tiistai 28. tammikuuta 2014

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

23.5.1941

En ole oikein tyytyväinen asioihin. On ontto olo. Haluaisin olla Ljusjan kanssa. Menin hänen luokseen, mutta kaikki ei ollut niin kuin piti. Ei, Ljusja ei tyydytä minua, Mutta minulla ei ole ketään muutakaan. Tunnen sen erityisesti…

Haluan uusia kasvoja, uusia kohtaamisia, jotakin uutta, Mutta mitään uutta ei ole, en kykene tavoittamaan sitä. Haluaisin paeta jonnekin…Ei. Minä kuljen ja kaipaan sydänystävää.

28.5.1941

Emme menekään tänä vuonna mökille. Ei ole rahaa. Ei kyllä tarvitsekaan mennä, näinkin on oikein hyvä. En ole pitkään aikaan viettänyt kesää kaupungissa. Aion ehdottomasti mennä töihin. Ostan itselleni vaatteita. Olenhan sentään jo 16-vuotias, eikä minulla ole mitään kunnollista, muodikasta päälle pantavaa.

30.5.1941

Kaunis ilma. Sydäntä pakottaa. Tänään on äidin syntymäpäivä, mutta meillä ei ole varaa juhlia. Äiti lähti töihin hankkimaan rahaa. Ei meillä sentään nälkä ole, mutta se on laiha lohtu. Elämme jatkuvasti toisten rahoilla. Äiti ottaa lainaa lainan päälle. Hävettää näyttäytyä asunnon käytävillä. Olemme kaikille velkaa. Emme ole vielä koskaan joutuneet elämään tällä tavalla.

Lena Muhinan teos Piirityspäiväkirja (Blokadnyi dnevnik Leny Muhinoi, Bazar 2014, suomennos Pauli Tapio) on harvinainen silminnäkijän, nuoren tytön, Lenan, päiväkirjamerkintöihin perustuva todistusaineisto eräästä toisen maailmansodan ihmisoikeusrikkomuksesta eli Leningradin piirityksestä. Päiväkirjan tehoa nostaa kontrasti, jossa Lena kertoo elämästään aluksi kuin kuka tahansa teini, jolla on rakkaus- ja ystävähuolia, tekee mieli uusia vaatteita mutta ei ole rahaa, vaan onneksi ei olla niin köyhiä, että olisi nälkä.

Piirityspäiväkirjan alussa Lena on huoleton koululainen, jonka suurin hätä voi olla saksan kokeesta selviäminen. Kun Saksa piiritti Leningradia 900 päivää tarkoituksenaan tappaa kaupunkilaiset, ihan tavalliset siviilit, naiset, vauvat, mummot nälkään, kaikki muuttui ja Lenalle nälkä tuli tutummaksi kuin mikään sitä ennen tai sen jälkeen. Leningradissa kuoli nälkään arviolta miljoona siviiliä, mutta Hitlerin aikomus oli edetä itään tappamalla nälkään 30 miljoonaa siviiliä. Hitlerille neuvostoliittolaiset olivat juutalaisia, bolsevikkeja ja rosvojoukkoa eli kaikki ali-ihmisiä.

Piirityspäiväkirja on järisyttävä. Vaikka olen historiaan hurahtanut ja etenkin paljon Venäjään, Romanovit lukenut ja monet, monet vankileirien saaristot kuin myös kaikki Venäjän hallitsijat, niin Leningradin piiritys on minulle ollut vain asia, jonka olen tiennyt. Nyt siitä tuli paitsi iholle ja sieluun tunkeutuvaa kylmää, myös nälkää, joka alkoi tuntua sitä pahemmin, mitä pidemmälle etenin Lenan kanssa:

1.12.1941

Olemme ilman sähköä jo toista päivää, eikä ole tietoa milloin sitä taas tulee. On todella epämukavaa olla ilman sähköä. Eilisyö oli pelottava. Olo on avuton, kun on pilkkopimeää ja lentokoneet jylisevät kauhealla, tunkeilevalla tavalla. Sitten pommit alkavat putoilla yksi toisensa jälkeen…

8.1.1942

Meillä on äidin kanssa todella vaikeaa. Ensimmäisen kymmenpäivän loppuun on jäljellä vielä kaksi päivää, emmekä saa ruokaloista korteillamme enää mitään. Nämä kaksi päivää on elettävä sillä yhdellä keittolautasella, jonka saan koulusta. Saatamme ehkä vielä saada…

Kylmä talvi lisäsi nälän kauheutta. Piti lähteä heikossa kunnossa jonottomaan usein pitkällekin ja seisoa tunteja ulkona jonossa pakkasessa. Joskus ei saanut mitään ja joskus saattoi saada vaikka puristekakkua, jota normaalisti käytettiin karjan rehuna, palan leipää, ehkä kaurakeittoa tai makaronia, hyvin usein sylttyä. Syltty oli puusepän liimaa, joka tehtiin kotieläinten kaviosta ja sarvista. Varmaan juuri tämän liiman ansiosta Lena selvisi niinkin pitkälle. Kirjaa lukiessa alkoi väistämättä miettiä keripukkia, sillä C-vitamiinia ei tuntunut olevan missään, mitä he saivat. No joskus, hyvin harvoin, saattoi saada karpaloita. Tilanne leipäannosten suhteen oli 25.1.1942 korotuksen jälkeen se, että elätit saivat 250 grammaa, virkamiehet 300 grammaa ja työläiset 450 grammaa. Ja samana päivänä:

En ymmärrä, miten voimme elää äidin kanssa. Ulkona on jo toista päivää pilvetön, aurinkoinen pakkassää. Meillä on hyvin vähän polttopuita, ja kulutamme päivässä paljon pilkkeitä pelkästään ruoan lämmittämiseen. Huoneessa on hirveän kylmä, elämme peiton alla.

29.1.1942

Tänään on lämpimämpi, ja sataa lunta. Talossa 17 on juoksevaa vettä. Tänään jonotin siellä ja sain vettä. Viime päivinä on ollut todella kova pakkanen. Vettä on haettu avannosta Fontankalla.

8.1.1942

Äiti kuoli eilen aamulla. Nyt olen yksin.

Nyt nuori Lena on yksin ja hänen äitinsä kannetaan Marat-katu 76:een, kuten tätä ennen samassa asunnossa asunut Aka, Rozalija Karlovna. Lena on sitkeä ja hän jatkaa, vaikka yksinäisyyskin tulee kaiken päälle. Hän on kuitenkin nuori täynnä tulevaisuususkoa ja niinpä hän kirjoittaa Hitlerin piirittäessä ja Stalinin, Isä Aurinkoisen, hallitessa näin:

20.4.1942

Tämä sota on pitkäksi aikaa erottanut meidät kaikesta hauskasta. Mutta jos totta puhutaan niin aivan sotaa edeltävinä aikoina me olimme paljossa alkaneet muistuttaa amerikkalaisia. Hyvin paljossa. Kaikki ulkonainen viehättää kovasti meitä neuvostoihmisiä. Eihän meillä totta puhuen ole mitään neuvostoliittolaista. Olemme lainanneet kaiken ulkomailta. Rakastamme…Ja kadullakin meillä oli kaikki aivan kuin ulkomailla. Oli puhtautta ja…Olen kuitenkin vakuuttunut, että heti kun sota loppuu, asiat palautuvat vähitellen vanhoihin uomiinsa, ja me alamme jälleen toteuttaa elämäämme ulkomaisten, erityisesti amerikkalaisten, tapojen mukaan.

Huomenna tapahtuu jotakin!

Tuo nuori, kiihkeä huudahdus on kuin määräys kohtalolle. Ainakin se tapahtuu, että joskus saa kefiiriä, joskus silliä, olutta ja jopa pullaa tai konvehteja. Tapahtuu myös se, että 30.4.1942 alkaen Lena alkaa kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa.  Näin hän voi lukea päiväkirjaansa kuin kertomusta, kuin tuo kaikki tapahtuisi jollekin muulle, ei hänelle.

Lena evakuoidaan Leningradista 1942, Anna Ahmatova evakuoitiin syyskuun lopussa 1941

Piirityspäiväkirjan vaikuttavuutta lisää Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuron esipuhe Leningradin piiritys, joka on todella tarpeen, sillä olen huomannut, miten huonosti nykyään tunnetaan historiaa: Saan hämmästyä usein! Kangaspuron valaisevan puheenvuoron lisäksi Loppusanoissa päiväkirjaa tutkineet Valentin Kovaltšuk, Aleksandr Rupasov sekä Aleksandr Tšistikov kertovat Lena Muhinan vaiheiden tutkimisesta ja kaiken huipuksi saamme Lenan tekstiä avaavia Kommentteja Lena Muhinan päiväkirjaan.

Piirityspäiväkirjan suurin vahvuus on mielestäni siinä, että Hitler, joka rikkoi kaikkia sodankäynnin lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia, ei kyennyt estämään Lena Muhinaa antamasta ääntä niin niille, jotka kuolivat Leningradin piirityksessä kuin niille, jotka sieltä selvisivät. Yhtä paljon kuin 27.1.2014 on Leningradin piirityksen päättymisen 70-vuotispäivä, päivä on myös Lena Muhinan merkkipäivä.


*****

Historiaan hurahtaneena en voi olla lisäämättä, että missään vaiheessa Mannerheim ei sallinut Saksan maajoukkojen marssia Suomen läpi Leningradiin. Lisäksi hän ei päästänyt suomalaisia sotajoukkoja 20 kilometriä lähemmäs saarrettua kaupunkia. Siellä oli mukana mieheni isä ja hän on kertonut viime mainitun. Suomi ei myöskään osallistunut saarretun kaupungin pommituksiin. Oma isäni oli sillä hetkellä myös rintamalla, mutta Petroskoissa. Samanaikaisesti erään kodin kammarin ikkunasta kannaksella, Valkjärvellä, katseli pimeään yöhön kaksi pientä lasta, joista toinen äitini, miten Pietari loimusi kuin tulessa ja sitten he pyysivät iltarukouksessaan ilta illan jälkeen pelastusta erityisesti Leningradin kärsiville lapsille...

*****

Osallistun tällä kirjalla Suketuksen Ihminen sodassa -haasteeseen

*****

Piirityspäiväkirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria/Sinisen linnan kirjasto,  Jonna  ja Aino

41 kommenttia:

  1. Kiitos Leena, tämän haluan minäkin ehdottomasti lukea. Minunkin äitini oli Kannaksella lähellä Leningradia silloin ja pääsi nipin napin kesäkuussa 1944 pakenemaan.
    Piiritystilanteet, nälkä ja kylmyys ovat tämän päivän todellisuutta monille syyrialaislapsille nyt. Lemmikkikissoja ja koiria syödään että pysyttäisiin hengissä. Senkin vuoksi tämä kirja on tänään hyvin ajankohtainen. Minä rukoilen joka ilta pelastusta heille ja tunnen suurta voimattomuutta kun en pysty heidän kärsimystään lieventämään tai poistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, tämä teos taitaa olla vuoden 2014 tietokirja numero yksi. Kskustelin äidin kanssa pe iltana paljon noista ajoista puhelimessa ja hänkin haluaa nyt lukea tämän kirjan.

      Se on niin kauheaa....Piirityspäiväkirjassa nuo kerrottiin, mutta niillä ei mässäilty. Pahimmasta kerrotaan kirjassa Anna Ahmatova Fontankan talossa sivulla 41, melkein kuolin...

      Ihminen on peto eikä siitä muuksi muutu. Vain eläin on täydellisen viaton.

      Poista
  2. Kiitos hätkähdyttävästä arviosta! Nuo lainaukset kirjasta ovat vaikuttavia. Tulee mieleen Anne Frankin päiväkirja ja myös eräs toinen, Zlatan päiväkirja, jossa nuori tyttö kirjoittaa päiväkirjaansa Sarajevon piirityksen aikana. Tämä on kyllä pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, ole hyvä. Näin ajattelinkin. Anne Frankin päiväkirjan olen tietysti lukenut, Zlatan päiväkirjasta vain lukenut.

      Tämä on ihan must.

      Poista
  3. Kiitos Leena hienosta arviosta! Tämän haluan lukea ehdottomasti. Omat vastoinkäymiset tuntuvat kovin pieniltä, kun näiden sodan nähneiden / kokeneiden ihmisten tarinoita lukee. Tein varauksen kirjastoon, varausnumeroni on yhdeksän. Uunituoreesta kirjasta on kyse. Niinkuin sanot, tämä on must.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ole hyvä ja kiitos. Suosittelen! Juuri niin: Arjen harmit kovasti haalistuvat, kun lukee mitä toiset ovat joutuneet kestämään. Soitan just kohta äidille, että onko hänellä pitkä jono kirjastossa vai lähteänkö oman kappaleeni hänelle. Julkaisupäivä oli eilen jolloin tuli just 70 vuotta piirityksen päättymisestä.

      Poista
  4. Kiitos Leena!♥

    Muistan vuoden 1972 elokuun jolloin kävimme Pietarissa, silloisessa Leningradissa ensimmäisen.kerran, vierailimme myös piirityksessä kuolleiden hautausmaalla, jossa paloi ikuinen tuli....hiljaisuus oli käsinkosketeltava paluubussissa, sanoja ei tarvittu
    Samoin muistan isäni kertomukset sodan ajoilta, samat mitä edelllisissä kommenteissa oli.
    Eipä tähän paljon ole lisättävää ei poisotettavaa, jokainen historiansa lukenut tietää venäläisen kansan kärsimykset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä♥

      Sille ei ole sanoja. Eilisessa Helsingin Sanomissa on juttu Puolen miljoonan hauta, että Piskarjovin hautausmaalla soi mm. tauoton klassinen musiikki ja sotilaat vartioivat hautoja, joilla pietarilaiset käyvät muistelemassa omaisiaan.

      Sitä suorastaan hätkähti, kun äitii alkoi kertoa siitä ja muisti niin paljon. Vasta nyt tajusin, että tottakai he olivat silloin palanneet takaisin koteihinsa, joista tosin sitten kohta taas joutuivat lopullisesti lähtemään. Mutta koska äitini kotitalo on pystyssä, olen minäkin saanut olla huoneessa ja sen ikkkunan ääressä, jossa äitini ja hänen sisarensa iltaisin katselivat Pietarin tuhoamista.

      Venäjän kansa on kärsinyt paljon niin ulkopuolen vihollisten kuin oman maan itsevaltaisten hallitsijoiden vuoksi.

      Olen käynyt Lenignradissa ensimmäisen kerran noin kuusi vuotta sinun matkasi jälkeen. Olisi mahtavaa saada tutustua Pietariin ajalla ja venäjää taitavan henkilön kanssa.

      Poista
  5. Hui ihan karvat nousivat pystyyn käsivarsissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin...Tässä sellaista, joka jokaisen pitäisi lukea. Nämä ovat kuitenkin nälästä huolimatta nuoren tytön muistiinpanoja. Muhina ei piehtaroi kurjuudessa, mutta ei totuutta kaunistelkaan.. Suosittelen!

