Viime vuonna kirjoitin että "Helmiorapihlaja kaunehin on ja..."

Viime vuonna kirjoitin, että Helmiorapihlaja kaunehin on...ja olen edelleen samaa mieltä, vaikka suvet eivät ole siskoja keskenään. Nämä kuvat on otettu eilen ja tänään ja

on vasta kesäkuun 15. päivä! Kukissa on selvää kypsyyttä, jota ei vielä viime vuonna tähän aikaan ollut näköpiirissä.

Tässä viime vuonna juhannuksen jälkeisellä viikolla kuvattuna tämä ja

tämä sekä

tämä, josta on tullut nyt suurennos ja taulu niin siskolle kuin äidille ja minulle. Kaikilla meillä on puutarhassamme helmiorapihlajia!

Nyt taas jo tämän illan otos.

Olen huomannut, että kukkatertut ovat nyt parissa viikossa alkaneet saavuttaa kaivattua hempeää roosaa.

Kukkaterttuja on molemmissa puissa 5-6 kuten viime suvenakin, mutta puut ovat kyllä kasvaneet korkeutta ja tukevoituneet, joten helpomman talven jälkeen olisi ollut varmasti suloisia, runsaasti kerrottuja kukkaterttuja useampiakin.

Tämä on siis helmiorapihlaja 'Toba', jonka vyöhykkeet ovat I-IV (V). Istutimme tällaiset kummallekin puolelle sisääntuloa, mutta toinen on syvemmällä mongolianvaahteroiden suojassa.

Kirjallisella rintamalla luen nyt neljää kirjaa, joka taitaa olla oma ennätykseni. On uutuuksia ja sitten kävin kirjastossa ja tein suvilöytöjä. Viides noudetaan huomenna (katso oikea palkki!). Otan illalla kirjan mielialan mukaan ja nehän nyt ovat olleet oikukkaat kuin kevätsää, sillä olin pienessä operaatiossa ja nyt en sitten saa pariin viikkoon tehdä muuta kuin lukea ja nauttia eli kai olen sitten saikulla. Kiva kun ei saa edes hikoilla eli jos sitä sadetta ei ala kuulumaan, Lumimies on lujilla. No, ei hän kuitenkaan kitke...Puutarhaunelmien lumoissa tajusin juuri, että juhannus on jo ensi viikolla: Mihin ajalla on kiire?

Puutarhaterveisin Leena Lumin puutarhasta

Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat

”Kuuden jalan syvyydessä

Päivänkoitto pysäyttää kaksi sokeaa matoa.

Ne kuuntelevat kummissaan ääniä yläpuolellaan

Muuttavat sitten suuntaansa ja kohtaavat toisensa sattumalta.”

Håkan Nesserin jännitysromaani Carmine Streetin sokeat (Maskarna pä Carmine Street, Tammi 2016, suomennos Aleksi Milonoff) tuli minulle palauttavaksi välipalaksi vaikuttavan kotimaisen romaanin jälkeen. Ei ollut mitään ennakko-odotuksia, sillä en ole ikinä lukenut yhtäkään ruotsalaisen Nesserin aiempaa trilleriä tai muuta teosta. Siis helppo lähtö puhtaalta pöydältä ja runo madoistakin muuttui suorastaan maagiseksi tarinaksi.  Nesserin teos on rikosromaani, joka kertoo kirjailija Erik Steinbeckistä ja hänen kuvataiteilijavaimostaan Winniestä, jotka ovat olleet avioliitossa seitsemän vuotta. Heidän neljävuotias tyttärensä Sarah on kadonnut seitsemäntoista kuukautta aiemmin eikä heillä ole muita johtolankoja kuin Winnien etiäiset ja unet. Pariskunta etääntyy toisistaan huimaa vauhtia, mutta he eivät ole vielä luopuneet toivosta. Voidakseen työskennellä ja unohtaa he päättävät muuttaa New Yorkiin, jolloin

New Yorkiin saapui neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä.

Carmine Streetin sokeat oli paljon parempi kuin odotinkaan. Tarinan kertoja on Erik, jolloin muistin heti  John Wainwrightin Umpikujan, jossa ehkä epäluottettavin kertoja ikinä, mutta onko Erik Steinbeck John Duxburyn kaltainen patologinen valehtelija vai ei...Erik kertoo tarinaa hyvin kiinnostavasti avaten lukijalle pariskunnan tapaamisen, jossa käy hyvin pian ilmi, että he molemmat ovat tahoillaan ja täysin samanaikaisesti kirjoittaneet runon ’kaksi sokeaa matoa’. Kumpikin oli kirjoittanut säkeensä toukokuussa ja vuosia myöhemmin Sarah katoaa kotipihaltaan toukokuuun viidentenä päivänä. Ikkunasta katsovan Erikin verkkokalvoille jää vain kuva vihreästä Audista...Verkkokalvot on tässä tärkeä sana, sillä madothan viittaavat sokeuteen, joka voi olla sekä kuvannollista että todellista. Yllättäen Erik saa kirjansa lukutilaisuudessa lyhyehkön sokeuskohtauksen, mutta selviää osaamalla tekstinsä ulkoa.  Tästä muodostuvat kuitenkin kirjan teemat: sokeat, madot, Winnie. Ja kaiken aikaa tietysti Sarah, sillä Winnie on aivan varma, että Sarah on elossa.

