Kurkistusta kevään 2018 kirjoihin

Haluan jo kovasti kurkistaa ensi vuoden kevätkirjasatoon, mutta ihan kaikki kirjakatalogit eivät ole vielä ilmestyneet. Niinpä laitan tähän valitsemiani niiltä, jotka ovat ilmestyneet ja lisään myöhemmin. Odotan nyt esim. vielä Karistoa, Teosta, Atenaa, Likeä...Tammi ja WSOY ilmestyvät netissä, joten niitä ei plarailla rauhassa sohvalla, siksi olen varovainen: Otan lisää heiltä, jos siltä tuntuu ja ehdin tehdä pari rästiä alta pois.

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät  (WSOY)

Pirkko Soininen: Ellen  (WSOY)

Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa  (Tammi)

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton  (Tammi)

Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä  (Minerva)

Peter James: Täydellisyyden hinta  (Minerva)

L.M.Montgomery: Yrttitarha  (Minerva)

Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja  (Minerva)

Kirsi Tuominen: Kysy puutarhurilta Ammattilaisen parhaat vinkit  (Minerva)

Gerald Posner: Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan lapset kertovat  (Minerva)

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran (Otava)

Anne Svärd: Vera (Otava)

A.J.Finn: Nainen ikkunassa (Otava)

Clare Mackintosh: Minä näen sinut (Gummerus)

Pirjo Rissanen: Posliinihäät (Gummerus)

Elisabeth Norebäck: Sano että olet minun (Like)

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän (S&S)

Fiona Barton: Leski (Bazar)

Lina Bengtsdotter: Annabelle (Otava)

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus)

Elly Griffiths: Risteyskohdat (Tammi)

Elly Griffiths: Januksen kivi (Tammi)

Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla (Tammi)

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muista kertomuksia (Aula&co)

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia (Minerva)


Tästä sitten jatketaan...

Elena Ferranten tetralogian kolmas osa lienee monella yksi vuoden odotetuimpia. Sitä on jopa sanottu sarjan parhaaksi...Pirkko Soinisen Ellen on fiktiivinen teos kuuluisan taidemaalarin Ellen Thesleffin Firenzen vuosilta. Tänä vuonnahan ilmestyi Hanna-Reetta Schreckiltä Ellenin elämäkerta Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleffin elämä ja taide. Peter Jamesin Täydellisyyden hinta ei ole nyt Roy Grace-dekkari vaan kertoo surun murtamista vanhemmista, jotka turvautuvat geenimanipulaatioon. Suomen lasten majakkakirja on odotettu tapaus, sillä emmehän ole kukaan unohtaneet Suomen lasten linnakirjaa. Gerald Posner on ihan must koska 1) Kolmas Valtakunta on kiinnostuksen kohteeni ja 2) Posnerin ja John Waren elämäkerta Josef Mengele Elämä ja teot oli todella hyvä. Håkan Nesser taas...Håkania en jätä enää lukematta, kun kerran hänet vihdoin löysin♥

kevätkirjaterveisin
Leena Lumi

mustarastaan kuva Pekka Mäkinen

Rodrigo Hasbún: Kiintymyksiä

Niin, pitkään kuvittelin että Monikan ja minun elämäntarinat muistuttivat toisiaan paljonkin. Olimme molemmat tulleet La Paziin teineinä, muutto oli ollut kummallekin vaikea emmekä olleet kotonamme uudessa maassa tai edes omassa ruumiissamme. Niihin aikoihin kuvittelimme, että kokemus teki meistä jollakin tapaa erityisiä, että se oli merkityksellinen.

Ajattelen Monikaa lukemassa ääneen ankeassa huoneessani, Monikaa vaahtoamassa jostakin tai itkemässä olkaani vasten, sitä parikymppistä Monikaa, kaunista, kaikkeen valmista; Monikaa, veljeni vaimoa, joka avasi sydämensä ja ruumiinsa minulle miehensä sijaan. Ei minua hävetä tunnustaa sitä: yksi katse, ja olin polvillani.

Rodrigo Hasbúnin pieni timantti Kiintymyksiä (Los Afectos, Like 2017, suomennos Sari Selander) kertoo Ertlin perheen tarinan kuin katsoisi mustavalkodokumenttia Latinalaisesta Amerikasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuten tiedämme, monet natsit saivat suojapaikan heille aivan oudoista maista, joiden viidakoihin, sademetsiin tai suurten kaupunkien katujen kujille he katosivat yrittäen olla jättämättä jälkiä. Ertlin perheen isä Hans on ollut kuvaamassa Kolmannen Valtakunnan progandakoneistolle, eikä hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin muuttaa perheineen kauas. Uudeksi kotimaaksi valikoitui Bolivia ja maan vaurain kaupunki La Paz. Kolme tytärtä eivät alkuun viihtyneet ollenkaan, mutta Aurelia –äiti ja tarmokas isä saivat perheen kotiutumaan, tai niin he ainakin luulivat. Koska Hans ei ollut saanut kaipaamaansa poikaa, hän tavallaan antoi tämän aseman vahvimmalle ja samalla hauraimmalle tyttärelleen Monikalle. Hänet Hans myös halusi mukaansa lähtiessään etsimään inkojen muinaista kaupunkia Paititia. Matka oli vaarallinen, pitkä ja jopa paikalliset avustajat olivat arvaamattomia. Monika lähtei mukaan vaikka ensin harkitsikin paluuta Müncheniin, jonne tytär Heidi, keskimmäinen, aikanaan muuttaakin.

Teoksen kertojat vaihtuvat, eikä aina edes mainita kuka on kertomassa, mutta se ei ole tarpeenkaan: Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on osa nuotiolaulua, siinä ei kysytä, eikä tarvita nimiä.  Reinhardille, joka haluaa valmistua lääkäriksi, Monikasta, hänen veljensä vaimosta tulee alati mielen valtaava nainen, jolle muut jäävät kalpeaksi varjoksi. Se on hänen hullu rakkautensa, eikä kukaan tai mikään varoita, mistä tulee Monikan elämääkin tärkeämpi kohtalo. Reinhard vaistoaa, että Monikalle ei yksi elämä riitä, siinä hän muistuttaa isäänsä Hansia, mutta edes Reinhard ei voi uskoa, miten erilaiset ovat isän ja tyttären ambitiot. Siinä missä isä haluaa jälleen aloittaa alusta, nousta ja kohota, myös nauttia elämästä, Monika siirtyykin jossain vaiheessa polulle, josta ei ole paluuta sotilasdiktatuurin hallitsemassa Boliviassa.

Kirjan nimi Kiintymyksiä voisi tarkoittaa vain Ertlin perhettä, mutta se laajenee tietysti rakkauksiin, muistoihin, koti-ikävään ja lopulta taistelutovereihin, joista kehenkään ei voi luottaa. Silti Kiintymyksiä voisi olla vain Ertlin perhesuhteet, jotka lopulta hajoavat kuten koko vallankumouskin. Yhteinen kieli saksa ja jaetut muistot eivät riitä uusissa olosuhteissa kiintymyksen liimaksi. Murtuma on alkanut. Onko Ertlin perhe Bolivian vallankumouksen pienoiskuva? Ehkä ei kaikessa, mutta kiintymysten päättymisissä kylläkin. Ei niin paljon verta ja kostoa, mutta yhtä paljon välimatkaa toisen luota iholle.

Koska kirjan takakansitekstikään ei kaihda tiivistämästä Monikan tekoa, voin kertoa, että Monika liittyy sisseihin ja hän ottaa tehtäväkseen kostaa Che Guevaran teloittajalle, kersantti Mario Teránille. Tällöin katkeavat hänen kiintymyssiteensä perheeseensä ja lopulta häntä muistavat eniten sisaruksista nuorin eli Trixi ja tietysti Reinhard:

Niin, ilta illan jälkeen laskeudun takaisin menneisyyteen viskilasi kädessäni ja muistelen ennen kaikkea Monikaa, joka ilmaantui kuvioihin jonkin ajan kuluttua ja johon kaikki noiden vuosien muistot mielessäni kilpistyvät: raivohullu tai onnellinen Monika, joka jatkuvasti kyseenalaisti kaiken, minua suuteleva tai nuoleva Monika, voihkiva tai hiljainen Monika, se Monika joka hän oli ennen kuin hänestä tuli se mikä hänestä tuli.

Kirja on Latinalaista Amerikkaa kaikellaan. Se kertoo ajasta, jolloin vallankumouksia syttyi ja sammui Bolivian naapurimaissakin. Kirjan lyyrisyys on samaa sukua, vaikka eri maata, jota koin Roberto Bolañon Jääkentässä: Kaikki sulaa kaukaa viidakosta kuuluvaan lauluun...

*****

Kiitän blogikollegaani Kirjapolkua, että löysin tämän kirjan!

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Donnamobilenkirjat

Mitä syödään isänpäivänä....

Isänpäivän alla varmaan mietitään, että mitä hyvää syötäisiin viikonloppuna. Ruokareseptit Leena Lumissa voit löytää ehkä jotain ideoita, vaikka en ole ihan vähään aikaan päivittänyt mitään uutta herkkua. Nyt on kuitenkin kostean kylmältä terassilta siirrytty jo sisälle vaikka siellä näin kivalta onkin näyttänyt,

mutta just nyt ei ainakaan haluta olla kuin pirtin lämpimässä. Viime pyhäinpäivänä viikko sitten söimme äidillä erilaisia lihajuttuja, joten nyt meillä on taas tätä:

eli paras lohilaatikko ikinä! Rasvaista merilohta on grillattu niin, että sitä on syöty kahdesti viikossa koko syyskausi eli herkkua! Tämä ei kaipaa oheen kuin sitruunaa ja vettä/valkkaria. Ei siis viikkoa ilman kalaa.

Gulassi muussilla on ollut usein vaihtoehtona, mutta nyt tekee taas mieli kalaa.

Brunssina tai miksei pääaterianakin vaikka patongin kera on kantarelli-pinaattifrittata mainio ja aina maistuva.

Jos isä pitää merenelävistä, valmistakaa ihmeessä katalonialainen äyriäispata eli zarzuela! Tämä on melkein parasta mitä tiedän...Tämä ruoka on jo juhla♥

Jälkkäriksi omenapiirakkaa vanhanajan vaniljakastikkeella.

Kirjalliselle isälle jokainen tietenkin väkertää tällaisen Harry Potter -kakun, jonka löysin Sarilta ja resepti löytyy täältä

Tomaatti-mozzarella -saalattia eli capresea voi tehdä ihan silleen syötäväksi, lohilaatikon kylkeen emme capresea valmista, muuten kyllä useinkin. Tämä on myös sekä erinomainen brunssi että iltapala. Saunailtana taas rypäleitä ja valkohomejuustoa...tai niitä meillä taitaa olla aina:)

Ja ainahan isän voi viedä ulos syömään. Luvialla olemme viettäneet monet isänpäivät ja käyneet silloin isänpäivän aattona ruokailemassa Merimestassa. Suosittelen Reposaarta ja tuota ravintolaa aivan meren rannalla! Täällä harjukaupungissa veisin lasteni isän syömään Kissanviiksiin ja se olisi silloin sitten poroa. Poro on sentään saanut elää vapaan elämän eli jos punaista lihaa, mieluiten sitten riistaa. Yksi päivä viikosta meillä onkin jo omistettu kalalle, ravuille, punasipulille, kurkulle, tomaatille, rucolalle, ananasta, kananmunaa...ja ehkä valkosipulikastiketta, mutta se päivä ei ole isänpäivä!

Guten Appetit!

Leena Lumi

Isänpäivän kirjavinkkejä!

Vielä olisi muutama marja tuurenpihlajassa...Oli niin lämmintä, että aloitin haravoinnit uudestaan ja huomasin monissa kasveissa jo ensi kevään lupauksia. Pyhäinpäivän vietimme länsirannikolla tapaamassa äitiä, siskoa ja lapsuudenystävääni. Kävin myös isän haudalla. Luvian hautuumaalla on aivan oma erityinen tunnelmansa, jota en koe missään muualla...Seuraava viikonloppu onkin isänpäivä, joten tarjoilen muutamia kirjavinkkejä:

Sain vähän vinkkiapua Lumimieheltä, joka kertoi mistä hän on erityisesti pitänyt. Täytyy myöntää, että neljä kovinta hänelle olivat Everstinna, Vielä tänään olemme elossa, Silmukka,

Vien sinut kotiin ja Diktaattorien naiset...eli melkein kaikki:) Meille molemmille syksyn yllättäjä oli Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Jos näistä ei läydy mieleistä, voi

isää hemmotella Mauri Leivon upealla Kylän linnut -teoksella.

Jännitystä kaipaavalle isälle maistuu ehkä myös Mattias Edvardssonin Melkein tosi tarina, joka ei ole ihan tavallinen tarina....

Antti Tuomaisen Kaivos voi löytyä ehkä jo hyvinkin edullisesti. Lumimies ja minä olemme sitä mieltä, että tässä kerrankin kotimainen dekkari, jota ei unohda ikinä.

Paul Austerin koskettavin teos Talvipäiväkirja voi myös jo löytyä hyvinkin edullisesti.

Ja ainahan voi ostaa Reinot. Niitä käyttävät miehet ikään katsomatta, olen huomannut. Ja on minullakin, mutta tietysti vaaleanpunaiset:) Omalle isälleni ostin aina kirjan. Etenkin elämäkerrat kiinnostivat häntä.

Monday, Monday...Pimeä on jo pudonnut, mutta ensimmäiset ulkoleditkin ovat jo paikallaan, kahdet vielä, niin sitten alkaa joulun odotus. Takassa tuli, mukeissa teetä ja jotain herkkuakin luvassa: Mitä enempää sitä voi marrasmaanantailta odottaa...

Leena Lumi

Marraskuuta ja kohti pitkää viikonloppua!

Marraskuu on monta ja kohti pitää viikonloppua kirjoitin viime vuoden marraskuun toisena päivänä. Sieltä löytyy marraskuuta moneen makuun, myös sitä marraskuuta, jota en ennen nähnyt, koska en tajunnut sen valoa. Tässä muutama otanta pääjutusta:

Marraskuu on maailman paras kuukausi hyvästeille ja uusille aluille! Tämä juttu heille, jotka kaipaavat mielen komeroiden siivousta.

Näinkin kirjoitin:

Vuoden toiseksi viimeisenä kuukautena muistan aina sen, kuinka kerran päätin, että aloitan joka vuosi kolme uutta 'juttua' koko elämäni ajan. Aikaa vahvaa, myönnän, mutta siinä on pitkä ja antava jälkimaku: nahkaa, multaa, tahtoa, uskallusta, ripaus tallia ja paljon jouluruusua.Nyt kohta seisotaan taas uusien ratkaisujen edessä. Mitä ne sitten ovatkaan, mihin minut vievät: Olen valmis antautumaan elämälle.

Muistatko miten...joit aurinkoa nilkkani iholta.

Koirani lukee minua meripihkasilmillään: Olen läpivalaistu.

Ei ole toista. Minun on ainoa.

'Sealed with the kisses': Ensirakkauden tähtitomua.

Tämä minusta jää: lumi, sade, janosi.

Marraskuu on myös mahdollisuus ja tilaisuus uuteen!

♥nyt on aika sytyttää kynttilä jo aamupöytään ja tietysti iltapäivällä teehetkeen

♥nyt on lupa rikkoa omia sääntöjään ja tilata yksi lehti ihan vain siksi, että sen joulunumerot ovat aina parhaat ja tilaajalahjana on pörröinen tekoturkis/fleecehuopa

♥nyt on lupa nauttia hillittömästi suklaasta, kaakaosta, hämäränhyssystä ja kirjoista tai...tehdä sokerilakko ja puraista jotain herkullista, mutta terveellistä

♥nyt on aika tehdä kynttiläinventaario! Löysin viime vuonna pitkiä kynttilöitä, jotka sopivat kaikkiin kotimme korkeisiin kynttilänjalkoihin sekä myös Festivoihin: Mikä helpotus. Suosittelen myös 7 tunnin tuikkuja joulunaikaan ja viikonloppuihin. Niitä myy ainakin Plantagen. Entäs sitten lyhtykynttilät...

