tiistai 24. marraskuuta 2015

Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu.Kultaiset tyttökirjaklassikot

Perheemme traditioon kuului viettää koko joulupäivä yöpuvussa joululahjakirjoja lukien. Välillä käytiin kinkkua leikkaamassa ja taas luettiin. Anna -sarjassa riitti minulle luettavaa sinä jouluna yli tapaninpäivän. Lukiessa unohtui joulu, kun Anna vei minut muihin maailmoihin, kauas Prinssi Edwardin saaren kevääseen ja kesään. Tiesin tarkalleen, millaista Vihervaarassa oli. Kunpa olisin voinut ajaa sinne hevoskyydillä pitkin poppelikujaa! Vihervaara tuoksui omenoilta ja daalioilta, luumuilta ja orvokeilta.

Koskettavaa kirjoittaa nyt Sara Kokkosen kirjasta Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot (Avain 2015), kun maailma on lumenvalossa ja muutama kirjaan haastatelluista, kuten alun sitaatin kertonut Arja Hyrske, vievät minut takaisin omaan jouluumme, jossa oli juuri noin ja kiireinen kauppiasisäkin ehti lukea. Sitä tunnelmaa ei voi pullottaa, se kyynelehtii nyt poskillani, enkä ikinä, ikinä saa sitä takaisin. Vai saanko kuitenkin? Joka kerta kun luen Montgomeryn Anna–kirjat tavoitan eilisen ja kaikki on taikaa, onpa se hiljaa leijuvia lumihiutaleita ja joulua tai kesää ja tummana päilyvää aallokkoa. Toisinaan myös Kuiskausten kujaa...

Sara Kokkonen on tietokirjailija ja tutkija, jonka edellinen teos Rasavillejä ja romantikkoja. Rakkaat suomalaiset tyttökirjat keskittyi suomalaisiin tyttökirjoihin. Odotin jo silloin tätä, jossa esille tulevat ulkomaiset tyttökirjat tai siis...tietenkin odotin Saran kirjoittavan Annasta, Vihervaarasta, Prinssi Edwardin saaresta ja kaikesta siitä, joka oli oman tyttöaikani kultaisia vuosia. Saran kirja antoi kaiken mitä odotin, myös kyyneleet, mutta sitten se antoi myös yllätyksen, sillä olenhan Annan hengenheimolainen, joten osaan nauttia muustakin kuin kirsikkapuista, jotka henkäilevät tuoksuvaa lunta.

Kapina ja kaipuu esittelee seuraavat kirjailijat: Louisa May Alcottin, Susan Coolidgen, Frances Hodgson  Burnettin, Jean Websterin, Lucy Maud Montgomeryn , Laura Ingalls Wilderin, Helen Dore Boylstonin, Carolyn Keenen, Martha Sandwall-Bergströmin ja Ester Rongér-Lundgrenin (Merri Vikin).  Koska tarkoitus ei ole kirjoittaa uutta kirjaa tästä omasta intohimoaiheestani, tuon enemmän esiin ne kirjailijat, kirjat ja kirjan esiin herättämät ajatukset, jotka saivat minut nyt kastamaan kynäni kyyneliin, mutta paljastan myös sen musteen, jossa kynä on kastettu seikkailunjanoon ja temperamenttiin.

Ihan tuoreeltaan voin sanoa, että verrattuna Kokkosen aikaisempaan kirjaan, tämä kiinnostaa minua enemmän ’omien kirjailijoideni takia’ ja toisekseen, tässä kirjassa on mukana huomattavan kiinnostavia lukijamielipiteitä. Osa ihan huikeita, sai nauraa ja itkeä: Se on minusta yksi hyvän tekstin yksi tunnus. Kirjan lopussa on kattava lähdeluettelo ja sieltä painotan sateenkaaren tuolle puolen kaikkia Anna-faneja: Lukeaa ihmeessä Sisko Ylimartimon teos Anna ja muut ystävämme. L.M.Montgomeryn elämä ja sankarittaret ja lukekaa sen jälkeen uudestaan Montgomeryn tuotanto: Koette jotain uutta!


Maailman tyttökirjallisuudesta tuskin voidaan puhua ellei mainita Louisa May Alcottia (1832-1888) ja minä en tee asiaan poikkeusta: Muistan niin kuin eilisen sen hetken kun lahjapaketista löytyi Pikku Naisia. Olin aina Jo. Kun luin Pikku naisia uudestaan ja uudestaan, en tiennyt mitään kirjailijan erikoisesta elämästä. Louisa syntyi 29. marraskuuta isänsä 33-vuotissyntymäpäivänä vuonna 1832 Germantownissa Pennsylvaniassa. Hänellä oli useita sisaruksia ja perhe muutti usein. Isä Alcott oli itseoppinut pedagogi ja filosofi, joka kuului transsendentalisteihin. 1800-luvulla vaikuttaneessa filosofisessa liikkeessä oli mukana Uuden Englannin intellektuelleja ja kirjailijoita. Isä kasvatti lapsiaan omaksumillaan arvoilla, joten on helppo arvata, että tämä asia sekä lukuisat muuttamiset vaikuttivat Alcottiin. Aineksia Pikku naisiin Alcott sai hyvin perhepiiristään. Louisa oli erittäin antautunut kirjoittaja: Hän saattoi kirjoittaa nukkumatta ja syömättä, kunnes teksti oli valmis. Eräälle Saran haastattelemista lukijoista, Maikille, Pikku naisia ei ollut Alcottilta mieluisin kirja, vaan Louisan Kun ruusu puhkeaa:

Kuvittelin aina kolmikon juomassa teetä hienoista posliinikupeista, jotka keittiön hyvin tunteva Febe kävisi hakemassa. Tee olisi intialaista, ja se haudutettaisiin kauniissa kannussa (samaa sarjaa kuin kupit, hienostuneisuuden huippu) pannumyssyn alla. Ajatuksissani toivotin ikuiset hyvästit Liptonin teepusseille. Teen kanssa tarjottaisiin skonsseja ja hilloa. En ollut koskaan nähnyt saati syönyt skonsseja, mutta olin kuullut, että sellaisia oli olemassa. Kolmikko istuisi salissa, olisi talvi ja ulkona sataisi suuria lumihiutaleita. Teekutsujen jälkeen Rose lähtisi tanssiaisiin ja Archie hyvästelisi Feben. Febe katselisi ikkunasta valkoisten pitsi-ikkunaverhojen takaa, miten Archie katoaa lumisateeseen.


