Lintujen aikaa luonnon taikaa...ja uusi kuvaaja joukossamme!

Tiedättekin, että kollaan usein instagramissa ihmettelemässä erilaisia eläimiä ja etenkin lintuja. No nyt kävi sillä tavalla, että törmäsin Janne Vilppulan kuviin. Pääasiassa lintuja. Ne ovat niin hyviä, että jäin koukkuun heti. Otin yhteyttä ja Janne tarjosi vapaasti otettavaksi. No, minä tekniikan ihmelapsi aloin tehdä hänelle omia sivuja. Vei vähän aikaa tajuta, että insta on nykyään niin suosittu, että se riittää. Eli Jannen kuvat löytyvät vilppula_wildlife tai sinne pääsee minun blogini oikeasta palkista kohdasta Janne Vilppula Photos, tässä,  jossa nyt yllä oleva punarinta. No, koska en tosiaankaan ole tekniikan ihmelapsi jotain meni pieleen ja alkoi olla myöhä.  Silloin muistin, miten monta kertaa olen sanonut, että 'olen tunturipöllö ellei tämä ole oikein!' Lähdin etsimään tutuilta kuvaajilta tunturipöllöä, mutta törmäsinkin sen hetkisessä olossani Jarmo Mannisen lapinpöllöön.

Just kuin minä yrittäessäni tehdä toimivaa kuvasivustoa. Jotenkin tajusin, että jotain uupuu ja niinpä se virhe löytyi noin tunti sitten. Valvottu on taas, sillä otin vielä kirjan käteeni ja siinä menikin aamutunneille. Siis tämä ja Mannisen muut kuvat täältä

Tein jokin aika sitten jutun Nea Seamannin pöllöt eli tässä kiitollisena yhdelle monista luontokuvaajistani. Nean kuvat löytyvät täältä

Voin ihan ilolla olla pöllökin!

Yksi kuvaajistani on Antti Kortelainen, jolta jäin melkein kiinni tähän erityiseen pyrstötiaiseen, Long-tailed tit Katsokaa miten hän yrittää eteenpäin pienenä, hentona ja sisulla. Antin kuvia löydät täältä  

Linnut ilonamme jutussa mukana lankoni Pekka Mäkisen maaginen urpiaiskuva.

 

Tässä Janne Vilppulan yksi monista pyrstötiaiskuvista. Niitä on paljon, käykää vaikka täällä

Kuvassa Janne Vilppulan mustakurkku-uikun poikanen. Kesällä sitten...

Janne Vilppulan töyhtötiainen. Tässä kohtaa kerron, että olen itse heikkona kuvaamiseen, mutta en jaksa opetella järkkäriä, en jaksa mennä kurssille, koska se on tekniikkaa. Nostan hiukan itseäni eli ensimmäiset vuodet viidestätoista otin kaikki kuvani ehkä lankoani lukuunottamatta satasen pokkarilla.( On matkaa rantaan pari minuuttia, mutta aina pysähdyn silloin kuvaamaan puutarhaani. Ja rannoilla ei suvella hiljaista.) Nyt on kamera puhelimessa, mutta en pyytele anteeksi, jos eivät teräviä minun kuvani. Pääasia on kuvan tarjoama tunne. Minulle. Olen esteetikko ja rakastan kuvataiteita, mutta kaikkien, jotka ovat minulle eläinkuvia antaneet, kuvat, ovat minulle parhaita ikinä. Jos saisin toisen elämän, minä vain kuvaisin ja kuvaisin ympäri Eurooppaa. Toki rakastaisin. Lumimies on auttanut minua paljon teknisten sotkujeni selvittelyssä. Kiitos Reima♥ Ja kiitän myös Juha Murtoniemeä yksittäisistä kuvista sekä 

sekä Jussi Jääsaarta tästä koskeloperheen kuvasta. Oli pakko tehdä tauluksi kaksi ja antaa toinen tyttärelle. Vain meidän perhe tietää, miksi tästä nousee hymy huulille. Juu, eikä Merillä kuin yksi lapsi, suloinen Casper, Ei se siitä johdu, vaan..

Ja ikimuistoinen kiitos Toivo Toivaselle Vuosaareen sarjasta, jossa emo on rasittunut poikasiinsa kyydissään ja purauttaa ne itse uimaan.

