Välipäivien jatkoilla lumen ihmemaassa

Kuopus kotona: This is Christmas♥ Komistus Merin vieressä vävykokelas Sami.

Joka vuosi jotain uutta joulupöytään. Tässä hedelmäinen manchegosalaatti. Muu menu täällä

Nauttimista koiruuksista ja lumesta.

Villakoira Dina jo harmaa, mutta virkeä sydänkäpynen, joka nukkuu tietysti mamin kanssa:)

Molempi parempi eli Taika ja Dina♥

Kelkoittelua kotisaarella yksin ja

kaksin!

Meri ja Dina iltatunnelmissa...

ja lumi villitsee kaikki ikään katsomatta, mutta...

joskus lumen ihmemaa voi olla niin suuri pikkuiselle:)

Kummikoiruus Lunan joulutervehdys eli jouluporona...:) "Kaikkea se mami keksiikin, mutta olkoon nyt, kun on joulu."

Lumiunelma on toteutunut eli mitä muuta voi toivoa kuin valkeaa joulua.

No, joka ilta juustotarjotin ja

takkatulen ääressä tunnelmointia.

Perhe on parasta♥ Viime vuoden ryhmis, sillä vaikka nuoret ovat vieläkin ilonamme, emme halunneet käyttää  yhdessäoloaikaamme kuvaamiseen: Ollaan oltu rennosti, sillä kaipasimme kaikki tätä niin isosti rankan vuoden jälkeen.

Helliä, rentoja välipäiviä teille kaikille♥

♥:lla Leena Lumi

Winter Song

Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden...

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen

Joulu jälleen meidän kaikkien: Elämämme valonkantaja!

Kohta joulu saapuu luoksemme. Saapuu luokse rikkaan ja köyhän, luokse maahanmuuttajan ja luokse alkuasukkaan. Se saapuu luokse pikkukauriiden, joiden jäljet puutarhamme lumessa. Se saapuu kolossaan nukkuvalle ketulle ja supikoiralle. Se saapuu luokse lapsen, joka saa kaiken mitä on toivonut kuin luokse lapsen, jolle joulu ei ole koskaan tuonut mitään, mistä kertoa koulussa joululoman jälkeen. Joulu saapuu luokse vanhan ja väsyneen, kuin myös oravanpyörässä loputtomasti kilpavarustelussa pinkovan suorittajan. Joulu saapuu luokse kuolevan ja syntyvän. Se saapuu luokse hänen, joka on juuri menettänyt rakkaansa eikä näe valoa. Se ei tarvitse kystä kyllin, sillä sille riittää matalakin porstua ja riisipuuro. Se saapuu navetoille ja henkii joulun henkeään lempeiden lehmien sieluun. Se puhaltaa hellästi hevosen kanssa samaa hengitystä. Se rapsuttaa possuja ja suukottaa hevosen samettia. Matkallaan se murustelee siemeniä lintujen syödä ja osalle pääsevät lumiset hiiretkin.

Lapset juolu huomaa aivan erityisesti. Se tulee luokse tulitikkutytön, joka seisoo megamarketin välikössä hiukset ja vaatteet likaisina, katseessa osattomuus. Pieni tyttö silmissään kysymys: "Tätäkö on elämä ja tältäkö tuntuu se, kun joulu tulee?"

Lasten eriarvoisuus maassamme on tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan IPadia sekä kertoo Lapin tai etelän joulustaan, toinen vaikenee, sillä hänellä ei ole mitään kerrottavaa, ei mitään hämmästyttävää näytettävää. Aikuisten varustelukilpailu on heittänyt jo osan lapsistakin elämän ulkokehälle, jossa vain välittäminen ja puuttuminen voi pysäyttää putoamisen.

Joulu vaeltaa läpi metsien ja yli tunturien. Sen henki koskettaa kiepillä nukkuvaa kettua, sen henki suojaa supikoiria. Joulu ei tunne vieraslajeja, vaan sille kaikki ovat tuntevia ja elämän suojatteja. Joulu hyväilee maahanmuuttajalapsen poskea ja ripottelee hänen ylleen suojeluksen taikapölyä. Unohduksen tomua lentää metsästäjien ylle ja niille, jotka vouhkaavat vieraslajeista. Unohtaneille muistikirkastuspölyä, että emme unohtaisi itse olleemme monissa maissa vieraslajeja. Tulevaisuuttamme emme tiedä, joten annetaan kaikkien eläinten ja ihmisten elää rauhassa. Korskeus ja pöyhkeys pois, sillä saatamme olla itse huomisen vieraslajeja. Kohdelkaamme kaikkia elollisia siten kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan, jos joutuisimme vieraille vesille, outoihin kyliin juurissamme vieras multa.

Onneksi joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo varattoman ja vauraan. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskeä. Se ei pelkää pimeitä kujia eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja valoa pimeään. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusun nuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua lumessa.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat pähkinöillä. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula. Vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan:

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Tarinoiden taika on yhtä lumoava kuin on Joulu♥

Toivotan hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

White Christmas

Silent Night

Chestnuts Roasting On An Open Fire

O Holy Night

kettu kiepillä kuva Marjaana Rinne-Loikala
muut kuvat Hannele Salmela

Joulupöytiin ja fiiliksiin!

Nyt alkaa tunnelmat tihetä! Huomenna on minun viimeinen keikkani ruoka- ja kynttiläostoksille ja loppuviikosta Lumimies hoitaa yrtit, mädin, rypäleet etc. Lauantaina piti lähteä moneen kauppaan, mutta uuvahdin kesken kaiken ja tulimme kotiin Hese-aterian kanssa. Sitten sanoin huilaavani 'ihan vähän' ja siihen simahdin.Heräsin vasta parin tunnin päästä. Perjantaina saapuvat nuoret koirineen pitkän joulun viettoon ja se tarkoittaa, että meillä menu menee aika tavalla entiseen tahtiin eli koko ajan syödään ja samalla seurustellaan. No juu, on kuusen alla paketteja, on. Lapsille pitää olla ja ehkä mekin ollaan jouluna lapsia. Koiruudet etenkin!

Jouluaattona aina haudutettu riisipuuro, sauna vanhan ajan tyyliin aikaisin ja joulupöytään istutaan hämärän pudotessa, vai olisiko se jo pimeä silloin...Ensin on graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut alkupalana, se tarjotaan pöytään. Sitten on keittiöön tehty noutopöytä, jossa on kinkkua muille paitsi ei minulle, graavisiikaa ja -lohta, sekä Leenan valkosipuliyrttisilakat, rosollia, imellettyä perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, pateeta, mätiä, lanttulaatikkoa edesmenneen anopin ohjeella, punajuuripiparjuurisalaattia etc. ja teen nykyään aina saman vihreän salaatin joulupöytään sekä aattona että joulupäivänä: rapeaa salaattia, persikkaa, sinihomejuustoa, halottuja rypäleitä. Tämän jälkeen on juustotarjotin, johon nuoret vuosittain keksivät jotain uutta. Meiltä siinä on tänä vuonna kovana juustona Ritaria ja mustapippurituorejuustoa sekä valkohomejuustoa, joka on oma suosikkimme. Suolakeksejäkin on. Lisänä päärynöitä ja rypäleitä. Nuorilta tulee ainakin jotain espanjalaista juustoa etc. Sitten on luovaa paussia ja vaikka lahjojen hidasta availua. Dolce seuraa vasta viimeisellä junalla ja se on useimmiten nykyään Aino Samettinen nougat -jäätelöä. Parasta mitä tiedän! Lopulta keräännymme ihailemaan yläterassillemme katsomaan lumen ihmemaata ja nautimme vielä Glühweinit. Oi Jouluyö!

Leipänä on Satakunnasta tuotua makeaa setsuuria sekä graavisiikatartarilla tietty saaristolaisleipää.