Mitä kiihkeämmin Erik rakentaa tapahtumien palapeliä, sitä enemmän hän on hukassa. Sitä enemmän hän on sokea mato maan alla. Erikin tarina vie lukijaa ja täytyy kiitellä Håkan Nesseriä, että trilleri on paljon, paljon enemmän psykologinen kuin väkivaltainen. Tapahtumat keriytyvät auki siihen tyyliin, että ennalta-arvattavuus ei tuhoa lukunautintoa. Erik tekee päätelmiään ja lukija jännittää mukana. Pian käy selväksi, että Yhdysvaltoihin muutto ei ollutkaan sattumaa...Ja kuka on Ursula Fischer?

Håkan Nesserin Carmine Streetin sokeat on niin hyvä, että suosittelen tätä heille, jotka pitävät psykologisista jännäreistä vailla väkivaltamässäilyä ja runsasta poliisitoimintaa. Ripaus magiaa toi mieleeni jopa Johan Theoronin dekkarit. Ehdottomasti lukunautinto!

”Ne kuuntelevat kummissaan ääniä yläpuolellaan?”

Missä palavat elämäni liekit? Missä ne ovat palaneet?

Kaikki se, mitä näemme ja ihmettelemme ja mihin rakastumme, on jo tapahtunut. Hetki on jo häipymässä, lopullisesti ja peruuttamattomasti.

*****

Tästä kirjan ovat  lisäkseni lukeneet ainakin Krista  Susa  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  ja Jenni/Kirjakirppu  Tuijata. Kulttuuripohdintoja

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi

"Niin monta nannaa kuin tulee kuvaa, niin mami sanoi!" Tässä nyt yritän kummikoiruutemme Lunan kanssa esitellä etupihaamme, jossa ei enää ruohonleikkuri jyrryytä. Kuvasta ja kuvista löytyy ainakin akileijaa, puna-ailakkia, metsäkurjenpolvea, ojakellukkaa, lehtosinilatvaa, niittyleinikkiä...kellokukat ja päivänkakkarat ovat vasta aukeamassa. Digitaliksia odotellaan. Lunan takana myös iiriksiä, päivänliljoja, lupiineja ja todella mielettömästi metsäkurjenpolve kaikissa väreissä, mutta vähän huonosti näkyvät, sillä takana on yksi puutarhamme monista rinteistä, joten siinä pudotusta lehtoon päin.

Takana siis lehtomme, jota rajaa pitkällä sivulla kuusiaita.

"Eikö tämä poseeraaminen voisi jo loppua..."

Tästä saa havaintoa, missä olemme eli toinen vanhoista ja suurista syyshortensioista näkyy vasemmalla. Lunasta oikealla on sisääntulossa helmiorapihlaja. Ja koko tähän niittysysteemiin on niin tälle kuin vastapuolelle istutettu kymmenen pussia tummanpunaista silkkiunikkoa, jotka viime vuonna kukkivat vielä lokakuussa!

"Oooh, vielä tämä viimeinen kaikkein vetoavin katseeni, jonka on pakko tehota..." Voi miten helppoa oli esitellä tämä koiruuden kanssa kuin mennä taas tuonne maahan makaamaan ja sitten huomata, että koko niitty näyttää kuvissa vain sekasotkulta. "Luna, hyvä tyttö, vapaa. Tule ottamaan nannaa, anna pusu, pus, pus♥

Puutarhaterveisin Leena Lumin puutarhasta Leena&Luna

Heinäkuu 2019 ja etuihan nurmikko syyshortensioiden puolelta on kaukana nurmikosta eli kasvaa ihan tihuna luonnonkukkia. Sormustinkukan vasemmalla puolella näkyy äidiltä saatu purppuraheisiangervo Amber Jubilee, jonka istutin toisen ikivanhan syyshortensian tyhjiä, rouheisia alaoksia somistamaan. Pensaan lehdet vaihtavat väriä....

Ruususen unta ja välähdyksiä viileässä suvessa

Oltiin eilen Bessun kanssa viettämässä tyttöpäivää ja suvella se ei tarkoita Kodin Ykköstä vaan Viherlandiaa. Kohotimme mansikkakuohareilla perinteisen maljan suvelle, söimme hyvin ja sen jälkeen katsastimme kaikki kukat, pensaat, puut...Olin jo kasannut kassiin monta pionia, mutta sitten muistin, että minä ja pionit: Ei tule mitään. Jos minusta värit eivät natsaa, haluan siirrellä ja pionit ovat minulla sillä tavalla jo kerran kuolleet.Vein nöyrästi puutarhan kuningattaret takaisin ja palasin katsomaan 2013 syttynyttä intohimolajikettani eli atsaleaa. Mennyt talvi ei ole ollut atsalealle suotuisa, etenkään niiden nuppujen aukeamiselle, mutta lehdistöt voivat hyvin ja muutama kukkakin on kuitenkin saatu. Tarkoitus on ollut pysyä vain näissä kahdessa eli

hurmaavasti tuoksuva revontuliatsalea Northern Hi-Light sekä

revontuliatsalea Mandarin Lights, mutta nyt

vaaleanpunainen Ruususen uni lähti mukaan, sillä takuulla edellispäivänä saadut vaaleanpunaiset kielot herkistivät, niistähän osa tuli suuriruhtinatar Olgan haudalle ja osa sen yläpuoliselle kukkapenkille. Penkin päässä oli tyhjä markkinarako: siinä on sopiva puolivarjo ja polku kulkee siitä ohi, joten mikä paremmin sopisikaan kuin vaaleanpunaninen Ruususen uni Unohtumattoman muistolle. Istutan nämä tavalliseen puutarhamultaan, mutta kastelen heinäkuun loppuun saakka joka toinen viikko vedellä, johon on sekoitettu rodolannoitetta. Nyt sitten kolmen erimerkkisen atsalaen voimin jatkan tätä innostustani. Atsaleassa vain on sitä jotakin...Kauniit kukat, pensaan muoto on viehättävä, tuo sopivaa kerroksellisuutta puutarhaan, monilla lajeilla on upea ruskaväri ja kaikkein parasta on, että kasvi elää Suomen vuodenajoissa eli tiputtaa talveksi lehtensä.