Katsokaa tarkkaan. Yrittäkö joku tahtoa muuta?

Tätä ei lakata nauramasta, sillä onhan siinä sinnikkyyttä, jota ilmenee myös eräällä kivalla nuorella naisella,...

Janne Vilppula, tervetuloa tähän kiinnostavaan kuvaajien sarjaan♥♥♥ Olihan se eilen aikamoinen ilta, ja kun sanoin, että 'kaikki on ihan hyvin.' Mikään ei ollutkaan! Lukijani, innostukaa ja katsokaa. Ihan vain istumalla tuolilla näette tämän kaiken. Parittelevat kurjetkin, jotka tekevät uusia pikkukurkia. Jos et ole lukenut Richard Powersin Muistin kaikua, et voi ikinä uskoa, miten myyttinen lintu on kyseessä.

Kuvaterveisin

Leena Lumi

Riikka Jäntti: Pikku hiiri laivalla

 Ihan vähän aikaa sitten saimme kurkistaa pikkuhiiren elämää kirjoissa Pikku hiiri ja hiirenkorvat sekä Pikku hiiri telttaretkellä. Kylläpäs tuli itsellekin kiva olo kirjoista, toivottavasti myös muille lukijoille vauvasta vaariin. Kirjojen ikäsuositus on 3+, mutta lapset joille luetaan paljon, nauttivat näistä jo täysillä 2+ ikäisinä olen saanut kuulla. Nämä ovat hyvänmielen kirjoja, joihin on ujutettu rohkeutta, rakkautta ja yrittämistä. Kymmenes Pikku hiiri -kirja Pikku hiiri laivalla (Tammi) kertoo Hiirun ensimmäisestä ulkomaan matkasta. Tällä kertaa Hiiru on ensimmäistä kertaa lähdössä äidin ja Lissu-tädin kanssa ulkomaille.

Tätä päivää, jolloin lähdetään laivalle, on Hiiru kovasti odottanut. Äiti tulee aamulla sanomaan: Hiiru, tule katsomaan,kuka tuli juuri.

Eteisessä oli Lissu-täti, joka oli lähdössä mukaan. Hiiru vähän arasteli Lissu-tätiä, mutta tämä ei ollut huomaavinaankaan.

Äidin ja Lissu-tädin juodessa aamukahvit, Hiiru tarkastaa vielä, että on muistanut ottaa mukaan kaiken tarpeellisen. Ja sitten he lähtevät kolmisin kohti laivarantaa.

Terminaalissa oli hirveästi ihmisiä ja äiti huolehti ettei vain Hiiru katoa väkijoukossa.

Pikku hiirtä jännitti, sillä laivaan mentiin sisään putkea pitkin. Pieni matkajännitys kutitti kivasti vatsassa.

Sisällä laivassa oli suuri keskuskäytävä, jossa oli monia eri alan liikkeitä ja kahviloita. Paikkaa kutsuttiin promenadiksi. Äiti ja Hiiru lähtivät katsomaan hyttiään, jossa oli kaksi kerrossänkyä, pikkarainen yöpöytä ja vessa. Ikkunasta näkyi keskuspromenadi. Laivassa oli myös lapsille oma leikkipaikka. Nyt oli kaikilla sen verran nälkä, että koko porukka lähti syömään hampurilaiset. Äiti lupasi, että paluumatkalla syödään ravintolassa.

Illalla Lissu-täti ja Hiiru tanssivat laivan diskossa pienempien kanssa. Eikä Lissu-täti ollut enää yhtään arasteltava.

Yön saapuessa Hiiru kiipesi nukkumaan yläpedille ja äiti luki vielä hetken. Laivan ronksutus oli niin tasaista, että se toi unen silmään ihan huomaamatta.

Laivan aamiainen oli runsas ja siinä oli vaikka mitä. Hiiru otti croissantin ja suklaalevitettä. Äiti sanoo kohta oltavan perillä. Ulkona satoi, mutta kaupunki oli kaunis.

Keskustassa kolmikko kiirehti katsomaan akvaariota, jossa suuri mustekala puolestaan katseli heitä.

