Ensilumikaan ei ole vielä saapunut, mutta viikonloppuna on isänpäivä. Isäkin asuu tähdissä ja muistoissa. Me täällä arjessa mietimme mitä tarjotaan isänpäivänä. Vaikka oma isä ei enää ole mukana on isiä, isoisiä ja isoisoisiä. Meillä on suunnilleen aina valmistettu silloin gulassi, mutta nyt keksimmekin valmistaa maailman parasta lohilaatikkoa, joka maistunee kaikille. Syömme paljon merikalaa ja nyt sitten taas.
%20(1).JPG)
Löysin facebookista Sikke Sumarilta tuunatun lohilaatikon, jonka alkuperä on ymmärtääkseni Stefan Ekengreniltä. Satakuntalainen sanoisi lohiloota ja niin se menee usein vielä minullakin. Sikkekin hiukan tätä varioi ja nyt minä kanssa, joten luovuutta kehiin vain ja oman maun mukaan. Lisäsin mm. kerman määrää puolisen desiä. Sikken mukaan tuo neste menee suhteessa niin, että 0,5 dl:a kermaa kohti yksi kananmuna. Yllä oleva valmiin laatikon kuva hiukan naurattaa, sillä ehdimme syödä siitä puolet ennen kuin tajusimme kuvata:) Annos on neljälle, kaksi syö siitä pari päivää. En ole tiukan tarkka mitoissa eli mausteet menevät ihan näppituntumalla, joten muistakaa se 'oma maku' ja luovuus.
n. 600 g lohta (meillä 800 g)
n. 1 kg perunoita, kiinteämaltoisia
pieni nippu tilliä
2-3 keltasipulia
2 dl kuohukermaa (2,5)
4 kananmunaa (5)
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
mustapippuria
voita
Lohipalalle kevyesti suolaa sekä heikkivainaan hyppysellinen sokeria. Siis sama kuin teemme graavissa. Annetaan vetäytyä kolmisen tuntia, jonka me ohitamme.
Lohesta leikataan noin 1 sentin paksuisia viipaleita. Tätä ennen on keitetty perunat, jäähdytetty ja kuorittu. Nyt myös ne viipaloidaan, mutta vähän ohuemmiksi eli noin puolisenttisiksi. Tilli silputaan. Sipulit leikataan niin, että niistä syntyy renkaita. jotka kauniisti freesataan voissa pannulla.
Kermamunaseokseen ripautetaan vähän suolaa, mustapippuria ja sitruunan raastettu kuori. Vuoan pohjalle ladotaan ensin perunakerros, sitten lohiviipaleet, kauniin väriset, voissa freesatut sipulirenkaat ja tilli. Tämän päälle lusikalla kermamunaseosta reippaasti.
Painellaan vähän ja sitten taas kerros perunaviipaleita ja päälle vielä tilliä ja loput kermamunaseoksesta. Muutama voinokare kaunista väriä ja makuakin antamaan. Vuoka sitten uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Olin varma, että tunti on liikaa, mutta ei se ollut. Voi kokeilla välillä miten kermamunaseos on hyytynyt ja mennä sen mukaan. Tärkeintä on, että lohilaatikko ei tule kuivaksi! Olin jo laittaa silikonikannen päälle puolessa välissä, mutta ei tarvinnutkaan. Laatikosta tuli mehevä. Käytämmekin 5 munaa ja 4,5 dl kermaa ja loppupuolella kansi päälle.
Oheen sitten vaikka sitruunaa, mummonkurkkuja tai punajuuriviipaleita, joita meillä on aina purkissa sattuneesta syystä eli minulla on niihin himo. Pakko tunnustaa, että nyt kun tätä herkkua on nautittu kerta jos toinenkin, aina puristamme päälle sitruuna eli tähän oheen sitruunalohkot! Jopa eräs keittiöammattilainen totesi tätä meillä syödessään, että 'en olisi ikinä uskonut sitruunan olevan tämän laatikon juju'.
Guten Appetit!
Tietysti voidaan mennä ulos syömään eli varataan pöytä tutusta ravintolasta. Mieheni sanoo usein, että kotona saa parempaa ruokaa kuin ravintoloissa. Sekin vaihtelee.
Hauska juttu ennen kuin unohdan sen. Äitimme täytti juuri 99 vuotta. Kerroin siitä Casperille kun kohtasimme viikon 'virtuaalissa' ja lisäsin vielä, että ensi vuonna juhlitaan isomummon 100 -vuotissynttäreitä. Casper totesi, että ja "sitten tuleekin tuhat vuotta."
Terassihortensiat yllättävät joka vuosi. Tämä oli ostettaessa sininen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti