Tunnelmallista äitienpäivää!

Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille! Herkkuja, kukkasia, kirjoja, mutta ennen kaikkea yhdessäoloa♥ Omalle äidilleni etähalit eli pitkästä aikaa emme vietä äitienpäivää yhdessä. Kesäkuulla sitten...Merimestaan ja muuta kivaa.

Kesäkuussa vietämme myöhäistä äitienpäivää ja....

Toukokuun tyttäreltä rakkaalle äidille lemmikkejä!

Halit!

Leena

Peili ei voi uskotella että....

 Peili ei voi uskotella että vanhenen

kun olet samanikäinen kuin nuoruus,

vaan kun näen ajan uurteet sinussa,

aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.

Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi

on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,

se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.

Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?

Voi rakas, pidä huolta itsestäsi

niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,

ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti

kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.

     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,

     lahjotit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -

William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens Pullopostia mereltä

Luettuani kirjan Murkens ja hirmuinen myrsky, aloin jo odottaa jatkoa. Nyt se on tässä pöydälläni. Murkensit ovat noin viisivuotiaiden tietokirjoja, joita pääsee lukemaan aikaisemminkin aikuisten seurassa. Jokaisessa Murkensissa on oma aiheensa. Tässä uusimmassa käsitellään turvallisuutta ja luottamusta, kaveritaitoja sekä edellä mainittuja asioita mukaansa tempaavan tarinan keinoin.

Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon tietokirja Murkens Pullopostia mereltä (WSOY 2023) käsittelee lasten vuorovaikutustunteita ja opettaa luottamaan oikeisiin ystäviin. Tätä kirjoittaa Nana, joka huomenna laittaa uusimman Murkensin matkalaukkuun ihan viemisinä lapsenlapselleen Casper Julianille. Hänen vanhempansa ovat innokkaita tarinoiden lukijoita ja Casper aina iloinen ei suutu muuta kuin, jos kirja otetaan häneltä pois.

Murkens viettää aurinkoista päivää merenrannalla ja on suorastaan nukahtanut hyvään oloonsa.

Nekku on löytänyt vedestä jotain kiehtovaa ja alkaa haukkua: "Pullopostia, HAU HAU! Pullopostia, HAUDI HAU! Murkens herää ja kieltää Nekkua haukkumasta ettei joku muu vain saa meren tuomaa aarretta. Sitä ei niin vai saadakaan, vaan Näkkinen tulee avuksi. Kun pulloposti paljastaa salaisuutensa kukaan kolmikosta ei osaa tulkita outoja koukeroita, joten heidän on lähdettävä ryhmänsä neljännen jäsenen luo.

Kolmikko lähtee kohti neljättä jäsentään, Hentolaa, joka on puutarhaansa hoitamassa.

"Miten ihana yllätys!" Hentola huudahtaa ja ottaa muutaman kevyen tanssiaskeleen. "Menen heti laittamaan meille seljankukkalimonadia ja kermavaahtoa metsämansikoilla."

"Ensin työ, sitten huvi", Murkens komentaa.

Hentola alkaa tulkita tekstiä lennellen sen mukaisesti. Tuntosarvillaan Hentola hivelee kuvioita hellästi. Hentola alkaa lukea kirjettä, johon sisältyy salaisuus, joka pitää selvittää.

Ihan kirjan alussa on esitelty tarinan hahmot ja lopussa on timanttikolmikko, eikun nelikko, sillä kirjan graafinen suunnittelu on Kaisu Sandbergin.

Kirjan lopussa esitellään  Hentolan oma turvapaikka ja käsitellään aihetta turvapaikka. Hentolan turvapaikka on lämmin, vaaleanpunainen vaahtokylpy ja kirjassa hän kuvailee miltä turvapaikassa tuntuu. Sitten lapsi saa kertoa oman turvapaikkansa ja miltä se tuoksuu? tai liittyyykö siihen makuja?millaisia ääniä siellä kuuluu?

Koska tästä tulee sarja, suosittelen tutustumaan tähän tiettävästi ensimmäiseen Murkens -sarjan kirjaan. Kaikki kirjat tulevat olemaan satutietokirjoja tunne- ja vuorovaikutussuhteista. Kaverit pohtivat: Uskaltavatko he kulkea läpi pimeän metsän? Miten rauhoittaa oma mieli ja kannustaa vielä kaveriakin? Kaikkien näiden kirjojen pohjavire on tunne turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Tässä Murkens -sarjan ensimmäinen osa. Kolmannen kantta ei vielä näy, mutta sen nimi on Murkens Luminen majakka. Kirja käsittelee riitaa ja kiukkua.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Tiedän, että muistat häntä tänään kun...

 

Tiedän että muistat häntä tänään

kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat

vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

Zalandolta kevään juhliin ihana leninki

Kevään juhliin Zalandolta. Olisin itse esitellyt, mutta paketti on perillä vasta ensi viikon lopulla. Edullista ja erilaista. Reese-kotelomekko. Tämä oli ihan must, kun armaani ja tyttäreni sanoivat, että 'ihan sun juttu,' Kuvakaappaus Zalandon nettisivuilta. 

Leena Lumi

Muita vaatetuulahduksia:

Nanso piti mitä lupasi eli miten tasokasta palvelua

Sitten tarinaa Yuyu mekon muisteluita ja vähän muutakin:

Uuden jokapaikan mekkoni esittelyä -25 asteen pakkasessa...Sekä jatkot yleisön pyynnöstä

Kiitos Jyväskylän Liivi&Sukka

Mitäs me linssiluteet

Blondi korallinpunaisessa

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia

suvimekkoterveisin

Leena Lumi

Bei Mir Bist Du Schoen

Pierre Lemaitre: Loistavat vuodet

Nyt on silleen, että päivät puutarhassa ja yritän mennä niin aikaisin sänkyyn, että en heti uuvahda fyysisen työpäivän jälkeen. Puro solisee ja sepelkyyhkyt juttelevat. Ensi yö nukutaan ikkuna auki! Siis asiani oli se, että menen vuoteeseen ranskalaisen Pierre Lemaitren kanssa. Mikä kirja! Teen näin ensimmäisen kerran: Lukekaa Pierre Lemaitren Loistavat vuodet kirjasta 50 ensimmäistä sivua ja kertokaa, jos haluatte, pystyittekö lopettamaan. Minä en mitenkään eli nautinto alkaa! Vaikka olen heittäytynyt villiksi eli en valvo enää öitäni lukien, saatan palata tämän historiallisen sarjan ensimmäiseen osaan uudelleen. Kuumaa....

Tämä on ennakko, sillä haluan mahdollisimman monen löytävän tämän pian. Facebookin Kirjallisuuden ystävissä on tästä ollut kiinnostunut jo yli 250 lukijaa! Meni vähän hauskaksi, kun me kaikki oltiin niin...kuumissamme.

Ihan nyt tämän tiimoilta ei kuulu vielä. Voin jatkaa vaikka tähän sitten...

Kansi on todella houkuttava. Kuvat ovat Shutterstock ja kansi Justine Florio. Minervan käyttämään tapaan kaunis kansi on jälleen ylivetona eli jos kansipaperi katoaa, kansi säilyy.

Pierre Lemaitren uuden historiallisen sarjan aloitus Suuri maailma --sarjassa on perhesaaga, jännäri ja seikkailukertomus. Siellä missä Lemaitre, siellä jännitystä, usein psykologista. Nyt tämä entinen menestyneiden dekkarien kirjoittaja on siirtynyt historialliseen romaaniin ja varmaan vähin syy ei ollut Näkemiin taivaassa -trilogian menestys (Tulen varjot, Tuhon lapset). Näkemiin taivaassa kirjan olen ennustanut huomisen klassikoksi oman lukemiseni perusteella. Kirja on saanut Ranskan arvostetuimman kirjallisuuden alan tunnustuksen, Goncourt-palkinnon ja Prix du Roman France Télévisions -palkinnon. Romaanin pohjalta on tehty myös elokuva.

Pierre Lemaitren Loistavat vuodet (Le Grande Monde, Minerva 2023, suomennos Susanna Tuomi-Giddings) tempaisi minut kiinni, kun oli luettu 50 ensimmäistä sivua. Olin sanaton, mutta samalla halusin kertoa miehelleni edes jotain. Se ei käynyt päinsä, sillä hän odottaa kirjaa kuumana. Puutarhan herääminen kevääseen on hidastanut lukutahtiani, mutta en luekaan enää kuin pikajuoksija. Innostuin isosti kirjan tapahtumien uudesta maasta eli emme ole koko aikaa Ranskassa ja Pariisissa, vaan Beirutissa maaliskuussa 1948.

Varakkaan Pelletieren perheen rakenne ja kemia muuttuvat, kun kaikki perheen neljästä lapsesta kaikkoavat maailmalle. Keskiössä on alussa Étienne, jonka rakastettu, Raymond on värväytynyt Libanonin sodan myötä muukalaislegioonaan. Hän kirjoittaa aluksi hyvinkin ahkerasti, mutta yllättäen kirjeiden tulo loppuu. Étienne on mennä järjiltään ja lopulta hän keplottelee itsensä Beirutin tukaliin oloihin, joihin kaikki eivät totu koskaan.

Sitten en voikaan enää kertoa enempää Beirutista. EN VOI. Lemaitre tekee sen kerta kerran jälkeen. Yllättää, Hän on tavattoman taidokas tarinoiden kertoja. Yksi parhaista ja monet miljoonat hänen taikansa vankina. Yritän muistaa, että kyseessä on sissisota. Hengitän syvään ja annan Étiennen jatkaa rakkaansa etsintää. MINÄ en kerro, vaikka voisin. Tai oikeastaan, en voisi.

Lemaitren tempo on kertojan. Siinä lukee Ranskaan jääneen perheen huolista, rakastumisista ja öiden hengityksestä. Joku vaeltaa pimeällä kadulla...Mitä siitä sitten. Toiset askeleet vai ensimmäisten kaiku. Lue aamun lehdistä, sillä minä lähden Saigoniin.