Kotimatkalla kolmikko päätti nautiskella kylpyläosastosta ja he lekottelivat porealtaassa limonadijuomat kädessään.

Illalla heille oli varattu pöytä hienosta ravintolasta. Äiti ja Lissu-täti juttelivat niin innokkaasti, että Hiiru nukahti pöytään. Äiti lähti viemään Hiirua nukkumaan. Tästä täytyy kertoa kavereille, ajatteli Hiiru juuri ennen nukahtamista. 

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Puro solisee jo lehdon läpi ja kohta tämä toivottavasti....

Puro solisee jo lehdon läpi osin lunta vielä pinnalla, mutta ihan kohta, ihan kohta toivottavasti saamme jälleen tämän kevätriemun: 

Keväämme suuri ilahdutus jo viidettä kertaa, jos onnistuu, on sorsapariskunta, joka viettää pihallamme nyt vielä aikaa yhdessä, mutta kohta uros lähtee aamulla töihin eli pesänrakennukseen ja naaras nukkuu sen aikaa puutarhassamme hyvin maastoutuneena. Viime vuonna vain noin viisitoista kotiloa kun ennen sorsia ziljoona. Illasta uros saapuu ja he huilaavat, sitten alkavat syömään ja tietysti ruokalevot, sillä uroksella ollut kova päivätyö. Tämän jälkeen alkaa kalliomme ja pienen lehdon läpi virtaavan ojan vesissä riemuitseminen. Sitten paljon syöntiä ja hoitavat myös lehtoa, joka on kotiloiden kuningasmaata. Illasta kylvyn jälkeen nousevat lentoon salaiseen yöpaikkaansa. Hyvä juttu, sillä pihallamme vierailee monenlaisia yöeläimiä. Lumimies oli pihalla sorsien saapuessa ensi kertaa tänä vuonna ja ne olivat aika rauhallisesti. Armaani oli suorastaan liikuttunut kun siipien suhina lähestyi ja juoksi heti kertomaan, että 'nyt ikkunaan.' Osa innosta menee kyllä hyötypiikkiin, sillä ei mitään kotilojahteja iltamyöhällä, mutta myös sorsauroksen huolehtivaisuus on tehnyt vaikutuksen. Oi riemua! Ja kun pesä on valmis, sanomme hyvästit seuraavaan kevääseen.

Viime vuosi oli erittäin jännittävä, sillä uros oli selvästi vaihtunut ja naaras ei aina tykännyt kun tuli iltakäsky lähteä uudisrakennukselle yön eläimiltä turvaan. Naaras kyllä näytti mieltään, mutta lopulta taipui nostamaan nokkansa uroksen suuntaisesti ja asettui viereen lentääkseen yöpaikkansa turvaan, tulevan poikueen pesäkotiin.

Ja se kevät on nyt. Odotuksen kevät♥♥

Leena, Reima&sorsat

PS. Olemme oppineet sorsilta paljon!

Huhtikuu on kuin petollinen rakastaja, tulee mairein huulin hunajaisin...

Huhtikuu on kuin petollinen rakastaja. Tulee mairein huulin, hunajaisin, valoin ja lupauksin. Lämmittää sinua, lupaa taivaalta kuun ja tähdet, uinnit pitkin kuunsiltaa. Jääurkujen soittaessa olisimme jo lipumassa avioliiton satamaan...

Juot maljan tarjotun, maistat meren ja suolan kyynelten. Aavistat vaaraa. Hunaja tikuttuu jääpuikoiksi, valat kohmettuvat, sydämesi jäätyy. Missä on pedonsilmäinen armaani? Etkö kuule, etkö kuule? Jääurkujen soittaessa hän jo kiiruhtaa toiseen satamaan. Uusiin puutarhoihin.

Huhtikuu kuukausista julmin, kuukausista hellin! 

Värisyttävä huhtikuinen ilta, joka teki katot kirkkaiksi ja pihat pimeiksi. Siinä oli jotakin niin kuin jonkun jätkän karkeassa lähetelemisessä myöhäisellä kadulla, - hirveää vaaraa, säikähdystä, uhmaa ja....ja...viettiä. Sellaista, että kuitenkin jollakin tavoin teki mieli lähteä, mennä minne vain, niin häpeällistä ja katalaa kuin se olikin.

- Mika Waltari -
Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982) viimeinen kappale, muut Leena Lumi

Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä

Pikku hiiren äiti on hyvä keksimään toimintaa. Nyt hän oli valinnut päivän ohjelmaksi matkan saareen yöksi telttailemaan. Kaikki tämä oli Hiirulle uutta ja jännittävää.

Ensin pakataan tavarat. Makuualustat, teltta, makuupussit ja eväät. Hiiru on aivan riemuissaan. Päästäkseen saareen he matkustavat ensin ratikalla ja sitten lautalla.

Ratikassa oli ihan outoja henkilöitä ja hirveä ruuhka. Hiirua jännitti ja kun mentiin lautalla, häntä jopa hieman pelotti.

Yllättävän pian he olivatkin jo saaressa ja äiti etsi sopivaa teltan paikkaa. Äiti kehottaa Hiirua ensin keräämään kävyt pois ja sitten he aloittivat teltan pystytyksen.

Teltta nousi rivakasti ja Hiiru kömpi sen sisälle. Teltan vihreä hämärä oli Hiirusta ihana. Äitikin kävi teltassa, mutta ennen nukkumaan menoa piti vielä syödä jotain. Äidin eväät olivat vähäiset eikä Hiiru edes halunnut niitä, kunnes löytyi nakkeja!

Äiti tiesi grillipaikan, jonne he menivät nakkeineen. Äidillä oli myös herkkusieniä. Kun nakit olivat valmiit, äiti tarjosi sieniä Hiirullekin:

Ota nyt yksi herkkusieni, äiti kehotti Hyvä on, anna yksi. Hiiru työnsi herkkusienen suuhunsa. No?

Ihan hyvää, mutta minä syön nakkeja, totesi Hiiru.

Yöllä teltassa he kuuntelivat yön ääniä ja tunnistivat lintuja laulusta. Uni voitti hienon päivän jälkeen, mutta he olivat jo varhain aamulla hereillä. Aamukävelyllä tunnistettiin kasveja ja aamiaisen jälkeen Hiiru ja äiti lähtivät uimaan.

Ravintolan terassilla syötiin päivän touhujen jälkeen ja sitten lähdettiin laittamaan teltta ja muut tavarat valmiiksi lähtöä varten. Pieni tragediakin tapahtui, mutta siitä selvittiin. 

Päivän touhut olivat uuvuttaneet äidin, mutta Hiirulla riitti jaksamista. Hän pyysi äidiltä lupaa yhteen projektiin? Mikähän se asia olisi ollut? Ja mitähän äiti siihen sanoi?

Pikku hiiri telttaretkellä (Tammi) on sarjan seitsemäs kirja, kahdeksas oli Pikku hiiri ja hiiren korvat ja yhdeksäs on jo tulollaan. Nämä Riikka Jäntin suositut kirjat on käännetty jo 20 kielelle. Nämä ovat aikuisillekin rentouttavaa luettavaa. William Yeoman The Weekend Westissä on kirjoittanut:

"Pikku hiiri ilahduttaa niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin, vieden aikuiset takaisin aikaan, jolloin jokainen päivä oli seikkailu."

*****

Kansainvälinen lasten kirjallisuuden päivä 2.4.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti!

Toivotan kaikille hyvää ja rentoa pääsiäistä♥♥ Huomenna saapuvat Casper ja hänen hoviväkensä sekä tietysti Taika -sheltti. Monta hommaa sitä ennen eli tämä päivä meni ruokakaupoilla. Huomenna juotan lihalle punaviiniä eli kysyin halutaanko lohta vai gulassia ja kyllä vielä on sellainen talvinen fiilis, että se on gulassia. Rakastan tehdä juhlapyhien ruokia, mutta koska en ole mikään leipoja paitsi omenatortussa, niin laitan tähän mallia taitajalta:

Riitta-Liisa Laitisen pääsiäiskakun, jonka ohjeen löydät Ruokareseptit Leena Lumissa. Leipojan taitavuus kuvaamisessa näkyy tässä, sillä onhan kuva kuin maalaus. Herkullinen sellainen! Kiitos Riitta-Liisa♥♥

Pääsiäinen on keltaista ja vihreää. Se on läheisten tapaamista, keskustelua hyvän ruoan äärellä. Pääsiäinen tulee mukanaan menneiden pääsiäisten muistot ja pajunkissakynttilöiden liekit. Joskus pääsiäinen on myöhemmin ja silloin jopa voidaan syödä omalla terdellä vaikka grillikausi avaten. Minusta varhainen pääsiäinen on runsasmuistoisempi. Isäkin oli vielä mukana...♥♥ Nyt taitaa olla tulossa vauhtia, koska meillä pääsee kiertämään yläkerrassa lenkin 'mopolla'. Casper on tämän pääsiäisen tempo. Yhdessä käymme syöttämässä mustarastaita niiden talvikodissa. Laitamme ruoat kuusien alle niin ettei lumisadekaan haittaa. Ehkä piipahdamme lauantaina jossakin...Nana ja Ukki ovat onnesta soikeina♥♥

Pääsiäinen on suklaamunien aikaa. Näiden pienten, jotka ovat kuin linnunmunia. Niitä voidaan kätkeä piiloon ja sitten lapset ja aikuiset etsimään!

Pupu tietää, minne suklaamunat on kätketty, mutta ei paljasta. On hiljaa piilossa itsekin. Sen verran kuiskutteli, että tämän pääsiäisen etsintä on Casperin ja Ukin.

Suloista pääsiäistä kaikille♥♥

Perhe on parasta♥♥

Casperin Nana&Ukki

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja hiirenkorvat

Etsin eilen jotain kivaa lastenkirjaa, joka olisi sopiva eräälle suloiselle lapselle. Mitä löysinkään: Riikka Jäntti on kuvittanut ja kirjoittanut tekstin jo yhdeksänteen Pikku hiiri -kirjaansa! Ja niiden käännösoikeudet on myyty jo kahteenkymmeneen maahan. Hänen kirjojensa on kerrottu olevan lumottuja kuten vaikka Elsa Beskowin  tai Maija Karman klassikot. Olen ollut hirveän ihastunut viimeaikaisiin lastenkirjoihin ja Pikku hiirtä tuon varmaan lisääkin tänne. Jo kirjan kansi viehättää ja siinä Hiiru taitaa värittää pääsiäismunia....Mennäänpä kurkkaamaan.

Riikka Jäntin Pikku hiiri ja hiirenkorvat (Tammi 2024) vie meidät kokemaan pääsiäisajan tunnelmia, joissa on sekä iloa, että hiukan huoltakin.

Hiiru arvaa, että pääsiäinen on tulossa, koska äiti on laittanut oksia maljakkoon. Niihin odotetaan hiirenkorvia, joka Hiirun perheessä kuulostaa aika hauskalta. Hiirukin alkaa valmistautua. Hän kylvää rairuohoa, maalaa munia iloisilla väreillä ja muistaa suihkutella rairuohoa vedellä.

Palmusunnuntaina soi ovikello. Siellä ovat Antero ja Lyly, jotka ovat tulleet virpomaan.  "Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle." Äiti ojentaa palkaksi pussillisen toffeeta.

Pääsiäisenä Hiiru sai etsiä äidin piilottaman pääsiäismunan, joka lopulta löytyi...

Suklaamunan sisältä löytyi pieni traktori!

Äiti valmistaa pääsiäisruokia ja hiirenkorvatkin olivat jo puhjenneet oksiin. Illalla Hiiru ei oikein saa unta, koska on niin valoisaa eli kevään valoahan se on. Kevät kuljettaa mukanaan myös siitepölyä ja äiti aivastelee paljon.  He päättävät lähteä apteekkiin ja kohtaavat matkalla keltaisen perhosen ja sisiliskon.

Sitten äiti saakin puhelun, joka on hiukan ikävä: Ukki on sairaalassa. Äiti pyytää Hiirua mukaansa Ukkia katsomaan. Hiirusta ei oikein tunnu kivalta, mutta onhan Ukin nyt saatava tavata heidät.

Hiiru piilottelee äidin selän takana, sillä sairaala on outo paikka. Ukki on täynnä letkuja ja putkia ja sanoo, että hänet leikataan huomenna. Hän ei vaikuta yhtään pelokkaalta.

Ulkona äiti keksii, että tehdään kunnon kevätsiivous ja kutsutaan ukki ja mummi kylään. Kotona alkaa huima pöllytys kun kumpikin siivoa, minkä ehtii.

Hiirusta ja äidistä on mukavaa kun on siistiä. Nyt he odottavat ilahtuneina tulijoita ja

pihakoivukin on jo pukeutunut keväiseen juhla-asuunsa: Hiirenkorviin!

Miksi kirjaa oli aikuisenkin mukava lukea? Hiiru tekee tavallisia asioita ja tunnelma on rauhallinen. Niitähän aikataulutetut lapsemmekin tarvitsevat: tavallista rauhallista tunnelmaa,

Tässäpä kiva kirjavinkki jos kotiin on tulossa pieniä pääsiäisvieraita tai tuliaiseksi, jos olette menossa kylään taaperoperheeseen. Hiirulaiset toivottavat kaikille hyvää pääsiäistä!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

minä rakastan sinua kuin vierasta maata, kalliota ja...

 minä rakastan sinua
        niinkuin vierasta maata
                      kalliota ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
             minä kävelen sinua kohti maailmassa
         ilmakehien alla
                    kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

- Pentti Saarikoski -
Tämän runon haluaisin kuulla Kaikkien aikojen rakastetuimmat (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Hannele Salmela Os Nyström

Nea Siemannin pöllöt!

Olen kiitollinen ja iloinen kaikista luontokuvaajistani, mutta nyt tuli mieleen laittaa tähän juuri pöllöt, sillä en tajua, mikä niissä viehättää. Tulen armottoman hyvälle tuulelle pöllöistä! 

Kuvaaja on Nea Siemann, jonka tapasin jossakin...ehkä pöllökuvissa tms. En tajunnut esitellä hänen näyttelyään ystävänpäivänä, kun silloin sattuu olemaan yksi merkkipäiväkin etc. Nyt annan Nealle sen puheenvuoron, joka joka hänellä oli näyttelysivullaan:

Tein tälle vuodelle apteekkikalentereita erään printtifirman kanssa ottamistani luontokuvista ja ihana apteekkari Lapinjärveltä otti yhteyttä Siitä se ajatus sitten lähti ja taas yksi haave toteutui, näyttelyn perustaminen omista valokuvista. Julisteet ovat olleet esillä kehystettynä apteekin upealla hirsiseinällä joulukuusta alkaen ja tilattavissa omaan kotiin kauttani

Tunteiden lisäksi haluan nostaa ihmisten arvostusta eri eläimiä kohtaan ja innostusta liikkua luonnossa. Toivottavasti julisteiden tunnelma välittyy syvälle sisimpääsi, saa sinut lähtemään edes ajatuksen tasolla rentouttavalle metsäretkelle ja kohtaamaan mielesi poluilla Suomen luonnon kauneimpia eläinystäviä! toivoo Nea. Nea Siemann photography

Tässä Nealta tavallaan sielupöllöni, koska syksy on rakkain vuodenaikani:

Tämä on sen naisen syyskuu joka
elää vahvimmin syksyisin,
hänen jolle on mieluisinta
takkatuli ja lehdetön puu.
Saakoon hän tämän kuun ja
seuraavankin, vaikka
koko vuoteni kuuluisi hänelle
jonka vuoksi jo nyt
ovat päiväni monesti vaikeita,
hämmentyneitä,
monet muut, useammat, hyvin 
onnellisia.
Hänelle joka jätti jälkeensä tuoksun
ja seinille esiin
varjonsa tanssiin, hänelle joka
kietoi hiuksensa elämäni vesiin
ja roskitti Lontoon muistojen suudelmilla. 

- Louis MacNeice -

suomennos Pirkko Biström

kuva Nea Siemann

Olen mielettömän ihastunut luontokuvaajieni otoksiin ja ne tulevat jopa uniini. Nyt eräs tuulessa pyristelevä pyrstötiainen, Long-tailed tit, yrittää tulla runoksi, mutta hän on ujo ja haluaa vain in English... Mietin, saanko haluamani tunteen kuvasta luoduksi juuri oikein.

Luonto on suuri syy rakastaa Suomea.

Kiitos Nea♥♥

Leena Lumi

Mattias Edvardsson: En sano sanaakaan

Isabella oli tuntenut Sixtenin esikoulusta lähtien. Iloinen poika, jonka silmät tuikkivat ilkikurisesti ja joka ajeli tööttäillen kolmipyöräisellään Uddenissa. AlakoulussaSixten oli kasvanut pidemmäksi ja hänestä oli tullut tyttöjen suosikki Pepsodent-hymyineen ja vallattomine otsatukkineen. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti hän oli valinnut Isabellan. Isabella ei ollut tytöistä kaunein eikä suosituin, mutta hän saattoi tarjota jotain muuta; turvallisuutta ja vakautta. Hän auttoi Sixtenin selviytymään koulusta, piti huolen siitä, että tällä oli aina rauhallinen pakopaikka, kun vaatimukset kotona muuttuivat liian raskaiksi. Heidän tulevaisuutensa oli jo päätetty: omakotitalo Gislövissä rantatontilla, kaksi lasta ja pomeraniankoira nimeltään Voitto. Isabella uskoi tuntevansa Sixtenin niin hyvin kuin toisen ihmisen voi tuntea. Hän uskoi, että he jakoivat kaiken.

Mattias Edvardssonin viimeisin teos En sano sanaakaan (Lova mig tystnad, Like 2024, suomennos Hanna Arvonen) on romaani kaiken rikkovasta rikoksesta. Edvardssonista ja minusta tuli melkein laivat, jotka ohittavat toisensa yössä, koska en sinä vuonna lukenut katalogeja riittävän hyvin. Halusin vain unohtaa sytostaattihoidot ja valmistaa kaikille lumotun joulun. Siis Aivan tavallinen perhe (2018) oli ajaa ohitseni. Tosin olin lukenut Melkein tosi tarina (2017) ja pitänyt siitäkin, mutta Aivan tavallinen perhe sai minut syttymään ja tajusin, että Mattiasta on seurattava tarkkaan. Niinpä luin myös Hyvät naapurit (2021) ja Perhetragedia 2022). Nämä kaikki voi lukea itsenäisinä kirjoina, ei ole siis siinä mielessä sarja, mutta nimittäjä on Mattias Edvarsson. Laadun tae!

Koska dekkareista ja jännitysromaaneissa pitää  varoa paljastuksia, lainaan nyt sitaatin itseltäni kirjasta Aivan tavallinen perhe, koska tämä sopii vain nimet muuttamalla ja rikkaiden ylimielisyyttä lisäämällä, mutta sama moraalikysymys, juuri tähän uutuuteen: 

Aivan tavallinen perhe/ En sano sanaakaan jättää lukijalle nälän: Tällaista lukisi enemmänkin. Ei mitään kikkailua, ei liian raakaa, mutta ei mitään kesyäkään. Korea, mutta tavallaan myös niin inhimillinen pinta. Moraalin pinta. Perhedynamiikka. Sitten halkeamat, jotka tuovat mieleeni Tolstoin Anna Kareninan, jossa ’Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Mattias Edvardsson leikkii lukijansa kanssa kissaa ja hiirtä, sillä hän ei alleviivaa En sano sanaakaan kolmen perheen moraalia tai sen puutetta. Yritin tosissani etsiä syyllistä, mutta nyt ei onnistunut. Kukaan ei onnistu! Tuli mieleen myös Herman Kochin Illallinen, josta en taida toipua ikinä. Siinä narsistinen kahden perheen illallinen hienossa ravintolassa, ilmapiirissä, jossa he luulivat olevansa jopa myös älykkäitä!

