Huomenna on vasta 5. päivä elokuuta, mutta ilmassa on ihanaa syksyn silkkiä ja samettia ja aavistus pihlajanmarjojen punaista. Nyt on tehty kaikkea hauskaa ja saatu kuvakevennyksiä ja vaikka mitä, mutta jotenkin tuntuu, että hommat odottavat. Minulle se tarkoittaa sitä, että saan tehdä, mitä olen maailmassa aina eniten halunnut tehdä: lukea ja kirjoittaa.
Lähden huomenna niin aikaisin liikkeelle erinäisistä syistä, että kerron ja tuon mieliinne jo tänään, että näyttelijä Marilyn Monroen kuolemasta tulee huomena kuluneeksi 47 vuotta. Siis ketä kiinnostaa, saavat nyt vielä uusinnan parhaasta kuvasta, mitä minun mielestäni on ikinä Marilynista otettu, saavat myös parhaan Marilynista kirjoitetun elämänkerran arvioinnin sekä pienen Marilyniin liittyvän paljastuksen minulta.
Tulen seuraavina viikkoina ja kuukausina lukemaan teille monia vaikuttavia kirjoja. Olen kuitenkin yrittänyt valita niin, että varsin monelle löytyisi jotakin. En ole kova moittimaan, mutta tarvittaessa sanon kyllä mielipiteeni, myös negatiivisen. Olen jo profiilissani luvannut tuoda teille KIRJAELÄMYKSIÄ, en kirjakidutuksia, joten yritän valita kirjat sen mukaan. Ihan aina ei mene nappiinsa, mutta MINULLA ON MAAILMAN IHASTUTTAVIN LÄHETYSTEHTÄVÄ: LEVITTÄÄ LUKEMISEN AUTUUTTA!
Emme unohda ruskaa, rakkautta ja ruokaa, mutta hiljennytään nyt vähän sanataivaan autuuteen.
tiistai 4. elokuuta 2009
OSCAR WILDE 1854-1900
"Kukapa ei olisi täysin onnellinen, jos hänellä on vapautta, kukkia, kirjoja ja kuutamoa."- Oscar Wilde -
VOIMATAULUNI TÄNÄÄN MERILLE
Tämä pieni lokinpoikanen juoksemassa meren rantaviivalla on minun Voimatauluni. Joskus aivan pieni, voi olla suuren voiman lähde. Kuvan on ottanut valokuvaaja Pekka Mäkinen. Meri valvoo nyt eilen leikatun villakoiransa vierellä. Haluan ojentaa tämän taulun nyt hänelle, että hän jaksaa, koska kaikki tuntuvat olevan vain poissa, poissa...ja meillä nämä rappuset.
Huomaattehan kuinka poikasen jalanjälki on jäänyt rantahiekkaan, mutta meri sitä jo pyyhkii pois...
ONNI
Herätessäni unesi ärellä,
ojensin käteni hengitystäsi kohden,
niinkuin väsynyt vaeltaja
öisellä aavikolla
ojentaa iloiten kätensä
päin nuotiotulta.
- Katri Vala -
ojensin käteni hengitystäsi kohden,
niinkuin väsynyt vaeltaja
öisellä aavikolla
ojentaa iloiten kätensä
päin nuotiotulta.
- Katri Vala -
ERO
Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua
näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme
punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat
terälehdet jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei
tahtonut kuolla.
Sen elämän voima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi
ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat
taivaita kohti äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui
pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.
- Katri Vala -
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua
näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme
punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat
terälehdet jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei
tahtonut kuolla.
Sen elämän voima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi
ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat
taivaita kohti äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui
pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.
- Katri Vala -
HELMIKETJU
Olen vain pieni tyttö
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli.
Hiljaisena rakkaudesta
katselen kasvojasi,
oi minun musta jumalani,
ja punaisen lippaan lailla
kätkee sydämeni helmiketjua,
päiviä ja öitä,
jotka olet minulle antanut.
Mutta jos sinä minuun väsyneenä
suljet silmäsi,
olen katoava hiljaisemmin
kuin aamutaivaalta tähdet.
- Katri Vala -
sinun kuumien silmiesi edessä,
joiden katse on kaikkia hyväilyjäsi polttavampi.
Vain surullinen sydämeni
on minulla annettavana,
mutta varjoni liukuu huumaantuneena
sinun jalkojesi yli.
Hiljaisena rakkaudesta
katselen kasvojasi,
oi minun musta jumalani,
ja punaisen lippaan lailla
kätkee sydämeni helmiketjua,
päiviä ja öitä,
jotka olet minulle antanut.
Mutta jos sinä minuun väsyneenä
suljet silmäsi,
olen katoava hiljaisemmin
kuin aamutaivaalta tähdet.
- Katri Vala -
LUMIPISARA
Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.
- Katri Vala -
ovat pudonneet päivien taa.
Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.
Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.
- Katri Vala -
KATRI VALA 1901-1944
Katri Vala syntyi Muoniossa syyskuun 11. päivänä 1901. Isän suvun puoleiset juuret olivat kuitenkin Porvoossa, jossa Valan perhe viettikin suurimman osan Katrin lapsuutta ja vihdoin asettui sinne niin, että Katri saattoi käydä Porvoon Yhteiskoulua, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1919.
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri Vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
Kari Vala toimi kansakoulun- ja kotiopettajana, oikolukijana ja konelatojana. Hän oli kuuluisan Tulenkantajat –ryhmän nimimerkki ”Pecka”. Porvoo oli kulttuurisesti kiinnostava ja innostava kaupunki ja maailman palon uhatessa Katri Vala oli 1930 –luvulla perustamassa myös vasemmistolaista kirjailija- ja taiteilijaryhmää Kiilaa. Hänen kirjallisessa tuotannossaan tältä ajalta tulevat voimakkaasti esiin pasifismi ja fasismin vastaisuus. Tässä kohtaa en voi olla mainitsematta, että samat teemat veivät meitä hippejä ’69 – ’72 ja lujaa. Näistä aatteista en vieläkään löydä mitään moitittavaa!
Vala oli ehdottomasti aikaansa edellä, mutta myös ajalleen välttämätön. Mitä olisi maailmamme ellei silloin olisi kuultu esimerkiksi taiteilijoiden huutoa natsismia vastaan! Henkilökohtaisesti Vala sai kärsiä kapinallisen leimastaan, mutta tämähän on aina ollut barrikadeille uskaltautuvien kohtalona. Kukaan on kuitenkaan tuskin pystynyt vastustamaan hänen kiihkeitä ja rohkeita runojaan, joissa soi uskaliaan, eroottisen, intohimoisen naisen melodia. Katri ei ollut objekti, hän oli ehdoton subjekti!
Onneksi olen tajunnut ostaa eniten rakastamieni runoilijoiden kootut runot upeina, nahkaselkäisinä painoksina. Kuka kustantaja enää tekee kirjoja nahkaselkäisinä! Ja ainakaan runoilijoita… Katri Valan Kootut runot on WSOY:n ja vuodelta 1958! Vuodelta jolloin minä vasta opin lukemaan.
Monen aikalaisen tavoin Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928, josta hän ei koskaan täysin parantunut. Tauti johtikin hänen varhaiseen kuolemaansa vain 42 -vuotiaana.
Katri Vala kuitenkin elää, sillä tuli, kuten hän, ei sammu koskaan! Olen jo aikaisemmin esitellyt teille hänen runojaan ja vastakin sen teen. Jos ilmaantuu toistoa, se johtuu vain siitä, että eräät hänen runoistaan ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita. Toivon, että suotte Leena Lumelle anteeksi, että tuon keskelle suvea runon Lumipisara. Ellette suo, en tiedä, miten elän kesät, jos todellakin muutan nimeni Leena Lumeksi.
Jo Katri Valan koottujen runojen aloitus on kuin palava soihtu:
Ah, niitä säteileviä muistoja,
kun kesä alkoi tulla,
kun sinä, aurinko, nuorena ja ihastuneena
kimmahdit miltei yöllä esiin
ja sinkosit räiskyen ja säkenöiden
yli taivaan polttavan kaaresi,
kunnes vihdoin halkaisit sen
kahdeksi kaarevaksi, siniseksi rinnaksi,
jotka ruokkivat silmuja pursuavaa maata!
MY SISTER AND THE BABY-BEAR BY PEKKA MÄKINEN
She is hugging and kissing them, playing with them...and perhaps you now understand, why I have to protect even 'Itä-Suomen hovioikeus' from my sister;-)maanantai 3. elokuuta 2009
CAMILLE CLAUDEL
”Avasin eräänä päivänä Paul Claudelin kirjoittaman Kuuntelevan silmän. Luin aivan uudenlaisia arviointeja Rembrandtista. Paul Claudel oli myös löytänyt aivan uuden näkökulman espanjalaiseen maalaustaiteeseen. Artikkelin nimi oli ’Henkistynyt liha’. Olin lumoutunut. Hillitön aistillisuus sekaantui tuliseen mystiikkaan.
Ja sitten aivan kirjan lopussa oli artikkeli, jonka hienovarainen otsikko kuului: ’Camille Claudel’. Kuka tahansa, te tai minä, olisi voinut avata kirjan sinä päivänä juuri siltä sivulta.
Kuka hän oli? Tämä rakastettu, liikaakin rakastettu sisar? ’Jalo otsa, ihmeelliset tummansiniset silmät, ylpeä ja aistillinen suu, tuuheat paksut kastanjanväriset hiukset, jotka valuivat pitkälle selkään.’
Kuka oli tämä nuori nainen, joka äkkiä kutsui minua veljensä kautta? Hän oli rakastanut Auguste Rodinia hulluuteen asti. Heinäkuu vuonna 1913! ’Ulkona odotti ambulanssi. Ja sitten hän tulisi olemaan sairaalassa kolmekymmentä vuotta!’ Hän on siellä, hän odottaa, enää ei saa hukata hetkeäkään, hänen kasvonsa, puolittain peitossa kutsuvat.” Näin kirjoitti nainen Angersissa 1982, yöllä.
Anne Delbéen kirja Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä (Une femme, WSOY, 1996) on rohkea kertomus naiskuvanveistäjän elämästä 1880-luvun Pariisissa. Se on tarina lahjakkaasta naisesta, joka väistämättä jää opettajansa ja rakastajansa, maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin varjoon. Se paljastaa julmasti, mitä tapahtuu naiselle, joka asettuu uhmaamaan miehistä valtakulttuuria aikana, jolloin se ei ollut mahdollista.
Kirja on myös suuri kertomus naiskuvanveistäjän työstä ja sen tuloksista. Upeat mustavalkokuvat Camillen töistä kertovat omaa kieltään: Pieni seireeni, Luuta jyrsivä koira, Rodinin rintakuva, Klotho…Kaikesta lahjakkuudestaan ja suorastaan uskomattomasta uutteruudestaan huolimatta Camille lopettaa elämänsä mielisairaalaan suljettuna, vaikka voimmekin lukea Indren departementin päivälehdestä: ”Camille Claudel, Rodinin oppilas, on tullut melkein yhtä vahvaksi kuin mestari.” Ja tämän: ”En hämmästyisi vaikka Madamoiselle Claudel ottaisi äkkiä paikkansa vuosisatamme suurten kuvanveistäjien joukossa.”
