Jayne Anne Phillips: Suojelus

Heitä kehotettiin syömään aamiaisella joka lajia, aterioiden välillä ei tarjoiltu välipaloja. Ahmimisen ja puheen kumu paisui ruokalassa valtaviin mittoihin, rakennuksessa joka oli paljon päärakennusta pienempi mutta niin iso että valkoisille penkeille valkoisten pöytien ääreen istutettujen tyttöjen rivit mahtuivat sinne hyvin. Paljonko heitä oli? Myöhemmin he yrittäisivät ehkä muistaa, mutta sekamelska oli suuri, oli pöydät ja astiat, levälleen kiilatut keittiön heiluriovet, paksu Hilda Carmody, pääkeittäjä joka asui hökkelikylässä joen yläjuoksulla ja kaapi paistettuja perunoita suuresta mustasta paistinpannusta laajaan kulhoon. Sen helmoissa roikkui pikku Buddy jonka se ravisti irti kuin velton koiran ja kun poika kopsahti lattiaan yksi ovi työnnettiin äkkiä auki sisältä. Astiat olivat pöydissä ja ruoka...

Jayne Anne Phillipsin teos Suojelus (Shelter, Tammi 1995, suomennos Kersti Juva) sijoittuu Shelterin piirikuntaan Länsi-Virginiassa heinäkuun lopulla 1963. Menossa on tyttöjen partioleiri, jonka järjestäjänä toimii Amerikan vallankumouksen tyttäret –järjestö johtajattarena rouva Thompson-Warner. Kuuma heinäkuu liimaantuu niin mukana oleviin sisaruksisin Lennyyn ja Almaan kuin heidän parhaisiin ystäviinsä Capiin ja Deliaan. Kuumuus voisi olla syy kaikkeen, mitä leirillä tapahtuu,tai tyttöjen ikävät salaisuudet, mutta Hildan poika Buddy tietää, että kaikki on toisin koska hänen äitinsä mies Carmody on vapautunut vankilasta ja palannut takaisin. Hänen pitää sanoa sitä isäksi vaikka:

Buddy otti ison jääpalan suustaan, leukoihin koski. Hän piti sitä vapaassa kädessään ja liikutti sitä isän päässä, hiuksissa, ympäri, ympäri, vei sen sitten isän niskaan. Isä alkoi hengittää niin kuin sillä oli tapana, jalat eivät enää olleet kaiteella, se rötkötti haarat levällään. Nyt se varmaan jo piteli itseään, mutta Buddyn katse oli tien takana kiinteässä puurivissä, lehvistössä kaiteen tasalla. Hän näki ilman kuiskauksen kulkevan oksien läpi, seurasi sen liikettä...Hän liikutti jäätä isän valkoisilla pisamaisilla olkapäillä, mutta ei enää katsonut niitä; hänen piti viedä jää alas isän rinnalle, isän litteille ruskeille nänneille, niiden väliseen painaumaan, täsmälleen oikeaan paikkaan...

Suojelus on kirja, jossa Phillips onnistuu luomaan suorastaan hypnoottisen tunnelman. Tiheys ja jännite eivät petä hetkeksikään ja tiedän tähtikirkkaasti lukeneeni jotain unohtumatonta. Tosin osin samaa olen kokenut kirjoissa John IrvinginLeski vuoden verran ja Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Näissä kaikissa on tietysti yhteisenä nimittäjänä amerikkalaisuus, mutta myös rohkeus heittää lukija tilanteisiin, jotka ovat mahdollista tapahtua, vaikka kauhistuttavat, samaa on myös kudonta, jossa seitin tahmeus kiertyy lukijan ympärille upean tekstin laulaessa kilpaa kera kaskaiden kuin vahvistuksena sille, että vaikka partiotytöt laulaisivat savuisen kuumuuden yli 'Herra hyvä, suuri on' ja 'Herran käsi ruokkien suo leivän jokapäiväisen. Amen. Amen. Amen.', tarina kantaa outoa surua, sitä samaa kyyhkynharmaata surua, kuin maailman parhaat kirjat, ne joita ei unohdeta, kun kannet on suljettu, sillä miten voi unohtaa

usvan ja tuulen täyttäessä kaiken kostealta savulta lemuten, miten vihreän veden, jossa sammakot kutevat ja naisen happaman jogurtintuoksun, sen oikean, joka paljastuu hajuveden valheen alta, miten cinemaattisen kuvauksen, jossa kortit lentävät ilmassa hitaalla kaarella ja savukkeen päässä hehkuu tuli, kun sanatkin vuotavat ohuina savuvanoina, alastomat tytöt hopeisina yön poluilla, muistojen purjehtiessa tummaa ilmaa kuin merta, samalla kun tuuli laiduntaa jokirannnan metsissä ja lammen vesi nukkuu, kun pimeä metsä on kiedottu hiljaisiin käärinliinohin ja kaiken yllä kaskaiden crescendo ja nainen ooo, ooo, oo, käärmeet lentävät ja ruohikot täyttyvät niiden munista samalla kun pöydät notkuvat tuhdeista makkaroista, voissa uivasta perunamuussista, viininvärisinä valuvista punajuurista sekä pikkelssistä, jota parempaa ei ole saatu edes Pariisissa, kun siunaus asettuu rakennukseen kuin myrskyn keskus, kun kuuluu reippaitten partiotyttöjen laulu ja tuhkanväriset lepakot nousevat luolistaan, taivas vailla tähtiä ja kaiken peittää kultainen tomu

Olen  syvästi vaikuttunut ja jos itselläni olisi kirjallisia ambitioita, haluaisin kirjoittaa kuin Jayne Anne Phillips! Tätä ennen halusin kirjoittaa kuin Lionel Shriver, mutta pidetään hänetkin mielessä ja Joyce Carol Oates, Siri Hustvedt ja John Irving myös: Olkoon taivaamme tähtikirjailijoita ja heidän mestariteoksiaan, joista Suojelus on muita savuisempi. Tomun kultaa.

*****

Osallistun tällä kirjalla Opuscolon Keltainen kesä on täällä jälleen -haasteeseen.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Liisa, Kaisa V Kirjallisia kosketuksia, Katja  Minna ja Mai/Kirjasähkökäyrä