Nyt meillä on kaksi perhettä ja Patrik, jotka asuvat liki toisiaan Trelleborgissa. Perheiden lapset alkavat olla jo pienestä samalla hiekkalaatikolla mitenkään ymmärtämättä, että heidän yllään oli menneisyyden varjo. Makedonialaisella Sascho Slavkolla oli myös juurensa paikkakunnalla. Hänen vaimonsa oli ruotsalainen, joka oli niin toivonut, että he vaihtaisivat sukunimensä johonkin ihan ruotsalaiseen tai keksisivät oman. Lempeä Sascho ei suostunut, vaikka muuten antoikin periksi vaimolleen melkein kaiken. Heidän poikansa Niko oli äärettömän kohtelias, älykäs, lukiossa menestynyt ja soitti upeasti pianoa. Vanhemmat seuraavat hänen ystäviään ja huomaavat piankin keiden kanssa kukakin seurustelee. Yritetään suvaita kaikkia eli olla sivistyneitä, mutta kunnon raapaisu, murha, muuttaa kaiken. Ohi olivat kaiken ajan vievä jalkapallo ja monta muuta asiaa. Savuverho avautuu lukijalle, mutta ihan vähän vain. 

Hänen jalkansa tärisivät, kun hän lysähti istumaan lukunojatuoliin. Keho painoi tonnin, joka paikkaa särki. Hän sulki silmänsä ja hänen sisimmässään tulevaisuus avasi ovensa. Hänellä oli ollut selkeä kuva, miten kaikki jatkuisi: Isabella ja Amanda opiskelisivat ja rakentaisivat uraa, hän itse ja Maria kävisivät matkoilla ja ravintoloissa ja nauttisivat pitkistä viikonlopuista. Vähitellen olisi elämän jälkiruoan vuoro: lapsenlapsia ja nappulaliigaa, eläke, valtavasti aikaa seurustella ja nauttia. Sen sijaan tulevaisuus oli nyt pohjaton aukko.

Upeasti Edvardsson kerii tarinaa ja minun sormenpäissäni sanat yrittävät tulla huutamaan jotakin..., mutta kaikki tapahtui niin nopeasti.

Saschon keho tärisi. Hänestä tuntui aina samalta jälkeenpäin, kun viha oli palanut loppuun ja hän tajusi menettäneensä itsehillintänsä täydellisesti. Pelko otti vallan. Pelko tulevaisuudesta, siitä, mitä oli tapahtunut sinä yönä laiturilla Mutta myös pelko siitä, kuka hän oikeasti oli.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Oi keltainen kuu....maaliskuu!

Mikset sä jo tuu? Multa mennyt jotain ohi, sillä on jo maaliskuu ja tässä kuussa pääsiäinen. Kynttilät vaihtuvat niin lyhdyissä kuin pöydissä keltaiseen. Maaliskuu maata näyttää ja keltainen huonevehka on juuri tätä aikaa. Kauheaa sanoa, mutta ilman lunta puiden oksilla ja osa maasta paljaana ja osa kinoksissa, ei ole mun juttuni. Tämän kuukauden voisin olla jossakin...

Kevään värit, etenkin lime, ovat kyllä ihania. Kalevantuli Multialta tarjoaa hyvää mieltä ja lupausta onnenpensaista sekä puista lehdissä. Lehdettömät, alastomat puut keväällä ihan eri juttu kuin lokakuussa. Ensi viikolla lähden noutamaan ensimmäiset kukkasipulit: Kerron sitten!

Puttipajasta vuonna koivu ja tähti ostetut kynttilät saavat joka vuosi palaa hetken. Älkää unohtako noita 'linnunmunia' vai ovatko ne jo loppu liikkeistä.

Lintuja älkäämme unohtako, sillä ne ovat nyt tottuneet syöttöpaikkaansa ja eivät selviä ilman syötön jatkumista. Olen ilolla näidenkin hoviväkeä♥♥Lankoni iki-ihana kuva♥

Talvi ainakin Keski-Suomessa jatkuu vielä. Istumme takkatulilla ja unelmoimme. Tuli on taikaa♥ Tämä on kuvakaappaus vuosien takaa toiveella saada edes samanlainen takkaritilä, mutta eihän kaikkea voi saada. Eikä tarvitsekaan. Kuvat ovat suuri ilo itsessään ja joskus jotain on niistä seurannutkin. Maailmankirjat ovat nyt niin sekaisin, että ilo löytyy ihan puutarhaliikkeistä ja voi samalla saada uusia ideoita. Tulilla kuitenkin löydän sen rauhan, jota kaipaan, voidakseni unohtaa erään itänaapurimme järkytykset. 

Oi keltainen kuu...maaliskuu♥♥

Leena Lumi