Maailman tyttökirjojen kirjoittajista konkreettisimmin elämääni on vaikuttanut Frances Hodgson Burnett (1849-1924). Muistaisin, että olen saattanut lukea häneltä Pikku Lordin ja Pikku Prinsessan, mutta en ikinä unohda sitä, kun luin Salaisen puutarhan! Silloin tiesin haluavani seurata tähteä, jossa minulla on oma salainen puutarha ja nyt se on sitten toteen tehty ja vieläkin, kaikki nämä vuodet, Salainen puutarha on aikuiskirjahyllyssäni...


Lukiessani Salaista puutarhaa, en voinut kuvitellakaan, että vuosikymmeniä myöhemmin katselisin tyttäreni kanssa Salaista puutarhaa elokuvana ja vieläpä kahtena sovituksena, joista toisen tuottajana Francis Ford Coppola. Meri ja minä kuitenkin pidämme edelleen enemmän alkuperäisestä, vanhemmasta filmatisoinnista, sillä siinä on tavoitettu kirjan henki. Montakohan filmatisointia tästä on tehty...Vastaus on, että kolme! Kiitos Meri♥

Saran kirja ei kerro vain kirjailijoiden kirjoista ja lukijoiden lukukokemuksista, vaan mikä tärkentä, ainakin minulle, kirjailijoiden elämästä: Miten heistä tuli he. Burnettin elämä oli kaukana tavanomaisuudesta, sillä siinä sattui ja tapahtui. Hän oli hyvin kuuluisa ja toimittajat kirjoittivat hänen värikkäästä elämästään monella tapaa ja myös paheksuvaan sävyyn.

Francesin ja Swanin avioliitto oli ongelmissa, ja he olivat muuttaneet erilleen asumaan. Frances sairasteli ja kärsi ajoittain masennuksesta. Hänen poikansa asuivat välillä äitinsä ja välillä isänsä luona. Pojat olivat Francesille tärkeitä, mutta hänellä oli hyvin vähän aikaa heille...Hän oli ansainnut paljon rahaa kirjoillaan, mutta kallis ja ylelinen elämäntapa kulutti hänen varojaan. Frances tuhlasi mielellään...1890-luvun puolivälin jälkeen Frances vuokrasi kartanon, Maytham Hallin, englantilaisesta pikkukylästä. Kartanoa ympäröi iso puutarha ja Frances istui unelmoimassa ja kirjoittamassa puutarhassa. Hän innostui puutarhanhoidosta ja siellä hän sai ensimmäisen idean romaaniinsa Salainen puutarha ruokkiessaan pientä punarintaa...


Ja sitten Annan nuoruusvuodet...Siitä alkoi monen suomalaisenkin tytön elämässä mullistus, jonka väreet jatkuvat äidiltä tyttärille. Sain kaikki Anna –kirjat ja sitten onnistuin vielä hankkimaan ne tyttärelleni, jota kiinnostikin enemmän Potter, mutta Meri katsoi kanssani Anna–sarjan televiosiosta ja ihastui. Minusta Anna oli ihan kuten olin hänet kuvitellutkin ja tietysti kyynelehdin, kun Anna sai Gilbertin...

Lucy Maud Montgomery (1874-1942) on ehkä maailman kiinnostavin tyttökirjojen kirjoittaja. Hän syntyi Prinssi Edwardin saarella, jonne nyt virtaa Vihervaaran Annan ja/ tai Uuden Kuun Emilian itsestään löytäneitä naisia ympäri maailman.  Suuri kysymys Montgomeryn lukijoilla onkin, kumpi sinä olet, temperamenttinen Anna vai runollinen, tummasävyinen Emilia? En usko yhteen vastaukseen, sillä ainakin minä olin tilanteesta riippuen kumpaakin, mutta lopulta oli pakko myöntää, että Annahan minä. Siinä missä Anna löi rihvelitaulun Gilbertin päähän, minulla oli onnettomuudeksi kädessä ratsupiiska...Anna on kuin sieluntila, jossa tummimpaankin päivään on tähtiin kirjoitettu selviäminen.

Mitä enemmän luen Montgomerysta, sen likemmä hän tulee. Hänen elämästään piirtyy kuva, joka pakenee, likenee, pakenee..., mutta paljon on tiedossa faktaakin:

Opettajavuoden jälkeen hän jatkoi opiskeluaan ja aloitti Englannin kirjallisuuden opinnot Dalhousien yliopistossa Halifaxissa Nova Scotiassa vuonna 1895. Hän nautti korkeakouluajastaan: luennoista, kirjallisuudesta, akateemisesta kilpailusta ja sanailusta. Hän kävi oopperassa, juhlissa ja osallistui kerhotoimintaan. Koko ajan hän myös kirjoitti. Maud oli aikuistuessaan alkanut kärsiä mielialan vaihteluista ja unettomuudesta. Kun hän heräsi eikä pystynyt nukkumaan, niin hän kirjoitti.

Vuoteen 1905 mennessä hän oli julkaissut 168 novellia ja 192 runoa aikakausi- ja sanomalehdissä. Hänen vuositulonsa olivat kohonneet 500 dollariin vuodessa.

Ja sitten Maud alkoi hahmotella kuolematonta tyttösankaritartaan,Vihervaaran Annaa:


Kuvassa Annan huone Vihervaarassa Vappu Kannaksen kuvaamana. Tuonnehan me kaikki haaveilemme pääsevämme käymään...

Maud kirjoitti itseään kaikkiin kirjoihinsa ja etenkin tummasävyisessä Runotyttö-sarjassa on paljon aineksia Maudin omasta elämästä. Mutta Montgomery on itse todennut, että vaikka Emiliassa on paljon hänen vaikeuksiaan, surumielisessä Patissa on eniten häntä.


Minulle Pat – Vanhan kartanon valtiatar on melkein yhtä tärkeä avain Montgomeryyn kuin Ylimartimon Anna ja muut ystävämme tai Anna–sarjan yhdeksäs ja viimeinen osa eli Annan jäähyväiset. Maudin elämästä tihkuu tietoja vieläkin ja niistä voi lukea monenlaista elämänpettymystä, mutta ihan faktaa on äidin suuri pettymys vanhimpaan poikaansa Chesteriin.

Montgomeryn fyysinen ja psyykkinen terveydentila heikkeni, hän kärsi kovista päänsäryistä ja lihaskouristuksista. Kaikesta huolimatta hänen kirjojaan on käännetty yli 30 kielelle ja myyty yli 50 miljoonaa kappaletta!

Montgomery kirjoitti myös aikuiskirjat Sininen linnan ja Perinnönjakajat. Edellinen on kultaa ja toinen on vähän erilaista Montgomerya.

Mitä lukijat ovat sitten olleet mieltä Montgomeryn kirjoista? Ainakin Jokke sai minut nauramaan:

Anna-kirjojen mieskuvaa hieman ihmettelen. Gilbert Blythe on kuvattu ehjäksi ja vahvaksi mutta nynnyksi, ja minusta viimeisessä kirjassa autoilla pröystäileväksi. Anna sen sijaan kiukuttelee ja nakkelee niskojaan helpommin ja vanhoilla päivillä järjestelee naimakauppoja. Annan periaatteelliset mykkäkoulut, koululakot ja muut tempaukset eivät ole ehkä lähipiirin mielestä kovinkaan mukavia eikä pullakaan tuoksu. Gilbert kesti Annan viiden vuoden mykkäkoulun sekä Annan opiskeluaikojen rakkauden mukisematta ja murjottamatta.

Ja  näin Maikki:

Tuntuu hiukan hassulta että mielessäni lisäsin dramatiikkaa juonenkäänteisiin. Niin kuitenkin tein, vaikka Runotyttö-kirjoissa luulisi dramatiikkaa olleen riittävästi. Kuvittelin Emilian ensimmäisen opettajan vielä kauheammaksi kuin hänet kirjassa kuvataan. Laitoin hänet polttamaan Emilian runot (vaihtoehtoisesti nuotit). Emilia yrittäisi pelastaa runoja tulesta, Ilse ja Teddy pitäisivät kaikin voimin kiinni Emiliasta, ettei tämä polttaisi käsiään, runot palaisivat, Emilia pyörtyisi, opettaja ei saisi syntiään koskaan anteeksi...Myöhemin aloin lukea Brontën sisarusten kirjoja. Humisevaan harjuun en joutunut lisääämään yhtään mitään!


Koska olen Anna olen myös seikkailullinen ja niinpä Sara Kokkosen kirjan Kapina ja kaipuu suurin yllätys minulle oli Laura Ingalls Wilder (1867-1957).  En ole lukenut hänen kirjojaan, mutta olen katsonut Pieni talo preerialla sarjan, joka perustuu Wilderin kirjaan. Voisi melkein huudahtaa, että mikään noista sarjan jaksoista ei ole läheskään niin kiinnostava kuin oli kirjailija Wilderin elämä. Luin yöllä Lauran elämästä kuin entisinä aikoina Dumasin seikkailukirjoja ja olisin niin halunnut lukea hänestä vieläkin enemmän! Kaikista hurjista seikkailuista huolimatta tai ehkä kiitos niiden!, Laura eli 90-vuotiaaksi ja sitä ennen lensi 87-vuotiaana ensimmäisen kerran lentokoneella. Kuvassa Laura Ingalls Wilder vuonna 1894.

Annan nyt loppusanat kahdelle samalla kun kiitän Sara Kokkosta kiehtovasta kirjasta:

Kirjoissa luotiin maisema jostain jo kadonneesta maailmasta ja todellisuudesta, jota ei ehkä koskaan ole ollutkaan olemassa tajuan nyt, mutta johon lapsena uskoin sokeasti. Olin varma, että jossain oli saari, missä koko se erilainen, parempi maailma oli tallessa. Maailma, joka ei vielä ollut mennyt pilalle ja johon tosi-minäni kuului. Se maailma puhui minulle ja kosketti sitä osaa lapsen sielussani, jota mikään muu ei ollut vielä koskettanut, mutta jonka olin koko ajan tuntenut olevan siellä. Tavallaan tulin silloin omaksi itsekseni, kun pääsin osaksi tuota maisemaa ja opin että sellainen oli olemassa.

- Vappu Kannas -


Kultarinta näytti hänelle tien. Aurinko paistoi ja korkea, sininen kaarikatto säteili kirkkaana ja pehmeänä. Kaikki oli uutta ja hiljaista, mutta mikään ei ollut pelottavaa eikä yksinäistä.

- F.H.Burnett -

*****

Tyttökirjat Leena Lumissa

53 kommenttia:

  1. Täällä tunnekuohun vallassa. Tuli taas ikävä lapsuutta ja sitä, kun luvialaisessa kamarissa ystäväni Arjan kanssa luimme Anna-kirjoja, keskustelimme niistä ja kuvittelimme olevamme Prinssi Edwardin saarella ja kulkevamme sen punaisilla hiekkateillä, vaikka kuljimme Santalannummen polkua tai kylätietä Osuuskaupalle.

    Arja taisi enemmän pitää jostain muusta, kuin Annasta, minä olin Anna-hullu. Ja silloin päätin, alle 10-vuotiaana, että tyttärestäni, jos sellaisen saan, tulee Anna. Tuli. Mummu oli kauhuissaan, että miksi lapselle hänelle vanhanaikainen nimensä, mutta se oli selviö, olihan suvussa Annoja jopa kaksi.
    Nyt harmittaa, että lahjoitin kaikki tyttökirjani pari vuotta sitten pois, menenkin katsomaan kirjastosta, jos löytäisin vaikka Kun ruusu puhkeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., kovin ovat tuttuja polkusi ja reittisi, ehkä me kaksi Annaa siellä kohtasimme. Täällä oltu niin tunnekuohuissa koko päivä...

      Jos tiedän mumo peläksi Annaa, niin meidän isä pelkäsi, että laitan Merille nimeksi Aino. Hän oli ihan papin sanaan asti varma Ainosta. Anna on hieno nimi! Minä en anna pois. Nyt on Annat sitten oikein kahteen kertaan;) Minä en muista lukenmeeni Kun ruusu puhkeaa, munkin pitäisi...

      Poista
  2. Luin ja katsoin myös sarjan Pieni talo preerialla, ja kirjoihin eläydyin vielä enemmän kuin sarjaan. Muistan vieläkin sen kohdan, kun tuli kova lumipyry, ja Mary ja Laura heräsivät lunta yömyssyillään. Myös Merri Vikin Lotta-kirjoista pidin kovasti. Ne olivat niin hyväntuulisia. Ostin viime vuonna Suomalaisesta Salainen puutarha -kirjan, koska painos oli niin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, varmaan en kirjat ovatkin ihania.Katsoin Pinei talo preerialla varmaan kahteen kertaan;) Lotta -kirjoja en ole lukenutkaan. Oi, tiedän sen painoksen, olisin ostanut sen vaikka minulla alkuperäinen onkin, mutta se oli aika tyyris, vaan hyvin kaunis!

      Poista
    2. Kanadan vuosina osuimme eräällä lomamatkoistamme Yhdysvalloisssa Missourin osavaltiossa sijaitsevaan pieneen kylään, johon Laura Ingalls Wilder ja Almanzo Wilder muuttivat ainoan lapsensa Rosen kanssa. Laura ja Almanzo olivat pieniä kooltaan, ja Almanzon rakentama ihastuttava valkoinen talo on kuin nukkekoti. Se on kauniissa ympäristössä Ozark-vuoristossa. Laura ja Almanzo olivat hyvin aktiivisia kyläyhteisössä, mutta llähettivät Rosen sukulaisten luo suurkaupunkiin, jotta tämä saisi hyvän koulutuksen. Laura alkoi muistella lapsuuttaan tyttärensä nnostamana, ja Almanzo rakensi hänelle talon kylkeen pienen kirjoitushuoneen. Laura oli jo kuusikymppinen kirjailijanuransa alussa. Ensimmäinen kirja ei kelvannut alussa kustantajille, vaikka toimittajatytär Rose oli hankkeessa mukana. Pieni talo preerialla -kirjoja pidetään Yhdysvalloissa historiallisina romaaneina, joissa on kansatieteellisesti merkittävää aineistoa. Uskon, että tästä Ingalls-museon linkistä voi olla iloa Pieni talo preerialla -kirjojen ja -elokuvien ystäville.
      http://www.lauraingallswilderhome.com/

      Poista
    3. Anna, miten kiinnostavia olet kokenutkaan Kandan vuosinasi: Kirjoita niistä jännittävä elämäkerta!

      Ellet ole vielä saanut käsiisi tätä Saran kirjaa, niin voin paljastaa, että tässä on pariskunnasta paljon. Heidän kuherteluaikansa, ratsastukset preerialla etc. Kun he avioituivat, he asuivat ensin Almonzon uudistilalla neljä vuotta. Ajastaan opettajana ja seurustelustaan Almonzon kanssa Laura kertoi kahdekasannessa kirjassaan Onnen kultiaset vuodet (These Happy Golden Years, 1943). Ja sitten alkaa tarina armottomista ajoista, jolloin pariskunta koki monenlaista menetystä niin viljasadon tuhoissa kuin vauvan kuolemassa, tulipalossa, terveyden menetyksessä kuin...Ja isten tulee tämä: "Laura, Almonzo ja Rose lähtvät Etelä-Dakotasta pois etsimään uutta koita. He asuivat jonkin aikaa Minnesotassa Floridassa, ja lopulta he matkustivat De Smetistä Missouriin Mansfieldin kaupunkiin vuonna 1894." Tuosta ajasta Laura piti päiväkirjaa, joka julkaistiin Lauran kuolleman jälkeen vuonna 1962 nimellä On the Way Home. He rakensivat aluksi vain kaksi huonetta, mutta paikka oli lauran unelmien täyttymys ja tilan nimeksi he antoivat Rocky Ridge Farm,josta kirjassa on kuvakin. Talo kasvoi kymmenhuoneiseksi Almonzon perittyä rahaa ja...Oi, minä niin haluisn vain lukea nyt heidän elämästään kaiken ja myös Rose on hyvin, hyvin kiinnostava henkilö. Rose todellakin suoritti High Schoolin Eliza-tätinsä luona Lousianassa. Rose auttoi äitiään tavattomasti, auttoi ja kanusti. Kiitos linkistä ja hanki ihmeessä tämä Saran kirja nyt itsellesi omaksi. Rosesta on kirjassa enemmänkin erään toisen kirjailijan yhteydessä...Kiitos linkistä ja pitkästä ja kiinnostavasta kommentista♥ Laurasta on muuten kirjassa ihastuttava kuva vanhemmalla iällä...

      Poista
    4. Ihan äskettäin Laura Ingalls Wilderin kirjoista on ollut monenlaista kohua, muun muassa se, että ne olivat alkujaan paljon realistisempia, mutta kustantaja sensuroi niitä. Lapsuuden aikana saatu kuva näistä kirjailijoista on kokonaan muuttunut, kun olen lukenut heistä paljon.
      Ingallsin kotimuseossa oli eräs hauska paikka, autotalli, jonka seinälle Almanzo oli naulannut talteen kaikkien heidän autojensa rekisterilaatat. Niitä oli monta.
      Museossa oli myytävänä eräs Pieni talo preerilla -kirjoista myös suomeksi, ja optimistinen mieheni osti sen minulle ja kirjoitti siihen 'omalle kirjailijalleni-- '. Se oli paljon ennen kuin aloin kirjoittaa kirjoja.
      http://www.theguardian.com/books/2015/jan/08/pioneer-girl-laura-ingalls-wilder-review-little-house-prairie

      Poista
    5. Ensinnäkin kiitos linkistä juttuun, jonka oli kirjoittanut Sarah Churchwell! Hän on kirjoittanut The Many Lives of Marilyn Monroe, joka kuuluu yhteen bloginiluetuimmista kirjoista.

