Harvoin, jos koskaan tunnen valkoisen paperin kauhua, kun
alan kirjoittaa. Kaikki tulee kuin itsestään eli tarina virtaa. Entäs nyt kun
olen lukenut kirjailijasta, jonka dekkareita olen lukenut meren rannan
laiturilla samalla kun vaalensin meriveteen kastettuja hiuksiani. Uskon
lukeneeni ne kaikki, varma en voi olla, ja edelleen luen uudestaan. Kuka oli
nainen jännityksen takana? Kuinka kirjoittaa ikonista? Kuinka ymmärtää, että hän
rikkoi kaikki maailmanennätykset: yli kaksi miljardia myytyä kirjaa, sillä vain
Raamattu ja Shakespeare ovat menneet ohi, käännetty yli sadalle kielelle.
Lisäksi laskemattomat radio-. televiso- ja elokuvasovitukset. Ja hänen
ilta-aurinkonsa aikoihin, hänestä oli tullut maailman eniten luettu elossa
oleva englanninkielinen kirjailija. Hänen tuotteliaisuutensa oli rajaton, mutta
oliko hän onnellinen käsittämättömässä menestyksessään? Oliko hän yläluokkainen
snobi vai helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen? Mistä juurista hän versoi?
Mistä häntä syytettiin? Mitä hän suri? Kuka oli hänen auringonpimennyksensä?
Runsauden edessä teen rankkoja leikkauksia etenkin
kirjailijan tuotantoon nähden, mutta iloitsen kovasti, että omat suosikkini
Vuoksi ja luode, Varjossa auringon alla, Totuus hallavan hevosen majatalosta ja
Kohti nollapistettä on erityisesti mainittu. Samoin kuin Yhdysvaltain matkan
jälkeinen Kurpitsajuhla. Oi, muistan monta muutakin ja ehkä jätän yhden
parhaista loppuun, jolloin saamme Damenkin mukaan suitsuttamaan!
Ranskalaisen Marie-Héléne Baylacin elämäkertateos Agatha
Christie Arvoituksellinen elämä ( Agatha Christie. Les mystéres d´une vie, Minerva 2020,
suomennos Noora Niemelä) on monipuolisesti kattava kertomus koko maailman
tuntemasta brittiläisestä dekkarikuningattaresta Agatha Christiestä. Hän itse
esitteli, että ennen kuin hänestä tuli kirjailija, hän oli
”pikku Agatha Miller ja iso Agatha Miller, Agatha Christie
ja Agatha Mallowan.”
Baylacin sanoin: on
aika luoda uusi katsaus tähän arvoitukselliseen elämään, jotta voisimme ymmärtää naista, jota hänen
ihailijansa Winston Churchill kuvasi ”naiseksi, johon on liitetty eniten
rikoksia sitten Lucrezia Borgian.”
Kaikki alkaa jostakin ja niinpä lähdemme liikkeelle
Torquasta, Devonin rannikolta, josta rouva Miller osti 1880-luvun alussa talon.
Rouva Miller ja hänen amerikkalaistaustainen miehensä suunnittelivat muuttoa
New Yorkiin. Niin vain kävi, että he ostivat Ashfieldin ja jäivät Britanniaan.
15. syyskuuta 1890 Clara synnytti Mary Clarissa Agathan. Sisko ja veli olivat 11 – ja 10-vuotiaita,
Magde ja Monty. Kuopus tuli saamaan aivan
erityisen aseman, sillä Clara uskoi alusta asti Agathasta suuria.
Vanhemmat lapset lähetettiin sisäoppilaitoksiin ja Agatha kasvoi vaihtuvien
kotiopettajien ja äitinsä huomassa. Äiti oivalsi jo varhain, että lapsen
mielikuvitus kehittyy parhaiten tietystä määrästä yksinoloa. Tietysti äiti
kertoi myös itse keksimiään nokkelia iltatarinoita, jotka ruokkivat Agathan
mielikuvitusta. Alunperin hänestä piti tulla oopperalaulaja, mutta kirjallisuus
vei, sillä viimeisin opettaja kaikkien hienojen musiikkikoulujen jälkeen,
kertoi, että Agathan ääni ei riittäisi koskaan sopraanolle. Clara panosti myös
Agathan henkiseen kasvuun. Kerran Clara kuuli erään tutun lapsen sanovan
rumasti palvelijalle ja silloin Clara sanoi Agathalle:
”Sinun on aina muistettava olla erityisen kohtelias juuri
sellaisille ihmisille, jotka asemansa vuoksi eivät voi osoittaa
epäkohteliaisuutta sinulle. Jos olet epäkohtelias, he halveksivat sinua ja
siihen heillä on täysi syy, koska et ole käyttäytynyt hienon naisen tavoin.”
Viisivuotias Agatha äitinsä Clara Millerin kanssa. Äidillä ja tyttärellä oli hyvin läheinen suhde. Äiti ymmärsi hyvin tyttärensä herkkyyttä ja kannusti häntä kirjoittamaan.
Sen miten hyvin tai huonosti Agatha tämän muisti, voi
jokainen lukija itse päätellä, sillä kirja kertoo mitään kaihtamatta niin hyvät
kuin pahat. Ja etenkin rahat, sillä niistä riittää puhetta. Kuin myös Agathan
koulutuksesta, kirjoista, joita hän oli lukenut, maista, joihin oli
matkustanut, kunnes astui ensimmäiseen avioliittonsa eversti Archibald
Christien kanssa. Se oli sota-ajan pikainen avioliitto, jota ei
poikkeustiloissa ihmetelty. Avioliitosta syntyy tytär Rosalind 5. elokuuta
1919. Rosalindin ollessa vasta alle
kolmevuotias pariskunta liittyy ilman lasta retkikuntaan, joka suuntaa
Eteläiseen Afrikkaan, Uuteen-Seelantiin ja Kanadaan. Tarjouksen saa Archie,
mutta Agatha haluaa mukaan ja lähtee myös. Näin jatkuu kautta Rosalindin
lapsuuden eli lapsi on Claran ja Agathan siskon Magden huomassa ja myöhemmin
Magdella, jota kutsuu äidikseen! Tässä kirjailijanerolla oli sokea piste, mutta
tuollainen etäisyys lapsiin ei ollut kovin erikoista etenkään brittiläisessa
yläluokassa. Agatha olisi takuulla tehnyt toisin jos olisi arvannut
seuraukset Rosalindin aikuistuessa.
Agatha Christie ja hänen ensimmäinen aviomiehensä eversti Archibald Christie.
Kaikki kuitenkin romahti Agathan maailmassa, kun hänen
miehensä jätti hänet mennäkseen avioliittoon kauniin Nancy Neelen kanssa.
Agatha syytti itseään, sillä jo 36 –vuotiaana hän oli menettänyt viehkeät
linjansa ja viehätysvoimansa. Agatha oli aina suuri herkkusuu, joka rakasti
etenkin Devonin paksua kermaa, jota oli saatava joka päivä! Nyt kaiken
romahtaessa, hän vajosi masennukseen ja tällöin tapahtui kuuluisa katoaminen.
Kirjassa asia käsitellään perin pohjin, mutta voimmeko ikinä saada tietää oliko
Agatha kuitenkin ajatellut lavastaa kuolemansa ja saada sen Archibaldin syyksi?
Jos näin oli, hän perui aikeensa jossain vaiheessa. Ja olihan Archibald
Rosalindin isä. Archieta oli jo kuitenkin ehditty syyttää murhasta lehdistössä
ja hän katsoi tulleensa hävistyksi tavalla, jota ei voinut kestää. Mikään
suostuttelu ei enää pidätellyt miestä jättämästä Agathaa.
Rosalind oli palvonut isäänsä ja piti häneen aina yhteyttä.
Agathaa häiritsi lapsi, joka ei osannut leikkiä itsekseen ja niinpä hän lähetti
tämän sisäoppilaitokseen ja tapaamiset jäivät vain loma-aikoihin. Tosin ei aina silloinkaan vaan äidin
reissatessa Rosalind oli jälleen Agathan siskon Magden hoivissa. Christie alkoi
elää uutta kevättään löytäessään tien Lähi-Itään ja kohdatessaan uuden
rakkauden Max Mallowanin, joka oli häntä neljätoista vuotta nuorempi. He karkaavat vihittäviksi Skotlantiin, jossa
kumpikin vähän muokkaa ikäänsä, sillä tuohon aikaan ei katsottu hyvällä, jos
nainen oli paljon miestä vanhempi.
