torstai 23. tammikuuta 2014
Lars Huldén: Ei tähtiä tänä yönä, sir
Lars Huldénin runokirja Ei tähtiä tänä yönä, sir (Inga stjärnor i natt, sir, Siltala 2014, suomennos Pentti Saaritsa) sai minut nauramaan kyyneleet silmistä vuotaen. Ehkä olisi pitänyt itkeä, mutta kun...Runoilija Huldén sai minut nauramaan menetyksille, vanhuudelle (ei vanhuksille!), tuntemattomalle tulevalle, raihnaisuudelle ja maailmalle, joka ei osaa arvostaa ikäihmisiä. Ellei osaa edes arvostaa, pitäisi heidät edes mukana ja istuttaisi pöydän päähän, kunniapaikalle, lausumaan runoja, kertomaan tarinoita, nauramaan ja naurattamaan. Luin äsken koko kirjasen Lumimiehelle pitkän iltapäiväteen aikana, jolloin meni myös liikaa croissanteja, mutta en voi mitään: Huldén osuu suoraan ytimeen, puristaa, ravistaa, saa vähän vavahtamaankin, mutta pääosin jokainen runo on kuin pelastusrengas pelosta tai kuin paatin lepuuttaja, joka suojelee sinua törmäämästä laituriin hauraimpanakin, vaikka satavuotiaana tai yli.
Haluaisin nyt kovasti tarjota teille näitä runoja ja aloin niitä merkkailla post it-lapuilla. Lappuja tuli kaksikymmentäviisi;) Lumimies siihen: "Et voi noin montaa käyttää runonäytteenä." Ehkä sitten en, mutta teko voitaisiin tulkita monen ihmishenkien pelastukseksi! Apua on enemmänkin, sillä kirjassa on sivuja 101. Olkaa hyvät ja pelastukaa hukkumiselta toivottomuuteen:
Harvoin saa vanha mies
rohkaisevan katseen.
Sitä enemmän annoin arvoa
sille että nuori nainen säteili minulle.
Hän oli varmasti gerontofiili,
tei ehkä nekrofiili.
Korpit istuvat puussa
jonka juurelle
kuolemanväsynyt
on käynyt pitkäkseen.
Olen sen sata kertaa sanonut, että vaikka runo on lempilapseni, että en osaa arvostella runoa, mielentilaa. Minä vain joko pidän tai en pidä. Niistä, jotka pidän, yritän tarjota teille mahdollisimman monta. Huldén on just mun makuuni, eikä onneksi ole kyyninen. Kavahtakaamme kyynisyyttä, mutta ottakaamme käyttöön musta huumori ja sen lisäksi pienet hienot vivahteet. Löysin Larsin kirjan hienon nimirunon perusteella:
Mukanamme risteilyllä
oli vanha, vanha mies.
Ihmettelimme, mitä hänellä
siellä oli tekemistä.
Hän istuskeli yksikseen eräässä pöydässä.
Joi vettä.
Häntä ei koskaan näkynyt show-esityksissä
tai tanssisalissa.
Kerrottiin, hänen kerran kysyneen
neuvonnasta, olisiko mahdollista
päästä yläkannelle
katsomaan tähtitaivasta.
- Ei tähtiä tänä yönä, sir,
oli mies luukulla vastannut.
Vanhusta ei näkynyt mukana
kun astuimme maihin.
Kummasteltiin, miten hänen kävi.
Ei siksi että se meille kuuluisi.
Hyvänen aika sentään...koittakoon vain estää minua näkemästä tähtiä. Ikinä. Koskaan. Ikinä.
Sellaistakin on tullut sanottua teille, että olen aina noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät ole lähteneet. Juna on jotenkin niin symbolinen, enkä nyt tarkoita Freudin junaunitulkintaa että juna unessa olisi miehen penis. Yksinäisen junan huuto aamuyöllä, kun ensirakkaus on kuollut, on surullisinta maailmassa. Juna on usein eroja, se on lähtemisiä, mutta se voi olla myös kyydistä jäämistä tai sitten:
Vuodet menivät jylinällä ohi
kuin pikajuna, vaunu vaunun perään
kun itse seisoin lakkautetulla asemalla
niitä laskien.
Siltä tuntuu nyt, kun
kaikki junat ovat menneet,
ja hiljaisuus vallitsee.
Lars Huldénin työ sisältää lyriikkaa, proosaa ja näytelmiä. Hän on työskennellyt pohjoismaisen filologian professorina Helsingin yliopistossa ja hänen tutkimuskohteitaan ovat olleet paikannimet ja murteet sekä C.M.Bellmanin ja J.L. Runebergin tuotanto.
Minun suositukseni kaikenikäisille on muistaa tämä Anaïs Ninin lause: "Ikä ei suojele sinua rakkaudelta. Rakkaus sen sijaan suojelee jossain määrin sinua ikääntymiseltä." Sen lisäksi kannattaa vaalia kaikkien aistien juhlia iästä riippumatta. Ja ostaa pelastusrenkaaksi, ilon tuojaksi, Lars Huldénin läpivalaiseva Ei tähtiä tänä yönä, sir
Hieraise sylkeä tukkaani, rakas
se ei tahdo silitä,
se vähä mikä on jäljellä,
suolaheinätupsu Kalaharissa.
