lauantai 11. marraskuuta 2017

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä


Niin, pitkään kuvittelin että Monikan ja minun elämäntarinat muistuttivat toisiaan paljonkin. Olimme molemmat tulleet La Paziin teineinä, muutto oli ollut kummallekin vaikea emmekä olleet kotonamme uudessa maassa tai edes omassa ruumiissamme. Niihin aikoihin kuvittelimme, että kokemus teki meistä jollakin tapaa erityisiä, että se oli merkityksellinen.

Ajattelen Monikaa lukemassa ääneen ankeassa huoneessani, Monikaa vaahtoamassa jostakin tai itkemässä olkaani vasten, sitä parikymppistä Monikaa, kaunista, kaikkeen valmista; Monikaa, veljeni vaimoa, joka avasi sydämensä ja ruumiinsa minulle miehensä sijaan. Ei minua hävetä tunnustaa sitä: yksi katse, ja olin polvillani.

Rodrigo Hasbúnin pieni timantti Kiintymyksiä (Los Afectos, Like 2017, suomennos Sari Selander) kertoo Ertlin perheen tarinan kuin katsoisi mustavalkodokumenttia Latinalaisesta Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuten tiedämme, monet natsit saivat suojapaikan heille aivan oudoista maista, joiden viidakoihin, sademetsiin tai suurten kaupunkien katujen kujille he katosivat yrittäen olla jättämättä jälkiä. Ertlin perheen isä Hans on ollut kuvaamassa Kolmannen Valtakunnan progandakoneistolle, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa perheineen kauas. Uudeksi kotimaaksi valikoitui Bolivia ja maan vaurain kaupunki La Paz. Kolme tytärtä eivät alkuun viihtyneet ollenkaan, mutta Aurelia –äiti ja tarmokas isä saivat perheen kotiutumaan, tai niin he ainakin luulivat. Koska Hans ei ollut saanut kaipaamaansa poikaa, hän tavallaan antoi tämän aseman vahvimmalle ja samalla hauraimmalle tyttärelleen Monikalle. Hänet Hans myös halusi mukaansa lähtiessään etsimään inkojen muinaista kaupunkia Paititia. Matka oli vaarallinen, pitkä ja jopa paikalliset avustajat olivat arvaamattomia. Monika lähtei mukaan vaikka ensin harkitsikin paluuta Müncheniin, jonne tytär Heidi, keskimmäinen, aikanaan muuttaakin.

Teoksen kertojat vaihtuvat, eikä aina edes mainita kuka on kertomassa, mutta se ei ole tarpeenkaan: Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on osa nuotiolaulua, siinä ei kysytä, eikä tarvita nimiä.  Reinhardille, joka haluaa valmistua lääkäriksi, Monikasta, hänen veljensä vaimosta tulee alati mielen valtaava nainen, jolle muut jäävät kalpeaksi varjoksi. Se on hänen hullu rakkautensa, eikä kukaan tai mikään varoita, mistä tulee Monikan elämääkin tärkeämpi kohtalo. Reinhard vaistoaa, että Monikalle ei yksi elämä riitä, siinä hän muistuttaa isäänsä Hansia, mutta edes Reinhard ei voi uskoa, miten erilaiset ovat isän ja tyttären ambitiot. Siinä missä isä haluaa jälleen aloittaa alusta, nousta ja kohota, myös nauttia elämästä, Monika siirtyykin jossain vaiheessa polulle, josta ei ole paluuta sotilasdiktatuurin hallitsemassa Boliviassa.

Kirjan nimi Kiintymyksiä voisi tarkoittaa vain Ertlin perhettä, mutta se laajenee tietysti rakkauksiin, muistoihin, koti-ikävään ja lopulta taistelutovereihin, joista kehenkään ei voi luottaa. Silti Kiintymyksiä voisi olla vain Ertlin perhesuhteet, jotka lopulta hajoavat kuten koko vallankumouskin. Yhteinen kieli saksa ja jaetut muistot eivät riitä uusissa olosuhteissa kiintymyksen liimaksi. Murtuma on alkanut. Onko Ertlin perhe Bolivian vallankumouksen pienoiskuva? Ehkä ei kaikessa, mutta kiintymysten päättymisissä kylläkin. Ei niin paljon verta ja kostoa, mutta yhtä paljon välimatkaa toisen luota iholle.

Koska kirjan takakansitekstikään ei kaihda tiivistämästä Monikan tekoa, voin kertoa, että Monika liittyy sisseihin ja hän ottaa tehtäväkseen kostaa Che Guevaran teloittajalle, kersantti Mario Teránille. Tällöin katkeavat hänen kiintymyssiteensä perheeseensä ja lopulta häntä muistavat eniten sisaruksista nuorin eli Trixi ja tietysti Reinhard:

Niin, ilta illan jälkeen laskeudun takaisin menneisyyteen viskilasi kädessäni ja muistelen ennen kaikkea Monikaa, joka ilmaantui kuvioihin jonkin ajan kuluttua ja johon kaikki noiden vuosien muistot mielessäni kilpistyvät: raivohullu tai onnellinen Monika, joka jatkuvasti kyseenalaisti kaiken, minua suuteleva tai nuoleva Monika, voihkiva tai hiljainen Monika, se Monika joka hän oli ennen kuin hänestä tuli se mikä hänestä tuli.

Kirja on Latinalaista Amerikkaa kaikellaan. Se kertoo ajasta, jolloin vallankumouksia syttyi ja sammui Bolivian naapurimaissakin. Kirjan lyyrisyys on samaa sukua, vaikka eri maata, jota koin Roberto Bolañon Jääkentässä: Kaikki sulaa kaukaa viidakosta kuuluvaan lauluun...

*****

Kiitän blogikollegaani Kirjapolkua, että löysin tämän kirjan!

16 kommenttia:

  1. Tässäpä taas sellainen kirja, jonka laitan tarkoin muistilistalle. Olen pikku hiljaa heräämässä siihen, että Latinalaisesta Amerikassa syntyy laadukasta kirjallisuutta.

    Luin muuten juuri tuon mainitsemasi Roberto Bolanon Jääkentän! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, teeppä se. Olen kiinnostunut sieltä tulevista kirjoista sekä elokuvista, mutta niitä tulee yllättävän vähän, joten ranskalaisuus saa usein korvata kaipuuni. Yksi parhaita elokuvia ikinä on Suklaata iholla (Como agua para chocolate), tehty kirjan Pöytiin ja vuoteisiin mukaan.

      Tätä en ole nähnyt missään eli en tajua, missä Liken katalogit luuraavat:) Olisin tämän ottanut eka kannen takia ja sitten tietysti aiheen takia.

      No, etkä!, tämä on telepatiaa!<3 Tulen kurkkimaan, joko sen on blogissasi...

      Poista
  2. Ooh, tässä kirja makuuni. Etelä-Amerikassa asuneena kaikki sieltä kiinnostaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ihan kirja sinulle ja voisit lukea tämän espanjaksi!

      <3

      Poista
  3. Tuli luettavaksi, olen lukenut Garcia-Marquesin kirjoja, ja pidän latino kirjallisuudesta, sen varmaan arvaatkin, kun face kavereissani on paljon latinoita.😊❤❤

    VastaaPoista
  4. Aivan uusi tuttavuus tämä kirjailija! Lukulistalle - ehdottomasti!
    Kiitos vinkistä jälleen kerran, Leena - ja oikein hyvää isäinpäivää teidän perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, vahva suositus!

      Ole hyvä ja kiitos samoin!<3

      Poista
  5. Minusta on mukava lukea erilaisia kirjoja ja ihmetellä miten eri ääni ja rytmi eri maailmankolkissa usein on. Tämä oli kirjastolöytö, ilman ennakkotietoja, siis paras pohja lukukokemukselleni. Kirjassa oli tosi vahva juoni ja kerronta, pääsin sinne heti tekstisi pohjalta! Kiitos kollega <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, tässä yksi syy, miksi luen niin mieluusti käännöskirjallisuutta: On kiinnostavaa lukea siitä, mitä ei elä. Ja tietysti kaikki historia.

      Kiitos samoin!<3

      Poista
  6. Tämä on ollut kirjastolainana mulla jo pitkään, bongasin alun perin Kiiltomadon arvostelun kirjasta. Pitäisi kyllä jo lukea, niin kiehtovasti sait tuotua näkyviin tämän kirjan maailmaa! Bolanoltakin mulle tuli just hänen vasta suomennettu novellikokoelmaansa Puhelinkeskusteluja. Kyllä kirjoja riittäisi, aina vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomas, vain 132 sivua ja niin paljon tapahtuu, mutta tempo silti kohdillaan. Siinä on latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden yksi tunnus. Ooh, en ole kuullutkaan, että Bolanolta on tullut uusi suomennos. Onneeksi riittää!

      <3

      Poista
  7. Jos sinä kiitit Kirjapolkua, niin mä tulin kiittämään sinua tämän kirjan löytämisestä! Tykkäsin todella paljon!
    Mulla oli vielä just semmonen sauma, että uurastin loppuun yhden suomalaisen uutuuskirjan ja vannoin, etten lue kotimaista uutta (uusi= suunnilleen1-3v. vanhaa...) proosaa vähään aikaan. Ilkiö minä. ;) Muistin sitten tämän ja lainasin heti. Upea!

    Mietin, miten en ollut kuullut tästä mistään muualta, lukeehan takasisäkannessa "kansainvälinen sensaatio". Sitten taas muistin Hesarin ja Ylen kirjallisuuustoimituksen tilan. Eikä niitä juttuja kamalasti muistakaan julkaisuista löydy. (Varmaan pitäisi Parnasso tilata, mutta ei sekään ihan tarpeeseeni osu.) Tuntuu siltä, että jos ja kun kirjallisuus saa tilaa, se tila annetaan yksille ja samoille. Taisinkin sulle kertoa, etten seuraa enää paljon kirjablogeja. Täytyisköhän taas...? Tuntuu vaan, että monissa niissä tietämissäni luetaan niin ertyyppistä kuin minä. (Kotimaista uutuusproosaa?;)) Tämän googlasin nyt ja löytyihän tämä muutamasta muustakin kuin Lumista.
    Nuri nuri. Meni nurinaksi, vaikka kiittää piti.;)
    Kiitos vielä kirjoituksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ole hyvä vain: Arvasin jo lukiessa, että tämä olisi sinun kirjasi.Niin minunkin.

      Minäkin aika vähän, kuten olet huomannut...

      Juuri niin: Se tila annetaan yksille ja samoille.Kirjat joita niin monet ovat viimekin vuonna überkehuneet...minua ne vain ikävystyttävät. Annoin yhden niistä äidille lukuun kehuen, ja hän soitti minulle sen luettuaan, että 'ihan kuin huonoja kouluaineita olisi laitettu oikein kirjan kansiin'. Lasten ja ikäihmisten suusta se totuus. Minä vaikenen ja ilahdun niistä harvoista kotimaisista yllättäjistä sitten sitäkin enemmän. Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Sami Hilvon Pyhä peto, Riitta Jalonen Kirkkaus...

      Olen aina lukenut enemmän maailmankirjallisuutta, koska siinä on enemmän kiinnostavuutta ja uutta. Tämä kirja tässä oli ihan helmi!!! Erittäin kiva, että tajusit tarttua täkyyn<3

      Poista
    2. Ja mä tiesin, että sulle uskaltaa kritisoida kotimaista kirjallisuutta.;) Nauroin tuolle öitisi kirja-arviolle. Onneksi on käännöskirjallisuutta ja joitain kotimaisia helmiä!
      <3

      Poista
    3. Sanna, siitä voit olla varma:) Arvaa nauroinko minä! Hän oli niin terävänä ja hyvin närkästynyt, että tuollaista edes julkaistaan. Juuri niin, onneksi on!

      <3

      Poista