torstai 1. heinäkuuta 2021

Ihana heinäkuu on alkanut ja...


 Ihana heinäkuu on alkanut ja olen edelleen hitaasti blogin suhteen, mutta mitä sitten näinkään: 

Viime kuussa oli kävijöitä ollut Leena Lumissa 95 492 eli vähää vaille satatuhatta! Kiitos teille vierailijoilleni♥♥ Tällaista nyt juuri kun mietin, että luopuisinko, sillä elämässämme tapahtuu monenmoisia mullistuksia. Omaa jaksamistakin pitää tietysti ajatella. Katsotaan. Nyt ainakin luen erittäin vetävää trilleriä, joten aamukahteen meni taas.


Olen hyvin vähän tuonut esiin puutarhaani normaalisti tähän aikaan verrattuna, mutta kun olemme olleet poissa ja kohta taas. En ehdi kuvaamaan. Tosin löysin kuin salaa kasvaneen köynnöshortensian.


Erittäin huonossa maassa kuin salaa on syttynyt kasvamaan kauan kitkuttanut köynnöshortensia, joka nyt painelee männynrunkoa ylös varsin hyvin kukkien. Se ympäröi osin jo lepakkohotelliamme. Köynnöshortensia on niin ihastuttava, että niitä taitaa olla yksitoista...

Toinen yhdentoista sarjaan pääsijä on kartiovalkokuusi, joka on mainettaan helpompi kasvi.


Lintuset toivottavasti jo turvaisasti ulkona pesistään. Onneksi vielä kuuluu yöllä laulua. Tunnistamme mustarastaan, mutta sen jälkeen aloittaa joku muu...

Sieluni vaeltaa usein täällä kaukana, mutta siellä ne odottavat...


Helmiorapihlajan kukinnolla annan teille kauneimman kiitoksen jokaisesta visiitistänne luokseni♥

♥:lla Leena Lumi

pääskyskuva Pekka Mäkinen

PS.. Laiskana ei olla oltu, sillä mansikoita on säilötty jo yli parikymmentä kiloa, sitten mustikat, vadelmat ja luumuja sekä kirsikoita kellariin muhimaan joululikööriksi. Kiva antaa myös lahjaksi.

Reima kotiterdellä. Oli niin kuuma, että pääsimme aloittamaan klo 21 about, mutta sitten viivyimmekin eli se elämänpituinen keskustelu....kuin myös hyvä hiljaisuus♥

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Hyvää heinäkuun jatkoa sinulle, Leena! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunista heinäkuuta Leena. Ja kuvia ihanasta puutarhastasi:)
    Oi parikymmentä kiloa mansikoita,valtava määrä, Täällä olivat mansikat tänä vuonna (talvella ,keväällä) tosi kalliita, kiitos normaalia lämpimämmän talven, eikä tullut ostettua mansikoita kuin ehkä kerran,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin sinulle ja kiitos♥

      Meillä eivät mansikat niin kalliita, mutta vadelmat. Onneksi niitä emme tarvitse kovin paljoa. Katsos kun aina ja etenkin pakkasilla se kuningatarsoppa haudutetun riisipuuron kanssa...

      ♥♥

      Poista
  3. Köynnöshortensia on ihastuttava köynnös.
    Mukavaa heinäkuuta ja mielenkiintoisia kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, niin minustakin ja myös Alvar Aalto piti nimenomaan köynnöshortensiasta.

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  4. Kauniita kesäisiä vehreitä kuvia puutarhasta :) itsellä blogi uinui enemmän ja vähemmän usean vuoden ajan. Läheisen sairastaminen ja poismeno veivät kaikki voimavarat. Nyt olen kuitenkin iloinen, että en lopettanut blogejani. Tänä keväänä olen taas innostunut runojen ja kirjoitusten, sekä valokuvien maailmaan. Saan niistä valtavasti iloa ja voimaa. Hyvää heinäkuuta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo ki, kiitos♥ Minulla ei ole uinuttu yli 12 vuuoteen!

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  5. Kivaa kesää edelleen, jännää mitä loppuvuosi tuo vielä tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Allu♥ Niin...sitähän ei koskaan tiedä mitä jännää voi tapahtua!

      ♥♥

      Poista