Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä

Niin, pitkään kuvittelin että Monikan ja minun elämäntarinat muistuttivat toisiaan paljonkin. Olimme molemmat tulleet La Paziin teineinä, muutto oli ollut kummallekin vaikea emmekä olleet kotonamme uudessa maassa tai edes omassa ruumiissamme. Niihin aikoihin kuvittelimme, että kokemus teki meistä jollakin tapaa erityisiä, että se oli merkityksellinen.

Ajattelen Monikaa lukemassa ääneen ankeassa huoneessani, Monikaa vaahtoamassa jostakin tai itkemässä olkaani vasten, sitä parikymppistä Monikaa, kaunista, kaikkeen valmista; Monikaa, veljeni vaimoa, joka avasi sydämensä ja ruumiinsa minulle miehensä sijaan. Ei minua hävetä tunnustaa sitä: yksi katse, ja olin polvillani.

Rodrigo Hasbúnin pieni timantti Kiintymyksiä (Los Afectos, Like 2017, suomennos Sari Selander) kertoo Ertlin perheen tarinan kuin katsoisi mustavalkodokumenttia Latinalaisesta Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuten tiedämme, monet natsit saivat suojapaikan heille aivan oudoista maista, joiden viidakoihin, sademetsiin tai suurten kaupunkien katujen kujille he katosivat yrittäen olla jättämättä jälkiä. Ertlin perheen isä Hans on ollut kuvaamassa Kolmannen Valtakunnan progandakoneistolle, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa perheineen kauas. Uudeksi kotimaaksi valikoitui Bolivia ja maan vaurain kaupunki La Paz. Kolme tytärtä eivät alkuun viihtyneet ollenkaan, mutta Aurelia –äiti ja tarmokas isä saivat perheen kotiutumaan, tai niin he ainakin luulivat. Koska Hans ei ollut saanut kaipaamaansa poikaa, hän tavallaan antoi tämän aseman vahvimmalle ja samalla hauraimmalle tyttärelleen Monikalle. Hänet Hans myös halusi mukaansa lähtiessään etsimään inkojen muinaista kaupunkia Paititia. Matka oli vaarallinen, pitkä ja jopa paikalliset avustajat olivat arvaamattomia. Monika lähtei mukaan vaikka ensin harkitsikin paluuta Müncheniin, jonne tytär Heidi, keskimmäinen, aikanaan muuttaakin.

Teoksen kertojat vaihtuvat, eikä aina edes mainita kuka on kertomassa, mutta se ei ole tarpeenkaan: Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on osa nuotiolaulua, siinä ei kysytä, eikä tarvita nimiä.  Reinhardille, joka haluaa valmistua lääkäriksi, Monikasta, hänen veljensä vaimosta tulee alati mielen valtaava nainen, jolle muut jäävät kalpeaksi varjoksi. Se on hänen hullu rakkautensa, eikä kukaan tai mikään varoita, mistä tulee Monikan elämääkin tärkeämpi kohtalo. Reinhard vaistoaa, että Monikalle ei yksi elämä riitä, siinä hän muistuttaa isäänsä Hansia, mutta edes Reinhard ei voi uskoa, miten erilaiset ovat isän ja tyttären ambitiot. Siinä missä isä haluaa jälleen aloittaa alusta, nousta ja kohota, myös nauttia elämästä, Monika siirtyykin jossain vaiheessa polulle, josta ei ole paluuta sotilasdiktatuurin hallitsemassa Boliviassa.

Kirjan nimi Kiintymyksiä voisi tarkoittaa vain Ertlin perhettä, mutta se laajenee tietysti rakkauksiin, muistoihin, koti-ikävään ja lopulta taistelutovereihin, joista kehenkään ei voi luottaa. Silti Kiintymyksiä voisi olla vain Ertlin perhesuhteet, jotka lopulta hajoavat kuten koko vallankumouskin. Yhteinen kieli saksa ja jaetut muistot eivät riitä uusissa olosuhteissa kiintymyksen liimaksi. Murtuma on alkanut. Onko Ertlin perhe Bolivian vallankumouksen pienoiskuva? Ehkä ei kaikessa, mutta kiintymysten päättymisissä kylläkin. Ei niin paljon verta ja kostoa, mutta yhtä paljon välimatkaa toisen luota iholle.

Koska kirjan takakansitekstikään ei kaihda tiivistämästä Monikan tekoa, voin kertoa, että Monika liittyy sisseihin ja hän ottaa tehtäväkseen kostaa Che Guevaran teloittajalle, kersantti Mario Teránille. Tällöin katkeavat hänen kiintymyssiteensä perheeseensä ja lopulta häntä muistavat eniten sisaruksista nuorin eli Trixi ja tietysti Reinhard:

Niin, ilta illan jälkeen laskeudun takaisin menneisyyteen viskilasi kädessäni ja muistelen ennen kaikkea Monikaa, joka ilmaantui kuvioihin jonkin ajan kuluttua ja johon kaikki noiden vuosien muistot mielessäni kilpistyvät: raivohullu tai onnellinen Monika, joka jatkuvasti kyseenalaisti kaiken, minua suuteleva tai nuoleva Monika, voihkiva tai hiljainen Monika, se Monika joka hän oli ennen kuin hänestä tuli se mikä hänestä tuli.

Kirja on Latinalaista Amerikkaa kaikellaan. Se kertoo ajasta, jolloin vallankumouksia syttyi ja sammui Bolivian naapurimaissakin. Kirjan lyyrisyys on samaa sukua, vaikka eri maata, jota koin Roberto Bolañon Jääkentässä: Kaikki sulaa kaukaa viidakosta kuuluvaan lauluun...

*****

Kiitän blogikollegaani Kirjapolkua, että löysin tämän kirjan!

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Donnamobilenkirjat