Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

Nainen, joka ei vielä tiedä helvetin vaanivan nurkan takana, kävelee jalkakäytävällä määrätietoisin askelin. Tummalta taivaalta leijailee lumihiutaleita, jotka laskeutuvat naisen olkapäille ja pään päälle kuin jäätyneet enkelin kyyneleet. Kädessään nainen kantaa viulukoteloa. Päivä on ollut pitkä, ja hän haluaa päästä kotiin.

Perheensä luokse.

Nukkuvien lasten luokse, ja miehen joka odottaa häntä viinin ja pizzan kanssa.

Kristina Ohlssonin Daavidintähdet (Davidstjärnor, WSOY 2015, suomennos Outi Menna) on dekkari, joka löysi minut hyllystäni, johon kerään lukemattomia lukemattomia kirjoja. Se ei todellakaan olisi ollut näin kauaa vailla huomiotani, jos olisin edes aavistanut... kammottavan tarinan Paperipojasta, joka tappaa juutalaislapsia minne ikinä ilmestyy. Nyt hän on murhannut kahden Israelista aikanaan Ruotsiin muuttaneen pariskunnan pojat Simonin ja Abrahamin. Vanhemmat Carmen ja Gideon Eisenberg sekä Daphne ja Saul Goldmann ovat surun lyömät, mutta silti siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht tuntevat kauhistavia väreitä, jotka voisivat johtaa...

Täysin Paperipojalle epätyypillisesti murhataan Salomonin päiväkodin aikuinen työntekijä, mikä sotkee kuviota pahasti. Salomonin seurakunnan uudeksi turvallisuuspäälliköksi on juuri palkattu Peder Rydh, joka on entinen poliisi ja saanut potkut kostettuaan veljensä murhan. Monet jäljet johtavat Salomonin seurakuntaan, mutta vielä useammat Israeliin:

Maantieteellisesti yksi maailman pienimmistä valtioista. Erämaata joka kohtasi meren. Kuumuutta ja kuivuutta. Kaksi kansaa jotka taistelivat samasta pienestä maaläntistä. Kaksikymmentä vuotta sitten tehdyn rauhansopimuksen vaikutukset olivat valuneet hiekkaan. Paperipojan synnyinmaa oli merkillinen paikka.

Haastavaa rikosta tutkiessaan Fredrika Bergman lähtee Israeliin ja kohtaa siellä kolmen miehen elämän lapsuuden ystävyydestä ja myös kauhuista tähän päivään ja takaisin Ruotsiin. Mitä olivat kokeneet aikanaan Gideon, Saul ja mystinen Efraim Kiel? Fredrika löytää salaisuuden, mutta ehtiikö hän pelastamaan Eisenbergien kadonneen pikkutytön Pollyn? Ja onko tässä kaikki? Oliko poikia aikanaan pitänyt yhdessä aivan jokin muu kuin ystävyys?

Kerrankin trilleri joka on monipolvinen, kiinnostava sekä psykologiselta että operativiselta kantilta ja jopa maantieteellisesti kerroksellisuuden rasittamatta lukunautintoa. Itselleni kirjan kiinnostavimmaksi hahmoksi muodostui yllättäen suojelupoliisin Eden Lundell. Ja tietysti hänen perheensä. Edenin sekä kesyttömyyttä että vaarallista kurinalaisuutta ei ollut kieltäminen. Ohlsson on kirjoittanut täydellisen henkilön, sellaisen, jolta voi odottaa ihan sitä, mitä Eden oli tehnyt ja teki. Mihin hän oli kykenevä ja missä hänkin polvistui. Edenissä kiersi tämän loistavan tarinan veri.

Hän oli tämä tarina.

Niin kova juttu oli tämä ensimmäinen Olhlsson minulle, että odotan jo seuraavaa eli Syntitaakkaa.

Hän seisoo ovensuussa hiljaa, katselee huonetta jossa he lepäävät, näkee kuhinan ympärillään pelastushenkilökunnan koettaessa tehdä sen mitä on tehtävissä, vaikka on myöhäistä tehdä enää mitään. Ja se näky jää kaikkien paikalla olevien mieliin pysyvästi.

Kaikki muistavat naisen, joka seisoi ovella luminen takki yllään ja viulu kädessään.

*****

Dekkarit Leena Lumissa