Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä

Unissani kävelen Fontankan talossa ja etsin Anna Ahmatovaa. Hereillä ollessani katson kuvia hänestä ja luen hänen runojaan. Hän ei helposti hymyile Ja vaikuttaa ylimykselliseltä kiitos hyvän ryhtinsä ja pidättyvän ilmeensä. Kun kerron hänelle, miten hänen runonsa asuvat minussa, hänen silmänsä hymyilevät ja hän kysyy haluanko kuulla hänen lukevan muitakin runojaan. Sydämeni lyö ylimääräisen lyönnin ja istun häntä vastapäätä avatakseni itseni naiselle, jonka kohtasin kerran Fontankan kadulla. Olin silloin lukenut Anna Ahmatova Fontankan talossa ja saanut ensimmäisen kuumeeni naiseen, jonka kaikki runot luin myöhemmin Anneli Heliön suomentamina kirjasta Anna Ahmatova Olen äänenne, Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi) Ne kaikki yhdessä kirjassa Anna Ahmatovan runouden suomentajan ja tutkijan Anneli Heliön uskomattomana työnä. Sitten vaivuin kuuntelemaan Annan äänen sointia...

Kerran Anneli Heliö sanoi kuin ohimennen kirjoittavansa elämäkertaa Anna Ahmatovasta. Hän kirjoitti sitä kolmekymmentä vuotta ja ne vuodet minä pidin aktiivista kirjablogia yli ajan myrskyn vain odottaen neljätoista vuotta, että saisin tutkijan kirjoittaman elämäkerran Annasta. josta pitivät niin naiset kuin miehet. Hänessä oli jotain kuin Virginia Woolfissa, mutta kummallakin ihan erilainen taakka kannettavana.

Anna Ahmatova ja Nikolai Punin 1927. kuva Pavel Luknitski

Anna kantoi bolsevikkivallankumouksen halua tuhota kaikki kastamalla ne vereen, jos vain pilkun paikkakin olisi ollut Stalinin mielestä hallintoa pilkkaava. Outoa, että mikä oli lopulta parasta mainosta Neuvostoliitolle, se eli intelligentsia oli tuhottava. Outoa oli sekin, että Anna Ahmatova oli merkitty tähtiin todistamaan, miten häneltä vietiin rakkaimmat kaikista ja myös oma poika, joka oli ensimmäisestä avioliitosta Nikolai Štepanovitš Gumiljovin kanssa. Lev ei antanut äidilleen anteeksi, sillä Stalin laittoi pojan heti leireille jos jompikumpi ylitti hänen bolsevistisen vaatimustensa rajan. Lev totesi: " Ainut vikani oli se, että minulla oli nuo kaksi sukunimeä: Gumiljov ja Ahmatova." Levin katkeruutta lisäsi, että Anna oli jättänyt hänet isoäidille, olematta itse äiti pojalleen. Hän toisti myös usein Annan puolustellessa itseään, että "mitä sinä oikein touhusit eteeni, mitä touhusit?" Kukaan meistä ei voi tietää Annan syvimpiä tuntoja, mutta tuskasta nousi myös monta runoa pojan puolesta. Osalla noista runoista hänen oli jopa imarreltava Stalinia. Ne Ahmatova jyrkästi kielsi myöhemmin liittämästä kokoelmiinsa. 

Lev Nikolajevitš Gumiljov 1953 (1912-1992)

Ukrainalaissyntyinen runoilija Anna Gorenko-Ahmatova syntyi kesäkuun 11. (23.) päivänä 1889 Mustanmeren rannalla, Bolshoi Fontanissa, lähellä Odessaa.Hänen viimeinen leposijansa  Terijoen Kellomäellä (Komarovossa), missä sijaitsi Leningradin alueen Kirjailijaliiton hänen käyttöönsä vuonna 1955 myöntämä datsha. Ahmatovan koti kaikkien kodittomien vuosikymmenien jälkeen. (A.H.)

Kukapa olisi uskonut, että tuonne pienen kopin kokoiseen datsaan kokoontui kulturellia väkeä Ahmatovan elämän loppuun asti. Anna tiesi!

Hän kertoo jo viisitoistavuotiaana tunteneensa merkityksensä ja lahjansa runoilijana: "Kun olin viisitoistavuotias, äiti ehdotti, että pistäytyisimme katsomassa huvilaa, jossa olin syntynyt, mutta jota en ollut koskaan nähnyt. Mökin ovella sanoin: "Tänne tulee vielä joskus muistolaatta..." Äiti närkästyi: "Hyvä Luoja, miten huonosti olen sinut kasvattanut."

Anna Ahmatova 1920 -luku. kuva Nikolai Punin

Annan eksoottinen ulkonäkö tuli ukrainalaiselta isältä, vielä vahvemmin isänäidiltä, joka oli kreikkalainen, äiti oli venäläinen ja isomummo tataariruhtinatar! Anna opiskeli Kiovassa ja lopulta lakia Kiovan yliopistossa. Boheemi nuoruus Pietarissa, kaikista esteistä huolimatta läpimurto runoilijana 1910 -luvulla. Hän kirjoitti 65 vuotta. 

Ahmatova koki maailmansodat ja Leningradin piirityksen, josta hänet tosin pian evakuoitiin, sillä Stalinille oli tullut tunne, että Ahmatova oli jo liian kuuluisa kuollakseen.

Tämä on tietokirja ja Heliö on hyvin tarkka pienimmästäkin yksityiskohdasta. Sitä en tosin tiennyt, että Ahmatovalla oli useampia avioliittoja ja muita rakkauksia. Siitä hän ehkä sai verensä kiertämään, kun useimmiten oli nälkä ja kylmä, niin rakkaus lämmitti.

Sir Isaiah Berlin 1964 (1909-1997) Berlin oli Annan ikkuna muuhun maailmaan. Silloin ei ollut suotavaa tapailla missään merkeissä ulkovaltojen edustajia, joten Stalin kyllä maksatti tämän. Annan mielestä heidän tapaamisensa käynnisti kylmän sodan.

En voinut aavistaa, että Anneli kertoo niin kiinnostavasti Annan ryhmään ja elämään liittyvistä miesrunoilijoista. Puninin olin kohdannut jo aikaisemmin, samoin Osip Mandelštamin ja kuka olikaan neljäs, vaan ei mies: Marina Tsvetajeva (Jokapäiväinen elämämme). Lisäksi ehkä moneen vaikutusta eniten omaava Boris Pasternak täydensi nelikon. Boris oli saanut näkymättömän arvon Stalinilta kääntäessään runoja Georgiasta. Kun häntä pyydettiin antamaan katteettomia syytöksiä, hän ei suostunut ja silti selvisi.

En kirjoita tätä kirjaa uusiksi, mutta kerron mitä muita helmiä löytyy kuin edellä olen maininnut. Hän jota runous kiinnostaa, löytää nyt monia runoja tai niiden osia, joista ilmenee, kenelle runot on kirjoitettu. Usein niihin sisältyi suuri tragedia ja ne Annan ystävä Lidia Tšukovskaja opiskeli ulkoa. Suojasään alettua naiset alkoivat kaivaa mielten kellareita ja tuoda runoja päivänvaloon. Todellinen helmi. Toinen ovat nämä miehet. Lahjakkaat runoilijat. Heitä Stalinilla oli varaa ajaa kuolemaan tuhansia, mutta lopulta kuuluisuus saattoi pelastaa.  Stalin tajusi mikä arvo oli kuuluisien runoilijoiden elämällä. Boris Pasternak oli likellä tuhoa kirjoitettuaan Tohtori Zivagon ja saatuaan siitä ulkomailla Nobelin kirjallisuuspalkinnon 23.10.1958. Keneltäkään mitään pyytämätön Anna sai myös kunniatohtorin arvon, jota pääsi noutamaan 1965. Sitä ennen Anna oli saanut Kansainvälisen Etna -taormina -kirjallisuuspalkinnon Italiassa joulukuussa 1964.

Anna Ahmatova, Lontoo, 1965   Hänen hymynsä♥

Kirjan arvo on suuri kaikille kiinnostuneille siinäkin, mitä Neuvostoliitossa silloin tapahtui. Kehenkään ei voinut luottaa. Oma lapsi saattoi ilmiantaa vanhempansa. oli syytä tai ei. Valokuvia on kiitettävän runsaasti.

Anneli Heliö on joensuulainen taiteilija ja teatteriohjaaja, FM. Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi). Nyt hän on kirjoittanut Anna Ahmatovan elämäkerran Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023), jolle en ehdota yhtään vähempää kuin tulla valituksi Tieto Finlandia -kirjojen joukkoon!

Neuvostoliitossa oli kaksi naisrunoilijaa, joita verrattiin toisiinsa. Vaikka he eivät tavanneet useinkaan, he olivat tietoisia toisistaan ja mystisellä tavalla ystäviä. Marina Tsvetajevasta luin ensimmäisen kerran Riikka Pelon teoksesta Jokapäiväinen elämämme ja olin yhtä liikuttunut kuin kirjan Finlandia voittajaksi valinnut henkilö. Yllättäen lopetankin Marinan runoon, jonka on suomentanut Anneli Heliö. Runo on kirjoitettu ja omistettu Anna Ahmatovalle.

Sinulle, joka tulet maailmaan,-

kuin henkäys,-vuosisadan kuluttua,

kuin kuolemalle vihitty, -syvältä ajan kuluttua ,

sinulle kirjoitan:

Rakkahin! Ethän etsi minua! On toinen aika!

Edes vanhukset eivät minua muista.

Ja runoni,

kuin tomua kädelläni!-

Ja tuulessa  haet taloa,

jossa tulin maailmaan - tai 

jossa jonain päivänä tulen kuolemaan!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa 

Kysy vaaliehdokkaaltasi elämäsi tärkeät kysymykset!

Vei aikaa tajuta, miten saada juuri oikea oma ehdokas kohtaamaan äänettömään huutooni. Hän ei välttämättä tule valituksi tai hän tuleekin ja ajaa juuri minulle tärkeitä asioita. 

Kun otat yhteyttä mahdolliseen ehdokkaaseesi, älä kerro omaa mielipidettäsi heti, vaan kysele mitä mieltä on siitä ja siitä asiasta. Ja sitten minä kysyin, mitä mieltä ehdokkaani on turkistarhauksesta. Tästä on aikaa edellisiin vaaleihin, mutta kerron miten se meni.

Kysyin muina naisina kantaa eläinrääkkäykseen perustuvaan ja täysin turhaan elinkeinoon eli turkistarhaukseen. Ehdokkaani sanoi, että se on yrittäjyyttä ja lain sallima elinkeino, tosin myöntäen turkisten turhuuden. Kylmä kulki lävitseni, mutta olisihan tuon voinut arvata, vaikka muut läntiset maat ovat jo lopettaneet kettujen ja minkkien tarhauksen tai päättäneet päivän sen loppumiselle. 

Jos laki on huono ja suuri osa kansasta on kerännyt valtavia adresseja tarhauksen lopettamiseksi, mikään ei ole muuttunut. Tulen itse länsirannikolta ja muistan kun ajoin erään pienehkön tarhan ohi, sen vangittujen eläinten tuskan hajun. Piti vaihtaa uimarantaa.

Sinun asiasi voi olla eri, mutta kysy juuri siitä oli se sitten verotus, eutanasia, rakennusten kalliit pakkoremontit tms. Ellet saa todenmakuista palautetta, kysy toiselta ehdokkaalta tai jopa toisen puolueen ehdokkaalta.