Akileija kuten tunnettua saa kukkia meillä missä ikinä haluaa, joten tämä vaaleapunainen kukkii nyt Olgan haudalla alapuutarhassa helmoissaan valkoista sinivuokkoa ja edellispäivänä istuettua kerrottua valkovuokkoa sekä vaaleanpunaista kieloa. Valkoista kieloa on ziljoona ja ovat kukkineet tänä vuonna tosi hyvin.

Tämä mystinen kaunotar löytyi alapuutarhaan mentäessa vasemmasta kukkapenkistä. Oli niin rutistuksissa päivänliljan joukossa, että suorastaan tein tälle tilaa. Kunpa siementäisi, kunpa, kunpa...,mutta tämäkin yllätys on nyt koettu ja talletettu muistin verkkokalvolle, tosin myös kuvaan. Näitä yllätysristeymiä olen kohdannut eniten juuri akileijoilla, krookuksilla ja krasseilla. Lemmikeistä puolestaan löytyy joka vuosi myös valkoista ja vaaleanpunaista kukintoa.

Etupihan kukkaniittyä hallitsevat nyt lemmikit, puna-ailakit, lehtosinilatvat ja akileijat. Olen yrittänyt ottaa villikukkaniittykuvaa, mutta vielä ei ole onnistanut...

tätä sinistä puutarhaa paremmin.

Tämä vanhempi kuva lehdossamme näyttää valkoisen lehtoakileijan koko hurmassaan.

Etupihan helmiorapihlajat kukkivat nyt...valkoisina. Vime vuonna olivat vaaleanpunaisia.

Alapuutarhan lupausta, valkoiset varjoliljat eivät vielä näin muhkeita.

Kalliomme kukkakentällä, keltaisella polulla, näyttää nyt tältä. Ensin kullerot, sitten keltakurjenmiekat ja päivänliljat. Takana oleva iso kivi alkaa kohta kukkia sitä syleilevästä köynnöshortensiasta.

Tätä suudelmaa kannattaa odottaa! Sydänsuven sinettiä...

Terveisin Leena Lumin puutarhasta

Haaste: Blogger Recognition Award

Sain Ompulta blogista Reader, why did I marry him? Blogger Recognition Award -haasteen! Kiitos Omppu♥

Ohjeet palkinnon saajalle:

1. Kirjoita postaus palkinnosta blogiisi.
2. Kerro lyheysti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Kuinka aloitin bloggaamisen on ehditty kertoa yli seitsemän vuoden aikana monasti, mutta juttu kestää aikaa;) Meri, kuopuksemme, oli muuttanut kotoa. Puutarhan kanssa olin inostunut liikaa, sillä salaisesta puutarhasta tulikin kuuluisa lehtijuttuja ja televisiota myöten. Tähyilin jotain uutta lumihuippua...Päätin lähteä yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta! Siinä vaiheesa, kun olin selvittänyt kirjat, jotka piti lukea pääsykokeisiin etc. Lumimies ilmeisesti hermostui, että palvelutaso putoaa, jos minä alan hillua yliopistolla ja miten Olgakaan nyt voi olla yhtään yksin ja...Tämä hämäläinen armaani sai sitten päähänsä yllättää minut ystävänpäivänä vuonna 2009 perustamalla minulta mitään kysymättä blogin. Tuskin tiesin, mikä on blogi! Lumimies sanoi vain, että kirjoita nyt sinne, mitä huvittaa. Miten taas, pahus vieköön!, pääsikään suusta, että 'emmää ainakaan...' Silloin R. täräytti, että 'nuo sanat tulee sun hautakiveen, jos lähdet ennen minua'. No, ennen kuin puoliyö koitti oli blogiin sitten tainnut tulla juttu jos toinenkin. Aluksi halusin, että ei mitään muuta kuin kirjoja ja niistä kirjoittelin ihan tyytyväisenä. En edes osannut kaivata lukijoita, sillä en tiennyt hommasta mitään. Aikaa myöten sitten kerran Blogistanian yössä tapasimme Katjan kanssa ja monenmoista on sen jälkeen tapahtunut. Kävijälaskurikin laitettiin vasta kuukausia myöhemmin. Tätä on hauska nyt kertoa, kun tänään ylittyi 1,7 miljoonaa kävijää! Kiitos teille♥

Aloitteleville bloggaajille sanoisin vain, että ensinnäkin ole ihan vain oma itsesi. Ei tarvitse esittää, mitään 'ihanaa, ihanaa, iiiiik!' Toisaalta netissä ei kannata ihan kaikkia asioitaan setviä, sillä sitä katuu ennemmin tai myöhemmin. Kohtele lukijoitasi kuin ystäviä: Vastaa jokaiselle aina. Ilkeyksiin ei tarvitse vastata eikä niitä myöskään kannata julkaista. Minä vastaan kaikille, jotka esiintyvät nimellään, blogeista tutulla tai omallaan ja ovat asiallisia eli jotenkin jutun aiheessa tms. Tätä kun jatkat ja muistat myös pitää vapaata, huomaat ennen pitkää, että alkaa tapahtua ihneellisiä asioita. Minulle on tapahtunut tällaista sekä lehtijuttuja ja monia, monia uusia, ihmeellisiä tapaamisia. On tullut myös erinomainen työpaikkatarjous kirjabloggaajaksi Oma aika -lehteen, mutta se ei sopinut aikataulullisesti minulle. Erittäin ihmeellistä oli, että olen joskus nähnyt unen, että päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen ja minä teemme yhteistyötä. Oliko kerrankin enneuneni väärässä? Lehden bloggaajana olisin nytkin ollut pulassa, sillä suvestamme on tulossa aivan muuta kuin luulimme. Toisaalta arvelin jo tuolloin, että tulemme viettämään tavallista pidempiä lomia poissa Suomesta, joten tunsin olevani velkaa meille, avioliitollemme, että olen vapaa kaikista aikarajoista: Nyt ovat alkaneet reissuvuodet ja aikatauluttomuus.

Minulle on tarjottu monenlaista mainosyhteistyötä, vaikka olenkin kirjabloggaja, mutta en ole vain halunnut mitään mainoksia blogiini vilkkumaan. Yhtään maksettua mainosta ei ole Leena Lumissa ollut koko aikana. Tässä jokainen tekee tietysti, kuten itse parhaaksi katsoo.

Se asia myös, mikä kannattaa netissä muistaa, on että, henkilöt, joiden kanssa 'keskustelet' eivät näe ilmeitäsi, eivät kuule ääntäsi, eivät voi lukea elekieltäsi, joten yritä vastata ja kommentoida  riittävän selvästi ja turvaudu tarvittaessa reippaasti hymiöihin ja sydämiin! Väärinymmärryksen mahdollisuus somessa on nettimaailman arkea, muuta siitäkin oppii selviämään ja hymy (lue: hymiö) auttaa monessa:)

Jos olet ihan aloittelija ja 'tunnet' jonkun konkarin, pyydä päästä kummilapseksi. Minulla on ollut 'kirjabloggarikummilapsi' ja miten hauskaa, että hän on alkanut tuntua hyvinkin tutulta ja miten kiva, että hän vieläkin toisinaan turvautuu minuun.

Mokaaminen sallittua! Miten monet naurut sitä onkaan bloggarikollegoiden kanssa saatu, kun niitä ajatus- ja kirjoitusvirheitä vain sattuu ja tapahtuu. Omin ikimuistoisin mokani on se kun innosta soikeena luin Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme yhteen soittoon ja sitten en muista nukuinko edes, mutta kirjoitin kirjasta jutun vain huomatakseni seuraavana päivänä nimenneeni kirjan Jokapäiväinen leipämme! No, se on helppo korjata omaan bogiin, mutta vie aika kauan ennen kuin se korjaantuu muualle...

Älä tee kuten minä ja anna blogin viedä koko elämääsi! Pari vuotta taisi mennä niin, että luin aamukahteen, usein aamuneljään. Nyt on tullut roti ja en helposti enää roiku netissä yömyöhälle ja sitten vielä lue aamutunneille. Tässä on mennyt selkä ja unirytmit ja paljon live-elämää, sillä olen usein ajatellut, että haluan olla kotona lukemassa, en riekkumassa kaikissa kissanristiäisissä. No, en rieku vieläkään paljoa, mutta nyt sentään live-elämä on tärkein, samoin terveys ja perhe.

Ihania juttuja tulee paljon vastaan. Pieniä ja suuria, mutta niin ikimuistoisia. Kirjoja on niin että niissä voisi uida, mutta parhaat blogikollegat tietävät aina, mitä kirjaa etsin ja sitten se yllätys voi saapua vaikka jouluksi. Tänään sain lukijaltani blogista Suvipiha vaaleanpunaista kieloa ja kerrottua valkovuokkoa. Kiitos Marietta♥

Tällaista tänään. En nyt jaa tätä, sillä tuntuu, että tämä on kiertänyt kaikki. Ken haluaa, voi ottaa mukaansa. Huomenna vietän ystäväni kanssa tyttöpäivää lounastaen, piipahdamme kauppapuutarhalla ja vaihdamme kuulumisia.Loppuviikosta saapuu kummikoiruutemme Luna ja sitten...

Mukavaa viikon jatkoa ja toivotaan nyt sadetta, sillä olen niin, niin väsynyt liian ison puutarhan kastelemiseen. Pidän sateesta paljon muutenkin...

"Some people feel the rain. Other just get wet."

-Bob Marley -

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Me olimme nuoria emmekä tienneet odottaa mitä tapahtuisi. Sinä iltana me vain nauroimme ja tanssimme kuokkavieraina häissä. Sinäkin, joka päivisin pelkäsit jatkuvsti Vichyn alueella olevan perheesi puolesta. Petturiperheesi, josta et ollut kuullut vuosiin. He eivät edes vaivautuneet kirjoittamaan sinulle. Sinä vain väitit, että syy oli ajassa. Vichyn hallituksessa. Charles de Gaullessa, joka oli paennut ulkomaille ja myynyt maansa raukkamaisesti englantilaisille. Sinä kiepuit sulhasen kanssa vihreässä mekossasi ja me joimme aivan liian monta lasia samppanjaa. Granaattikorvakorusi kiiltelivät kynttilöiden valossa ja...