Yksinkertaistettuna teos on kuvaus naisesta miehen varjossa ja hänen pyrkimyksestään elää omaa elämäänsä vapaana taiteilija ja vapaana ihmisenä. Mutta tämä kirja herättää levottomuutta ja tuo mieleen enemmän kysymyksiä, kuin se tarjoaa vastauksia. Camillen silmät katsovat sinua kertoen tarinaa, jota et haluaisi tietää, mutta jota ilman et voi jatkaa. Camille haluaa sinun tietävän!
”24. kesäkuuta 1895. Rodin oli odottanut niin kauan hänen paluutaan. He ottivat toisiaan kädestä. Yksinkertaisesti. Sinä yönä he eivät rakastelleet. Kyteiran iltahämärät.”
Ja sitten aivan kirjan lopussa oli artikkeli, jonka hienovarainen otsikko kuului: ’Camille Claudel’. Kuka tahansa, te tai minä, olisi voinut avata kirjan sinä päivänä juuri siltä sivulta.
Kuka hän oli? Tämä rakastettu, liikaakin rakastettu sisar? ’Jalo otsa, ihmeelliset tummansiniset silmät, ylpeä ja aistillinen suu, tuuheat paksut kastanjanväriset hiukset, jotka valuivat pitkälle selkään.’
Kuka oli tämä nuori nainen, joka äkkiä kutsui minua veljensä kautta? Hän oli rakastanut Auguste Rodinia hulluuteen asti. Heinäkuu vuonna 1913! ’Ulkona odotti ambulanssi. Ja sitten hän tulisi olemaan sairaalassa kolmekymmentä vuotta!’ Hän on siellä, hän odottaa, enää ei saa hukata hetkeäkään, hänen kasvonsa, puolittain peitossa kutsuvat.” Näin kirjoitti nainen Angersissa 1982, yöllä.
Anne Delbéen kirja Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä (Une femme, WSOY, 1996) on rohkea kertomus naiskuvanveistäjän elämästä 1880-luvun Pariisissa. Se on tarina lahjakkaasta naisesta, joka väistämättä jää opettajansa ja rakastajansa, maailmankuulun kuvanveistäjän Auguste Rodinin varjoon. Se paljastaa julmasti, mitä tapahtuu naiselle, joka asettuu uhmaamaan miehistä valtakulttuuria aikana, jolloin se ei ollut mahdollista.
Kirja on myös suuri kertomus naiskuvanveistäjän työstä ja sen tuloksista. Upeat mustavalkokuvat Camillen töistä kertovat omaa kieltään: Pieni seireeni, Luuta jyrsivä koira, Rodinin rintakuva, Klotho…Kaikesta lahjakkuudestaan ja suorastaan uskomattomasta uutteruudestaan huolimatta Camille lopettaa elämänsä mielisairaalaan suljettuna, vaikka voimmekin lukea Indren departementin päivälehdestä: ”Camille Claudel, Rodinin oppilas, on tullut melkein yhtä vahvaksi kuin mestari.” Ja tämän: ”En hämmästyisi vaikka Madamoiselle Claudel ottaisi äkkiä paikkansa vuosisatamme suurten kuvanveistäjien joukossa.”
Yksinkertaistettuna teos on kuvaus naisesta miehen varjossa ja hänen pyrkimyksestään elää omaa elämäänsä vapaana taiteilija ja vapaana ihmisenä. Mutta tämä kirja herättää levottomuutta ja tuo mieleen enemmän kysymyksiä, kuin se tarjoaa vastauksia. Camillen silmät katsovat sinua kertoen tarinaa, jota et haluaisi tietää, mutta jota ilman et voi jatkaa. Camille haluaa sinun tietävän!
”24. kesäkuuta 1895. Rodin oli odottanut niin kauan hänen paluutaan. He ottivat toisiaan kädestä. Yksinkertaisesti. Sinä yönä he eivät rakastelleet. Kyteiran iltahämärät.”
Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Marcel Reich-Ranickin teos Eurooppalainen (Mein Leben, Otava 2001, suomennos Otto Lappalainen), on muistelmateos, joka ei jätä ketään kylmäksi. Minulle se on kirjastoni kirkkain timantti. Eurooppalainen on kirja, joka kertoo pelätystä saksalaisen kirjallisuuden paavista, joka on kävelevä kansalliskirjasto, nuoruudesta saakka kirjallisuudelle ja kirjallisuudesta elänyt erityisen älykäs ihminen.
Kuuluisan kriitikon muistelmia voi lukea muutoinkin kuin kirjallisuuden näkökulmasta, sillä kirja on myös juutalaisen ihmisen selviytymistarina natsiajan Puolassa ja Saksassa. Marcel Reich-Ranicki on sanonut, että hänen kotimaansa on ollut saksalainen kirjallisuus, jota hän kantoi mukanaan niin keskitysleireillä kuin piilotellessaan Puolassa oppimattoman Bolekin kotona käärien kaikki yöt korvikesavukkeita. Keskitysleirien kauhuilla kirjoittaja ei hae huomiota, vaan kirjoittaa niistä pikemmin lakonisen toteavasti ikään kuin: Se vain tapahtui. Rivien välistä herkkä lukija kyllä tavoittaa ankarana kriitikkona tunnetun miehen sydämen tunnot.
Kirja 'marssittaa' intohimoiselle lukijalle kuuluisan kirjailijan toisensa perään musiikkiakaan unohtamatta. Lista on niin pitkä, että nappaan tähän vain muutaman nimen: Johann Goethe, Lorin Maazel, Günter Grass, Franz Kafka, Thomas Mann, Leon Uris, Bertol Brecht, Rainer Maria Rilke…
Kiinnostavasta Thomas Mannista on erityisen paljon. On sekä Taikavuoresta, että Mannin kuuluisasta, onnettomasta perheestä sekä myös, miten vahvistuu Marcelin käsitys kenen joukoissa Mann seisoo: natsien vai juutalaisten. Mann oli täysin natsivastainen! Näin Reich-Ranicki:
"Jos minun on mainittava kaksi nimeä, joihin minun mielestäni kitetytyy 1900-luvun Saksa, vastaus on Adolf Hitler ja Thomas Mann. Nämä nimet symboloivat yhä saksalaisuuden kahta vaihtoehtoa. Saksalle olisi tuhoisat seuraukset, jos toinen vaihtoehto tukahduttaisi toisen - tai unohtuisi."
Sveitsissä natsivallan aikana asuneen Mannin julkisuudessa luetusta kirjeestä:
"Heillä" - siis kansallissosialisteilla - "on uskomaton julkeus yhdistää itsensä Saksaan! Mutta ehkä se hetki on lähellä, jolloin Saksan kansa ei halua yhdistää itseään heihin."
Kun puhutaan kirjallisesta henkilöstä, sitaatit kuuluvat asiaan voimakkaasti. Reich-Ranickin määritelmä rakkaudesta on mielenkiintoinen: ”Rakkaudeksi nimitetään sitä äärimmäistä tunnetta, joka johtaa mieltymyksestä intohimoon ja intohimosta riippuvuuteen; se siirtää yksilön huumauksen kaltaiseen tilaan, joka saattaa yksilön syyntakeettomaksi: se on tuskaa tuottavaa onnea ja tuskaa, joka tekee ihmisistä onnellisia."
"Jos minun on mainittava kaksi nimeä, joihin minun mielestäni kitetytyy 1900-luvun Saksa, vastaus on Adolf Hitler ja Thomas Mann. Nämä nimet symboloivat yhä saksalaisuuden kahta vaihtoehtoa. Saksalle olisi tuhoisat seuraukset, jos toinen vaihtoehto tukahduttaisi toisen - tai unohtuisi."
Sveitsissä natsivallan aikana asuneen Mannin julkisuudessa luetusta kirjeestä:
"Heillä" - siis kansallissosialisteilla - "on uskomaton julkeus yhdistää itsensä Saksaan! Mutta ehkä se hetki on lähellä, jolloin Saksan kansa ei halua yhdistää itseään heihin."
Kun puhutaan kirjallisesta henkilöstä, sitaatit kuuluvat asiaan voimakkaasti. Reich-Ranickin määritelmä rakkaudesta on mielenkiintoinen: ”Rakkaudeksi nimitetään sitä äärimmäistä tunnetta, joka johtaa mieltymyksestä intohimoon ja intohimosta riippuvuuteen; se siirtää yksilön huumauksen kaltaiseen tilaan, joka saattaa yksilön syyntakeettomaksi: se on tuskaa tuottavaa onnea ja tuskaa, joka tekee ihmisistä onnellisia."
Otavan kustantaman ja Otto Lappalaisen loistavasti kääntämän teoksen takakansi tiivistää ytimekkäästi
”Eurooppalainen on hätkähdyttävä selviytymistarina, taiteen ja humanismin vahva puolustuspuhe, joka todistaa sydämen sivistyksen voimasta taistelussa barbariaa vastaan.”
”Eurooppalainen on hätkähdyttävä selviytymistarina, taiteen ja humanismin vahva puolustuspuhe, joka todistaa sydämen sivistyksen voimasta taistelussa barbariaa vastaan.”
Kirja pitää myös sisällään aivan loistavan pienen kertomuksen Marcelin lukiovuosilta, jolloin hän tajusi: ”Opin silloin, että kirjallisuuden analysoinnissakin on otettava riskejä ja ettei klassikkojen arvoa saa pitää itsestään selvänä.”
Jos minulta kysyttäisiin, kenet kolme kirjallista henkilöä haluaisin tavata, he olisivat John Irving, Tommy Tabermann ja Marcel Reich-Ranicki! (Yhden heistä olen jo tavannut.)
Saksalaisen kirjallisuuden ylin kriitikko päättää oman kirjansa Hofmannsthalin yksinkertaisiin säkeisiin: ” Untako vain, ei totta lain/ että oomme tässä kahden ain.”
Mutta minä otan oikeuden jatkaa Marcelin kirjan koskettavimmalla säkeellä:
”Plaisir d’amour ne dure gu’un moment, Chagrin d’amour dure toute une vie.”
“Rakkauden ilo kestää vain hetken, rakkauden suru koko elämän.”
“Rakkauden ilo kestää vain hetken, rakkauden suru koko elämän.”
SUUKKO TEILLE KAIKILLE!
SUUKKO TEILLE KAIKILLE YLI 20 000 KIINNOSTUSKERRASTA! OLEN OTETTU JA INNOISSANI...JATKETAAN! RAKKAUDELLA TEIDÄN
LEENA LUMI
LESEN IST NICHT NUR...
"Lesen ist nicht nur die Erfüllung einer Erwartung, sondern auch Protest."
- Marcel Reich-Ranicki -
- Marcel Reich-Ranicki -
KOSKA KIRJAILIJAT KOKEVAT...
Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmin, heidän on kiusattava itseään muita enemmän.
Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve.
Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.
- Marcel Reich-Ranicki -
Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve.
Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.
- Marcel Reich-Ranicki -
Kaita polku kaivolta...
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.Ikkunan edessä pystyyn kuivettunut omenapuu.
Reppu naulassa, ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.
- Lauri Viita -
(Osa Viidan runoelmasta Onni, joka ilmestyi kirjallisuuslehti Parnassossa sattumalta samana päivänä, kun kirjailija kuoli.)
kuva Sandy Pimenoff, Iurima Ultima
sunnuntai 2. elokuuta 2009
TIEDÄTKÖ MITÄ TEIN VIIME YÖNÄ?
Yöllä voi tehdä monelaisia asioita, kuten vaikkapa nukkua. Tosin sitä voi myös lukea vaikka koko yön. Jotkut rakastelevat öisin. Jotkut muistelevat murheita, Jotkut unelmoivat. Jotkut jahtaavat sisälle tullutta yökköstä, joka kiihtyneenä säntäilee yölukijan lampun valossa ja ikävästi suihkii korvan likeltä.
Mitäkö sitten tein viime yönä? Minä luin miehelleni ääneen koko Heli Slungan Varjomadonnan.
Sen jälkeen sain oudon etiäisen, että Helistä vielä kuullaan. Hänellä on rohkeus tarttua kuumaan rautaan. Olen aina kaivannut itselleni juuri tuota rohkeutta, mutta hiukan on aina ollut liikaa palamisen pelkoa. Ei saisi miettiä paljonko ihmisestä voi palaa kunnes kuolee, vaan pitäisi palaa riemulla ja heittää runoihin kaikki sanat, nekin, jotka jättävät ikuisen palovamman.
Miten arvostella runoa? Ei mitenkään. Runo on mielentila. Runo on intohimo. Runo on alku ja loppu. Runo on syntymä ja kuolema. Runo on itse elämä. Runo on...runo.
Sininen yö
Himmeänsinisessä yössä
sateen solistessa kadun asfalttiin
havahdun niin polttavaan ikävään,
että tahtoisin olla kuollut,
kun kaikki minussa huutaa,
miten olisi voinut olla,
ja ohitseni liukuvat tyhjinä
elämän ruhtinasyöt:
Juna vapisee jalkojen alla,
liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa,
kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten,
huulilleni syöpyy hiekan suolainen maku,
ja minä tiedän, että ainoa kotini
on jyrisevä asemahalli
juuri ennen pikajunan lähtöä,
ja että minua odottaa aurinko ja meri
siellä, missä en ole,
aina siellä, missä en ole.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (WSOY 2003)
kuva Tuure
BACK IN THE OFFICE - NOW AND THEN
Huomaatteko, en voi luopua teistä edes 24 tunniksi! Do you notice, I cannot give up you even 24 hours! I'm addacted...lauantai 1. elokuuta 2009
WITH THEE.../ SINUN KANSSASI...
With thee, in the desert -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes
- at last!
Sinun kanssasi autiomaassa -
Sinun kanssasi janoisena -
Sinun kanssasi tamarindimetsikössä -
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
With thee in the thirst -
With thee in the Tamarind wood -
Leopard breathes
- at last!
Sinun kanssasi autiomaassa -
Sinun kanssasi janoisena -
Sinun kanssasi tamarindimetsikössä -
leopardi hengähtää
- viimeinkin!
- Emily Dickinson -
RAKASTUNUT
Hän seisoo silmäluomillani,
hänen hiuksensa ovat hiuksissani,
hänellä on käsieni muoto,
hänellä on silmäini väri,
varjooni on hän uponnut,
kuin kivi taivaaseen.
Hänen silmänsä ovat avoinna aina
eikä hän salli minun nukkua.
Hänen unensa täydessä päivänvalossa
saa auringon muuttumaan huuruksi;
minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa,
puhumaan ilman mitään sanottavaa.
- Paul Eluard -
hänen hiuksensa ovat hiuksissani,
hänellä on käsieni muoto,
hänellä on silmäini väri,
varjooni on hän uponnut,
kuin kivi taivaaseen.
Hänen silmänsä ovat avoinna aina
eikä hän salli minun nukkua.
Hänen unensa täydessä päivänvalossa
saa auringon muuttumaan huuruksi;
minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa,
puhumaan ilman mitään sanottavaa.
- Paul Eluard -
EVEN THOUGH
Even though
I'm full of sin,
in the end
you'll let me in
cause you know
I'm your teenangel,
your teenangel
through the years
through the tears
I'll be yours
you'll be mine
please, don't deny,
don't deny,
cause this is my only way to survive,
to survive,
after summer sixtynine
after too many wine
after your tears
after my fears
after too many years
don't even try to deny
you are mine.
- Leena Lumi -
I'm full of sin,
in the end
you'll let me in
cause you know
I'm your teenangel,
your teenangel
through the years
through the tears
I'll be yours
you'll be mine
please, don't deny,
don't deny,
cause this is my only way to survive,
to survive,
after summer sixtynine
after too many wine
after your tears
after my fears
after too many years
don't even try to deny
you are mine.
- Leena Lumi -
Nuoruus
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.
Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
minä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.
Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset lyhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
oli sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.
Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni,
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.
- Mika Waltari -
Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978 (toimittanut Ritva Haavikko, WSOY 2003)
RUNOISTA, NUORUUDESTA ETC.
Nuoruus on hurjaa ja kipeää aikaa, mutta myös värisyttävän ihanaa, sillä kaikki, kaikki on edessä...
Tiedän, että en nyt saisi istua tässä koneella, mutta eräs runoista pitävä nuori herra melkein ajoi minut tähän. Tarkoitus oli laittaa paljon runoja syyskuussa, mutta voinpa aloittaa vaikka elokuussa. Tämän jälkeen, ihan varmasti, minä omistaudun vain...
Olen hirveästi ja kipeästi nuorten puolella, koska itse koin kipeät, rankat, ihanat teinivuodet ja usein tunsin, että olin hukassa ja yksin..., vaikka ympärillä oli aina ystäviä.
perjantai 31. heinäkuuta 2009
JOHN IRVING
"Mutta Michele Maher oli Jackille sekä vaarallisempi että unohtumattomampi, koska hän oli ollut vain mahdollinen suhde. Ja eivätkö ne ole niitä kaikkein tuhoisimpia?"
Sitaatti on John Irvingin kirjasta Kunnes löydän sinut. Kirja liikkuu hämmentävästi tatuointipiireissä, mutta ennen kuin huomaatkaan olet jo etsimässä päähenkilön kanssa hänen ensirakkauttaan, taitavaa, yltympäriinsä tatuoitua kanttoria ympäri Eurooppaa, myös Helsingistä. Suomi muuten mainitaan myös kirjassa Leski vuoden verran sivulla 258. Siis jos sillä nyt on mitään merkitystä, mutta kuitenkin...
Myönnän: John on kietonut minut pikkusormensa ympärille. Luulin lukeneeni kaikki maailman kiinnostavat kirjat ja jotenkin Garpin maailma oli kiertänyt intohimoista lukijaa, kunnes pari vuotta sitten melkein putosi eteeni. Luin kirjan itkien, nauraen, itkien ja ihmettelin, kuka on mies tällaisen mielikuvituksen takana. Sitten tuli aika etsiä käsiini samaisen kirjailijan Leski vuoden verran, jossa kaikkien irvingmäisten koukeroiden jälkeen, ikään kuin sateenkaaren lopuksi, naisen elämä alkoi 76 -vuotiaana. Tarina on kiehtova, monisärmäinen ja hellään rakasteluun suloisesti päättyvä.
Sitaatti on John Irvingin kirjasta Kunnes löydän sinut. Kirja liikkuu hämmentävästi tatuointipiireissä, mutta ennen kuin huomaatkaan olet jo etsimässä päähenkilön kanssa hänen ensirakkauttaan, taitavaa, yltympäriinsä tatuoitua kanttoria ympäri Eurooppaa, myös Helsingistä. Suomi muuten mainitaan myös kirjassa Leski vuoden verran sivulla 258. Siis jos sillä nyt on mitään merkitystä, mutta kuitenkin...
Myönnän: John on kietonut minut pikkusormensa ympärille. Luulin lukeneeni kaikki maailman kiinnostavat kirjat ja jotenkin Garpin maailma oli kiertänyt intohimoista lukijaa, kunnes pari vuotta sitten melkein putosi eteeni. Luin kirjan itkien, nauraen, itkien ja ihmettelin, kuka on mies tällaisen mielikuvituksen takana. Sitten tuli aika etsiä käsiini samaisen kirjailijan Leski vuoden verran, jossa kaikkien irvingmäisten koukeroiden jälkeen, ikään kuin sateenkaaren lopuksi, naisen elämä alkoi 76 -vuotiaana. Tarina on kiehtova, monisärmäinen ja hellään rakasteluun suloisesti päättyvä.
Olen tehnyt muutamia kirjalistoja blogini aikana ja tarkka lukija on saattanut havaita, että kierrän kuin kissa kuumaa puuroa suuria suosikkejani: Sinuhea, Turms kuolematonta, Leski vuoden verran etc., mutta miten kirjoittaa Jumalasta, miten kirjoittaa jumalallisesta tai miten kirjoittaa mitään siitä, mihin on itse sukeltanut kuin hiukan liian syvälle ja saanut pohjakosketuksen, eikun kokenut pohjaimun...Leski vuoden verran on mielestäni ehdottomasti John Irvingin kiinnostavin kirja ja jos Irving luulee kirjoittavansa fiktiota, niin sallikaa minun nauraa: Hän on kirjailija Ted Colen alter ego!
"Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"
"Moni nainen tulee hulluksi siksi ettei pääse yli ensirakkaudestaan. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"
John Irvingin muista kirjoista sen verran, että Ystäväni Owen Meany on tummin ja häkellyttävin, Garpin maailma hulvattomin, Kunnes löydän sinut oudolla tavalla vaativin ja Oman elämänsä sankari valoisin. Viime mainitusta on tullut Tammelta tänä vuonna uusi painos, joten jos kokoelmasta puttuu ko. teos, nyt se on helposti saatavilla. Minä olen bibliofiili, joten minun on pakko omistaa rakkaimmat kirjani.
John Irvingin kirjat riitelevät hänen julkisuuskuvansa kanssa, mutta minun mielestäni hän paljastaa kirjoissaan itsensä paitsi 'hieman' machoilevaksi mieheksi, myös mieheksi, joka osaa nauraa itselleen/miehille, ymmärtää suuria tunteita, hallitsee mustan huumorin ja ennen kaikkea tuntee naisten tavan ajatella kuin myös osoittaa suurta elämisen ymmärrystä.
"Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi."
John Irvingin kirjat riitelevät hänen julkisuuskuvansa kanssa, mutta minun mielestäni hän paljastaa kirjoissaan itsensä paitsi 'hieman' machoilevaksi mieheksi, myös mieheksi, joka osaa nauraa itselleen/miehille, ymmärtää suuria tunteita, hallitsee mustan huumorin ja ennen kaikkea tuntee naisten tavan ajatella kuin myös osoittaa suurta elämisen ymmärrystä.
"Eläkää sovinnossa menneisyyden kanssa. Älkää unohtako sitä, mutta antakaa sille anteeksi."
John Irving on syntynyt 1942, joten jos hänellä intoa piisaa, saamme vielä kokea herran uusia elämyksiä ja saada samalla itse järisyttäviä kokemuksia. Irving on Tammen Keltaisen kirjaston suosituin kirjailija ja onko tuo nyt joku ihme: 'Minusta Irvingin lukeminen voittaa aina itse elämän' tai 'Irvingin maailma on hiukkasen kiinostavampi kuin omani, joten valitsen ensin mainitun.'
Unohdinko kertoa, että aion kerätä kaikki Irvingit kirjastooni, joten antikvariaateissa 'kollaamisesta' on tullut uusi harrastus. Älkää hyvät ihmiset unohtako antikvariaaatteja ellette löydä mistään jotain vanhaa kiinostavaa kirjaa!
Unohdinko kertoa, että aion kerätä kaikki Irvingit kirjastooni, joten antikvariaateissa 'kollaamisesta' on tullut uusi harrastus. Älkää hyvät ihmiset unohtako antikvariaaatteja ellette löydä mistään jotain vanhaa kiinostavaa kirjaa!
Ja muistkaa: John Irving on minun!, mutta näin hyvästä riiittää kaikille;-)
LEIJONA HEINÄKUUN 22.-ELOKUUN 21.
Merkkiäsi hallitsee itse aurinko; sinusta suorastaan säteilee vetovoimaa ja optimismia. Toiset tulevat luoksesi ja haluavat paistatella persoonallisuutesi lämmössä. Merkkisi edustaa täysin ulospäin suuntautunutta ja hyvin itsetietoista minää, ja koska Leijona on kuninkaallinen merkki, olet luonteeltasi ylimielinen ja itsevarma.
Suhtaudut suvaitsevasti toisten vikoihin ja sinulla on taipumusta tuhlaavaisuuteen menoissasi. Mikään ei ole liian kallista rakkaillesi tai sinulle itsellesi. Vaikka mielitekosi usein ylittävätkin varasi uskot, että statussymbolit ja edustava julkisivu ovat jo puolet voittoa jokaisen ihmisen elämässä.
Olet onnellisimmillasi johtaessasi esitystä. Sinulla on niin luja itseluottamus, että uskot voivasi ohjata ja neuvoa muita, ja mikäli olet hyökkäävää leijonatyyppiä, yrität kenties parantaa ihmisiä, halusivatpa he sitä tai eivät.
Koska olet syntynyt Leijonan merkissä olet hyvin ylpeä, mutta sinun on muistettava, että toisillakin on ylpeytensä. Ajattele vähän ennen kuin hukutat toiset hetken mielijohteesta virinneeseen anteliaisuuteesi tai tarjoat neuvojasi pyytämättä. Olivatpa vaikuttimesi miten hyvää tarkoittavia tahansa, toiset eivät ehkä ole yhtä yleviä kuin sinä ja pahastuvat tungettelustasi.
Leijonat arvostavat yksilöllisyyttä, he loukkaantuvat, jos toiset yrittävät hallita heitä. Tämä omapäisyys on ehkä hyvä suojakeino, sillä Leijonalle käy usein huonosti, jos hän noudattaa toisten neuvoja. Hän tietää, että hänen on joko hallittava tai oltava toisten hallittavana.
Olet melkoisen itsevarma, ja kuitenkin sinun on saatava kiitosta ja kannustusta pystyäksesi parhaimpaasi. Leijonat ovat yleensä yritteliäitä ja hellittämättömiä, mutta eräältä leijonatyypiltä puuttuu melkein kokonaan kunnianhimo ja aloitekyky ja hän tyytyy suhtautumaan asioihin huolettomasti ja välttää kaikkea vastuuta; monesti hän on pelkästään laiska.
Voit olla miellyttävä ja hyväntuulinen, vaikka ehkä melko ylimielisellä ja alentuvalla tavalla. Et halua kuulla vastaväitteitä; jos sinua vastustetaan, muutut äänekkääksi ja epämiellyttäväksi.
Leijona on rakkauden ja romantiikan merkki. Sinä kaipaat rakkautta ja haluat, että sinua rakastetaan. Tunne-elämän ilot ovat sinulle tärkeitä ja rakkautesi on voimakasta ja kiihkeää. Olet äärettömän ylpeä ja monin tavoin sangen sovinnainen; puolisosi – kuten Caesarin vaimon – on oltava kaikkien epäilyjen yläpuolella. Leijona on kiinteä merkki, ja sen edustajat ovat yleensä uskollisia ja vilpittömästi toiseen kiintyneitä. mutta joidenkin toisten merkkien tietyt piirteet ärsyttävät heitä voimakkaasti. He eivät voi sietää pikkumaisuutta eivätkä jatkuvaa vikojen kaivelemista; he kukoistavat kun heitä rohkaistaan eivätkä suhtaudu karsaasti imarteluunkaan.
Leijonan merkissä syntyneenä olet hyvin ylpeä perheestäsi. Monet Leijonat haluavat tosin muovata läheisensä oman makunsa mukaisiksi, mikä saattaa synnyttää vaikeuksia, jos aviopuolisolla tai lapsella on erilaiset käsitykset itsensä toteuttamisesta tai täysin erilainen luonne. Sinulla on luontaista vastuuntuntoa ja haluat huolehtia rakkaistasi parhaan kykysi mukaan. Tahdot heidän noudattavan omia säädyllisyysperiaatteitasi ja vaadit heidän kunnioitustaan, mutta ehkä he eivät alistukaan määräyksiisi eivätkä kunnioita suureellisia eleitäsi. Tahdonvoimasi avulla voit saada melkein kaiken mitä haluat, mutta todellinen yhteistoiminta vaatii hienotunteisempaa ja tahdikkaampaa suhtautumista toisiin ihmisiin.
Kehittymättömällä laiskalla Leijonalla ei ole mitään tarjottavaa lähimmäisilleen eikä totta puhuen itselleenkään.
Myönteisellä henkisesti kehittyneellä Leijonalla on paljon annettavaa – lämpöä, rakkautta, uskollisuutta, rehellisyyttä, johtamistaitoa ja totuudellisuutta.
On viisasta eritellä itseään varmistuakseen siitä, että luonteessa on oman merkin hyviä ja jaloja piirteitä; tutki myös toisia merkkejä ymmärtääksesi niiden ominaispiirteitä.
Suhtaudut suvaitsevasti toisten vikoihin ja sinulla on taipumusta tuhlaavaisuuteen menoissasi. Mikään ei ole liian kallista rakkaillesi tai sinulle itsellesi. Vaikka mielitekosi usein ylittävätkin varasi uskot, että statussymbolit ja edustava julkisivu ovat jo puolet voittoa jokaisen ihmisen elämässä.
Olet onnellisimmillasi johtaessasi esitystä. Sinulla on niin luja itseluottamus, että uskot voivasi ohjata ja neuvoa muita, ja mikäli olet hyökkäävää leijonatyyppiä, yrität kenties parantaa ihmisiä, halusivatpa he sitä tai eivät.
Koska olet syntynyt Leijonan merkissä olet hyvin ylpeä, mutta sinun on muistettava, että toisillakin on ylpeytensä. Ajattele vähän ennen kuin hukutat toiset hetken mielijohteesta virinneeseen anteliaisuuteesi tai tarjoat neuvojasi pyytämättä. Olivatpa vaikuttimesi miten hyvää tarkoittavia tahansa, toiset eivät ehkä ole yhtä yleviä kuin sinä ja pahastuvat tungettelustasi.
Leijonat arvostavat yksilöllisyyttä, he loukkaantuvat, jos toiset yrittävät hallita heitä. Tämä omapäisyys on ehkä hyvä suojakeino, sillä Leijonalle käy usein huonosti, jos hän noudattaa toisten neuvoja. Hän tietää, että hänen on joko hallittava tai oltava toisten hallittavana.
Olet melkoisen itsevarma, ja kuitenkin sinun on saatava kiitosta ja kannustusta pystyäksesi parhaimpaasi. Leijonat ovat yleensä yritteliäitä ja hellittämättömiä, mutta eräältä leijonatyypiltä puuttuu melkein kokonaan kunnianhimo ja aloitekyky ja hän tyytyy suhtautumaan asioihin huolettomasti ja välttää kaikkea vastuuta; monesti hän on pelkästään laiska.
Voit olla miellyttävä ja hyväntuulinen, vaikka ehkä melko ylimielisellä ja alentuvalla tavalla. Et halua kuulla vastaväitteitä; jos sinua vastustetaan, muutut äänekkääksi ja epämiellyttäväksi.
Leijona on rakkauden ja romantiikan merkki. Sinä kaipaat rakkautta ja haluat, että sinua rakastetaan. Tunne-elämän ilot ovat sinulle tärkeitä ja rakkautesi on voimakasta ja kiihkeää. Olet äärettömän ylpeä ja monin tavoin sangen sovinnainen; puolisosi – kuten Caesarin vaimon – on oltava kaikkien epäilyjen yläpuolella. Leijona on kiinteä merkki, ja sen edustajat ovat yleensä uskollisia ja vilpittömästi toiseen kiintyneitä. mutta joidenkin toisten merkkien tietyt piirteet ärsyttävät heitä voimakkaasti. He eivät voi sietää pikkumaisuutta eivätkä jatkuvaa vikojen kaivelemista; he kukoistavat kun heitä rohkaistaan eivätkä suhtaudu karsaasti imarteluunkaan.
Leijonan merkissä syntyneenä olet hyvin ylpeä perheestäsi. Monet Leijonat haluavat tosin muovata läheisensä oman makunsa mukaisiksi, mikä saattaa synnyttää vaikeuksia, jos aviopuolisolla tai lapsella on erilaiset käsitykset itsensä toteuttamisesta tai täysin erilainen luonne. Sinulla on luontaista vastuuntuntoa ja haluat huolehtia rakkaistasi parhaan kykysi mukaan. Tahdot heidän noudattavan omia säädyllisyysperiaatteitasi ja vaadit heidän kunnioitustaan, mutta ehkä he eivät alistukaan määräyksiisi eivätkä kunnioita suureellisia eleitäsi. Tahdonvoimasi avulla voit saada melkein kaiken mitä haluat, mutta todellinen yhteistoiminta vaatii hienotunteisempaa ja tahdikkaampaa suhtautumista toisiin ihmisiin.
Kehittymättömällä laiskalla Leijonalla ei ole mitään tarjottavaa lähimmäisilleen eikä totta puhuen itselleenkään.
Myönteisellä henkisesti kehittyneellä Leijonalla on paljon annettavaa – lämpöä, rakkautta, uskollisuutta, rehellisyyttä, johtamistaitoa ja totuudellisuutta.
On viisasta eritellä itseään varmistuakseen siitä, että luonteessa on oman merkin hyviä ja jaloja piirteitä; tutki myös toisia merkkejä ymmärtääksesi niiden ominaispiirteitä.
DINA
Tämä suloinen Töttöröpää Töröttäjä on Dina, about 2 vee. Hän on Merin ja Teemun 'baby'. Dina joutuu maanantaina yllättäen leikkaukseen. Ja tottakai kaikki tapahtuu nyt kuumimpaan aikaan, niinhän oli meidän Olgan kohtuleikkauskin. Silloin oli kolme viikkoa 30 astetta hellettä. Olga ei nukkunut, ei juonut, ei syönyt, jos pidettiin sitä antiikinaikaista leikkauksen jälkeistä pönttöä päässä, joten me valvoimme mieheni kanssa vuoroissa ja asuimme viikot isolla partsillamme. Mutta Olga selvisi ja niin selviää Dinakin!Kulta Dina, tule pian tänne viuhtomaan. Saat viedä kaikki nilkkasukkani, jotka asetan oikein riviin sinua odottamaan, Saat riepottaa niitä pitkin pihoja. Vie Reiman sukat kanssa. Nyt on suvi, eikä me tarvita mitään sukkia, saat ne kaikki! Tule nyt vain terveeksi ja sinähän tulet! Kulta, selviä nyt, saat rynnätä suoraan kukkivien kuunliljojen penkkiin, mutta sitten tulet minun syliini, sillä kyyneleet ovat kuivattaneet minut ja tarvitsen sinun suukkojasi ja koirannuolaisujasi!
hullluna sinuun
ylin palvelijasi eli minä ja Ukkometso, jota palvot eli Reima
MERI JA TEEMU
Tässä tyttäreni Meri ja hänen poikaystävänsä Teemu. Meri on minun Aurinko, Kuu ja Tähdet ja ken häntä loukkaa, on minusta pois. Meri on Kaunotar ja Kipakka Persoonatyyppi ja Rokkimimmi, mutta myös Syvällinen Pohdiskelija. En halua tyttäremme lähelle häntä latistavia ihmisiä, vaan heitä, jotka haluavat tukea niin Meriä kuin kaikkia nuoria. Nuoria pitää auttaa lentoon ja liitoon. Eilen laitoin blogiini linkin Nuoren, Kunnianhimoisen Kirjallisen Blogin Pitäjän, Tuuren sivuille, menkää sinne ja auttakaa älykäs ja todella kirjallisuuteen hullantunut nuori herra alkuun. Häneen liittyy myös yksi uutinen, jonka paljastan elo-syyskuulla.
