keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hans-Ludwig Kröber: Murha

Tuntui kiinnostavalta lukea oikeuspsykiatri  Hans-Ludwig Kröberin teos Murha – Tarinoita todellisuudesta (MORD, Atena 2013, suomennos Anne Mäkelä), sillä Kröber on ollut mukana monen murhaajan arvioinneissa kun on pitänyt arvioida, onko murhaaja ollut teon tehdessään syyntakeinen vai ei, ja etenkin siinä vaiheessa, kun on pitänyt päättää vankeusajan lyhennyksestä tai jopa murhaajan täydestä armahtamisesta. Kyseessä on yhdeksän murhaa, yhdeksän murhaajaa. Kirja ei mitenkään yritä puolustella tekojen tekijöitä, mutta on aivan selvää, että on syitä, jotka ajavat toiset tietyissä tilanteissa ylittämään rajan, josta ei ole paluuta. Näin Kröber:

Monet toiveemme, tunteemme ja ajatuksemme saattavat olla yhtäläisiä – mutta me osaamme käsitellä niitä säädyllisesti tai joku vapauttaa meidät ahdingostamme. Mutta me olemme myös kiinnostuneita niistä, jotka ovat päättäneet toisin. Ja me tiedämme jotain syyllisyydestä. Siksi – niin toivon – nämä tarinat tahtovat tulla kerrotuksi. Tarinat tästä lähistöltä.

Tuo ’tästä lähistöltä’ kuulostaa miltei uhkaavalta, mutta sehän on faktaa, että joukossamme liikkuu eri tavalla lain rajoja ylittäviä kanssaihmisiä, joissa ei ole mitään merkkiä alttiudesta rikoksista suurimpaan, murhaan. Toisaalta Kröberin tarinat ovat Saksasta ja hän itse johtaa Berliinin Charité-sairaalan  oikeuspsykiatrian laitosta.  Kröberin kerronta on miltei toteavaa, mutta ei täysin tunteetonta. Itse rikoksilla ei mässäillä ja täytyy myöntää, että kun on murhaajan, tulevan sellaisen, pään sisällä jutun alusta asti, jotenkin teko muuttaa luonnettaan, mutta paha ei pyyhkiydy hyväksi. Musta ei muutu valkoiseksi. Veri ei muutu lumeksi.

Kirjan yhdeksän tarinaa poikkeavat paljonkin toisistaan, mikä vain lisää kiinnostusta. Ensimmäinen tarina, Matka tulevaisuuteen, alkaa kuitenkin muualla kuin Saksassa. Alexander Witte haluaa itsensä ja perheensä Kazakstanista Saksaan paremman elämän toivossa. Hänen isoveljensä Gregor asui Brandenburgin osavaltiossa ja Alexander lähtee matkaan ennen perhettä valmistellakseen kaiken kuntoon perheen muuttoa varten. Matka on pitkä ja se tehdään linja-autolla.

Ensimmäinen yö oli mennyt, ja toinen päivä, he olivat kääntäneet kellojaan, ja pimeä oli laskeutunut taas aikaisin. Toinen yö oli Alexanderille erityisen vaikea. Hänen oli lähes mahdotonta sietää valojen ja pimeyden jatkuvaa vaihtelua, kun he ajoivat nyt tiiviimmin asuttujen seutujen läpi, kylien ja kaupunkien halki, ja Alexander näki katulamppuja, valaistuja ikkunoita ja huoltoasemia.

Oijoi, ette ikinä voi uskoa, miten Alexanderin matka päättyy…ja loppukuvioissa on mukana Kröber.

Fritzin rakkaus kertoo Fritz Wolkowista, joka toisin, kuin monet Kröberin tutkimat rikolliset, ei olekaan lähtöisin Berliinin työläiskortteleista, vaan preussilaisesta Saksin maakunnasta.  Fritz sekaantuu monenmoiseen rikolliseen ja joutuu lopulta nuorisovankilaan, josta pääsee vapauteen 1962 ollessaan täysi-ikäinen, 21-vuotias. Vapautuessaan hänellä on aikaa viisitoista päivää ensimmäiseen murhaansa, mutta se pysyy salassa 18 vuotta!  Mitä Fritz tekee nämä vuodet ja kuka on hänen elämänsä rakkaus, on niin uskomatonta, että keksisikö kukaan dekkaristikaan moista.  Kaikki alkaa siitä, kun Fritz on taas jostain ’posessa’ ja hän ilmoittautuu yleissivistyksensä parantamiseksi Saksan uudemman historian kurssille, jota vetää 32-vuotias Renate Schuster…

