Meidän kaunis, uusi tuttavuus, olkoon hän kesäkuun orava. Tupsut eivät kuvassa oikein hyvin erotu, mutta ovat kauniit ja turkkikin poikkeuksellisen hieno eli näitä on eri heimoisia. Hän ei tuttavallinen vielä yhtään, mutta sen verran vahva itsetunto, että ruokaili meidän kanssamme terassilla samaan aikaan.Lopuksi tuli jano ja joi jääpalavettä isojen oravien kupista. Pienillä on vähän syrjemmällä, että hekin saavat rauhassa juoda, kun välillä on aikamoinen vilske.
Nyt keltainen valloittaa hetkeksi.
Vaatimattomuuden ylistystä, kuten
kullerotkin.
Kesäkullero.
Akileijat säestävät mitä erikoisimmissa paikoissa.
Yksi sadasta, joita ei syöty! Illusia tai Northern Hi-Lights atsalea. Hurmaava tuoksu! Keltaista tässäkin.
Valkoisen puutarhan armoitetut ovat valkoinen Iris Sibirica sekä valkoinen lupiini, joka vihdoin viiden vuoden jälkeen teki poikasen.
Keltaista ja valkoista säestävät unikot, joista suuri osa on jo pudottanut terälehtensä: Kesä jonka kerran elää sain...Joko se meni?
Pidän myös pirteästä valkoisen ja punaisen yhdistelmästä ja etenkin verenpisaroissa. Eilen niitä sitten lähdimme ostamaan tutusta paikasta, mutta ei ollut jäljellä minkäänväristä verenpisaraa. Tuntui, että olimme kuukauden myöhässä, mutta se oli vain osatotuus, sillä saimme kuulla, että koronan hellitettyä ainakin nykytiedoilla nyt, kauppa oli käynyt tosi kuumana. Tämä kesä sitten muuta ja kyllä sitä muuta on tullutkin eli eilen siirtoja ja uusia istutuksia, ettei vain Eeva pääsisi yhtään helpommalla kun lähdemme seuraavaan rakennusprojektiin nuorille. Kerron niistä sitten aikanaan. Yritän tavoitella tänne jotain kirjaa, sitä jota nyt luen hitaasti nauttien ja ihmetellen, miten joku osaa edes mitään tuollaista kuvitella...Kaiken lisäksi löysin eilen hurmaavia, pitkiä muratteja yhteen melko pimeään nurkkaan eli korotettu penkki, puolipyöreä, murretun valkoisilla tiilillä seinät, vierasmakkarin ikkunan takana. Täydensin siis ryhmää, joka oli talvelta säilynyt.
Kovia helteitä on lupailtu, mutta meillä illat nyt hortensioiden omalla lannoitteella käsittelyä, se on tehtävä kahdesti ennen heinäkuun loppua. Nyt aloitamme...Jotenkin hektistä, kun säilönnät eli mansikat ja mustikat, sitten remonttiavuksi 350 kilsan päähän ja sitten vähän taas niitä mansikoita ja sitten lähdemme äidille 350 kilsaa länsirannikolle. Hän pyysi nyt näin eli ehkä sitten syksymmällä kokoonnumme täällä tai Lohjalla. Onneksi on naapurin Eeva♥
sekalaisin terveisin
Leena Lumi
Leena Lumin puutarhassa
Marketta Tullalla kasvaa Kinkomaalla Päijänteen rannalla kultasadepensas! Tämä on siitä samasta talosta, jonka vuodenaikavalot kuvasin monen vuoden jahkaamisen jälkeen viime joulukuussa eli se keltainen talo.
Lähikuva kukinnosta. Kekkilän sivustolta hain lisätietoa pensaasta tai pienestä puusta eli tässä Kiitos Marketta ja Eeva♥
Uskon tämän tarinan palvelevan niin oravia kuin puutarhureita. Lähdimme viikoksi pois ja koska puutarhamme on luontopiha eli villieläimet tervetuloa, se on silti myös vaativa eräiltä kasveiltaan ja liian iso. No. minä pyysin kauniisti, että josko naapurin Eeva kastelisi tietyt vaativat ja uudet istutukset. Kaikista oli jo kaurisverkot poistettu paitsi ei atsaleoista, joissa laskin kussakin yli 30 tulevaa kukkaa eli nuput olivat juuri aukeamaisillaan. En millään voinut pyytää ruokkimaan oraviamme ensin aamulla klo 5, sitten klo 10 seuraava sarja ja taas klo 16 ja illalla klo 20 viimeiset tai uudelleen syömään tulevat pikkuisimmat. Vettä toki jätin paljon ja onhan meillä kalliossamme pihalammikot, mutta yläterassillamme on oravien turva ja oma syöttöpöytä. Jätin ruokaa, pähkinöitä, sen verran, että olin varma niiden riittämisestä korkeintaan pariksi päiväksi. Puolustelin itseäni sillä, että nyt nuorimmatkin oppivat sitten hankkimaan luonnosta ruokansa etc.etc. Kun palasimme kotiin ryntäsin ennen mitään muuta vetämään verkkoja irti atsaleoista ja mikä järkytys: Niissä oli kussakin jäljellä 3-5 kukintoa! Vähän tuli kyynelehtimistäkin, sillä olen yli-innostunut juuri nyt valkoisten ihanasti tuoksuvien atsaleoiden kanssa. Tajusin heti missä mätti: Oravat olivat pitäneet niitä herkkuina ja nehän pääsivät kiipeämään verkkoja helposti. Tämä oli oravien opetus. Metsäkauriit taas opettivat meidät pitämään verkot kunnes kukat aukenevat, joten siksi niissä verkot. Kerran söivät kaiken ja ne uusittiin täysin ja silloin vaihdoin myös lajiketta. Kaikesta huolimatta, nytkin istuimme omassa pöydässämme syömässä yläterassilla ja oravat terassin toisessa päädyssä omalla pöydällään, olihan klo kun aloitimme noin 16! No, kun näitä kahta kuvaa katsoo eli oravanpoikasta viime vuodelta, hän on niin pieni, että se ei tästä ihan erotu, mutta varmaan just pesästä ulos laitettu, niin valitsen oravat ja ihailen viime vuotisen atsalean kukintaa toivossa nähdä se kerran huikeassa runsaudessaan. Pienisilmäinen verkko katoksi ratkaisee asian tai sitten minua ei saa kukaan täältä minnekään ennen kuin atsaleat ovat puhjenneet täyteen kukintaan.
Noin 100 atsalean kukan kaipuussa, mutta eläimet ennen kaikkea♥
Suvifiiliksin
Leena Lumi
PS. Biologin vinkki: Syötä oravia vähintäin kunnes linnut ovat selvinneet pesistään lentoon. Kylläinen orava ei mene linnunpesille!
PPS. Atsalea Ruususen uni suuriruhtinatar Olgan haudalla taitaa olla ainoa oravilta säästynyt, mutta siinä olikin alun alkaen vain kolmem kukinnon lupaus. Tässä niistä yksi.
Hurmaavaa sydänsuven juhlaa teille kaikille mailla, paateissa, vuorilla, missä ikinä juhannusta vietättekään. Meille on tulossa erittäin rauhallinen juhannus, sillä olemme muutamia vuosia saaneet viettää sitä saarellamme nuorison kanssa, mutta nyt heillä ensimmäinen juhannus omassa kodissaan. Sieltä tultiin vähän aikaa sitten ja sinne taas, kun avuksi pyydetään. Koska kiirettä on tulossa säilöntöineen päivineen ja edestakaisia matkoja, nyt nautimme puutarhastamme, istumme saunan jälkeen kukkiemme keskellä ja kuuntelemme yön ääniä. Tai käytämme yläterassiamme, jonne edes itikat eivät ymmärrä tulla ja katsomme milloin aurinko putoo Päijänteeseen vai onko nyt todella sitten se yötön yö.
Sami aperatiivia avaamassa eli 'kai tämän korkin nyt saa auki yksinkin?'
Tosin kaksin aina kaunehin! Ja vähän jännitystäkin...
Minä tietysti heti muistin tarinan korkista, joka lensi jonkun silmään...että sellainen pessimisti täällä:)
"Oi sankarini!" Minusta taitaa tulla kuvittajakertoja, sillä harjoittelen jo kovasti hääesitystä, joka tulee kuulemma minulle, koska olen uskalikko ja kekseliäs. No, keksin jo kuvasarjan ja olen sen vuorosanoittanut, mutta miksi ihmeessä siihen ei ole vielä lupaa tullut, sillä olen luvannut, että kaikki mummosta vaariin ja siltä väliltä nauravat itsensä pöydän alle...Sain pariskunnasta niin mahtavan kuvasarjan, kun he tekivät lähtöä yksiin häihin ja Meri oli vähän myöhässä ja sitten häneltä hukkui joku korvis ja sitten Sami...
Juhannuksen perinteinen kukkakimppu oli jo kerätty jo iltakasteella ja...
viikolla miehillä oli pieni takkaremppa.