      Poista
  6. Tekstinäytteet kertovat sen, että piiritystilanteessakin yritettiin elää niin normaalia elämää kuin voitiin. Oli nähtävästi pakko, muuten olisi varmasti menettänyt järkensä...

    Tämä kirja on jälleen niitä kirjoja, jotka pitäisi lukea. kiitos, Leena :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, juuri niin. Ruoan jonotus korteilla tai muuten, sitten tulen sysyttäminen, ruoan lämmitys, veden kannot, kouluakin käytiin ajoittain, toiset muuttivat uuteen asuntoon, toiset kuolivat, toiset selvisivät, Muhina oli epätavallisen vahva persoona ja kun ottaa vielä iänkin huomioon....

      Ole hyvä♥

      Poista
  7. Blogissani löytyy sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos! Kuin tilaustyö tälle hetkelle...

      Poista
  8. Minuakin kiinnostaa tämä ja koska kirja jo odottelee hyllyssäni, luen varmasti melko pian. En ihan vielä kuitenkaan. Tämä kiinnostaa aiheensa vuoksi, dokumenttina ja tietenkin nuoten tytön kokemuksina piirityksen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on...koskettava, tärkeä.

      TV1 lähettää tänään aiheesta saksalaisten tekemän dokumentin. Tosin Hesari ei sitä kaikin osin kiitelllyt, mutta ei ihan teilannutkaan. Tämä aihe on minulle hirstorian oudointa kenttää ja niinpä aion senkin katsoa. Mikä on likinnä eli äitikin siinä lähellä asumassa...sitä kuin ei näe.

      Poista
  9. Mainitsit Leena tuon ihmisten huonon historiantuntemuksen. Pahinta lienee se, että luin historiaa ehdotetun jossain uudessa opetussuunnitelmassa jopa valinnaiseksi oppiaineeksi kouluissa. Kun se kuitenkin on työtä vaativa lukuaine ja ei aina teini-ikäisten välittömän kiinnostuksen kohde, voi käydä niin, että tulevat sukupolvet kysyvät vielä että mikä sota, missä? Eilen päättyi myös kolmiosainen saksalaissarja, joka kertoi viiden nuoren kohtaloista sodassa, myös Leningradin piirityksessä. Harvoin elokuva järkyttää niin totuudenmukaisella raadollisuudellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, huomasin sen, mutta en voi uskoa todeksi. Historia sinällään jo toidstaa, mitä George Santyana on sanonut: "Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

      Tunnen erään, joka kysyi: "Mikä ihmeen Darfurin sota?" Siihen vastaa vaikka kirja Sade lankeaa.

      Minä passasin sen, mutta katsoimme kolmiosaisen dokumentin Hitleristä. Se oli niin hyvin tehty, että olin vaikuttunut ja siinä oli myös ainakin meille uutta. Tänään siis tulee TV1 klo 19 saksalaisten tekemä dokumentti Leningradin piirityksestä.

      Poista
  10. Olen kiinnostunut tästä ja varmaan luenkin sen kohta puoliin. Luin joululomalla lahjaksi saamani Murtuneet mielet (Ville Kivimäki) jota myös suosittelen. Eilen lopppui se Sodan sukupolvi, josta sotaa katsottiin saksalaisesta näkökulmasta. On hyvä katsoa myös siitä näkökulmasta tehtyjä sotakuvauksia, sillä olemme nähneet niitä niin paljon toisista näkökulmista. En tosin pystynyt katsomaan sitä koko ajan, oli pakko vaihtaa kanavaa tai laittaa ääni pois. Tuli liian lähelle. Miltähän se olisi näyttänyt isolta kankaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena Ruotsala, suosittelen. Minä olen todella paljon katsonut ja lukenut sodasta juuri saksalaisten näkökulmasta, onhan saksan kirjallisuus entinen koitmaani. Katson muutenkin paljon saksalaista kielen takia. Ja tänä iltana taas. Juuri itse sanoit, miksi jätin Sodan sukupolven väliin: Tiesin ja luin sen etukäteen rankaksi. Olen muutenkin rasitettu, sillä luen mitä vain, mutta en voi katsoa kaikkea,mitä voin lukea.

      Kiitos vinkistä! Olen kohta itse murtunut mieli ellen lue välillä vaikka dekkaria....

      Poista
  11. Leningradin piirityksestä kertoo myös David Benioffin Varkaiden kaupunki, siitä löytyy tragiikkaa ja huumoria, tosi suositeltavaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kiitos vinkistä. Tänään katsomme saksalaista dokumenttia Leningradin piirityksestä.

      Poista
  12. Leena, kiitos postauksesta!
    Raskaita aikoja on ollut niihin aikoihin kun synnyin; toivottavasti ei enää sellaisia tule!
    Jälleen p i t ä i s i lukea...
    Katsoin teeveestä illalla sen sota-ajan kuvauksen, joka on kolmiosainen!

    Ihanaa keskiviikkoa sinulle, Leena-IhaNainen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä.

      Meillä kaikilla ja toisilla raskaampia kuin toisilla...Sinä selvisit!

      Äitini aikoo tämän lukea ja sen jälkeen lukee Kamomillasolan. Niin minäkin näitä vaihtelen, kun en aina jaksa olla jossain...menneen rankassa. Mutta on kiinnostavaa tietää.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen♥♥♥

      Poista
  13. Sodat jaksavat yhä uudestaan ja uudestaan kauhistuttaa ja järkyttää minua, vaikka niistä olisi jo kuinka lukenut. Nämä vanhat ja aina on uusia. Mutta jos ei kauhistuttaisi ja järkyttäisi, silloin pitäisi todella huolestua... Hesarin arvion mukaan tämä nuoren tytön päiväkirja ei ole ihan yhtä rankkaa luettavaa kuin aikuisten silminäkijöiden päiväkirjat Leningradin piirityksestä. Minähän en ole, kuinka ollakaan, tätä Muhinaa vielä lukenut. Varmasti ihan tarpeeksi rankka luettava tämäkin. Katsoin tänään tuon mainitsemasi dokkarin. Siinä tuli esille myöskin taas se, kuinka Hitlerille ja Stalinille (yleensäkin diktaattoreille) ihmiset, oman maan kansalaiset ovat silkkaa massaa mikä voidaan uhrata, tuhota, käyttää miten tahansa valtion/hallitsijan hyväksi.

    Tuo historian tuntemuksen puute jaksaa hämmentää minua. Esim. Stalin. Muistan kun luin MONESTA lehdestä Sofi Oksasen Puhdistuksen ilmestyttyä, että nyt suomalaisetkin tietävät Viron historiasta ja Stalinin vainoista. Ehkä hämmennyksestäni johtuen en oikeastaan kiinnittänyt tähän huomiota. Mutta nyt se tuli uudelleen Pelon kirjan yhteydessä monessa lehdessä ja useasti netissä, kuinka Neuvostoliiton vainot ei tule enää yllätyksenä, kun olemme jo lukeneet Oksasta. Kaikki kunnia Sofi Oksaselle ja hänen kirjoilleen, en missään nimessä niitä halua tässä vähätellä, mutta hyvä tavaton! miten niin ei tiedetty aikaisemmin?! Toki Stalinin vainosta ei ole puhuttu niin paljon kuin Hitlerin, eikä Neuvostoliitto/Venäjä ole lainkaan niin "itsetutkiskellut" historiaansa kuin Saksa, ja toki oli suomettumisen aika jne. Mutta ei tiedetty?! Vankileirien saaristokin julkaistiin kuitenkin Suomessa 1970-luvulla. Muitakin asioita tässä olen seuraillut ja funtsinut ja päätynyt tulokseen, että asun varmaan jollain saarella, eristettynä muusta Suomesta, näin vertauskuvallisesti...;)

    Loppukevennys paasauksen jälkeen: En millään meinannut saada tuota sukunimeä Muhina miellettyä venäläiseksi. Piti ajatella se mielessä kyrillisillä kirjaimilla ennen kuin sain siihen venäläisen painotuksen.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämän kirjan julkaisu oli vasta maanantaina eli piirityksen päättymisen vuosipäivänä, joten et olisi millään ehtinyt.

      Tämä kirja ei ole sillä tavalla rankka, että Muhina usein, ei ihan aina, kuin toteaa tapahtuneet asiat. Lukijasta sitten riippuu, miten hän lukee rivien välejä, miten kokee lemmikkien syömiset yms. Onneksi tässä ei ollut kannibalismia, josta saimme lukea eräässä kuvankauniissa kirjassa eli Anna Ahmatova Fontankan talossa eli kun Anna oli evakuoitu, hänen suosikkipoikansa naapurista...

      Nyt kun tätä asiaa on medioissa pyöirtelty, jaksan ihmetellä, että kukaan, kukaan voisi edes esittää, että olisi kannattanut antautua. Hitlerille Leningradin väki oli jotain, jonka oli kuolta olipa sitten nainen, lapsi tai mies.

      Eikö olekin kummallita. Joku nuori kirjabloggaja ei päässyt sisälle Pelon kirjaan, koska ei tuntenut Stalinia ja hänen hirmutekojaan...O Tempores, O Minores!

      Mutta onhan meillä kaikki vankileirien saaristokirjat. Kun itse kävin Lenignradisa vuonna tähti ja koivu, olin niin naiivi, että lukemisena oli mukana just Vankileirien saaristo. Kun oppaamme kuuli siitä perillä, hän kauhistui ja kehotti minua piilottamaan kirjan. Tietty multa avattiin menessä puolet, mm. käsilaukun sisältö kaadettiin kokonaan pöydälle ja tullessa loput puolet, mutta kirja oli aina eri kohteessa. Nyt tällä järjellä, olisin hävittänyt sen perillä, vaikka olikin kirjaston kirja. Sen olisi voinut korvata rahalla.

      Varmaan suomettumisen aika teki tekojaan...Mutta kyllä tiedettiin.

      Neuvotoliitto vääristelee ja kaunistelee historiaa vieläkin. Esiintyy voittajan elkein siinä missä saksalaiset taas ovat krävistelleet vuosikymmeniä.

      Ihan tosi! On jännä kuulla, mitä venäjää tulkkaava ja kääntävä ystäväni sanoo kirjasta. Hän odottaa kirjaa ison pitäjän ykkösenä kirjastoon. Kun sanoin äidille tuon nimen puhelimeen, hänkään ei meinannut heti saada kiinni sukunimestä, vaikka rajakarajlaisilla oli monia venäjän lainasanoja.

      Poista
    2. Täältä saareltani vielä huutelen... Joku toimittaja, olettaakseni nuori, pohti tässä tätä lukion hissan vapaaehtoisuutta ja totesi, ettei se historia koulussa välttämättä niin tärkeää ole, kun onhan meillä netti mistä löytyy tietoa. Niin joo, ennen nettiä me elimme umpiossa, saimme tietoa vain ja ainostaan koulusta ja se oli siinä. Ei se taida olla kiinni koulusta, koulutuksesta tai tiedonsaannista, se taitaakin olla kiinnostuksen ja tiedonjanon puute mikä minua hämmästyttää. Se vaan ihmetyttää, kun minä haluaisin aina tietää kaiken!;)

      Et sitten mitään raskaampaa matkalukemista keksinyt... Onneksi kävi hyvin ja kirja "pysytteli piilossa".

      Muhinan voi niin helposti mieltää suomalaiseksi sanaksi. Muhina, tuhina, suhina... Tiedätkö, mä ostin kerran kirppikseltä aunuksenkarjalan murteen sanakirjan, Omua tsomua. Siinä on lauseitakin ja isäni niitä luki niin oikealta kuulostaen. Ja hän kertoi, että he vielä koulussa lukivat välillä tarinoita esim. vienankarjalaksi!:) (Se koulu muuten sijaitsi rajavyöhykkeellä.) Kyllä huomaa eroja hänenkin sanavarastossaan vrt. vaikka äitini tai minuun. :)

      Poista
    3. Sanna, ole hyvä vain;) Tässä me kauhistellaan kuin täti-ihmiset, mutta minä en jaksa lakata ihmettelemästä, jos historian opetus lopetetaan. Mutta jos olet yhtään tekemisissä lasten kanssa, niin oletko huomannut, miten täynnä, täpötäynnä heidän elämänsä on...viikottain on tennistuntia, luistelukoulua, balettia, jääkiekkoa, golfia, verkostoitumisen opettelua ja kädessä aina joku tabletti, kännykkä tai muu vastaava. Päälle kaikki maksukanavien tarjonta, facet yms. Eihän heille edes voi syntyä tiedon janoa!

      No, se oli mun exelämässäni ja en halunnut sitä matkaa, joten päätin vähän lukea, että saisin olla kuin 'pois'. Minä en ollut ikinä Suomessa siihen päivään kuullut, että S:n Vankileirien saaristo on Neuvostoliitossa kielletty kirja. Ei sitä osannut ilmasta arvata, ei tuulien suunnasta...Minä olin kuitenkin ainoa, jolta yhteensä käännettiin meno-paluu laskien kaikki laukut nurin, joten oli tuuria matkassa.

      Muhinoida! Tuota me äidin kanssa naurettiin;) Papallani oli jonkun verran venäläisiä sanoja ja kai niitä sitten oli siinä Viipurin likellä kun asuivat kaikkialla. Viipurin torilla kävivät usein lapsetkin eli myös äitini ja sehän oli silloin hyvinkin monikielinen kaupunki, mutta rajamaa oli venäjänkielinen.

      En ole kuullutkaan, että noita sanakirjoja on eli taas tuli tietoon uusi asia, kiitos.

      Poista
  14. Saaren tuhma täti-ihminen* täällä taas. Mä olin jo siitä hämmästynyt, kun joskus kerroit, että Jyväskylän yliopistoon pääsee nykyään lukemaan hissaa ilman pääsykokeita. 90-luvulla (niin, silloin 1900-luvulla..) historia oli Helsingin yliopiston humanistisen suosituimpia aineita! Mutta nykyään mietitään tarvitaanko sitä opiskella edes lukiossa.:( No, ehkä ne tulevaisuuden toivot tekevät innovaatioita ja brändäävät itseään ja tuotteitaan ja myyvät niitä ympäriinsä, mutta huomaavatkin sitten (ehkä Pohjoismaita ja USAta lukuunottamatta), että pitäisi osata jotain muutakin siinä myynnin ohessa puhua, tuntea ehkä jopa kulttuuria ja historiaa. Onko ne sitten, että mikä Kölnin tuomiokirkko, mikä Parsifal, mika Waterloo? Onneksi voi nopeasti googlata jollain laitteella, että Waterloo-> ABBA. ;D (Tai silloinhan voi olla jo olla, että mikä Abba?)

    * tuhma, koska olen näin ilkeä tai koska naureskelen tuolle muhinoimiselle.;) Ja eikös ne kaikki pölyisessä historiassa kieriskelevät lueta täti-ihmisiksi? Eieieiei!!

    Tuo sanakirja on vaan semmoinen pieni pokkari ja vanha. Vuodelta 2000.

    Olipa muuten kiva lukea pian tuon loistokkaan meripihkajäniksen jälkeen helmikuun kuukausiliitteestä Wienistä 1913. Tai sehän oli ympäri Eurooppaa kattava kevyt historiakattaus. Mutta hauska lukea (ja kuvat!) se tähän Meripihkan jälkitilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, oot sitten päättänyt ryhtyä tuhmaksi;) Tiedäthän sen viisauden, että tuhmilla on aina hauskinta: Ehkä olet tuon viisauden oivaltanut!

      No pääsee, mutta kun enää jaksaa alkaa tankata niitä vuosilukuja. Jäin aikanaan niin hilkulle, että jurppii. Nyt se olisi varmaan taidehistoria tai kirjallisus, mutta kirjallisuutta tässä on nyt kylliksi muutenkin, joten käynpä huomenna ostamassa vähän saksan uutta kielioppia etc.

      Tiedän ihan käytännössä, miten paljon etenkin eri puolilla Eurooppa piti ihan liike-elämässä osata keskustella muutakin kuin sitä työasiaa. Siis R:n kautta. Sitä tarvittiin Ranskasta Itävaltaan. Mitä tekee sellainen joka ei ole koskaan kuullut Itävalta-Unkarin historiasta tai Napoleonista tai Alsacen kahakoista etc. Me on raijattu meidän penskatkin Köklnin tuomiokirkkoon;)

      Tuo Waterloo > Abba on hyvä;) No, eikai ne enää tiedä, että mikä Abba. Minäkin sitä toisinan olen blogissa soittanut...varmaan on ihmetelty.

      Muhinointi on aika veikeä sana;) Ihan sama, mutta ei me olla täti-ihmisiä, vaikka kuinka kierittäisiin historiassa, mullahan oli tämä historian himo suuri jo teininä ja silti siihen on mahtunut monia muitakin himoja! (Toivottavasti tätä ei lue kuin sinä;)

      Olethan muuten huomannut, miten sanakirjat vanhenevat. Aion huomenna ostaa uuden saksan sanakirjankin, sillä minulla on vieläkin käytössä lukioaikaiset saksan sanakirjat...Kuvittele nyt vähän. Ostan kyllä myös uuden kieliopin.

      Älä muuta sano: Luin koko jutun ihan kuumeessa. En ole kovastikaan Wien-hullu, huono sanoa, kun en ole käynyt, mutta viimeksikin mentiin aika liki enkä halunnut. Kartan tietynlaisia isoja kaupunkeja ja voisin tunnin selittää, miksi piädn toisista, mutta en toisista, vaan se juttu: Se oli kultaa! Oli mahtavaa lukea mitä aika laajasti tapahtui just 1914.

      Waalin kirja oli niin hyvä, että taitaa olla loppuvuodesta mun kuumalla listallani. Meripihkasta tuli mieleeni, että olethan lukenut Bolšoin perhosen?

      Poista
  15. Ei kirjallisuustieteen opiskelua sulle! Eikä mullekaan, kokemuksen kautta opittu...mutta taidehistoria on kyllä todella kiinnostavaa.

    Kuulemma sanakirjat itsessään on jo vanhentuneita, koska kaikki muka käyttää netin sanakirjoja! Omien testieni mukaan ainakaan nettisanakirjan espanja-suomi ei ole huisin kattava. Tässäkin olen niin vanhanaikainen; mun hitaasti alkanut venäjän kertaus on tapahtunut ihan paperin, lyijykynän ja sana- ja kielioppikirjan kanssa. (siis yritän lukea yhden suosikkikirjailijani haastatteluja venäjäksi...ehkä palaan simppelimpien oppikirjojen pariin)

    Mulla on ollut Bolshoin perhonen (mä en löydä "hattumerkkiä" tästä koneeltani!!) kerran lainassa kirjastossa, mutta oli jotain häslää,enkä lukenut ja se on vieläkin lukematta. Ehkä pitäisi..?

    Tuhmuus pitää tätiyden loitolla!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulikin blogin alussa kommentoimaan joku mieshenkilö, että 'älä vain lähde kirjalisuutta opiskelemaan, se vie kaiken intohimon kirjoihin.' Täytynee tuo uskoa ja sinua myös. No kun taide on kiinnostanut jo jonkin aikaa niin paljon...

      Minä tiedän sen, mutta kun olen vanhanaikainen ihminen. R. ei tajua mun sanakirjahimoani yhtään!

      Nyt mulla on kyseessä simppeli sanakirja, samanmonen kielioppi ja siihen harjoituskirja. Nyt kotona olevat ovat huiman paksuja ja auttamattoman vanhanaikaisia, mutta en niitä pois heitä, vaan luen joskus niiden avulla jotain saksalaista lehteä esim.

      Ei voi olla totta...! Mää en tajua, miten sää et sille syttynyt. Loppu siinä taisi olla hiukan hohdoton, jos oikein muistan,mutta aion lukea sen kirjan aina ja aina vain uudestaan heti kun tulee oikeasti aikaa. Siinä on jotain samaa kuin kirjassa KMR.

