Kotiimme hiipiviä joulunmerkkejä kotisaaremme lumen peittämässä maisemassa ja...

Joulupöydän antimet on tällä kertaa helppo juttu. Olemme pienellä porukalla, koska kukaan ei jaksanut menneen vuoden jälkeen lähteä ajamaan. Tosin saattaa olla, että sitten tammikuussa...Isolla porukalla tarkoittaa minulle sitä, että vävylläni ei ole mitään sanomista (valittamista) tarjoomuksiini. Meillä on äänetön kisa herkuissa, enkä viitsi kertoa, että hän on voittaja, sillä näin hän tekee vieläkin parempaa! Nyt on sitä mieltä, että olen salannut jonkun ainesosan edesmenneeltä anopiltani saamasta lanttulaatikosta. Ihan tosi, en ainakaan muista.

Nyt pöydässämme istuu kuitenkin perheenjäsen, joka nauttii tästä kanssani eikä hän ole Reima. Koska en ole ruokanatsi, sallin miehille heidän kinkkunsa. Ja onneksi kaikkien juttu on kalapöytä.

Alkuun tulee graavisiikatartar, jolla on hyvä aloittaa. Ja mukana mummonkurkut.

Yrttiset valkosipulisilakat on se, mitä ilman ei tule joulua. Kun huolella valmistaa eli ei saa olla vetistä, tästä syö kolme päivää. Tosin päätimme että tapanina on jo ihan jotain muuta. Tämän lisäksi tulee graavia siikaa ja lohta, perinteinen rosolli ja mätiä tulee jos alkupala ei ole graavisiikatartar. Viherpippurimaksapateeta tai maun mukaan Hauhalan hanhifarmilta, jossa ankkoja ei pakkosyötetä, vaan ne luonnostaan syövät riittävän paljon. Jos haluatte syödä hanhenmaksaa ravintolassa kysykää mistä se tulee, että voitte hyvällä omalla tunnolla tehdä eettisen valinnan. Lohjalla oli Gasthausissa niin hyvä palvelu, kun otin kerrankin pihvin, että sain takuuvarman osoitteen katsomaan, että lehmät ovat ulkona! Siksi menen toistekin!

Hedelmäinen manchengosalaatti on Anna-lehdestä Taina Salovaaran ihastuttava ohje: Näyttävä ja herkullinen. 

Johonkin päivään voi mahduttaa Alaskakakun ken sen osaa tehdä...Se mitä meillä ei ole enää aatossa on monen juuston tarjotin viikunahilloineen ja rypäleineen. Yksinkertaisesti kukaan ei jaksa. Ei enää ruokahävikkiä. Juustotarjottimen voi jättää elokuvailtaan tapanille tms.

 

Joulupöytiä on monenlaisia. Tässä Johanna Lehtisen kuvassa joulupöytä Luvian kauniista kylämiljööstä. Vanha hirsitalo aivan huokuu tarinoita, kuten meidän nuoren parimme ja Casper Julianin koti Lohjalla.

Anne -serkun tyylikäs joulupöytä. Mikä sen viehkeämpää kuin tuoda Suomen luonto jouluun. Havunvihreä pöytäliina ja sitä jakava kukkaled-köynnös sekä ehdottomasti pellavaiset servetit lautasliinarenkaissa. Laseina jo klassikoiksi muodostuneet Essence -lasit.

Tunnelmallinen lähikuva Annen joulupöydästä rohkeitakin väriyhdistelmiä käyttäen. Havunvihreä pöytäliina ja juomalasina punainen Sukat makkaralla Marimekolta. Lumoava vihreä kynttilä Puttipajalta.

Annen joulupöytä katelautasilla ja seisomaan asetetuilla serveteillä. Tällä ehkä aloitamme ja alla olevaan jäämme pidemmäksi aikaa.

Vihreää Mariskoolia ainakin, Festivoa, joka on kokenut uuden tulemisen, tyylikäs vesikannu...Eikö tähän pöytään tekisi mieli asettua nauttimaan hyvästä ruoasta ja keskustelusta kynttilöiden valossa. Tunnelma taattu. Kiitos Anne♥♥

Annen tyttären Merlen suloinen piparkakkutalo kahvipöydässä. Kiitos Merle♥♥

Serkun joulukalenterilapaset ja kiva ledpuu, joka käy kuusesta, jos vaikka viettää osan joulusta muualla. Ja sopii koko pimeän kauden.

