Nämä kaksi lausetta ovat kuin kaiken ydin Andrea Maria Schenkelin uusimmassa kirjassa Bunkkeri (Bunker, Gummerus 2011, suomennos Leena Vallisaari). Schenkel on tunnettu eleettömästä kirjoitustyylistään, jossa kuin uutislähetyksessä vain todetaan kauheudet. Tässä tyylissä häneltä on ilmestynyt loistava Hiljainen kylä sekä kiitettävä Tapaus Kalteis. Näihin verrattuna on kiinnostavaa huomata, miten eri alueilla Schenkel kauhuaan kuljettaa, sillä vielä ei ole toistosta tietoakaan, vaan nyt kauhulla on aivan uudet värit ja muoto. Nyt Paha ei aja polkupyörällä pitkin kylän raittia, vaan lymyilee talossa, jossa on bunkkeri ja sen väri on pimeys. Kauhu on pirstaloitunutta ja kertoo tarinaa milloin Naisen, milloin Miehen sisäisistä tunnoista, mutta niin, että Lukijan on helppo arvata kumpi on äänessä.
Alussa Nainen on Uhri ja Mies Sieppaaja. Takaumat lapsuuteen eivät mairittele Naista, kun taas Lukija alkaa helposti siirtyä jopa Sieppaajan puolelle kerronnan ja lapsuuden muisteluiden edetessä.
Istun suurella puulaatikolla ja katson ylös. Hän kulkee edestakaisin. Edestakaisin. Edestakaisin, samalla tavalla kuin äiti. Isä telkesi äidin yhä uudestaan sisään. Parin viikon välein äiti oli tuolla ylhäällä. En tiennyt, mitä hän oli tehnyt. Enkä uskaltanut kysyäkään. Isä oli varmasti oikeassa. Isä oli aina oikeassa. Toisinaan kuulin, kun äiti ja isä riitelivät. He huusivat toisilleen. Silloin painoin aina kädet korvilleni ja lauloin kovalla äänellä, ettei minun olisi tarvinnut kuulla. Ehkei äidillä ollut mitään sitä vastaan, että hänet teljettiin yläkertaan, ainakaan isä ei silloin voinut lyödä häntä.
Kirjan kahden kertojan lisäksi tarinaa kutoo Ulkopuolinen, joka selostaa sairaalassa tapahtuvaa vaikeaa kirurgista operaatiota, eikä Lukijan anneta tietää, kuka on Potilas. Näin tarina leikittelee kolmella isolla sirpaleella, joiden joukossa kahden selvästi sairaan mielensirpaleet, sillä niin Nainen kuin Mies ovat kokemustensa summa ja Uhrista ei ole tietoakaan ennen kuin viimeinen piste on saavutettu ja senkin jälkeen mieleen jää kytemään todella ikävä epäilys, että joku on pelannut peliä, jota halusi ja hinnasta viis.
Vertaan Schenkeliä vain Schenkeliin ja tällöin Hiljainen kylä on ylittämätön ja minulle nyt jopa jo maaginen, sillä se on elämäni ainoa ja ensimmäinen kirja, joka on kadonnut! Ilmeisesti vaikutuin kirjasta niin paljon, että se katsoi parhaaksi poistua elämästäni…Tapaus Kalteis miellytti minua poliisiraportoinnin tapaisella, hieman etäännyttävällä tyylillään, joka vain lisäsi tapahtumien uhkaavaa varjoa, jolla oli pyöräilevän ukon muoto. Bunkkerissa Schenkel selvästi kikkailee tyylillä, haluaa erota aikaisemmistaan käyttäen esimerkiksi hieman tähän kirjaan erikoista oopperahallusinaatiota, jossa aivan hitusen tekemällä tehdyn makua. Lopputulos on kuitenkin piinaava, nopealukuinen dekkari, joka myös väistämättä herättää ajattelemaan, mistä lähtökohdista, mistä lapsuuden kauhuista, mistä kuilun reunasta, syntyy se raja, jossa herkkä mieli lopulta särkyy. Minusta se kuilun reunan ylitys oli tässä kirjassa pienen pojan lemmikkijänis Hali, josta en voi edes kertoa teille, sillä…
*****
Andrea Maria Schenkelin uusi trilleri on piinallinen kamarinäytelmä - ja lähes anatominen lähikuva kahdesta tuhoutuneesta sielusta.
- Hendrik Werner, Die Welt -
*****
Tästä kirjasta ovat minun lisäkseni kirjoittaneet ainakin Suketus Hanna Susa ja Anki.
En ole lukenut, kun kirja on saanut täällä aika huonot arvostelut noihin aikaisempiin verrattuna.
VastaaPoistaAllu, krittikki on oikeassa eli kolmas kirja Schenkeliltä, on kolmanneksi paras häneltä.
VastaaPoistaTämä on sellainen dekkariharrastajan 'laiturilukeminen', mutta ei tätä kesken voi jättää.
Juu ei tämä mikään mahtava teos ollut, mutta piti otteessaan ja herätti pohdintaa kyllä kovasti. Ja silloin juuri sinä kommentoitkin, että olenko lukenut Hiljaista kylää. En ollut tuolloin, enkä vieläkään, mutta aion kyllä kirjan lukea vielä.
VastaaPoistaSusa, Hiljaisen kylän muistaa aina sen luettuaan. Monet kirjathan ovat ohi, kun on ne sulkenut. Tosin Siri Hustvedt antoi jossain kirjassaan päähenkilönsä sanoa, että 'kirja on aina ohi, kun se on luettu'. En ihan voi alleviivata.
VastaaPoistaHyvin Leena kuvasit kirjan keskeisen annin. Mulla oli ihan samanlaiset fiilikset: nopealukuinen ja otteessaan tiukasti pitävä, muttei huikea. Hiljainen kylä on lukematta. Pitää laittaa sekin luettavien listalle.
VastaaPoistaHei Leena
VastaaPoistaOsasit taas niin värisyttävästi kirjoittaa ja nyt jäin taas miettimään sitä Hiljaista kylää, joka on kadonnut! En ole sitä edes itse nähnyt missään liikkuessani esim. kirjastossa. Mieleni tekisi kuitenkin lukea - olisikohan pokkarina ilmestynyt...?
Anna Elina, kiitos! Miksi en löytänyt arvosteluasi, kun googletin...
VastaaPoistaHiljaista kylää ei kannata olla lukematta. Siinä on ikiaikaisuutta, joka toistuu aina vain. Kuin syvää elämän kirousta tai sitten vain sitä ihmisen peripahaa...
Hei!
VastaaPoistaIlman sinua ne tietäsi, että minulta puuttuu Hiljainen kylä! Kai uskot,että käänsin maat ja taivaat nurin sen takia;-)
Siis onko kirjan kaari niin lyhyt, että Hiljaista kylää ei enää saa sidottuna? Koita kysyä Gummerukselta suoraan. En tiedä, onko tullut pokkarina, mutta niiden präntti on niin kauhean pientä lukea...kärsimystä.
Vieläkin lupaan Hiljaisen kyläni sinulle, jos se jostain löytyy! Schenkelin kirjat ovat kooltaa pieniä, joten se voi olla ihan missä vain.
Tämä olikin mielenkiintoinnen blogi, löysin tänne samakasan kautta juuri äsken!
VastaaPoistaOlen kirjahullu ja nykyisin dekkarifriikki, luen lähinnä skandinaavisia dekkareita alkukielellä.
Tuota Hiljaista kylää saa ainakin Adlibriksestä sidottuna.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512077760
Hei!
VastaaPoistalaitoin viestin ja se taisi kadota virtuaaliavaruuteen.
Tämä onkin mielenkiintoinen blogi, löysin sen juuri äsken samakasan kautta.
Olen dekkarifriikki, ja luen nykuisin skandinaavisia dekkareita ruotsiksi. Paljon muitakin kirjoja tietysti, ja ruotsin kielellä siksi, että täältä on vaikea saada suomen kielistä kirjallisuutta kirjastosta.
Tuo Hiljainen kylä löytyy ainakin sidottuna Adlibriksestä. Tilaan usein kirjoja sieltä, kun se toimii niin nopeasti.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512077760
Laali, mikään ei kadonnut, en vai ole täällä ihan aina;-)
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Olen varma, että Sara, joka ei ole kirjaa vielä lukenut, nyt ottaa neuvostasi vaarin.
Minä luen melkein laidasta laitaan, paitsi en kaikkein kevyintä hömoppää, en scifiä enkä mielelläni sotakirjoja.
Kiva, että eksyit tänne. Eksyminen on joskus perillelöytämistä.
Mukavaa suven jatkoa!
Leena, ei ihme, ettet arviota löytänyt, koska en ole sellaista kirjoittanut. ;-)
VastaaPoistaVaikka tahtoisin, niin en ehdi kirjoittaa kaikista kirjoista. Rutiinin puutetta kenties? En kuitenkaan halua vähentää lukemistani vain sen takia, että ehtisin kirjoittaa kaikista kirjoista. Mulle lukeminen tulee ensin ja sitten vasta kirjoista kirjoittaminen. Niin on ainakin toistaiseksi.
Joskus tosin olen miettinyt, että voisihan sitä kirjoittaa joistakin kirjoista tosi lyhyesti, mainita vain keskeiset seikat ja antaa tähdet. Ei kai kaikkia tarvitsisi arvioida niin perusteellisesti...
Yleensä tulee teksti, että kommentti julkaistaan sitten kun se on tarkastettu tai jotain sinne päin, mutta nyt ei tullut, siksi kuvittelinkin että juttuni oli noin vain hävinnyt virtuaaliavaruuteen.
VastaaPoistaNythän sitten onkin sama asia kahteen kertaan kirjoitettu, tuleepa ainakin selväksi! :D
Minäkään en jaksa lukea kevyttä hömppää, enkä usein sotakirjojakaan. En pidä scifistäkään. Kaikki muu käy. Toissa vuonna luin pitkästi yli sata kirjaa, kuljin lautalla töihin, eikä ollut muutakaan tekemistä matkan aikana.
Ajattelin lainata Myrskyluodon Maijan kirjastosta seuraavaksi, kun en ole koskaan lukenut sitä ruotsiksi enkä oikein muista milloin luin sen suomeksi.
En ole päivääkään lukematta! Olen sen verran riippuvainen! Mutta se on mukavaa riippuvaisuutta.
Kun viime yönä tulin laivalla Turusta tänne Ahvenanmaalle, ostin Mary Higgins Clarkin kirjan "Missä olet nyt".
Minusta se ei ole oikein hyvä kirja, vaikka Clark onkin supersuosittu esim. Ranskassa, eniten luettu ulkomaalainen kirjailija siellä, ja USA:ssakin hänen teoksiaan on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta.Hänhän on saanut vaikka minkälaisia palkintojakin.
Olen lukenut ennenkin hänen kirjojaan, ainakin nuorempana, mutta nyt tuntui liian heppoiselta. Johtuneeko iästäni? Mene tiedä!
Kiva löytää tällainenkin blogi!
Hyvää suven jatkoa sinnekin!
Laali, aloitan siitä mitä muistan;-)...siis Clarkin taso vaihtelee. Minä en ennen pitänyt hänestä ollenkaan, mutta sitten luin Kodin suojassa ja muutin mielipiteeni. Myös Murha sydämellä on todella hyvä ja siinä on myös kaikkien aikojen tyylikkäin dekkarin kansi.
VastaaPoistaClark on heikoimmillaan heppoinen.
Lue Minette Waltersin kuvanveistäjä. Kirja on dekkarien aatelia!
Lue myös Julie Parsonsin Tiimalasi. Älä välitä siitä kirjaa halventavasta kannesta, vaan keksity sisältöön.
Minullakin on lukuaddikti ja tämä on aika vakavaa sorttia, sillä voin valvoa lukien aamukolmeen...helposti.
Sinä luet sitten saman verran kuin minä. Kai sinulla on myös kirjablogi sitten? Minä luin edellisvuonna 140 kirjaa ja kirjoitin jokaisesta. Sitten päätin pudottaa määrää, mutta väkisin meni yli sadan. Ehkä tänä vuonna luenkin vain 99 kirjaa.
Anna Elina, no eipä ihme...minä googletin kaikella tapaa.
VastaaPoistaSinä onnellinen kun pystyt pitämään itsesi rajoissa! Minä kirjoitan kaikesta mitä luen. Vuodessa on ehkä 1-2 kirjaa, joista en syystä tai toisesta kirjoita.
Tottakai voi. Jokainen voi kirjoittaa kirjoista ihan omannäköisellään tavalla. Minullakin olisi varaa helpottaa, mutta kun on tällainen perinpohjainen luonne rasitteena.
Minä en pidä kirjablogia, en aina muista edes lukemieni kirjojen nimiä, vaikka muistan kyllä kirjailijat! En millään ehtisi kirjoittaakaan - ihmettelen miten sinä ehditkin! Mutta kiva kun ehdit!
VastaaPoistaMinette Waltersia olen lukenut, mutta en millään muista kirjojen nimiä. Joskus lainaan kirjan ja huomaankin sitten että olen jo lukenut. Kun en aina muista nimeä, niin joskus erehdyn (jos en lue takakannen tekstejä).
Nyt on kirjojen lukeminen vähentynyt hieman, kun on ollut niin paljon muuta tekemistä, uusi työ ja uusi harrastus, tiffanytyöt, ja vasta ostetun talon iso piha missä on paljon tekemistä kesäisin - niin ja sitten kirjoittelen kaikenlaista.
Mutta silti luen joka päivä, vähintään parikymmentä sivua. En osaisi elää ilman kirjoja ja lukemista. Tuntuisi kyllä kamalalta. Lukeminen ottaa yleensä aikaa tv:n katselulta, se onkin minimaalista, mutta ei haittaa minua!
Tänään tuli kirjastosta muistutus, että on palauttamatta Viggo Cavlingin kirja Rörmokaren, jonka olin palauttanut jo aikoja sitten.
Laitoin sähköpostia, ja olivat tarkistaneet heti, ja kirja löytyikin hyllystä! Jo toinen kerta vuoden sisällä, vaikka palautuskuitissa on selkeästi vahvistettu kirjan palautus!
Laali, minä en käy kodin ulkopuolisessa työssä, mutta minulla ei ole aikaa lukea kuin öisin. Aamupäivisin kirjoitan. Mies on liike-elämän pyörityksessä ja minulla on iso talo, puutarha, joka vie päivästä tunteja, vanha koiruuss ja sen mukaiset hoidot ja usein vielä tyttären koirkain 'hoidossa'. Toivon aina vain vuorokauteen lisää tunteja. otan unirästit takaisin viikonloppuisin.
VastaaPoistaJa minäkin kirjoitan myös muuta kuin blogiini.
Minä katson televisiota ehkä kerran viikossa yhden tunnin, aina en edes sitä.
Laali, tapasin sinut tänään ja sinä kirjoitat ihastuttavan pitkiä kommentteja. Blogistasi tulisi huiman suosittu! Sinulta selvästi virtaa sanoja vähintäin yhtä tulvehtien kuin minulta, joten tule mukaan vain!
♥
Hih... minulla on tapa kirjoittaa vuolaasti, en osaa olla lyhytsanainen, vaikka joskus pitäisikin! Ei ole ongelma eikä mikään kirjoittaa muutama A4 jostakin ihan mitättömästä asiasta.
VastaaPoistaMinä olen aina sanonut että minun vuorokauteni pitäisi olla vähintään 28 tuntia, sellainen rytmi sopisi miulle mainiosti, ehtisi tekemäänkin jotain.
Minun aikaani vie kaiken muun lisäksi myös kaksi koiraa ja politiikka (puolue ja kunnalliset sekä maakuntahallituksen luottamustoimet), mutta sehän vain piristää. Syksyllä on vaalitkin.
Minäkin luen yleensä öisin, ja otan univelat takaisin viikonloppuisin, mikäli koirat sen sallivat! :D
Ja todellakaan ei tarvitse olla töissä ollakseen kiireinen. Tekemistä riittää, jos on tekeväinen ja haluaa tehdä, tai on kiinnostusta. Aivotkin pysyvät notkeina kun tekee kaikenlaista.
Minä luen melkein ainoastaan ruotsin kielellä nykyisin, kun kirjastossa ei ole paljon kirjallisuutta suomen kielellä.
Nyt on kesken Leif G W Perssonin kirja "Faller fritt som i en dröm", Olof Palmen murhasta.
Löysin suomeksikin siitä:
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/leif-gw-persson-putoaa-vapaasti-kuin-unessa/270888
Laali, sama vika sanoi Rahikainen! Vain kommenteissa olen joksus oppinut tiivistämään, kun aika vain loppuu. On hirveää hokea ajan puutetta, kun vika on takuulla omassa itsessä. Olen aina halunnut nousta kaikkiin juniin, enkä veläkään tajua, että joku juna voi lähteä ihan ilman, että minä olen siinä mukana.
VastaaPoistaSinä taidat olla projektityyppiä kuten minä. Minulla on ollut monta projektia ja yksi teki Salaisesta puutarhastani kuuluisan. Nyt se on sitten yritettävä pitää vähän jommoisessakin kunnossa. Toiovn myös salaa, että puutarha pitää minut kunnossa, kuin kiitokseksi.
Puoluepolitiikkaa olen vain sivunnut, sillä huomasin, että se ei jotenkin ole mun juttu. Olla itse siinä mukana aktiivisesti. Se oli tarjolla juuri kun aloitin blogini. Valitsin mielummin tämän ja yritän olla tekemättä blogissani politiikkaa. Olen sanonut muutaman mielipiteen, mutta ne ovat sellaisia yleishumanistisia - minun mielestäni.
Tärkeintä on kirjoittaminen ja intohimo kirjoihin sekä elämään.
Koirat ja issikat ovat myös aika tärkeä asia. Elämän mauste ja myös paras ystävä on koirani, joka saa minut vieläkin nauramaan, on aian uskollinen ja se kaikkein pyyytettömin, vaikka pitääkin minut hyvin tietoisena siitä, että minä olen vain hoviväkeä. Tyttäreni kääpiövillakoira aivan selvästi jo matkii minun noutajaani...;-)
Waltari on todennut, että järki kasvaa lukemisesta. Voi olla mahdollista, mutta ainakin liikaa lukeminen lisää unohtelemista. Joskus mietin ihan tosissani, että voiko liika lukeminen aiheuttaa dementiaa, kun löydän lukulaisni jääkapista.
Vaikka olen kotoisin länsirannikolta, mutta en koe ruotsin kieltä itselleni läheiseksi. Vain Södergaranin runoja luen sekä suomeksi että ruotsiksi. Saksaa olen yrittänyt pitää edes hiukan yllä kertauskursseilla ja enkkuhan on ihan kuin joku itsestäänselvyys.
Palme oli kiinnostava herra, mutta hiukan vanhempi historia on enempi minun juttuni. Minua kiinnostaa USAn historia sekä politiikka. Romanovit sekä muutaman hirmuhallitsijan elämä eli vankileirien saaristo ja kolmas valtakunta.
Yhden kiinnostavan ruotsalaisen herran elämänkerran luin tänä keväänä: Bengt Jangfeldtin kirjan Axel Munthe - tie caprin huvilalle.
Minä olen oppinut ruotsin kielen Ruotsissa asuessani, tai olihan minulla kouluruotsi pohjana, siitä oli hyvä jatkaa.
VastaaPoistaAsuin siellä kahteen otteeseen, yhteensä noin 20 vuotta. Olin peräti elokuva-alalla, koordinaattorina Ruotsin toiseksi suurimmassa elokuvakeskuksessa ja seurasin siis läheltä elokuvan tekoa. Se oli mielenkiintoista työtä.
Olin kyllä monessa muussakin työssä huonekaluliikkeen johtajasta rautateiden cateringpalvelujen työnhjohtajaan ja pankkineitiin siellä.
Kaikenlaista on tullut tehdyksi elämän varrella, Virossakin piipahdin muutaman vuoden oman rakennusyrityksen puitteissa kun asuin Porvoossa. Olin siellä kun Viro itsenäistyi, oli se pelottavaa!
Olen itse syntyisin täysin suomenkielisestä perheestä Pohjois-Pohjanmaalta.
Seikkailunhalu vei Ruotsiin nuorena. Sitten paluu Suomeen, Porvooseen, ja sitten taas muutto takaisin Ruotsiin. Ja sieltä tänne Ahvenanmaalle työn perässä.
Politiikkaa en juurikaan kirjoittele muualla kuin poliittisessa blogissani, sielläkin aika harvoin.
Mitä nyt joskus jotain yleisiä mielipiteitäni kerron esim samakasassa, kuten muutkin. Inhoan poliittista tuputtamista ja besserwissermeininkiä.
Minun saksan kieleni on aika ruosteessa, ymmärrän kyllä hyvin, mutta kirjoittaminen on jo vaikeaa. 90-luvun alussa Virossa tarvitsin sitä kieltä, ja pärjäsin kohtalaisen hyvin, mutta kieli unohtuu kun sitä ei käytä, vaikka palaa kyllä pian takaisin jos joutuu taas käyttämään.
Englanti säilyy freesinä kun kirjoittelen englanniksi joka päivä amerikkalaisten kaukaisten sukulaisten kanssa, ja töissäkin se kieli on jokapäiväistä. Käännän paraikaa töissä pitkää lakijuttua englanniksi.
Minäkin tykkään historiasta, nimenomaan vanhemmasta. Olen nyt kirjoittamassa kirjaa Krimin sodan, eli Oolannin sodan ajasta, fiktiivistä romaania siis, jonka tapahtumat ovat täällä Ahvenanmaalla ja sen aikaisessa Englannissa. Ei kai siitä koskaan tule kirjaa, mutta kiva sitä on kuitenkin kirjoittaa! Olen ottanut selvää historiasta, että tulee jonkinlainen todellinen tausta siihen kirjaan.
Olen nyt lukenut skandinaavisia dekkareita, ja Leif G W Persson kuuluu niihin. Tämä Palme-kuvaus on harvinaista tyyliä Perssonille. Yleensä jutut ovat fiktiivisiä, näissä on kuitenkin todellisuus taustana. Perssonhan on semantikko ja kriminologi.
Pidän erityisen paljon islantilaisesta Arnaldur Indriðasonista. Johtuneeko osittain minulle eksoottisesta ympäristön kuvauksesta. Olen aina halunnut käydä Islannissa.
Nyt kai täytyisi pakottaa itsensä nukkumaan vähitellen, se pakollinen lukuhetki tietenkin sitä ennen, että jaksaa lähteä töihin aamulla!
On ollut kiva kirjoittaa tänne.
Laali, minä olen kotoisin Sataknnasta, mutta olen äitini puoellta karjalainen. Vähän vilkas - joksus.
VastaaPoistaMinäkin halusin lähteä, mutta en Ruotsiin vaan Lontooseen. Silloin isä tli väliin;-)
Myöhemmin olimme mieheni työn takia muuttamassa Irlantiin, jossa vietimmekin muutamia viikkoja tutstuen mm. taloon, johon olisimme asettuneet yms. Se reissu stoppasi riskiraskauteen, jolloin en uskaltanut jättää omaa lääkäriäni täällä.
Minä luen pohjoismaisia dekkaristeja runsaasti, mutta en jälkeenpäin muista, kuka on norjalainen, kuka ruotsalainen etc. Olen tehnyt heitä blogiini runsaasti.
Historia on niin kiinnostavaa! Ellei tiedä menneisyttään ei tunne nykyisyyttään, eikä tulevaisuudesta yhtään mitään.
Sinä jaksoit vielä kirjoittaa, minä menin nukkumaan, sillä minulla oli eilen vielä yllätysvieraskin iltapäivästä aika myöhään ja nukahdin vallan mitään lukematta. Ei tavallista.
Mukavaa viikkoa sinulle Laali, jonka elämästä varamsti saisi kirjan.
Kn Viro vapautui valvoin mökin terassilla kaksi yötä runsaasti kyynelehtien ja radiota kuunnellen. Vaikka en ole ikinä ollut Virossa, tunnen sinne kohtalon yhteyttä, joka panee miettimään sitä isäni aikanaan tekemää sukututkimusta, jossa jäljet hävisivät Saksaan...mahtoiko se olla sittenkin Viro.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja pitikin heti mennä tutkimaan Amazoniin ja sieltähän näitä saa!
VastaaPoistaLuin juuri Tapaus Kalteisin ja pidin siitä. Oli hyvin erilainen kuin monet muut, mutta pidin siitä. Hyvä voittovalinta siis :))
Elegia, lue eka se Hiljainen kylä.
VastaaPoistaTapaus Kalteis on hyvä. Pidän siitä uutisraprotoinnin tapaisesta tyylistä. Ihme, että valitsit juuri sen;-)
Minäkin olen aika vilkas ja puhelias! Ja kirjoittelias! :D
VastaaPoistaMatkustaminen olisi superkivaa!
Ja minäkin olen miettinyt muuttamista sekä Englantiin, USA:han että Kanadaan. Aina vain on tullut muita asioita väliin. Nyt ystävätär houkuttelee Espanjaan muuttamista, hän itse muutti noin vuosi sitten.
Viron työreissu oli pitkä ja vaiheikas. Me tosissaan luulimme, että nyt tulee lähtö Siperiaan, kun Viro itsenäistyi.
Konsulaatti soitti meille silloin itsenäistymisen aikana, ja antoi muutaman suomalaisen ihmisen osoitteen.
