteeseen koreaonnenpensas 'Forsythia ovata' upeasti kukkivana. Täydentää lehdon vanhempia onnenpensaita sekä tuo hankalaan rinteeseen helppohoitoisuutta. Muut onnenpensaat ovat jalo-onnenpensaita 'Forsythia Northern Gold'

Kaksi Rosa 'Snow Pavement' tarhakurtturuusua ikivanhan kurtturuusuaidanteen tyhjiin kohtiin täytteeksi ja elävöittäjäksi.

Kaksi Clematis Alpinaa toiseen isoon syyshortensiaan. Toisessa on jo.

Picea glauca 'Conica' kartiovalkokuusi etupihalle. Yhdestoista kartiovalkokuusi, joten saattaa jo riittää...

Vaikeasti hoidettavaan, jyrkkään rinteeseen neljä kartiomarjakuusta, Groeland Taxis Media kivipolun suuntaisesti, viides kallion reunaan. Samaa rinnettä alemmas sitomaan japaninmarjakuusi 'Farmen Taxus Cuspidata'.

Tulossa äidiltä runsaan viikon päästä toinen

syyshortensia Wim's Red. Tässä Hankkijan kuva, josta kasvin ihanuudesta saa parhaan käsityksen eli nuo kolme väriä...Hankkijalta muuten taitaa saada tuota suokukkaakin...

Tämän päivän istutukset on tehty ja nyt odottaa iso mukillinen teetä ja croissant. Leivinuunissa on tuli ja taidan sytyttää kynttilöitä. Viikonloppuna grillataan lohta vaikka sataisi kiviä taivaalta tai kuten britit sanovat 'it's raining cats and dogs'. Onneksi jääkaapissa on Fazerin sinistä hasselpähkinärouheella eli hätäjemma, jos heräisimmekin kesäkuulla lumen valoon...Säästä viis ihanaa viikonloppua kaikille!

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa