Juhannuksen jälkilöylyjä!

Nuoret ilahduttivat meitä tiistaista alkaen ja vieläkin, joten saimme olla mukana viettämässä heidän viisivuotistapaamispäiväänsä sekä yhteistä juhannusta. Kuvassa Sami avaamassa samppanjapulloa armaansa rohkaisemana.

Voisihan se korkki tietenkin lentää sieltä....

Sankarini!

Leena&co♥ (parvekkeen varjon ja valon leikki ei ollut ihan eduksi...)

Grillaus alkamassa ja monta ruokalajia. Appi uupumassa ennen ensimmäistä satsia ja ties monesko päivä jo...

'Piristys nyt, Reima, eihän tässä ole kuin muutamia juttuja...'

Ruokaa tulossa!

Täytettyjä sieniä tehtiin joka päivä niin paljon, että en kehtaa edes sanoa...Ja näiden oheen oli sitten omat grillattavat ja tietysti salaatteja.

Eilen...entispäivänä, tänään...

tai aina...

Ihana vävymme nauttimassa päivänä, jolloin oli grillattua lohta, mutta myös jo sillipurkit pöydässä. Ensimmäiset uudet perunat! Kelit ovat olleet niin mahtavat, että olemme voineet joka päivä aterioida terassillamme,

jota verhoavat köynnöshortensiat sekä villiviinit, mutta josta näkee myös auringon laskun Päijänteeseen...Pöydässä ei pidetä tarjottavia, sillä tila ei riitä. Yksi apuhylly vesille yms. on, mutta kalat ja muut noudetaan keittiön pöydästä.

Samin valmistama caprese, jota nautitaan vielä tänäänkin. Syökää tätä usein, niin kolestrolit pysyvät kohdillaan!

Sami&Taika -sheltti♥

Minä&Dina eli mamman sydämenvaltaaja. Ylläni Nanson käytännöllinen puolisääreen ulottuva mekko Korsi, jossa molemmilla sivuilla halkiot ja sivusaumaan upotetut taskut.  Olen sekä Marimekko-fani että nansolainen. Täällä Nanson tunikaa kovassa pakkasessa. Kelpaa moneen lähtöön eli riippuu jakusta ja kengistä ollaanko omalla terassilla vai kaupungilla. Ostin tähän valkoiset ballerinat. Vilpoinen helteellä, sillä hihaton ja materiaali on laadukasta.

Pikarin tuho! No, ei mitään dramaattista: Meidän perheellä vain on tapana käyttää käsiä paljon keskustellessa. Siinä syy, miksi tätä edullisinta lasimallia tulee käytettyä eniten.

Kyyhkyläiset♥

Lehdossa tuoksuu yön kuningatar valkolehdokki ja muistojen kirjaan jää taas kohta yksi ihana juhannus...

Love
Leena Lumi

Helmiorapihlaja kaunehin on ja....juhannusta!

Helmiorapihlajaan voi luottaa: On siis jotain mikä on ja pysyy. Tämä pikkupuu, Toba', joka tosin meillä aikoo selvästi kasvaa yli neljän metrin, kukkii nyt etupihallamme täynnään satoja kukkaterttuja. Tai näitä puita on kolme...ja jokaisella oma tarinansa.

Alkuperäisestä jutusta Helmiorapihlaja kaunehin on voitte millaiset ovat puun helmiset nuput alkusuvesta sekä sen myöhäisen vahvan ruskan kuin myös kukinnan. Seuraan joka vuosi...ja vien Leena Lumin puutarhaan.

Kukat tertussa ovat aluksi valkoiset, mutta

muuttuvat sitten vaaleanpunaisiksi.

Tämä suvi on kukinnassa runsain: Klikatkaa kuvaa suuremmaksi.

Tämä yläkuva on otettu eilen illalla eli nyt on vahvin väri menossa.