Meidän pitäisi hakea heidät autollamme ja mennä sitten kiireen vilkkaa eräälle meren lahdelle, missä Nesteen tankkeri odotti meidän mahdollista evakuoimista. Konsulaatin uutta soittoa hakemisesta piti siis odottaa.
Meillä oli ainoana suomalaisista siellä työskentelevistä kiinteä asunto (meillä talo vuokrattuna) ja lankapuhelin. Kännykät eivät silloin vielä olleet luotettavia eikä kantavuus varmaa. Tämän vuoksi meidät määrättiin evakuointiapulaisiksi.
Silloin tuntui synkältä ja pelottavalta. Mutta konsulaatin uutta soittoa ja käskyä pakenemisesta ei koskaan tullut. Onneksi! Kyllä aika oli pitkä silloin, eikä koskaan aika ole madellut niin hitaasti!
Seuraavina päivinä näimme tankit Toompean mäellä ja se näytti aika ilkeältä.
Huh... muistelen sitä vieläkin joskus ja kylmiä väreitä kulkee pitkin selkäpiitä kun mietin miten olisi voinut käydä meille, sekä virolaisille! Se tunne oli kamala, ja muistan ne päivät jotenkin pimeinä ja hyvin synkkinä ja pelottavina.
Olen joskus aikonut kirjoittaa kokemuksistani Virossa ja jääkiekkojoukkueen matkanjohtajan seikkailuistani USA:ssa, mutta siitä ei ole vielä tullut mitään. Ehkä vielä joskus! :D Blogissani on vähän juttua kuitenkin.
Minä olen aina pitänyt Irlannista jostakin syystä, vaikka en ole koskaan käynyt. Olen matkustellut kuitenkin jonkin verran, mutten valitettavasti koskaan eksynyt sinne, 26 muuhun maahan kylläkin.
Nyt onkin kahvikuppi tyhjänä, joten pitää jatkaa töitä!
Helteet alkoivat taas!
Virossa oli paljon saksansukuisia ihmisiä, meidän siheerimmekin oli saksalaista sukujuurta, ja häntä seurattiin aika tarkasti Neuvostoliiton aikana!
VastaaPoistaLaali, kaikki kolme samaa!
VastaaPoistaSe oli! Kun monen vuoden jälkeen saatoimme jälleen palata koiruuselämään, olemme tyytyneet vain pitkän vikonlopun kaupunkilomiin. After Olga, palaamme jälleen Eurooopan kiertolaisiksi. Miedän labbis kesti hyvin muutamine viikkojen eron, mutta novascotialaiselle perhe on kaikki kaikessa.
Minussa asuu pieni britti, joka kaipaa asumaan Englantiin. Se näkee, ken elää. Mieheni käsitys Englannista ei ole yhtä AURINKOINEN kuin minun. Minä pidän sateesta.
Siinä olisi voinut käydä tosi huonosti. Minäkin jännitin niin etten voinut syödä mitään ja kun lopputulos paljastui, istuin siinä terassilla katsellen öistä Päijännettä kyynelehtien.
Kirjoita ihmeessä. Mun täytyy nyt käydä vilkaisemassa sun blogia...een ensin parit aamukastelut puutarhassa. Olenkin jo taas myöhässä. Minulla käy ihan vieraitakin ihmisiä tätä katsomassa ja yritän pitää vielä pari viikkoa tasoa, sitten annan periksi, kunnes ensi kevät koittaa.
Irlnannissa minulle tapahtui asioita kuin ihanassa unessa. Kerron sitten joskus ajalla. Nyt haluaisin matkustaa lomalle Skotlantiin.
***
Tiedän Viron saksalaiset, siksi sitä olenkin miettinyt...
Hiljainen kylä olisi varmasti luettava, koska kehut sitä kovin. Luin Bunkkerin ja se oli ihan vetävä, koska oli niin tiivissä muodossa.
VastaaPoistaHanna, Hiljainen kylä oli niin paljon enemmän...Ja siksi sitä eräs kirjabloggaaja kysyikin minulta, mutta se on ainoa kirja elämässäni, joka on kadonnut.
VastaaPoistaTulenkin lukemaan,mitä olet saanut Bunkkerista irti.
(Kaiva nyt jostain se Shriverin Syntymäpäivän jälkeen ja kerro Anna-Riikalle, että Kaksoisvirhe menee minulle päähän kuin häkä!)