En tunne ketään, joka käyttää turkiksia, enkä aio tuntea. Ei myöskään meidän nuorempi polvi. He ovatkin tämän asian valo, sillä nuoremme eivät perusta siirtymäajoista tai korvauksista, kun on kyse eläinten kärsimyksistä. He toimivat. Ja siirtymäajat ovat moneen kertaan annetut eläinten kärsimyksissä.  Kuten muutkin, kun joku ala lopetetaan, sitten vain työttömyyskortistoon ellei uudelleen koulutus kiinnosta. Niin monet muutkin. 

Animalia ja Suomen Eläinsuojeluyhdistys voisivat listata ne ehdokkaat, jotka haluavat sulkea tarhat.

Äänestäessä voi kuunnella sydäntään, sillä se osuu useimmiten oikeaan.

Innokasta vaaliviikonloppua!

Leena Lumi

kuva Nea Siemann

Kohti vihreää laaksoa

Kaiken lisäksi maa on nyt Venäjän hyökkäyssodan kohteena. Kun Mark Sullivanin kirja alkaa Ukrainasta maailmansotien väliseltä ajalta, olin todella innokas tarttumaan siihen. Tiesin siis maasta paljon mutta en tiennyt sitä, että siellä on asunut suuri saksalainen väestö.

Mark Sullivanin teos Kohti vihreää laaksoa (The Last green Walley, Sitruuna Kustannus 2022, suomennos Arto Konttinen) Olen aina ollut kiinnostunut Ukrainasta, koska se on ollut yksi Euroopan eniten kärsineistä maista. Sullivan kertoo yksittäisten ihmisten kohtaloista toisen maailmansodan loppuvaiheissa. Mark Sullivan pääsi haastattelemaan Ukrainasta paenneen perheen jälkeläistä ja muitakin samalla pakomatkalla olleita ja matkusti Ukrainaan seuraten pakoreittiä useiden maiden halki. Haastatteli myös juutalaisten kansanmurhaan, sotaan ja pakolaisiin erikoistuneita historioitsijoita. Hän kuunteli myös kauan sitten menehtyneiden ihmisten äänitettyjä kertomuksia.

 Saksa on aloittanut 1944 perääntymisen Neuvostoliitosta ja saksalainen Martelin perhe joutuu lyöttäytymään pakenevien sotajoukkojen mukana länteen. Perheeseen kuuluu Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa. Idästä kuuluu jatkuva tykkien jylinä ja perhe pakkaa kahden hevosen vetämiä rattaita melkein paniikissa. Mitä ottaa, mitä jättää? Ruoka on tärkein. Pakomatkalle lähtee myös vanhempia ja lähisukua. Tapahtumat alkavat tästä.

 Ajoittain palataan perheen aikaisempiin vaiheisiin, joissa selviää monet heidän kärsimyksistään. Yksi pahimmista on vuosien 1923-1933 Holodomorin aika, jolloin Stalin näännytti neljä miljoonaa ukrainalaista hengiltä. Talonpojilta ryöstettiin kaikki ylimääräinen vilja, koska he olivat ’riistäjiä´. Adelinen kotiin tultiin aamuyöllä ja löydettiin piilossa olevaa viljaa ja siitä paikasta isä vietiin Siperiaan, josta hän ei koskaan palannut.

Järkyttävin kuvaus on se, kun Emil joutuu juutalaisten teloituspaikalle. Emil taisteli yökötystään vastaan, kun tuuli toi mukanaan mätänevien ruumiiden löyhkän. Teloitukset jatkuivat päivästä toiseen. Emilin piti osoittaa kuuliaisuutensa Hitlerille ampumalla juutalaisia.