Detection Club oli kiinnostava yhdistys, jonka panivat
alulle Dorothy Leigh Sayers ja Antony Berkeley Cox, kaksi kuuluisaa
dekkaristia. Heidän tarkoituksensa oli nostaa ja edistää rikoskirjallisuutta.
Agathakin kutsutaan Clubiin, vaikka hän on tätä ennen rikkonut seuran
perusäännöistä ainakin yhtä kirjassaan Roger Ackroydin murha, jossa murhaaja
toimi kertojana.
Jäsenet ja kandidaatti etenivät juhlavana kulkueena
hämärässä valaistuksessa, toisessa kädesä kynttilä ja toisessa rikosase –
yksinkertainen tiiliskivi, myrkkypullo, nuija tai tikari. Etummaisena kulkenut
mies piteli kädessään purppuraisella tyynyllä pääkalloa, jota jostain
tuntemattomasta syystä kutsuttiin nimellä Eric.
Perusäännöistä ehkä kiehtovin lienee: ’Lukijalta ei koskaan
saa piilottaa rikosmysteerin kannalta oleellista johtolankaa’ ja toinen, jossa
määrätään: ’Kunnioita kuninkaiden kieltä, toisin sanoen kirjoita täydellistä
englantia.’ Siellä Agathakin sitten vannoi Eric-kallon nimeen!
Baylacin kirjan kiehtovuus lepää sen tarkoissa
ykstyiskohdissa, joista kukin voi valita itselleen järisyttävimmät. Agatha
Christie eli kuin monta elämää, sillä hän eli pitkään. Uusi kevät, uusi
rakkaus, toi mukanaan arkeologian ja monien vuosien työt miehensä rinnalla
Lähi-Idässä. Siinä ei Rosalindia paljon nähty. Yhdessä pari matkustelee myös
Agathan vihaamalla lentokoneella, sillä iän ja kunnon heiketessä pitkät juna-,
laiva- ja automatkat eivät tule enää kyseeseen. Sitä ennen on kuitenkin
matkustettu monet kerrat pitkiä, kiinnostavia reissuja Simplon Orient
Expressillä. Idän pikajunan näkeminen ilahduttaa häntä aina yhtä paljon. Christie
ostelee myös monia kiinteistöjä ja hänen asioitaan hoitaa uskottunsa Edmund
Cork, jolla on valta sekä järjestellä näyttämölle vietäviä teoksia, hoitaa
raha-asioita että myös viedä Agathan tuotanto Yhdysvaltoihin.
Toinen maailmansota on käyty ja se on muuttanut paljon. Max
ei kelvannut armeijaan, sillä hänellä oli itävaltalaiset juuret eikä hänellä
ollut myöskään sotilaskoulutusta. Hän istutteli valkoisia magnolioita, Agathan
suosikki oli juuri magnolia, heidän asuntonsa puutarhassa, kunnes keksi, miten
voi olla mukana...Sodan jälkeen Agatha ei kuin tajunnut tilannetta: Kaikki oli
muuttunut keskitysleirien myötä. Yhdysvaltain markkinoilla häntä syytettiin
antisemiitiksi ja hän joutuu tekemään kirjoihinsa korjauksia. 23. huhtikuuta
1947 alankomaalainen G.W.Fris kirjoitti Agathalle, että
hän oli viettänyt osan sodasta keskitysleirillä, lähinnä
Buchenwaldissa, ja pitääkseen toivoa yllä hän oli perustanut yhdessä muiden
vankien kanssa amatööriteatterin. Yhtenä päivänä hän oli saanut käsiinsä
leirille salakuljetetun Eikä yksikään pelastunut –romaanin, josta hän oli
tehnyt näytelmäsovituksen. ...häntä oli pyydetty esittämään näytelmäsovitus
uudelleen. Mutta nyt hän oli saanut tietää, että näytelmästä oli jo olemassa
auktorisoitu näyttämäversio. Koska olisi jo liian myöhäistä lopettaa...eikä
hänen ryhmällään ollut varaa maksaa tekijänoikeuksia, Fris pyysi lupaa esittää
oman versionsa. Agatha välitti kirjeen agentilleen, joka vastasi 2. toukokuuta,
ettei säännöistä voinut poiketa. Bisnes on bisnestä.
Agatha Christie kirjoituskoneen ääressä Greenwayn kodissaan 1946
Toinen sokeus Agathalle oli verotus. Se sai hänet
raivoihinsa. Yhdysvallat laskutti jälkikäteen huomattavaa summaa
kotiutettavaksi ja Englannin verottaja alkaa myös jahdata Damea. Hänellä oli
todella valtava omaisuus, mutta hän päätti voittaa verottajan oveluudessa ja
siirsi tekijänoikeustuloja perheelleen. Siinä hän teki yhden vakavan virheen,
joka liittyi vihan patouttamaan tyttäreen Rosalindiin. Agatha saa maksaa
kalliisti erheestään. Hän kokee yllättäen monta menetystä, johon mukaan voidaan
laskea ylipainon aiheuttamat vaivat. Lisäksi raivo tai ehkä Alzheimer alkoivat viedä häneltä arvostelukykyä, sillä hän kirjoitti pirullisen näytelmän
verottajasta, jossa kehoitti kaikkia tekemään niin paljon vilppiä kuin
pystyvät, välttääkseen maksamasta veroja. Rosalind raivostui täysin, sillä äiti
oli juuri nimitetty Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentajaksi. Nyt
kummankin vuosia patoutuneet kaunavirrat vyöryivät auki...Kaksi niin erilaista
naista kuin voi ikinä olla, äiti ja tytär, Agatha ja Rosalind. Rosalind lähti koston tielle...
Meissä kaikissa on hyvämme ja pahamme. Tämä kirja tuo
framille kaiken. Sellaisenkin, joka voi joitakuita huvittaa, toisia itkettää.
Tämä kirja on kuin se kuuluisa räsymatto, jossa kirkkaat värit eivät erottuisi
ilman tummia sävyjä. Sitä oli Dame Agatha Christien elämä. Mieletön elämä ja sai
elää 85 –vuotiaaksi! Koska loppuun kasaantuu paljon sitä tummaa, haluan
lopettaa johonkin, mistä Agatha ilostui todella eikä se tällä kertaa ollut
Devonin paksu kerma. Haluan kiittää häntä monista dekkareistaan, joiden kanssa
olen saanut pähkäillä syyllistä jo teinivuosista. Sade ropisi mammalan
yläkerran kattoon ja minä likka nautin Christien murhajuonista!
Idän pikajunan kuvaukset käynnistyivät, kun kaikki ehdot oli käyty Agathan kanssa läpi. Hän oli ennakkoluuloinen, mutta häntä rauhoitettiin
yksityisnäytöksellä. Lordi Brabourne
muisteli jälkeenpäin, miten vanha rouva oli tullut ulos salista miehensä
käsipuolessa ja todennut tyynesti:
”Minusta se oli hurmaava elokuva. Tämä on
yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Viimein yksi teoksistani on tuotu
valkokankaalle tavalla, joka saa minutkin haltioihini.”
Marraskuussa ensi-illassa Agatha oli mukana, vaikka istuikin
pyörätuolissa. Hänestä oli tullut hauras vanhus. Ensi-ilta oli loistava ja
siihen osallistui myös kuninkaallisen perheen jäseniä. Huonosta kunnostaan huolimatta
lady Mallowan nousi seisomaan kuningatar Elisabethin ja prinsessa Annen
onnitellessa häntä. Jatkot Claridge’s-hotellissa,
joissa filmitähdet kävivät häntä tervehtimässä, vain lisäsivät tilaisuuden
ikimuistoisuutta.
Vasta keskiyön jälkeen lordi Mountbatten työnsi Agathan
pyörätuolissa autoon myrskyisten suosionosoitusten saattelemana. Eräs aikakausi
on päättynyt.