lauantai 26. lokakuuta 2019

Viikonloppuun ja talviaikaan!


"No, tuleekos sitä safkaa vai ei? Ja nyt on sentään viikonloppu, joten vain hasselpähkinöitä, kiitos!"



"Minä poika pistelen omenoita!" Syöttämässä sisareni Merja.



Kohta pienille ja vähän isommillekin nallukoille uni maittaa.



Tänään siirrytään talviaikaan. Meillä ovat vielä ulkona kukassa verenpisarat sekä keijunmekot, mutta verenpisarat eivät ehkä enää huomenna, sillä lunta on luvattu sinne sun tänne. Tosin ne yhden pyryn jo kestivät. Viimeiset haravoinnit vaahteranlehtiä siilien pesien päälle. Illalla saunaa, sarjaa ja herkkuja. 

Kaikille lempeää siirtymistä talviaikaan♥ 

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat


viikonlopputerveisin
Leena Lumi

karhukuvat Pekka Mäkinen

20 kommenttia:

  1. Kiitos samoin! 🕰
    Viimeiset haravoinnit kävin minäkin äsken puurtamassa. Aika märkää puuhaa, mutta kuivia kelejä on turha enää odotella. Terassille ei saa jäädä yhtään vaahtaranlehtiä lumen alle, kun tahtovat homehduttaa puun pinnan mustaksi. Loput syreenin lehdet putoavat perinteisesti vasta ensilumen aikaan. 🍁🍂

    Meillä on eka vuosi, ettei nuorimmainen enää halunnut halloween-juhlia. Yhden aikakauden loppu, kun lastenjuhlia ei enää ole. Elokuvailta ja glögiä plus suklaata kuitenkin! ✨😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, just tulin sisälle ja mietin, että vieläkö sitä kerran haravoin vaahteranlehtiä, mutta lumisade kaiken muuttaa voi. Oikeastaan sekä vaahtern- että tammenlehdet kehoitetaan haravoimaan pois tai ajamaan koneella, sillä niistä kerrostuu tiivitä kerroksia, joissa voi muhia mitä vain.Syreenit, monet ruusut, ainakin kurtut, kuten hansaruusu ja viimeisenä hohtavat sitten lehtikuuset.

      Siihen tottuu:) Meilläkin voi olla pitkästä aikaa joulu ilman kuopusta, mutta sitähän ei tiedä, missä me sitten olemme...tarkoittaa, että elämme isojen murrosten myllerryksesä nuorimmaisemme kautta. Luonnollisesti: Onhan lauantai♥

      Poista
  2. Kiitos, samoin sinulle! Syystyöt on tehty ja nyt voi asettautua rauhallisena talviaikaan. Talviunille ei sentään ole tarkoitus kaivautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, kiitos♥ ja melkein kaikki meilläkin jo puutarhassa tehty: Suojaverkkojen määrä voi joitankin naurattaa, mutta ei ikinä enää minun atsaleoita edes suloiset metsäkauriit saa syödä, ne saavat meiltä muuta ruokaa,nyt vielä talviomenapuun pudokkaita. Ei täälläkään, sillä jopa siilit käyvät vielä kupillaan ja oravat tietysti jo aamusta ja kauriit siinä jossain välissä. Sen lisäksi alkaa hidas, mutta ihana matka jouluun♥♥ Joulun viikkoina olemme vähän kuin toisess maailmassa..

      Poista
  3. Hyvää viikonloppua:) Täällä siirrytään talviaikaan nyt tulevana yönä, eli pikkuisen aikaisemmin, ja sitten olemme taas Suomen kanssa samassa ajassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin! Me siirryimme viime yönä, tarkemmin aamuyöstä, mutta meillä rukataan kellot aina edellisiltana. Sama-aikaisuus on ollut kiva juttu näinä vuosina.

      ♥♥

      Poista
    2. Eli samaan aikaan siirryimme😀Nyt oli aamulla valoisaa kun vielä eilen pimeää klo 6

      Poista
    3. Jael, nin juuri ja ihan sun syytä, että välillä jämähdän messengeriin kanssasi:) Vaan arvaappa, onko täällä nyt pimeää, kun klo on noin 17. Jo klo 16 R. sanoi, että 'miten pimeää onkaan..'"Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee."

      Susan Fletcher Meriharakat

      ♥♥

      Poista
  4. Kiitos, sitä samaa sinullekin! Pihahommissa meilläkin meni tänään. Viimeiset pelargoniat pelastin (tulevalta) pakkaselta.Talviaikaan siirtyminen tuntuu aivan mukavalta, kun saa jouluajan tunnelmaan alkaa totutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiitos♥ Vielä tänäänkin jotain, mutta aletaan kohta mennä ulkoledejä kohti, sisällä kaamosvaloja jo onkin:) Edelleen verenpisarat rapuilla kukkivat...ei tajua. Niin minustakin!

      ♥♥

      Poista
  5. Oih, teillä on jo ollut yksi pyrykin siellä. Tulispa tännekin lunta, vaikka pysyvästi :D.
    Täällä on nyt tuuli tuivertanut suurimman osan lehdistä maahan ja nyt linnut tyhjentävät pihlajasta marjoja. En tiedä onko täällä ollut jotain erityistä, sillä oravat näyttävä olevan kadoksissa.

    Tänään voisin olla kuin nuo karhut, nauttia herkuista ja ottaa päikkärit.

    ps. Eilen oli kiva käydä messuilla, mutta sieltä puuttui se oleellinen osa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, se oli tosi pieni ja siitä on aikaa, mutta Jyväskylän pohjoispuolella lienee satanut, varmoja emme ole. Meillä oravat ovat tänäänkin jo aamaisella käyneet.

      Minäkin sitten kun olen ensin sauvakävellyt ja saanut jotain syödäkseni muutakin kuin aamiaisen.

      Kiva kuulla, että viihdyitte♥ Minäkin kaipasin erästä oleellista osaa Murphyn lain iskettyä. Seuraavat messut ovat ennen kuin huomaatkaan♥

      Poista
  6. Kiitos Leena. Onko tuo se Vyöti karhu siellä Kuusamossa? Niillähän taitaa Sulon nallukoilla olla jo pentujakin. Sielläkin pitäisi käydä. Minä tein stopin jo haravoinnille, niska ja hartiat meni jumiin. No onneksi urakka nyt loppu. Myrsky lennätti viimeiset vaahteran lehdet vielä talon eteen ja minä noukin pois ne lehti kerrallaan🤗. Hirvimiehet saavat räntäkuuron niskaansa juuri nyt sitä tulee. Ostin K:lle lämpöliivin takin alle lämpiää akkuvirralla, nykyisin keksitään vaikka mitä. Hänen syntpv. 30.10 ja miehen kuoleman vuosipv. 31.10. 💓💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, en ole ihan varma, onko Vyöti, Jooseppi vai Juuso, mutta Kuusamosta ovat. Siskoni on käynyt Sulolla kauan. Pennuista en ole huomannut kysyä. Kerran viel, kerran viel..eli nyt kevyitä hiutaleita yllättäen ilmassa, verenpisarat kukkivat ja minä vedän viimeiset vaahteranlehdet siilien talvipesien päälle. Oi, miten hieno systeemi! Ja sitten on niitä lämpöhyuopia. Minulla on lämpötyyny, sillä joskus talvella palen yläkerrassa, alhaalla aina lämmin, koska leivinuuni, takka ja hellakin.

      Onpa erikoiset muistopäivät, mutta niille ja sinulle♥♥

      Poista
  7. Ihania kuvia. Tuli nostalginen olo noista karhukuvista. Ikävä niitä. Teidän kurret ovat aivan mahtavia. Harva saa elää sellaisen oravalauman kanssa kuin te. mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, ne ovat. Nyt en vain tiedä, kuka karhuista on kuka. Beate yllä kyselee. Ne ovat, mutta onneksi kuitenkin ottavat muutaman kuukauden hiljaisuuden eli käyvät silloin harvemmin ja niitä käy vähemmän eli oravat sammalpesissään. Kauriitkin ovat jo palanneet eli kesäomenoiden pudokkaita ja talviomenapuukin jo pudottelee satoaan. Kiitos samoin teille♥

      Poista
  8. ihana kun ei tartte nousta niin aikaisin...

    VastaaPoista
  9. Hurmaavat kuvat, oravakuva sai kiitosta jo facessa, mutta empä arvannutkaan miten ihana nallekin täältä löytyi. Tämä kuu on pitkä kuin nälkävuosi, olisin voinut horrostaa jo ennen talviaikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kiitos♥ Äläs ny: Odotas kun alan fanittaa marraskuuta:) No myönnän, pidän jo marraskuusta, mutta en jaksa olla silloin mikään erityisen aktiivinen eli takkatuli, suklaa ja kirjat maistuvat. Ihan oikeesti, minusta lokakuu on vielä ruskan kaunis kuukausi. Koeta nyt kestää vaan, olemme matkalla kohti joulua...

      ♥♥

      Poista