Sydänsuven juhlakin on jo ihan ovella. Nuoremme saapuivat koirineen eilen ja talo on täynnä elämää. Tänään valmistamme Lumimiehen kanssa katalonialaista kala-äyriäispataa eli zarzuelaa. Sitä ennen kohotamme maljan synttärisankarille ja jälkkärinä on suklaakahvia ja maailman parasta Brita -kakkua. Viikon muu ruokaohjelma laadittiin äsken yhdessä ja paljon on grillailua. Valmistamamme ruoat löytyvät jutusta Juhannusruokia, mutta kyllä grillissä kerran on makkaraakin ja sen kanssa on sekä peruna- että punajuuri-piparjuurisalaattia. Tietenkin myös capresea ja perheen helppo eli rapeaa salaattia, sinihomejuustoa murusteltuna ja persikkaa ja...Yhtenä päivänä tietysti grillattua lohta, uudet perunat ja sillejä eri marinadeissa. Itse pidän etenkin Abban ranskalaisesta sipulisillistä.

Toivotan kaikille mitä ihaninta juhannusta♥ Ainakin meidän yössä tuoksuu suviyön kuningatar, valkolehdokki...Jään nyt juhannuslomalle eli olen läsnä heille, joita näen aivan liian harvoin. Perhe on parasta♥

helmiorapihlajaterveisin
Leena Lumi 

On suvi 2024. Viime talvi oli kaikkien aikojen kovin. Se vei yhden helmiorapihlajapuun ja vähän muutakin, mutta kaksi muuta helmiorapihlajaa kukkivat enemmän kuin ikinä.

Luonto opettaa ja puutarha eniten.

Yksi kauneimmista pienistä puista. Paleltuneen tilalle laitoimme tuurenpihlajan.
 

Anna Jansson: Sokea hetki

Oli aika jolloin luin ihan kuumana montaa skandinaavista dekkaristia. Sitten tuli se järkyttävä hetki, jolloin en enää erottanut heidän teoksiaan toisistaan. Nimiä mainitsematta kaikki kirjoittivat saaresta, oli murha tai kaksi, oli meri, oli nykyaikaa ja vanhaa aikaa eli kuljimme aikakerrostumissa, joihin kuitenkin löytyi liitos toisiinsa. Murhien tekotavoilla ei mässäilty joten herkempikin tarttuu näihin kirjoihin helposti. Oli ja on myös yhteiskunnallista asiakäsittelyä sekä ihmissuhdekoukeroita ja tietysti poliisitutkintaa. Näistä aineksista on koottu monta miljoonaa skandidekkaria ja nyt olen vuosien jälkeen tarttunut vanhaan tuttuuni eli..

Anna Janssonin  Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) oli minulle nyt koevälipala, jolla sekä lepuutin itseäni että tarkkailin, onko mikään eromme aikana muuttunut. Tyyli on tuttua eli on kesä ja turistiaika Gotlannissa, löytyy ruumis, saadaan kiinni epäilty, hämärissä liikkuu outoja tyyppejä, jotka melkein aina joku näkee. On ikivanha pappila ja sen salakäytävät maan alla, kummitusmainen tunnelma ja rikostutkintaa johtaa vanha tuttumme Maria Wern, josta olen aina pitänyt. Jotain on kuitenkin muuttunut, sillä Anna Janssonia on myyty pelkästään hänen kotimaassaan 4 miljoonaa kappaletta! Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja, joka alkoi yöaikaan kirjoittaa kuulemiaan tarinoita, hän liitti nykyajan ja menneisyyden myytit yhteen, jolloin syntyi omanlaisensa Anna Jansson –tyyli. Hänen kirjojaan on käännetty 16 kielelle ja Maria Wernistä on tehty tv-sarja, joten kysymyksessä ei ole mikään pikkutekijä.

Julia Lindegårdin sänkyyn sidotun ruumiin viereltä löytyy rikospoliisi Jesper Ek, joka on ihan sokissa. Hän vannoo vasta tulleensa paikalle tekstiviestin kutsumana. Jesper kuitenkin pidätetään ja hänen oma ryhmänsä ei saa edes tavata häntä. Jesper, tavallaan porukan reppanoin, sillä hänellä on taloudellisia huolia: Viisi lasta viiden eri naisen kanssa, joten palkka menee, jos riittääkään elatusmaksuihin. Vain poika Joakim asuu isänsä luona ollen varma isänsä syyttömyydestä.

Pappilassa tapahtuu outoja. Uhkauksia saanut pappi Alva on kiinnostunut Gotlannin saarella 600 –luvulta asti harjoitetusta äitijumalatar myytistä, jossa äitijumalatar tyttärineen harjoittaa erilaisia uhrimenoja. Alva on myös äänekkäästi asettunut maahanmuuttajien puolelle vetäen näin ylleen uhkausten tulvan.