Juhannuksena kaiken aikaa ruokaa, korokettia, keskustelua, touhuja koirien kanssa eikä oltu paljon sisällä, vaikka kelit olivat välillä hyvinkin...Tämä oli sitä ateriaa, jossa söin erästä ruokalajia liikaa, mutta en ikinä enää...
Siilitkin kupeillaan eli ruoka-annoksia on kahdessa astiassa, mutta välillä tuppaavat samalle.
Ties monesko grillaus alkamassa ja appiukko yrittää pyytää vartin nokosia, mutta ei armoa, ei juhannuksena!
Dina sydänmuruseni ja minä.
Alapihan krokettikentän vieressä juhannusruusu kasvaa kaarisiltaan kiinni.
Sama silta, jolla meidät kuvattiin vuonna koivu ja tähti Viherpiha -lehteen. Kuvaaja Arto Rantanen
Tässä sillan liki myös pieni valkoinen puutarhani, johon siirrän aikaa myöten myös valkoista horsmaa ihan Sissinghurstin tyyliin.
Sinivalkoinen juhannustervehdys Leena Ruosteelta Raumalta. Kiitos Leena♥
Ainakin juhannuksena 2018 oli niin kylmä, että yöllä maistui jo Irish Coffee, joka Samin valmistamana on parempaa kuin mistään kahvilasta voi saada!
Tässä ruokailukatoksessa mahdumme neljästään hyvin syömään. Ja on kyllä pieni apupöytäkin likellä ja siihen tuoli.
Siis sama kuin syyspesämme kun illat jo hämärät ja istutaan untuvatakit yllä...
Oih, mitä tämä tänne nyt tunki:) Juhannukselta 2018 kun oli ihan pakko nojata nuorten autoon...
Hyvin liki maisema kuin Leinon runot, se sydämen suomalaisuus meissä♥
Vesi elementtinä välttämätön, mutta minussa se virtaa suolaisena eli iki-ikävä merenrannalle...
Moskovan kaunotar...
akileija...
ja helmiorapihlaja toivottavat teille hyvää, omannäköistänne juhannusta, joihin yhtyvät
juhannuksen ihmeet ja
malja sydänsuvelle!
♥:lla Leena Lumi
Summer Wine
Paratiisi
Historia de un Amor
♥♥♥♥
PS. Lumimies sai tyttäreltään joululahjaksi hopeisen samppanjavispilän. Nyt minäkin saan kuohuvaa. R. ei nimittäin pitänyt liioista kuplista ja niin oltiin ihan ilman tuota kesäsaunaillan juomaa ensin lauteilla ja sitten puutarhassa...Ei mikään turhake♥
Juhannus 2018 ja juhannus 2019
Oli hyvä päivä tänään! Valvoin yön ja kuuntelin yön eläimiä...En saanut unta, joten suunnittelin, miten saisin valmistettua kirsikkajoululiköörin lisäksi oikein hyvän joulunmakuisen luumuliköörin ja keksin sen, keksin sen! Salaisuus vielä...
Kuka ei minua tunne, ihmettelee, että miten joku muistelee joulua ollenkaan juhannuksen alla, mutta kun minä olen niitä, jotka kantavat joulua sydämessään koko vuoden. Tänäänkin totesin yhdelle päiväni ilostuttajalle, että vuoden parhaat kuukaudet ovat syys- ja joulukuu. Kunpa joulun vielä saisi kirjoittaa isolla...
Meille tulee lehtiä joitakin, joten hyvin harvoin ostelen enää saksalaisia, ruotsalaisia tai vaikka suomalaisia sisustuslehtiä, mutta tänään oli ehdottomasti oikea päivä ostaa sköna hem!
Ostinpa sitten toisenkin ja se on Unelmien Talo&Koti, josta bongasin facebook -kaverini Ana Pimentelin ja Eino Haapalan. Heidän sininen mansardikattoinen kotinsa on runsas ja persoonallinen. Kuva Ana Pimentel
Sininen koti täynnä yllätyksiä. Huomatkaa tuo ihana tapetti ja ikivanha kaappi, jonka pariskunta kunnosti rakkaudella. Ana on maalannut ovien kuviot! Kuva Ana Pimentel, jutun kuvat Mikko Kaaresmaa ja juttu Laura Sychold.
Oli hyvä päivä tänään...