"Pystyn luultavasti tunnistamaan

Mary Lampsonin murhaajan",

sanoo yllätystodistaja.

Saigonissa kohtasin toisen maailman, josta tiesin hyvin vähän, vaikka historia on ollut suuri osa elämääni. Jos joku on yhtä ulkona ja haluaa olla kartalla, niin tässä lyhyt googlaus Wikipediasta:

Việt Minh tai Vietminh (Việt Nam Ðộc Lập Ðồng Minh Hội, "Vietnamin itsenäisyysliitto") oli Ho Tši Minhin vuonna 1941 perustama liike, joka tähtäsi Vietnamin vapauttamiseen Ranskan siirtomaaherruudesta. Vietnamin alue oli tuolloin osa Ranskan Indokiinana tunnettua siirtomaata. Việt Minh vastusti myös Japanin miehitystä (Japani oli vallannut alueen 1941). Việt Minhin taistelu johti Ranskan Indokiinan itsenäistymiseen.

Yllä olevasta tiedosta löytää oikealle polulle, jonka varrella ei kuolema, kiristys, lahjonta, byrokratia ja hapertuvat tulevaisuuden unelmat ole vieraita. Ne ovat tarinan hengitystä. Maistuvat vanhalta vereltä...

Kun Raymondin kirjeitä ei kuulu, Étienne päättä lähteä etsimään häntä sokeana kaikelle muulle, mutta ei valkohehkuiselle kivulle Raymondin poissaolosta. Hänen on hankittava elantonsa maassa, jonka ilmastoon ei voi tottua. Hän joutuu taipumaan johonkin, mikä ei ole hänelle luontaista, Mitä vain Raymondin löytämiseksi, vaikka hän pahinta pelkäsikin. Hyvin suuren roolin tarinassa saa Loan, erään lahkon johtaja. Eikä Étienne haista vaaraa...

Perhe on hajallaan, mutta Jean ja vaimonsa puuhaavat omiaan saadakseen vaurautta. Heistä, etenkin vaimon mielestä, he ovat perheen halveksitut ja vähiten osuutta saaneet. Myös Helene, perheen kuopus haluaa palata Ranskaan. Veljekset Jean ja François olivat saaneet vastuulleen sisaresta huolehtimisen, koska vanhemmat olivat Beirutissa omistamansa saippuatehtaan takia, mutta Hélene ei ollut pideltävissä. Voi miten perhe olikaan hajallaan ja kukin murehti omia asioitaan aavistamattakaan, mikä heitä odotti.

Lemaitren aivot kiinnostavat minua. Se nuotio, mistä tämä kaikki syntyy. Vähän vain raaputin pintaa, sillä kirjallisten yllätysten iloa ei saa pilata. Olen erittäin otettu ranskalaisesta kirjallisuudesta, mutta valitan, että en löydä kaikkia kirjoitusmerkkejä. Älkää antako sen pilata mitään, sillä teille on tässä kirjassa luvassa yllätyksiä, joita ette voi kuvitellakaan. Lemaitre harrastaa myös toisinaan lempeää sarkasmia, mikä on tehty tyylillä. Tämän kirjan yhtä yllätystä minulle en voi olla kertomatta: Pääsin käymään Näkemiin taivaassa sodassa pahasti haavoittuneet miehen ja hänen ystävänsä asuinsijoilla. Muistattehan miehen, joka teki naamioita? Édouardin? Ja ystävänsä Albertin?

Miten ikinä jaksan odottaa vuoden päähän kesään ennen kuin sarjan toinen osa Vaikeneminen ja vimma ilmestyy!

Sukeltakaa Loistaviin vuosiin ja nauttikaa!

Lemaitre on♥

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Kulttuuri kukoistaa ja Kirjojen kuisketta

Pirkko Soininen: Kipulintu

Tarvitsen luonnon syklisen ajan ja kaikki syksyt, kun on jäljiteltävä lehdistä tyhjentyviä puita ja selvittävä tästä tunnista ja päivästä ja viikosta, tarvitsen sävelasteikot, kun linnut laulavat ympärilläni, kun yritän päästä tasapainoon, tarvitsen keltaiset kumisaappaat ja muistot, jotka palaavat minusta riippumatta.

Kukaan ei voi pelastaa minua itseltäni.

Oli tähtisumuun kirjoitettu, että luen Pirkko Soinisen Kipulinnun (WSOY 2023), vaikka en olekaan enää aktiivikirjabloggaaja. Olin merkinnyt tämän kirjan listalleni heti kun sen huomasin. Olen ihan koukussa Soinisen lyyriseen proosaan. Ehkä olen jopa sanonut, että runoilijat kirjoittavat paremmin kaiken. Pirkko kirjoittaa läpikuultavaa tarinaa, jossa on sen alku ja loppu ja välissä elämän mehut ja tuskat tihkumassa. Pieni hippiäinenkin.