Sylkäise siihen.
Silitä sitten ruohikkoani
vasemmalla kädelläsi.
Siellä ei ole käärmeitä enää.
*****
Kiitoksia charmantit herrat Huldén ja Saaritsa♥
*****
Runokirjat Leena Lumissa
sunnuntai 28. kesäkuuta 2020
Joyce Carol Oates: Putous
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Katja/Lumiomena
keskiviikko 19. lokakuuta 2016
Ei tähtiä tänä yönä, sir
Mukanamme risteilyllä
oli vanha, vanha mies.
Ihmettelimme, mitä hänellä
siellä oli tekemistä.
Hän istuskeli yksikseen eräässä pöydässä.
Joi vettä.
Häntä ei koskaan näkynyt show-esityksissä
tai tanssiaisissa.
Kerrottiin, hänen kerran kysyneen
neuvonnasta, olisiko mahdollista
päästä yläkannelle
katsomaan tähtitaivasta.
- Ei tähtiä tänä yönä, sir,
oli mies luukulla vastannut.
Vanhusta ei näkynyt mukana
kun astuimme maihin.
Kummasteltiin, miten hänen kävi.
Ei siksi että se meille kuuluisi.
- Lars Hulden -
Ei tähtiä tänä yönä, sir (Inga stjärnorna i natt, sir, Siltala 2013, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Tuure
torstai 25. helmikuuta 2021
Torstai on toivoa täynnä, tähtiä lattialla, vanhoja huonekaluja ja kohti maaliskuuta!
Uusimmassa Unelmien Talo&Koti -lehdessä esitellään Ilona Pietiläisen kotia. Kiinnostavaa koko lehti, mutta
Ilonan tähtilattia vasta ihanuus onkin. Tähtiä voi taikaan ja lumoon uskova poimia milloin mistäkin: kurottaa tähtiin tai kyykistyä alas tai ottaa kiinni lumihiutaletähtiä, joista yksikään ei ole samanlainen kuin toinen. Ilona Pietiläisen kirjoittaman jutun nimi on Kalliolle kukkulalle ja kuvat lehdessä ovat myös Ilonan ottamat.
Tänään ihmettelen taas yhdessä ryhmässä, että miten tämän tähtimallisen kaktuksen saa uudelleen kukkimaan. Ei ole onnistunut minulta eikä siskoltani. Mietin nyt että laittaisin saviruukkuun, koska se Leca sora tasaa kastelun virheitä. Ulos en enää vie, sillä näitä oli vaaleanpunainen ja valkoinen myös tähtimallisina, ja suvi vei ne. Niitä käytiin kastelemassa ellei satanut etc. Tässä nyt ainoani♥
maanantai 9. joulukuuta 2019
Vuoden 2019 parhaat kirjat Leena Lumissa
Mikään parhaimmissa kirjoissani ei ole kiveen hakattua, paitsi yhden koskettavuus, jonkun kirjan unohtumattomuus, kolmannen oletettu merkitys asiaa tuntemattomille, neljännen laadukas viihdyttävyys, viidennen täysin uutta tarjoava verbaalinen ilotulitus, kuudennen...Jokaisessa kirjassa on takana kuitenkin kirjailijan työ. Hänen pyrkimyksensä kertoa tarina. Nämä kirjat ovat niitä tarinoita, jotka ovat kiinnostaneet minua tänä vuonna erityisesti, mutta matto lakaistuu nopeasti alta, sillä pyrin lukemaan vain itseäni kiinnostavia kirjoja. Tässä nyt kuitenkin muutamia kuumasta ryhmästä, pari nostetta ja kaiken päälle vielä Lumimiehen kolme parasta. Hän on lukenut melkein kaikki samat kuin minäkin, ei ihan kaikkia. Aloittaa esim. Katoan yön pimeyteen vasta nyt.
1. Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019)
2. Johanna Laitila: Lilium regale (Gummerus 2019)
3. Siri Hustvedt: Muistoja mennneisyydestä (Otava 2019)
4. Suvi Vaarla: Westend (WSOY 2019)
5. Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu (Avain 2019)
Tiesin heti Johanna Venhon Ensimmäisen naisen luettuani, että se on kirjataivaani tämän vuoden kirkkain tähti. Oli aika antaa ääni naiselle, josta oli sanottu niin paljon, Tai jätetty sanomatta, vaille huomiota.
Johanna Venhon kirja on kaunis ja ansaittu kunnianosoitus Sylvi Kekkoselle. Kirjan lopussa Venho selvittää tietolähteensä, mutta tietysti osa on aina kirjailijaa: Venho on osannut mennä hyvin Sylvin pään sisälle. Sinne kivun keskiöön. Miksei myös ilon, sillä olihan iloakin.
Apua! Olen selvästi paussin tarpeessa, sillä unohdin nostaa ne kaksi kirjaa, jotka sattuvat aina, eivät unohdu ikinä, joiden jälkeen jouduin miettimään keitä me oikein olemme ja etenkin millaisia.
Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö saa vahvan suosituksen. Ei jätä ketään kylmäksi. Pakottaa miettimään 'miksi?'
sunnuntai 28. helmikuuta 2021
Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi
Siellä missä minä haaveilin olevani, oli luistelijoita järvellä, kahvia termarissa, appelsiineja. Luulajassa näin uudestaan jäänsärkijät, joille olin heiluttanut hyvästit Tukholmassa. Kuinka minä kestän? Suren. Jatkan yrittämistä. Lasken askelia. Lumi oli ollut maassa kuukausia. Heitit huomenlahjan minulle kuin koiralle. Ehkä se oli ensimmäinen merkki. Tämä päivä maistuu raudalle. Me tiedämme olevamme yksinäisiä. Lapset tulivat perä perää. Heille ei saa tapahtua mitään pahaa. Heidän kätensä kurottivat taivaaseen. Me poimimme tähtiä. Tiskasimme. Söimme toinen toisemme. Meidän unelmamme surivat alkuperäänsä. Me unohdimme antaa toisillemme tilaa. Pelkäsimmekö me kuolemaa? Kyllä, mutta enemmän me pelkäsimme elämää.
Ruotsalaisen Linda Boström Knausgårdin Lokakuun lapsi
(Oktoberbarn, Like kustannus 2021, suomennos Petri
Stenman) tuli minulle lupaa kysymättä. Se tökkäsi samalla herkästi ja lujaa. Se
ravisutti minua ja yritti aliarvioida kirjoitusjumiani, johon olin uponnut kuin
suohon. Kirja toisensa jälkeen vain puudutti minua, kunnes kohtasin Lindan.
Ohut, mutta ei ’ohut’ kirja. Taas kerran vahva teos vain 190 sivulla. Tähän ei
ole mitään lisättävää. Ei mitään pois otettavaa.
Lindan kieli on musiikkia. Kuulen jääurut. Kaisla saa
talvikaulustaan kokien joka hetkellä kilahduksen, jota ei ole toista
samanlaista maailmassa. Se toistuu ja toistuu, kunnes hiljaisuus. Se on Lindan
kieltä. Hän kirjoittaa minä -muodossa. Tehot nousevat päähäni. Hän on
avioliitossa kuuluisan kirjailijan kanssa, on itsekin kirjailija ja neljän
lapsen äiti. Unessa istun Lindan kanssa kahvilan nurkkapöydässä ja hän kertoo
enemmän heidän avioliitostaan. Yksityiskohtia. Mistä oikeasti alkoi murtuma?
Sellainen kiinnostaa minua lukijana. Olen sitä sorttia, että sitä ollaan
tähtiin kirjoitetussa suhteessa tai ei olla. He olivat. Miksi siis ero? Ei
miehesi olisi saattanut jättää sinua ahdistuksesi ja levottomuutesi takia. Ei
siksi, että aallot kerta kerran jälkeen iskeytyivät sinuun, murtuivat vasten
päätäsi. Ei edes pelon ja imun takia. Pohjaimu on vaarallista, mutta tarvitsit
vain rakkaasi ja lapsesi. Et yksinoloa. Usko minua, tiedän mitä tarkoitat:
Masennuksen jähmeä pimeys, sen tyhjyys ja valveilla oleva
kuolema, se minua odottaa kun vajoan yhä syvemmälle. Sinne missä ei ole sanoja,
ei omaatuntoa, vain jähmeää unta aamulla, keskellä päivää, illalla, ja ahdistus
joka sulkee sisäänsä joka solun.
Pimeässäkin koit valoa, jossa muistit osaavasi kirjoittaa.
Ja mikä rakkauden määrä sinussa olikaan, vaikka en kuullut nauruasi. En kuule
sitä, kuten kuulin Lucia Berlinin naurun. Eikä teissä ehkä ollut mitään samaa,
mutta olitte molemmat äitejä, jotka osasivat kirjoittaa. Äitejä, jotka
herättivät hämmennystä. Levottomia tuhkimoita. Maailma pelkää erilaisuutta, mutta eihän miehesi pelännyt.
Hänellä oli omat syynsä. Heillä aina on. Tämä murtuma, tästä se alkoi, ei
aalloista:
Minä uskoin tähtiin kirjoitetun, että me olimme me, hän ja
minä. Minä myös kerroin sen sinulle, kun sinä sanoit haluavasi erota. Siitä on
jo kauan, kun käyttäydyit ikään kuin meidät olisi kirjoitettu tähtiin, sinä
sanoit, ja niin me otimme auton ja ajoimme maaseudulla ja puhuimme, oli
alkukesä, kaikki kukki ja samaan aikaan tuntui siltä että juuri nyt, seinät
kaatuvat ympärilläni. Mutta elämän ja kuoleman aistimuksesta huolimattakin
tunsin eräänlaista iloa siitä, että sain sinuun yhteyden. Me puhuimme
toisillemme, ja siitä oli kauan kun olit puhunut minulle sillä lailla. Me
olimme ihan viimeisen kerran me kaksi.
Tuo viimeinen lause on ehkä maailman surullisin lause
ikuiseen rakkauteen uskoville. Heille joiden mielestä tähtiin kirjoitettu ei
voi sammua. Tiesit kuitenkin miehesi sanojen olevan kuin kiveen hakatut. Mitä
hän sanoikin, se oli ja piti. Tosin varjoa ei saanut hänen ylleen langeta. Hän
tarjosi ratkaisuksi erilleen kasvamisen. Se olisi muille. Sinulle jäi vain
loputon putoaminen.