 Kuin transsiin vajonneena Emil tajusi, että kaikki ympärillä seurasivat hänen jokaista liikettään. Hän vilkaisi nuorta miestä ja kahta pikku tyttöä, joita tämä piti sylissään. Nuori mies tuijotti nyt Emiliä. ”Älkää tehkö sitä”, hän sanoi. ”Pyydän hyvä herra, te tiedätte, että tämä on väärin”. Tiedätte sen”.”Tapa ne!” Haussman huusi.” Näihin tapahtumiin palataan kirjassa useampaan kertaan.

 Pakomatkalla oli sekaisin sotilasajoneuvoja, tankkeja ja etnisiä saksalaisia. Takaa kuului jatkuvasti sodan kaukainen pauhu. Silloin tällöin heidän ylitseen lensi sekä saksalaisia että neuvostoliittolaisia hävittäjiä. Välillä joutuivat tankkien ampumalinjalle. Lumimyrskyt, mutaiset tiet, nälkä ja pelko olivat läsnä koko ajan. Päästyään Puolan puolelle Lodziin kaikille siviileille annettiin hienot, uudet vaatteet, jotka olivat aiemmin kuuluneet juutalaisille. Matkalla tapahtui monia murheellisia tapahtumia ja yksi täydellisen järisyttävä asia, mikä muutti koko loppumatkan luonteen. Pakomatkalla kuoli 20 000-25 000 etnistä saksalaista. Kaikkiaan Puolan Lodzissa SS läpikävi 350 000 etnistä saksalaista.

Kirja on loistava kuvaus rakkauden voimasta, ihmisen sankaruudesta, peräänantamattomuudesta, rohkeudesta, sokeasta tottelemisesta yksipuoluejärjestelmässä ja ihmisen pahuudesta. Majuriksi ylennyt Haussmann surmasi itsensä ennen Nünbergin oikeudenkäyntiä.

Kirjan lopussa on perusteellinen selvitys Martelin perheen myöhemmistä vaiheista Saksassa ja Yhdysvalloissa sekä heidän taloudellisesta menestyksestään. Tarina on uskomaton ja tosi. Eipä ihme, että Sullivania on käännetty jo yli 30 kielelle! Sullivanilla on kyky siepata lukijansa täydellisesti, eikä edes seitsemäs aalto pyyhi tarinaa pois. 

 *****

Innokas kommentoijani Erkki.J. Erkkilä vierailee nyt blogissani esitellen teille tämän huikean kirjan Mark Sullivanilta. Muistattehan Palavan taivaan alla....Kiitos Erkki♥

Ken lunta rakastaa...

Minä niin pidän lumesta, kuten me koiruudet yleensäkin. Kunpa tämä ei virtaisi vetenä kohta pois...Yksi tuttavani, jonka nimi on Lumi, kertoi, että hänen novascotiannoutajansa oli alkanut ihka ensimmäisen lumen alkaessa sataa, hyppinyt neljällä tassullaan riemusta ilmaan ja odottanut, että tulisi oikein paljon lunta. Minulla on vähän sama taipumus kuin Lumin tähtipoluille viisitoistavuotiaana lähteneellä Olgalla, että hameen helmoihin tarttuu lumipalloja ja jos reissu on pitkä, niitä on välillä alettava rikkoa.

Olga oli perheelleen täysin unforgettable, mutta onneksi tyttären koiruudet tulevat välillä lomailemaan. Terveisin sinne tähtipoluille ja toivottavasti siellä on paljon, paljon lunta♥

lumiterveisin Kara

Plantagenilla kevät- ja pääsiäiskukkien hurmassa

 Eilen kävimme monessa paikassa, mutta viimeiseksi jätimme kevätkukkien hurman-

Reima nauraa, vaikka minä ostan enemmän ja enemmän kukkia? Aaah!, Pirjo♥

Soitin, että onko luottopuutarhurimme myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana paikalla ja olihan hän eli tervetuloa esikkojen ja

viehättävään, aina ystävällisen palvelun maailmaan. Pirjolla on taikaa eli eihän minun pitänyt kuin kuvata, mutta,

vaikka puutarhamme joka kolo on täynnä esikoita, olen jakanut pesuvatillisia, niin pakko oli kuvitella näiden esikoiden tuoksuva ja oranssin olin syödä, joten sitä nyt kotiin ja sitten kun löytyy ensimmäinen sula kohta istutan sen leviämään ja risteytymään kotimaisten lehtoesikoiden ja alpeilta kauan sitten tuomiemme joukkoon.

Oransseja esikoita siis, kiitos! Ja tietenkin tete -narsisseja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan ja sitten ne kukkivat vuosi vuoden jälkeen.

Nämä ovat muuta merkkiä eli  isompia eivätkä tetenarskuja, mutta kauniita kaikki!

Tässä puutarhastamme yksi pehko ties miten vanhoja tetenarskuja.

Nämä kiitollisina kukkivat vuosi vuoden jälkeen.

Pääsiäismunatikkuja koristeluihin.

Pääsiäiskukot ihailevat ja tarkkailevat kukkien maailmaa.

Lihansyöjäkasveja, joista on todellista hyötyä eli nappaavat hyttysiä ja kärpäsiä ravinnokseen. Muistan kuinka iloinen olin kun löysin herbariooni kapea- ja pitkälehtisen kihokin.

Suuria orkideoita, tyttäreni suosikkeja. Monessa eri värissä ja

myös valkoisena!

Sitruspuilla eksotiikkaa kesäterassille ja puutarhaan.

Löytyy montaa kokoa.

Kamelioita täynnään nuppuja. Tässä punainen väri ja

ja vaaleanpunainen.

Patsailla eksotiikkaa puutarhaan.

Vaikuttaa tehokkaammin kuin puutarhatontut. Ainakin minuun. Tiedän ystäväryhmän, jossa puutarhatonttu annetaan ystävälahjana ja hyvin pian puutarhatonttu siirtyy seuraavalle.

Plantagen Bridal Crown narsisseja. Mikä ihanuus itselle ja ystävälle. Niin paljon nuppuja.

Kukkiessaan näin viehkeitä.

Aina yhtä ihana palvelu. Ensi kuussa vien Pirjolle pienen perhosorkideani ja katsotaan tuleeko minusta orkideaihminen. Meillä on huhtikuulla vinkki kukasta, jota kannattaa tilata/varata, jos pitää jostain unohtumattomasta...Kiitos Pirjo♥♥ 

Nyt sitten vain jo kukkivien tulppaanien ihmeelliseen maailmaan miettimään, mitä haluaisi istuttaa.

Tätä väriä esikkoa tilasin juuri vähän lisää, mutta sitä on tulossa, että kaikki kokevat tämän kevään vahvan värin voiman. Ja kohta ne kameliat aukeavat...

kevätkukkaterveisin

Leena Lumi

PS. 

Niin hassua, että nauramme Pirjon kanssa aina kun katsomme tätä kuvaa....vuosi oli 2019, kun tuoksuttelimme syysleimuja.Plantagenilla sitä sun tätä

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.
Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

Valkokukkainen pieni kämmekkäkasvi...

Muutama viikko sitten Lohjalla olimme koko poppoo ostoksilla. Mitä minä näinkään? Miksi botanisti heräsi ja olin jälleen Hemuli? No, näin jotain, joka toi mieleeni lehdossamme sydänsuvella kukkivan valkolehdokin. Siinä oli hyvin pieni ruukku ja suloinen valkoinen kukkiva kämmekkäkasvi. Muuta ei lukenut. No väkisinhän minä sitten tuon suloisen minikukan suorastaan suojelin kotiin asti. Lähetin kuvan luottopuutarhurilleni Pirjo Uuttanalle Plantageniin, joka heti kertoi, että minulla oli mitä suloisin valkokukkainen pieni perhosorkidea. Tuli lyhyt hiljaisuus ja sitten muistin, että kun tyttäremme lomaili, vain isänsä sai koskea hänen orkideoihinsa. En niistä perustanutkaan. Ne eivät tuoneet mieleeni lehtomme valkolehdokkia. Liian fiinejä minulla. Ja vaativia. En tiennyt olisinko huomannut pikkukaunotarta ilman tuota vaaleanpunaista ruukkua, mutta niin siinä vain kävi, että kun otin ruukun käteeni, kukka alkoi kuiskia minulle...

Nyt olemme vielä hyvässä kukassa, mutta kukinnan jälkeen menen Pirjolle, joka vaihtaa toisenlaisen ruukun ja kasvualustan ja opettaa minua olemaan uuden ystäväni arvoinen eli ne kastelu ja lannoitusohjeet. Miten sitä voikaan olla niin iloinen niin pienestä♥♥

Lähiaikoina kerron teille jotain värisyttävää Plantagenista. Teen nyt vain tällaisia minijuttuja, enkä edes kirjoissa lähde isolle areenalle enää. Luen hitaasti ja kirjoitan vain vähän, mutta nyt menossa kirja, jota olen odottanut koko kirjablogiaikani eli 14 vuotta!

Kämmekänsuloista viikonloppua♥♥

Leena Lumi

*****

Leena Lumin puutarhassa

Pakkoremonttilaki koskettaisi julmasti kauniita vanhoja sukutiloja ja arvotaloja!

 Nyt kun en pidä enää aktiivista kirjablogia, illalla on aika nukahtaa ajoissa tai jäädä lukemaan kännykästä uutisia. Eilen luin kaiken, mitä käsiini sain pakkoremonttilaista ja mielipiteistä. Kerrankin olin tosi samaa mieltä niin monien kanssa, jotka omistivat noin satavuotiaita taloja ja olivat pitäneet niitä hengissä pieteetillä. Olen vanhojen talojen puolella ja niiden nuorten, jotka ovat viimeaikoina ostaneet hyvin vanhoja taloja ja peruskorjanneet niitä hellyydellä. Pakkoremonttilain mukaiset vaatimukset voivat olla vanhan sukutilan tuho. Lukekaa koko juttu Taloussanomista: Suomalaiset pöyristyivät pakkoremonttilaista; " En tee mitään!"

Haluan lyhyesti tuoda esille suomen meppien kannan tässä äänestyksessä:

Paikalla oli 11 äänestäjää. Kolme oli poissa äänestyksestä henkilökohtaisten syiden takia.

Kannan puolesta äänestivät seuraavat mepit:

Alviina Alametsä (vihr)

Heidi Hautala (vihr.)

Ville Niinistö (vihr.)

Miapetra Kumpula-Natri (sd)

Silvia Modig (vas.)

Sirpa Pietikäinen (kok)

Pakkoremonttia vastaan äänestivät :

Mauri Pekkarinen (kesk.)

Elsi Katainen (kesk)

Teuvo Hakkarainen (ps)

Henna Virkkunen (kok)  Hyvä Henna!

Nils Torvald (r)

Vanhojen kauniiden sukutilojen henki elää minussa. Kaikissa ei asu isotuloisia takametsän omistajia, vaan vaikka nuoripari, jolla on vauva tai kaksi. Olen saanut nukkua vaaleanpunaisen talon vinttikamarissa. Tunnen miten talon edelliset asukkaat kertovat minulle historiastaan, menneiden sukupolvien elämästä.

Järki käteen nyt!

Rakkaudesta vanhaan

Leena Lumi

PS. Olisi hyödyllistä saada vastaavaan aiheeseen mielipide myös kansanedustajaehdokkailta.

Hyvä terveys Vatsa kuntoon -lehti vielä myynnissä!