Mitä Jesperiin tulee, hän oli todellakin juuri aloittanut seurustelun Julian kanssa. Hän esittelee itsensä heti reilusti:

”Minulla on viisi lasta viiden eri naisen kanssa. Useimmat virheeni tein nuorena. Virheillä en tarkoita lapsia vaan suhteita. Nyt minulla on paljon elämänkokemusta ja pidän itseäni kovan koulun käyneenä ihmissuhdeasiantuntijana.”

Julia ei kuitenkaan pienestä pelästy. Sen sijaan hän pelkää entistä poikaystäväänsä, jonka mielestä Julia on hänen omaisuuttaan. Pål on väkivaltainen ja äkkipikainen, kykenevä mihin vain. Julian on varottava ettei häntä nähdä yhdessä Jesperin kanssa.

Anna Janssonin Sokea hetki on juuri sellainen kuin ajattelinkin sen olevan: Ei julma ja tavaton, ripaus historiaa, vähän romantiikkaa ja lopussa oikeus voittaa. Ilman tilastojakin on helppo arvata, että näille on lukijoita, sillä meistä monet, jotka aikanaan luimme myös Kay Scarpetta –sarjaa, jätimme hänet jo joitakin vuosia sitten. Itse luin vielä yhdennentoista Scarpettan, mutta jotain oli pahasti muuttunut. Skandidekkareihin voi luottaa eli tietää mitä saa. Jansson –fanit luottavat häneen. Samaten voi luottaa Inger Frimanssoniin, jonka teokset luin vähän aikaa sitten uudestaan vain huomatakseni, että Hyvää yötä, rakkaani ja Varjo vedessä teostgen Justine Dalvik esiintyy muissakin hänen dekkareissaan, mutta sivurooleissa.

Sokea hetki on mitä sopivin kirja kun Kauneinta on hämärtyissä illoin:

Kaikk’ on omaani ja kaikki jälleen

otetaan pois multa, kaikki jälleen,

puut ja maat ja pilvet taivahan,

jäljettömiin yksin vaellan.

- Pär Lagerkvist - (suom. Lauri Viljanen)

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa

Atsaleoista!

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva: Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendronit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea sai korvata ne...

Innokkaimmat lukijani muistavat miten tämä kaikki alkoi 2013 jutulla Atsalea: Rakastu oranssiin! ja mitä puutarhassa on tapahtunut tänä keväänä No, sen jälkeen vasta onkin tapahtunut.

Oranssit vaihtuivat revontuliatsaleaan Northern Hi-Lights ja siinä aioin pysyä! Sitten taisi tulla se kevät, kun otimme kaurisverkot pois ja lähdimme viettämään äitienpäivää länsirannikolle. Palatessa etupihan valaisimen ympäriltä oli syöty nuppujen lisäksi vähän enemmänkin, joten

lampun ympärillä olevat uusittiin kokonaan ja koska

en saanut Northern Hi-Lightsia 'tyydyin' puistoatsaleaan 'Illusia'. Eli kun tullaan sisälle etupihalle, oikealla lampun ympärillä on kaksi Illusiaa ja vasemmalla jostan syystä selvinnyt alkuperäinen Northern, joka on

eniten kuvattu, koska sen takana kakkostasolla on ensin kartiovalkokuusi ja takana kalliomme, jonka keskellä kukkivat kullerot, keltakurjenmiekat etc. Siellä myös villieläinten luonnolliset juomapaikat sekä lintujen kylpyaltaat.

Tässä siis etelästä eli sisääntulosta katsottuna. Jos klikkaatte kuvaa suuremmaksi, huomaatte, että terassimme alkaa olla köynnöshortensian koristama ja sen alle jää pergola, jonka seinät muodostuvat köynnöshortensioista ja niitä on monta. Nyt etenee valkoisen kivitalomme eteläseinää, joka kaipaakin piristystä.

Voitte olla varmat, että näille emme sano 'ei' ja nämä ovat verkotetut yli äitienpäivän. Kun ensimmäiset kukat aukeavat, tuntuu, että ne saavat luontopuutarhamme eläimiltä rauhan.

Kuvassa näkyvät jo aika suuret kuunliljat ja kullerot ovat jo aloittaneet vähän alempana.