Jotenkin en hengittänyt kun luin Lindan Lokakuun lasta.
Hammaslääkärini ei hokenut vieressäni ja muistuttanut hengittämisestä.
Sellaista se on väkevää lukiessa. Antaa sen viedä mukanaan. Sitten vielä se
teidän yhteinen matkanne Kreetalle. Se oli kuin esitys lapsille, että kaikki
voi jatkua, vaikka äiti ja isä eivät enää asukaan yhdessä. Kerroit paljon
sairaalasta, jossa sait sähköä niin monta kertaa, että en laita sitä lukua
tähän. Siellä olit vuosina 2013-2017. Mietit siellä yhtä asiaa samoin kuin
Camille Claudel Anne Delbéen hänestä kirjoittamassa elämäkerrassa: Kuka veteli
naruista? Minäkin olisin halunnut tietää sen silloin ja nyt. Tässä suhteessa
naiset ovat aina olleet heikompia. Miehet ovat saanet naisensa minne ovat
halunneet. Epäilen Camillen tapauksessa R:n olleen naruista tempoja, mutta
eihän kai mies, jonka kanssa olitte rakastaneet niin paljon ja halunneet kaikki
suloiset lapsenne. Eihän? Onneksi et kokenut Frances Farmerin kohtaloa. Onneksi
niistä vuosista on jo hiukan aikaa.
”Ruusu ruukun särkyneenkin se sentään ruusu ain on.” – Fröding
– suom. Valter Juva
Linda, Linda….aika poimia simpukoita, tähtiä, elämyksiä, tehdä uusia muistoja…niitä, jotka eivät maistu raudalle.
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä
*****
torstai 19. toukokuuta 2011
Köynnöshortensia - ja suuriruhtinatar Olgan viimeinen kuva
Köynnöshortensia on kiinnostava kasvi. Asumme Alvar Aallon huvilasaarella ja löysin köynnöshortensian hänen kauttaan, sillä Maestro ei perustanut kuin kolmesta kukkivasta kasvista ja niistä kaksi ovat köynnöshortensia ja akileija. Kolmatta en muista. Alvar Aallon suunnitteleman Säynätsalon kunnantalon sisäpihalla on yksi upeimmista köynnöshortensioista, joita olen nähnyt ja toinen on hänen huvilansa sisäpihalla. Kaikkein upeimman yksilön näimme viime matkallamme Zürichissä, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvaa. Elän toivossa päästä sen kuvaamaan...
Tässä yksi monista muistaakseni kaksi vuotta sitten. Nyt tämä nopea kasvi on jo muodostanut pergolan seinämää taloa kohti. Eli olemme tähän alapatiolle rakentamassa talon pituisen parvekkeemme alle pergolaa, jonka päätyseinät muodostuvat köynnöshortensioista. Toki sitä kasvaa meillä muuallakin:
Tässä toukokuun alussa koristamassa takkahuonen pientä yläikkunaa sekä kiipeämässä kohti keittiön ikkunaa
ja tässä ensimmäisen kuvan köynnöshortensia kuvattuna pergolan sisältä vuosi sitten toukokuun lopulla. Kuten huomaatte, hurmaava köynnösseinämä on muodostumassa...
Tämä kuva on otettu vuosi sitten juhannuksen tienoilla pergolan toisen hortensiaseinämän raosta. Jos olisin ymmärtänyt kohdentaa enemmän oikealle, olisitte tajunneet paremmin edellä jo kuvatun hortensian, joka näkyy nyt oikealla vain hieman. Seinämien lisäksi köynnöshortensiaa on myös pergolan keskellä parvekkeen massiivisessa tukipylväässä ja se on jo yltänyt parveketta somistamaan.
Tässä kuvassa köynnöshortensia kiipeää pitkin kallion isoa kiveä, josta viime suven lopulla poistin sammaleen, sillä haluan hortensian voivan kiinnittyä tiukasti. Tuossa kivellä kasvi on innokkain, mutta kukkii vähiten, sillä paikka on melkein täysvarjo. Köynnöshortensia on puolivarjon kasvi, mutta menestyy sekä auringossa että varjossa. Lannoitan kerran pari suvessa rodolannoitteella ja siinä se. Kasvi on hurmaava ja vaatimaton. Lehdet puhkeavat jo huhtikuun lopulla, yksikään noin kymmenestä ei ole kuollut, eikä ikinä ole ollut mitään tuhoeläimiä tms. Yksi nousee pitkin männyn runkoa ja tekee tylsästä rungosta tosi hurmaavan. Käy myös maanpeitekasviksi ja moneen, moneen muuhun tarkoitukseen. Kyllä Alvar Aalto tiesi, mitä kannattaa arvostaa. Ja tässä Säynätsalon kunnantalon sisäpihalta:
Valitettavasti tämä kuva ei ole kukinnan ajalta. Ehdimme käydä keskustassa tosi harvoin suvella, sillä tämä oma puutarha ja oman saaremme lumo vievät niin aikamme. Yritän taas tänä suvena saada kuvan prime time! Kermanvaaleat kukat ovat tosi hurmaavat, mutta minulle riittää jo vihreyskin ja köynnösmäisyys. Varjossa ja sadekesinä kasvi ei ehdi täyteen kukkaan. Ystäväni on somistanut tosi ison kiven tällä hortensialla ja se on valaistu! Syksyllä köynnöshortensia saa keltaisen ruskavärin. Tämä kasvi kuuluu sarjaan vaatimattomuuden lumoa!