Kaikki alkaa Nikkilän mielisairaalasta 1979. Tapaan uuden runoilijan. Hyvää päivää Maila Pylkkönen! Ja hyvää päivää myös L Onervalle, joka on Mailan mielikuvitusystävä ja josta tiedän paljon enemmän kuin Pylkkösestä. L Onerva Liekkisydän ja Hannu Mäkelän upeat esisanat eivät unohdu. Onerva oli monilahjakkuus ja heti mielisairaalassa kun hänen rakastettunsa suomalaisten sydänten tulkki, Eino Leino oli kuollut. Tosin Onerva koki myös ihmeparantumisen välittömästi miehensä Madetojan kuoltua. Jään helposti Onervaan, mutta hän katsoo kohti Mailaa. Maila Pylkkösen elämä oli kulkua kodin ja Nikkilän sairaalan väliä. Tunne kadonneista sanoista ajoi Mailan epäsortoon. Joinakin kaaoksen hetkellä vietiin ensimmäinen lapsi Riiko ja toisena, myöhemmin Karolus peräti Floridaan. Mailan syli oli tyhjä onnesta ja tasapainosta, mutta joskus se alkoi taas täyttyä tulevaisuuden uskosta. 

Olen lukenut ehkä kaikki Pirkko Soinisen kirjat. Ellenistä luin ensin tietokirjan, mutta vasta Pirkko teki hänestä minulle liki. Wivi Lönnistä hän kirjoitti niin, että oli kauniin rohkeaa. Valosta rakentuvat huoneet. Runokirjat Murretut päivät ja Avataan siiven alta ovat valuneet vereeni kuin kuuma laava. Pirkko Soininen on huikea. Hän on minua.

Maila, joka ei ollut ennestään tuttu minulle, tulee tutuksi. Hän on kiehtova persoona, joka kestää itsensä eikä jää kierittelemään itsesääliin. Hän on kiinni pienessä, joten hän voi ilostua asfaltista kukkivasta voikukasta, ensilumen tuoksusta, istumisesta Nikkilän saunan lauteilla ja sen jälkeen uimisesta, naavasta puun oksalla...Hän tiskaa, laittaa ruokaa ja siivoaa. Hän tanssii flamencoa nuotiotulilla, hän on raikas puro, jota juon. Hän on minulle salattu viesti, jonka kerron vain Soiniselle, mutta sen koodi on lumiaava.

Ei se auta, ei lopulta. Lopulta olet aivan yksin.

ketun kostea turkki, yökääriäisten kimmeltävät 
ruumiit

pöllön huuto pellon yllä

Linnunrata kaartuu päällemme ja kaikkialla on tuoksuvaa ja huimaavaa ja pimeys levittää itsensä ja mustista rei'istä pisaroi hopeaa maan kamaralle.

Kirjallista tajunnanvirralla hänelle, joka tätä pyysi ja ajattelin jakaa samalla teillekin...

Eräs henkilö elää tilanteessa, jossa ei näe mitä kirjoja ilmestyy milloinkin. Lukuhaluinen kovasti, mutta joillekin kirjat voivat olla vaikka liikuntaesteestä johtuen kaukana. Hän pyysi minua tekemään listan, joka ei tihkuisi siirappia, mutta ei olisi myöskään kovimpia dekkareita. Päätin muistaa vain näitä kahta ohjetta ja annoin palaa. Jos teitä kiinnostaa, poimikaa tästä tarinoita, joita ette ole vielä lukeneet:

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

Jayne Anne Phillips: Suojelus

Carol Shields: Ellei

Joyce Carol Oates: Blondi

Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Ian McEwan: Lauantai

Philip Roth: Ihmisen tahra

Ian McEwan: Vieraan turva

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

Ann-Marie MacDonald Armon yö

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Lisa Ballantyne: Syylllinen (lue tämä ensin…)

Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Carol Shields: Ruohonvihreää

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Anne Svärd: Vera

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

Sisko Savolainen: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Heidi Kerosuo: Muista Unohda

Anne Ekberg: Uskottu nainen

Suvi Vaarala: Westend

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

James Wyllie: Hakaristirouvat

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

Ingrid&Joachim Wallin: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Roy Conolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Jeanette Walls: Lasilinna

Roy Conolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977

Tara Westover: Opintiellä (tosi tarina ja myös Obaman suositus)

Diane Ducret: Diktaattorien naiset

Katarina Baer: He olivat natseja

Elizabeth Taylor: Hollywoodin kuningatar

Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva

Christoph von Marschall: Michelle Obama

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita

Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar Grace Kelly

Edmund de Waal: Jänis, jolla on meripihkanväriset silmät

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt Sodassa ja rakkaudessa

Anne Delbée: Camille Claudel – Kuvanveistäjän elämä

Laura Jackson: Jon Bon Jovi

Bo Carpelan: Axel

Kitty Killey: Oprah

Deborah Spungen: Nancy

David Vann: Kylmä saari

Colm Tóibín: Nora Webster

Brit Bennet: Mikä meidät erottaa

Pirkko Soininen: Ellen

Anne Svärd: Jackie

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Annette Hess: Tulkki

Kerstin Ekman: Tumman veden äärellä Kiitos Mai♥

Susan Flletcher: Meriharakat

Regina McBride: Ennen sarastusta

Pirkko Soininen: Kipulintu

Monday, Monday...