Yläkerroksessa vasten vanhoja mongolianvaahteroita, jotka kasvavat nykyään niityn, ei enää kynityn nurmikon keskellä. Lemmikit jo lopettaneet, nyt vuorossa akileijat, lehtosinilatvat ja puna-ailakit...

Entäs miten sitten voi pohjoispäädyn japanilaisessa rinteessä oleva alkuperäinen Northern Hi-Lights? Hän tulee myöhemmin, mutta on suurin ja runsasnuppuisin! Tässä rinteessä erityisesti huomaan, mitä haen atsaleoista: tiettyä kerroksellisuutta! Toisaalta pidän atsaleoista erityisen paljon siksi, että niihin tulee myös ruskaväri sekä ne pudottavat lehtensä eikä niitä tarvitse suojata kevätahavalta. Ne ovat minulle rodoja luonnollisempi valinta.

Pari päivää vielä niin takana näkyvät kukkivat siniset iirikset...ja varjoliljat ovat jo kunnon nupuilla ja korkeita.

Kävipä niin, että ostimme tämän pohjoispuolen Northernille kaveriksi 'Illusian' ettei tarvitse yksin kukoistaa. Kannatti lauantaina kun muutenkin asioimme muutamissa liikkeissä vähän vertailla hintoja: Saman kokoinen Illusia yhtä monilla kukilla, maksoi 10 kilometrin päässä 10 euroa vähemmän kuin se mitä ensin olin katsonut. Kerrankin näin päin! Kummatkin liikkeet palvelevat hyvin, enkä ottanut kuitteja talteen, mutta muistiin tämä jäi. Atsalea ei ole ihan halvimmasta päästä...

Ilta-auringossa...

pidän tästä pikkupensaasta yhä aina vain enemmän ja enemmän♥

atsaleaterveisin
Leena Lumin puutarhasta

PS. Puistoatsalea Illusian ohjeissa suositellaan ravinteikas, hapahko multamaa, mutta olen kaikki istuttanut tavalliseen puutarhamultaan. Tietenkään en voi viedä näitä kaunottaria lehtoon, sillä lehdon maa on kaikkea muuta kuin hapan. Sen sijaan kyllä kastelen kaikki happaman maan kasvit kaksi kertaa suvessa vedellä, johon olen sekoittanut rodo- ja havulannoitetta ja tämä koskee siis myös kaikkia hortensioitamme mukaan lukien lukuisat köynnöshortensiat. Tuo homma aina ennen heinäkuun loppua.

Nämä eivät tarvitse kevätvarjostusta, koska tiputtavat lehtensä talveksi. Ei kestä lumikuormaa. Ei vuosittaisia leikkauksia, vain viottuneet oksat voi poistaa ennen lehtien puhkeamista.

Pohjoispäädyn atsaleakin on auennut!

Se on samanikäinen ja -merkkinen kuin yläpihan Norhern, mutta kukkii selvästi runsaammin. Toisella etelän valo, tällä hyvä, jos edes puolivarjo, no juu, sen se kyllä saa.

Atsalean yksi hurma on sen ruskaväri ja se, että se pudottaa lehtensä toisin kuin rodo. 

Atsalea rakkaudella 4-ever♥

Vihdoinkin Ruususen uni atsalea kukki kunnolla suvella 2021. Niin kaunista...

Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

Suljetun tilan näyttämö, jossa tapahtumat on keskitetty kuin Viettelysten vaunussa, on antoisa tarkkailukohde lukijalle. Sitä se on etenkin, jos ’esiintyjät’ ovat tulleet paljon maksaneina vaikka hyvinvointikeskukseen, jossa he eivät tunne paikan omistajia eivätkä toisiaan ennestään. Ihmisistä tulee kuin hyönteisiä, joita tirkistelemällä saamme heistä paljon tietoa. Katsottavat eivät voi itse vaikuttaa mitenkään tilanteeseen, mutta sinänsä ’mitä väliä!’, sillä kaikki tuntevat aluksi olonsa aivan loistavaksi eli kokevat saavansa rahalle vastetta.

Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (Nine Prefect Stranger, WSOY 2019, suomennos Helene Bützow) todistaa jälleen kerran Moriartyn kyvystä kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Luin häneltä ensin Hyvä aviomies, jossa vain loppuratkaisu oli minusta liian kesy. Sitten tulikin jo Mustat valkeat valheet, joka räjäytti tietoisuuteni tajuamaan: Moriarty kirjoittaa vaikeista aiheista kepeästi, mutta ei mitään kermavaahtoa! Näin koin herätykseni 'valheissa' ja voitte tämän kirjan luettuanne verrata, pitääkö paikkansa:"Liane Moriarty hallitsee tyylin, jossa kepeys muuttuu laaduksi, totuus valheeksi, rakkaus vihaksi, epäilys ystävyydeksi, aurinko varjoksi, varjo toivoksi, suudelma lyönniksi, limonadi samppanjaksi, farssi tragediaksi." Nainen joka unohti jäi väliin, mutta Tavalliset pikku pihajuhlat on edelleenin minulle paras Moriartyni. Täydellinen napakymppi. Näin tuli kirjoitettua mm.: Kirjan kaikkeen vaikuttavin teema on ystävyyden harha, jota tyttärensä kärsimykselle sokea, täydellinen äiti, vahva Pam, ei tajua tragedian jälkeenkään, vaan lopettaa illallispuheensa näin:

”Ystävät ovat se suku, jonka valitsemme itse.”

Miksi lasien koskettaessa toisiaan illallisjuhlissa Clementine ja Sam eivät sitten tunne itseään selviytyjiksi? Miksi heidän elämäänsä eivät leimaa helpotus ja ilo?

Mieltymyshän menee usein niin, että on jotain samaistuttavaa tai mahdollista sellaista tai kipupisteitä, joita olet usein ajatellut. Siinä Tavalliset pikku pihajuhlat pitää edelleen asemansa ykkösenä Moriasrtyn teoksista. Sen sijaan kakkossijasta voidaankin sitten jo alkaa keskustella...

Yhdeksän hyvän toimeentulon omaavaa henkilöä on majoittunut henkisen ja ruumiillisen terveyden vaalimisen keskukseen, jota johtaa vaikuttava Maša. Hänellä on kaksi lähityöntekijää ja muut ovat sitten vaikka hierojia, kokkeja etc. Jokaiselle sisääntulijalle räätälöidään kymmeneksi päiväksi häntä parhaiten auttavat toiminnot ja käytännössä ne koskevat jokaista hetkeä laitoksessa. Mukana on surun murtama pariskunta, jolla on mukanaan tyttönsä, jonka veli on kuollut dramaattisesti. Joku haluaa vain rentlutua ja siinä sivussa vaikka laihtua vähän ja onpa mukana lottovoittaja pariskuntakin, Jessica ja Ben, joille runsas raha tuntuu tuoneen vain kirousta, sillä heillä ei ole enää mukavaa yhdessä.

”Minulla on ikävä kasvojasi”, Ben sanoi Jessicalle. ”Sinun kauniita kasvojasi. En tunnista sinua. En tunnista meitä enkä meidän elämäämme. Minulla on ikävä vanhaa asuntoamme. Minun on ikävä työtä. Minulla on ikävä niitä ystäviä, jotka menetimme tämän takia. Mutta kaikkein eniten minulla on ikävä kasvojasi.”

Jessica on vajonnut kauneusleikkausharhaan ja turvotuttanut huulensa sekä muutoinkin antanut rahan palaa kauneuskirugisissa operaatioissa. Hän ei ole enää sama nainen, johon Ben rakastui. Hän on myös lapsellisen mustasukkainen Benin autosta.

”Minusta tuntuu, että rakastat autoasi enemmän kuin minua”, Jessica sanoi. ”Olen mustasukkainen autollesi. Minä naarmutin sitä. Se olin minä. Koska minusta tuntuu, että autosi on huorahtava tyttö jolla on suhde mieheni kanssa, ja minäpä raavin sen huoramaista naamaa.”

