sunnuntai 30. elokuuta 2015

Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi

Yhtä kaikki tänä ankeana aamuna olo on kuin uudestisyntyneellä. Sisään ei tulvehdi valoa – et uskoisi, jos sanoisin niin – ja korkeiden, tummien, vettä tippuvien puiden näkymässä on ehdottomasti jotakin, mikä aiheuttaa mollisointuista surumielisyyttä, mutta kuitenkin asteen verran ”kellaritautia ” lievempää. Herra tietää, miksi olen sietänyt kellarielämää näinkin kauan. Yksikin vuosi lisää loisteputkivaloa, kevyttiiliseinää ja homeisia olkimattoja, niin olisin ollut mennyttä miestä, joten vaikka keittiössä on nyt väärät suhteet ja vaikka joku jätti piirustuspöydälleni hillopurkin, tunnen oloni asettuneeksi, suorastaan viralliseksi.

Näin vahvana ja innoittuneena kirjoittaa Charles, ’Chas’, ensimmäistä vastauskirjettään vaimolleen Jocelynille, ’Jockille’, North Vancouverista Ottawaan, jonne vaimo on saanut mairittelevan kutsun saapua köyhyyskomission avustavaksi jäseneksi. Carol Shieldsin ja Blance Howardin herkkävaistoinen teos Kuiva kausi (A Celibate Season, Otava 2015, suomennos Hanna Tarkka) on kirjeromaani, jossa Howard kirjoitti vaimon kirjeet ja Shields miehen kirjeet. Kirjeromaanien ystävänä nautin suunnattomasti siitä erityisyydestä, mikä kirjoitetulla sanalla on paljastaa hyvänkin, jo kaksikymmentä vuotta kestäneen avioliiton hiusmurtumat ja kasvattaa niistä todellisia ongelmia. Asioita, jotka olivat alitajunnnassa painaneet kumpaakin, mutta niitä ei oltu vain puhuttu auki. On niin paljon helpompaa jatkaa vähemmän tarjoavaakin parisuhdettta perherauhan ja vaikka lasten nimissä, kuin paljastaa todelliset tunteet ja etenkin se, miten paljon sitä voidaan kasvaa eri suuntiin – huomaamatta.

Kirjassa ensin muuttuvat totutut asetelmat eli arkkitehtimies on nyt työtön ja on koti-isänä, mutta pääsee työpöytineen kellarista keittiöön. Vaimo taas muuttaa kauas kuukausiksi ja saa upeaa nostetta loistavasta televisioesiintymisestään sekä neuvokkuudestaan. Chas huomaa myös että vaimo alkaa muuttua ulkosesti paljon hoikemmaksi, paljon itsevarmemmaksi ja lopulta Jock paljastaa, että komissio on ollut hänen elämänsä mahtavin kokemus. Siis ei Chasin löytäminen, ei heidän rakkautensa, eivät heidän kaksi lastaan, vaan juuri komissio. Kirjeissä ei nähdä ilmeitä, ei kuulla äänenpainoja, ei voida samalla silittää kättä, kun sanotaan totuuksia, joten vähitellen tyyli muuttuu kovemmaksi puolin ja toisin. Pariskuntaa rasittavat myös raha-asiat, sillä Chas saa lopulta koulutusta vastaamatonta työtä kahtena päivänä viikossa ja Jockin palkkaa ei vain tunnu tulevan, aina löytyy joku selitys. Luottokortit ovat tapissaan, mutta siitä huolimatta vaimoaan jouluksi kotiin odottava Chas on päättänyt yllättää Jockin uskomattomalla tavalla muistettuaan, mitä tämä on aina kaivannut taloon: Hän alkaa rakentaa talvipuutarhaa aikaa ja vaivaa säästämättä. Siitäpä riemu repeäää ja joulusta tulee katastrofi. Jock ehtii laimeasti pahoitella käytöstään kirjeessään tammikuun viidentenä, mutta Chasin kirje, joka on päivätty samalle päivälle, paljastaa jo enemmän:

Olen vähintäänkin yhtä hämmentynyt kuin olen raivoissani ja suruissani. Kuka tarkalleen ottaen oli se pelottava nainen, joka marssi tänne jouluaattona ja kirkui ”Mon Dieu!”, kirkui niin kovaa, että kissaparkakin lähti karkuun kuin henkensä hädässä, ja joka miehensä ja kahden mykistyneen lapsensa edessä rääkyi kymmenen minuuttia täyttä kurkkua, että hänen talolleen on tehty väkivaltaa, mikä pyhäinhäväistys, mikä tihutyö.

Talvipuutarha, muistan sinun sanoneen ainakin sata kertaa, tekisi paikasta paratiisin. Sanoit näkeväsi sen täynnä trooppisia kasveja, saviruukuissa kasvaisi viikunapuu, bambuhäkissä laulaisi lintu; sanoit että siellä – niin monet kerrat, että olen seonnut laskuissa – siellä sinä joisit aamukahvisi, lukisit lehden ja löytäisit elämän seesteisyyden.

Kuiva kausi on herkullinen ja tarkkanäköinen, vähän pelottavakin kuvaus siitä, mitä parhaimmankin parisuhteen luolissa voi piillä. Kun kaikki alkoi, ei kumpikaan, ei Chas, eikä Jock, voinut tajuta, että ero ei lähennä heitä, vaan etäännyttää. Vain läheisyys luo läheisyyttä...Kumpikin hakee tukea tapahtumille ja tunteilleen lähellään olevilta ja saavat juuri omia mielipiteitään tukevia neuvoja. Suorastaan kauhuissaan he ovat huomatessaan, että makuuhuoneesta on kadonnut harvoin tavatessakin kaikki kipinä. Chas ympäröityy uudella voimalla, jättää työnsä ja perustaa oman yrityksen ja Jock kietoutuu unelmaansa urasta komission vakituisena jäsenenä. Kauempana toisistaan he eivät enää voisi olla ja kaiken tämän sotkun ympärilllä pyörivät vielä kummankin äidit, joista toista alkaa vaivata dementia ja toinen juo mieluummin sherryä ja lukee kirjallisuusarvosteluja kuin tekee mitään muuta.

Shieldsin ja Howardin yhteistyö on kuin aidon avioparin. Oikeasti vanhat ystävät, kumpikin palkittuja kirjailijoita, luovat teoksen, joka on minusta Shieldsin ’ranskalaisin’ ja parisuhderaadollisin. Kuiva kausi näyttää

miten vaikea on etsiä itseään kadottamatta toista.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Hanna/Kirjainten virrassa Mustikkakummun Anna Marjatta Mentula ja Kirjapolkuni

*****



*****

26 kommenttia:

  1. Ohitan tekstisi taas joksikin aikaa, tämä on tulossa minullekin pian lukuun.

    Shieldsin tyyli on varmaan jälleen timanttinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tottakai;)

      Taidan pitää hänen kaikista kirjoistaan!<3

      Poista
  2. <3 Niin paljon kuin rakastan Shieldsiä, en ole vielä hankkinut tätä luettavakseni. Mietin, että olisiko tämä niin täydellinen, että siitä olisi minulle syysloma- tai joulukirjaksi. Vaiko sittenkin arkikirjaksi, bussimatkoille töihin ja takaisin? Mitä mieltä olet? Shields on minulle aina yksi rakkaimmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä olisin ottanut tämän matkakirjaksi, mutta kun en raaskinut odottaa. Tämä on vain just sitä, mistä pidän: Kirje- ja avioliittoromaani. Tosin ei niin dramaattinen lopussa, kuin Shieldsin eräät muut, mutta kiinnostava ja tyylikäs, kaikki tasapainossa ja yllätyksiäkin luvassa. En näe tätä bussimatkakirjana, sillä minusta Shields ja myös Howard ovat kirjoittajia, joita luetaan myös rivien väleistä. Larryn juhlat on minusta oivallinen matkakirja;) Koska en ole sitä vielä tuonut blogiini, taidan ottaa sen mukaan ja lukea uudestaan. Edellisen kerran luin sen Zürichin viikonloppuna...

      Minä en sinuna jättäisi tätä lukematta! Lue syyslomalla ja annat sitten äidillesi, hänkin varmasti tästä pitää.

      Minähän halua omistaa kaikki Shieldsin kirjat ja tietty mys lukea niitä uudestaan ja uudestaan. Kivipäiväkrijat vaain pitää aina noutaa kirjastosta.

      <3

      Poista
  3. Kiitos vinkistä. Kävin juuri kirjastossa ja minulla on iso pino kirjoja. Riittää pitkäksi aikaa, kun hurahdin neulomiseen ja en siis ole ehtinyt ihan kamalasti lukemaan. Mutta tämänkin voin lukea sitten joskus, kun on sopiva aika ja paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ole hyvä vain. Pinoja on täälläkin. Minäkin aloin neuloa viininpunaista kaulaliinaa, pitkää ja sitten neulon/kudon oranssin. Vomavärejä. Ensimmäinen joululahjakin on jo kääritty;)

      Tästä pidät.

      Poista
  4. Tämä on minullakin (tietty!!) pinossa. Ja pinoja riittää :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, luonnolliesti! Sama täällä: Onpa runsassatoinen syyskesä ja laadukas. Vinkkaatko minulle, jos muistat, kun olet lukenut: Kiitos <3

      Poista
  5. Ohho, kuulostaa todella kiinnostavalta. Kirjeromaani ja laimeneva avioliitto, hyvä yhdistelmä. Kiitos vinkistä, Leena! Lähdenkin seuraavaksii kirjaston sivuille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, no tämä on kiinnostava. R:kin lukee;)

      Poista
  6. Pääsin 1. varausjonossa. Jee! Tai myös huolettaa, eikö täällä lueta? On näitäkin tilattu kymmeniä kappaleita, joten jospa sentään. Ehkä niin moni ei vain varaile.

    Voi että, minulla on pinossa niin hyviä kirjoja lukematta, mm. Joyce Carol Oatesin The Sacrifice ja Miki Liukkosen runokirjat. Kirjallisuus on ehtymätön runsaudensarvi ja aarreaitta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, voipi olla, että moetkaan eivät vielä tajua, että nyt tämä on vihdoin saatu suomeksi.

      Minun piti lukea Oatesin Putous, mutta taas se jäi ja nyt mennään lujaa näiden uutuksien kanssa. Ken lukee, ei ikinä voi olla ikävystynyt ja Waltari lupasi, että järki kasvaa jokaisen kirjan myötä;)

      Poista
  7. Kuulosti kiinnostavalta. Ei ollut meilläkään varauksia, joten saan kirjan heti. Kiitos vinkistä jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, vakuutan, että pidät tästä! Ole hyvä <3

      Poista
  8. En ole lukenut edes kustantajan tekstiä kirjasta, mutta ihmetellyt tätä yhdessä kirjoittamista. Shields on niin vahva, hyvä ja omaääninen, että mitä siinä toista tarvitaan. Mutta tietysti sait minut toisiin ajatuksiin, kuulostaa tosi kiinnostavalta. Huoh! (saldoani kurkkasin), hankintaan. Ja taas kiitos, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, siis noin yleensä, sitä minäkin olen ihmetellyt, mutta tässä kaksi hyvin rakasta ystävää ja omaäänistä, menestynyttä kirjailijaa toimivat duettona upeasti. Suosittelen!!! Ei mitään huoh;) Ole hyvä, Raili <3

      Poista
  9. Tämä kuulostaa taas niin hyvältä kirjalta Leena.Olet niin hyvin esitellyt kaikki Shieldsin kirjat:)

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Hannele, Shieldsin kirjoja lukee aina uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  11. (illalla istutaan pikkuveljen kans M/S Galaxy, leikkikaverimme hautajaiset Turussa, keuhkosyöpä, käyn isääni kattomas Jämsässä, vaik tuskin hän mua muistaa)

    VastaaPoista
  12. Ihana kirja. Tämä on juuri sellaista kirjallisuutta, johon tekee mieli kääriytyä. Kirjallisuutta, joka parantaa, joka on taivaallisen tavallista.

    Huomaan, etten todellakaan tarvitse kirjallisuudelta mitään kikkailua, yllätyskäänteitä, shokeeraavuutta tai suuria tunteita. Pieni on kaunista. Katja Ketun Yöperho, tätä edeltänyt lukukokemus, tuntui entistä tympeämmältä tämän ihanuuden jälkeen. Miksi kirjailijat eivät enää luota aitouteen, tunnistettavuuteen ja arkisuuteen? (Tai kustantantamot...)

    Kyselin eräässä toisessakin blogissa, ketkä kirjailijat ovat tyylillisesti Carol Shieldsin sielunsisaria (tai -veljiä). Kuka mahtaa olla esimerkiksi Suomen Carol Shields?


    P.S. Miksiköhän en koskaan pysty lähettämään vastausta blogiisi Google Chromella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku, eikö vain! Luin juuri sellaisen: Feranten loistava ystäväni, mutta täytyy myöntää, että Shields on ihan suosikkini, jolta olen nyt lukenut kaikki suomennetut teokset. Tosin tämänkin sain Kanadasta ystävältäni jo aikaa sitten englanniksi.

      Liian kova meno ja kikkailua. Katja Ketun Kätilö oli minusta Yöperhosta parempi. Pieni ja joskus jopa rauhallinen on kaunista.

      No, Suomen Carol Shielsejä voisivat olla Prjo Rissanen (etenkin loppupään kirjat, kokeile Kamomillasolaa), Eeva Illoinen ja Marja-Leena Virtanen).

      PS. Se varmasti toimii, jos sinulla on google-tili ja olet sinne kirjautuneena! Sisareni valitti samaa, mutta hänellä oli vain google-tili, mutta hän ei huomannut kirjautua! Nyt hän osaa!

      <3

      Poista
  13. Kiitos kirjavinkeistä. Pirjo Rissanen on nimenä tuttu, muut eivät. On se kumma, kuinka paljon Suomeen mahtuu tuntemattomiksi jääneitä kirjailijoita. Ja minäkin olen aika paljon lukenut suomalaista proosaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku, minä ennen ostin Pirjo Rissasta äidilleni, mutta blogin myötä aloin niitä myös lukea. Ne ovat helppoja, mutta hyvin kirjoitettuja teräväkatseisia. Suomalaisista naiskirjailijoista ei tietysti oikein voi puhua mainitsematta EEva Joenpeltoa.

      Ole hyvä<3

      Poista