      Nytpä sitten keksit, miksi minua ei ole vielä kukaan pitänyt tätimäisenä;) Mulle on jopa sanottu, että olen viimeinen, jota voi ikinä tätinä pitää...kertoo musta kyllä aika paljon. Tai sitten sitä, että olen niinkuin tuntuu. Ole sinäkin!

      Poista
    2. Mitä mä täällä koneella vielä roikun!? Mutta kun kerran täällä vielä... Siis mähän ikinä edes aloittanut sitä Bolshoin perhosta! Oli muuta lukemista ja muuta tekemistä, joten palautin kun eräpäivä tuli. Haen sen joku päivä uudelleen!:)

      P.S. Mä rrrrakastan sanakirjoja!! Eihän nettisanakirjaa voi selailla ja löytää sattumalta jotain hauskaa mitä ei alunperin ettinytkään.

      Poista
    3. Tai mitä tää vielä roikun, kun Auster...Ihan tosi. Nuo eräpävitä ovat ikäviä, mulla on niiden kanssa aina ongelmia. Siis kaiken pääle katsos käytän vielä kirjastoakin, mutta pidän välillä pausseja kun saan sakkoja yliaikapidosta;) Kyllä sun kannattaisi antaa sille aikaa ja yrittää uudestaan: Siinä on paljon slaavilaisuutta ja kaikkea sitä, minkä perään me tunnutaan olevan, tietty haikea kauneus, baletin maailman versus Neuvostoliitto ja sitten sieltä lähtö.

      Sama täällä. Mää en ikinä luovu oikeista sanakirjoista, vaikka mua nyt uhataankin jollain tabletilla. Tässä työpöytäni vieressä on yksi Ikean hylly täynnä sanakirjoja ja huomenna tulee yksi lisää.

      Poista
  16. Leena, nyt tämä luettu ja Haapasalon Villen tarina myös. Oikein kerrot tästä kirjasta sen, että aluksi oli nuori tyttö ja nuoren tytön ajatukset ja teot, sitten 17-vuotias järjestelmän vanki, joka milloin mistäkin ruokalasta haki hengenpitimikseen noita kummallisia "herkkuja" ja sitten kertoi, mitä söi: se oli oikein hyvää, se oli oikein maukasta jne. Monet kerrat joutui käymään evakointikeskuksessa ja pettymään: tänään ei tietoa, mutta johtaja menee kysymään ja ilmoittaa huomenna tai ylihuomenna tai...Jäin paljon miettimään Lenan kohtaloa ja lopun selvennykset olivat tarpeen. Ei se loppuelämäkään helppoa sitten ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, sinähän olet nyt oikein Venäjä-tuulettanut;) Lena kehui usein hyväksi ja oli tyytyväinen, kun jotain edes sai. Hirveän todenmakuista. Lopun selvennykset avasivat paljon. Mietin sitäkin, että jo se trauma niistä vuosista: Pitihän sen jossain tuntua. Ja ihan eniten ajattelin just kasvuikäisiä, kuten Lenakin oli eli miten se kaikki vaikutti niin psyykkiseen kuin fyysiseen kehitykseen.

      R. luki Haapasalon ja tiestysti piti. Minä katselin kuvat;) Annoimme kirjan edelleen lahjaksi miehelle, joka oli siitä innostunut. Tuntuu, että nuo Haapasalon jutut ovat vähän sellaisia miehiin vetoavia.

      Poista
  17. Noinhan se juuri on. Ville on varmaan paljon kokenut, mutta niin taisi olla paroni Mhausenkin. (Kun tiedän, että olet tarkka saksan suhteen, niin en kirjoittanut nimen alkua kokonaan, en löydä sitä "y":tä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä ole;) Minulla se saksan 'yy' löytyy painamalla vasemalta alt ja sitten samaan aikaan oikean puolen numeroista 129 = ü. Tiesin kyllä heti, mitä tarkoitit. Lähestyn pilkkuja vain suomekielen yhdyssanoissa, mutta en niistä muille huomauttele, vain itselleni, jos mokaan.

      Ville on kuin nykyajan tuulimyllyä vastaan taisteleva Don....mikä hän nyt olikaan;) Miehet jotenkin tykkäävät lukea tuollaisesta, mutta myönnän, että minuakin eräät äärijutut kiinnostavat ja ne ovat mm. Admundsenin retkikunnan napajäätikköretki, joka päättyi onnettomasti sekä kaikki nuo vstaavat. Ja kuka nyt ei voisi olla kiinnostunut vaikkapa Titanicista...

      Poista
  18. Kiitos Leena tuosta jälkikirjoituksesta. Se lohduttaa suomalaista mieltäni. Leena Muhinan piirityspäiväkirja oli teos, joka kimposi silmiini kirjamessulehdestä ja ajattelin heti, että haluan sen lukea. Nyt olen lukenut ja vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, ole hyvä <3 Todella koskettava dokumentti, joka sai lukijan kuin elämään tuon saman, mitä Lena koki.

      Poista
    2. PS. Yiritin kommentoida sinulle, mutta en päässyt läpi....

      Poista