Maša on tiukka ohjelmansa vaalija ja niinpä ohjeissa on aluksi mm. täydellinen puhekielto. Jokaiselle on omat ateriansa ja kaiken aikaa smoothieita. Puhekiellon loputtua alkaa taas jotain odottamatonta ja sillä on heihin kaikkiin aivan erilainen vaikutus kuin mitä Maša oli voinut edes kuvitella. Toisaalta lukijalle on iso yllätys, mistä Maša saa vaikutusvaltansa ja loppua kohden tarina etenee miltei trillerimäiseksi jännitysromaaniksi. Tulee hetki, jolloin jokainen osallistuja kysyy itseltään Tranquillum Housen studiossa ryhmässä seisoessaan: ”Miten tähän on tultu?” He ovat yhteiskunnan vaikutusvaltaisia ihmisiä ja nyt joku Maša määrää, mitä heidän tulee tehdä ja milloin, eikä kukaan saa lopettaa ohjelmaa kesken...

Minusta Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista kertoo meistä, nykyajan ihmisistä ja meidän tarpeistamme selvitä ja jaksaa mitä vain missä vain ja kun ei enää jaksa, ei osata enää edes levätä, vaan lähdetään hakemaan apua oman reviirin ulkopuolelta rahan avulla ja mainoksen uhreina. Kaikki me olemme lukeneet tällaisesta, mutta emme näin iholle tulevasti, näin osoittavasti. Teos puoltaa paikkaansa havahduttajana vaikka onkin fiktiota, mutta eikö todellisuudessa aika monen faktaa. Toisaalta osa minusta koki tarinan myös farssina eli onko tällaiseen uskojia todella. Meidän maailmamme ’Mašat’ pärjäävät aina tavalla tai toisella ja jos yksi suunnitelma pettää voi aina ottaa uuden mantran käyttöön:

Hän ottaisi mikroannoksia päivittäin optimoidakseen tuottavuutensa.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Arja/Kulttuuri kukoistaa  Katja

Moskovan kaunottaren kukkiessa tajusin, että...

Moskovan kaunottaren kukkiessa auki, ei helminä enää, tajusin, että nyt on menossa suvi pikakelauksella. Tartuin toimeen ja olen nyt ollut pari tuntia kuvaamassa yrittäen vältellä aurinkoa, joka helposti vie kukista värit.

Tässä ainoat helmet, mutta vähänlaisesti, vaikka kukinto on muuten paras ikinä.

Siis tätä tarkoitan moskovattaren helmillä eli kuva on vuodelta 2016. Silloin kesti aukeaminen kauemmin, nyt helleaalto teki temppunsa.

Nämä kuvasin viime viikolla ja tänä iltana ihan jotain muuta. Ensi viikolla varmaan ollaan ihanasti pihalla, vaikka yömyöhät luenkin. Huomenna ystävän kanssa Brita -kakulle ja kahville, sitten saatan alkaa miettiä sitä yhtä uudempaa puutarhaintohimoani...vai laittaisinko väliin kirjan. Laitan, jos maltan! Tosin maanantai voi olla vaikka Ruhetag!

Moskovan kaunottaren tämän pikakelaussuven 2019 kuvat vien heti kun ehdin juttuun Moskovan kaunotar...toukokuun kukkien primadonna, jossa enemmän 'helmikuvia'. Tarinaa myös siitä, miten itsetietoinen kaunotar on pyörittänyt meikäläistä.

puutarhaterveisin
Leena Lumin puutarhasta

Kesäpuisto

Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsenet kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja viholllisten, kumu satojen, tuhansien askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi

Matkailijan Kesäpuodit, Petra Hammesfahr, aamiaisemme, töpötin ja...

Matkailijan Kesäpuodit -lehti osui eilen kaupassa silmiini. Mukavan runsas, mutta silti tyylinsä säilyttävä kansikuva sekä itse lehti. Tässä vinkki Suomessa lomailevalle, joka haluaa myös tehdä löytöjä shoppaillen.

Petra Hammesfahr on tähän suveen asti ollut minulle tuntematon kirjailija. Facebookin Kirjallisuuden ystävissä sain vinkin Pahantekijään. Siitä seurasi into lukea Petraa enemmänkin. Häntä kutsutaan saksalaisen  kirjallisuuden supertähdeksi, joka on kirjoittanut yli kolmekymmentä romaania sekä televisiokäsikirjoituksia. Suomeksi häneltä on kuitenkin suomennettu vain Pahantekijä, Syysuhri ja Uskoton mies. Kustantaja Otava. Kahden ensimmäisen suomentaja on Marja Kyrö ja Uskottoman miehen Anja Meripirtti. Pahantekijä oli aika rankka henkisesti, sillä se kuvaa tragediaa, josta on aiheutunut posttraumaattinen stressi uhrin muistamatta mitä tapahtui. Mieli pirstaloituu. Poliisitutkinta liikkuu Kölnin seudulla ja Münchenissä. Paljon siinä välillä myös, joten monta tuttua paikkaa reissuilta tuli mieleen samoin kuin poliisisarja Derrick. Nyt on Syysuhrista lukematta enää parikymmentä sivua ja tämä on tosi, tosi hyvä jännitysromaani. Joka toinen vuosi syyskuun neljäntenätoista päivänä katoaa nuori nainen...

Aamiainen on osa päivän ravinnosta. Meillä aamiainen on hidas ja se alkaa suklaakahvilla ja kauraleivällä kera Hesarin. Sitten tuleekin jo kulhollinen lisäaineetonta asidofilus+bifido mansikka-vadelmajogurttia, johon lisäämme omia mansikoita ja mustikoita sekä hasselpähkinöitä. Herkullista! Aamiaiselle, joka on melkein jo brunssi, menemme hyvin klo 15 asti, jolloin vasta syömme aterian.

Töpötin on oiva juttu! En mitenkään rakasta tekstailla, mutta aina se on sujunut tuosta vain. Minulla on ihan sirot sormet, mutta kun kännykkä vaihtui älypuhelimeen, osuin aina väärään kohtaan. Kai olin sitten niin tottunut näppäimiin. Jostain saimme tällaisen kynän, jossa on myös ominaisuus tekstailla 'älykköön'. Nyt on varuilta hankittu toinenkin eli tähän helppoon tottu nopeasti. Myydään ihan tavarataloissa siellä missä myydään kyniäkin, jos joku muukin kaipaa. Nimi on 'Touch Pen'.

Linnut laulavat vielä! Otetaan siitä kaikki irti ja nukutaan ikkunat auki, sillä etenkin aamuyön konsertit ovat hurmaavia. Vielä ei putoa hiljaisuus. Meillä on monta pesijää aika liki taloa, joten monipuolisuus on taattu. Suosikkimme on jälleen kirjosieppokoiras, jolla on kaksi pesää huolehdittavana. Kuvassa Pekka Mäkisen kuva punarinnasta, joka on myös viehättävä ja varsin ihmisystävällinen lintu. Käyttäytyy vähän kuin kuukkeli eli oli käynyt naapuriltakin ottamassa jyvää kädestä...

Pakko lukea Syysuhrin loppu nyt, sillä illalla taidan olla koripalloleskenä ja otan silloin jonkun vähemmän jännittävän kirjan. Eilen sain istutettua verenpisarat ruukkuihin eli kävimme kauppapuutarhalla. Nyt tuli mieleeni, että meillä olisi täydellinen paikka vielä yhdelle atsalealle. Älkää naurako, mutta atsaleat ovat vieläkin verkotettuna. Niin paljon herkullisia nuppuja suloisille metsäkauriille...Kun kukat aukeavat, toivottavasti juhannuksena, otamme verkot pois.

Atsaleat ovat aika ihania♥ Lisää täällä ja täällä  Pidän näistä paljon enemmän kuin rodoista, koska saavat lehtiinsä kauniin ruskavärin syksyllä ja sitten pudottavat ne. Kaiken huippu on tietenkin alkusuven kukinta ja nyt niitä nuppuja on ja paljon! Ovat just aikamaisillaan, joten kiva kun nuoretkin näkevät juhannuksena. Nyt kun kävivät laitoin tyttärelle mukaan parit kärhöt, sillä vuosikausien jälkeen Merin siniset alppikärhöt olivat sanoneet itsensä irti jostain syystä. Meillä kukkivat kärhöt koristavat nyt mm. ikivanhoja syyshortensioita, joissa vasta osissa oksia lehtien alkuja. Tämän somistamisen kanssa on oltava tarkkana eli kärhöt vedetään alas, ei kokonaan pois, kun hortensiat pääsevät vauhtiin. Montaa kuivahtanutta pensasta koristavat kärhöt eli näistä on todellista hyötyiloa!

tiistaiterveisin
Leena Lumi

Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja...

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi.

- Aulikki Oksanen -
Maallisia lauluja (Kirjayhtymä)