Meri, ota yhteyttä heti, jos viime päivien tapahtumat käyvät ylitse, me tulemme lujaa!
rakkaudella
äiti ja isi
PS. Koittakaa nyt Teemun kanssa hiukan edes relata tältä kaikelta...
torstai 30. heinäkuuta 2009
JOTAIN MUUTA KUIN ELÄMÄÄ
http://www.tuurenrunot.blogspot.com/ Tässä teille Rakkaat Lukijani kiinnostava, kunnianhimoisen nuoren miehen kirjallinen blogi. Hänestä kuullaan vielä, lupaan sen!VEINTE POEMAS DE AMOR Y UNA CANCIÓN DESESPERADA
Pablo Neruda jäi muistiin koskettavana rakkauden lyyrikkona jo esikoiskokoelmallaan Veinte poemas de amor y una canción desesperada (Kaksikymmentä rakkausrunoa ja yksi epätoivoinen laulu). Kapteenin laulut Neruda kirjoitti kuitenkin kesken yhteiskunnallisesti sitoutuneinta kauttaan ja valitsi kenties siitäkin syystä peitenimen. Joka tapaksessa anonyymius antoi hänelle tilaa kirjoittaa teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan hehkun.Kapteenin laulujen syntyhistoria on rakkaustarina jo sinällään. Pablo Neruda kirjoitti runot ollessaan maanpaossa Caprilla 1950-luvun alussa. Hän oli vielä tahollaan naimisissa, mutta suhde Matilde Urrutiaan synnytti hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Aran tilanteen vuoksi kokoelma ilmestyi ensin anonyymisti vuonna 1952, mutta kun Matilde Urrutia ja Pablo Neruda myöhemmin menivät naimisiin, saivat runotkin nimen kirjoittajalleen.
Koska ainakaan Jael ei ole vielä kyllästynyt tähän minun Neruda-kuumeeseeni, tarjoan Kapteenin lauluista vielä Hyönteisen:
Haluan tehdä pitkän matkan lantioltasi jalkateriin asti.
Olen hyönteistäkin vähäisempi.
Kuljen näillä kaurankeltaisilla kukkuloilla,
joiden kaidat polut vain minä tunnen,
niiden palaneet painanteet ja kalpeat kujanteet.
Tältä vuorelta en pääse koskaan.
Mikä mahtava sammalmätäs!
Ja millainen kraatteri, kuumankostea ruusu!
Kuljen reisiäsi alaspäin ja kudon kierteistä verkkoa
tai nukahdan matkalla, kunnes saavutan polvesi
jotka ovat pyöreät ja kovat
kuin maanosamme vuorten kuulaan kiviset huiput.
Laskeudun pitkin jalkojasi kohti niemimaata muistuttavien
hitaanterävien varpaittesi kahdeksaa lahdenpoukamaa,
putoan lakanan valkeaan autiuteen
ja hamuan sokkona ja nälkäisenä
vartaloasi, joka on kuin tulikuuma ruukku!
MATILDE URRUTIA Y PABLO NERUDA
Jää hyvästi, vaikka oletkin yhä kanssani, veripisarana suonissani, tai ulkopuolella, kasvojani polttavassa suudelmassa, tulivyönä ympärilläni.Suloinen armaani, ota vastaan suuri rakkauteni, joka ei löytänyt sinusta turvapaikkaa, vaan harhailee kuin leipä- tai hunajasaarille eksynyt matkaaja. Minä löysin sinut myrskyn jälkeen: sade oli puhdistanut ilman, ja suloiset jalkasi kimalsivat vedessä kuin kalat.
Rakkaani, olen matkalla taisteluun.
Kaivan paljain käsin luolan, jossa Kapteenisi odottaa sinua kukkavuoteella. Älä enää muistele repivää riitaa, joka iski väliimme kuin välkehtivä salama ja kenties jätti meihin poltinmerkkinsä. Rauha laskeutui myös siksi että palaan nyt taistelemaan kotimaahani, koska sydämeni on eheytynyt verellä jonka sinä annoit sille ainiaaksi ja koska käteni ovat täynnä alastomuuttasi, katso, katso tänne, katso meren yli kuinka säteilen, katso yön läpi kuinka purjehdin, meri ja yö ovat sinun silmäsi.
Suloinen rakkaani, joskus sinäkin taistelet rinnallani, suudelmasi hulmuavat sydämessäni punaisten lippujen lailla, ja jos kaadun, ei vain multa ole peittonani, vaan myös antamasi suuri rakkaus, joka kerran virtasi suonissani.
Sinä tulet luokseni, odotan sinua tuona hetkenä ja kaikkina hetkinä, jokaisena hetkenä odotan sinua. Ja kun vihaamani alakulo tulee kolkuttamaan ovellesi, sano sille että odotan sinua, ja kun yksinäisyys tahtoo sinun vaihtavan sormuksen johon on kaiverrettu minun nimeni, lähetä yksinäisyys puheilleni, kerro sille että minun oli lähdettävä koska olen sotilas, ja siellä jossakin sateen alla, tulen keskellä, odotan sinua, rakkaani.
Rakkaani, on yö.
Kenties kerran mies ja nainen, sellaiset kuin me kaksi, koskettavat tätä rakkautta ja siinä on vielä hehkua polttaa sitä koskettavaa kättä. Keitä olimme? Väliäkö sillä! He koskettavat tätä tulta, joka toistaa sinun korutonta nimeäsi, rakkaani, ja minun, nimeä, jonka vain sinä tunsit, koska ainoana maailmassa tiedät kuka olen.
Ja näin päätän tämän kirjeen ilman surun häivää: jalat tukevasti maan pinnalla kirjoitan tätä matkakirjettä, ja koko elämäni ajan minä seison aina ystävän rinnalla vihollista vastaan, huulillani sinun nimesi ja suudelma, joka ei ikinä irtautunutkaan sinusta.
- Pablo Neruda -
Koeta ymmärtää. Kaikki tietävät millainen minä olen, mutta silti olen sinua varten luotu."VEINTE POEMAS DE AMOR..."
Halun ajamana illoin heitän surun verkot silmiesi valtamereen.Korkeimmasta roviosta kurkottaa palava yksinäisyyteni viittoen käsillään kuin haaksirikkoinen.
Lähetän punaisia hätämerkkejä hajamielisille silmillesi jotka kimaltavat kuin meri majakan ympärillä.
Kätket vain pimeyden, oma kaukainen naiseni, katseessasi häilähtävät joskus kauhun rannat.
Halun ajamana illoin lasken surun verkot silmiesi aaltoilevaan valtamereen.
Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan.
Yö laukkaa varjotammallan ja kylvää sinisiä tähkäpäitä vainioille.
Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla.
Saavut hentona, verhoudut kukkiin ja veteen. Olet enemmän kuin tämä pieni valkea pää jota pidän kuin rypäleterttua käsissäni joka päivä.
Siitä pitäen kun rakastan sinua et muistuta ketään. Anna kun lasken sinut keltaisten kukkaköynnösten lomaan.
Kuka piirtää nimesi savukirjaimin etelän tähtien keskelle?
Oi salli minun muistuttaa millainen olit silloin kun sinua ei vielä ollut.
Pian ulvoo tuuli ja pieksee suljettua ikkunaani. Taivas on verkko täynnä synkiä kaloja. Täällä ryntäävät vastakkain kaikki tuulet, kaikki. Sade riisuutuu.
Pakenevia lintuja suhahtelee ohi. Tuuli. Tuuli. Minä voin taistella vain ihmisten voimaa vastaan. Tuulispää nostaa pyörteeseen hämärät lehdet ja irrottaa kaikki illalla taivaaseen kytketyt laivat.
Sinä olet tässä. Et pakene, et. Viimeiseen kutsuunikin sinä vastaat. Kyyristy rintaani vasten kuin pelkäisit. Sillä outo varjo kulki kerran läpi silmiesi.
Taaskin, pikkuinen, tuot kuusamakimpun ja povesikin on tuoksua täynnä.
Kun surullinen tuuli laukkaa perhosia surmaten rakastan sinua, ja riemuni pureutuu sinun suusi luumuun.
Millainen piina sinulle totuttautua minuun, sieluuni joka on yksinäinen ja villi, nimeeni jota kaikki pakenevat.
Niin monesti olemme nähneet kointähden hehkuvan silmiämme suudellen ja päittemme ylle on hämärä kirtynyt auki kuin viuhka.
Minun sanani satoivat yllesi hyväilevinä. Jo kauan olen rakastanut ruskeaa helmiäisruumistasi. Olet minulle suorastaan kaikkeuden valtiatar. Minä tuon sinulle vuorilta iloisia liljoja, tummia pähkinöitä, koreittain metsän suudelmia. Haluan tehdä kanssasi saman minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään.
40 YEARS AGO: WOODSTOCK!
Kera Robert'sin suklaakahvin luin tänään maakuntalehdestäni juttua Kaikkien festivaalien äiti täyttää elokuussa 40 vuotta. Ohessa suoraa lainausta tämän päivän Keskisuomalaisesta:Kaikkien festivaalien emo Woodstock täyttää tänä vuonna 40 vuotta.
Vuoden 1969 kolme rauhan ja rakkauden päivää 15.-17. elokuuta ovat jääneet mieleen hippien kokoontumisena, jossa musiikki oli aitoa ja sen tahdissa tanssittiin kukka hiuksissa. Yhteisöllisyys oli niin tiivistä, että sitä olisi voinut koskea.
- Woodstock on ikoni ainutlaatuiselle ajalle. Se edustaa ohikiitävää hetkeä, jossa sen sukupolven nuorten ihanteet yhdistyivät kolmeksi päiväksi ja osoittivat maailmalle, miten asiat voisivat olla, jos he olisivat johdossa, sanoo kanadalainen kirjailija Brad Littleproud.
Yleisömäärä yllätti
Taustaksi nuorille.
1960-luvun Yhdysvalloissa oli kapinaa. Vuosina 1964-75 käydyn Vietnamin sodan kauhuista uutisoitiin päivittäin niin tiiviisti, että lopulta sodan vastustajia oli kannattajia enemmän. Suurin osa vastustajista oli nuoria. Miljoonat nuoret osallistuivat mielenosoituksiin Vietnamin sotaa vastaan, ja Woodstock oli omalla tavallaan yksi niistä. Sinne kerääntyneet musiikinrakastajat puhuivat itsestään sateenkaarisotureina ja pitivät musiikkia universaalina eliksiirinä kulttuuristen konfliktien poistamisessa.