Ja tässä yksi kuva heinäkuulta 2011 Alvar Aallon kunnantalon hortensiasta Säynätsalon saarelta Jyväskylästä:
Kiitos!
Yläkuvassa minä saamassa suuriruhtinatar Olgalta suukkoa suvella 2012 ja köynnöshortensia siis kukkii seinällä.
PPS. Nyt löytyi tämä lukijani lähettämä kuva, jossa kukkiva köynnöshortensia kiipeää pitkin mäntyä. Tämä on upea! Kiitos Pipo♥
Tässä ensimmäisen kuvan köynnöshortensia kuvattuna 23.6.2011 eli vuodessa on tullut paljon kasvua. Alla kaksi kuvaa heinäkuun alulta. En päässyt laittamaan näitä kronologisesti, vaikka yritin kaikkeni. Näistä kahdesta ylempi on otettu mieheni puhelinkameralla tms. Siitäkö värien kirkkaus vai auringon runsaudesta...
En osaa pitää tätä hurmaavaa kasvia hitaana. Ja tässä sama kasvi kuvattuna pergolan varjosta kesäkuulla 2011. Siis pergola muodostuu talon mittaisesta parvekkeen alaisesta terassista, jossa parveketta kannattavat teräspylväät peittyvät köynnöshortensioihin. Teräs on talvella kylmä, joten niihin on tehty päälle puinen kehikko hortensiaa varten.
Tässä kuva tältä vuodelta eli 2012 kesäkuulta keittiön ikkunamme alta. Aikamoinen muutos kuvaan kaksi, jossa vasemmalla alhaalla oleva takkahuoneen ikkuna vuosi tai pari sitten toukokuulla. Hitaaksi en tätä kasvia sanoisi...Vasemman puoleinen yksilö kehystää jo sisääntuloammekin. Erityisen hurmaavaa on istua takkahuoneen sohvalla ja katsella vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ikkunataulua, sillä köynnöshortensiasta on moneksi. Pienillä, kirkkailla talvivaloilla erityisen viehättävä!
Tässä edellinen kohta kuvattuna lokakuussa 2013. Näyttää kivalta myös sisälle, sillä köynnöshortensia kehystää jo ikkunan sivuja ja osin myös yläreunaa.
Keittiön ikkunaseinältä eli siis lehdon puolelta köynnöshortensia kiertyy jo pohjoisseinälle...
*****
Olga ja luminen köynnöshortensia tammikuun 8. pnä vuonna 2013. Tämä kuva jäi Olgasta viimeiseksi, mitä emme voineet tuona ihanana lumipäivänä tietää. Perjantaina, 11.1.2013 illalla Olga nukkui pois melkein viisitoista vuotiaana. Muisto elää ja sadat elleivät tuhannet kuvat. Erityisen mielellään Olga poseerasi tässä keskipuutarhassa ja minä kuvasin 'köynnöshortensian lävitse' eri vuodenaikoina. Unforgettable♥
♥♥♥♥♥
Tässä kuvassa vuodelta 2013 näkyy ylimmän kuvan köynnöshortensia. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, että olemme kiinnittäneet terassin, tulevan pergolan, kattoon puuritilät, joihin jokaisen ison parvekkeen kannatinpylvään hortensiat voivat kiinnittyä. Tarkoitus ei ole, että ne tulevat parvekkeemme lattiasta läpi, sillä parvekkeemme ruokakatoksineen on olohuoneemme jatke.
Yläkuvassa näkyy, miten nopeasti köynnöshortensia kiipii pitkin parvekkeemme seinämiä, joka meillä onkin toivottua. Kuvasta näkee myös, miten olemme kannatinnaruilla varovasti ohjanneet kasvia kohti tulevan pergolan kattoa.
Tässä sama suoraan pohjoispäädystä. Parvekkeelta kurkkii tyttäremme 4 kuukauden ikäinen Taika-koira, shelttivauva. Köynnöshortensia saa kasvaa hieman kulmista parvekkeen sisälle ja näyttää aika kivalta, kuin olisimme koko ajan puutarhan sisällä, mutta ei hyttysiä, grilli parvekkeen toisessa päädyssä ja astiat likellä eli keittiössä. Käytämme parveketta kesäaikaan ja toisinaan myöhään syksyynkin ruokailutilana: huovat ja untuvatakit vain käyttöön ja ulkoilmaelämää voi viettää niin pitkään kuin haluaa.
Parvekkeemme on vain osittain katettu ja niinpä hankimme tänä vuonna Sungrade-grillikatoksen ruokailukatokseksi. Köynnöshortensia saa peittää parvekkeen kaiteet ja villiviini ruokailukatoksemme.
Takkahuoneen yläikkuna vuonna 2013. Vertaa jutun toinen kuva. On muuten sisäpuolelta viehättävä elävä taulu, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina.