Joulun tyttäremme♥ Hän tekee nyt omaa jouluaan. Olimme kutsutut kuten he tänne, mutta vuosi on ollut heidän talonsa remontissa rankka ja nyt iso vierasmakkari on vielä kesken. 

Onneksi Meri sai kauan kaipaamansa porealtaan. Viimeksi marraskuun loppupuolella meidän piti tehdä äiti-tytär -pulahdus, mutta kun se yksi sisustuskirja putosi....olin täysin estynyt. No, me annoimme nuorille aikaa nauttia ja pidimme Casper Julianista huolta. Ikkunasta katsoimme kun punaista valoa ja jotain kivaa musiikkia. Minä sain tarjoilla heille juotavaa pimeään ja punaiseen. Make your dreams come true♥♥ Tässä on aika liki oma suosikkirantani ellei merta lasketa. Lohjanjärvi on kirkasvetinen ja pohjassa ei ole salakiviä eikä niljaista kasvillisuutta. Voin sukeltaa matkaa hyvin eteeni nähden.

Raput vinttikamareihin, joissa kaikki makkarit. Tonttu siinä porttivahtina. Oi, olen kirjoittanut nuorten kodista enemmän, mutta hällä väliä, satavuotias talo kantaa tunnelmaa.

Merin taidonnäyte joulukuusi♥ 

Nuorten joulupöytä viime vuodelta. Aina rentoa ja hauskaa, kiitos♥ Siellä Casper Julian nyt valmistuu puruhampaisiin eli yöt ovat olleet rankkoja, mutta kaikki haipuu kun riihitonttu tallustaa ja taivaan tähdet syttyvät. Altaalta on lyhyt matka joulusaunaan.

Ei tuo meidän kuusikaan huonompi ole. Jalokuusi, joka kestää varisematta kuusi viikkoa. Ellei Reimalla olisi vielä ajatushautomotöitä, kuusi olisi koristeltu tänään. Nyt menee keskiviikkoon ja torstaina on serkun joulukahvit.

Lumiukko vie satumaiseen jouluun pastelliväreineen. Niitä vielä ainakin Jyväskylän Plantagenissa ja minullakin on ikioma. Varattuna odottaa joitakin. Tuo ledi pitää sitten löytää itse, jos sellaisen haluaa.

Joulun henki lähestyy. Vuodenaikajuhlista ihanin. Joulu tulee pirttiin pienoiseenkin, jokaiselle tulee joulu. Emme ole tänä vuonna lähettäneet joulukortteja kuin neljä. Suvun vanhimmalle eli äidille Luvialle ja kolme korttia Casperille. Hänen korttinsa on sarja, jotka on lähetetty päivän välein ja päättyy Petteri Punakuonoon. Lahjat veimme jo marraskuun synttäreillä. Tapaamme virtuaalisesti joko aattona, joka on hääpäivämme tai ensimmäisenä joulupäivänä. 

Rakkaudesta jouluun

Leena Lumi

ruokien reseptit löydät Ruokareseptit Leena Lumissa

ensimmäinen kuva on Ilona Pietiläisen kirjasta Olisipa aina joulu

Takkatulilla tänään. Reimakin kohta lopettelee...Siis mihin käytämme monien korttien ja postimerkkien rahat? Sehän ei ole paljoa, mutta vähäkin joskus riittää. Meillä on pari kohdetta, jotka pidämme privaatteina.

Mistelin alla suudeltiin...

Vuoden 2022 parhaat kirjat Leena Lumissa

Vaikka olen tänä vuonna lukenut määrässä vähemmän kuin koskaan, sen ei tarvitse olla laadussa. Tietenkin tulosta määrittää kirjojen lukumäärä, mutta kaiken uuden elämäämme tulleen mukana, aikani ei enää riitä enempään. Koska kohtasin pari kirjoitusjumia, luin niihin lääkkeeksi muutamia vanhoja Patricia Highsmithin dekkareita. Ne menivät kuin vettä vain. Ja olivat todella pelottavia ja sivuja niissä noin 250! Kummatkin jumini alkoivat viisisataasivuisista dekkareista, joita olen lukenut usein enemmän tai vähemmän  ajalla, sillä niissä on liikaa henkilöitä, aikahyppelyitä ja välillä tuntuu, että yhteen kirjaan on mahdutettu kolmen kirjan matskut. 