      Niistä on ollut muutakin huhua, kuten että Rose olisi osallistunut niihin vähän enemmänkin, mutta varmaan hän vain oikoluki ne ja auttoi äitiään saamaan ne kustannettaviksi.Näinhän se menee. Kaikki minulla on muuttunut Montgomeryn kanssa, mitä enemmän hänestä luen. Samoin kävi Liz Tayllorin kanssa, josta en ennen niin perustanut paitsi elokuvassa Kuka pelkää Virginia Woolfia.

      Ehkä jopa kuvasit tuon autotallin;) Luoja mikä etiäinen miehelläsi olikaan ja että se oli juuri Pieni talo preerialla. Nyt tuo sarja saisi taas alkaa tulla uudestaan. Kiitos kiinostavasta kommentista <3

      Poista
    6. Ei etiäistä.:) Lapsuuteni ja kouluvuosieni ystävät - joihin tuleva miehenikin kuului jo lukiossa- olivat sitä mieltä, että minusta tulee kirjalija, sillä luin lapsesta asti paljon ja kirjoitin hyviä aineita, jopa runojakin. Tarkoitukseni oli aloittaa jo aikaisemmin, mutta suomalainen kirjallinen maailma politisoitui niin pahasti, että päätin pysyä siitä kaukana. Vaikeaa oli Veikko Huovisellakin, joka oli aloittanut jo 1950-luvun alussa ja oli kansan suosikki jo ennen kuin hullut vuosikymmenet alkoivat ja jatkoi työtään, vaikkei käynyt Helsingissä. Minä en ole niin paksunahkainen. Aloin opiskella englantia (=englanninkielistä kirjallisuutta) ja vietin ihanat vuodet kotiäitinä. Luimme lapsille ääneen, ja lastenkirjalisuus tuli hyvin tutuksi.

      Poista
    7. Anna, ok;) No, ei minustakaan tullut kirjailijaa, vaikka lukion äidinkielenoepttajani kutsui minua tulevaksi naispuoliseksi Waltariksi, kirjoitin aineista aina kympin, sain laudaturin, voitin kirjoituskilpailuja ja kirjoitin ensimmäiset runoni alle kouluikäisenä, joten sinussa se jokin oli sitten vain jo kuin olemassa, Suuri Kutsumus. Olen saletti, että Kandan vuodet olivat sinulle hyvää aikaa monella tapaa. Meillä ei myöskään ole ollut sellaista päivää etteikö lapsille olisi luettu ääneen. Nyt me luemme R:n kanssa toisillemme ääneen. Niin tekevät mylös kirjailijat Siri Hustvedt ja Paul Auster.

      Mukavaa viikonloppua ♥ Minä alan valmistautua puhumaan saksaa, joka minulle rakas, mutta se lyhyt kieli. Tosin vieraamme puhuu hyvää englantia, mutta harjoittelen saksaa aina kuin vain voin. Ensin siivous ja koko huominen päivä kokkausta ja sitten mukavaa seurustelua.

      Poista
    8. Sinusta tuli kirjoittamisen ammattilainen, toimittaja. Kiitos Sinulle hauskoista kirjoituksistasi täällä blogissakin. Oikein viihtyisää viikonloppua. P.S. Kuka tietää, mitä Sinä vielä kirjoitat.:)

      Poista
    9. Anna, sitäkin, joten aina on kirjoittaminen kulkenut mukana. Nyt kun jotkut ystäväni ihmettelevät, että 'mikset kirjoita kirjaa?' ,totean menettäneeni palon kirjailijuuteen. Ehkä olen vihdoinkn kirjoittanut tarpeeksi;) Ole hvyä vain ja kiitos♥ No, sitähän niin monet sanovat...

      Poista
    10. Virhenäppäilyn takia viestini lähti ennen aikojaan. Suosittelin siinä lukemaan ensin Ingals-Wilderin kirjat, sillä TV-sarja ei tee oikeutta kirjojen hengelle. Aiemmassa blogissani vuodatuksen puolella on Lauran kirjoista ja elämänkerrastakin, jos kiinnostaa lukea aiheesta.

      Poista
    11. Aino, varmaan niin olisikin ollut parempi, mutta en tiennyt Wilderin kirjoista mitään kun katsoin sarjaa Pieni talo preerialla. Varmaan eivät tee oikeutta kirjan hengelle, mutta sarja on ollut todella suosittu ja olen katsonut aikanaan tyttärnei kanssa jokaikisen osan. Kiitos vinkistä! Lauran elämä on tämän kirjan jännittävin!

      Poista
  3. Sattuneista syistä en kommentoi itse kirjaa muuten kuin, että ihanaa että kirjoitit tästä. <3

    Mutta tyttökirjoista puhetta riittäisi senkin edestä. Voi, kyllä! Kuten tiedät, Anna on minulle(kin) se rakkain ja tärkein. Palaan Annoihin aina ajoittain ja joka kerta löydän uusia ulottuvuuksia, jos voisi puhua sielukirjoista, niin Annoissa on sieluani. Kaipaan varmaan ikuisesti Prinssi Edwardin saarelle, jossa en siis ole oikeasti koskaan käynyt. Myös Pikku naisia on minulle hyvin läheinen, samoin Salainen puutarha. Olen lukenut muutkin Burnettit, mutta Salainen puutarha on syvin. Lapsena pidin paljon Saran kirjassakin esillä olevista Gulla-kirjoista, mutta nyt aikuisena en saanut Gulla-sarjasta enää samaa irti. On toki monia muitakin tyttökirjoja, jotka saavatkin jäädä lapsuuteen, mutta on upeaa huomata miten useat kirjat puhuttelevat edelleen.