♥nyt on aika soittaa se puhelu, jota et ole saanut toimeksi! Joku odottaa soittoasi...

♥nyt löytää parhaat joulukortit: Minä ostin jo!

♥voiko ledejä olla ikinä liikaa...

♥nyt on aika syödä monivitamiinin lisäksi D:tä. Meillä menee 50 mikrogrammaa ja ihan lääkärin luvalla!

♥nyt on aika avata kotinsa ovet viikonloppuisin heille, jotka eivät istu yhteiseen joulupöytään: Kaikilla ei ole mahdollisuus kutsua koko sukua koolle jouluksi

♥nyt on aika huomioida myös nuorten toiveet joulun vietosta sekä nuorten parien toisen osapuolen vanhempien joulutoiveet: Meillä on vuorovuosisysteemi aaton suhteen.

♥nyt viimeistään on aika aloittaa lintujen ja oravien talvisyöttö, jota sitä ei sitten saa lopettaa kesken talven eli pieniä ei jätetä kesken tähdenlennon

♥nyt on aika tajuta, että tärkeintä on terveys ja kaikki muu tulee sitten sen mukana

♥nyt on aika huolehtia ryhdistä

♥nyt on aika tajuta, että joulu on jokaisella omannäköisensä: toinen haluaa touhuta ja pitää kiinni perinteistä, joku viis veisaa ja toivoo vain rauhaa ja kolmas valitsee kompromissin

♥marraskuu on hyvä kuukausi käydä yhdessä elokuvissa, ulkona syömässä ja/tai kokeilla jotain uutta ruokareseptiä kotona.

♥nyt on aika Glühweinin!

♥nyt on aika unelmoida tulevista seikkailuista

♥nyt on aika lähteä äidille viettämään förskottijoulua! Mukana on muutama pakettikin ja taitaapa olla myös näitä Wrendalen mukeja
:

"Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

- Kyllikki Villa -

Love
Leena Lumi

Heidi Köngäs: Sandra

Sandra oli kaunis morsian, niin luonnollisen oloinen ja vähään tyytyväinen, ei vaadi mitään, mutta osaa nauttia siitä, minkä saa. Katselin häntä tarkemmin häissä, kun hän oli laittanut hiukset vookille ja kulki kerrankin mustissa, hänellä oli juhlapusero ja...Meidät on kyllä niin eri vesissä pesty, minä olen jo nainen, hän yhä neitonen. Velimiehelle kävi kyllä hyvä tuuri, kun sai Sandran, ihan parhaan sai, kun lauhkean sai.

Heidi Köngäksen Sandra (Otava 2017) vie meidät Suomen kohtalonvuoteen 1918. Se on se järkyttävä vuosi kun veli veljeä vastaan, se on se aika, jonka haluaisi kumittaa pois, mutta ei se lähde: Niin kauan kuin olemme, tuon vuoden tapahtumat muistetaan pitäjissä ja suvuissa. Osataan näyttää mahtitalo, josta lähti poika punaisiin tai tullaan vuosikymmenien jälkeen tuhansien kilometrien päästä katsomaan taloa, jonka perillinen oli ampunut oman isoisän punaisena, kun tämä uskalsi pyytää valkoisilta viljaa punaisten nälkää näkeville lapsille. Sota jossa kummallakin puolella syyllistyttiin hirmutekoihin. Sellaisiin, että sitä ei kestä ajatella...,mutta Sandra Jannensa kanssa eli tuon kaiken.

Alussa oli niin hyvin. Sandra ja Janne saivat toisensa ja lopulta torppansa. Tosin kontrahti oli kova ja sisälsi päätalolle monta mies- ja naistyöpäivää, mutta nuoret laskivat jaksavansa vaikka lapsia alkoikin tulla tasaiseen tahtiin. Yöaikaan oli talkoilla oma pirtti saatu aikaan ja samassa pihapiirissä asuivat myös Jannen vanhemmat Maija ja Mikko. Vielä kuitenkin hyvä aika, sillä ei voitu aavistaakaan, minkä myrskyn Venäjän tapahtumat löisivät Suomeen.