Jokainen kirjan tarina on kiinnostava. Kellarissa on Gerd Fuhrmannin tarina, jossa uhrin käytös tekee kaiken tyhjäksi ja Tyynysodassa tutustumme Alan C. Powesiin ja hänen vaimoonsa Melindaan.  Siegfried taas on kertomus miehen mielen kehittymisestä lapsuudesta aikuiseksi paatuneeksi rikolliseksi, jossa Kröberkään ei näe toivoa. Murhaajan äidissä tapaamme Magdalene Fürstnerin, vakavan naisen sinisessä jakkupuvussa ja jäykässä kampauksessa. Naisen, joka oli yrittänyt tehdä kaiken oikein, mutta onnettomuus tulee ja se täyttää koko kodin, eikä ole pakoa pahasta.

Kirja ei siis todellakaan ole murhaajien puolella, mutta nykymaailmassa on tapana antaa oikeus ja puolustus pahimmallekin rikolliselle. Lukijalle tämä antaa tuntumaa siihen, mikä on käänne pahaan, miten pienestä se on kiinni ja mitä se vaatii muilta. Ketkä ovat uhreja ja onko paluuta normaaliin enää olemassa. Minusta kirjan tarinoista eniten dekkarimainen on Hampaanjäljet rinnassa, sillä ihan oikeasti, vieläkin on täydellisen murhan illuusiossa eläviä:


Gerwin Moss ei osannut enää sanoa, milloin oli tarkalleen ottaen päättänyt tappaa vaimonsa, kun hän tunnusti teon ensimmäistä kertaa viidentoista vuoden jälkeen. Se taisi olla kaksi vuotta ennen tekoa, siitä alkaen hän oli voinut paremmin. Ajoittain hän oli luopunut suunnitelmastaan, mutta jatkanut sitten kuitenkin sen toteuttamista. Hänelle oli alusta asti selvää, ettei olisi oikeudenmukaista, jos hän joutuisi sovittamaan tekoa elinkautisesti. Elinkautinen oli tuolloin todella elinkautinen, paitsi jos sai jossain vaiheessa armahduksen. Armahdustapauksista vain ei kuullut juuri koskaan. Häntä voitaisiin epäillä, mutta hän ei saisi joutua todistetuksi syylliseksi. Olihan hän sentään diplomi-insinööri, tottunut pikkutarkkaan työhön. Sen piti olla ja siitä tulisi täydellinen murha.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

6 kommenttia:

  1. Taas kävi näin että vastoin antipatiaani dekkareita kohtaan, kiinnostun! Vai onko tämä dekkari oikeastaan? Joka tapauksessa kiinnostavalta vaikuttaa. Kuinka päädyit tähän? Onko jollain listallasi tms vai törmäsitkö sattumalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ja syystä! Tämä ei oikeastaan ole dekkari, vaan eräänlainen tietokirja, joten ehkä tein väärin laittaessani kirjan dekkareihin, mutta minulla nuo kaikki genrerajat ovat muutenkin kuin hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois. Perustelen asiaa itselleni niin, että tämä kirja kiinnostaa ainakin dekkarien lukijoita, mutta varmasti myös muita.

      Seuraan kustantajia, joilta saan arvostelukappaleita ja luonnollisesti tämä kiinnosti minua. Tässähän on ihan faktaa eikä kauhulla retostella. Atena tekee loistavia tietokirjoja.

      Poista
  2. Hyvä pohdinta oliko tämä dekkari vai jotain muuta. Minuun upposi hyvin. Mielenkiintoinen teos, suosittelen. Ja nimenomaan tietopakettina mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, laitoin tämän nyt kuitenkin dekkareihin, sillä jännityskirjojen lukijat takuulla tästä vaikuttuvat. Sama täällä eli vaikka tarinat olivat lyhyitä, ne olivat tiheitä. Tämä on puhdasta faktaa, mutta kun minulla ei ole tähän sopivaa tietokirjastoa palkissani, niin olkoon nyt sitten dekkareissa.

      Poista
  3. Hitsit... tämä vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista