lauantai 22. heinäkuuta 2023

Viimeinen yö


Tämän yön uppoan tuskaasi ja rakkauteesi
kuin kivi uppoaa ulapan syvyyteen.
Tämän yön minun huuleni painavat huuliasi
kuin pilvinen pimeys kalvoa lähteen veen.
Tämän yön minä kaikin aistimin suljen sinut
kuin yö kukan hunajanraskaan ja hedelmöityneen.
Tämän yön.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Hyytiäisen taimipihalla

Tänään teimme kuin aikamatkaa eiliseen. Kävimme Hyytiäisen taimipihalla, koska olin saanut vakavan kuunliljakohtauksen. Kerron kohta, mutta yllä oleva kukka on täpläleimu. Hyvin näyttävä ja suuri kasvi, joka näytti pysyvän pystyssä itsekseen.

Meillä on monenlaista kuunliljaa, mutta naapurilta tuli hänen remonttinsa takia kottikärryllinen lisää joitakin vuosia sitten. Istutin ne kallion reunaan, jossa kosteutta ja puolivarjoa. Nyt katselin ryhmää ja huomasin siitä osan haipuneen pois, jonnekin...

Se yksi josta eniten pidän, on tämä limereunainen. Halusin sen heti parempaan maahan, jossa se kuvassa jo on. Oli tiukassa irrottaa eli kaukana muhevasta mullasta, josta kuunlilja pitää. Liikkeet joihin soittelin sanoivat, että ei ole enää eikä tilata, vaikka kesä on vasta parhaassa vaiheessaan. Sitten sain muiston, että olin kokenut tämän ennenkin ja se koski jotain havua. Soitin Hyytiäiselle ja siellähän minua odottivat ne pari Hosta 'Golden Tiaraa', joita paitsi olin.

Jouko Hyytiäinen ja Reima ovat molemmat kiinnostuneita kasveista. Taimipiha oli antava ja tein tästä tosi pitkän jutun, mutta se katosi jonnekin avaruuteen. Nyt teen lyhyesti ja toivon, että toimii. Käytetään kivijalkakauppoja ja pieniä taimipihoja, kannatetaan perheyrityksiä. Silloin saamme hyvää henkilökohtaista palvelua eivätkä kesäkukkien myynnit lopu heinäkuussa! 

Vakavasta sairaudesta juuri toipumassa oleva armaani kantoi autolle kaksi ihanaa kuunliljaa, joita kuvaan teille kun ovat ensin kotiutuneet. Lisäksi tuli myös härmesalvia. Mutta tiedän mitä kukkia noudamme täältä ensi kuussa! Googlatkaa Hyytiäisen taimipiha ja löydätte hyvät sivut.


Härmesalvia näyttikin niin hyvältä jo kukkineen atsalean edessä, että tilasin kaksi lisää. Yksi on vain 5,50 ja tämä koskee kaikkia kesäkukkia.


Katsokaa nyt! Golden Tiara on kuin kotonaan uudessa paikassa♥♥ (19,7.2023)

Terveisin Hyytiäisen taimipihalta! Ruusut ovat kuvakaappaus Hyytiäisen sivuilta.




Leena Lumi

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...


 Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

tiistai 11. heinäkuuta 2023

Terden uudet tuulet

Lukijani tietävät hyvin syyspesämme, jossa vietämme pitkiä syömisiä grilliherkkujen kera katsellen samalla auringonlaskua Päijänteeseen. Tässä pöydässä ovat nauttineet bloggaajakollegani niin kotimaasta kuin kauempaa. Nuorten kanssa monena juhannuksena ja usein etenkin ilmojen kylmetessä kahdestaan. Tämä on kodikasta, vanhaa, rakasta, muistoja kantavaa...Marimekon Kevätleikki liinakin pöydällä. Nyt tapahtui kuitenkin jotain sillä sain syntymäpäivälahjaksi uuden terdesetin. Kiitos rakas♥♥ Kiitos serkku♥♥Ellen olisi tykännyt, olisivat ne saaneet jäädä alaterdelle, mutta kun nappasi kiinni.

Näyttää aika steriililtä, mutta ennen kuin syysruskaa kuvaamme, on tässäkin varmaan jotain muutakin, mutta ei liikaa, sillä arvostan tämän pään lisätilaa ja silti mahtuu hyvin grilli ja apupöytä. Eivät ole istuimet Suomen Tahitilla kylmät ja sitten kun ovat, ihan vieressä sisällä on pajukori täynnä vihreitä pikkutyynyjä.


Terde on nuorten kanssa juhannuksena testattu ja hyväksi havaittu. Ruokailimme niin, että
Casper Julianin uusi tuoli 

ukkilaan oli takana keskellä ja hän oli kuin kuningastaapero siinä. Koirat mukana jaloissamme, että josko jotain tippuisi, vaikka olivat jo ruokansa saaneet, mutta herkku on herkku.Nyt joku miettii, että minne on laitettu se pöytä, joka tässä oli vähän ahdas, mutta niin kuvattu ja tuttu.

Missä se on? Siellä se on, puutarhan uusi rustiikkinen huone, mutta vielä kesken.


Varjoliljat ja unelmat sillä on seininä, kastanja sitä suojelee, joku uusi pensaskin ehkä...Täällä me istuttiin ja unelmoitiin koko porukka. Mitään kun emme heitä pois, uusiokäyttö on niin innoittavaa. Unelmissa nyt joku etelän puu...Tammia on istutettu jo kai kymmenen. 

Pesämme peittyy köynnöshortensiaan ja villiviiniin. Ja nyt on vasta heinäkuu! Tässä päässä on ruokakatos, jota ympäröivät nyt jo köynnöshortensian kukat.

Tässä köynnöshortensiat suojaavat vierasmakkaria, ovat verhona sille ja nousevat kohti toisen päädyn pöytää. Kaikki happamen maan kasvit saavat ennen heinäkuun loppua kaksi kastelua tuolla Rodo- ja havulannoitteella.

Ja kyllä nyt helpotti kun talokin on maalattu uudelleen♥♥

Meidän piti olla viinipihalla, mutta armaani, joka ei ikinä sairas, sai keuhkokuumeen....Ja niin kiva porukka kuin just me olisimme olleet♥ Skoolatkaa meillekin ja sille uudelle kerralle. En oikein voinut jättää Reimaa yksin, kun on vielä niin...Pitäkää hauskaa♥♥

Leena Lumi

Hauskaa iltaa teille♥ Saan sitten kuulla oliko hyvä valinta...

torstai 6. heinäkuuta 2023

Ah yöhyt hellä, joka lempeydellä...


Ah yöhyt hellä, joka lempeydellä
maan huolit huntuus iankaikkiseen,,
näin maata suo maailman sydämellä
sa lapses, unelmiinsa uupuneen,
kuin sallit, ett' on tupa tähtösellä
ja laineell liikkuvalla linna veen,
myös piha pitkä ilman pilvyellä
tai talo nousta taivaan autereen.

- Eino Leino -

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Kirjailija Miki Liukkonen in memoriam

"Joskus sanat loppuvat, mutta on pakko kirjoittaa. Tämä on niitä hetkiä. Miki Liukkonen oli rakas ystäväni, sydämellinen kuuntelija ja mielestäni sukupolvensa lahjakkain kirjailija, jonka kanssa minulla oli ilo tehdä työtä viiden romaanin, kolmen runokirjan ja yhden lastenkirjan parodian verran. Ne elävät vielä kauan, mutta en pysty hyväksymään sitä, että niiden tekijä on poissa. Mutta menetys on rakkauden kirjanpitoa, sen mittayksikkö aivan kuten metri koostuu senteistä, ja nyt on tilinteon päivä.

Miki sanoi minulle usein, että elämä on hänelle liikaa. Tätä tunnetta hän purki romaaneihinsa, joista mestarillinen Elämä: esipuhe (2021) näytti kaiken mikä oli inhimillistä vuolaasti, hauskasti ja niin tarkasti, että sen kirjoittaja tuntui kantavan sisällään monta elämää, monta persoonaa, monta maailmaa. Nyt ne kaikki ovat poissa. Tämä on klisee, mutta joskus meillä ei ole muuta: Lepää rauhassa, Miki.”

- Samuli Knuuti -

kuva Tero Ahonen/ WSOY

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Helmiorapihlajien paras vuosi


 Nyt kukkii kolme helmiorapihlajaa, 'Toba' etupihallamme runsain kukinnoin. Kuivuus ei tunnu haitanneen niitä ollenkaan.

Tämä kaunis pikkupuu sopii moneen pihaan. Ja jälleen kerran, lehdet saavat syksyllä ruskavärin, joka on joissakin jutuissani kuvattukin. Laitan tätä koskevat linkit alas.

Kukinnot ovat ensin nimensä mukaisesti kuin helmiä, mutta sitten kun helmet, nekin kauniit, purskahtaa ylin kauneus:

Tässä varhempi kuva kukkatertusta. Sanat eivät riitä kertomaan...

Tässä kukkaterttu, joka suuressa sateessa nopeasti menettäisi ihmeensä.

Tästä ensimmäisestä kukintakuvasta heräsimme tajuamaan, miksi näitä lisää.

Tämä on nyt ja yöllä rapisi jonkin aikaa sateen konsertto. Kaikki luontoäänet♥♥

Leena Lumi

Helmiorapihlajan aikaan

Helmiorapihlaja kaunehin on...

Leena Lumin puutarhassa

tiistai 27. kesäkuuta 2023

Juhannuksen jälkihehkua


Casper Julian oli sitä mieltä, että meidän valkoinen kivitalo piti maalata. Ihan luvalla hän alkoi hommiin. Iskä toi oikein siveltimen. Ja koirien kupissa riitti vettä (maalia). Ukkikin kurkkii taustalla

Casper kastelee säännöllisesti siveltimen ja sitten isi kehuu.

Ja sitten vain pensseli heilumaan. Hienoa jälkeä tuli.

Juhannusaattona nuorten toivomuksesta grillattua merilohta, silliä, uusia perunoita tillihöyrytettynä sekä 

sekä katkarapusalaattia oheen. Meidän lasten ikiherkku. Kastikkeena Tzaziki. Joka päivälle oli oma menu. Nuoret lähtivät eilen. Me hoidimme Casperia ja koiruuksia, että nuoret pääsivät vähän vapaalle. 

Kolme helmiorapihlajaamme kukkivat runsaammin kuin ikinä. Kävin viime tipassa kuvaamassa ennen kuin kamerat pois ja tilalle perhe.

Jokainen oksa kantoi ja kantaa vieläkin kukkarunsautta. Ja mikä parasta, lehdet saavat syksyllä ruskavärin.


Mikä niin parasta saimme syödä kaikki ateriat terdellä. Jopa pienenä tihkuiltana istuimme ulkona syömässä kun ukkosti ja satoi kauniisti. Casper ei pelännyt yhtään, mutta nuorempi koiruus eli Taika lähti sisälle.


Kiitos nuoret, että jaksoitte tulla tänne kotisaarelle ja viipyä. Leluja on vasta vähän, mutta Plaston mopo kulki jo meillä samaa reittiä yläkerran huoneiden  ympäri kuin Casper Julianin äiti aikanaan. Mopo ja muutama muu lelu jätettiin tänne ja ensi suvena taitaa tulla uima-allas, sillä vaikka asumme pari minuuttia rannasta, oli eräs naapurimme mitannut järvestä sinilevää. Tosin se ei estänyt Meriä, mutta hän on aikuinen eikä esim. niele vettä. Nyt he ovat jo kotona ja huikean Lohjanjärven liki.

Kaikille ikimuistoista juhannuksen jälkihehkua♥♥

Leena Lumi

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Pieni juttu vielä...ja hyvää juhannusta!


Palaan puutarhaan kun juhannus on juhlittu. Saamme nuoret luoksemme ja etenkin Casperin tulo on ukille iso juttu, joka näkyy kivojen yllätysten muodossa. Minulla vain sydän värähtelee kiivaammin. Kuivuus on ollut tukahduttavaa. Jopa muutamat lehmukset kuin pudottelisivat lehtiä. Sade ennen juhannusta olisi kova juttu. Ristinummiruusu leikattiin ensimmäisen kerran alas edelliskesänä ja on nyt kuin ei mitään eli kukkii hyvin


Rakkaat atsaleani eivät olleet ihan selvitä kuivuudesta eli tämä kuva on ehkä parin vuoden takaa. Suosikkiatsaleani tuoksuu hiukan samalta kuin valkolehdokki. Olen kuin vihikoira, löysin lehtomme valkolehdokinkin hajuaistini avulla. Tämä on ihan etelän puolelta ja ollut runsain. Myös pohjoispuolen Northern Hi Light -atsaleat ovat selvinneet.


Revontuliatsalea Ruususen uni, joka viime suvena veti pituutta, kun varjostava omenapuu, herkullinen keltakaneli kaatui sen päälle ilman vahinkoja. En tiedä miten teillä näkyy, mutta kamerallani tämän väri on oikea eli paljon tummempi ja kirkkaampi. Näitä on kolme, mutta seuraava oikealle teki vain yhden kukan ja onkin nuorin. Kolmas mököttää, koska siirsin sen köynnöshortensian sylistä kaltaistensa joukkoon. Tämä ikivanha penkki on täydellisessä murroksessa.

Ei ole livesti näin haalea, joten kokeilimme Reiman kameralla. On oikeastaan vielä nupulla, mutta tämä kuivuus....Tosin just alkoi sataa, joten sen mukaan kukat jaksavat kukkia, kun ei ole läkähdyttävän kuivaa ja paahtavaa. Revontuliatsaleassa on taas se yksi ihanuus eli se saa ruskavärin!


Sama tulema, mutta ei kai nyt niin paha. Alla sitten ihan muulla otettu kuva samasta atsaleasta, väri minusta oikea, kuva muuten huono. Takana näkyy terdeltä poistettu vanha pöytä ja ikivanhat tuolit. Jos katsot tarkkaan voit nähdä kastanjan, joka ei vielä kuki, mutta ei ole myöskään enää ihan pieni. Alaosa on hedelmäpuutarhaa, mutta somistan tätä pöydän ympäristöä nyt vähän muullakin. Oikealle on istutettu suuri valkoinen syyshortensia, joita etupihalla on yli 40 vuotta jo kukkinut  kaksi eli Grandi Flora.


 Tämä on paljon likemmä Ruususen väriä, mutta tässä on oma kuvani eri kameralla ja se on puuteripinkki, ei se Marilyn-pinkki, vaikka luonnossa edelleen kirkkaampi. Täältä löysin oman varhemman kuvani. Kyseessä on se joka nyt jurottaa, sillä kuvittelin ihanan atsalean voivan putkahtaa köynnöshortensian tyhjästä kolosta. Mitä vielä, hortensia loukkaantui ja alkoi kasvaa niin vimmatusti, että tämä haalea kaunotar piti pelastaa. Tätä on nyt siis kuvattu vain tässä. Onhan tämä vaaleakin kovasti soma...


Yllättäjä onkin siis tänä vuonna Ruususen uni, jonka päälle kukkaa yhtään vahingoittamatta kaatui vanha keltakaneli. Sai niin paljon valoa, että veti pituutta jotain 60 cm, tms. Nyt kukkii hyvin. Eilen illalla oli niin läkähdyttävää kastelun ja kitkemisten jälkeen, että lähdimme sisälle jäätelölle ja sitten olikin jo hämärä. Uusi keltakaneli istutettiin heti, mutta toiseen paikkaan ja Casper Julianille oma valkeakuulas hedelmäpuutarhaan.


Kuka kulkeekaan ohitse Ruususen unen...


Casper Julian ja sheltti Taika ihmettelevät, mitä nana aikoo kastanjan alle suunnitella....Joskus kauan sitten siinä on ollut mansikkamaa, mutta linnut takertuivat suojaverkkoihin ja siitä seurasi...surua. Olemme kerran istuneet Sveitsissä ison kastanjan alla kahvilassa kaatosateelle emmekä kastuneet yhtään.

No nyt alkavat viimeisetkin kauniit nuput paljastaa kauneuttaan...



Moskovan kaunottaren uskomattoman viehättävä helmiaika oli mennä minulta ohi. Sain kuvan, jossa noin kolme helmeä...Vanhassa vara parempi.


Näihin kaikkiin palaamme, jos helle helpottaa. Nyt päivät menevät viilennetyssä talossa ja illat ulkona tai kaupoilla, kuten eilen koko päivän. Aamulla huomasin, että kolme helmiorapihlajaamme aukeavat tänään! Nuputkin kauniita eli kuin kimppu helmiä.


Tyttäremme on Meri. Jos hänellä olisi sisko, tytön nimi olisi Sade. Ilmaston lämpeneminen on paljon nopeampaa kuin uskoimmekaan. 

Kaunista ja herkullista juhannusta kaikille♥♥ 

Leena Lumi


Vinkkaan vahvan rikosromaanin, josta Kirjasähkökäyrän Mai minulle sanoi, että: Takuulla pidät. No, vähän enemmän eli Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä (Händelser vid vatten, Tammi 2022, suomennos Oili Suominen) vie loistavasti. Tämä on rikoskirjallisuuden tyylikkäintä mallia. Kiitos Mai♥♥