...Vanjalla ei ollut tuntunut olevan mitään mahdollisuutta
vältellä Sebastian Bergmania. Tämä oli onnistunut kerran toisensa jälkeen
ujuttautumaan heidän tutkimuksiinsa, tullut ryhmään ja lähemmäs Vanjaa. Ei
väliä, kuinka monta kertaa he hankkiutuivat hänestä eroon, hän palasi aina.
Kuin jokin helvetin ihmisbumerangi. Jos Vanja olisi uskonut korkeampiin voimiin,
karmaan tai kohtaloon, hän olisi luullut, että sen sietämättömän paskakasan oli
tarkoituskin olla hänen rinnallaan.
Kuin rangaistuksena.
Koettelemuksena.
Ennalta määrättynä.
Hjorth&Rosenfeldtin Korkeampi oikeus (En högre rättvisa,
Otava 2018, suomennos Taina Rönkkö) on jälleen koukuttava Sebastian Bergman –trilleri,
jossa pääsemme sukeltamaan loistavan älykkään rikosprofiloijan elämään kaikessa
sen onnistumisessaan kuin myös pimeimmissä pohjaimuissa. Sarjaa seuranneet
tietävät rikospoliisi Vanja Lithnerin ahdistuksen hänen saatuaan kuulla
olevansa adoptoitu sekä että oikea isä onkin Sebastian, jota hän inhoaa
monestakin syystä, eikä vähimmin Sebastianin röyhkeän, mitään kaihtamattoman
egon takia. Aloitamme tilanteesta, jossa Vanja on katkaissut välinsä adoptiovanhempiinsa
ja osin syystä: Luin Hylätyt tätä ennen uudelleen, että sain tuntuman
tilanteeseen. Nyt Vanjan ainoa päämäärä enää olisi päästä täysin eroon
Sebastianista, mutta kohtalo on järjestänyt toisin: Uppsalassa alkaa rikossarja, jonka takia
tarvitaan lisäapua. Komisario Anne-Lie Ulander vaatii ehdottomasti Sebastiania
murharyhmän avuksi. Hän ei jousta tippaakaan vaikka Vanja kertoo Sebastianin
olevan 'seksuaalinen hyväksikäyttäjä, joka on maannut useita kertoja
tutkinnassa mukana olevien ihmisten kanssa. Todistajien, syyttäjien, omaisten,
kaikkien.’
”Hän on toivoton. Ylimielinen, itsekäs, häpeilemätön,
seksistinen, en tiedä, kuinka paljon tietoa sinä tarvitset. Hän on kävelevä
hyvinvointiongelma.”
”Minä olen johtaja, joten työhyvinvointiongelma päätyy minun
pöydälleni.”
Vaikka Vanja tavallaan
ihaileekin uutta pomoaan, tämän asenteen takia, hän joutuu kestämään
Sebastiania ja sen lisäksi hänen entinen henkirikosryhmänsä Tukholmasta tulee
mukaan avuksi. Poliisipäällikkö Torkel Höglund, Vanjan entinen pomo, taas ei
niinkään pidä Anne-Lien asenteesta, mutta päättää hiljaa mielessään pitää ohjat
käsissään. Anne-Lie taas pistää vahvan pisteen Sebastianin läsnäololle kääntyessään
katsomaan tätä ja todetessaan, että
”On kuitenkin myös selvää, että sinä pidät munasi pöksyissä
ja olet ihmisiksi, tai muuten saat kenkää.”
Sebastian on onnessaan, sillä nyt hän saa taas tavata
Vanjaa. Ja haastaa rikollisen. Mitä älykkäämpi rikollinen, sen enemmän
Sebastian nautti kyvystään paljastaa hänet. Itse asiassa hän oli kirjoittamassa
juuri kirjaa Oppipoika Edward Hinden perintö, jossa kertoo kovimmasta
haasteestaan tähän mennessä....ellei Vanjaa lasketa mukaan.
Liikkeellä oleva raiskaaja haastaa ryhmän, sillä hän toistaa
tekonsa kerta kerran jälkeen eikä jää kiinni edes sen jälkeen kun alkaa tulla ruumiita.
Mutta mikä ihme vaivaa naisia, jotka selvisivät hengissä raiskauksesta? Miksi
he vaikenevat? Miksi murharyhmän Ursula silmänsäkin Sebastianin takia
menettäneenä ei löydä toista, jonka kanssa olisi enemmän, tuntisi enemmän?
Mitkään treffisivustot eivät tuo hänen luokseen ketään yhtä kiehtovaa...
Kuka ei ole ennen lukenut Sebastian Bergman –dekkareita,
hänelle kerron, että Sebastianin menestys profiloijana perustuu paitsi älyyn,
myös siihen miten likellä hän itse liikkuu kuilun partaalla. Bergman on pahasti
traumatisoitunut, mutta sitä parempi haistamaan rikollisen. Niinpä Korkeampi
oikeus lähestyy sarjaraiskaajaa samalla kun Sebastian jo haistaa palaneen
käryä, vieläkin järkyttävämpää, eräästä, joka on juuri avioitunut ja työskentelee
samassa ryhmässä. Hänestä, josta kirjoitin Oppipojassa ’herkkä ja lahjakas’. Sebastian
tapansa mukaan ei voi olla herättämättä petoa. Hän tökkii ja ärsyttää. Yksi
katse paljastaa Bergmanille, miten vaarallisesta ihmisestä on kysymys.
Toisaalta kaikki ihmettelevät minne on kadonnut Jennifer?
Olen totaalisen viehättynyt Hjorthin ja Rosenfeldtin
tyyliin. He saavat minut pelkäämään, pinnistelemään ja nauramaan. Minut, joka
en voi sietää huumoria dekkarissa! On huumoria ja huumoria. Sebastian on niin
egoistinen kaaos ja hänen taistelunsa yksityiselämän tuulimyllyjä vastaan on
käänteinen hänen menestykseensä profiloijana: Itken ja nauran. Tähän asti hän
on koittanut saada Vanjaan isä-tytär –suhteen juonitellen mitä hirveimmillä
seurauksilla. Nyt hän aikoo yrittää hyvällä ja voitte vain arvata...
Tietysti minut voidaan jäävätä, sillä olen ihastunut yhteen
fiktiiviseen renttuun! Ei onnistu, ei onnistu. Ymmärrätte, kun kerron, että
katson Wallanderia jo kolmatta kierrosta. Ja olen katsonut Sillan kaikki jaksot
ja aikanaan myös Varustamon. Kaikkeen ovat syypäitä vain Michael Hjorth ja Hans
Rosenfeldt, joiden jäljiltä kaikki edellä mainitut sarjat ovat. Heissä on
taikaa! Ja miten vahva nainen saakaan olla heidän tarinoissaan, kunhan muuten
vain Ursula lihan heikkouttaan menettää oikean silmänsä. Enimmäkseen miehet
kyllä ovat näiden mestarien teksteissä polvillaan tai muuten vain putoamassa
kuiluun. Myös rikolliset tietysti, kiitos Bergmanin vihikoiramaisen vainun.
Niin älykäs kuin raiskaajamme onkin, onnettomimmillaan oleva Bergman on kovin
vastustaja, sillä hänellä ei ole taaskaan mitään menetettävää. Ennen kuin
kyyneleet ovat kuivuneet, hän saa jo uuden jäljen. Ellei saisi, hän voisi
muistaa, mitä on menettänyt. Aalto voisi tulla ja saada muistamaan. Ahdistus on
kovaa bensaa sekä murhaajajahdissa että naisen kaatamisessa.
*****