Olen joitakin kertoja täällä blogissa kirjoittanut, että mikä ihme se on, kun vatsa oirehtii monella kotimaassa, mutta ei esim. Keski-Euroopassa. Niissä olen listannut erilaisia Valion tuotteisiinsa laittamia lisäaineita, joista joku on esim. Itävallassa kielletty myrkkynä. Tämä lehti ei ole Valiosta kertova, tosin en ole kokonaan lukenut vielä, mutta sen sijaan yrittää pelastaa meitä, jotka olemme kotimaassamme ihan eri kuin muualla. Eilen tiedän lehteä minun viestieni perusteella ostetun jo viisi, joten miksen jakaisi kaikille. Löysimme Muuramen Ärrältä. Saimi Hoyer on hyvä valinta kanteen. Olkaa hyvä, jos kiinnostaa♥

 

Valitusta Valiosta!

Vatsavaivat suomalaisten riesana, ainakin mitä voi päätellä...

Valitusta Valiosta eli kärsitkö käsittämättömistä vatsavaivoista

Äitinikin on jo vaihtanut käyttämiään kermoja yms eli Arla ei lisää kermaan karrageenia. Muista myrkyistä löydät tietoa avaamalla noita varhempia linkkejäni.

Itse käytän nykyään aamuvitamiinien kanssa Bonnen Kirsikka nektaria, joka on valmistettu Suomessa.

Painotan, että tämä lehti ei ole Valiosta, mutta varmaan liippaa lisäaineiden uhreja. Tunnen nuorehkon naisen, joka jätti opiskelut vatsavaivojensa takia. Ja miksi minulla ei ole laktoosi-intoleranssia Saksassa ja Itävallassa, kun nautin

Apfelstrudel mit Sahne und Eis.

terveisin

Leena Lumi

Tokavika kuva Sweetytanvir

Pakkanen narskuu, soi...

Pakkanen narskuu, soi
ulkona askelten alla,
silmäsi kevään toi
silmiini uppoutumalla.
Palan jo! kuiskaa suus
vapaana suudelmista.
Muuta et ehdikään,
huuleni sanas jo vei,
kevääni punerva puu,
rikas maan antimista,
keskellä lumen ja jään
tuoksuva toukokuu.

- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)

kuva Nea Siemann

On kirjoja, jotka haluaa löytää omasta kirjahyllystään...

 Luin Ann-Marie Macdonaldin Armon yön kirjaston teoksella. Mikään ei jättänyt rauhaa ennen kuin löysin kirjan itselleni omaksi. Se löytyi lopulta kuin uutena 8 eurolla Finlandia Kirjasta, Sinne jäi vielä muutama, joista eräs innokas mieslukija osti itselleen Armon yön 7,5 eurolla. Haluan lukea kirjan nyt hitaasti uudelleen samalla kun luen sivulla yhtä kiinnostavaa tietokirjaa.

Olisin halunnut lukea ensin Armon yön ja sitten vasta Linnuntietä, mutta näin se nyt meni. Hyvä! Sain löytää polut, joilla Ann-Marie McDonald kasvoi Linnuntiehen. Sain elää Armon yön parissa maagista realismia, jota Mercedesin hurskaus ja ruusukkorukoukset vain lietsoivat. Koin puron hengen, koin hulluuden, jonka vertaista koin viimeksi Humisevassa harjussa, elin suurta draamaa ja rikosta, jossa syyllisyyden yllä soi Una voce poco fa ja Oiseau Rebelle ja Mercedes tuhkassa pannuhuoneen lattialla.

Onnella on hintansa, mutta sen ei aina tarvitse olla kova hinta. 

Ja nyt lenkille...

Leena Lumi

Naisen kuva

Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteilla kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

Rakkautta ensisilmäyksellä

He ovat molemmat vakuuttuneita
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.
että heidät yhdisti äkillinen tunne.

Heistä tuntuu, että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
           -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
           -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen 
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen,
matkalaukut vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)


 *****

Runokirjat Leena Lumissa