    Ingalls Wilderin elämä tosiaan oli melkoinen!

    <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ok... <3

      Ne aukeavat aivan eri tavalla lapsena, sitten taas teininä ja myöhemmin aikuisena. Sen lisäksi kun on lukenut Madista enemmän, kirjatkin ovat enemmän. En minäkään ole siellä käynyt, mutta likeltä liippasi: Olgahan oli novasctiannoutaja ja B.:llä on sama rotu. Olimme lähdössä noutamaan sieltä koiraa...,mutta sitten taphtuikin muuta. Minä sanoin, että 'jos sinne asti saat minut lentämään, Prinssi Edward ei jää väliin!' Minulta Gullat ja myös Lotat ovat vallan jäänet pois.Minulle on nyt käynyt Montgomeryn kanssa niin, että aina taphtuu jotain, jonka myötä hän kuin kasvaa elämässäni. Hänestä on tullut tärkein, vaikka Salainen puutarha onkin ollut konkreettisesti eniten elämääni vaikuttava näistä kirjoista. Maudin kirjat ovat sitten syvemmällä.

      Se oli niin huimaa, että yöllä oikein petyin kun tarina loppui;)!

      <3

      Poista
  4. Ikuinen Anna-fani täälläkin! Piti lainata Saran kirja jo kirjastosta kun oli niin houkuttavasti esillä, vaikka luulen saavani tämän omakseni myöhemmin... Sen vuoksi vain silmäilin ja niinpä innostuin lukemaan Anna-kirjoja uudelleen, Olipa taas mukavaa mennä prinssi Edwardin saarelle... Tietenkin muitakin tyttökirjojen klassikoita, kuten Pikku naisia jatko-osineen luen vieläkin silloin tällöin, Jo on minunkin suosikkini!.
    Hieno postaus, kiitos sinä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, arvasin/tajusin! Minun on pakko saada nyt omistaa kaikki kirjat, joissa on jotain Montgomerysta. Eikö vain. Lueppa myös Pat - Vanhan kartanon valtiatar. Olethan lukenut tuon Ylimartimon kirjan: Se avaa kaiken, senkin miksi tuo Pat aikuisena kirja on niin tärkeä. Ehdottomasti Jo!

      Ole hyvä ja kiitos sinä ♥

      Poista
    2. Leena, olen lukenut Patin, ja luen sen taas uudelleen kunhan saan kirjastosta. Ylimartimon kirjan tietysti, taisinpa ostaa sen Katjalle joulupukin konttiin vuosia sitten..♥

      Poista
    3. Minttuli, siis just se kun Pat on aikuinen ja ei voi irrottaa juuriaan kodistaan.

      Ylimartimon kirja aukaisee ja sen kautta ymmärtää mm. kirjaa Pat - Vanhan kartanon valtiatar. Sullahan on sitten nämä jutut hyvin 'uunissa' ♥ NämäKIN!

      Poista
  5. Mielenkiintoista, meidän ikäluokan naiset eivät taatusti unohda Montgomeryn Annaa tai Uuden kuun Emiliaa! Tarinat ovat syöpyneet syvälle mieleen ja niiden pariin on mukava palata varsinkin kesällä vaikka riipukeinussa lukien :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, emme tietenkään, mehän olimme Annoja ja Emilioita! Tämä maailma on välillä sellainen, että omassa kirjastossa on oltava Montgomerya: Säilyy usko puutarhakeijuihin, jotka tulevat sinne, missä kukkivat akileijat.

      Poista
  6. Millaisia muistoja tämä postaus herättikään. Kaikki nuo kirjat on tullut luettua, mutta Salainen puutarha jäi jostain syystä päällimmäisenä mieleen. En ole koskaan lukenut sitä uudelleen, sillä haluan säilyttää kirjan synnyttämän lumouksen mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, täälläkin puolen aika liikuttavia. Mehän ymmärräme, miksi sinulla ja minulla on Salainen puutarha niin päällimmäisenä;) Ymmärrän tuonkin, mutta ehkä olet katsonut edes sen ensimmäisen filmatisoinnin siitä...minusta se oli kirjan henkeen.

      Poista
  7. Voi, Leena. Ei nyt enempää noista kaikista, mutta tämä on kerrottava: Salainen puutarha on ikuisesti vahvana mielessäni. Ja vihdoin, vasta muutamia vuosia sitten, pihallemme ilmestyi punarinta. Se on palannut sen jälkeen joka kesä ja pesii taloyhtiömme alueella. Se oli ilmestyessään täydellinen tervehdys Salaisesta puutarhasta ja ilahduttaa suunnattomasti joka kesä. Kerronko ensi kesänä sinulta terveiset, vai oletko saanut sinne omasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, niin...me ja linnut;) Sama täällä. Se on suloinen tikkunokka ja harvinaisen kesy. Naapurin vähän vanhempi herra luuli sitä ensin kuukkeliksi, kun se tuli häneltä ottamaan murua kädestä! Voit kertoa, sillä tänä vuonna punarinta viihtyi kovin lyhyen aikaa. En tiedä miksi...,mutta yksi aia on ihana: Meillä tällä saarella ja ihan meidän pihassa on jo vuosia talvehinut mustarastaita! Näkisitpä, miten hartaasti R. niitä seuraa;) Minä jään kakkoseksi -ilolla linnulle!

      Poista
  8. Tämä kirja on kyllä ihana kokoelma ihanien kirjojen taustoista. Montgomery, Alcott ja monet muut ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, oletko tämän jo lukenut vai toivotko joululahajaksi?

      Poista
    2. Kyllä olen lukenut. Hankin sen Saralta nimikirjoituksin heti ilmestyttyä (sattuneista syistä).

      Poista
    3. Aino, ihan tosi: Minulla ei ole vielä edes Saran signeerausta;)

      Poista
  9. niin paljon nuo kirjat aikoinaan antoivat Anna kirjat veivät mennessään toisenlaiseen maailmaan, Kuinkahan moneen kertaan ne onkaan tullut luettua, Samoin oli rakkaita nuo Iris kirjat, Niitä lukiessa myös samaistui toisenlaiseen elämään. Kirjat kuuluu niin erottamattomina osina lapsuuteeni ja meidänkin joulupäivät oli sitä, että vain kirjan sivun kääntely kuului, kun jokainen syventyi omaan lukemiseensa. Lahjatkin oli pääasiassa kirjoja siihenaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, ne ovat antaneet paljon jo monille sukupolville ja onneksi antavat tulevillekin. Oma tytär tosin vaihtoi Annat Pottereihin, mutta eihän sitä ksokaan tiedä, kuka meidän perheessä vielä Annoja lukee;) Ne pitkät, ihanat, viipyilevät joulut, kun kirja oli paras lahja ja on edelleenkin. Silloin vain kaikki pysähtyi niin tehokkaasti, ainakin meillä. Olen aina tykännyt, että kirjoja, villasukkia ja lapasia ja yksi makea eli suklaa, siinä on riittävstäi lahjaa.

      Poista
  10. Oi nuo ihanat vanhat klassikot:) Ne eivät vanhene vaikka itse vanhenee ja niitä voi aina lukea uudestaankin:) Mielenkiintoinen tietokirja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, mutta nuo kirjathan ovat nuoruuseliksiiriä! Kertakaikkiaan.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Hannele, muistan sen ja sitten Liz Taylor näytteli...mikä se filmi olikaan, jonkun näiden kirjojen filmatisointi se oli? Minun Liz elämäkertani on lainassa siskollani. Täytyy googlata.

      Poista
    2. Liz näytteli ensimmäisessä Pikku naisia fimatisoinnissa.

      Poista
  12. toinen filmi Burnett: https://m.youtube.com/watch?v=JCa2B9jbH7U

    VastaaPoista
  13. Huikee kirjoitus Leena! Mulla on tuo Burnettin Salainen puutarha kans, just tuo samainen kansi joka oikella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akiss, kiitos! Sinulla on tuolla oikeanpuolesella kannella eli olet ehkä löytänyt antivariaatista tai saanut isovanehmmiltasi. Minulla on tuolla vasemmanpuoleisella. Yhtäkaikki: Sama ikimuiostinen sisältö!

      Poista
  14. Tuo laittamasti linkki on juuri paras salainen puutarha elokuva! :) Se on vuoden 87 filmatisointi. Vastauksena kysymykseesi salaisia puutarjoja löytyy netin mukaan kolme: 87 eli juuri tuo paras minkä laitoit, 1993, joka on päässyt tunnetuimmaksi todennäköisesti valmistusvuotensa ja markkinoinnin takia, sillä ainakin minusta leffan tunnelma on 87 vuoden versiossa voimakkaampi sekä roolisuoritukset vaikukuttavammat. Sitten on vielä 1949 versio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, se onkin paras. Nyt pitäisi vain löytää se sitten DVD:nä. Ihan tosi: Kiitos tiedosta. Ei se uudempi ole niin kirjan henkeen, kuin se meidän katsomamme. Puuttuu just se tietty tunnelma. Nyt aloin miettiä, että olenko ikinä nähnytkään tuota 1949 filmiä...

      <3

      Poista
  15. Ihana postaus taas ja ihana on teemakin! Luin muutamia vuosia sitten Montgomeryn päiväkirjoja (varasin ne Hgin pääkirjaston varastosta) Aikamoinen ero niissä ja Montgomeryn romaaneissa. Vaikeaa oli hänellä, omat masennuskaudet ja etenkin miehen mielenterveysongelmat, joita yritettiin viimeiseen asti peitellä. Mies oli pappi, ja papinhan pitää olla kaikin tavoin kunnossa. Montgomery hymyili ulospäin, ja kirjoitti sitten katkerana päiväkirjaansa, kuinka tyhjänpäiväisiä ja typeriä ihmisiä piti taas sietää. Papin vaimonkin kun piti olla niin hyveellinen ja kultainen vaikka sydämessä riehui ihan toisenlaiset tunteet ja toiveet. Selkeästi luonto oli se suuri voimanlähde hänelle kaikkien vaikeuksien keskellä. Hurjia päiväkirjoja, ainakin se viimeisin jo epätoivoinen. Sanna-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna-Maria, oi, minun pitäisi myös lukea Montgomeryn päiväkirjat. Toivottavasti kirjastoni löytää ne minulle ihan vain Montgomeryn päiväkirjat -nimllä...Ulospäin Maud esitti täydellistä papin vaimoa, mutta hänellä oli myös avioliittoon liittyviä pettymyksiä henisellä tasolla. Muistan jostain lukeneeni, että hän ei voinut jakaa luonto-ja kauneuskokemuksiaanmeihensä kanssa, sillä tämä ei niitä ymmärtänyt tai ei ehtinyt. En tiedä, mikä on fakta. Luonto nimenomaan oli Madulle kaikki kaikessa. Nyt sait minut uteliaaksi. Kiitos vinkistä <3

      Poista
    2. Lisään vielä, että luin ne kirjat nimellä: The Selected Journals of L.M. Montgomery: Volume II: 1910-1921. Kolmas osa oli samalla nimellä, vuodet vain 1921-1929, neljännen osan vuosia en löytänyt. Kiinnostaisi myös Mary Henley Rubion elämäkerta Montgomerystä, mutta en tiedä, mistä sitä saa. Sanna-Maria