♥:lla Leena Lumi
Muistatte ehkä meidän visiitin nuorillemme tapaninpäivänä, jolloin kävimme myös kurkistamassa heidän tulevaan kotiinsa Lohjalla. Nyt olimme melkein viikon ja jos hyvin käy palaamme piakkoin: Reima remppaan ja minä kuvaamaan sekä hoitamaan puutarhaa. Jotenkin aavistan, että seuraava Puutarhavierailuja tulee nuorten puutarhasta...Huomatkaa jo tässä kuvassa rinteen alun pengerrykset. Siihen on nousemassa Merin toimesta valkoista gladiolusta ja valkoisia liljoja, me veimme nuppuisia kieloja lehdostamme ja ristinummiruusun. Mitä löytöjä teinkään kun vähän tongin eli minulle tuo paikka on kuin etsisin talon rakentanutta perhettä, sillä joku omistajista on ollut puutarhasta innostunut ja veikkaan heitä!Kiinnostavaa mitä vanhoja lajikkeita sadan vuoden takaa olisi voinut säilyä muuta kuin omenapuut, syreenit ja tietyt perennat. Upeat tuijat ovat tiheitä, vihreitä ja korkeita. Kuvan tuija kaatui koska se oli juuri sitä merkkiä, joka ei niin kaunis ja pimensi kahta seinää kiertävää terassia. Siihen on tulossa muuta, mutta tuijan alta löytyi upea rinnettä alas kasvava kuunliljapenkki sekä niiden alapuolella pioneja nupuissaan.Merillä kulkee geeneissään sukumme puutarhainnokkuus, mutta tänä keväänä hänellä on ollut muuta, sillä rakas villakoira Dina on leikattu muutamaan otteeseen eli hänen aikansa on mennyt siinä, eikä rikkaruohojen kitkemisessä.
Nyt ollaan voiton puolella ja tässä Dinan uusi uima-allas, jossa hän saa vesikuntoutusta. Villakoirathan ovat vedestä noutavia koiria, joten hän menee sinne reimuissaan. Sheltti Taika vain katseli sivusta, kun 'sisko' nautti. Katkeruus ei kaunista, mutta oli tosi ikävää, kun emme voineet rientää tänä keväänä avuksi koronaohjeiden takia.
Erittäin kauniit akileijat reunustavat kivirappuja, joista mennään yläpihalle. Tämä osa ei ole aidattuna, mutta suurin osa pihasta on, joten koirat voivat olla puutarhassa vapaina.
Kirjailija L.M.Montgomeryn mukaan akileijat tuovat keijut puutarhaan, joten niitä täällä täytyy iltahämärissä tanssia auringon viime kilossa ja suviyön hämärillä...keijuja.
Nuoret terassinsa grillipäädyssä. Huomatkaa avonainen portti puutarhaan, jonne koirat voivat mennä turvallisesti.
Olihan lomaa kun ainoa ruoka, jonka valmistin koko aikana oli tämä katkarapusalaatti! Sain pitää seuraa koirille ja kaiken kaikkiaan etenkin tavata tytärtäni, kun miehet raatoivat erään projektin kimpussa. Mikä harmi, että noista kovista duuneista ei otettu kuvia, vaikka aina sanon, että arjen askareet vanhoissa kuvissa sitten joskus ovat kiinnostavimmat! Grilli kävi kuumana joka päivä ja vain yhtenä päivänä syötiin sisällä, sitten tulikin jo kuuma.
Äidit&tyttäret...♥ Pyörimme myös Lohjan kaupoissa ja ostin muuten samanlaisen neuleen kuin Merillä on kuvassa, mutta vasta seuraavana päivänä tajusin, että tuohan on ihan mun juttu! Suomen vaihtelevissa suvi-illoissa neule on aina kova sana.
Akileijarapuista on tullut mitä mainioin paikka ottaa kuvia tähän aikaan vuodesta. Huomatkaa jälleen kuunliljapenkki kivetyksen yläpuolella. Nyt molemmat koiruudet kuvissa mukana.
Meri ja Sami uuden kotinsa akileijarapuilla kera koiruuksien. Mikä suloinen pari♥ Ja anteeksi, että Lumimiehestä ei kuvia, kun hän siellä montussa kaivamassa ja en tajunnut...Yritän seuraavalla kerralla!
Jatkan paussilla, sillä olen lukenut vain yhden kirjan ilman muistiinpanoja. Nyt kun on viikkoja odotettu yhtä kirjaa, jonka haluaisin teille lukea, kirjastosta, ensin oli täällä joku sulku ja se sitten vasta viikkojen päästä tilattiin minulle ja nyt (Scheisse!) se onkin pokkarina ja fontti on pientä, mutta aion yrittää...Puutarhakin odottaa kitkemistä, mutta palataan kun ehdin.
Mukavia kesäpäiviä♥
Love
Leena Lumi