1.  Riitta Jalonen Omat kuvat

Voi olla, että yritykseni olla kirjoittamatta on työn perimmäistä luonnetta vastaan. Kirjoittamiseni on samanlaista kuin lumisade, joka ei tule taivaalta anomalla vaan tulee kun on tullakseen. Kuitenkin tahto lopettaa on samalla lailla voimakkaasti mielessä kuin aikoinaan se että on pakko kirjoittaa.

Lumen mukana tippuu uusia lauseita. 

Se että Taikavuorella sataa lunta, on ylimääräinen lahja.

Pelkään lopettamista yhtä paljon kuin jatkamista. Haistoin yöllä lumen! Sen on pakko olla harhaa. Sitten näin kirjasi yöpöytähyllylläni ja aloin etsiä vastausta. En ole ikinä halunnut olla mikään itkupilli. Jos on itkettävä, se tehdään sievästi eikä suu auki poraten. Ja paskat! Tämä lady on tänään lukenut tämän kirjan ja vollottanut rumasti. Sinä olet minun Janet Frameni ja minä porasin sinuun reiän asunnoksi. Toukokuun tytöt ovat villeiksi luotuja, mutta kaipaavat usein hiljaisuutta. Tai musiikkia, joka antaa voimaa, lohduttaa ja hivelee ihoa kuin joku kadonnut. Jossain soi Donizettin Lucia Di Lammermoor....

2.  Britt Bennet Mikä meidät erottaa

Oli täydellisen selvää, että lukisin oman aikamme kirjan, jossa mustat itse haluavat erottua toisistaan aina asuinalueita myöten. Mallardin pikkukaupungista syntyi mustien oma "not into my backyard". Kaupunki oli valkoisten mustien kaupunki. Mitä valkoisempi olit, sen ylempänä olit hierarkiassa. Aivan kuin yhteinen historia ei olisi ollut mitään ja valkoisten opit olisi imetty hengityksen ja kokemusten kautta. Kirja on salailun ja rasismin tarina, se myös huutaa tunnesiteiden perään, mutta vastaako kukaan?

Reese avasi Juden hautajaismekon vetoketjun, taitteli vaatteen kivelle, ja sitten he kahlasivat kiljahdellen reisiä myöten kylmään veteen. Tämä joki, niin kuin kaikki joet, muisti virtansa kulkusuunnan. He kelluivat puiden lehtevän katoksen alla ja anelivat unohdusta.

3.  Ville Hytönen Johannes Andreas

Ville Hytönen on jäätävän huikea kirjoittaja. Ei ollut vaikea arvata, että luen murhista kertojalta, joka on antanut kynänsä hetken viivähtää runomusteessa, meren vaahdossa, nuotiotulien savuissa. Runoilijat ovat parhaita monessa. He eivät rakentele järkyttävän koukeroisia, ylipitkiä virkkeitä. Lauseet ovat pelkistettyjä. Isonkin asian Hytönen kertoo lyhyesti, mutta kaiken perässä voi kujertaa lumikyyhky. 

En halua varoitella nyt herkkiä, sillä lehdessä on kerrottu koko tarina ja kirjan kirjoittaja on käsitellyt aihetta sukeltaen päähenkilöiden päiden sisään täyttäen tyhjiöt fiktiolla. Kyseessä ei olekaan tietokirja, mutta faktat ovat kohdillaan. Ville Hytönen sanoo sen, minkä minä olen usein yrittänyt sanoa: "Ihmisten tunne-elämää ei pysty kuvaamaan vain sitä kautta mitä tapahtui, vaan siinä täytyy olla jotain muuta. Fiktio tuo enemmän tietoa esiin kuin faktakirja."

Minä olin Johannes, pappisperheen lapsi, myöhemmin ehkä sosialisti, työläinen ja aviomies Ja minä olin Andreas, öinen saalistaja, salaisuuksien kätkijä ja elämän ja kuoleman ratkaisija.

Minä olin Johannes-Andreas Hanni, papinpoika maailmassa, jossa pappeja ei enää tarvita. Siksi minä olin se mikä minä olin.

Olin lamaantunut, raskas ja punainen. Olin lunta, olin lintu.

4. Heikki Tiilikainen Kolmen rintaman mies

Sain heti alussa vahvan tuntuman levottomaan nuorukaiseen, joka jo varhain karkasi merille toimien jungmannina ja se vihattu ruotsin kielikin piti opetella. Nuori mies, oikeastaan melkein poikanen vasta, palasi Suomeen talvisodan alussa ja haavoittui 1940. Sittemmin alkaakin aueta Sepon mieli, vaikka tuskin hän tajusi, mitä joku nainen saaressa paljon myöhemmin hänestä ajattelisi. Sepon elämästä tuli minulle syväluotaus nyt meneillään olevaan sotaan ja hyvin konkreettisesti. Niin liki miehen mieltä kirjan kautta tuskin pääsee kuin nyt itse, kun jouduin kohtaamaan itänaapurimme toimet. Tämä on tietokirja ja minulle Seppo Tiilikaisen elämäkerta, mutta Ukrainan aroilla repesin sirpaleiksi, joiden haavoille Sepon rakkaudelliset kirjeet rintamalta kotiin eivät yhtään helpottaneet oloani. Arolta tuuli kovassa pakkasessa...ukrainalaiset, joita he kohtasivat paljastivat vihansa Neuvostoliittoon niin rajusti, että varma oli Sepon periksiantamattomuus. Tämä tarina on tunteita, tuskaa, totta ja salatun mielen avautuminen. Tätä kirjoittaa isän tyttö, jolle isä kertoi elämänsä järkyttävimmän tapahtuman sodasta. Olin esikoinen enkä ikinä unohda....

Seppo ehtii vielä kesäiselle lomalle vuonna 1944. Isä ja poika pohtivat tulevaa...Tämä on viimeinen kuva Seposta. Hän on kuin pieni poika, jonka olisi kuulunut saada olla kodin turvassa kauhun vuodet. 

Rüht euch!

5.  Elin Cullhed Euforia

Nyt olimme tässä, kuun loisteessa, ja Teddy työntyisi minuun. Lämpö valuisi meistä pois, meistä molemmista yhtä aikaa. Nojasin kyynärpääni sänkyyn ja painoin suurta takamustani hänen ruumistaan vasten.

Olen sairas Ted, olet sairastuttanut minut ja olen täysin palasina, joten vähin mitä voit tehdä on pysyä siinä ja suitsia tätä mielettömyyttä, tätä viekasta raskautta, joka tyhmentää minua ja tekee minusta hitaan, vaikka haluaisin olla kaunein Luojan luoma tyttö päällä maan. 

Elin Cullhed ei korosta pahimpia, sillä niitäkin löytyi kun vähän etsin muualta. Elin tuo esiin Sylvian mielentilan, joka heilahtelee äärestä ääreen kuin Britannian kylmä sää, Sylvian inhoama. Sylvian kuvailussa Elin on onnistunut erinomaisesti. Sylvian tyhjyyden tunne, Sylvian raivokohtaukset heidän taistellessaan Tedin kanssa, Sylvian valkohehkuinen raivo hänen tajuttuaan Tedin pettävän häntä yhtä hyvin kuin apaattinen mitääntekemättömyys ymmärrettyään ettei voi Tedille mitään. Hän ei voi haudankaan yli Tedille mitään!

En tietenkään kiellä Sylvian sairautta, mutta kuten kirjoitin Virginia Woolfin kirjasta Vuodet: 

Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan.  Samoin uskon Sylvia Plathin kohdalla hänen runojensa hohtavan lahjakkuuden, en hänen kuolemansa kautta.

Mikään näissä ei ole kiveen hakattua ja seitsemäs aalto pyyhkii sen jo pois. Toisaalta jollekin voikin olla suuri merkitys, kun ensin löytävät sen eli lukevat kirjat. Kolmen rintaman miehessä olin seisomassa Ukrainan arolla yön pimeydessä 40 asteen pakkasessa ja ymmärsin, että...Ville Hytönen taas kirjoitti kirjansa sekä runoilijan sulkakynällä että terävimmän veitsen kärjellä tuoden tositapahtumiin rivien välisen toisen näkökulman.

Tämän vuoden iloni ovat olleet ihanat lastenkirjat:

Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan arvoitus sekä

sekä Murkens ja hirmuinen syysmyrsky. Voitte ola varmoja, että näitä sarjoja seuraamme jatkossakin.

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Rakkaudesta kirjoihin

Leena Lumi

Eija Aromaa: Välähdys hämärässä

Aamun usvassa lumikurki ojenteli kaulaansa. Se ei vielä ollut uhanalainen laji, mutta lumikurjet tietävät kaiken tulevan. Muistavat kaiken menneen. Nyt hän varisti yötä yltään ja antoi katseensa tavoittaa naisen. Nainen asui keisarillisen hovietiketin puristuksissa noin 974-1034. Hän sai vaeltaa ulkona pyynnöstään nähdä kauniin luonnon, ollakseen vahvempi ja kiinnostavampi palvelukseen. Hänen nimensä oli Izumi Shikibu, joka kirjoitti elämänsä päiväkirjaan ja runoihin. Hän vaihtoi runokirjeitä rakastettujensa kanssa. Hänen runonsa olivat avoimen aistillisia, intohimoisiakin.

Muistan sinua...

Tulikärpästen hehku

luhdan laidalla

syttyy silmittömästä

kehoni ikävästä.

Lumikurjet voivat itkeä. Ikävästä toiseen tai jostain tuntemattomasta syystä. Yksi lumikurjen kyynel valui vuorta alas ja tavoitti Izumin, joka kumartui sen puoleen, kosketti sitä. Samalla hetkellä eräs nainen tulevassa ajassa sulautui Izumiksi saaden jalon tehtävän tavoittaa Välähdys Hämärässä.

Eija Aromaan kuudes tankarunoteos Välähdys hämärässä (Basam Books 2022) sai Izumi Shikibulta tehtävän kirjoittaa hänen runonsa suomeksi. Tankarunoja tulisi olla 119. Niiden tarkoitus oli osoittaa vuosituhannen takaisten tunteiden edelleen olevan samat. Mihin olisivat kadonneet rakkaus, ikävä, intohimo, kohtaaminen...

Lohduttaisi jos 

palaisit vain salaman 

iskun ajaksi -

nähty ja menetetty

välähdys pimeässä

Teos on Eija Aromaan kuudes. Olisiko haastavin? Miten varioida Izumi Shikibunin tuotantoa? Miksi tuo kurki kulkee pihallani ja on niin kauniin valkoinen. Tuo mieleen lumen...

Mitä tekisin

jos tulisit luokseni?

Lumen peitossa

aamun puutarha liian 

kaunis tallattavaksi

Eija sanoo sulautumisestaan Izumiksi näin:

Olen kulkenut Izumi Shikibun kanssa jo vuosia ja tehnyt monta matkaa. Kuka tuo nainen oli? Miksi hän valitsi minut? Vai anastinko Izumit itselleni? Otinko röyhkeästi omikseni? Ei, se meni juuri päinvastoin: Izumi anasti minut. Sanat iskivät niin korkeina hyökyinä ylitseni, etten voi puhua muusta kuin yrityksestä selvitä. En tietenkään tunne sitä kulttuuriympäristöä enkä sen ajan japanilaista elämää; en sen arkea enkä juhlaa. Tiedän sieltä naisen, kaikki rajat ylittävän tunteen. Juuri sen Izumi heitti ylleni: tuntemattoman viitan, jonka poimuista minun piti ottaa tanka kerrallaan ja avata ne toiselle kielelle.

Kiitän ja kiroan Kai Niemistä, joka osoitti minulle kivisen suloisen tien Izumi Shikibun luokse. Mestarin kanssa on turha kisailla ja tässä esimerkki vain yhdestä hänen suomennoksestaan:

rakkaus sinuun

murskasi sydämeni

tuhansiin sirpaleisiin,

mutta yhtäkään niistä 

en ole kadottanut

Kain luvalla runo kulkee kokoelmani mukana. Mukana kulkevat myös Eijan vahvat tankarunot, joita lukee uudestaan ja uudestaan. Mitallisuudessa ne eivät menetä, vaan vahvistuvat. Runo on tehty lentämään ja löytämään, olemaan iloksi ja lohduksi. Sehän oli myös ylioppilasaineeni nimi. Ilmassa lentelee lumihaituvia. Kurki kääntää kaulaansa. Näkee parinsa. Kevättä ilmassa.

Kerran sulanut

lumi sataa uudestaan.

Toivon hartaasti,

että tulisit edes 

takatalven ajaksi.

*****

kuva Anna Ekström

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -

Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978

WSOY 1979, toimittanut Ritva Haavikko)

Kaupoissa päät pyörryksissä, joulukuusi kotiin ja kirjat voivat tappaa

Teharin biisi Tähteni mun alkoi soida, kun vihdoin pääsimme Plantageniin. Melkein roikuin tähdissä ja syyn kerron nyt: Ensinnäkin tähdet merkitsevät minulle ja toisekseen, tuli mieleen, että tarvitsen jotain pelastusta. Kirja yritti murhata minut juuri viime torstaina, kun perjantaina oli Lohjalle lähtö. Kerron siksi, että älkää kukaan tehkö kuten minä tein. Olen jemmannut erilaisia kirjoja, mutta hiukan myös muuta erään komeron ylähyllyn täyteen. Lähdin vetämään kirjakasasta yllättävän painavaa kirjaa, koska ystäväni toivoo sitä joululahjaksi. Niinpä. Olen kotona talviaikana villasukissa. Murhanhimoisen ja toisen kirjan väliin oli jäänyt jotain liukasta vaatetta, jota en nyt tarkenna. Vaistomaisesti sain pääni sivuun, mutta kirjan terävin kulma osui vasemman jalan isovarpaaseen. Kipu oli suunnaton ja verenmäärä valtaisa. Onneksi Reima oli kotona. No, Lohjalla oli sitten oma rumbansa laastareiden, desinfioinnin ja ilmakylpyjen kanssa. Tänään meille oli sovittu ostospäivä ja nyt varvas sieti jo maihareita eli ei tuntunut kipua. Kuljimme kohti Plantagenia, mutta ensin Prismaan ruokaa hakemaan ja mitä siellä olikaan kukkapöydällä:

vaaleanpunaista amaryllistä ruukuissa, vaikka minulla oli sanottu, että tätä myydään vain leikkokukkana. Tästä on olemassa hieno Karton kortti, jossa osa kukista on vaaleanpunaisilla raidoilla. Odotan ihmettä! Tänään ostettu ei ole auki vielä, joten jonain vuonna joku on ymmärtänyt tuoda tämän minulle♥ Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi oli sovittu Plantagen, jossa olemme usein tehneet huikeita löytöjä.

Nyt kohtasimme erikokoisia sotamiehiä, joita oli monessa koossa. 

Myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana esitteli pähkinänsärkijän teknistä toimintaa.

Minä olin jähmettynyt lumiukkoon, joka oli lumisadelyhdyssä ja näytti ihastuttavan vanhanaikaiselta♥

Plantagenin kuusi....

ja tutut, ihanat lumiukot, jollaisen veimme viime vuonna Lohjalle ledit ympärillään:

Reima oikein usutti ostamaan oman lumiukon, mistä arvasin, että ketunhäntä kainalossa...Ja sitten kuusta valitsemaan.

Ensin oli vähän pienempi, jolle minä 'no, no'...Kyseessä on jalokuusi, joka kestää varistamatta kuusi viikkoa eli juuri sen ajan kun vietämme joulua. Täydellistä!

Tämä se on, meidän kuusemme, joka koristeita saa kantaa. Olin helpottunut, että kaikki oli löytynyt mitä pitikin, mutta silloin Reima sanoi, että muka mun kamera laukeaa kohta, kuvat katoavat ja vaikka mitä. Tuli uupunut olo, kun tiedän, että puhelin hajoaa, mutta siellä on niin paljon Casper Julianin kuvia, että en kestä...Olin hyvin vastentahtoinen asiakas ja Reima sai päättää ihan itse, mikä opetteluvehje minulle tulee. Jos kuvat ovat kovin terävät, katoaa tunnelma, mutta kun nämä useimmat ovat jo ylitunteellisia ja kuvia ei mahdu paljoakaan. Siinä oli pakkopaikka ja alistuin. Ketunhäntä oli saada minut miettimään minne asetan lumiukon ja mistä löydän just siihen sopivat ledit.

Kohta oksat saavat kantaa Romanovien käpyjä ja Patinaputiikin kuusikeijuja. 

Oi, miten ihanaa, että on lunta♥♥

Leena Lumi

Hyvää itsenäisyyspäivää!

 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!

"...miksi taistelimme: 
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus."

- Mika Waltari - 

Kiitos♥

Finlandia

Itsenäisyyspäivän aattona

Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat olleet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Casper Julianin yksivuotissynttäreillä

 Viime viikon perjantaina lähdimme jälleen kohti Lohjaa. Tärkeä syy, sillä lauantaina vietettiin Casper Julianin yksivuotissyntymäpäivää. Oltiin pienessä piirissä eli me, isovanhemmat ja mummi&co, sekä kummeista kaksi.  Perjantai-iltana Sami-isi teki synttäri- kakun tuosta vain. Samalla kun tarjosi meille salaisen keittiönsä ensimmäistä herkkua.

Kakkukuvassa Casper Julian on juuri kuin tyttäremme Meri saman ikäisenä♥ Kynttilä. Yksi kynttilä. Nyt se pitäisi puhaltaa, mutta miten pieni osaa...

Isi avun tuo ja toivekin tähtiin lennähtää... Niin fantastinen kuva, mutta mun kamera on kakkaa ja nyt sitten pitää jaksaa viimeistään välipäivinä ellei ennen rynnätä vaihtoon. Tykkään todella kuvata! No, yhtään kuvan laadusta ei perustanut juhlan sankari, vaan ihmetteli touhua. Muisti hyvin, että oli perjantaina sanonut minulle kun tulimme ovesta ja kyykistyin alas, ei 'nana', vaan 'mumma'. Oi, että, olenkin aina halunnut olla (kaarde)mumma♥ Vuosi kääntyy loppuaan kohden ja isin vanhempainvapaa päättyy vuoden vaihteeseen. Olemme saaneet seurata nuorta miestä, joka on superisi♥ja Merimme on supermama♥

Kummitäti Tuulin kanssa pärrytinkoneen kimpussa. Härveli, joka alkaa yksinäänkin pitää ääntä....

"Mumma", sanoi Casper. Juu, tässä Tuuli, Casper Julian ja mumma! Tuulin olen tuntenut vauvasta asti. Siitä ja elämän virroista, lähtien Karjalasta, olen kirjoittanut mm. ristiäisjutussa.

Oi, miten hienot ilmapallot! Iltapimeällä ne oli otettava jo mukaan leikkiin, sillä vanhemmat saivat viettää laatuaikaa ulkoporealtaallaan. Kyllä tämä suloisuus ehtii:)

Niin....minulla piti olla Wrendalen kortissa vain yksi tipunen, mutta ehkä olin sen jo käyttänyt. Sievin on kuitenkin Casper! Emossa on jotain oudon tuttua, mutta en muista....:)

Tämä valo säilyköön/ nämä pilkkeet silmien kestäköön/ja ilme taikaa/ kaikki se hohtaa/

kun Casper Julian vasta yksivuotispäivänsä kohtaa!/ Vuodet vierii, aika kiirii/ kun sanomme; Onnea Casper Julian♥/ Tunnet miten olet rakas/ me turvapaikkasi hakas/ kuiskaa tuuleen, kuiskaa uneen.../ ja me olemme heti takas / katse tähtiin! Aina sinun: rakkaudella mumma ja ukki.

Maanantaina emme pystyneet lähtemään ennen kuin Valonkantajamme oli menossa ulos nokosille hyvin pakattuna. Katsokaa nyt noita silmiä aina vain...kohta niihin unihiekka lentää♥

Tämän kuvan nimi on "Rakkaus". Uusia kuvia ei ole otettu, joten kai menemme studioon ukki, Casper Julian ja minä. Hän on tässä viiden päivän ikäinen rakkauspakkaus Juuri kotiutunut Lohjan loistavalta synnytysosastolta perhehuoneesta.

Lapsen paras on rakkauden syli. Olivatpa kyseessä omat vanhemmat tai isovanhemmat. Ensi vuosi paljon kuvia meistä Casper Julianin kanssa tuokoon!

Nauttikaa lapsistanne, sillä he ovat ihme♥

mumma&ukki