Taina Haahti: Mariaanien hauta

Kauko-ohjattuja unelmia. Hymyilevä perhe, valkoinen hohtava talo, isä grillaa. Kauniita ihmisiä jotka eivät menetä kiinnostusta toisiinsa. Tai jos hetkeksi menettävät, pukeutuvat pitsiin, sytyttävät kynttilöitä ja löytävät tien takaisin rakkauteen. Menestyvät öisin sängyssä ja päivisin työssä. Keskustelevat lastensa kanssa näille tärkeistä asioista kiireettä, keskittyneinä, ajatuksen vaeltamatta. Kypsyvät elämän vaikeuksissa ja keräävät niistä bisneideoita. Perustavat yrityksiä ja lyövät rahoiksi. Jos sairastuvat, tuotteistavat kokemuksen menestyskirjaksi. Eivätkä he kuihdu kuoliaiksi visvan ja virtsan hajussa jossain ihmisten ja jumalan hylkäämässä laitoksessa, vaan lipuvat iäisyyteen omassa vuoteessaan rakkaittensa ympäröimänä. Ikkunasta avautuu näkymä viheriäisille niityille ja/tai välkkyvälle merelle.

Taina Haahdin teos Mariaanien hauta (Siltala 2015) kertoo todenmakuisen tarinan nuoresta parista, jolla on paljon unelmia ja jotka myös lähtevät niitä toteuttamaan. On äiti Heli ja on isä Justus ja kaksi pientä lasta. Pariskunta on saanut tarpeekseen siitä, että heidän maisemansa ovat toisten ihmisten seinät ja he aloittavat korkein toivein oman talon rakentamisen. Eli siis mitä tavallisin ja sallittu oman kodin onnen kaipuu.  Jossain vaiheessa Heli on aloittanut jo lääketieteen opintojakin, mutta ne valuvat lasten, avioliiton ja uusien unelmien myötä jonnekin kaukaisuuteen. Oma äiti ei katso tätä hyvällä ja maksattaa tyttärensä ’menestymättömyyden’ hetkellä, jolloin apu olisi todella tarpeen.

Rakentamisen myötä käy kuten monelle on käynyt: Pariskunta alkaa hamuta yhä parempaa ja yhä laadukkaampaa. Lopulta Heli löytää jo materiaaleja, jollaisista rakennusalalla työskentelevä Justus ei ole kuullutkaan. Lainarahat eivät riitä ja pitää ottaa lisälainaa.  Jossain kaatuu iso investointipankki ja rahahanat kiristyvät Suomessakin. Helillä ei ole töitä, on vain tylsät pitkät päivät kotona lasten kanssa ja Justus taas on niin väsynyt sekä rakentamisesta että töistään, ettei jaksa lämmetä enää edes rakastelulle.  Heli kokee siitäkin huonommuutta ja kierre on valmis. Kukaan ei huomaa mihin jamaan Heli putoaa.  Jossain vaiheessa hän näkee ainoaksi mahdollisuudeksi eron Justuksesta, mutta tajuaa, että iso velka on suhteen kovin liima.

Jos Heli halusi pitää talonsa, hänen oli pysyttävä naimisissa. Eikä missä tahansa naimisissa, vaan naimisissa Justuksen kanssa. Pankki ei suostunut epävarmojen siirtymävaiheiden rahoittajaksi.

Ajatus talon myymisestä tuntui mahdottomalta. Hän oli keskeyttänyt opintonsa ja oli tekemässä lopun avioliitostaan. Jos hän menettäisi vielä talonsakin, jolle oli uhrannut niin paljon, mitä hänelle jäisi? Liki neljänkymmenen vuoden historia epäonnistumisia. Hän osoittautuisi juuri siksi luuseriksi kuin hänen äitinsä ennusti, kun hän ilmoitti menevänsä naimisiin vaikka ei ollut vielä valmistunut.

Kaksi suloista lasta. Luuseri-äidin lapsiparat. Pystyikö hän pitämään heitäkään?

Sitten Heli löytää salaisen ystävän, Airan, ja alkaa elää kaksoiselämää, mutta mikään ei tuo tasapainoa. Eräänä päivänä Justus huomaa perheensä kadonneen. Hän hortoilee ruokakaupassa ja miettii, mitä ostaisi? missä Heli ja lapset ovat? voisiko pyytää apua omalta äidiltäään? Huono tuuri sikäli, että Justuksen äiti oli neljänkymmenen opettajavuotensa aikana kerännyt itsensä ääriään myöten täyteen omahyväistä ylemmyyttä. Hän haluaa eristäytyä yleentääkseen itsensä, alentaakseen muita. Äiti pitää muita tyhminä ja kääriytyy kaikkitietävyyteensä, joka jättää muut, jopa oman perheen, ulkopuolelle.

Taina Haahdin Mariaanien hauta on erinomainen kuvaus ihmisen unelmien janosta sekä onnistumisen sattumanvaraisuudesta. Kieli on laadukasta, tarina on sujuvalukuista ja sen verran kiinnostava, että kirja ei jää kesken. Luin senkin takia varsin uteliaana, kun sain tästä toisistaan poikkeavaa mielipidettä parilta ystävältäni: Toinen piti kovasti, toinen ei yhtään. Minä enemmän pidin kuin en, sillä tähän voi kuka tahansa samaistua. Ehkä saada jopa vertaistukea. Emmekö ole kaikki joskus kokeneet miten pilvet kauas karkaavat?  Kuinka kauan vaalittu unelma muuttuukin hirviöksi, jonka kanssa ei vain enää jaksa, ei jaksa...

Hän muisti kun he seisoivat tontin laidassa. Muisti miltä hetki tuntui. Pystyi palauttamaan tunteen istuessaan auringon lämmittämällä kivellä. Silloin oli elokuu, hän ajatteli, mutta sama aurinko taivaalla, sama paikka maapallolla, välissä henkäys – ihmiselämä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet Annika/Rakkaudesta kirjoihin sekä Susa/Järjellä ja tunteella