Tarinaa kuljettavat eri kertojat. Ensin Sandran lapsenlapsi Klaara löytää äitinsä kirstusta Isoäitinsä Sandran kirjeet ja sitä myöten hänelle avautuu se, mistä hän on tullut, miksi äiti on jossain kohden sellainen kuin on, miksi äiti on väliin kuin poissa ja lopulta haluaa vielä kerran käydä Lepistössä. Sandran kirjeistä aikaa kuvaavine otsikoineen tulee tarinan runko sen alusta sen loppuun, mutta Jannen sisarta Lyytiä, kuumaveristä, ei kukaan ohita, ei edes Kankaanpään hieno herra Feliks. Lyytin kirja on Lyytin kirja, kun taas Sandra kirjoittaa vaikka Aatamin päivänä joulukuussa 1917. Lyytissä kohtaan sen Köngäksen, joka kirjoitti Vieraan miehen:

Mahdottomuus. Hän oli mahdottomuus minulle ja minä olin mahdottomuus hänelle. Kumminpäin tahansa. Minä olin kuin kuun kaventaja, hän kuin kuun kuume.

Miten hän saattoi olla niin kipeä, niin hellä, että minusta hävisi kaikki vastus ja olin kuin veneen järven pintaan jättämä jana, joka sulaa pois, menettää ääriviivansa. Minussa oli pieni sokeritopan kärki, jota hän halusi kielellään koittaa ja annoin, kunnes menin kaiken häpeän läpi, ja tulin pinnalle vasta paljon myöhemmin.

Varoitteluista huolimatta Lyyti elää ja kärsii omannäköisensä kohtalon ollen kuitenkin jollakin tavalla raivoisa selviytyjä haavoitettunakin. Säyseä, mutta työteliäs Sandra kirjoittaa puolestaan perheen muutosta Lepistöön Marraskuun yhdentenätoista päivänä Armon vuonna 1910. Lyyti muuttaa perähuoneeseen ja Maija ja Miko asettuvat koppeliin, jossa Sandra ja Mikko asuivat rakennusajan. Sandrakin on huolissaan Lyytistä:

Lyytin piti lähteä palvelukseen jo kesän lopussa, mutta hän ei ole raaskinut lähteä. Feliks lämmittää häntä palavissa hyppysissään, eikä Lyyti tajua, että kaikki sen tietävät ja kohta varmaan myös Kankaanpään Vanha Emäntä puuttuu tilanteeseen. Silloin sille riiaamiselle tulee stoppi.

Helmikuussa, vuonna 1918, ei tiedä enää Sandrakaan päivien lukua. Sisällissota on alkanut. Forssan punaiset vieneet Jannen, nälkä kolkuttaa kovaa ja sydämen alla sykkii uusi elämänalku jälleen. Sandran on mahdotonta tajuta, että sota osui suoraan heidän pihaan, Ylä-Väärin kulmaan, jossa on vain muutama talo toisistaan etäällä.

Vuosi 1918 on kansakuntamme trauma. Omaakin sukua oli kahdella puolen, joten...Julmuutta ja vääryyttä oli puolin jos toisin, mutta lasten nälkä ja kylmä, sitä ei vain oikein kestä ajatellakaan. Koskettavasti, liioittelematta, Köngäs tuo iholle nälän, kivun, pelon, kylmän, unettomat yöt ja senkin lokakuun päivän, jona Sandra ’ei enää muista monesko päivä, hyvä kun jaksan jotain raapustaa’ sillä välin

kun papurokka kypsyy

kun punavankeja aletaan armahtaa

kun koittaa Sallimuksen päivä joulukuussa

kun Siprin päivänä helmikuussa lumikukat ikkunalaseissa

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Nannan kirjakimara Kirja vieköön! Susa/Järjellä ja tunteella  Tuijata  Kirja hyllyssä  Kaisa Reetta T. ja Lukutuulia