Leena Parkkisen Säädyllinen ainesosa (Teos 2016) tuli kuin puskista ja yllätti tarjoomuksillaan, vietteli laadullaan, rohkeudellaan ja mitä moninaisimmilla herkuilla. Olen tanssinut silkkisukkani hajalle, olen vikitellyt kustannusjohtaja Viitasuota, mutta antautunut naiselle, olen viettänyt viikkoja, kuukausia Madame Bernadetten keittiössä, villiintynyt Colettesta, ahminut kastanjalla täytettyjä viiriäisiä, glaseerattua ankkaa kirsikkamehulla ja foie grasia, joka ei takuulla ollut Hauhalan tilalta. Olen kuljettanut salaisia viestejä, nauttinut hummeria ja niellyt ostereita, herkutellut kyyhkysten rasvassa paistetuilla perunoilla, olen sävyttänyt hiukseni kastanjalla ja ikävöinyt Madame Bernadetten korinttisilmiä. Olen tehnyt kaikkeni väistääkseni virpikohtalon, jossa pussista kaadetaan valmisjauhoa kulhoon kiisseliksi eikä tiedetä mitään kaikkien aistien juhlista. Ei uskalleta elää. Unohdetaan seikkailu ja hyppy pimeään. Ei kävellä rantaviivalla kengät kastuen juuri kun meri laskostaa itsensä harmaina aaltoina kohti kuin rakastaja nilkkoja hyväillen...

Olen säädyttömän heikkona kirjoihin, joissa tarinaa viedään kulinarismin matkassa! Parkkisen Säädyllinen ainesosa on värisyttävän vahva tarina, jossa ainesosien suhteet ovat kohdillaan. Luemme tarinaa monista naisista, mutta sooloa vetää Sveitsin sisäoppilaitoksessa kulinaarisen herätyksen Madame Bernadetten keittiössä saanut Elizabeth. Mitään kaihtamaton Elizabeth, joka saa kaikki mukaansa. Jopa aralta vaikuttavan, samaan kerrostaloon Helsingissä muuttaneen kotirouva Saaran. Kaikki rakastuvat Elizabethin hillittömyyteen ja rohkeuteen. Elizabeth on monta, sillä häneen liittyy myös Izzy, jolle Elizabeth mitään kaihtamatta kirjoittaa Ranskaan kaikesta. Näin lukija pääsee kokemaan sekä Elizabethin menneisyyden että nykyisyyden, johon viime mainittuun liittyy kalpea Saara, hän joka ei osannut koskaan nauraa oikeassa paikassa, joka aina seisoi  ringin ulkoreunalla, kasvaneena syrjästäkatsojaksi, kunnes hän kohtasi Elizabethin. Naisen joka kirjoittaa itsestään Izzylle näin:

En minä syntynyt tällaisena, mutta kuitenkin synnyin. En minä tyttönä vielä tiennyt että minuun on kirjattu hormonaalinen poikkeama, freudilainen hermostohäiriö, liiallista testosteronin eritystä, kilpirauhasen vajaatoiminta, rauhasvika, mustaa sappea, liian pitkä imetysaika, ei imetystä ollenkaan, liikkumaton kohtu, klitoriksen liikakasvua, oidipaalinen kompleksi, narsistinen minäsuhde, moraalista löyhyyttä, rappeutunut oikeuskäsitys, saastunut mieli, ylikehittynyt id, tähdet väärässä asennossa, äitini söi liikaa raakaa kalaa, maa tärisi kun synnyin...

Säädyllinen ainesosa on tarina sodanjälkeisestä Helsingistä, biseksuaalisuudesta kun se oli vielä rikos, poliittisesta juonittelusta liittyen vakoiluun: kuka on kallellaan länteen, kuka Neuvostoliittoon. Se on kertomus sodanaikaisista muistoista pitkin Eurooppaa ja etenkin Pariisia. Se on tarina kustannusmaailmasta ja naisista, jotka lopulta alkavat elää, kuten ovat aina tunteneet. Se on aikansa tapain kuvausta, sodan jälkeistä puutetta sekä ylellisyyttä. Loistavia juhlia, salaperäisiä vieraita. Säädyllinen ainesosa on pelottavan täydellinen, sillä tarina pysyy kasassa kuin jouluinen aladobi, mutta on viettelys kuin käsintehty kirsikkajäätelö suklaakastikkeella. Nautin joka luvusta kuin olisin ahminut niitä: Kukkoa viinissä,  Mateenmaksaa ja sillikaviaaria paahtoleivällä, Hummeria kasvihuonemansikoiden kera, Ruusujäätelöä, Viiriäisiä kirsikoiden kera...

Esirippu, kultaiset nyörit vedetään sivuun ja samettiverho putoaa. Sankaritar on muualla. Valot himmenevät.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirja vieköön!  Omppu MarikaOksa ja Kirjakirppu  Lukuneuvoja

Kesäkuulle reporankana, mutta kauneudesta nauttien!

Laiskana vaihtuu kuukausi ja syystä: Olen mennyt puutarhassa niin lujaa, että sain jyrkissä rinteissämme polveni kipeäksi. Olen ihan hillitön, kun puutarhakuume iskee ja siinä ei silloin auta mikään. Nyt saankin sitten olla vain ja antaa puutarhaohjeistuksia Lumimiehelle. Hän taisi vähän pelästyä, kun näki etten päässyt kunnolla kävelemään...Kyllä nyt kannetaan vesiä ja kysytään, että mille kasveille ja paljonko. Suomen Tahitin kirous on kuivuus. Kaikki muut kertovat sateista, joita me kaipaamme hulluina.

Päätin ehdottomasti, että Toukokuun kukkien finalisti Moskovan kaunotar saa olla kesäkuun avaaja, sillä onhan saatava nyt riemuita kun tämä kaunotar oikein antaa parastaan.

Olen lukenutkin, mutta en saa toimeksi kirjoittaa. Antaa suven viedä ja tehdään, kun siltä tuntuu. Oi, sanoinko minä tuon? Uusi minä? Ehkä katson ajankin kissankellosta...

Kaikkea ihanaa kaikille kesäkuuhun♥

Love
Leena Lumi

Summer Wine 

12 tietokirjaa riippukeinuun -haaste ja myyvätkö tietokirjat?

Sain Katjalta haasteen 12 tietokirjaa riippukeinuun. Kiitos Katja/Lumiomena♥ Tämä on minulle erityisen vaikea haaste, kuten oli Tietokirjat vievät -haastekin, sillä luen tietoa paljon. En siis voi luvata, että tusinaan mahtuu muuta kuin murto-osa minua kiinnostavista tietokirjoista, mutta mukana on nyt kolme kovinta lukijasuosikkia eli teidän valintojanne!

1.  Katarina Baerin He olivat natseja on minulle yksi tämän vuoden kovimpia tietokirjoja. sillä näin mm. kirjoitin:

Taidan olla juuri lukenut vuoden kiinnostavimman kirjan. Kaikki tässä kiinnostaa! Kirja on lisäksi kirjoitettu kuin kuulisin sen kerrottuna ja nyt ääni ei häiritse. Kuulen myös korkokenkien äänet, iloisen naurahduksen ja tunnen voimakkaan parfyymin tuoksun: Karin on saapunut!

2.  Kirsi Tuomisen ja Olavi Niemen Maanpeitekasvit on kiinnostanut jo yli 10 000 lukijaa, joten täytyi olla markkinarakoa kirjalle, joka keksii miten piha saadaan kukkimaan helposti ja kauniisti ilman tylsää nurmikkoa.

3.  Riitta Konttisen Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cavén on kiehtova kaksoiselämäkerta suomalaisesta taiteilijaparskunnasta ja heidän piireistään niin Suomessa kuin ulkomailla.

4.  Maria Salosen Axel Munthen jäljillä on kiinnostava kurkistus kuuluisan kirjailijan epätavalliseen elämään ja etenkin hänen asuntoihinsa eri maissa.

5.  David Khayatin kirja Syötkö riskiruokaa? Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista on blogini yli seitsemän vuoden luetuin kirja, sillä jo parikymmentä tuhatta on ollut tästä kiinnostunut! Eipä voida sanoa etteikö terveys kiinnostaisi.

6.  Martti Backmanin Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 vie meidät paitsi erään romanssin jäljille myös vaiettuun osaan Viipurin historiaa. Tämä kirja tarvitsisi ehdottomasti jatko-osan, sillä Harriet Thessleffin elämän jatko jäi kaihertamaan...

7.  Ella Rädyn ja Hanna Marttisen Suomalainen metsäpuutarha on varmaan monen odottama puutarhakirja. Ne joilla on vähän isompi puutarha alkavat mieluusti suunnitella metsäpuutarhaa, mutta siinä on monta asiaa ennen kuin toteutus voi alkaa, etenkin jos haluaa sen onnistuvan.

8. Elaine N. Aronin Erityisherkkä ihminen on tainnut monelle olla polku omaan itseen, sillä yli 10 000 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta.

9.  Miriam Gebhardtin Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä on monipuolinen kirja aiheesta, josta uhritkin useimmin haluavat vaieta.

10.  Inger Palmstiernan Pihan puut ja pensaat oli itselleni hyvin valaiseva kirja, sillä vasta sen myötä havahduin puutarhan eri kerroksiin.

11.  Beng Jangfeldtin Axel Munthe - tie Caprin huvilalle on itselleni yksi blogiaikani ikimuistoisimmista tietokirjoista ja samaa ryhmään kuuluu myös...

12.  Edmund de Waalin sukutarina Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

Sunnuntain 29.5. Helsingin Sanomissa Antti Majander kyselee kolumnissaan Milloin viimeksi ostit tietokirjan? Kun juttua lukee, ja etenkin laskelmaa, jonka mukaan vuonna 2004 tietokirjoja ostettiin 117 miljonalla eurolla ja vuonna 2015 enää 82 miljoonalla eurolla, huomaa pudotuksen olevan 30 prosenttia. Iflaatiovaikutus huomioiden, pudotusta olisi peräti 51 prosenttia!

Jotenkin minulle tuli Majanderin tekstistä selllainen oli kuin tietokirjakäsite olisi eri kuin vaikka nyt minulla. Tietoahan haetaan netistä nykyään mieluummin kuin ostetaan tietokirjoja, mutta eivätkö elämäkerrat, puutarha-, terveys-, ruoka- ja vaikka sisustuskirjat ole tietoa? Kuka oikeasti nauttii lukea elämäkertaa netistä? En minä ainakaan. Entäs sitten taidekirjat? Onko mitään hurmaavampaa kuin selailla ja lukea taiteista, nähdä kuvataiteilijoita ja heidän töitään, vai onko niin, että sama fiilis saadaan netistä?

En nyt jaa tätä, sillä ei ole aikaa seurata, ketkä ovat haasteen jo tehneet, mutta tästä voi napata mukaansa, kuka ikinä haluaa. On mennyt puutarhan kanssa vähän liian lujaa ja tänään onkin sitten slow day...En tee yhtikäs mitään ja jos osaan olla riittävän laiska, palkitsen itseni tänään Magnum -jäätelöllä. Vain yhden kasvivarauksen tänään tein, mutta se noudetaan sitten kun jaksetaan. Pakko olla nyt vaan...Suomen Tahitilla on jälleen +26 astetta eikä liikahda lehtikään. Sadetta ei ole nähty aikoihin, joten kastelua on piisannut. Ahkera yrityksemme palauttaa siilit puutarhaan on onnistunut ja ne kyllä napsivat alkupalan jälkeen myös lehtokotiloita. Lumimies aikoo rakentaa lepakoille yösijoja. Illalla aion vaeltaa hitaasti istutuksiamme ihmettelemässä. Ihmettely on kuin lataisi akkuja. Tai sukeltaisi alasti mereen.

Aurinkoterveisin Leena Lumi!

Moskovan kaunotar...toukokuun kukkien finaalin primadonna

Haluan päättää Toukokuun kukkia Moskovan kaunottareen eli jalosyreeniin Syringa vulgaris 'Beauty of Moscow', sillä tämä daami tietää arvonsa ja on kyykyttänyt meitä yhden erehdyksen takia yhdeksän pitkää vuotta. Loukkaantumisen syy olimme tietysti aluperin me, jotka istutimme tämän herkän helmikaunottaren paikkaan, johon nopeasti kasvoi sitä liikaa varjostava puu. Siinä varjopaikassa pensas kukki vain kerran...Vilkaisin tänään puutarhapäiväkirjaani ja pensas on istutettu 22.4.2007 eli ilmeisesti varhainen kevät silloin. Nyt taas on kuin olisi juhannusviikko, sillä kaikki kärhöt kukkivat jo toista viikkoa, kuten myös valkoiset särkyneet sydämet sekä ne, jotka luulin talven viemiksi kuin kauppapuutarhalta tuodut. Isabellansyreeni 'Holger Alba', aloittaa just, vaikka normaalisti vasta juhannusviikolla. Myös siniset siperiankurjenmiekat ovat kaikki jo nupuilla ja varjoliljat jättimäisiä.

Tämä syreeni hurmaa nupuillaan, jotka ovat kuin roosanvioletteja helmiä, auettuaan kukat ovat valkoiset. Vyöhykesuositus on I-III. Ravinteikas maa. Alasleikkausta ei suositella, vain huonoja oksia poistetaan tarvittaessa varhain keväällä. Kukat ovat kerrotut ja tuoksuvat. Lämpimän ja suojaisan paikan kasvi. Netin mukaan Moskovan kaunotar eli 'Krasavitsa Moskvy' on syntynyt vasta 1974. Pensas on amatöörijalostajan Leonid Kolosnikovin lajike. Hän sai aikaan kolmesataa erilaista lajiketta, joista moskovan kaunotar on tunnetuin.

Nyt tämä väärään paikkaan vuonna 2007 istutettu ja arvonsa tunteva moskovatar on antanut meille töppäyksemme anteeksi. Tarjosimme hänelle jo muutamia vuosia sitten pihan paraatipaikkaa eli siirsimme valoon, runsaasti rakkautta ja hoitoa ja saimmekin viime vuonna jo kaksi kukintoa, mutta nyt hän on lopullisesti unohtanut ikävän alun. Olen sitä mieltä, että kyllä kannatti, sillä vaikka syreeneihin joskus voi vähän kyllästyäkin, niin tuskin Moskovan kaunottareen ikinä!

Oi kiitos ihana toukokuu♥

Puutarhaterveisin Leena Lumin puutarhasta

Kesäkuun saa aloittaa toukokuun finalisti eli nämä kuvat otettu eilen 2.6. Nämä kukat vievät kyllä euforiaan...

Oksa, jossa enempi jo auki eli valkoisuus voittaa,

mutta jossain aina ihastuttava pilkahdus lilaroosaa.

Tässä nuppuisempaa.Helmiä...

Tervetuloa suvi!

Yllättävä helleaalto vei tatsin, joten en edes ehtinyt huomata, milloin moskovan kaunottarella oli 'helmikukat'. Äkkiä kuvasin muutaman kuvan tältä kesäkuulta 2019, jolloin kukinta on kaikilla hyvin runsasta ja osa yrittää kuin pikakelauksella ohittaa huomioni.

Kukkia on nyt runsaammin kuin ikinä, mutta vain nämä helmet ehdin kuvata..., mutta onhan noita 'helmikuvia' tässä jutussa alussa.

Moskovattaren suven 2019 tervehdys tuli tässä! Varmaan syreeneistä kaunein ikinä♥

Tämä kuva vuodelta 2017 pöllähti jostain nyt vastaani. Kun suurensin näytti tosi, tosi ihanalta♥

Hjorth&Rosenfeldt: Hylätyt

Vanja ei tiennyt mitä vastata. Hän tarvitsi Jonathania nyt. Mutta ensi kuussa voisi olla toisin. Ensi viikolla. Vanja ajatteli vain itseään, ei hän rakastanut Jonathania.

Mutta se oivallus ei ollut pahinta. Pelottavinta oli, että hän muistutti kammottavinta tuntemaansa egoistia, miestä, joka pani aina omat tarpeensa ja itsensä kaiken muun edelle, joka antoi himonsa hallita joka suhdetta ja kohtaamista, varsinkin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Sebastian Bergman.

Vanja oli isänsä tytär.

Kirjoittajaparin Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Hylätyt  (De underkända, Otava 2016, suomennos Jaana Nikula) vie meidät jälleen pohjoismaisen dekkaritaivaan kirkkaimpien tähtikirjoittajien Sebastian Bergman –jännitykseen. Vanja on jo saanut tietää olevansa sen miehen tytär, joka on hänen kollegansa rikospoliisin henkirikosyksikössä ja jolle hän on sanonut: ”Sinulla pitäisi olla varoituskyltti. Olet pahempi kuin hiv." Tunteet äidin ja isäpuolen valheen paljastuttua ovat liikkuneet raivosta kyyneliin ja ainesta asian käsittelyyn riittää vieläkin. Vanja tuntee olevansa nurkkaan ahdistettu ja alkaakin yllättäen tajuta käyttävänsä muita ihmisiä pakona pahasta olosta pois. Hänen isänsä taas rimpuilee avoimen isyyden ja oman järkyttävän tragediansa välimaastoissa yrittäen olla hyvä isä. Bergman ei edelleenkään voi mitään sille, että yleensä selvitäkseen elämästään tai tehtävistää rikospyskologina, hän tarvitsee heti ahdistusken lähestyessä uuden naisen. Naisen joka ei ole ’kasvaja’, vaan joku jonka voi unohtaa aamukahvin jälkeen. Elostelijan charmi on lyömätön, sillä hän saa minut sekä nauramaan että suuttumaan, valvomaan aamukolmeen. Juuri tämän takia toivon, että Sebastian Bergman  -trillerit luettaisiin järjestyksessä, ainakin jos haluaa päästä edellä kerrottuihin fiiliksiin Sebastianin kanssa. Haluaa tietää mitä hänen päässään liikkuu. Miksi ja miten hänestä tuli tuollainen häikäilemätön, kaikkia keinoja kaihtamaton maaninen naistenmies. Se on jo iso tarina...

Hylätyt ei kuitenkaan toista mitään eli jokainen kirja on uusi tapauksensa ja jos luulin, että Mies joka ei ollut murhaaja kirjan Edward Hindeä pahempaa ei ole, olin väärässä.  Nyt kohtaamme murhaajan, jollaista emme ole ennen tavanneet. Hän on selvästi älykkö. Hän vihaa tosi-tv:tä, somea ja blogeja. Hän vihaa niitä, jotka noin heppoisin perustein pääsevät julkisuuteen, vaikka hänen mittapuullaan julkisuus ja kunnioitus tulisi ansaita vain akateemisin arvosanoin tiedolla. Hän on niin älykäs, että uskaltaa jättää isoja vihjeitä ilman, että joutuu kiinni. Hän on julma ja tavaton, mutta kiitos Hjorthin&Rosenfeldtin, yksityiskohdilla ei mässäillä! Näin tätä kirjaa voivat lukea nekin, joita kiinnostaa vaikkapa psykologia, sillä vakuutan Sebastianissa, Vanjassa ja muutamassa muussakin murhaajan lisäksi riittävän psykologista kiinnostavuutta.

Kirjoittajaparista Hjorth&Rosenfeldt on kerrottava, että heidän nimensä löytyvät sellaisten tv-sarjojen kuin Silta ja Wallander käsikirjoittajista. Kummatkin olen katsonut, kaikki on tallennettu ja mennyt talvi kului Wallanderin uusintakierroksen parissa. Myönnän siis, että nämä herrakirjoittajat osaavat viihdyttää minua ja hyvän tarinan parissa ei onneksi ole kielletty viihtymästä. Kaksikko taitaa myös mustan huumorin niin, että saivat minut nauramaan Hylätyissä kohdassa, jossa varmaan olisi ollut soveliaampaa olla myötätuntoinen. Asia liittyy Sebastianin ja Vanjan kollegaan Ursulaan, joka oli aikanaan pudonnut Sebastianin viehätykseen. Päässyt siitä irti Sebastianin lähdettyä hetkeksi henkirikosyksiköstä ja Ursulan vannottua itselleen, että vain ase voi hänet Sebalta pelastaa. Vaan kuinkas sitten kävikään! Ursula on maksanut lihansa heikkoudesta oikean silmänsä. Asia jota on vaikea unohtaa etenkin kun Sebastian on kollega ja pyörii koko ajan liki. Eikä osoita edes olevansa pahoillaan. Ursula tajuaa heidän heikkoutensa olevan loputon rakkauden etsintä ja sitten sen tuhoaminen.

Hylätyissä rikosprofiloija Sebastian Bergman kohtaa vertaisensa vastustajan, murhaajan, joka haastaa hänet kovemmin kuin Oppipojan Edward Hinde. Nyt taistellaan uusin asein ja jopa Sebastian näyttää jäävän häviöön, mikä on ennen kuulumatonta, etenkin rikospyskologimme egon omaavalle henkilölle. Bergman –kuvioon tuo uutta verta henkirikosyksikön lahjakas, herkkä Billy, jonka sisältä löytyy pimeä kuilu.

En ole ikinä ollut tykästynyt kahden kirjoittajan kirjoihin, sillä se tuntuu estävän kuulemasta ’kuka puhuu? kenen ääni tämä on?’ Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt muuttivat tätäkin kuviota. Lisäksi alan kokea jo nostalgiaa poliisipäällikkö Höglundin kohdalla, sillä hän on niin Wallander, niin Wallander...Koska en aio spoilata tämän loistavan dekkarin juonta, niin totean vain, että Oppipojan veroinen  huipputrilleri!

Sebastian vihaa muistaa, siksi hän nai unohtaakseen, mitä on menettänyt. Miltä tuntui kun linnut lakkasivat laulamasta, outo hiljaisuus ja sitten...Lily jossakin ja Sabine hänen sylisään, kun meri...

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Hemulin kirjahylly ja Rakkaudesta kirjoihin


*****

Dekkarit Leena Lumissa