      Poista
    3. Niin tosiaan oli, että he elivät henkisesti etäällä toisistaan. Luontokokemukset olivat Montgomeryn omaa maailmaa, hengenheimolaisia ei juuri ollut, paitsi nuorempana tärkeä ystävä, oikea sielunsisar, joka ikävä kyllä menehtyi influenssaan. Mies ei tuntunut arvostavan vaimonsa kirjoittamista. Siihen aikaan papin vaimolla riitti tehtäviä seurakunnassa, ja kaiketi katsottiin, että vaimon ensisijainen tehtävä onkin se ja tukea miestään. Miehellä taas oli kestämistä, kun piti selviytyä papin roolista vaikka sielussa oli hirveä hätä ja ahdistus, ja pelot helvetin tulesta. Anteeksi, kun jauhan tätä, mutta kiinnostavia päiväkirjoja olivat, ajankuvaa laajemminkin. Vieläköhän ne löytyisivät varastosta Hgin pääkirjastosta. Luin niitä vuonna 2005, paljon unohtunut. Sanna-Maria

      Poista
    4. Hirveän kiinnostavaa. Niin...Anna sai Gilberttinsä, vrt. Maud miehensä, mutta sitten mielenterveysongelmat, joista on usein vaikea parisuhteissa sanoa, kummalla alkoivat ensin, kirjoitusten mukaan herralla, mutta kaunis alakulo asui Maudissa, minkä tarkka lukija helposti huomaa. Suru jostakin, ei vielä sairaus. Tiedän oikean Maudin sielunisaraesta tuksin mitään, mutta kirjojen perustella sellainen oli. Ulkopulisista näytti, että papin rouva oli pidetty ja touhukas, katso yllä myös Anna Amnellin kommentit. Pappi on lujilla, jos mielenterveys horjuu, sillä hänhän on kaikkien mielestä aina seurakuntalaistensa käytettävissä, sammio, josta heinä pitäisi voida ammentaa loputtomasti.

      Sanna-Maria, ei mitään anteeksi, vaan tämä on kinnostavaa, sillä uskon jatkavani Montgomeryn kanssa sateenkaaren tuolle puolen. Usein kirjat herättävätkin kiinnostuksen kirjoittajaan niiden takana. Tai ei usein, mutta joskus ja näin nyt on minulla käynyt etenkin Montgoemryn kohdalla. Minulle kaivetaan Jyväskylän pääkirjstosta joka toinen vuosi Aksel Sandemosen Kadonnut on vain unta ja se näyttää kerta kerralta hyvästijättöisemmältä irtolevine sivuineen...

      Tytär aina neuvoo minut nettihakuun, kun etsin jotain kirjaa...;)

      <3

      Poista
  16. Tämä täytyy laittaa luettavien listalle! Tämä herättää niin paljon muistoja ja ajatuksia. Ja niin paljon olisi sanottavaa.;)
    Äitini kanssa pääsemme aina tiettyihin tunnelmiin, kun vain sanomme: "Tumma päilyvä aallokko..."
    En ole lukenut noita Annan myöhäisemmistä vaiheista kertovia kirjoja. En aluksi tajunnut, että sarja jatkuu (luinkohan jonnekin Annan opintoihin ja opena oloon saakka) ja sitten kun tajusin, niin jostakin syystä minua ei kiiinnostanut lukea niitä. Sen sijaan luin varmaan uusiksi niitä jo lukemiani.;) Pikku naisia -sarjaa jatkoin kai niin pitkälle kuin niitä riitti; Blumfieldin pojat jne.
    Tuo tv-sarja Annasta muuten yllätti minut hyvyydellään. Koskaan ei tainnut tulla olo, että eihän se noin ole!!;)
    Runotytöt kun luin joitain vuosia sitten uudestaan, niin hämmästyin kuinka synkkä se kolmas osa oli siinä Emilian luovuuden tuskassa ja yksinäisyydessä.
    Ingalls Wilderiä luin myös ja muistikuvani on juuri mitä Anna Amnell kirjoitti, että kirjat ovat paljon realistisempia kuin tv-sarja, kertoivat millaista elämä oli uudisasukkaana. Muistan sen, että sian teurastamisen yhteydessä lapset saivat sappirakon palloksi leikkeihinsä.;) Muistan myös, että leikimme yhden paljon lukevan ystäväni kanssa leikkejä (myös!) Ingalls Wilderin kirjojen pohjalta.

    Muistaakseni Satu Koskimiehen ja Suvi Aholan kirjassa Uuden Kuun ja Vihervaara tytöt luin niin sydämeen käyvän lukijamuiston, että täytyy se kertoa täälläkin. Tämä on nyt muistin varassa kerrottu, joten jotain saattaa unohtua tai mennä vähän pieleen. (Aidon ja alkuperäisen voi sittenetsiä ko. kirjasta.)
    Vanha herra kirjoitti muistonsa Annasta (muistaakseni juuri Annasta, ei Runotytöstä). Hän oli rintamalla, asemasodassa, kun hänen pikkusisarensa lähetti hänelle kirjan, josta oli itse niin pitänyt. Kirja oli Anna ja veli oli vähän ajatellut, että tyttökirja, mutta luki kuitenkin. Ja piti kovasti. Ehkä se vei niin toisiin maailmoihin rintamalta. Sitten joku oli kysynyt kirjaa luettavaksi ja mies oli vähän selitellyt pikkusiskonsa lähettämää kirjaa. Mutta tämä sotatoveri halusi lukea sen 'kaikesta huolimatta'. Lopulta kirjan luki koko porukka.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Anna-kirjat ovat kuin silta sukupolvelta toiselle.

      Minä luin ne kaikki ja myös Piku naisia ja Plumfieldin pojat.

      Tv-sarja oli niin töydellinen ja etenkin kun Gilbert oli juuri kuten olin ajatellutkin;) Anna toki myös ja Muriel.

      Ronotytötkin omistan nyt kahteen kertaan, vain kannet ovat eri.

      Minä en ole luknenut Wilderiä ja taidankin viipyä vain tv-sarjan annissa eli voisin ihan hyvin katsoa kolmanteekin kertaan.

      Juuri tuo kirja minulla on lukematta...

      Ihana muisto ja takuulla auttoi häivytämään niitä oloja. Isäni ei paljon noista kertonut, mutta minulle kertoi, osasin kysyä, joten tiedän, miltä tuntuu nähdä parhaan ystävänsä...

      Anna 4-ever <3

      Poista