Tarinoiden nälkään

Leena Lumi

Childe Hassam

Plantagenista voi löytyä ihmeitä: Varaa oma alppikaunottaresi Edelweiss, ajoissa!

Alppihenkisenä minua kiinnostaa alppimaissa monikin asia. Googlasin eräänä päivänä Edelweissia ja olin Plantagenin sivuilla. Edelweiss tarkoittaa jaloa valkoista eli se on puhtauden ja kauneuden symboli. Soitin aika nopeasti myymäläpäällikkö Pirjo Uuttanalle Plantageniin ja kävi ilmi, että tätä kestävää kivikkokasvia myydään myös heillä kesäkuulla. Jos olisin kivikkokasvityyppiä varaisin omani. Tämä kasvi on muuten varsin huoleton, mutta vaatii täysvalon, hyvän kalkituksen ja mieluiten kivikossa tai miksei ruukussakin.

Alppitähteä on noin 30 monivuotista lajia ja ne viihtyvät parhaiten korkealla. Sveitsissä niitä on tavattu 3400 metrin korkeudella. Sielläkin olemme kolunneet, mutta emme nähneet tätä kaunotarta kuin matkamuistomyymälöissä. Kerran sain, tietämättä kaikkia kasvin vaatimuksia eräältä lukijaltani juurakon, joka kasvoi hänellä runsaana. Epäilen vahvasti, että istutin liian varjoisaan paikkaan, sillä näitä ohjeita ei silloin näkynyt.

Kasvi on suosikkimaani Itävallan kansalliskukka ja täysin rauhoitettu. Voidaan kasvattaa puutarhaan myös siemenistä. Alppitähti viihtyy jopa vyöhykkeellä 8, eikä vaadi muuta kuin sen kalkituksen ja täysauringon. Täältä löydät kaikki ohjeet kukinnan onnistumiselle!

Tässä Alppitähtiä Itävallan alpeilla innokkaan alppinistin kuvaamana. Hän on tuttuni, jonka kanssa jaamme erään Itävalta-unelman. Kiitos T.♥ 

Edelweiss, Edelweiss, kukka sydänten nuorten....

Leena Lumi

Lisa Ballantyne: Riittävä epäilys

 Kun aloin lukemaan Lisa Ballantyne Riittävä epäilys (The Innocent One, MinervaCrime, suomennos Päivi Paju) jätin liepeet ja takakansitekstit lukematta. Sain mitä halusinkin, hyytävän sukelluksen tarinaan, jonka alun olin lukenut 2013! 

Syyllisessä murhasta syytetään 11 -vuotiasta Sebastian Crollia, jota avusti asianajaja Daniel Hunter. Syyllinen (The Guilty One, Minerva 2013, suomennos Salla Korpela). Olin vuoden lopussa kuitannut tämän teoksen merkittäväksi dekkariksi.

Riittävä epäilys onkin Syyllisen jatkoa, eikä suotta. Sama epäilys ja sen poistuminen ja taas se, että jokin on ihan pielessä. Kaikki alkaa kun aikuinen, tyylikäs Sebastian soittaa Danielille ja pyytää jälleen tämän apua. En ikinä jättäisi ensin lukematta Syyllistä, sillä se antaa potkua jutun persoonille, joita on kiitettävän harkitusti. Syyllinen on avain, jolla löydät Riittävän epäilyksen ydinmehun, sen väistämättömän...

Olen varsin väsynyt tiiliskiven kokoisiin toiminnallisiin dekkareihin, jotka uuvuttavat lukijansa liialla henkilömäärällä, toiminnallisuudella ja sekavuudella. Melkein kuin olisin lukenut Patricia Highsmithiä! Niin voi nykyään sanoa tosi harvoin.

Mieleeni tuli heti, että tästä uusimmasta tarinaa olisi helppo jatkaa, vaikka joku voi luullakin, että se oli tässä nyt. Minä en usko. Ja toivon että Lisa löytää flow'n rakentaen tarinan trilogiaksi.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Hyvää, rauhaisaa pääsiäisen aikaa. Kukin tavallaan. Päätimme nyt ottaa aikaa vain olla, mutta tulikin yksi syntymäpäivä, joka ei vie koko pyhiämme. Aikaa miettiä, mitä seuraavaksi. Tuskin vielä grillaamme, vaikka lohta onkin tiedossa ja suuri salaatti sekä joku herkkuannos erästä putiikista.

Herkkua ja tunnelmantuojaa niin monelle ovat nämä 'pikkulinnunmunat'. Eipä pääsiäistä ilman niitä♥♥

Harvoin löytää niin kestävää kukkaa kuin on kalla. Veimme äidille yhtenä pääsiäisenä ja kun menimme syksyllä, se vieläkin komeana siellä kukki.

