lauantai 14. heinäkuuta 2018

Agnés Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia


Taloni edustalla vedin käsijarrusta ja juoksin Edwardin talolle.

”Avaa heti ovi!” kiljuin ja taoin nyrkeillä. ”Tule heti ulos!”

Aloin kiertää kehää ja jatkoin huutamista. En voinut hillitä itseäni, poimin maasta pikku kiviä ja heitin niitä mökin oveen ja ikkunoihin.

”Olet täysin seonnut!” Edward karjui tullessaan vihdoin ulos.

”Sinähän se tässä sairas olet. Kaahari ja loppuun palanut kusipää! Selvitetäänpä asiat nyt kerran kunnolla."

”Mene muualle selvittämään pääsi.”

”Olet pahempi kuin iilimato. Mitä enemmän käsket minua lähtemään, sitä varmemmin jään tänne.”

”Parempi olisi ollut jättää sinut rannalle mätänemään.”

Potkin häntä kaikin voimin ja...

Agnés Martin-Lugandin kirja Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (Les gens heureux lisent et boivent du café, Bazar 2018, suomennos Kirsi Tanner) saa lukijan hymyilemään ja hykertelemään. Kirja saa olla viihdettä ja tässä on esimerkki parhaasta päästä. Luin ennakkokappaleen ja valitan, että kirja on kaupoissa vasta 16. elokuuta, mutta kelpaa sitä hymyillä silloinkin, elokuun illoissa. Minulla on kyllä suuri heikkous ranskalaiseen kirjallisuuteen, mihin en löydä mitään selitystä. Kirjassa ollaan vain hetki Pariisissa, jossa Diane pitää Onnelliset kirjakahvilaa yhdessä ystävänsä Felixin kanssa, mutta tietenkin ’tatsi’ tulee Martin-Lugandilta, joka asuu Saint-Malossa!

Jo kirjan tausta on erityinen, sillä psykologi Agnés Martin-Lugand julkaisi kirjansa omakustanteena. Kirjabloggaajt löysivät teoksen ja antoivat sille innostuneen vastaanoton, joten ranskalainen kustantaja otti kirjan julkaisulistalleen. Eräänlainen tuhkimotarina, sillä kirjaa on myyty pelkästään Ranskassa jo puoli miljoonaa kappaletta, julkaisuoikeudet on myyty jo pariinkymmeneen maahan ja Hollywood on ostanut kirjaan filmausoikeudet!

Tarinan päähenkilö pariisilainen Diane kokee valtavan tragedian eikä jaksa sen jälkeen enää huolehtia itsestään kahvilasta puhumattakaan. Hän haluaa täydellisen muutoksen ja päätyy Irlantiin Mulrannyn pikkiriikkiseen kylään, jossa ei tunne ketään. Yksinkertainen vuokramökki rannalta ja hän ajattelee, että siellä olisi rauha koota ja löytää itsensä, jos se ollenkaan edes olisi mahdollista tässä elämässä. Ystävällinen vuokraemäntä muistuttaa vain, että yhtä ei saa unohtaa:”Me emme ole englantilaisia!" Idylli olisi ollut mahdollinen ellei rannan toisessa mökissä olisi asunut vuokraisännän veljenpoika, valokuvaaja Edward, joka tulee ja menee reissujaan, jolloin hänen koiransa Postimies Pate on hoidossa Abbylla ja Jackilla. Tieto tästä lamaannutti hieman Dianea, mutta hän päätti selvitä tästäkin iskusta toivoen miehen viipyvän matkoillaan todella paljon. Edward, todellinen erakkomaisuuden palvoja ja yrmeä macho taas sai tuskin happea kuultuaan lähimökin vuokralaisesta. Tästä alkaa herkullinen kertomus, jossa Diane ei jää yhtään alakynteen, vaan haluaa näyttää ’äijälle’ näreet aina kaksintaisteluun asti. Jälkeenpäin hän sitten parantelee henkisiä ja fyysisiä haavojaan liian monella pubitunnilla ja seuraavat päivät ovat kauheita, mutta muistot Edwardin henkisistä haavoista ja joskus myös raapimajäljistä auttavat kummasti. Melkein paremmin kuin kofeiini, joka on Dianen vakilääke kaikkeen. Diane myös ystävystyy Edwardin sisareen Judithiin, joka vakuuttaa veljellään olleen paskamaisen luonteen jo lapsuudesta asti. Diane on onnessaan, että hän ei ole kuvitellut kaikkia karkeuksia...

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia toi väistämättä mieleen Tuulen viemää teoksen Scarlett O’Haran ja Rhett Buttlerin, mutta minulle Edward tuntui aluksi myös Humisevan harjun Heathcliffiltä...Mikä ihme noissa meren ja nummituulten karhentamissa machoissa oikein vetää, paitsi iso haaste kouluttaa heistä suloisia noutajia.

...no, kun Diane ja Edward lähtevät yhdessä (välirauhan aika) Aransaarille ja Edward vie korkeanpaikan huimauksesta kärsivän Dianen heti saaren korkeimman kalliojyrkänteen reunalle kertoen samalla, miten jokaisen saaren kävijän on (muka) siinä kohden tehtävä rohkeuskoe, Diane-parka uskoo ja ryhtyy tehtävään. Hän laskeutuu polvilleen jähmettyen siihen pääsemättä liikkumaan mihinkään suuntaan ja mitä roisto sitten tekeekään...Oijoi, lukekaa tämä hauska kirja, joka saa olon tuntumaan vähän Scarlett O’Haralta, vain paljon onnellisemmalta!

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, tämä on nyt varattuna 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ihan sun kirja ja anna myös A:n lukea:)

      <3

      Poista
  2. Hyvä ja viihdyttävä kirja arviosi perusteella Leena :)
    Kirja tulla tupsahti postilaatikkoon ja nimensä perusteella luen sen mielelläni :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, olet mieleni kirjakummitus, ihana sellainen: Ajattelin ihan eka sinua, kun luin tätä kirjaa, sitten muistin Birgitan ja nyt alan aavistaa, mistä Anu eli Pioni pitää:)

      <3

      Poista
  3. Tämän myötä tämä oli pakko laittaa kirjastosta heti varaukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, viisas valinta ja kerroppa sitten mitä pidit.

      <3

      Poista
  4. Tällä on kyllä viehättävä nimi. Saa nähdä tuleeko luettua, alkuasetelma ei ole ihan minua, mutta joskus tällaisille kirjoille on paikkansa. Ehkä!

    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on ihana♥ Tämä vie pariisittaren heti kirjan alussa Irlantiin! Minäkin luulin, että tämä ei ole 'mun juttu', vaan toisin kävi.

      Poista