Siihen aikaan mikään musiikkitapahtuma ei ollut kerännyt niin paljon kävijöitä. Maitotilalle New Yorkin Betheliin odotettiin 50 000 henkeä, mutta paikalle saapui 500 000. Niinpä ei ollut ihme, että lähikaupoista loppui ruoka, sade teki kentästä mutavelliä, ja hygieniasta saattoi vain haaveilla.
Mutta se ei nuoria häirinnyt.
Iso perintö
Woodstock jätti jälkeensä merkittävän perinnön.
Ensinnäkin keksittiin, kuinka massiivisten tapahtumien valaistukset ja äänet hoidettiin. Nämä jäljet on nyt nähtävissä tämän päivän konserteissa.
Toisekseen Woodstockista tehdyn samannimisen elokuvan uudistuksellinen editointi on Littleproudin mukaan alku musiikkivideoille.
Lisäksi Woodstock synnytti legendoja. Genreistä mukaan mahtui rockin kulta-aika, psykedelia, latinorytmit ja funk sekä artisteista muun muassa Janis Joplin, Jimi Hendrix, The Who, Santana ja Grateful Dead.
Littleproud toteaakin 1960-luvun musiikissa "olleen luovuutta, jota aikaisemmin ei oltu nähty."
- Siitä näki, mitä nuorisokulttuurissa tapahtui, mitkä olivat nuorten huolenaiheet ja kuinka levottomiksi he itsensä tunsivat. Musiikki heijasti kaipuuta rauhaan ja seesteisyyteen aikana, jolloin maailmassa oli kaikkea muuta paitsi niitä.
http://woodstockondvd.warnerbros.com/
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
TENGO UNA CURITA EN.../ SUONISSANI VIRTAA...
Tengo una curita en las venas para gue tu amor no me duela si ha de salir,prendo una velita en la esguina de mi alma para no sufrir
Tengo una casita en el pecho si acaso se te pierde un beso mordido de abril
y una coronita de flores para gue te a cuerdes mi.
Suonissani virtaa vahvistavaa verta, ettei rakkautesi poismeno tuottaisi tuskaa
sytytän kynttilän sieluni sopukkaan etten kärsisi.
Rakennan rintaani kodin kadonneille suukoillesi ja solmin kukista seppeleen, jotta muistaisit minut.
WITH MY DAD ON PYHÄJÄRVI LAKE LONG TIME AGO
Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja vene ja helle, männikön tuoksu, kukat, välkyvät kalat, lapsi, lapsia, lapset ja vanha onnellinen kaiku. Isä hei!- Lauri Viita -
tiistai 28. heinäkuuta 2009
SUNSET IN YYTERI
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.Kirjoittaa vaikka: "Yö on tähtikirkas ja sinisinä värisevät kaukaiset planeetat".
Yötuuli kiertelee taivaalla ja laulaa.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Minä rakastin häntä, ja toisinaan hänkin rakasti minua.
Tällaisina öinä pidin häntä sylissäni.
Niin monet kerrat suutelin häntä loputtoman taivaan alla.
Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.
Miten olla rakastamatta hänen suuria kiinteitä silmiään.
Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni.
Ajatella ettei minulla ole häntä. Tuntea menettäneeni hänet.
Kuunnella valtavaa yötä, sitäkin valtavampaa ilman häntä.
Ja runo laskeutuu sieluun kuin kaste niittyyn.
Mitä siitä ettei rakkauteni kyennyt pidättämään häntä.
Yö on tähtikirkas eikä hän ole luonani.
Siinä kaikki. Kaukana joku laulaa. Kaukana.
Minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Katseeni etsii häntä kuin lähestyäkseen.
Sydämeni etsii häntä, eikä hän ole luonani.
Sama yö joka vaalentaa samat puut.
Me, silloiset, emme ole samat enää.
En rakasta häntä, totta kyllä, mutta kuinka rakastin.
Minun ääneni hapuili tuulta yltääkseen hänen kuuluviinsa.
En rakasta häntä enää, totta kyllä, mutta ehkäpä rakastan.
Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä.
Koska tällaisina öinä pidin häntä sylissäni
minun sieluni ei tyydy jäämään ilman häntä.
Vaikka tämä olisi viimeinen tuska jonka hän minulle tuottaa
ja nämä viimeiset säkeet jotka hänelle kirjoitan.
- Pablo Neruda -
LEENAN PIONIT RAUMALTA
Tässä Leena Ruosteen pionit Raumalta. Ei mitään mahdollisuutta esitellä omia, sillä pioni ei ole Levottoman Tuhkimon kukka. Tämä usein puutarhan kuningattareksi tituleerattu heinäkuun kukkija vaatii kasvurauhaa, nämäkin kaiman kukat ovat saaneet olla samassa paikassa yli 20 vuotta! Minulta ei onnistu, sillä mieheni väittää, että jokainen kasvimme on siirretty väri- ja trendimieltymysteni vaihtuessa ainakin viidesti eri paikkaan. Hän onkin ehdottanut, että istuttaisimme kasvimme kottikärryihin, joita olisi sitten helppo siirrellä haluttuun uuteen paikkaan;-) Onneksi joillakin riittää kärsivällisyyttä...minä vain uneksin pinkeistä pioneista, jotka varistelevat kukintojensa terälehtiä puutarhapoluilleni...HÄMÄRÄN HETKI
Kun lapsi katoaa…lapsi katoaa…katoaa…pieni 6 -vuotias poika katoaa…ei jälkeäkään…lapsi katoaa…vain yksi lapsen kenkä…ei jälkeäkään…lapsi katoaa…sumuun…
Siis en ole nukkunut viime yönä. Johan Theorin niminen kirjailija valvotti minua jälleen lahjakkaasti. Kerroin teille jokin aika sitten göteborgilaiskirjailijan toisesta kirjasta Yömyrsky, mutta lupasin esikoisen heti kun saan sen käsiini ja tässä teille on nyt Johan Theorinin Hämärän hetki (Skumtimmen, Tammi, 2008).
Olemme jälleen Öölannin saarella, johon olen nyt aivan ihastunut, (minä saarten viemä nainen muutenkin!), ihan sama mitä hyistä Theorin keksii saarella tapahtuvan…Nyt katoaa pieni, Jens niminen poika eräänä sumuisena päivänä 1970 –luvun alussa. Voiko kukaan kuvitella kauheampaa kuin kadottaa lapsi tietämättä, mitä hänelle on tapahtunut! Luonnollisestikaan Jensin äiti Julia ei ole toipunut asiasta ja hän on ollut kuin elävältä haudattu nämä 20 vuotta, jotka ovat kuluneet ilman, että lapsesta on kuulunut mitään.
Upeasti, rauhallisesti, kiinnostavasti, Theorin kuljettaa jälleen tarinaa useammassa aikatasossa, jossa nykyisyys ja menneisyys lomittuvat toisiinsa ilman juonen kuljetusta vaivaavia halkeamia. Juuri tästä minä pidän: rauhallinen kertojaääni, mutta ehdottomasti kauhun väreitä nostattava ja tuo eri aikatasojen toisiinsa soljuttamisen taito. Mikä paremmin selittäisi nykyisyyttämme kuin mennyt aika!
Saarella asuu 1936 myös 10 –vuotias poika Nils Kant, josta tulee väistämättä jutun keskiö. Poika rakastaa Öölantia enemmän kuin mitään muuta ja pitää saarta omanaan, kunnes hän on pakotettu lähtemään maanpakolaiseksi ja löydämme hänet paljon myöhemmin juomasta litratolkulla halpaa punaviiniä Puerto Limónista ja katselemasta merta, jonka kaukaisuudessa odottaa hänen rakas saarensa, mutta jonne hänen ei ole sallittu palata – vielä.
Kirjan kiinnostavimmaksi henkilöksi nousi minulle kuitenkin hoitokodissa asuva, eläkkeellä oleva merikapteeni Gerlof Davidsson, kadonneen Jensin isoisä ja Julian isä. Gerlof on äärettömän intuitiivinen ja rohkea persoona. Gerlofin etiäiset ja tuntemukset ovat pelottavan oikeaan osuvia ja kun hän saa postilähetyksen, joka sisältää hänen kadonneen tyttärenpoikansa pienen sandaalin, mikään ei voi häntä pidätellä, ei edes Sjögrenin oireyhtymä.
Saarella kulkee huhu, että Nils Kant on palannut takaisin, mutta kuinka se on mahdollista, koska hän makaa kylän kirkkomaalla? On levännyt siellä jo kauan ja myös jo silloin, kun Jens katosi. Hautakivessä lukee vain nimi ja vuosiluvut 1925-1963. Mutta kuka vaeltaa Öölannin nummilla aina hämärän hetkellä? Kenen levoton sielu ei saa rauhaa? Ja kuka oli tönäissyt Gerlofin ystävän Ernstin louhoksen pohjalle mukanaan patsas, jota kutsuttiin Kantinkiveksi?
Tehkää kaikessa rauhassa omia arvauksianne ja päätelmiänne, se on dekkarin lukijan suuri nautinto ja kauhu vain kasvaa, kun huomaatte olleenne täysin hakoteillä, sillä Johan Theorin osaa eksyttää kokeneenkin lukijan viimeistään hämärän hetkellä!
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Irene
Siis en ole nukkunut viime yönä. Johan Theorin niminen kirjailija valvotti minua jälleen lahjakkaasti. Kerroin teille jokin aika sitten göteborgilaiskirjailijan toisesta kirjasta Yömyrsky, mutta lupasin esikoisen heti kun saan sen käsiini ja tässä teille on nyt Johan Theorinin Hämärän hetki (Skumtimmen, Tammi, 2008).
Olemme jälleen Öölannin saarella, johon olen nyt aivan ihastunut, (minä saarten viemä nainen muutenkin!), ihan sama mitä hyistä Theorin keksii saarella tapahtuvan…Nyt katoaa pieni, Jens niminen poika eräänä sumuisena päivänä 1970 –luvun alussa. Voiko kukaan kuvitella kauheampaa kuin kadottaa lapsi tietämättä, mitä hänelle on tapahtunut! Luonnollisestikaan Jensin äiti Julia ei ole toipunut asiasta ja hän on ollut kuin elävältä haudattu nämä 20 vuotta, jotka ovat kuluneet ilman, että lapsesta on kuulunut mitään.
Upeasti, rauhallisesti, kiinnostavasti, Theorin kuljettaa jälleen tarinaa useammassa aikatasossa, jossa nykyisyys ja menneisyys lomittuvat toisiinsa ilman juonen kuljetusta vaivaavia halkeamia. Juuri tästä minä pidän: rauhallinen kertojaääni, mutta ehdottomasti kauhun väreitä nostattava ja tuo eri aikatasojen toisiinsa soljuttamisen taito. Mikä paremmin selittäisi nykyisyyttämme kuin mennyt aika!
Saarella asuu 1936 myös 10 –vuotias poika Nils Kant, josta tulee väistämättä jutun keskiö. Poika rakastaa Öölantia enemmän kuin mitään muuta ja pitää saarta omanaan, kunnes hän on pakotettu lähtemään maanpakolaiseksi ja löydämme hänet paljon myöhemmin juomasta litratolkulla halpaa punaviiniä Puerto Limónista ja katselemasta merta, jonka kaukaisuudessa odottaa hänen rakas saarensa, mutta jonne hänen ei ole sallittu palata – vielä.
Kirjan kiinnostavimmaksi henkilöksi nousi minulle kuitenkin hoitokodissa asuva, eläkkeellä oleva merikapteeni Gerlof Davidsson, kadonneen Jensin isoisä ja Julian isä. Gerlof on äärettömän intuitiivinen ja rohkea persoona. Gerlofin etiäiset ja tuntemukset ovat pelottavan oikeaan osuvia ja kun hän saa postilähetyksen, joka sisältää hänen kadonneen tyttärenpoikansa pienen sandaalin, mikään ei voi häntä pidätellä, ei edes Sjögrenin oireyhtymä.
Saarella kulkee huhu, että Nils Kant on palannut takaisin, mutta kuinka se on mahdollista, koska hän makaa kylän kirkkomaalla? On levännyt siellä jo kauan ja myös jo silloin, kun Jens katosi. Hautakivessä lukee vain nimi ja vuosiluvut 1925-1963. Mutta kuka vaeltaa Öölannin nummilla aina hämärän hetkellä? Kenen levoton sielu ei saa rauhaa? Ja kuka oli tönäissyt Gerlofin ystävän Ernstin louhoksen pohjalle mukanaan patsas, jota kutsuttiin Kantinkiveksi?
Tehkää kaikessa rauhassa omia arvauksianne ja päätelmiänne, se on dekkarin lukijan suuri nautinto ja kauhu vain kasvaa, kun huomaatte olleenne täysin hakoteillä, sillä Johan Theorin osaa eksyttää kokeneenkin lukijan viimeistään hämärän hetkellä!
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Irene
maanantai 27. heinäkuuta 2009
TYTTÖ KUUNSILLALLA
Tämä kaunotar on sinisiipi, jonka olen saanut luvan esitellä teille Iineksen kuvat -blogista. Menkää nyt hyvät ihmiset katsomaan käsittämättömän viehkoja, tarkkoja ja myös huumoritekstillä esiteltyjä luonnon pikkuötököitä! Blogimaailman aatelia!GREEN IRELAND BY STELLO
Heinäkuun Eeva-lehdessä on kiinnostava artikkeli Irlannista Matka vihreän saaren sydämeen. Jutussa keskitytään luoteiseen osaan Irlantia ja kun juttua lukee huomaa, kuinka monipuolinen saari on kyseessä:"Kumpuilevilla rinteillä pienet karitsat hurmaavat suloisuudellaan. Katselen niitä AATELISLINNAN uima-altaalta."
"Bréifne jää sinne keskelle kuin unohduksiin. Se tuntuu toisaalta hyvältä: täällä saa olla rauhassa, ja paikallisiin tutustuu helpommin. Tosin IRLANTILAISILLA TUNTUU AINA OLEVAN AIKAA JUTELLA, OLTIINPA MISSÄ PÄIN MAATA TAHANSA. JOS APUA PYYTÄÄ, SITÄ SAA VUOLAASTI."
"Iirin kielessä Bréifne merkitsee kumpuilevaa tai mäkistä. Sen myös uskotaan merkinneen äärettömän kaunista paikkaa. TÄLLÄ JÄRVISEUDULLA VÄITETÄÄN OLEVAN 365 JÄRVEÄ JA JOKEA. Yksi vuoden jokaiselle päivälle, paikalliset sutkauttavat."
Ja sitten on upeita kuvia ja paljon kylpylöistä ja uima-altaista, jotka jatkuvat sisältä ulos ja murattien peittämistä kivitaloista ja Shannon-joen kalastusmahdollisuuksista etc. Ja kannattaa muistaa, että LUOTEISESTA IRLANNISTA LÖYTYVÄT VUORET, joista vain Galwayssa ja Dublinissa piipahtavat jäävät paitsi. Minäkin olen ihan hämmästyneenä lukenut Stellon blogin maisemakuvauksia, kun puhutaan VUORISTA...
Eli kuka nyt etsii ERILAISTA matkakohdetta, niin suosittelen Irlantia, jossa mikään ei ole niin kuin luullaan.
http://stello.vuodatus.net
IRLANTI SYDÄMESSÄIN/ IRELAND IN MY HEART
Yllä näette Stellon ottaman kuvan. Silloin kun minä olin Irlannissa kaksi viikkoa ja olimme aikeissa jopa sinne muuttaa, ei ollut digikameroita. Lomamatkat suuntautuivat myöhemmin melkein pelkästään Keski-Eurooppaan ja Italiaan, joten turvaudun nyt toisen kuviin ja omiin muistoihini kahdesta viikosta, jotka tatuoituivat sydämeeni niin, että harkitsemme asua jonkin aikaa eläkepäivillä vihreällä saarella. Kerron muutaman täysin epätodelliselta tuntuvan jutun, mutta faktaa koko homma.Asuimme koko ajan Galwayssa varsin tasokkaassa hotellissa. Ja siis ruoka oli hyvää. Paljon kalaa, josta juuri mieheni kanssa erityisesti pidämme. Iltapäivisin shamppanjaa ja mansikoita, siis ihan epätodellista;-) Illat kävelimme rantapromenadilla ja piipahtelimme lukuisiin pubeihin, joissa soi VANHA, MELODINEN JAZZ! Ihastuttavat vanhat herrat soittivat jazzia valkoiset paidat päällä ja millä innolla ja taidolla, olin taivaassa! Välillä kylmän meren aaltoja ihastelemaan ja lopuksi paikkaan, jossa lauloi heleä-ääninen ja hyvin viehättävä naislaulaja. Siis livemusiikkia koko ajan!
Eräänä iltana oli sateista ja pimeää ja me emme löytäneet hotelliamme! Ihan sokkoina sateessa, pimeässä Irlannin saarella...apua!, mitä nyt seuraa? Minä olin raskaana´, mutta ah!, niin voimissani ja menin reippaasti kolkuttamaan yhden omakotitalon ovelle. Pyysin anteeksi häiriötä ja selitin, mitä hotellia etsimme. Tietysti kerroin, että olemme suomalaisia etc. ja hyvänen aika mikä ylitsevuotava ystävällisyys: meidät, ventovieraat vietiin heidän toimestaan hotelliimme! Jos olisimme olleet Saksassa moista tuskin olisi tapahtunut, siellä on liikaa etäisyyttä, varovaisuutta ja korkeita kivimuureja talojen ympärillä, mutta Irlannissa kaikki on mahdollista.
Yhden päivän vietimme Dublinin antikvariaateissa, jotka ovat todellinen vanhojen kirjojen ystävän aarreaitta. Myös upeita tauluja oli niissä myynnissä.
Elämäni ihmeellisin tapahtuma sattui sitten päivänä jolloin vaelsin Connemaran nummilla. Mieheni käveli paljon jäljessä, koska hänen pitää koko ajan 'tutkia' jotain: tien vieressä töröttävää karttaa, paikkaa josta nostetaan turvetta tms. Minua vei alitajunta ja lujaa. Yhtäkkiä kohti juoksi ihastuttava lauma connemaranponeja, saavuttaessaan minut ne jakaantuivat sivuitseni ja hetken minulla oli PONISIIVET! Todellinen ponitytön unelma, eikä ketään kuvaamassa, sillä mieheni oli halvaantunut kauhusta. Hän ei tiedä hevosista mitään ja luuli ponien juoksevan päälleni;-) No, tämän jälkeen Irlanti-virus oli istutettu ja sitkeässä on...
Vain Aransaaret jäivät elämättä, sillä silloin kun me olimme sinne lähdössä oli liian kova myrsky eli jotain turistikokemusta jäi 'plakkariin'. Seuraavalla kerralla emme taatusti asu sviitissä, emmekä ole muutenkaan kovin turistimaisia, vaan nyt vapaus vaikka jäädä saarelle saa meidät reissuun ihan toisella asenteella: mistä sitä tietää vaikka meistä sukeutuisi vielä kunnon irkkuja!
Ihan blogini alkuviikoilla toin esille Regina McBriden kirjan Ennen sarastusta (The Nature of Water and Air, 2004, Avain), joten ellette ole vielä lukeneet, teillä on erikoinen kokemus edessä. Rakastan taruja ja myyttejä ja niitä vihreä saari tarjoaa yllin kyllin.
Leena Lumi
ehkä tuleva osa-aikairkku
JÄÄHYVÄISKIRJE PABLO NERUDAN TYYLIIN
Rakkaani, minä lähden taisteluun. Minä vyötän itseni kuunvalolla ja juon unohduksen maljasta. Sinä olit kauan sitten sieluni valtias, mutta pakotit minut lähtemään luotasi. Sinä vedit minua luoksesi kuin tuli yökiitäjiä ja tunsin sielusi voiman ylläni kuin raskaan taakan. Yritin lähestyä sinua halulla ja ilolla ja avasin sylini voidakseni tehdä kanssasi kaiken sen, minkä kevät tekee kirsikkapuille, mutta raskas talonpoikaisvartalosi musersi minut alleen ja liikkumattomaksi ja ruumiisi vastaus oli itsekäs ja mykkä.
Sinä tulit takaisin. Sinä valloitit minut nopeammin kuin valkoihoiset intiaanien preerian. Halusit näyttää, kuka vieläkin on sieluni valtias. Yritin vetäytyä, mutta kerran join viiniä kanssasi ja silloin sormesi hipaisi nilkkaani: Olin mennyttä. Olin tulessa. Silloin tiesin: Ei ole unohdusta sinusta! Tiesin: On pieni polku, joka vie siimekseen, jonne minulla ei ole lupa.
Rakastan sinua aina, mutta en tiedä miten. Vain sen tiedän, että uskollisesti, mutta kaukaa, sillä nyt lähden taisteluun. Kovat veripellot odottavat minua. Niiden peltojen yllä eivät lennä halun perhoset. Vain yksinäinen suruvaippa liihottaa siipipölyään varistaen ja yökiitäjät tarjoavat minulle lohtunektareitaan.
Minun taistelukentilläni on nimetkin, mutta tuskin ne sinua kiinnostavat. Kuitenkin ne tahtovat savukirjaimin piirtyä yötaivaan pimeyteen: Olet toisen oma. Olen toisen oma. Nefernefer kutsuu minua. Vanha nainen sairastaa. Vanha koirakin sairastaa ja kohta kuolee pois. Sieluni on itkenyt lokakuusta saakka. Olen vajonnut kadun pölyyn ja yritän kuitenkin nousta. Rakas, salli minun nousta ja lähteä taisteluun.
Tammikuun pimeällä, vailla auringon lohtua, kirjoitin sinulle alastomana: 'Tämänkin hämärän' on meidän tarinamme ja tiedät sen, sinä, jonka karkea talonpoikaisvartalo haluaisi levätä ylläni kuin aamukaste. Sinä voit paeta jokiini ja minä teen paollasi mitä ikinä haluan. Senkun heität surusi verkot ja lähetät punaisia hätämerkkejä, minä olen syyllinen tähän julmaan leikkiin ja kulutan kaiken, kaiken..., mutta sinä teet tästä loputtoman muistojen korun, jota kannan ylläni kunnes taivas tulena palaa. Yöllä näin, että olit kirjoittanut nimeni tähtien sekaan savukirjaimin. Luota minuun. Minussa on päiviesi harha ja loppuelämäsi usvaviitta. Syksyllä kohtaat minut vihreässä baskerissani ja silloin vihdoinkin huomaat silmieni vihreät linnut. Unessani varjoperhoset laskeutuvat yllemme kun hukumme tähtien mereen ja majakan valot vilkuttavat hätämerkkejä. Herään märkänä suudelmiesi vaatteesta ja janoisena, koska olet tyydyttänyt palavan janosi ruumiistani. Sieluni täynnä syksyn lehtiä. Valkea mehiläinen nousee lentoon valkeiden reisieni sylistä ja ihollani viipyy painosi keveänä kuin perhosen siipipöly. Nyt valkea mehiläinen surisee sielussasi.
Olit lomalla. Olen toisen oma. Hän kirjoitti minulle kirjeen:
Et antanut minun kärsiä, vain odottaa.
Juuri sellaisina
hämmentävinä hetkinä,
jotka kihisevät käärmeitä,
jolloin olin tukehtua
ja sydämeni melkein pysähtyi,
tulit alastomana, naarmuisena,
verta vuotavana vuoteeni luo,
sinä, valittuni,
ja silloin
vaelsimme koko yön
unissamme,
ja kun heräsimme,
olit entisesi mutta myös toinen,
ikään kuin unissamme tuivertava tuuli
olisi sytyttänyt hiuksiisi taas tulen,
upottanut vartalosi vehnänkeltaiseen ja hopeaan
ja saanut sen kauttaaltansa loistamaan.
Minä en kärsinyt, rakkaani,
odotin vain.
Sinun oli uudistettava katseesi
ja sydämesi
sen jälkeen kun olit käynyt
sydämeni merensyvänteessä.
Sinun oli noustava vedestä
yhtä puhtaana kuin
öisen laineen ilmaan
lennättämä pisara.
Valittuni, sinun täytyi
kuolla ja taas syntyä; minä odotin sinua.
En kärsinyt etsiessäni sinua,
sillä tiesin sinun palaavan
uutena ihmisenä,
naisena jossa on kaikeea mitä jumaloin;
joka on jättänyt taakseen sen mistä en huoli;
jolla on sinun silmäsi, kätesi ja suusi,
mutta jonka sydän on toinen;
joka heräsi rinnallani
kuin olisi alati ollut siinä
valmiina jatkamaan
rinnallani,
aina.
Luettuani kirjeen hän katsoi minua ja näin hänen silmiensä pedonkeltaiset täplät, mutta myös siniset surun lammet. Hän päätti kaiken, kaiken. Hän sanoi, että minä lähden hänen kanssaan Chileen. Hän sanoi: Ei ole toista. Minun on ainoa. Kun vaellan Chilen rannoilla, pelkään, että muistan sinut, mutta hän ei salli. Hän rakastelee minua yöllä rantahiekalla ja suutelee huuliani, kunnes ne vuotavat verta. Olen hänen!
Jonkin ajan kuluttua. Kymmenen tai sadan kuunkierron jälkeen, kuussa, jossa ponit pudottavat karvansa, voit kirjoittaa minulle:
Tuskin olet minut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojeni satuttamana,
taikka täynnä rakkautta, kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.
Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla, kunnes kumpikin jäi
nuolemaan haavojaan.
Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.
Ja silloin minä vastaan sinulle syyskuussa:
Tänään, tämä päivä oli täysi malja,
tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.
Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla
niin korkealle että salaman valo
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.
Tänä päivänä ruumiimme avartuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät sulaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.
Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.
Valkean mehiläisen päivänä A.D. xxxx
Turkoosi
Sinä tulit takaisin. Sinä valloitit minut nopeammin kuin valkoihoiset intiaanien preerian. Halusit näyttää, kuka vieläkin on sieluni valtias. Yritin vetäytyä, mutta kerran join viiniä kanssasi ja silloin sormesi hipaisi nilkkaani: Olin mennyttä. Olin tulessa. Silloin tiesin: Ei ole unohdusta sinusta! Tiesin: On pieni polku, joka vie siimekseen, jonne minulla ei ole lupa.
Rakastan sinua aina, mutta en tiedä miten. Vain sen tiedän, että uskollisesti, mutta kaukaa, sillä nyt lähden taisteluun. Kovat veripellot odottavat minua. Niiden peltojen yllä eivät lennä halun perhoset. Vain yksinäinen suruvaippa liihottaa siipipölyään varistaen ja yökiitäjät tarjoavat minulle lohtunektareitaan.
Minun taistelukentilläni on nimetkin, mutta tuskin ne sinua kiinnostavat. Kuitenkin ne tahtovat savukirjaimin piirtyä yötaivaan pimeyteen: Olet toisen oma. Olen toisen oma. Nefernefer kutsuu minua. Vanha nainen sairastaa. Vanha koirakin sairastaa ja kohta kuolee pois. Sieluni on itkenyt lokakuusta saakka. Olen vajonnut kadun pölyyn ja yritän kuitenkin nousta. Rakas, salli minun nousta ja lähteä taisteluun.
Tammikuun pimeällä, vailla auringon lohtua, kirjoitin sinulle alastomana: 'Tämänkin hämärän' on meidän tarinamme ja tiedät sen, sinä, jonka karkea talonpoikaisvartalo haluaisi levätä ylläni kuin aamukaste. Sinä voit paeta jokiini ja minä teen paollasi mitä ikinä haluan. Senkun heität surusi verkot ja lähetät punaisia hätämerkkejä, minä olen syyllinen tähän julmaan leikkiin ja kulutan kaiken, kaiken..., mutta sinä teet tästä loputtoman muistojen korun, jota kannan ylläni kunnes taivas tulena palaa. Yöllä näin, että olit kirjoittanut nimeni tähtien sekaan savukirjaimin. Luota minuun. Minussa on päiviesi harha ja loppuelämäsi usvaviitta. Syksyllä kohtaat minut vihreässä baskerissani ja silloin vihdoinkin huomaat silmieni vihreät linnut. Unessani varjoperhoset laskeutuvat yllemme kun hukumme tähtien mereen ja majakan valot vilkuttavat hätämerkkejä. Herään märkänä suudelmiesi vaatteesta ja janoisena, koska olet tyydyttänyt palavan janosi ruumiistani. Sieluni täynnä syksyn lehtiä. Valkea mehiläinen nousee lentoon valkeiden reisieni sylistä ja ihollani viipyy painosi keveänä kuin perhosen siipipöly. Nyt valkea mehiläinen surisee sielussasi.
Olit lomalla. Olen toisen oma. Hän kirjoitti minulle kirjeen:
Et antanut minun kärsiä, vain odottaa.
Juuri sellaisina
hämmentävinä hetkinä,
jotka kihisevät käärmeitä,
jolloin olin tukehtua
ja sydämeni melkein pysähtyi,
tulit alastomana, naarmuisena,
verta vuotavana vuoteeni luo,
sinä, valittuni,
ja silloin
vaelsimme koko yön
unissamme,
ja kun heräsimme,
olit entisesi mutta myös toinen,
ikään kuin unissamme tuivertava tuuli
olisi sytyttänyt hiuksiisi taas tulen,
upottanut vartalosi vehnänkeltaiseen ja hopeaan
ja saanut sen kauttaaltansa loistamaan.
Minä en kärsinyt, rakkaani,
odotin vain.
Sinun oli uudistettava katseesi
ja sydämesi
sen jälkeen kun olit käynyt
sydämeni merensyvänteessä.
Sinun oli noustava vedestä
yhtä puhtaana kuin
öisen laineen ilmaan
lennättämä pisara.
Valittuni, sinun täytyi
kuolla ja taas syntyä; minä odotin sinua.
En kärsinyt etsiessäni sinua,
sillä tiesin sinun palaavan
uutena ihmisenä,
naisena jossa on kaikeea mitä jumaloin;
joka on jättänyt taakseen sen mistä en huoli;
jolla on sinun silmäsi, kätesi ja suusi,
mutta jonka sydän on toinen;
joka heräsi rinnallani
kuin olisi alati ollut siinä
valmiina jatkamaan
rinnallani,
aina.
Luettuani kirjeen hän katsoi minua ja näin hänen silmiensä pedonkeltaiset täplät, mutta myös siniset surun lammet. Hän päätti kaiken, kaiken. Hän sanoi, että minä lähden hänen kanssaan Chileen. Hän sanoi: Ei ole toista. Minun on ainoa. Kun vaellan Chilen rannoilla, pelkään, että muistan sinut, mutta hän ei salli. Hän rakastelee minua yöllä rantahiekalla ja suutelee huuliani, kunnes ne vuotavat verta. Olen hänen!
Jonkin ajan kuluttua. Kymmenen tai sadan kuunkierron jälkeen, kuussa, jossa ponit pudottavat karvansa, voit kirjoittaa minulle:
Tuskin olet minut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojeni satuttamana,
taikka täynnä rakkautta, kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.
Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla, kunnes kumpikin jäi
nuolemaan haavojaan.
Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.
Ja silloin minä vastaan sinulle syyskuussa:
Tänään, tämä päivä oli täysi malja,
tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.
Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla
niin korkealle että salaman valo
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.
Tänä päivänä ruumiimme avartuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät sulaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.
Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.
Valkean mehiläisen päivänä A.D. xxxx
Turkoosi
JOS UNOHDAT MINUT
Haluan että ymmärrät tämän.Tiedäthän miten siinä käy: jos katselen kuun kristallista kirkkautta, hiipivän syksyn punaista oksaa akkunani alla, jos hipaisen takkatulen ääressä tuhkan haituvaa tai karahkan karheata pintaa, se kaikki ohjaa minua luoksesi, ikäänkuin kaikki oleva, aromit, valot, metallit, olisivat pikku pursia matkalla kohti saariasi jotka odottavat minua.
Mutta kuitenkin:
jos rakkautesi minuun vähitellen hiipuu, hiipuu myös minun rakkauteni sinuun vähän kerrassaan.
Jos äkkiä unohdat minut, älä enää etsi minua, sillä minäkin olen jo sinut unohtanut.
Jos elämäni läpi puhaltava, lippuja hulmuttava tuuli on sinusta mieletön ja uuvuttava, ja päätät häätää minut sydämestäsi johon olen juurtunut, ajattele että sinä päivänä, sinä hetkenä, kohotan käteni, ja juureni tempautuvat etsimään uutta kasvumaata.
Mutta jos joka päivä, joka hetki, tunnet että kuulut ikuisesti minulle täynnä järkähtämätöntä hellyyttä: jos joka päivä huulillesi puhkeaa kukka huhuilemaan minua, silloin, rakkaani, silloin vanha tuli polttaa minua taas, mikään ei sammu eikä unohdu, rakkautesi ruokkii minun rakkauttani, ja niin kauan kuin elät, se pysyy sylissäsi eikä kaikkoa käsivarsiltani.
- Pablo Neruda -
YÖSUKELLUS
Pikapano, pikalaina, pikaruoka.
Mitä millään on väliä, kun jäljellä on yösukellus.
Sukeltaa alasti meren suolaiseen syliin,
nousta pintaan henkeä haukkoen,
uida ohitse hopeaisten tyrnipensaiden,
ohittaa haahkan kevyt hyväily,
sukeltaa uudestaan syvemmälle, syvemmälle,
mustaan, märkään syliin,
nousta ylös juuri ennen hukkumista ja
sitten vain kellua tiiran huudon kannattelemana.
- Leena Lumi -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)