Puttipajasta kauan sitten ostettuja kynttilöitä poltan joka vuosi vähän, sillä ihan vastaavia en ole löytänyt.

Pääsiäispupu on lainaa Marjaana Rinne-Loikalalta. Kiitos Marjaana♥♥ Tämä on iki-ihana ja yhtä suloinen vuodesta toiseen.

Kukin tavallamme. Reima jo meinasi, että grillataan, mutta katsotaan nyt josko vasta vappuna, jolloin yleisin säämuisto on räntäsade. Tosin se ei estä himogrillaajia ollenkaan ja on meillä grillattu lumisateessakin jouluaaton aattona, kun äiti niin kaipasi Reiman grillaamaa lohta.

Voikaa hyvin. Hymyilkää ja tervehtikää vastaantulevia. Siitä tulee hyvä mieli. Se on yksi Sveitsin reissujen opetuksia.

Iloa, rauhaa, lukemista, lenkkeilyä...Voikaa hyvin♥

Leena Lumi

Koska keli oli kuin morsian, Reima ei tietenkään pysynyt grillistä erossa, vaan liimautui siihen kuin vappu olisi aina väin räntää ja sinne liian pitkä matka. No eikö mitä, minä istuin grillaajan seuraksi ja esikäytin juuri ostamani lilan värisen kesähattuni. Puutarhassa on oltava jotain, vaikka tämä nyt ei suojaakaan kuin perinteiset aurinkohatut leveillä liereillä, joita on eräitäkin jossain varastossa.

Presidentti Niinistö: "Uusi aikakausi alkaa"

Suomi on tästä päivästä Naton jäsen. Se on järjen liitto, jonka huokosissa on paljon tunnetta. Olen aina arvostanut heitä, jotka taistelivat meille oman maan. Vuosi toisensa jälkeen olen kirjoittanut heille Hetki lyö -kirjoitukseni. Tie on ollut raskas ja matka pitkä tähän päivään. Paljon hyssyteltiin, mutta Turussa syntyneenä ja länsirannikolla suuren osan lapsuuttani, nuoruuttani ja aikuisuuttani eläneenä, löydän teinikalenteristani Nerudan runojen joukosta sanat: Haluan olla länttä! Siihen aikaan, 1970 -luvun alussa, en voinut sanoa kuin parhaille ystävilleni, jotka olimme vuosikymmeniä samaa porukkaa, mitä odotan. Olin valmis muuttamaan Suomesta, koska tunnelin päässä ei näkynyt valoa ja ovet länteen olivat auki. Minulla oli tilaisuus, mutta isäni, yksi maamme itsenäisyyden säilyttäneistä, ei halunnut ja hän, isä rakas, oli kaikkeni, miten olisin voinut...En ikinä isälle!

Tänään 4.4.2023 moni polku on kuljettu siitä, kun Satakunnan Kansassa toimittajaharjoittelijana pakinani kirjoitettua luin yhtä kirjaa lehden arkistosta. Olin nuori ja kiihkeä. Äitini oli joutunut lähtemään kodistaan Valkjärveltä kaksi kertaa. Isoäidilläni neljä lasta, äitini vanhin  heistä. Äitini syntymäkoti on pystyssä ja olen ollut siellä kerran mukana hänen pyynnöstään. Mammani istuttamat omenapuut ja se kaikki siellä...etenkin Viipuri. Mikään tässä ei ole niin tärkeää kuin presidenttimme sanat, että emme ole ketään vastaan, mutta puolustamme itsenäisyyttämme. (Muistin varalta, sillä en huomannut ottaa vihkoa alas ja kyynelehdin ja syystä.) 

 Isä rakas, tämä päivä päivä on sinetti sille, että maamme itsenäisyys säilyy. Uhrauksenne ei ollut turha! Kaikki Lotat, sotainvalidit ja -veteraanit, nyt uurastuksenne on saanut vahvistuksen. Olemme itsenäinen maa, eikä meitä vie kukaan! Nato on turvatakuu sille arvaamattomuudelle, jota olen ikäni halunnut paeta. Pelkuri en ole, mutta  yhdessä parempi. Olemme länttä. Ja nyt kun tapahtui toinen ihme ja minusta tuli nana, vahvistui tunteeni siitä, 

että Casper Julianin ei tarvitse enää muistella sitä taakkaa, jota minä kannoin mukanani. Se ei ollut ollenkaan vain pelko, vaan tietoisuus, miten piti olla, elää ja hengittää. Halusin olla vapaa lintu. Ikinä en käännä selkääni Venäjän kulttuurille, en Anna Ahmatovalle, mutta länsi on länsi ja siellä hengitän vapaammin.