Lohien ja siikojen perkeet tietysti pakastetaan ja niistä valmistuu mahtava liemi uuden vuoden kalasoppaan.

Tapanina on jo pääosin aivan eri ruoat eli tällä kertaa lohilaatikkoa ja jälkkärinä hedelmäsoppaa kermavaahdolla. Hedelmäsopan juju meillä on se, että siinä on vain aprikooseja ja luumuja ja ne ovat todellakin paloiteltu pieniksi, joten tulee mieleen vähän anopin ihana luumukräämi...

Kaikki nämä mainitut reseptit löytyvät Ruokareseptit Leena Lumissa

Joulu jos mikä paljastaa minussa sekä rentouden että nipottamisen, karjalaisuuden että satakuntalaisuuden. Auta armias ellei huomenna löydy just niitä oikeita antiikkikynttilöitä tai en saa oraville kuorellisia saksanpähkinöitä. Vitsi! Ei mitään väliä. Ja olen niin onnellinen, kun saan aattona pukeutua tähän

Marimekkohameeseen, johon onneksi löysin just sopivan värisen neulejakun.

Ihan kohta, ihan kohta...Meri ja...

muut. Joulupäivänä katamme lisälautasia pöytäämme, mutta aatto mennään näin. Huomenna tulee vasta kaksi viikkoa operaatiostani, mutta onneksi tontut ovat luvanneet auttaa kaikessa. Vain lanttulaatikko ja valkosipulisilakat ovat ehdottomasti mun juttu, muuten saavat miestontut hallita keittiötä.

Kaikkein eniten toivon valkoista joulua ja nyt lunta on tullut niin paljon, että eihän se voi enää sulaa pois, eihän! Winter Wonderland on täällä nyt♥ siltikin vaikka jouluruusu puutarhassa ei nyt kukikaan.

Mukavia ja stressittömiä fiiliksiä viikkoonne!

joulusielu Leena Lumi

Kestävää, suloista jouluiloa pikkurahalla!

No jestas sentään mitä löysimme Prismasta: Suloisia tyynyliinoja, joista tulee heti hyvälle mielelle kun niitä vain vilkaiseekin. Mallin nimi on Villipedot ja suunnittelija on Jenna Kunnas.

Näitä on nyt sitten itsellä joitakin ja lahjapaketeissa lisää...Tämä vain vahvistaa, että kaikki kaunis turhuus ei ole aina tyyristä designia, vaan sen voi löytää omasta tavaratalosta, siitä tutusta ja arkisesta.

Elokuussahan tapahtui tämä Prisma -ihme: Edullisesti uusi, satumainen ilme toimisto/kirjastoon: Verhojen ei aina tarvitse olla valkoiset!

Kyllä on kiva illalla painaa pää tuohon ketun ja jäniksen kumppaniksi tai ottaa iltapäivänokoset suurten kauriin silmien lempeässä katseessa.

Tässä teille vinkkiä, jos Välikaton Feetun kirjalistalta ei mieluisaa löydy!

rakkaudesta villieläimiin
Leena Lumi

Sain juuri kurkistuksen Marjaana Rinne-Loikalan ateljeehen, jossa valmistuu arvatkaa kenelle? omavalitsema kettumaalaus♥♥♥

Marjaana ateljeessaan.

Let it snow, let it snow...

Rauhaiselokaan ei saanut minua pysymään poissa kuvaamasta lunta. Joten pieni katsaus iltapäivän hämärillä, miten ihanan paljon lunta onkaan saatu ja taas sitä sataa. Tässä köynnöshortensian kukka, joista siis moni jo kurottuu kukkimaan yäterassimme reunan yli. Kaikkina vuodenaikoina kaunis ja aloittaa puskemaan vihreää jo huhtikuulla.

Etupihan kartiovalkokuusi, yksi ensimmäisistämme, on kuin jättimäinen sokeritoppa.

Aika uskallettua meiltä jättää syyshortensia Wim's Red näin kauniiden ja mataloiden kehysten suojaamaksi, mutta kun se kaunis turhuus...

Todellisuutemme on nyt tätä. Jokaikinen atsalea, helmiorapihlajat, rautatieomenapuu (nuori), pari onnenpensastakin, magnolia ja jopa pienimmät tammet ovat saaneet suojakseen vähemmän kauniit jänis/kaurisverkot. Syystä, sillä puutarhamme on luontopiha eläimineen kaikkineen.

Verkkoa siellä ja täällä. Tämänkin lampun juurella oli viime keväänä kolme syötyä atsaleaa, nyt ne on istutettu uusiksi, mutta tulikin hiukkasen eri merkkiä, jonka ruskaväri voitti suosikkini Northern Hi-Lightsin vastaavan.

Toivon kauriiden nyt osoittavan vähän kiitollisuutta talviruokinnasta, joten voisivat olla kumartumatta näiden reunojen yli:)

Monen rotuista kurrea asustaa ympäristössämme ja osa on niin hienostuneita, että vain saksanpähkinät kelpaavat. Kovalla pakkasella kyllä menee auringonkukkaakin ja hasselkookoskakkua.

Ja kukas se siellä makkarin ikkunan alla onkaan aamiaisella: pieni metsäkauris. Ja nyt yksin. Viimeksi oli koko perhe.

Ikkunan läpi kuvattuna, mutta siis meillä on matkaa ihailla näitä noin kolme metriä. Lehtomme ja koko puutarhamme on eläinsuojelualuetta rakkaudesta eläimiin, joten tervetuloa vain meille. Tammia on istutettu oraville toistakymmentä, kuusikkoa vaalitaan ja haavikkoa myös. Haapa on hyvin tärkeä puu eläimille.

Pitkässä kuusiaiadassamme asuvat arat mustarastat, jotka ovat maastasyöjiä. Ne eivät aina uskaltaudu lintujen ruokintapaikoille kuin ihan vasta iltahämärissä. Sain maagiset ohjeet eräältä biologilta viedä kuusiaidalle aamusta lohkottuja omenoita, siemensekoitusta ja talipötköstä leikattua kiekkoa: Mustarastaan nokka on liian heikko jäätyneeseen ravintoon, joten kunnon aamupala sisältä on niiden hyväksi. Metsäkauriilla on myös myöhemmin talvella heikkoa selviytyminen, sillä sen kaviot eivät ole laukonpeuran veroiset, eivät yhtä voimakkaat kaivamaan ravintoa jäätyneestä maasta. Ihan urbaania legendaa, että en pysty mihinkään ennen Robertsin suklaakahvia ja Hesaria: Harva se aamu kahlaan aamutakin helmat lumessa viemään aamiaista mustarastaille ennen kuin olen itse saanut suuhuni mitään.

Hän on niin pikkuinen, pikkuinen aivan, mutta pitäisi selvitä jo yksin...

Lempeää talvea toivon meille kaikille, mutta ennen kaikkea metsän eläimille♥

lumiterveisin
Leena Lumi

Let It Snow

Paussilla....Palaan niin pian kuin mahdollista

Paussilla...Palaan niin pian kuin mahdollista. 

♥: Leena Lumi

Onnea Suomi 100-vuotias!

Onnea Suomi 100-vuotias!

Finlandia

Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat ollet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Evakon laulu  

"...miksi taistelimme:
Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus." 

- Mika Waltari -

 Kiitos♥

merikuva Sari Kalliomäki

Suutelen silmiäsi, rakkaani. Suutelen...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi 
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 1979)

Kristina Ohlsson: Daavidintähdet

Nainen, joka ei vielä tiedä helvetin vaanivan nurkan takana, kävelee jalkakäytävällä määrätietoisin askelin. Tummalta taivaalta leijailee lumihiutaleita, jotka laskeutuvat naisen olkapäille ja pään päälle kuin jäätyneet enkelin kyyneleet. Kädessään nainen kantaa viulukoteloa. Päivä on ollut pitkä, ja hän haluaa päästä kotiin.

Perheensä luokse.

Nukkuvien lasten luokse, ja miehen joka odottaa häntä viinin ja pizzan kanssa.

Kristina Ohlssonin Daavidintähdet (Davidstjärnor, WSOY 2015, suomennos Outi Menna) on dekkari, joka löysi minut hyllystäni, johon kerään lukemattomia lukemattomia kirjoja. Se ei todellakaan olisi ollut näin kauaa vailla huomiotani, jos olisin edes aavistanut... kammottavan tarinan Paperipojasta, joka tappaa juutalaislapsia minne ikinä ilmestyy. Nyt hän on murhannut kahden Israelista aikanaan Ruotsiin muuttaneen pariskunnan pojat Simonin ja Abrahamin. Vanhemmat Carmen ja Gideon Eisenberg sekä Daphne ja Saul Goldmann ovat surun lyömät, mutta silti siviilitutkija Fredrika Bergman ja rikospoliisi Alex Recht tuntevat kauhistavia väreitä, jotka voisivat johtaa...

Täysin Paperipojalle epätyypillisesti murhataan Salomonin päiväkodin aikuinen työntekijä, mikä sotkee kuviota pahasti. Salomonin seurakunnan uudeksi turvallisuuspäälliköksi on juuri palkattu Peder Rydh, joka on entinen poliisi ja saanut potkut kostettuaan veljensä murhan. Monet jäljet johtavat Salomonin seurakuntaan, mutta vielä useammat Israeliin:

Maantieteellisesti yksi maailman pienimmistä valtioista. Erämaata joka kohtasi meren. Kuumuutta ja kuivuutta. Kaksi kansaa jotka taistelivat samasta pienestä maaläntistä. Kaksikymmentä vuotta sitten tehdyn rauhansopimuksen vaikutukset olivat valuneet hiekkaan. Paperipojan synnyinmaa oli merkillinen paikka.

Haastavaa rikosta tutkiessaan Fredrika Bergman lähtee Israeliin ja kohtaa siellä kolmen miehen elämän lapsuuden ystävyydestä ja myös kauhuista tähän päivään ja takaisin Ruotsiin. Mitä olivat kokeneet aikanaan Gideon, Saul ja mystinen Efraim Kiel? Fredrika löytää salaisuuden, mutta ehtiikö hän pelastamaan Eisenbergien kadonneen pikkutytön Pollyn? Ja onko tässä kaikki? Oliko poikia aikanaan pitänyt yhdessä aivan jokin muu kuin ystävyys?

Kerrankin trilleri joka on monipolvinen, kiinnostava sekä psykologiselta että operativiselta kantilta ja jopa maantieteellisesti kerroksellisuuden rasittamatta lukunautintoa. Itselleni kirjan kiinnostavimmaksi hahmoksi muodostui yllättäen suojelupoliisin Eden Lundell. Ja tietysti hänen perheensä. Edenin sekä kesyttömyyttä että vaarallista kurinalaisuutta ei ollut kieltäminen. Ohlsson on kirjoittanut täydellisen henkilön, sellaisen, jolta voi odottaa ihan sitä, mitä Eden oli tehnyt ja teki. Mihin hän oli kykenevä ja missä hänkin polvistui. Edenissä kiersi tämän loistavan tarinan veri.

Hän oli tämä tarina.

Niin kova juttu oli tämä ensimmäinen Olhlsson minulle, että odotan jo seuraavaa eli Syntitaakkaa.

Hän seisoo ovensuussa hiljaa, katselee huonetta jossa he lepäävät, näkee kuhinan ympärillään pelastushenkilökunnan koettaessa tehdä sen mitä on tehtävissä, vaikka on myöhäistä tehdä enää mitään. Ja se näky jää kaikkien paikalla olevien mieliin pysyvästi.

Kaikki muistavat naisen, joka seisoi ovella luminen takki yllään ja viulu kädessään.

*****

Dekkarit Leena Lumissa