Yksi monista köynnöshortensioistamme syleilee tiukasti kalliomme päädyssä olevaa isoa kiveä,
mutta ei tyydy vain siihen, vaan kiipeää jo ylös vesemmassa reunassa olevan nuoren pihlajan runkoa. Tämä väri on siis köynnöshortensian ruskaväri, ei mikään leiskuva oranssi vaan ensin tulee keltaiseksi ja sitten vähän hiekansävyiseksi. Sopii hyvin muiden värien joukkoon ja tuo vaihtelua, tämä ihmeellinen kasvi, joka alkaa puskea lehteä jo huhtikuulla...
Kuva lokakuulta 2013, kuten on aloituskuvakin. Edessä jo kellastuneet kuunliljat ja takana kalliomme 'vartiokivi' lokakuisen köynnöshortensian hohtavan keltaisessa syleilyssä. Kuviamme ei ole ikinä käsitelty, joten tuo väri on aito, kuten muissakin puutarhakuvissamme.
Vähän myöhässä löysin juuri nyt (maalisilta 2014;) suven köynnöshortensioita hyvässä kukassa.
Tämä näky jaksaa ilahduttaa ja sitten tietty vielä syksyllä kun pilvikirsikka takana tulee ruskaan.
Ei ole sama kuva uudestaan, sillä viime vuonna kukat aukenivat upeasti.
Oi, niin ihana kasvi ja nyt jo yrittää lykätä silmuja maaliskuun alussa, koska on näin lämmintä...
Tekee nyt kuitenkin mieli tältä erää lopettaa tähän erityisen hurmaavaan väriin, jonka kasvi sai tänä vuonna eli lime! Joku ihme nälkä tullut limeen...Tätä en ole ennen nähnyt, mutta tästä kaadoimme pois varjostavan serbiankuusen. Siis ennen kaatoa tämä kivellä kasvava köynnöshortensia ei saanut paljoakaan valoa, nyt on puolivarjossa, sillä pihlajien takana on autotalli.
Kollasin juuri kuvatiedostoja ja tämä luminen köynnöshortensia tuli vastaani. Ehkä sopii tähän maaliskuun hetkeen, jolloin takatalvi uhkaa, vaikka kunnon talvea ei ole ollutkaan eli ensimmäinen lumeton talvi meillä täällä Keski-Suomen saarella 28 vuoteen on talvi 2013-2014.
Tähän minä pyrin! Yllä oleva kuva on Pinterestistä. Näin meillä nyt jo kulkee köynnöshortensia ympäröiden keittiön ikkunaa, mutta ei vielä näin leveälti. Koko komeus rojahti kerran alas, syytä emme tiedä, mutta saimme sen kiinnittymään uudelleen. Omamme saa jatkaa kasvuaan myös oven yläpuolitse makuuhoneen ikkunaa kohden. Elin lapsuuteni talossa, jossa villiviini peitti suvella koko ikkunani ja minusta se oli hurmaavaa. Villiviini oli niin paksu, että linnut pesivät siinä ja kun nukuin kesät ikkuna auki sain aina nukahtaa ja herätä linnun lauluun. Yritimme samaa ensin villiviinillä, mutta petyin villiviinin hitaaseen kevääseen: Köynnöshortensia tekee lehdet jo huhtikuussa! Tosin meillä kasvaa terassin puolella villiviiniä köynnöshortensian joukossa ja pohjoispäätyä hallitsee yksin vanha imukärhövilliviini.
Leena Lumi's Flower Power
Nyt on heinäkuun puoliväli 2014 ja kuvassa on terassien edestä katsottuna oikea pääty eli ihan eri kuin se, mitä olemme pääasiassa seuranneet. Siis muodostuvan pergolan toinen pää. Tuo ruskea ovi menee remontoituun ala-aulaan, josta pääsee moniin alakerran tiloihin. Köynnöshortensian takana on vierasmakkarin ikkuna. Ensimmäistä kertaa muistan tämän viehättävän kasvin tässä näin hyvin kukkineen ja huomatkaa, että paitsi se täyttää tuota pientä kulmausta, se tekee myös kaunista kaartoa muuten niin ruman teräspalkin ympärillä.
Tästä sitten näkyy, missä olemme. Oikealta nousevat raput etupihalle ja jos olisi jo elokuu, näkisitte, että tuo yläpihan pensas on syyshortensia.
Tässä kuvassa näkyy vähän jutun kiveä syleilevää köynnöshortensiaa. Se ei ole ennen oikein kukkinut, mutta nyt on tehnyt kauniisti etenkin reunoille kukkia, kun kaadoimme sitä varjostamasta pois yhden kuusen. Se on silti edelleen puolivarjossa yhden männyn ja kahden pihlajan suojassa. Näin on hyvin, sillä köynnöshortensia on puolivarjon kasvi.
Tässä sama kauempaa, joten näette, että hyvin vähän kukkii nyt ensimmäisenä lisävalon suvena, mutta tässä kasvissa minulle ei kukinta olekaan tärkeintä, vaan se, että köynnöshortensia tulee lehteen jo huhtikuulla sekä lehdet kestävät myöhään syksyyn ja vieläpä kauniissa ruskavärissä. Viime syksynä just tuolla kivellä se yllätysväri ennen ruskaa eli lime. Ja sitten: Näille en käytännössä tee muuta kuin annan pari kertaa suvessa rodolannoitetta veteen sekoitettuna.
Heinäkuu 2015
Kesä on tähän asti ollut todella kolea ja sateinen. Köynnöshortensiat ovat kuitenkin voineet todella hyvin. Tässä kuva talon pohjoisesta päädystä, jossa suuren yläterassin (parvekkeen) ja alaterassin hortensiaseinät vain vahvistuvat: Alaterassi on nyt todella kuin pesä, mutta enää se ei ole kukkien esittelytila, koska valoa tulee sinne jo liian vähän. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy miten köynnöshortensia kiipeä pitkin talon seinää.
Ensimmäistä kertaa jätin istuttamatta pergolan takaseinälle kiipeäviä ruusupapuja yms. Alaterassi on tehty seurusteluun ja saunan jälkeiseen oleiluun ja sen sisällä pimentävä vaikutus ei häiritse, sillä vierasmakuuhuoneeseen kukaan ei kaipaa lisää luonnonvaloa: Siellä yöpyvät usein omat nuoremme, jotka nukkuvat pitkään ja sitten vieraamme, joista osa selviytyy jetlagistaan huoneen mukavassa rauhassa. Takkahuoneessa taas on talon ainoa televisio, joten nyt emme enää tarvitse verhoja ikkunoita peittämään edes elokuvien katselun takia. Kuvassa nyt näkyvissä kolme köynnöshortensiaa, jotka peittävät yläterassin teräspylväät. Katso selostusta aiheesta aikaisemmin tässä jutussa.
Tämä ihana kasvi alkaa vähitellen somistaa yläterassimme seinustoja, eli noita tummiksi maalattuja ritiläseinämiä. Osa kukista yltää jo seinän yli ja osa, kuten kuvassa oleva, kukkii terassin päädyn aputasolla likellä ruokakatosta. Pieni ulkoruokapöytämme ei enää kaipaa kukkia, sillä niitä riittää nyt yllin kyllin kiitos tämän hurmaavan kasvin.
Tässä sama nurkkaus vuodelta 2013. Köynnöshortensia juuri ja juuri yrittää näkyä tuossa kulmassa, jossa nyt kukka makaa turkoosin kynttilälyhdyn tilalla. Täällä lisäkuvia samasta tilasta lisää. Kuvassa on syksy, joten on helppo päätellä, että kyseessä ei mikään hidas kasvi. Kaikki tuo superkasvu on tehty viime suvena ja nyt tähän heinäkuun puoleen väliin mennessä ja kasvukausi jatkuu vielä.
Näin mennään nyt heinäkuun 17. pnä köynnöshortensian kanssa pohjoispäädyssä eli aika tiheää alkaa olla. Ja kukatkin aukeavat vaikka on ollut viileä ja sateinen suvi.
Tässä sama kuvattuna alapuutarhasta varjoliljojen kautta. Vähän outo kuva sillä tuosta pikkupolusta pohjoispäädyssä ei pääse enää kulkemaan helpostikaan, sillä siinä kaksi köynnöshortensiaa on etenkin alhaalta jo varsin kiinni toisissaan...,mutta tuota kulkua emme tarvitsekaan, sillä pergolaan on tarkoitus kulkea vain pitkältä sivulta ei päistä.
Kivellä oleva köynnöshortensia on alkanut kukkia hieman runsaammin, kun yksi varjostava puu vietiin pois. Kasvi pitää puolivarjosta, mutta kukkii selvästi runsaammin valossa, mikä nyt aika ymmärrettävää kai onkin. Minua tässä köynöksessä ei eniten kiinnosta kukinta, vaan se kaikki muu. Toki valkeat kukat ovat kauniit ja tuovat valoa pimeneviin heinäkuun iltoihin, mutta en ilman niitä 'kärsi'.
Tässä köynnöshortensia keltaisten kukkijoiden taustalla. Olen puhdistanut kiveä sammaleesta, että köynnös voi tarttua siihen tukevasti.
Syyskuun 25. pnä 2015
Köynnöshortensia ei ole vielä aloittanut ruskaansa, mutta villiviini senkin sijasta. Mutta katsokaa miten muhkea tästä alun pikkuisesta reunimmaisessa pylväässä on tullut.
Tämä kuva paljastaa, mitä keksimme laittaa niihin köynnösritilöihin, joita olimme kiinnittäneet pergolan kattoon köynnöshortensioiden kevyeen ohjailuun: Vedimme sinne ledejä, jotka jäävät pysyviksi kaamosvaloiksi. Halusimme tuikkivan tähtitaivaan, kun istumme saunan jälkeen pergolassa. Tuo juttu jatkuu vielä tännepäin eli lisää tähtiä!
Vuodelta 2015 ei ole ruskakuvia, sillä olimme lokakuun Itävallassa. jossa sielläkin oli upea ruska. Tämä on on otettu ison ensilumen päivänä 22.11.2015
Leena Lumin puutarhassa
Kesä-heinäkuu 2016 ja köynnöshortensia kivellä.
Ja katsottuna kiven toiselta puolelta.
Ja keltakurjenmiekkojen lävitse.
Tässä köynnöshortensia peittää jo isosti pergolan toista päätyä. Tammikuu 2016 oli monille kasveille kuolemaksi, sillä kolme viikkoa oli -30 astetta ja täysin lumetonta. Köynnöshortensia ei ollut kovista olosuhteista moksiskaan, melkein päinvastoin.
Sama pääty likempää. Kuvassa näkyvät pergolan katon 'tähdet' eli ledit ja myös se, miten pesä siitä on tullut eli en enää kasvata siellä ruusupapua enkä krassia. Ruukkuhortensian tai pari voisin sinne laittaa.
Tässä kuvattuna pergolan toisesta päädystä, josta vielä pääsee saunan jälkeen vilvoitellessa katsomaan alapihalle.
Tässä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä...Tuon lampun vierestä alkoi ihana tarina pilvikirsikasta, mutta sitten se suuri, kaunis puu kuoli. Istutimme toisen pilvikirsikan siihen, mutta sekin kuoli vuodessa. Nyt luottopuutarhurini sanoi, että siihen pitää istuttaa erisukuinen puu, sillä joskus kuulemma kasvit saattavat alkaa erittää mikrobeja tms., jolloin samansukuinen kuolee siinä paikassa aina. No siihen tuli sitten päärynäpuu, mutta sekin kuoli. Nyt istutimme rautatieomenapuun ja jos se ei jaksa tuossa kasvaa, sitten en tajua enää...Tämä kuva kuitenkin kertoo, miten lähestymme cottage garden -tunnelmaa: Kasvit ovat tiheässä, iso osa nurmikosta on muuttunut jo kukkaniityksi ja kasveja on paljon ja tiheässä, Tässä olemme keskipihalla, pergolan alla, mutta alapuutarha, jossa luumu- ja kiriskkapuut näkyy hyvin.
Palaamme varmaan ruska-aikaan vielä ja taas tähän ihanaan köynnökseen...
Syyskuulta 2016 villiviini jo ruskassa, köynnöshortensia vasta aloittelee.
Ja samalta päivältä eli 20.9.2016
Tänään 26.9., jolloin köynnöshortensiakin on alkanut jo vaihtaa väriä. Huomatkaa miten reippaasti se jo kasvaa yhteen villiviinin kanssa.
Täällä Villiviinikaari ruskassa - syksyn odotetuin
ja tässä Villiviini - syysruskan airut
Heinäkuu 2017 ja on satanut ihanan mielettömästi. Kaikki on hyvin rehevää ja köynnöshortensiakin antaa parastaan.
Näissä siis sama terassien pylväs kuin kuvissa 2015. Jos katsotaan suoraan edestä eli kalliolta, vasen teräspylväs, joka on verhoiltu puulla, että kasvi ei palellu.
Ja sama tulokulma kuin ylempänä, mutta eri vuosi. Tämä ensimmäinen kartiovalkokuusikin on jo minua pidempi...
Kallion päädyn suurella kivellä oleva käynnöshortensia kiipeää ilman avuja kummankin puolen pihlajaa sekä jo myös kukkii rungoilla. Kuva otettu yläterassilta eli vasemmalla näkyvä on jo terassin reunan yli kasvavaa köynnöstä.
Ja tässä ruokakatospäätyä.
Tämä ei ole näiden söpöläisten ruokapääty, mutta hän hellyytti minut:)
Tässä nyt kalliolta katsottuna oikea reuna ja nuo pienet raput vievät keskipihalta etupihalle.
Tässä sama vähän kauempaa.
Tässä yläpihalta kalliolle päin kuvattuna ja tuo pieni havutöpö on yhdestoista kartiovalkokuusemme! Ihan vasemmassa reunassa näkyy vähän köynnöshortensiakiveä, keskellä mänty, jota käynnöshortensia kiipeä ja on jo yli lepakkopöntön. Oikealla näkyy useampikin köynöshortensia ja yläterassin toinen pääty.
Yläpihalta edelleen kalliolle päin kuvattuna. Edessä valtikkanauhusrinne.
Yläterassilta etupihan mongolianvaahteroihin päin kuvattuna. Ihana, kukkiva terassin reunus!
Heinäkuussa 2019 kuvattu lounaiskulmasta köynnöshortensiaa. Nyt jäämme vain odottamaan tämän kuvan värikimaraa, jos saamme hyvän ruskan. Kukat eivät niin auki kuin melkein vastaavassa kuvassa aikaisemmin. Helteet olivat tiukat, mutta eivät pitkät. Minä silti perustan tästä kasvista vaikka ei edes kukkisikaan! Huomatkaa unelman toteutuminen: Alamme peittyä köynnöshortensiaan♥
Mihin lie värikimara joutunut...ehkä ruskakuviin, mutta nyt olemme kesä-heinäkuussa 2020 ja köynnöshortensia kukkii paremmin kuin ikinä. Näitä kuvia on tosi paljon,mutta koska en jaksa siirtää niitä kaikkia, ne löytyvät jutusta Köynnöshortensia kesä-heinäkuulla Yllä kaksi kuvaa samasta kulmasta, mutta eri vuodet: Vuosi väliä. Huomatkaa myös eteläseinän valloitus!