Herra presidentti Sauli Niinistö, kiitän kaikesta sydämestäni Teitä, sillä vaikka monta muutakin on kiitokseni alaisena, ilman Teitä tämä olisi jäänyt uneksi. Kiitän myös tohtori Jenni Haukiota, joka on takuulla ollut vahva tuki. Tavatessani Teidät, tiesin, että en lepää, ennen kuin meillä on presidentti kuin Te olette. Kiitos♥♥

Kiitollisina Leena Lumi&co

kuva Pekka Mäkinen

Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä

Unissani kävelen Fontankan talossa ja etsin Anna Ahmatovaa. Hereillä ollessani katson kuvia hänestä ja luen hänen runojaan. Hän ei helposti hymyile Ja vaikuttaa ylimykselliseltä kiitos hyvän ryhtinsä ja pidättyvän ilmeensä. Kun kerron hänelle, miten hänen runonsa asuvat minussa, hänen silmänsä hymyilevät ja hän kysyy haluanko kuulla hänen lukevan muitakin runojaan. Sydämeni lyö ylimääräisen lyönnin ja istun häntä vastapäätä avatakseni itseni naiselle, jonka kohtasin kerran Fontankan kadulla. Olin silloin lukenut Anna Ahmatova Fontankan talossa ja saanut ensimmäisen kuumeeni naiseen, jonka kaikki runot luin myöhemmin Anneli Heliön suomentamina kirjasta Anna Ahmatova Olen äänenne, Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi) Ne kaikki yhdessä kirjassa Anna Ahmatovan runouden suomentajan ja tutkijan Anneli Heliön uskomattomana työnä. Sitten vaivuin kuuntelemaan Annan äänen sointia...

Kerran Anneli Heliö sanoi kuin ohimennen kirjoittavansa elämäkertaa Anna Ahmatovasta. Hän kirjoitti sitä kolmekymmentä vuotta ja ne vuodet minä pidin aktiivista kirjablogia yli ajan myrskyn vain odottaen neljätoista vuotta, että saisin tutkijan kirjoittaman elämäkerran Annasta. josta pitivät niin naiset kuin miehet. Hänessä oli jotain kuin Virginia Woolfissa, mutta kummallakin ihan erilainen taakka kannettavana.

Anna Ahmatova ja Nikolai Punin 1927. kuva Pavel Luknitski

Anna kantoi bolsevikkivallankumouksen halua tuhota kaikki kastamalla ne vereen, jos vain pilkun paikkakin olisi ollut Stalinin mielestä hallintoa pilkkaava. Outoa, että mikä oli lopulta parasta mainosta Neuvostoliitolle, se eli intelligentsia oli tuhottava. Outoa oli sekin, että Anna Ahmatova oli merkitty tähtiin todistamaan, miten häneltä vietiin rakkaimmat kaikista ja myös oma poika, joka oli ensimmäisestä avioliitosta Nikolai Štepanovitš Gumiljovin kanssa. Lev ei antanut äidilleen anteeksi, sillä Stalin laittoi pojan heti leireille jos jompikumpi ylitti hänen bolsevistisen vaatimustensa rajan. Lev totesi: " Ainut vikani oli se, että minulla oli nuo kaksi sukunimeä: Gumiljov ja Ahmatova." Levin katkeruutta lisäsi, että Anna oli jättänyt hänet isoäidille, olematta itse äiti pojalleen. Hän toisti myös usein Annan puolustellessa itseään, että "mitä sinä oikein touhusit eteeni, mitä touhusit?" Kukaan meistä ei voi tietää Annan syvimpiä tuntoja, mutta tuskasta nousi myös monta runoa pojan puolesta. Osalla noista runoista hänen oli jopa imarreltava Stalinia. Ne Ahmatova jyrkästi kielsi myöhemmin liittämästä kokoelmiinsa. 

Lev Nikolajevitš Gumiljov 1953 (1912-1992)

Ukrainalaissyntyinen runoilija Anna Gorenko-Ahmatova syntyi kesäkuun 11. (23.) päivänä 1889 Mustanmeren rannalla, Bolshoi Fontanissa, lähellä Odessaa.Hänen viimeinen leposijansa  Terijoen Kellomäellä (Komarovossa), missä sijaitsi Leningradin alueen Kirjailijaliiton hänen käyttöönsä vuonna 1955 myöntämä datsha. Ahmatovan koti kaikkien kodittomien vuosikymmenien jälkeen. (A.H.)

Kukapa olisi uskonut, että tuonne pienen kopin kokoiseen datsaan kokoontui kulturellia väkeä Ahmatovan elämän loppuun asti. Anna tiesi!

Hän kertoo jo viisitoistavuotiaana tunteneensa merkityksensä ja lahjansa runoilijana: "Kun olin viisitoistavuotias, äiti ehdotti, että pistäytyisimme katsomassa huvilaa, jossa olin syntynyt, mutta jota en ollut koskaan nähnyt. Mökin ovella sanoin: "Tänne tulee vielä joskus muistolaatta..." Äiti närkästyi: "Hyvä Luoja, miten huonosti olen sinut kasvattanut."

Anna Ahmatova 1920 -luku. kuva Nikolai Punin

Annan eksoottinen ulkonäkö tuli ukrainalaiselta isältä, vielä vahvemmin isänäidiltä, joka oli kreikkalainen, äiti oli venäläinen ja isomummo tataariruhtinatar! Anna opiskeli Kiovassa ja lopulta lakia Kiovan yliopistossa. Boheemi nuoruus Pietarissa, kaikista esteistä huolimatta läpimurto runoilijana 1910 -luvulla. Hän kirjoitti 65 vuotta. 

Ahmatova koki maailmansodat ja Leningradin piirityksen, josta hänet tosin pian evakuoitiin, sillä Stalinille oli tullut tunne, että Ahmatova oli jo liian kuuluisa kuollakseen.

Tämä on tietokirja ja Heliö on hyvin tarkka pienimmästäkin yksityiskohdasta. Sitä en tosin tiennyt, että Ahmatovalla oli useampia avioliittoja ja muita rakkauksia. Siitä hän ehkä sai verensä kiertämään, kun useimmiten oli nälkä ja kylmä, niin rakkaus lämmitti.

Sir Isaiah Berlin 1964 (1909-1997) Berlin oli Annan ikkuna muuhun maailmaan. Silloin ei ollut suotavaa tapailla missään merkeissä ulkovaltojen edustajia, joten Stalin kyllä maksatti tämän. Annan mielestä heidän tapaamisensa käynnisti kylmän sodan.

En voinut aavistaa, että Anneli kertoo niin kiinnostavasti Annan ryhmään ja elämään liittyvistä miesrunoilijoista. Puninin olin kohdannut jo aikaisemmin, samoin Osip Mandelštamin ja kuka olikaan neljäs, vaan ei mies: Marina Tsvetajeva (Jokapäiväinen elämämme). Lisäksi ehkä moneen vaikutusta eniten omaava Boris Pasternak täydensi nelikon. Boris oli saanut näkymättömän arvon Stalinilta kääntäessään runoja Georgiasta. Kun häntä pyydettiin antamaan katteettomia syytöksiä, hän ei suostunut ja silti selvisi.

En kirjoita tätä kirjaa uusiksi, mutta kerron mitä muita helmiä löytyy kuin edellä olen maininnut. Hän jota runous kiinnostaa, löytää nyt monia runoja tai niiden osia, joista ilmenee, kenelle runot on kirjoitettu. Usein niihin sisältyi suuri tragedia ja ne Annan ystävä Lidia Tšukovskaja opiskeli ulkoa. Suojasään alettua naiset alkoivat kaivaa mielten kellareita ja tuoda runoja päivänvaloon. Todellinen helmi. Toinen ovat nämä miehet. Lahjakkaat runoilijat. Heitä Stalinilla oli varaa ajaa kuolemaan tuhansia, mutta lopulta kuuluisuus saattoi pelastaa.  Stalin tajusi mikä arvo oli kuuluisien runoilijoiden elämällä. Boris Pasternak oli likellä tuhoa kirjoitettuaan Tohtori Zivagon ja saatuaan siitä ulkomailla Nobelin kirjallisuuspalkinnon 23.10.1958. Keneltäkään mitään pyytämätön Anna sai myös kunniatohtorin arvon, jota pääsi noutamaan 1965. Sitä ennen Anna oli saanut Kansainvälisen Etna -taormina -kirjallisuuspalkinnon Italiassa joulukuussa 1964.

Anna Ahmatova, Lontoo, 1965   Hänen hymynsä♥

Kirjan arvo on suuri kaikille kiinnostuneille siinäkin, mitä Neuvostoliitossa silloin tapahtui. Kehenkään ei voinut luottaa. Oma lapsi saattoi ilmiantaa vanhempansa. oli syytä tai ei. Valokuvia on kiitettävän runsaasti.

Anneli Heliö on joensuulainen taiteilija ja teatteriohjaaja, FM. Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi). Nyt hän on kirjoittanut Anna Ahmatovan elämäkerran Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023), jolle en ehdota yhtään vähempää kuin tulla valituksi Tieto Finlandia -kirjojen joukkoon!

Neuvostoliitossa oli kaksi naisrunoilijaa, joita verrattiin toisiinsa. Vaikka he eivät tavanneet useinkaan, he olivat tietoisia toisistaan ja mystisellä tavalla ystäviä. Marina Tsvetajevasta luin ensimmäisen kerran Riikka Pelon teoksesta Jokapäiväinen elämämme ja olin yhtä liikuttunut kuin kirjan Finlandia voittajaksi valinnut henkilö. Yllättäen lopetankin Marinan runoon, jonka on suomentanut Anneli Heliö. Runo on kirjoitettu ja omistettu Anna Ahmatovalle.

Sinulle, joka tulet maailmaan,-

kuin henkäys,-vuosisadan kuluttua,

kuin kuolemalle vihitty, -syvältä ajan kuluttua ,

sinulle kirjoitan:

Rakkahin! Ethän etsi minua! On toinen aika!

Edes vanhukset eivät minua muista.

Ja runoni,

kuin tomua kädelläni!-

Ja tuulessa  haet taloa,

jossa tulin maailmaan - tai 

jossa jonain päivänä tulen kuolemaan!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa